Tämä asia nyt on tietysti sanottukin, mutta mielestäni on jännää, että Mannista ollaan epäonnistumisen jälkeen heti ämmittelemässä ja ilkkumassa, mutta Ahosen tappiosta tunnetaan suurta myötätuntoa.
Syy lienee siinä, että Ahonen on niin kertakaikkisen "äijä", mikä vetoaa kansaan. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tämänpäiväinen haastattelu Ahosesta pysäytti. Noin murtuneena en muista miestä nähneeni pitkään aikaan jos koskaan. Vihaisempana ja pettyneenä monestikin, mutta nyt mielestäni Ahosen viesti oli, että hypyt eivät olleet ihan oikeasti riittävän hyviä. Siis hänen standardeillaan.
Katsojana on voinut luottaa Ahosen rajattomaan äijyyteen jo parin kauden ajan. Että jos eka hyppy on vaisu, niin toisella räjähtää. Nyt siis Ahonen hyppäsi kaikesta päätellen hyppyinäkin suunnilleen mitä osaa ja silti oli viisi äijää edellä. Uskon kyllä, että tuuli vaikutti, mutta Ahosen ilmeestä päätellen myös suorituksissa oli vikaa. Parhaimmillaan hän olisi siihen huonompaankin rakoon ehkä paremman hypyn pystynyt tekemään.
Kaikella tällä en tarkoita mitään "pää petti" -tyyppistä herjausta. Jos otetaan huomioon, kuinka mies viime vuonna taisteli rikkinäisillä luillakin mäkitreeniä, niin ehkä ei kannata alkaa aukoa tällaisesta pienellä erolla karanneesta mitalista juurikaan. Mielestäni Ahonen todisti viimeistään viime kaudella, että pää kestää tarvittaessa. Se ei ole sama asia kuin joka kilpailun voitto, se olisi hyvä tajuta.
Tänä iltana olin ensin hämmästynyt Ahosen toisesta hypystä ja tunsin häntä kohtaan myötätuntoa. Enemmän nyt kuin monen muun tapahtuman aikana.