Mainos

Tony Salmelainen – meidän taskurakettimme

  • 500 610
  • 1 523

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Aurinkotuuli kirjoitti:
Terveisiä Teillekin (sinne missä aurinko ei paista = Turkuun).
Kiitos kiitos, mutta sallithan, että korjaan ontuvan vertauksesi. Turkuhan taistelee rinta rinnan Vaasan ja Oulun kanssa Suomen aurinkoisimman paikkakunnan tittelistä. Kaikkien aikojen lämpöennätys on mitattu Turussa ja täällä nautitaan toistuvasti ihan joka ikinen vuosi reippaasti enemmän auringosta kuin pääkaupunkiseudulla. Helsingin seutu on niin keski- kuin ääriarvoiltaan kiistatta yksi Suomen pilvisimmistä ja sateisimmista paikoista, jossa kärsitään sadeveden aiheuttamista tulvista joka vitun kesä. Tässä yhteydessä voidaan myös onnitella Helsinkiä hienosti järjestetyistä yleisurheilun MM-kisoista.

Mitä Salmelaiseen tulee, niin Muukkosen antama yhden ottelun panna ei ole missään linjassa minkään aiemman rangaistuksen kanssa. Ei voi ymmärtää. Siis pelaaja aiheuttaa SM-liigan järjestämässä tilaisuudessa TV-kameroiden edessä viiden sentin viiltohaavan, murtuneen nenän ja katkenneet hampaat sivulliselle, eikä saa siitä liigalta juuri mitään rangaistusta. Vaikka kuinka yrittäisi sovittaa tätä ratkaisua samaan linjaan viime vuosien rangaistusten rinnalle, niin ei onnistu, ei millään. Tämä on pakko tulkita paikkauksena aiemmista, sinänsä naurettavista, sakkopellleilyistä.

Minulla ei ole itse Salmelaista vastaan mitään, päin vastoin. Hänelle olisi silti pitänyt antaa kunnon, vähintää viiden ottelun pelikielto ottelurangaistuksen päälle. Jos raivonpuuskassa sivullisen nenän murtamisesta ja hampaiden katkomisesta saa ottelurangaistuksen lisäksi vain yhden ottelun pannan, niin mitä pitää jatkossa antaa vähän vähemmästä riehumisesta? Mitä jos lähitulevaisuudessa joku pelaaja heittää ottelurangaistuksen saatuaan mailansa suutuksissaan pukukoppikäytävän seinään niin, että se osuu vahingossa sivullista päähän aiheuttaen vain kuhmun, niin mitä Muukonen voi antaa? Kahden erän pelikiellon?
 
Viimeksi muokattu:

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Koittakaa nyt heinähatut edes lukea se Muukkosen rangaistus. Muukkonenhan toteaa siinä tämän roskiksen heittämisen ja jo kentällä tapahtuneen riehumisen olevan hänen silmissään yhtä ja samaa. Tästä kokonaisuudesta tuli peli extraa.

Salmelainen ei saanut sekunninkaan pelikieltoa siitä, että hänen heittämänsä roskis oisui sivulliseen ja vahingoitti häntä. Ei peliä, ei yhtään erää. Tämä onnittomuus tutkitaan ja hutkitaan eri paikassa kuin SM-liigan kurinpitoryhmässä. Tony ei siis ole jäänyt rangaistuksetta tästä vahingosta, vain SM-liigan tuomio on käsitelty.
 

Habs16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
janneojanenonjumala kirjoitti:
Eli Sm-liigan pitää sulkea Salmelainen liigasta siksi aikaa kun käräjät pui asiaa.

Jos vielä selventäisit millä perusteella?
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Samalla periaatteella kun Levonen suljettiin tuomaritoiminnasta. Molemmat toimivat samassa organisaatiossa vaikka palkanmaksaja onkin eri taho.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
janneojanenonjumala kirjoitti:
Samalla periaatteella kun Levonen suljettiin tuomaritoiminnasta. Molemmat toimivat samassa organisaatiossa vaikka palkanmaksaja onkin eri taho.

Salmelaisen tapaus on vasta esitutkinnassa. Voi olla, että syytettä ei edes nosteta. Levosen rattijuopumus oli taas selkeä rike, josta tulee aina joku tuomio. Näillä tapauksilla on aika iso ero.
 

Speller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja HIFK
Case closed.
Tästä voi vain heittää hyvät kuitit HIFK:lle

Roskiksien heittäminen jäähallissa kielletty !
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
AnaMasa kirjoitti:
Mitä Salmelaiseen tulee, niin Muukkosen antama yhden ottelun panna ei ole missään linjassa minkään aiemman rangaistuksen kanssa.

Tämä on ainakin hyvin linjassa esimerkiksi Nickersonin saamaan vapauttavaan tuomioon edellisessä HPK-matsissa, siinähän vain katsojan karkuunjuoksu esti tappelun. Nyt kannattaisi teinien rauhoittua ja antaa aikuisten päättää, kuinka rangaistaan. Huvittavimpia ovat nuo minimissään loppuvuoden pelikiellot, kirjoittajien kannattaisi keskittyä vielä muutama vuosi Muumien maailmaan, jonka jälkeen taitaa tulla Aku Ankka-kausi. Sen jälkeen voisi kommentoida näitä vaikeaselkoisempia asioita. Tuomiosta sen verran, että kolmea ehdotin, Muukkonen antoi kaksi, ihan perusteltu päätös.
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muukkosen päätös on suuri vääryys. Se, että iltapäivälehtien sivuilla ollaan katuvan näköisiä, ei poista teon vakavuutta.

Muukkosen ratkaisu on jokaisessa seurassa printattava visusti talteen ja laitettava kassakaappiin ennakkotapauksena.
Kauden törkein tapahtuma, ja tekijä selviää käytännössä päänsilityksellä. Siinä ennakkotapauksen luonne.

Tämän päätöksen nojalla on mahdollista aiheuttaa yleisössä kenelle vaan ruumiinvamma, ns. vahingossa pienin seuraamuksin.

Muukkonen lienee maksettu, tai tyhmä. Tasapuolinen tuo ratkaisu ei ole.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
kritiikki kirjoitti:
Tämän päätöksen nojalla on mahdollista aiheuttaa yleisössä kenelle vaan ruumiinvamma, ns. vahingossa pienin seuraamuksin.

Muukkonen lienee maksettu, tai tyhmä. Tasapuolinen tuo ratkaisu ei ole.

Muistele viime kauden case Nylanderia, jossa pelaaja löi mailalla katsojaa. Nylander ei saanut mitään rangaistusta, vaikka tapaus oli ihan selvä ja lue Muukkosen ratkaisun perusteet sm-liiga.fi sivulta case Salmelaisesta.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
kritiikki kirjoitti:
Muukkosen päätös on suuri vääryys. Se, että iltapäivälehtien sivuilla ollaan katuvan näköisiä, ei poista teon vakavuutta.

Muukkosen ratkaisu on jokaisessa seurassa printattava visusti talteen ja laitettava kassakaappiin ennakkotapauksena.
Kauden törkein tapahtuma, ja tekijä selviää käytännössä päänsilityksellä. Siinä ennakkotapauksen luonne.

Tämän päätöksen nojalla on mahdollista aiheuttaa yleisössä kenelle vaan ruumiinvamma, ns. vahingossa pienin seuraamuksin.

Muukkonen lienee maksettu, tai tyhmä. Tasapuolinen tuo ratkaisu ei ole.

Kerro mulle mitä tulisi seurata jos pelaaja kiukuspäissään vetää kiekon 3 sekunttia vihellyksen jälkeen esim. pleksin reunasta yleisöön niin että joku loukkaantuu?

Mitäs Jakke sai sillon Lappeenrannassa moisesta tempusta? Ei tainnut tulla mitään syytettä.
 

Stigu

Jäsen
kritiikki kirjoitti:
Tämän päätöksen nojalla on mahdollista aiheuttaa yleisössä kenelle vaan ruumiinvamma, ns. vahingossa pienin seuraamuksin.
Kritiikki, ihan pikku vinkkinä:
1) Kun menet lätkämatsiin, ota mukaasi vähintäänkin kypärä (jossa visiiri) , ja ole varuillasi koko ottelun ajan, näistä hulluista ei tiedä, mitä ne ns. vahingossa tekee. Varo kaikkia lattiaan pulttaamattomia roskiksia.
2) Turvallisempaa on seurata ottelua esim. teksti-tv:n tai radion välityksellä, mutta pidä varmuuden vuoksi kypärä (jossa visiiri) päässäsi silloinkin. Sitä ei ikinä tiedä mitä nää hullut ns. vahingossa saa aikaan.
3) Kaikkein parasta olisi, kun lopettaisit jääkiekon seuraamisen kokonaan. Jos/kun joudut kävelemään jäähallin ohi, vaihda varmuuden vuoksi puolta. Autolla ajaessasi suunnittele reittisi siten, että ne kiertävät jäähallit kaukaa.


Turvallista loppuelämää
 

IFK4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
kritiikki kirjoitti:
Kauden törkein tapahtuma, ja tekijä selviää käytännössä päänsilityksellä. Siinä ennakkotapauksen luonne.

Tämän päätöksen nojalla on mahdollista aiheuttaa yleisössä kenelle vaan ruumiinvamma, ns. vahingossa pienin seuraamuksin.

Totta, sehän ei myöskään ollut törkeää kun liigapelaaja kameroiden edessä on kiipeämässä katsomoon katsojien perään.

Case closed, ja pelit jatkukoot kaukalossa.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
kritiikki kirjoitti:
Tämän päätöksen nojalla on mahdollista aiheuttaa yleisössä kenelle vaan ruumiinvamma, ns. vahingossa pienin seuraamuksin.


Totta! Luultavasti ensikerralla HIFK:n pelaajilla on puukot mukana ja he hyökäävät katsomoon ja saavat tästä kaksi peliä pannaa.

Sivullisen loukkaantuminen "vahingossa" on poliisiasia. Eihän Levostakaan suljettu loppukaudeksi pois vaikka hän syyllistyi rattijuopumukseen (jota pidän muuten vakavampana kuin Tonyn rikettä). Tosin tämä ei tapahtunut kiekko-ottelussa... Turha näistä on vääntää...
 

maravee

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Munattomalta mieheltä ei voi odottaakaan kuin munattomia päätöksiä! Muukkonen HYLLYLLE!!!! Pääsipä Salmelainen vähällä...
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Kysymys on nuorison esikuvista joiden siis pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä. Kyseisellä seuralla on jo aikaisemmin yksi NHL-karkuri joka ei mielestäni ole hyvä esimerkki kenellekään.
Omat rajut mielipiteeni johtuu siitä että kannatan Bertuzzi-tyyppisiä rangaistuksia ja pienemmästäkin- oli se kentällä tai käytävällä- pitäsi antaa jo 2-3 ottelun panna ja tälläisistä isommista yleistä paheksuntaa aiheuttavista sitten paljon pidempiä. Eli mielestäni tämä tapaus on vähintään loppukauden arvoinen.
 

raisu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicäns
Tää on taas niin tätä!
Nielikäinen sai saman 1+1 ottelua viihdytettyään maksavaa yleisöä. Miten helvetissä voi olla perusteltua antaa jääkiekkoon olennaisena osana kuuluvista tappeluista sama tuomio kuin sivulliselle vammoja aiheuttaneesta, roskiksen kanssa riehumisesta.

En nyt todellakaan väitä, että Salmelaiselle mitään 10 ottelun kieltoa olisi pitänyt antaa, mutta vituttaapahan vaan tämä linjattomuus.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ei helvetti mitä nillitystä ja kitinää. Jos äijä heittää jonkun kämäsen roskiksen jäähallin käytävällä, ei siitä todellakaan tarvita yhtä ainutta peliä rangaistukseksi. Nyt valitettavasti osui toista tuo roskis, mutta pysyvää vauriotahan tuossa ei tapahtunut. Tony maksanee lääkärikulut ym. joten ei tästä nyt mitään elämää suurempaa tarvitse tehdä.

Ja joku poliisitutkimus... Ei saatana sentään, järki käteen miehet.
 

HIFK-Mania

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,San Jose Sharks,ManU
Jaahas

Onpas täällä taas viisasta porukkaa liikkeellä...Että oikeen loppukausi...hahhah.Niinkuin tämä tilanne nyt olisikin ollut jotenkin hirvittävä välikohtaus.On niitä törkeämpiäkin temppuja ollut!Rangaistus oli maksimissaan 3 peliä ja tämäkin penalti on aika kova tuomio.Vakavaa loukkaantumista ei tullut kenellekkään ja ainoastaan pelaajan hermostuminen oli ainut rangaistava teko...Näitä tulistumisia tulee jääkiekossa ja jos sitä ei kestä niin ei voi mitään...

Alkakaa seuraamaan sitten vaikka jäätanssia!
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
janneojanenonjumala kirjoitti:
Kysymys on nuorison esikuvista joiden siis pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä. Kyseisellä seuralla on jo aikaisemmin yksi NHL-karkuri joka ei mielestäni ole hyvä esimerkki kenellekään.
Omat rajut mielipiteeni johtuu siitä että kannatan Bertuzzi-tyyppisiä rangaistuksia ja pienemmästäkin- oli se kentällä tai käytävällä- pitäsi antaa jo 2-3 ottelun panna ja tälläisistä isommista yleistä paheksuntaa aiheuttavista sitten paljon pidempiä. Eli mielestäni tämä tapaus on vähintään loppukauden arvoinen.

Kirjoita Irja.Tulonen@eduskunta.fi tai Tanja.Karpela@eduskunta.fi kuinka järkyttynyt olet. Täällä jatkoajassa mielipiteesi jääkiekon nuorisoa turmelevasta vaikutuksesta on tullut jo esiin.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
pXi kirjoitti:
Joo, tarkkaan ottaen näin. Harkins muuten istui uhkailustaan kolme ottelua. Eihän näitä tekoja voi yksi yhteen verrata, mutta Harkinsiin verrattattuna halvalla päästiin. Tiedä sitten antaako se hyvän kuvan kurinpidosta (ts. Muukkosesta) kokonaisuutena, kun rangaistuksia jaetaan vähän niin ja näin. Perinteiset sakot jäivät tällä kertaa kirjoittamatta. Ehkä liigassa ei juuri nyt ole kassavajetta.

Tämä päätöksesä olikin mielenkiintoinen kohta, eli Muukkonen viittaa tuohon Harkinsin tapaukseen näin:

Katson, että Salmelaisen käyttäytyminen on osittain vastaavanlaista kuin kaudella 2004-2005 annetussa kurinpitopäätöksessä nro 10 on todettu (Bret Harkins). Erotuksena on tosin protestoinnin ja uhkaavan käytöksen jatkuminen roskasaavin heittäminen muodossa ja kohdistuminen muuhun kuin tuomariin.

Mielenkiintoista, että Muukkonen vertaa tilanteita samankaltaisiksi, mutta mainitsee tämän tapauksen lisämausteeksi tuon jälkiraivoamisen. Maalaisjärjellä kuvittelisi sen olevan rangaistusta nostava tekijä, mutta tässä tapauksessa pienensiki rangaistusta Harkinsin tapaukseen verrattuna.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Herätkääs nyt pikkuhiljaa kaikki "Lähetetään Salmelainen Ruandaan" -kaverit!

Nyt ette joko ole lukenut Muukkosen laatimaa asiakirjaa tapahtumasta, tai sitten teillä ei ole kaikki palikat ja ymmärtäminen ihan kohdillaan.

Jos joku heittää roska-astian kaiteeseen tultuaan ajetuksi kentältä, ja ko. astia kimpoaa siitä jotakin naamaan, niin mitä olen tehnyt tahalteni? Aivan, heittänyt roska-astian. Ja heittämisen seuraukset nyt eivät ole varmastikkaan arvattavissa etukäteen.

Ja nuo rattijuoppovertaukset nyt ovat täysin asiattomia. Rattijuoppo hankkii itsensä tietoisesti alkoholinvaikuksen alaisesti, ja tekee tietoisen valinnan lähtemällä moottoriliikenteeseen, jossa tietää aiheuttavansa vakavan vaaran toisille ja riskien olevan todella suuret = loukkaantuminen tai kuolema.

En voi ymmärtää, että mikä tästä tapauksesta tekee mielestänne vakavan? Se ei voi olla vakava vaan sen takia, että jotakin sattuu vahingossa riehumisen seurauksena. Olisi ihan eri asia kohdentaa väkivaltaa johonkin tarkoitushakuisesti, sen toteaa Muukkonenkin raportissaan.

Kaiken kaikkiaan tuollainen 9+ ratkaisu Muukkoselta. Ainoastaan pikkurapsuja Salmelaisella jäin kaipaamaan.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Raibe kirjoitti:
En voi ymmärtää, että mikä tästä tapauksesta tekee mielestänne vakavan? Se ei voi olla vakava vaan sen takia, että jotakin sattuu vahingossa riehumisen seurauksena.
Tuo loukkaantuminen ja sen aiheuttama negatiivinen julkisuus liigalle tekee tästä vakavan. Silläkin on iso ero, että jos ampuisin jotakuta pikaistuksissa kohti, että meneekö laukaus ohi, osuuko se käteen vai osuuko se silmien väliin. Teko on sama, mutta rangaistus on kaikissa eri. Tähän asti liigassa on aina enemmän tai vähemmän otettu huomioon loukkaantumiset rangaistuksia määriteltäessä. Jos joku vetää pahannäköisen laitataklauksen ajattelemattomuuttaan, niin rangaistus on täysin kiinni siitä, että nouseeko kaveri heti ylös, nouseeko vasta minuutin päästä vai viedäänkö se kentältä paareilla. Nyt riehumisen suorana seurauksena hajonnut nenä ja hampaat eivät vaikuttaneet hitustakaan.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
AnaMasa kirjoitti:
Tuo loukkaantuminen ja sen aiheuttama negatiivinen julkisuus liigalle tekee tästä vakavan. Silläkin on iso ero, että jos ampuisin jotakuta pikaistuksissa kohti, että meneekö laukaus ohi, osuuko se käteen vai osuuko se silmien väliin. Teko on sama, mutta rangaistus on kaikissa eri. Tähän asti liigassa on aina enemmän tai vähemmän otettu huomioon loukkaantumiset rangaistuksia määriteltäessä. Jos joku vetää pahannäköisen laitataklauksen ajattelemattomuuttaan, niin rangaistus on täysin kiinni siitä, että nouseeko kaveri heti ylös, nouseeko vasta minuutin päästä vai viedäänkö se kentältä paareilla. Nyt riehumisen suorana seurauksena hajonnut nenä ja hampaat eivät vaikuttaneet hitustakaan.

Siihen en ota kantaa onko liiga ollut tähän mennessä linjaton, mutta tämä tuomio oli mielestäni hyvä. Tällä jutulla ei varmasti aiheutettu liigalle mitään kohtuutonta vahinkoa. Iltapäivälehdet nyt jaksavat kaivaa tikulla joka nurkasta asiaa.

Ja koittakaa nyt muistaa se, että tässä ei ole kyse kohdennetusta hyökkäyksestä bussikuskia kohtaan, vaan vahingosta, jota ei voinut mitenkään etukäteen arvioida. Mainitsemissasi asioissa on aina ollut mukana selkeä kohdennettu teko, tai vähintäänkin törkeä tuottamus. Tässä ei ole kuin lievä tuottamus.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
AnaMasa kirjoitti:
Jos joku vetää pahannäköisen laitataklauksen ajattelemattomuuttaan, niin rangaistus on täysin kiinni siitä, että nouseeko kaveri heti ylös, nouseeko vasta minuutin päästä vai viedäänkö se kentältä paareilla. Nyt riehumisen suorana seurauksena hajonnut nenä ja hampaat eivät vaikuttaneet hitustakaan.

Johtuu siitä että taklaus on SM-liigan pelisääntöjen alaisena kun taas Salmelaisen tempaus ei sinänsä ole minkään SM-liigan pykälän alainen suoraan, käytösrangaistus on korkeintaan mihin voidaan nojata.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös