TPS kaudella 2019–2020

  • 579 771
  • 2 358

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Taas kerran voisi kysyä, minkälaista tiedotetta tuolta noin realistisesti odotettiin jos Kaskinen ei ole vielä potkuja saanut?

Siis mitä? Enhän minä tuossa tiedotteen tyyliä tai tiedotustapaa kommentoinut millään lailla.

Vähän sitä pipoa löysemmälle
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Lukka ja Forsström harjoitteli tänään keskenään Gatoraden jäällä. Forsström luistelua ja Lukka vetämistä.

Lukka on ilmeisesti ulkona Tepsin kuvioista, mutta harjoitteluaika ja paikka täyty seuran järjestää. Forrella pieni vamma, joten ei lähteny Vaasaan mukaan.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten huonosti voi oman maalinedustan pelata? Kaikki 5 maalia tehtiin tänään Tirrosen nokan edestä irtokiekoista. Squires on hyvä vahvistus ja Janatuinen jos tota tahtia heiluttaa verkkoa niin kelpaa.

Eihän tuossa joukkueessa ole kunnollisia fyysisiä puolustavia puolustajia. Piskula nyt on vähän sinnepäin, mutta ei hänkään mikään Joonas Järvinen tai Mark Fraser ole. On kyllä ihan hyvä, mutta kavereita hänkin tarvitsisi nimenomaan fyysisten puolustajien muodossa. Vaikuttaa välillä siltä, että Anttalainen 175cm ja 80kg on meidän fyysisin puolustaja. Hän sentään joskus esim. taklaa. Kyllä tämäkin nyt jotain kertoo puolustuksesta. Tuonne tarvittaisiin ehdottomasti vähintään yksi mielellään kaksi fyysistä puolustavaa puolustajaa, jotka siivoavat oman maalin edustaa. Nyt Tepsin maalille tullaan ihan miten huvittaa.
 
Viimeksi muokattu:

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eihän tuossa joukkueessa ole kunnollisia fyysisiä puolustavia puolustajia. Piskula nyt on vähän sinnepäin, mutta ei hänkään mikään Joonas Järvinen tai Mark Fraser ole. On kyllä ihan hyvä, mutta kavereita hänkin tarvitsisi nimenomaan fyysisten pulustajien muodossa. Vaikuttaa välillä siltä, että Anttalainen 175cm ja 80kg on meidän fyysisin puolustaja. Hän sentään joskus esim. taklaa. Kyllä tämäkin nyt jotain kertoo puolustuksesta. Tuonne tarvittaisiin ehdottomasti vähintään yksi mielellään kaksi fyysistä puolustavaa puolustajaa, jotka siivoavat oman maalin edustaa. Nyt Tepsin maalille tullaan ihan miten huvittaa.

Jep. Anttalainen taisi olla tänään ainoa pakki, jonka piikkiin ei voi laittaa edes osittain yhtään Sportin maalia. Toki maalineduspelaamisen piikkiin ei voi kaikkea laittaa. Ylipäätään aivan liian helpolla sinne maalille pystyy sitä pikkumustaa heittämään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eihän tuossa joukkueessa ole kunnollisia fyysisiä puolustavia puolustajia. Piskula nyt on vähän sinnepäin, mutta ei hänkään mikään Joonas Järvinen tai Mark Fraser ole. On kyllä ihan hyvä, mutta kavereita hänkin tarvitsisi nimenomaan fyysisten pulustajien muodossa. Vaikuttaa välillä siltä, että Anttalainen 175cm ja 80kg on meidän fyysisin puolustaja. Hän sentään joskus esim. taklaa. Kyllä tämäkin nyt jotain kertoo puolustuksesta. Tuonne tarvittaisiin ehdottomasti vähintään yksi mielellään kaksi fyysistä puolustavaa puolustajaa, jotka siivoavat oman maalin edustaa. Nyt Tepsin maalille tullaan ihan miten huvittaa.

Onhan tuo pienikokoinen puolustus mutta kyllä valmennuksen täytyy joku järki saada tuohon oman alueen peliin. Vaikka sitten kunnon kilpikonna sinne oman maalin eteen. Jos keväällä homma toimii ja ainoa kysymysmerkki on pakiston fyysisyys niin sitten mielestäni voidaan katsella niitä vahvistuksia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onhan tuo pienikokoinen puolustus mutta kyllä valmennuksen täytyy joku järki saada tuohon oman alueen peliin. Vaikka sitten kunnon kilpikonna sinne oman maalin eteen. Jos keväällä homma toimii ja ainoa kysymysmerkki on pakiston fyysisyys niin sitten mielestäni voidaan katsella niitä vahvistuksia.

Sekin on totta, että tuohon pitää saada jotain järkeä, että miten Tepsi pelaa ilman kiekkoa ja erityisesti kuinka pelataan omalla alueella. Vastustajat pääsevät keskialueen yli Tepsin alueelle ihan liian helpolla. Tilaa ja aikaa on, vaikka kuinka paljon, koska Tepsin viisikko on liian levällään, eikä tiiviistä viisikkopuolustamisesta ole välillä tietoakaan. Jos pakka on levällään ja vastustajalla on älyttömästi tilaa häärätä Tepsin puolustusalueella, niin ei siinä hirveästi auta, vaikka Tepsin puolustajana hääräisi itse Zdeno Chara. Pari fyysistä puolustavaa puolustajaa tarvitaan ja puolustuspeli ylipäätään pitää saada toiselle tasolle.
 

Pioni

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja TPS Juniors
Noista tepsin pakeista sen verran. Oi niitä aikoja ku siellä oli unski leime, Petteri lehto ja känä Virtanen. Oli sen verran testoo maalin edessä ettei sinne kukaan uskaltanut mennä sohimaan..yksikin tämmönen Jamppa sinne nyt ja heti...
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Juuri tällaisina iltoina mua vituttaa kun meillä ei ole Fraserin kaltaista sotalaivaa niistämässä noiden kännykkäkäteen - kasvaneiden häkkipäiden maalille ajamista. On vain taas rykelmä isoja vauvoja, jotka suurinpiirtein muiskauttavat ranskalaiset poskitervehdykset, jos joku vaasalainen menee Tirrosen suojia tökkimään. Mikä vittu siinä on että näitä hitaita mutta kankeita tuomaisia, malmivaaroja, piskuloita ym. kuin perintönä hommataan tuonne patsastelemaan. Hankkikaa Pentti Matikaisen numero, se tietää mistä kaupasta ne Libor Ustrnulit haetaan ostoskärriin.

Juuri näissä tilanteissa kun joukkue on housut kintuissa, niin Markun tapainen kivitalo vetää vähän vyöotteella enempiä päästäisiä vittuun maalilta niin että loppuu hihittely -> jo vähenee intoilu seuraavassa vaihdossa tulla sinne, kun sama betonivuori takapäivystää yhä siinä. Yerkovich pystyi pelkällä itä-blokin katseellaan karkottamaan turhat säntäilijät ja rauhoittamaan koko valtakunnan. Jo loppui hyttysten ininä.
 

Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Juuri näissä tilanteissa kun joukkue on housut kintuissa, niin Markun tapainen kivitalo vetää vähän vyöotteella enempiä päästäisiä vittuun maalilta niin että loppuu hihittely -> jo vähenee intoilu seuraavassa vaihdossa tulla sinne, kun sama betonivuori takapäivystää yhä siinä.

#meitinpelin pelipaikaton viivajuoksu sopii huonosti yli 110kg päivystäjille.

Kallen puolustussapluunaa voi kotioloissa simuloida hankkimalla 5 jackrusselia ja heittämällä niille pallon.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kallen puolustussapluunaa voi kotioloissa simuloida hankkimalla 5 jackrusselia ja heittämällä niille pallon.
Voi helvetti, nauroin ääneen. Tää on kyllä ihan parasta vitsihuumoria... Eiku voi vittu, täyttä tottahan se on, just tuolta se näyttää.
 

Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Kyllä näin on näpyttimet. Vastustajat purjehtii meidän maalin eteen kuin Nauvon vierasvenesatamaan: kepeästi vihellellen elämästä nautiskellen. Muutama meikäläinen yrittää pusertaa kiinni mieheen kuin Uotisen Jorma. Saataisko avovankilasta muutama miellyttävä persoona päivystämään maalille? Åk?
 

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Jo kesällä tämä puolustuksen vajavaisuus todettiin turuilla ja toreilla. Hyökkäykseen meillä oli junnut mukaanlukien varmaan kuusi kentällistä, mutta varteenotettavia pakkeja vissiin viisi. Ei tähän auta mikään Lukan ulostus... Nyt se saatanan Heikkinen sinne rähisemään!
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tiedä sitten olisko Heikkinen mikään ratkaisu puolustuspeliin. Tuntui välillä, että oli aika pujottelukeppi.

Ja jos se kovuus on sitä, että lyödään maalin jälkeen vastustajaa alavatsaan mailalla, niin tämän kovuuden mielellään jätän jonnekin ihan muualle kuin jo ennestään hapuilevan joukkueen kuormaksi.
 

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Ja jos se kovuus on sitä, että lyödään maalin jälkeen vastustajaa alavatsaan mailalla, niin tämän kovuuden mielellään jätän jonnekin ihan muualle kuin jo ennestään hapuilevan joukkueen kuormaksi.
Hienoa jos muistat Heikkisestä vain tuon... itselläni aika paljon muita ja parempia huomioita. Samaan tapaan varmasti tuomitset myös Tallinderin, joka sai aikoinaan samasta asiasta pelikieltoa. Eli hiukan hassua poimia tuollainen tapaus tähän vai haluatko vaan periaatteesta olla vastaan? Mun Tepsiin Bono sopisi kuin nenä päähän - ihan kokonaisuutena. Toki positiivista jos ei ketään kulkusille huido, mutta siitä huolimatta omaa aika paljon avuja, jotka tulee ennemmin mieleen.

Tiedä sitten olisko Heikkinen mikään ratkaisu puolustuspeliin. Tuntui välillä, että oli aika pujottelukeppi.
Nythän siellä ei onneksi ketään kierretä ja pakit vaikuttavat muutenkin tosi jämäköiltä. Välillä vaan tulee niitä yhteentörmäyksiä...
No nuori Anttalainen on kyllä positiivinen yllätys ja yrittää jopa sitä kovuutta antaa vastustajalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Kyllä tuo eilinen Sport-peli osoitti sen miten epätasapainoisesti ja huonosti TPS:n puolustus on rakennettu.

Kaikki viisi Sportin maalia aivan maalin edestä parhaista maalintekopaikoista, mihin ei pitäisi olla mitään asiaa. Ymmärrän kyllä, että hankitaan kevytrakenteisia kiekollisia puolustajia, mutta kyllä valitettavasti puolustuksen pitäisi kokonaisuutena osata myös puolustaa. Nyt ainoa, joka piti Tirrosen puolia, oli Tirronen itse ja ei se näin saisi olla. Jos ihme käy ja päästään playoffseja pelaamaan, tämä tulee vielä korostumaan ja maalille ajetaan ihan surutta. Eikä tarvitse olla kovin suuri ennustaja, tänä iltana Pelicansin Ville Nieminen tulee surutta käyttämään tuota TPS:n suurinta heikkoutta tänään hyväkseen.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Ja jos se kovuus on sitä, että lyödään maalin jälkeen vastustajaa alavatsaan mailalla, niin tämän kovuuden mielellään jätän jonnekin ihan muualle kuin jo ennestään hapuilevan joukkueen kuormaksi.
Piskula ja Heikkinen mennyt sekaisin. Edelleen ihmettelen miksi 35 -vuotias kehäraakki häärii TPS puolustuksessa. Ei jaksa yhtään vääntää kulmissa eikä oman maalin edessä poislukien maalin jälkeen lyö pokkarin alavatsaan.

Lisäys.
TPS hankkii nykyään vahvistukset alasarjoista. Mikke Levoa voisi koittaa TUTO:sta pelannut hyvin ja hoitaa puolustuspään paremmin kuin suurin osa TPS:n pakeista.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös