Mainos

Tositarinat biisien takana

  • 75 812
  • 189

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Mazza
Toisaalta Martti Syrjä on sanonut ettei kappale voi kertoa McCoysta, koska laulun tarinan päähenkilö on sympaattinen hahmo.

Juu, näin on. Taisi olla Lyömättömät -kokoelman kansissa, missä kertoivat jokaisen biisin syntymisestä pienen tarinan. Tiedä sitten, onko kyseessä Syrjän huumoria vain, kun totesi, että "Kappaleen luultiin olevan vit...sailua eräälle Andy McCoylle. Tämä taas minua ihmetyttää, sillä tarinan henkilöhän on sympaattinen hahmo."

Kyllä se silti Andystä kertoo. Tai ainakin vaikutteita on tullut sieltä. Näin uskoisin.
 

Erling

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Kiekko-Espoo, Arsenal, Honka
The Who:n - Boris The Spider perustuu John Entwistlen poikasena kärsimään hämähäkkikammoon, araknofobiako se oli?
 

smasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Djurgårdens IF, Eintracht Frankfurt
Viestin lähetti pavenro8
Enhän minä toki varma ole, mutta käsittääkseni Puff Daddyn tai P.Diddyn tai mikänytonkaanmiehen versio oli omistettu hieman tuhdimmassa kunnossa olevalle rytmimusiikin harrastajalle, eli Notarious BIGille. Näin muistelisi ikääntyvä mieleni.

Kyllä vain, I'll be watching you -biisi on omistettu Notorious BIG:lle. Jossain kohdassa lauluakin sanotaan I'll miss you, BIG.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pekka Myllykoski ja Mikko Saarela olivat kavereineen Lapissa vaelluksella joskus 80-luvun lopulla, ja siitä reissusta kertoo parikin Freukkarien biisiä: Nattasia kattomassa eli Pekuulijenkka Twist sekä Raakkauslaulu.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Laura Häkkisen silmät"

Viestin lähetti jesse72
Itse olen ymmärtänyt että kyseessä on tarina jonka Jukka on kuullut ollessaan keikalla kyseissä paikassa missä tämä tapahtui.

Voi olla kyllä näinkin.
 

erzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Les Habs, Man Utd
Yhden illan varietee

Kyseinen Yön biisi kertoo Jussi Hakulisen mukaan hänen aikoinaan luokkaretkellä tapaamastaan ruotsalaisesta tytöstä.
 

costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
Re: Yhden illan varietee

Viestin lähetti erzo
Kyseinen Yön biisi kertoo Jussi Hakulisen mukaan hänen aikoinaan luokkaretkellä tapaamastaan ruotsalaisesta tytöstä.
Pitää paikkansa, biisin alussa oleva kohta "mä jäin siihen sua katsomaan, enkä ensin ymmärtänyt sanaakaan, mitä sä oikein sanoit" kertoo kielimuurista. Hakulinen on tämän tarinan jokus kertonut Yön kotisivujen vieraskirjassa. Yön kotisivut
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti smasa
Kyllä vain, I'll be watching you -biisi on omistettu Notorious BIG:lle. Jossain kohdassa lauluakin sanotaan I'll miss you, BIG.

Juu, kyllähän tuo biisi Biggiestä kertoo. Diddyn hyvä ystävä ja olikos Faith Evansin mies, Notorious BIG. Diddyhän vetää minuutin mittäisen monologin biisin alussa, jossa hän kertoo kuinka kaipaa ystäväänsä.

Las Vegasissa muistaakseni Tupac Shakur + jokunen muu hakkasivat jonkun täältä toiselta "puolelta". Shakur taidettiin sitten ampua hieman tämän jälkeen ja asialla epäiltiin olleen Biggie. Notoriouksen murhan sitten järjestivät 2Pacin porukat.

Verinen sota loppui ainakin julkisuudessa kaiketi Biggien ja 2Pacin äitien toruessa toimintaa ja toivoivat rauhaa.

Siinä mun rajoitettuja tietojani, jotka johtivat mm. tuon Diddyn ja Faith Evansin I'll be watching you -biisiin.

EDIT: ajatuskatkos joka siirtyi käsien kautta ruudulle.
 
Viimeksi muokattu:

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Kojon "Nuku Pommiin" kertoo kuulemma Euroviisujen voittamisen jälkeisestä aamu-unisuudesta.
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Viestin lähetti V-man
Ramsteinissa (huom. yksi m-kirjain) tapahtui aikoinaan erittäin tuhoisa lentonäytösonnettomuus. Kone putosi yleisöön ja ihmiset paloivat hengiltä tulimeressä. Nimikkobiisi kertoo tapahtumasta tarkemmin. Tässä laulun sanat käännettynä englanniksi:


Itävallassa asuva tuttuni kertoi että yhtyeellä oli aluksi vaikueksia nimensä kanssa. Pidettiin jotenkin epäsovinnaisena että yhtyeen nimi viittaa tuohon lento-onnettomuuteen.
Täytyy kysyä lisä infoa...
 

eerikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Sistis
Toni Wirtanen teki aikanaan 'Ilona'-kappaleen muistaakseni itsemurhan tehneen tuttavansa muistolle.

Tuo "Ilona"-kappale kertoo Tonin vuosien takaisesta tyttöystävästä, joka teki itsemurhan melko nuorena. Toni on itse kertonut, että kyseisen kappaleen esittäminen on vieläkin vaikeaa, jonka vuoksi sitä harvemmin keikoilla kuulee.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gordon Lightfootin 'The Wreck Of the Edmund Fitzgerald' kertoo kyseisen laivan tuhosta. Sanat täällä: http://www.corfid.com/gl/Albums/Summertime_Dream/The_Wreck_Of_the_Edmund_Fitzgerald.htm

Stingin 'Don't stand so close to me' on omaelämänkerrallinen - silloin kun Gordon vielä oli opettaja, ja oppilaina oli muutaman vuoden nuorempia neitoja.

Carly Simonin 'You're so Vain' on kertomus Mick Jaggerista, vaikka se on miljoona kertaa kielletty, ja hämäykseksi vielä Mick laulaa taustoja. Tai sitten ei.

70-luvun pohjois-amerikkalainen laulaja-lauluntekijäkerma oli sikin sokin toistensa kanssa, joten niistä ei ota sissikään selvää. Todennäköistä kuitenkin on, että Carole Kingin 'You've got a Friend' on tehty James Taylorille, joka siihen aikaan taisi seurustella Joni Mitchellin kanssa, johon ainakin puolet herroista Crosby, Stills, Nash & Young olivat ihastuneita.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Viestin lähetti Kaiser Soze
Juice Leskisen "Syksyn sävel" kertoo viinasta.

Kuunnelkaapa sanoja uudelleen. Moni outo kohta avautuu..
Niin, oletko itse keksinyt tämän, vai mistä tuo on peräisin? Joka tapauksessa tämä kaipaa hieman enemmän perusteluja.

Moni outo kohta avautuu, jos tietää jotain Juicen senhetkisestä elämäntilanteesta. Tosin en väitä, etteikö se viinastakin voisi kertoa. Jokainenhan tulkitsee biisejä omalla tavallaan.

Minä tiedän, kuka on "sinä" ja tiedän, kuka on "minä." Onko viina siis "hän?"
 

Klassikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssikerho
Viestin lähetti Torsti

Verinen sota loppui ainakin julkisuudessa kaiketi Shakurin ja 2Pacin äitien toruessa toimintaa ja toivoivat rauhaa.

Elikö 2Pac Shakur sateenkaariperheessä, kun miehellä oli kaksi äitiä? No joo, huono oli, mut pakko huomauttaa pienestä epätarkkuudesta...


Van Halenin Jumpin sanoituksen synnystä on olemassa monia tarinoita, mutta yleisimmin levinnyt lienee se, että Diamond Dave sai idean nähdessään TV-uutisista pätkän, jossa itsemurhakandidaatti notkui ARCO Tower -rakennuksen katolla. Davelle tuli mieleen, että kadulla pällistelevässä väkijoukossa on aina yksi, joka huutaa "go ahead and jump!" ajatellen sitä melodramaattista ihmistyyppiä, jotka toistuvasti uhkailevat itsemurhalla huomiota saadakseen: "might as well jump!"

Lisäväriä tuo jälkimmäinen tarina sai, kun vuonna 2001 Omahassa poliisin neuvotellessa itsemurhalla uhkaavan miehen kanssa, joku soitti em. biisiä poliisiradion taajuudella:

http://music.yahoo.com/read/news/12044577
 

Ernesto Peli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mielenkiintoinen ketju. Harmi, että ei tule mieleen mitään mullistavaa lisättävää.

Eric Clapton on muutamaan otteeseen hehkuttanut biiseissään Pattie-nimistä naikkosta, joka biisien kirjoittamisen aikaan taisi olla vielä George Harrisonin vaimo. Toki Iso-Eric itsekin pääsi myöhemmin tutustumaan Pattyn nippeleihin ja treffit sovittiin papinkin kanssa.

"Layla" ja "Wonderful Tonight" kertovat em. leidistä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Loppukesästä 1971 Deep Purple matkasi bussilla keikalle Porsmouthiin. Mukaan oli otettu journalisteja tekemään juttua yhtyeestä. Jossain vaiheessa matkaa yksi heistä kysyi että kuinka te teette kappaleenne?
Ritchie Blackmore nappasi Stratocasterinsa ja alkoi katselemaan ikkunasta ulos samalla nakuttaen yksinkertaista monotoonista komppia vastaten että näin vaan. Basisti Roger Gloverin hatusta tuli että tän nimi on Highway Star. Samalla Ian Gillan alkoi laulamaan journalisteille pikku virkkeitä bändissä olemisen ytimestä. Kappale esitettiin illalla ensimmäistä kertaa ja äänitettiin Machine Headille kolme kuukautta myöhemmin.

nobody gonna take my car
I'm gonna race it to the ground
Nobody gonna beat my car
It's gonna break the speed of sound


Oh it's a killing machine
It's got everything
Like a driving power
Big fat tyres and everything
I love it and I need it, I bleed it
Yeah it's a wild hurricane
Alright hold tight, I'm a highway star


Nobody gonna take my girl
I'm gonna keep her to the end
Nobody gonna have my girl
She stays close on every bend


Oh she's a killing machine
She's got everything
A moving mouth
Body control and everything
I love her an' I need her, I seed her
Yeah she turns me on
Alright hold tight, I'm a highway star


Nobody gonna take my head
I got speed inside my brain
Nobody gonna steal my head
Now that I'm on the road again


Oh I'm in heaven again
I've got everything
Like a moving ground
An open road and everything
I love it and I need it, I seed it
Eight cylinders all mine
Alright hold tight, I'm a highway star


Nobody gonna take my car
I'm gonna race it to the ground
Nobody gonna beat my car
It's gonna break the speed of sound


Oh it's a killing machine
It's got everything
Like a driving power
Big fat tyres and everything
I love it and I need it, I bleed it
Yeah it's a mad hurricane
Alright hold tight, I'm a highway star
I'm a highway star
I'm a highway star
 

ihmelaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ne Luumäet -yhteellä on (loistavia) biisejä, joista osa ainakin pohjautuvat (tosi)tarinoihin sarjakuvista, esim. Hyvät ja Pahat -albumilta:

- Tule Hulluksi -kappale perustuu BATMAN tarinaan "Killing Joke"
- Sinä Putosit Sillalta -biisi puolestaan on Spiderman tarina, jossa hämis kertoo vihdoinkin rakastavansa sitä tyttöä, mutta hän (se beibi) putoaa sillalta.

Toisaalta ompa levyllä tositarinakin: Multa Pöllittiin Fillari -biisi, jossa todetaan mm. lakonisesti, että:" Kuinka huono täytyy fillarin olla, ettei sitä enään pöllitä? Häh?"

Omakohtaisista kokemuksistaan kertoo näin Pete Luumäki.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Deep Purplen Smoke On The Waterin olen kuullut kyhätyn tilanteessa, jossa levyltä puuttui yksi biisi ja se piti saada suht pikaisesti tehtyä. Bändin jäsenet olivat illalla suunnanneet studiosta Frank Zappan keikalle, joka oli kuitenkin päättynyt johonkin tulipaloon. Keikkapaikan nimikin mainitaan biisin tekstissä.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Viestin lähetti Master God
Niin, oletko itse keksinyt tämän, vai mistä tuo on peräisin?

Jostain joskus lukenut..Lähdettä en enää muista.

"Häntä rakastin paljon
sua rakastan joskus enemmän
ole mulle vähän aikaa hän"

Kyllä tuohon viina ja humala sopivat vallan mainiosti.. Joku voisi kaivaa faktaa esiin, jos sellaista löytyy?

K
 
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Hasse

Stingin - I'll be watching you taisi olla omistettu dianalle vai?

Itse olen kuullut, että biisi kertoisi Stingin sairaalloisen mustasukkaisesta ensimmäisestä vaimosta, josta hän oli juuri eronnut. Kipaleesta muodostui sitten aika hyvä artistin kosto, kun se soi kaikkialla, porukan luullessa sitä rakkauslauluksi.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Viestin lähetti Kaiser Soze
Jostain joskus lukenut..Lähdettä en enää muista.

"Häntä rakastin paljon
sua rakastan joskus enemmän
ole mulle vähän aikaa hän"

Kyllä tuohon viina ja humala sopivat vallan mainiosti.. Joku voisi kaivaa faktaa esiin, jos sellaista löytyy?
Veikkaan, että ei löydy. Lähinnä siksi, ettei näissä asioissa ole faktoja. Minä en saa tuohon lauluun viinaa sopimaan kuin paikoittain, enkä ihan heti lähtisi allekirjoittamaan sanomisiasi tässäkään asiassa. Tosin, kuka on sanonut, että koko biisin pitää kertoa samasta asiasta?

Minunkin mielestäni lauluun liittyy viina, vaikkei se siitä kerrokaan. Mutta liittyy siihen Meskukin. Ja karaoke.

---
Tiesittekö, että Irwin Goodman teki Hyppää Eetu hyppää -biisin suomenkielisen sanoituksen Eddie Edwardsille ja luovutti sen viimeisenä aamuna ennen lähtöään Neuvostoliittoon viimeistä kertaa.

Sillä levyllä piti esiintyä myös Matti Nykänen, mutta Suomen viihdemaailma oli vielä siinä vaiheessa niin kypsymätön, että Matti päätettiin jättää levyltä pois. "Vain mäkikotka voi tietää" antoi odottaa itseään. Taskulaskimellakaan.
 

Ernesto Peli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jonkun kokoelmalevyn kannesta luin aikoinaan, että CCR:n someday never come -biisiin liittyi joku tarina. Muistaako joku?

John Fogerty veti yleensä biisit kerralla purkkiin, mutta tätä kyseistä veisua mies veti pitkään ja hartaasti ennen kuin hommassa onnistui. Mies itki aina välillä eikä laulamisesta tullut mitään.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oasisin Slide Away kertoo Noel Gallagherin rakkaudesta takavuosien MTV-juontajaan Rebecca de Ruvoon. Saman porukan Wonderwall ei vastaavasti kerro mistään kuten ei Supersonic-hittikään, joskin siinä esiintyvä Elsa oli jonkun studiolla luuhanneen kaverin koira.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös