Mainos

Tony ”Viikinki” Halme

  • 49 330
  • 1 262

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tony ei saanut mitään muuta mainittavaa aikaan eduskunnassa kuin eläkkeensä, jonka lunasti harvinaisen nopeasti vielä. Joten nykyisen tiedon valossa tuota voi väittää miehen päämääräksi.

En usko, että Halme ryhtyessään/päästessään kansanedustajaksi oli suunnitellut tulevia traagisia tapahtumia. Totaalista paskan jauhantaa väittää miehen päämärän olleen ennenaikainen sairauseläkkeelle siirtyminen.

Nykyisen tiedon valossa Halme jatkoi ainoastaan omaa itsenäistä linjaa elämänsä suhteen vaikka kansanedustaja olikin. Eläke ei nuorella miehellä varmastikaan ollut päämääränä tuolloin.
 
Joten nykyisen tiedon valossa tuota voi väittää miehen päämääräksi.

Mielestäni ei. Jotta voitaisiin osoittaa eläkkeen olleen Tonyn eduskuntatyön päämäärä, niin silloin pitäisi voida esittää tuollaista väitettä tukevia lausumia tai suunnitelmia ennen kuin eduskuntatyö alkoi. Ja Tonylle myönnettiin työkyvyttömyyseläke. En usko, että päättäessään ehdokkaaksi asettumisestaan, Tony olisi päättänyt hankkia itselleen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttaman aivovamman.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jatketaan Daespoon linjaa, ja pyydetään sinua todistamaan tämä.

Jos mietitään Halmeen elämää ja sitä luonnetta, joka silloisella terveellä miehellä oli niin uskotko oikeasti, että kaverin päämäärä oli tosiaankin ennenaikainen eläke kun duuninsa Arkadianmäellä aloitti?

Sen enempää en asiaa kykene todistamaan kuin kukaan muukaan täällä kirjoittavista. Ainoastaan johdonmukaisesti yritän tätä ajatella ja tämän johdosta olet mielestäni väärässä.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Mitä onko Halme kuollut? Ja Kirka? Ja Sirkesalo! Mihin tämä maailma on menossa?

No lepää rauhassa sitten.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tony ei saanut mitään muuta mainittavaa aikaan eduskunnassa kuin eläkkeensä, jonka lunasti harvinaisen nopeasti vielä. Joten nykyisen tiedon valossa tuota voi väittää miehen päämääräksi.

Olipa Halme kovasti eläkkeen perään, kun päätti sitä varten päätyä koomaan ja herätä aivovammaisena, menettäen samalla terveytensä ja suurimman osan toimintakyvystään (lyhyeksi) loppuiäkseen.

Länsimaisessa yhteiskunnassa ollaan syyttömiä kunnes toisin todistetaan, joten kenenkään ei erikseen tarvitse Halmeen syyttömyyttä todistaa, vaan sinun tehtäväsi on esittää todisteet, joiden mukaan Halmeen päämääränä kansanehdokkuuskampanjassaan oli hankkia pysyvä aivovaurio ja sitä myöten työkyvyttömyyseläke. Jos et tähän pysty, puheesi ovat täyttä paskaa.

Ei kukaan itselleen aivovammaa tahallaan aiheuta eläkkeen saamiseksi. Kyllä Halme olisi sen tavallisenkin kansanedustajan sopeutumiseläkkeen saanut - siihen ei vaadita muuta kuin valinta toiselle kaudelle, ja se tuskin olisi ollut mahdotonta ns. julkkikselle ja kansansuosikille, joka olisi lisäksi hyötynyt vuoden 2007 vaaleissa Perussuomalaisia kohdanneesta nosteesta.
 

AxeMan73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Liverpool & Detroit Red Wings
Jos mietitään Halmeen elämää ja sitä luonnetta, joka silloisella terveellä miehellä oli niin uskotko oikeasti, että kaverin päämäärä oli tosiaankin ennenaikainen eläke kun duuninsa Arkadianmäellä aloitti?

Sen enempää en asiaa kykene todistamaan kuin kukaan muukaan täällä kirjoittavista. Ainoastaan johdonmukaisesti yritän tätä ajatella ja tämän johdosta olet mielestäni väärässä.
Ehkä keskustelun pihvi voisi olla siinä, että miksei me KAIKKI olla samalla viivalla (enkä nyt tarkoita pyhää Pietaria) kun meidän aikamme koittaa. Toni Halme sai samantien sairaseläkkeen + sopeuttamisrahan jonka myöntää valtion konttori kaikille kansanedustajille heidän tiputtuaan eduskunnasta!

Saiko Helanen saman kohtalon kuin Halme - kaikki ammattilääkärit todistivat että Helanen ei ollut kykenevä ammattiinsa - paitsi vakuutusyhtiöiden lääkärit. Näitä tapauksia on tuhansia tässä maassa. Mutta yllättäen kansanedustajat pääsevät läpi tästä "seulasta" saman tien. Jos Halme pystyi kävelemään ja puhumaan, niin kyllä hän olisi ollut työkykyinen vaikka Alepan kassalle. Olisiko Helanen siihen kykenevä - tuskin!

Tää valtio on perseestä ja niin kauan kuin Halmeet, Kanervat, Ahteet ja muut herrakansan edustajat sitä hyväksi käyttävät, niin kuka on oikeutettu arvostelemaan heitä jotka arvostelevat heitä saavutetuista eduista johon he eivät ole oikeutettuja!
 

Kerouac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ottamatta sen enempää kantaa itseensä Tony Halmeeseen vaan enempi tähän Kaarina Hazardin kohuttuun kolumniin...

Vaikkakaan Tony Halme ei varmastikaan profiloitunut ihmisille etupäässä kirjoittajana (mikä tietysti on ihan aiheellistakin), hän oli kuitenkin elämänsä aikana monta kerta professiossa, jossa häneltä edellytettiin sanankäyttöä, mikä minun näkökulmastani tekee Halmeesta ammatimaisen sanankäyttäjän. Ja kun maine kasvoi miehen edellä, häneltä alettiin odottaa jopa tietynlaista sanankäyttöä.

Nyt Hazard kieltämättä rohkeassa ja kärjistävässä kolumnissaan ottaa Halmeelta tämän retoriikan kirkkaimmat sapelit käyttöön ja kirjoittaa niiden avulla. Tyylilajia voisi kutsua jopa parodiaksi, mutta minusta se on tässä kontekstissa enemmän pastissi.

Ja vaikea minun on sanankäyttäjälle komeampaa nekrologia kuvitella kuin pastissi edesmenneen omasta retoriikasta.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
No miten käytännössä ajattelit todistaa mitään muihin henkilöihin kohdistuvaa asiaa?

En odottanut että pystyt todistamaan väitteesi millään tasolla joten kiitos kun myönsit sen.

Tony ei saanut mitään muuta mainittavaa aikaan eduskunnassa kuin eläkkeensä, jonka lunasti harvinaisen nopeasti vielä. Joten nykyisen tiedon valossa tuota voi väittää miehen päämääräksi.

Kerroppa mitä yksittäinen kansanedustaja yleensä saa läpi yksinään? Halme sai hautauskorvaus-asian läpi samantien, moni edustaja ei saa yhtään esittämäänsä asiaa läpi koskaan.

Ja Halme meni koomaan vain sen takia että sai eläkkeensä? Tyhmyydellä ei näköjään ole rajoja.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Vähän huonon esimerkin valitsit, koska teet tuossa nimenomaan oletuksen poliittisesta kannastani tietämättä sitä kuitenkaan todellisuudessa. Ehkä olet lukenut täällä viestejä, joissa olen sympannut vasemmistolaisia näkemyksiä ja tehnyt oletuksia niiden pohjalta? Silloin kyse tosiaan olisi vähän samasta asiasta, joten vastaan varmisteluun, että en ole varmai.

Se oli tahallaan kärjistetty esimerkki ilman mitään sen kummempia oletuksia.

Noin yleisestihän Jatkoajassa vasemmistolaiset eivät tunnusta itseään vasemmistolaisiksi vaan kutsuvat itseään liberaaleiksi tms.
 

Teho Ton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En odottanut että pystyt todistamaan väitteesi millään tasolla joten kiitos kun myönsit sen.

Ei minulla ole mitään tarvetta todistaa Halmeen sekoiluja samaisen miehen hyödyksi.

Ja Halme meni koomaan vain sen takia että sai eläkkeensä? Tyhmyydellä ei näköjään ole rajoja.

No ei näytä olevan, ainakin vahvasti sitä kuvaa vahvistat. Koomasta en muista nyt edes maininneeni.

Edit. Lisätään tosiaan se, että en missään vaiheessa ole nähnyt Halmeelta mitään oikeaa vakaumusta vaikuttamiseen, joten siitä väitteeni. Olen myös todennäköisesti tuossa väärässä, mutta tuon tulikin olla kärjistetty tapauskuvaus.
 
Viimeksi muokattu:

Viljuri

Jäsen
En ymmärrä mitään, enkä myöskään hyväksy mitään. En välttämättä myöskään tajua mitään.

Mitenköhän kauan muuten keskustalainen maakuntasatraappi jaksaa JSN:n johdossa, kun lähes heti ensimmäiseksi tapaukseksi tulee varsinkin lapsenmielisille ja muille imeväisikäisille hyvin tärkeä ja henkilökohtainen asia ratkaistavaksi.

Parempi olisi, että koko JSN:n jätettäisiin kokonaan syrjään ja toimittajien ja mediakapitalistien "itsesääntelylle" lähinnä naureskeltaisiin. Kasvatettaisiin omaa medialukutaitoa, lehtien ja television tarjoama "sisältö" ei ole edes puolen puupennin arvoista, saati sitten sotkea sitä merkityksellisempiin asioihin.

Ja jos on oikeasti syytä puuttua johonkin kirjoitukseen, oikea väylä on tuomioistuin ja rikosprosessi toimittajaa ja vastaavaa toimittajaa vastaan. Olisi kuitenkin nykyistä laajemmin ymmärrettävä (aivan turha toivo), että melkoinen osa kunnianloukkausjutuista on täysin perusteettomia ja tuomioistuinlaitoksen/veronmaksajien vähien resurssien haaskaamista, ja mikä pahinta, estää välittömämmän oikeusturvan tarpeessa olevien pääsyn kohtuullisessa ajassa oikeussuojan piiriin.

Kysymys vastaavan toimittajan ja päätoimittajan välisestä epäonnistuneesta erottelusta rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisen kannalta olisi syytä ottaa lainsäätäjän tarkasteltavaksi. (Lex Sanoma/Erkko?)
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tony Halmeen äiti loukkaantui verisesti Hazardin kolumnista, joka on kyllä täysi hasardi.

Hazard voisi mielestäni lopettaa journalistin uransa tähän paikkaan, jonkinlainen vastuu on kannettava teoistaan.
Allaoleva Halmeen äidin kommentti kiteyttää kyllä koko tapauksen täydellisesti.

– Minusta on hävytöntä, että juuri kuolleesta pojastani pannaan tällainen törkeä kolumni lehteen. On aina huomioitava, että on jonkun lähimmäinen kyseessä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jukka Relanderin yksi aikaisempi kolumni linkitettiin jo tähän ketjuun, joten linkitetään tämäkin. Vihan verkostot.

Ihan ansiokas kirjoitus sinänsä mutta yksi paha aukko siinä oli.

Relander rinnastaa Hazardin julkisen kolumnin johonkin ihme facebook-ryhmien semi-nimettömiin kommentteihin, eihän siinä ole mitään järkeä.

Halmeesta löytyy varmasti samanlaista skeidaa netin palstoilta, siinä olisi ollut oikea vertailukohde.
 

Viljuri

Jäsen
Facebook pelottaa monia ihmisiä samoista syistä kuin Internet aikaisemmin, mutta kun anonymiteettiin on jo melko pitkälle totuttu (~ anonymiteetti on perustelu jättää väärässä olevien ihmisten mielipiteet vaille huomiota), niin Facebookissa esiinnytään omilla kasvoilla (ainakin valtaosa esiintyy), mikä monien mielestä antaa mielipiteenmuokkaukselle lisää pontta.

Median avulla on lietsottu vihaa historian saatossa tämän tästä ja ylipäätään ihmisten pohjimmaisten tunteiden ja alimpien yhteisten nimittäjien (viha, pelko, kateus ja kauna) hyödyntäminen mediassa ja poliittisissa liikkeissä (esimerkiksi Halme) ei ole mitenkään vain viime vuosisadan asia.

Toisaalta lehdistönvapauden korostaminen jotenkin villin ja vaarallisen kansalaisten harjoittaman sananvapauden sijasta kääntyy aivan varmasti myös itseään vastaan. "Rikoslain pahoinpiteleminenkin" yhä uusien kriminalisointien kautta lähenee aivan viimeisiä rajojaan näissä asioissa, ja en pitäisi mitenkään mahdottomana, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella tulee olemaan vielä Suomen lainsäätäjälle asiaa.

Lähestyvä parodiahorisontti: Saatamme nähdä vielä mielenosoituksia, joissa jokainen osallistuja on olevinaan tai on nimellisesti jonkin lehden kuvaaja tai toimittaja, jotta voisi suojautua lehdistönvapauden taakse poliittisia toimintavapauksiaan käyttäessään.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hazardi

Näyttelijä ja toimittaja Kaarina Hazard pyysi uutisten mukaan anteeksi eilisessä IL:n kolumnissaan kaikkia, ketä oli edellisessä kolumnissaan loukannut. Todellisuudessa kyse ei ollut anteeksipyynnöstä, sillä nainen on täynnä katkeraa marttyyriasennetta, joka surkeana ja säälittävänä katkokirjoitti kolumninsa rivit. Miten julkisuus tähän suhtautui? Ihaillen.

”Räväkkä”. Räväkkä tarkoittaakin rumilla silmälaseilla varustetun sotanorsun sekavaa ja hapuilevaa sanankäyttöä. Ja mitä olivat alatyyliset haukkumanimet ja loukkaukset? ”Älykästä mediakritiikkiä”.

Nainen on vitsi, vaaraton möhkäleen muotoinen kotieläin ja hyvin sopii sinne muiden toimittaja-näyttelijöiden sekaan.

Hazard syyttää kolumnin arvostelijoita medialukutaidon puutteesta, mutta itse osoittaa ”anteeksipyynnössään” täydellistä lukutaidon ja pelisilmän puutetta, kun mm. kuvittelee kaikkien kolumnia arvostelleiden olevan Halmeen vankkumattomia ihailijoita.

Ei ymmärtänyt lopettaa kolumneja oikealla hetkellä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Edelleen olen sitä mieltä että se on hyvä kirjoitus, iskevä ja moraalinen, joskin sinänsä tarpeettomasti Halmeen fanittajia provosoiva - roskalehdessä kirjoitetuksi suorastaan loistavaa tekstiä. Jos sitten viime aikoina on ollut järkyttävä median rimanalitus entisten kansansuosikkien suhteen niin oheinen MTV:n viihdeuutisten "haastattelu" epäilemättä enemmän tai vähemmän ties minkä aineen vaikutuksen alaiselta entiseltä urheilusankarilta on se. Mutta roskalehtiä innolla lukeva sankka tuulipukukansa on epäilemättä himokkaasti kuluttanut tämänkin annoksen Myllylää. Jos mies sattuisi taakkansa alla lopullisesti sortumaan ja joku satunnainen mediakriitikko kirjoittaisi aiheesta haaskalla ahkerasti käynyttä roskamediaa ruoskivan kirjoituksen, mutta eksyisi käyttämään pari liian poikkipuolista sanaa ex-sankarista niin anna olla sitä kansan raivoa. Karu prosessi, etten sanoisi.

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1033019?myllyla_mika
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Edelleen olen sitä mieltä että se on hyvä kirjoitus, iskevä ja moraalinen, joskin sinänsä tarpeettomasti Halmeen fanittajia provosoiva - roskalehdessä kirjoitetuksi suorastaan loistavaa tekstiä.

Hyvä kirjoitus??? Onko surevien suruajan ala-arvoinen loukkaaminen loistavaa tekstiä?? Ihan sama provosoidaanko faneja. Mutta se ettei välitetä omaisten tunteista on törkeää!! Tämä on se asia jota olen koko ajan kritisoinut. Tuo Hazardin teksti osoittaan että ko. "kolumnistilta" puuttuu tunneäly täysin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Hyvä kirjoitus??? Onko surevien suruajan ala-arvoinen loukkaaminen loistavaa tekstiä?? Ihan sama provosoidaanko faneja. Mutta se ettei välitetä omaisten tunteista on törkeää!! Tämä on se asia jota olen koko ajan kritisoinut. Tuo Hazardin teksti osoittaan että ko. "kolumnistilta" puuttuu tunneäly täysin.

Eiköhän siinä aika rumasti sanottu kuitenkin melko lailla faktuaalisia asioita? Tietty pieteetti on paikallaan vaikkapa hautajaisissa, mutta entä roskalehden sivuilla, joka kuolaten on lukijoineen odottanut Halmeen tuoreinta temppua, jolla saisi myyntiään lisättyä ja joka nyt sitten "pieteetillä" on heruttamassa ilmeisestikin melko surullisen ihmisraunion itsemurhasta niitä viimeisiä eurojaan. Koko spektaakkeli on mauton ja Hazardin puolesta puhuu edes se, että hän sentään kritisoi näitä sirkushuveja. Toki olisi saanut vähän sensuroida, mutta erinomaisesti toimi kirjoitus näinkin.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Eiköhän siinä aika rumasti sanottu kuitenkin melko lailla faktuaalisia asioita?.

Sikaniska, eläin, möhkäleen muotoinen kotieläin, elukka jne.

Moni voi olla noista kuvauksista samaa mieltä mutta faktuaalisia ne ei tietenkään ole.

Ymmärrän täysin mitä Hazard ajoi takaa mutta ilmeisesti henkilökohtaiset angstit Halmetta ja hänen aatemaailmaansa kohtaan sai silmissä sumenemaan ja Hazard päätyi maustamaan mediakritiikkinsä henkilökohtaisuuksin menolla.

Niillä ei ollut mitään tekemistä itse pointin kanssa ja sen takia siitä nousikin kohu. Olisi vain puhunut Halmeen huume- ja asehölmöilyistä ja jättänyt kommentit ulkomuodosta, puhe- ja kävelytyylistä pois. Mutta kun antipatiat ottavat vallan niin lopputulos on tuollainen.

Jos JSN antaa tästä vapauttavan päätöksen niin se on mielenkiintoinen ennakkopäätös joka avaa aika monta ovea julkiseen herjaukseen. Ei silti että JSN:n päätöksellä on mitään vaikutusta mahdollisissa oikeustapauksissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös