ipaz

Jäsen
Olihan tuo melkoinen vierasreissu Edmontoniin. Kolme peliä, kolme voittoa ja maalisuhde 13-1. Kahdessa pelissä Leafs ei ottanut yhtään jäähyä. Ja vieläpä erittäin nopeaa Oilersia vastaan! Alkaa palaset loksahdella kohdilleen.
 

isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Ja paluu takaisin kuolevaiseksi. Ei Leafsin koneet lähtenyt oikein käyntiin missään vaiheessa. Osaksi varmasti syynä kova pelitahti ja Demko pelasi hyvän pelin vihulaisen maalilla. Vancouverin hyvä peli oli kuitenkin myös osasyyllinen. Ainakin verrattuna edellisiin Edmonton peleihin onnistuttiin Toronton avauspelaamiselle antamaan kova paine, mikä aiheutti välillä pahojakin ongelmia. Mutta aika paljon missattiin hyviä paikkoja, osa torjuttiin, mutta osa myös ammuttiin tolppiin tai huti. Aika harvoin Matthews laukoo tolppaan tuolta tontilta, minkä ottelun lopussa sai.

Suuressa kuvassa kuitenkin menee hyvin. Brodieta tuli aiemmin morkattua, mutta Edmonton peleissä ja sitä aiemminki oli jo loistava. Todella varmaa pelaamista omaan päähän. Bogo ollut myös varma. Ei tee mitään mihin ei varmasti kykene. Dermott taas välillä vähän hazardi herkkä. Jokin ilmeisesti puoltaa hänen peluuttamista ennen Lehtosta, mutta en oikein ymmärrä miksei anneta pelejä molemmille.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Hyvää pohdintaa. Täydellinen ohipeli Torontolta, vaikka Maple Leafs pelasi välillä hyvin niin jotenkin jäi sellainen vaikutelma ettei oltu valmiita peliin. Pudottiin korkealta alas. Nyt on otettava lusikka kauniiseen käteen ja on pureskeltava ottelun anti läpikotaisin. Aina ei voi voittaa, mutta tappiot voivat opettaa eniten.

Olen miettinyt myös tuota Lehtosen asemaa Torontossa. Miestä on kehuttu menen tullen ja palatessa, mutta herra istuu "jatkuvasti katsomossa". Olisiko syytä välillä miettiä onko siinä mitään järkeä... On hyvin mahdollista, että Dermott pelaa viimeisen kautensa Torontossa ja siirtyy muualle jossain vaiheessa. Toinen asia on se, että onko Lehtonen enää halukas jatkamaan Maple Leafsissa vai jossain muualla missä saa peliaikaa jatkuvasti.

Uudella asenteella seuraavaan otteluun... unohdetaan ohipelit.
 

Ukko16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs
Joo oli tosiaan Leafsillä ohipeli yöllä. En kyllä itse ole ollenkaan huolissaan. Joukkue taisteli, 4. peli kuuteen päivään ja back-to-backin jälkimmäinen puolisko Edmonton-Vancouver matka edellisenä yönä lennettynä ja vastaan levännyt joukkue heidän kotiluolassa. Kaikkia matseja ei vaan voi voittaa. Pää ylös ja seuraavaa kohti.
 
"We f*cking build from here. We f'cking, we f*cking keep going. This is the f*cking start of something special. Let's keep f*cking pushing each other. We get better tomorrow. Coach, congrats"
- John Tavares

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Heippa. Pari peliä on jäänyt katsomatta. Miltä peli on näyttänyt. Onko jotain ongelmia havaittavissa. Onko porukka ylimielinen vai onko joku muu syy tappioihin.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Heippa. Pari peliä on jäänyt katsomatta. Miltä peli on näyttänyt. Onko jotain ongelmia havaittavissa. Onko porukka ylimielinen vai onko joku muu syy tappioihin.
No ainakin viime yönä syy tappioon seisoi vastustajan maalilla. Aivan käsittämätön peli Hellebuyckilta kaikkiaan 36 torjunnalla. Ja noistakin joku 6-7 oli ihan paraatiluokan kamaa.

Noin muuten en olisi huolissani. Alemmat ketjut suorittaa illasta toiseen tasaisella tasolla, ja tänä vuonna se tasainen taso tarkoittaa Leafsin perinteistä poiketen jopa tehoja silloin tällöin. Isoilla nimillä ehkä vähän hiljaisempi kausi meneillään, toki AM sen tuplan yöllä iski. Kaikki pelit olen nähnyt, ja tuon Matthewsin loukin jälkeen sekä Marner että Matthews ovat olleet jotenkin tervaisen oloisia. Jetsiä vastaan kolmannessa erässä oli pirtein esitys kaksikolta hetkeen, joten josko se siitä pikkuhiljaa...

Kakkosylivoimaan Lehtonen voisi olla pieni piristys, nyt hiljaisemman putken takia voisi sen Dermottinkin laittaa peliksi tai pariksi huilimaan. Bogoa en viltittäisi, ei ole liikaa grittiä muutenkaan kokoonpanossa.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
GM Kyle Dubas kommentoi mahdollisten treidien sisältöä.

Would Kyle Dubas consider trading a top prospect to improve Leafs this season?
"Yes."
Kyle Dubas said most of the conversations Leafs are having ahead of the trade deadline are forward related:
"We had to move out some forwards that were good for us in order to add on the back end and thus we feel like that's an area where we may want to look at a bit more."

Mukavaa, tuosta tulee jo sellainen olo, että hän on viimein katsonut samoja pelejä kuin valtaosa Leafsin kannattajista jo muutaman vuoden ajan. Nyt jänskättää!
 
"I only shoot and score then you score then will come." - Jesse Puljujärvi

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Tässä on pari viikkoa aikaa tehdä kauppoja jotta rosteri on tarpeeksi iskukykyinen voittamaan pokaalin. Tällä hetkellä tuntuu siltä kuin Maple Leafs olisi kadottanut punaisen langan ja seilaisi aallokossa kuin ajopuu. Yritystä on, mutta jokin on pielessä ottelussa kuin ottelussa.
 

isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Ai namu, Simmonds palaa pitkältä tauolta takaisin! 4. ketjussa Engvallin ja Spezzan kanssa. Galchenyuk debytoi ja kokeilee suoraan Tavaresin ja Nylanderin vieressä. Mielenkiintoista nähdä hänen tasonsa tuossa ketjussa. Jos osaa täydentää willy stylesiä ja kapteenia, voi kyseessä olla lottovoitto, mutta siihen en usko millään. Myös Campbell palaa loukkaantumisesta luukkuvahdiksi.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
GM Kyle Dubas kommentoi mahdollisten treidien sisältöä.

Would Kyle Dubas consider trading a top prospect to improve Leafs this season?
"Yes."
Kyle Dubas said most of the conversations Leafs are having ahead of the trade deadline are forward related:
"We had to move out some forwards that were good for us in order to add on the back end and thus we feel like that's an area where we may want to look at a bit more."

Mukavaa, tuosta tulee jo sellainen olo, että hän on viimein katsonut samoja pelejä kuin valtaosa Leafsin kannattajista jo muutaman vuoden ajan. Nyt jänskättää!
Tuntuu siltä kuin porukka on työpaikalla tekemättä työtä. Nyt on pelailun makua vähän kuin muodon vuoksi. Nyt mitataan Dubasin ja valmentajien taitotaso "hädän keskellä"... Pikku hiljaa pitäisi niitä voittoja ottaa ettei tule pakkovoittojen paikka.

Huhuja liikkuu jos jonkinlaisia kaupoista, mutta mutta... Toivottavasti jotain järkeviä liikkuja tapahtuu ja rosteri vahvistuu edes jonkin verran.

Pelaajien taidothan eivät ole kadonneet minnekkään, mutta toivoisin, että niitä myös käytettäisiin. Vai onko niin, että paikat on vain jumissa. Nyt vain pitää ottaa rennosti ja keskittyä olennaiseen.
 

Ukko16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs
Katselin vähän näitä edistyneitä tilastoja Pohjoisen divisioonan veskarien osalta. Pääsyynä tälle on, että on mulla alkanut itsellä pistää silmään tuo Andersenin pelin heikko taso viimeaikoina. Viime yönä taas vedot 27-18 meille mutta peli loppui 3-4.

Andersenin 5 viimeisintä starttia (ei Ottawa-peliä missä vaihdettiin maalille) seuraavilla tilastoilla

6.3 @ VAN: 87.1% ja 4 pm
9.3 VS WPG: 82.6% ja 4 pm
11.3 VS WPG: 88.9% ja 3 pm
13.3 VS WPG: 84.4% ja 5 pm
19.3 VS CGY: 77.8% ja 4 pm

Näistä 3/5 jenkeissä tilastoitua RBS-peliä (Really Bad Start) ja GSAA (Goals Saved Above Average, eli maalivahdin päästämien maalien ja liigan keskiarvon suhde)

6.3: -1.12 maalia
9.3: -1.86 maalia
11.3: -0.49 maalia
13.3: -2.02 maalia
19.3: -2.33 maalia

Sitten jos asetetaan janalle 11 muuta Kanadan divisioonan maalivahtia, eli
Smith, Koskinen
Markstrom, Rittich
Demko, Holtby
Price, Allen
Hellebuyck, Brossoit
(Ottawa ei päässyt mukaan, koska joukkue aivan muusta universumista)

ja heitä verrataan Anderseniin koko kauden ajalta, sijoituu Toronto-veskari seuraaville sijoille tilastoissa

10/11 SV%, torjuntaprosentti (T%) (Mitä alempana, huonompi)
7/11 GAA, päästettyjen maalien keskiarvo (Mitä alempana, huonompi)
9/11 Quality start %, (Ottelut, joissa T% yli liigan keskiarvon, tai jos laukauksia alle 20, T% yli 88.5%) (Mitä alempana, huonompi)
2/11 Really bad start % (Ottelut jossa T% alle 85%) (Mitä ylempänä, huonompi)
11/11 GSAA (maalivahdin suoritukset T% ja PMK suhteessa liigan keskiarvoon) (Mitä alempana, huonompi)
9/11 5-on-5 SV% (T% 5-vs-5 pelissä) (Mitä alempana, huonompi)
8/11 PP SV% (T% joukkueen ollessa ylivoimalla) (Mitä alempana, huonompi)
10/11 PK SV% (T% joukkueen ollessa alivoimalla) (Mitä alempana, huonompi)
10/11 1-15ft SV% (T% läheltä tulleista laukauksita, alle 5 metristä) (Mitä alempana, huonompi)
5/11 16-30ft SV% (T% 5-10 metrin välillä) (Mitä alempana, huonompi)
3/11 +31ft SV% (T% yli kymmenen metrin etäisyydeltä tulleista laukauksista) (Mitä alempana, huonompi)

Tämä on omaan silmääni huolestuttava trendi, vaikka kyseessä onkin "vain numeroita". Silti näen veskarin joukkueen merkityksellisempänä pelaajana, ja vaikka joukkue tekisi 5 maalia ei voi voittaa jos oma maalivahti päästää 6 omiin.

Toivotaan että kyseessä on huono jakso vain Andersenin pelissä, ja ilmeisesti Campbell alkaa nyt olemaan pelikunnossa, joten eiköhän sieltä apuja/motivaatiota/kilpailua tule Anderseninkin kauteen. Dubasilla isoja valintoja tulossa off-seasonilla Andersenin pahvin loppuessa tähän kauteen. Markkinoilla näyttää kesällä (tällä hetkellä olevan tähtivahteja, mm. Grubauer, Raanta sekä Rask. Mitäs mieltä palstan vaahteralehti-faniveljet mieltä Andersenin otteista tällä hetkellä?

E: typot ja formaatti
 
"We f*cking build from here. We f'cking, we f*cking keep going. This is the f*cking start of something special. Let's keep f*cking pushing each other. We get better tomorrow. Coach, congrats"
- John Tavares

isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Mitäs mieltä palstan vaahteralehti-faniveljet mieltä Andersenin otteista tällä hetkellä?
Kiitoksia mielenkiintoisista tilastoista, oli mukava lukea!


Twitterissä Andersenin kommentit viime aikojen otteista. Onhan nuo tilastot aivan järkyttäviä. Voisiko aiemmasta loukkaantumisesta olla jäljellä jotain vaivoja? Ei tosiaan ole ollut se luotettava kassari, mikä parhaimmillaan toki on. Eilen tosin taisi ensimmäinen mennä Dermottin maskin/kautta ohjauksen seurauksena ja mieleen muistuu myös maali, missä Matthews koittaa blokata potkaisemalla(????) viivalta tullutta laukausta ohjaten sen maaliin. Tuollaiset tilanteet eivät auta veskaria, mutta suurin vika on Andersenissa tällä hetkellä. Luotan kumminkin hänen palaavan paremmalle tasolle.
 

Ukko16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs
Toronto voitti Calgaryn lukemin 2-0. Jack Campbell palasi tosipeleihin saaden kauden neljännen starttinsa. Herra laittoikin kovat näytöt tiskiin pelaten kauden toisen nollapelinsä. Campbellin tilastot tällä kaudella 94.54% ja PMK vain 1. Nollaputki tällä hetkellä mahtava 143 minuuttia ja 27 sekuntia.

ilmeisesti Campbell alkaa nyt olemaan pelikunnossa, joten eiköhän sieltä apuja/motivaatiota/kilpailua tule Anderseninkin kauteen
Tosiaan nyt toivottavasti Keefe joko käyttää kuumaa Campbelliä, tai Andersen nostaa tasoa, minkä Keefe huomaisi. Viimeaikoina juuri maalivahtipeli tuntunut olevan Toronton heikkous, ja nyt sekin näyttää olevan paranemaan päin.

Muita huomioita matsista: Galchenyuk avasi pistetilinsä vaahteralehtipaidassa napaten syöttöpisteen Zach Hymanin 2-0 maaliin. Tällä hetkellä seitsemännen NHL-seuran kirjoissa oleva entinen ykkösrounderi on pelannut Tavaresin ja Nylanderin kanssa ensimmäiset Toronto-pelinsä. Matthews puolestaan on vähän yössä, vaikka väläytteleekin ajoin. Pelissä ykkösvaraus kilisteli tolppia kahdesti, joten epäonnella varmasti myös osansa heikoissa numeroissa. Simmonds päässyt ihan hyvin pelirytmiin mukaan rannevammansa jäljiltä, joten lasaretissa ei ole tällä hetkellä ketään *knock on wood*

Tappioputkensa päättänyt Toronto majailee vieläkin Pohjois-divisioonan kärkipaikalla 42 pisteellä, sekä pisteprosentilla 65.6%
 
"We f*cking build from here. We f'cking, we f*cking keep going. This is the f*cking start of something special. Let's keep f*cking pushing each other. We get better tomorrow. Coach, congrats"
- John Tavares

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Toivottavasti saadaan uusi kovan luokan ykkösmolari ensi kaudeksi. Campbell esiintyi edukseen maalissa ja pakottaa osaltaan Andersenia parantamaan osakkeitaan jottei tippuisi arvoasteikossa alemmaksi.

Hyvää pohdintaa Ukko 16. Valoa näkyvissä tunnelin päässä.
 

Ukko16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs
Toivottavasti saadaan uusi kovan luokan ykkösmolari ensi kaudeksi
Tässä itsellä kaksi vähän eri kantaa joita pohdiskellut.

Ensimmäisenä vaihtoehtona olisi yrittää haalia joku UFA-tähtiveskari markkinoilta, mutta tämä tuo cap tilanteeseen monta riskitekijää. Myös Hymanin kanssa Toronton pitäisi kesällä tehdä sopimus uusiksi ja ensi vuonna horisontissa häämöttääkin Morgan RIellyn UFA-vuosi.

Toinen, ehkä itseäni enemmän miellyttävä, vaihtoehto olisi hankkia 1A/1B maalivahti-tandem, joissa pelit jaettaisiin mallia 60/40 55/45 tms ja Campbellilla on mielestäni kaikki saumat olla vähintään 1B-veskari NHL:ssä. Pariksi sitten vaikka joku Mrazek/Rittich/Smith tyyppinen kaveri, joka on jo NHL:ssä marinoitunut ja kunnolla pelejä alleen saanut veskari. Tämä vaihtoehto ei edes oletettavasti olisi UFA-veskaria palkattaessa ainakaan yhtä kova isku cap spaceen kuin tähtiveskarin palkkaamine UFA-markkinoilta.

Tietenkin myös treidimarkkinatkin ovat aina varteenotettava vaihtoehto, mutta ne elävät kokoajan ja niitä on vaikea ennakoida. Itse en näe Andersenilla mitään tulevaisuutta vaahteralehti-nutussa tämän kauden jälkeen.
 
"We f*cking build from here. We f'cking, we f*cking keep going. This is the f*cking start of something special. Let's keep f*cking pushing each other. We get better tomorrow. Coach, congrats"
- John Tavares

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Jälleen kerran hyvä esitys Maple Leafsin toimesta. Voitto kotiin ja 2 pistettä kotiin päin tuomisena. Nyt pitää olla tyytyväinen siihen, että peruspelillä saadaan tulosta aikaiseksi. Tarvittavat pisteet saadaan hankittua niin, että päästään pleijareita pelaamaan.

Saas nähdä tuleeko kauppoja vai eikö. Toki on mahdollista, että näillä mennään ja vasta kesällä tulee suurempi remppa rosteriin.

On huhuja, että Maple Leafs tarvitsee kuitenkin hyvän veskarin ja sitten ihan hyvän top 6 hyökkääjän kapteenin vierelle. Uutta veskaria on turhaa odottaa vielä vähään aikaan, mutta uusi laituri voisi olla sopiva hankinta pleijareita silmällä pitäen. Jos kauppoja tulee niin se tietää, että on myytävä 1 - 2 ukkoa pois jotta pysytään sovituissa raameissa kiinni. Ei muuta kuin valoa kohti.
 
Viimeksi muokattu:

Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Torontoa painoin kauden alussa Voittajavetoon mestariksi sen verran, että nelisen satkua tulis puhdasta, jos toteutuu. Olis aika kiva bonari heinäkuussa lomilla. Vähän pienemmällä summalla Vegasia ja Edmontonia. Kaveri myös vihjasi potentiaaliseksi yllättäjäksi Buffalon. Siihen en koskenut.

.. mutta Torontolle täällä peukut pystyssä!!!
 
35 vuotta HIFK fanina, mutta miksi?

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
On sikäli hyvä asia, ettei olla yksin Masan varassa vaan maalintekijöitä löytyy runsaasti rosterissa. Tasaisia matseja pystytään "ratkaisemaan" voittoisasti tiukoissa paikoissa.

Campbell on ollut erinomainen maalivahti maalilla viime aikoina. Voidaan lähteä luottavainen mielin pleijareihin.

Mielestäni puolustus pelaa hyvin tällä hetkellä vaikka välillä sattuu kömmähdyksiä Itse kullekin.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Tarkoittaako David Rittichin hankkiminen sitä, että Andersen saattaa vaihtaa maisemaa tänään?
 
– En koskaan myy Jokereita, koska sitä omat lapseni eivät antaisi ikinä anteeksi, Harkimo vakuutteli.

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Campbelillä ja Andersenillä on ollut loukkaantumisia koko kauden ajan ja tällä hankittiin vakuutus sille, ettei tarvitse Hutchinsonia peluuttaa pleijareissa. On kyllä pelottava ajatus päästää Andersen pelaamaan pleijareissa ilman minkäänlaista tatsia. Toivottavasti saa muutaman pelin alle.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Todennäköisesti tämä tarkoittaa sitä että kumpikaan maalivahti ei ole täysin kunnossa, eikä sitä tule myöskään tällä kaudella olemaan. Jos Campbell olisi täysin terve ja Andersen kuntoutumassa playoffeihin, niin Hutch saattaisi riittää kolmosmaalivahtina. Sama myös toisinpäin, mutta molemmat maalivahdit ovat oireilleet, joten aikamoinen riski olisi luottaa pelkästään tuollaiseen tandemiin. Rittich on hyvä vakuutus pudotuspelejä ajatellen. Mielenkiintoiseksi menee kokoonpanon pyörittäminen ennen kuin runkosarja päättyy.

Toronto maksoi aika kalliisti capista kun Foligno hankittiin, mikä kielii siitä että Andersen palaa vielä ennen runkosarjan loppua kokoonpanoon. LTIR siirrolla Toronto olisi todennäköisesti säästänyt varausvuoroja, mutta siihen ei nyt ollut mahdollisuutta. Käsittääkseni pelkästään Columbuksen palkanpidätyksen olisi pitänyt riittää Folignon ja Rittichin mahduttumiseksi capin alle, joten San Jose kuvio voisi ennakoida syvyyspuolustajan hankintaa. Andersen LTIR:lle olisi varmaan mahdollistanut Folignon ilman capin pidättämistä.

Onneksi tuo prospektitilanne on nyt sellainen että noista vuoroista voitiin luopua ja positiivista ettei yhtäkään huippulupauksista ole vielä kaupattu. Kallishan tuo Foligno oli, mutta oikeastaan juuri sellainen pelaaja jota tuo hyökkäys tässä tilanteessa kaipaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Rittichin hankinta käy järkeen ajatellen sekä Andersenin että Campbellin terveyshuolia. Sen sijaan Folignon suhteen pakko olla skeptinen varsinkin, jos kyseessä on puhdas rental. Hinta on todella kova.
 
"Kuitenkin tämä Pohjois-Amerikka on aina ollut se ykkösvaihtoehto. Tai sanotaan näin, että Ässien jälkeen se ykköspaikka, kyllä Ässät on se kovin juttu." - Jussi Rynnäs

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Foligno tuntuu varmasti kalliilta, mutta onhan tuo todellinen täsmähankinta Leafsin tarpeisiin. Kanadan divisioonasta saattaisi vielä surffata läpi ilmankin, mutta jos päätyyn asti mielii niin sotureitakin tarvitaan, ja nimenomaan sellaisia, jotka ovat hyviä pelaamaan. Siihen Hymanille lopulta korkeatasoinen kaveri ko. osastolle.

Rittich on hyvä maalivahti ja harvoja tyrkyllä olleita, jonka harteille voi joukkueen joksikin aikaa uskoa, mikäli nuo Campbellin terveysmurheet realisoituvat. Andersenin varaan ei voine näissä asetelmissa juuri laskea.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Foligno tuntuu varmasti kalliilta, mutta onhan tuo todellinen täsmähankinta Leafsin tarpeisiin. Kanadan divisioonasta saattaisi vielä surffata läpi ilmankin, mutta jos päätyyn asti mielii niin sotureitakin tarvitaan, ja nimenomaan sellaisia, jotka ovat hyviä pelaamaan.
Toki. Pelaajana Foligno on erinomainen lisä tuohon porukkaan. Ja kukaan ei muistele tuota hintaa, jos kannu nousee, mutta jos ei nouse ja Foligno kävelee kesällä ulos, niin kyllä Dubas saa kuulla kunniansa.
 
"Kuitenkin tämä Pohjois-Amerikka on aina ollut se ykkösvaihtoehto. Tai sanotaan näin, että Ässien jälkeen se ykköspaikka, kyllä Ässät on se kovin juttu." - Jussi Rynnäs
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy