Tomi Lämsälle kenkää!

  • 110 612
  • 1 129

KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
no hiukan pitää posia antaa kun ollaan jokaisessa pelissä oltu parempi kuin vastustaja. Valitettavasti se ei ole tulostaululla näkynyt. Pelaajat suoriutuvat kentällä ihan hyvin, mutta ei vain saada aikaan sitä mikä näkyy ottelun loputtua tulostaululla.
Jääkiekkopelissä paremmuutta mitattaessa ainoa merkitsevä suure on maalimäärä. Miten vastustajaa suurempaan siinä päästään, siihen vaikuttaa tietysti moni asia. Parempi on kuitenkin AINA se, jonka maalimäärä on pelin päätyttyä suurempi. Vähempi merkityksellisiä tai merkityksettömiä mittareita voi tuijotella ja selitellä, jos siitä olo paremmaksi tulee.

Oma kompetenssi ei tietysti riitä peliä sen syvemmin analysoimaan, mutta suurimpia ongelmia mielestäni on peluutus. Miksi osaa pelaajista peluutetaan eri pelipaikoilla, kuin missä parhaat näytöt annettu? Ja edellinen kausi huomioidenkin on vaikea odottaa nousujohteista kehitystä.
 
RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja

Tuo tummennettu on hieman hölmö yksinkertaistus. Yksittäisissä otteluissa voi tapahtua mitä vain ja huonompikin voi voittaa. Näitä pelejä pelataan runkosarja ja playoffit, jonka jälkeen katsotaan kuka on paras. Katselin hieman muita otteluita "nauhalta" ja esimerkiksi Sport dominoi täysin KalPaa vieden kaikki tilastot, mutta hävisi pelin. Se oli sattumaa. Nyt sattui KalPa osumaan ja Sport ei saanut viimeisteltyä. Edistyneet tilastot ja maaliodottamat ovat yksi objektiivinen tapa tulkita peliä. Fanina pelejä saattaa katsoa liikaa tunteella, joka johtaa vääriin tulkintoihin. Silloin kannattaa ottaa tilastot apuun.

Lukon pelissä on totta kai ongelmia mutta niin on myös muilla kärkijoukkueilla ehkä Ilves poislukien. Tämän kauden ensimmäiset 1/6 peliä ovat olleet tasoltaan vaihtelevia. Ainoa selvästi parempi oli Ilves, jossa ei ollut kauheasti palaa. Kaikkia muita vastaan Lukko on ollut hyvin pelissä mukana. Henkilökohtaiset virheet ja huono viimeistely on maksanut useamman pisteen alkukaudesta ja se tietysti korostuu, kun vasta 10 peliä on pelattu. Sama koskee tietysti myös muita joukkueita.

Tämä keskustelu alkaa olla surkuhupaisaa, kun voittojen aikaan ei viestin viestiä, mutta yksi huonompi erä tai peli, niin täällä on 2-3 sivullista viestejä. En erityisemmin itsekään pidä Lämsästä enkä pidä häntä hyvänä valmentajana. En myöskään toivoa jatkoa Lämsälle. Lukko on kuitenkin sarjassa 6 ja kolme pistettä Tapparasta ja pisteen Kärpästä, joten ei tässä nyt varsinaisesti ole mitään syytä kenkiä valmentajaa pois. Pelin taso heittelee liikaa, mutta on siinä ollut hyviä aihioitakin. Edistyneissä ja xG:ssä ollaan selvästi muita edellä, näiden pitää tietysti näkyä tulostaululla pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi aika usein HIFK ja KooKoo-peleistä ko. ottelun tapahtumiin peilaten tulee enemmän pisteitä kuin 0.

Itsekin olen kirjoitellut syyskuun puolivälissä, että mikäli ollaan reilusti top 4 vaadittavasta pistetahdista jäljessä kun ollaan marraskuun maaottelutauolla, niin pitää vakavasti harkita Lämsän potkimista pois:
Katselin että viime kausien osalta tärkeä vähintään 4. sija on vaatinut seuraavia pistemääriä per ottelu:

2023-2024 1.77 pistettä ottelu
2022-2023 1.72 pistettä ottelu
2021-2022 1.70 pistettä ottelu
2020-2021 1.68 pistettä ottelu
2019-2020 1.93 pistettä ottelu

Eli keskimäärin sellainen ~1.75 ja tuo 2019-2020 on melkoinen poikkeus, joten luultavasti riittää 1.70-1.75 tasolle pääseminen. Runkosarjan voittoon tarvitaan keskimäärin 2 pistettä ottelu. Sen pitää olla tavoite, mutta top 4 ehdoton minimi.

Tällä kaudella on niin vähän otteluja ettei vielä kannata katsella pisteitä per ottelu tahteja vaan vasta ehkä siinä marraskuun maaottelutauolla tai kun on 1/4 kaudesta takana. Jos ollan selvästi alle 1.75 tahdin, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin potkia Lämsä pois. Viime vuonna peliviikolla 8 Lukolla oli 22 ottelua ja pistetahti vain 1.41 per ottelu. Se ei riitä mihinkään. Tänä vuonna pitää olla 1.70 tai ei ole syytä jatkaa Lämsän kanssa. Hyvät xG-lukemat kun ei tuo pisteitä vaikka ne (ehkä) kertovatkin peliesityksistä jotain.

Tällä hetkellä tahti on 1.60 pistettä, joka ei hyvin todennäköisesti riitä top 4 sijaan, mutta katsellaan vielä pelit majutauolle asti. Näiden jälkeen on 1/3 kaudesta takana ja kasassa pitäisi olla se 35 pinnaa. Otteluohjelma on sellainen, että vastassa heittopusseja 5x (HPK x2, SaiPa, K-Espoo ja Jukurit), keskikastia 3x (Ässät x2 ja Pelicans) ja huippuja 2x (Ilves, Tappara). Otteluohjelma on varsin helppo ja tästä pitäisi se 20 pinnaa napsia, niin ollaan top 4 aikataulussa mukana.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
@RL1936 sorrut nyt selittelyyn. Minähän juuri kirjoitin, että PELISSÄ paremmuus mitataan maaleilla ja kaikki muu on sitten taustakohinaa. Yksinkertaistuksessa ei siis ollut mitään hölmöä, vaan muun typerässä selittelyssä - josta annoitkin oivan esimerkin. Pelin voittanut joukkue ei ole siinä ko. pelissä ollut huonompi, vaan parempi tehtyään vastustajaa useamman maalin. Joukkue koostuu yksilöistä ja yksilötason virheet vaikuttavat, ollen tekijöitä tuossa paremmuuden kokonaisuudessa. Kokonaan eri asia on sitten menestys pidemmmällä aikavälillä. Sillekin on omat mittarinsa, joista tärkein on pisteet, toissijaisina sitten 3p voitot, maalierot jne. Pudotuspeleissä voitot ainoa merkitsevä.

Millään tilastoilla, jotka eivät realisoidu maaleina, ei lopulta tee mitään. Vai miten monta maalia pelissä myönnetään hallinnasta tai runkosarjassa pisteitä muista kuin voitoista ja tasapeleistä?
 
Mitä enemmän joukkue luo maaliodottamaa vastustajaan nähden, sitä todennäköisemmin joukkue tekee enemmän maaleja kuin vastustaja ja sitä enemmän joukkue saa pisteitä. Kyseessä ei ole mitään selittelyä vaan pidemmän aikavälin tarkastelua ja edistyneiden tilastojen hyöyntämistä. Ei minua kiinnosta runkosarjassa yksittäisen ottelun tulos vaan pidemmän aikavälin peliesitykset, jota voi seurata tilastoilla. Kymmenen ottelun kohdalla sattuman osuus on todella suuri, jolloin ei kannata katsella pisteitä tai maalieroja. Näitä katseltiin joskus peruskoulun ala-asteella, mutta nykyään on tarjolla laadukasta dataa. Pistesaldoa voi katsella sitten kun kaudesta 1/4 tai 1/3 takana.

Tällä hetkellä Lukko on maaliodottamassa (xTM - xPM) sarjan paras, selvästi parempi kuin toisena oleva KalPa. Lukon suhteen "oikeus on toteutunut" eli luotu maaliodottama (xTM) ja päästetty maaliodottama (xPM) vastaavat toteutuneita maalimääriä. Lukon rosterilla odotusarvo on kuitenkin sellainen, että tehdään enemmän maaleja kuin maalidottamaa luomaan (vrt. Ilves, Tappara, KalPa, Kärpät) ja kun on vihdoin kohtuullinen maalivahti, päästetään vähemmän kuin maaliodottama. Ilves, Tappara, KalPa ja Kärpät ovat kaikki tehneet selvästi yli maaliodottaman ja eihän nyt KalPalla ole parempi rosteri.

Corsi-tilastoissa Lukko on sarjan paras. Tasalukuisena Lukko on tehnyt sarjassa toiseksi eniten maaleja ja päästetyissä neljäs eli sarjan top 3. Alivoimalla Lukko on parempi kuin Ilves, Tappara, Kärpät ja HIFK (sekä muutama muu). Se missä Lukko on pahasti epäonnistunut, on ylivoimapeli.

Pelin taso heittelee liikaa jopa pelin sisällä, mutta toistaiseksi paketti on ollut kunnossa vain Ilveksellä ja ehkä Tapparalla. Viime vuonna Niemelän Pelicans oli maajoukkuetauolla 20 pelillä 12. vain 24 pisteellä, mutta joukkue oli kohtuullinen edistyneissä tilastoissa ja maaliodottamissa. Muistamme lopulta että Pelicans oli sarjan 3. ja meni finaaleihin. Toki Lämsä ei ole lähelläkään Niemelän tasoa, mutta edistyneet tilastot näyttävät Lukolle tällä hetkellä varsin hyvältä. Lokakuu näyttää paljon missä mennään, kun otteluohjelma on helppo.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämän niininii kiekko
Noilla helvetin maaliodottamilla ja muilla tilastoilla voi pyyhkiä persettä. Pelkkää selittelyä.

Kyllä se tulostaulu totuuden kertoo. Ja jokainen näkee omalla silmällä sen mitä kaukalossa tapahtuu. Ja Lukon osalta se on pelkkää vuoristorataa ylös ja alas jopa pelien sisällä. Yhtä hyvää erää saattaa seurata kaksi aivan paskaa erää ja jopa yhdestä vastoinkäymisestä koko pakka leviää käsiin. Selkäranka murtuu täysin.

Tämä sama toistuu myös kokonaisten pelien osalta. Ensin saatetaan voittaa kaksi, sitten hävitään kaksi tai jopa kolme. Sitten voitetaan yksi tai kaksi ja sama määrä tappioita perään.

Tätä se on oikeasti ollut koko puutarhatontun aikakauden ajan. Semmosta lepposaa ja mukavaa oleilua keskikastin porukkana ja kaikilla on sopivan mukavaa. Puheet on olla sarjan kärkikahinoissa, mutta toteutus on jotain ihan muuta.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Mitä enemmän joukkue luo maaliodottamaa vastustajaan nähden, sitä todennäköisemmin joukkue tekee enemmän maaleja kuin vastustaja ja sitä enemmän joukkue saa pisteitä. Kyseessä ei ole mitään selittelyä vaan pidemmän aikavälin tarkastelua ja edistyneiden tilastojen hyöyntämistä. Ei minua kiinnosta runkosarjassa yksittäisen ottelun tulos vaan pidemmän aikavälin peliesitykset, jota voi seurata tilastoilla. Kymmenen ottelun kohdalla sattuman osuus on todella suuri, jolloin ei kannata katsella pisteitä tai maalieroja. Näitä katseltiin joskus peruskoulun ala-asteella, mutta nykyään on tarjolla laadukasta dataa. Pistesaldoa voi katsella sitten kun kaudesta 1/4 tai 1/3 takana.

Tällä hetkellä Lukko on maaliodottamassa (xTM - xPM) sarjan paras, selvästi parempi kuin toisena oleva KalPa. Lukon suhteen "oikeus on toteutunut" eli luotu maaliodottama (xTM) ja päästetty maaliodottama (xPM) vastaavat toteutuneita maalimääriä. Lukon rosterilla odotusarvo on kuitenkin sellainen, että tehdään enemmän maaleja kuin maalidottamaa luomaan (vrt. Ilves, Tappara, KalPa, Kärpät) ja kun on vihdoin kohtuullinen maalivahti, päästetään vähemmän kuin maaliodottama. Ilves, Tappara, KalPa ja Kärpät ovat kaikki tehneet selvästi yli maaliodottaman ja eihän nyt KalPalla ole parempi rosteri.

Corsi-tilastoissa Lukko on sarjan paras. Tasalukuisena Lukko on tehnyt sarjassa toiseksi eniten maaleja ja päästetyissä neljäs eli sarjan top 3. Alivoimalla Lukko on parempi kuin Ilves, Tappara, Kärpät ja HIFK (sekä muutama muu). Se missä Lukko on pahasti epäonnistunut, on ylivoimapeli.

Pelin taso heittelee liikaa jopa pelin sisällä, mutta toistaiseksi paketti on ollut kunnossa vain Ilveksellä ja ehkä Tapparalla. Viime vuonna Niemelän Pelicans oli maajoukkuetauolla 20 pelillä 12. vain 24 pisteellä, mutta joukkue oli kohtuullinen edistyneissä tilastoissa ja maaliodottamissa. Muistamme lopulta että Pelicans oli sarjan 3. ja meni finaaleihin. Toki Lämsä ei ole lähelläkään Niemelän tasoa, mutta edistyneet tilastot näyttävät Lukolle tällä hetkellä varsin hyvältä. Lokakuu näyttää paljon missä mennään, kun otteluohjelma on helppo.
Valhe , emävalhe ….tilasto.
Anteeksi huutelu vieraisiin pöytiin.
Kyllähän lukon rosteri lupaa enemmän kuin mihin pystytty…mutta onko se todellinen alisuoriuksen syy penkin takana vai ei?
 
Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alex Petersin hurja joukko
Noilla helvetin maaliodottamilla ja muilla tilastoilla voi pyyhkiä persettä. Pelkkää selittelyä.
Tämä on kyllä rehellisesti sanottuna kohtuullisen typerä näkökulma. Toki siis tuloksen kannalta ne ovatkin turhia, mutta jos halutaan puhua pelitavasta ja analysoida valmennusta, niin totta helvetissä sitä peliä nyt pitää tarkastella muillakin mittareilla kuin maaleilla. Jääkiekossa sattumalla on niin iso osuus, etteivät maalimäärät tällä otannalla vielä yksinkertaisesti riitä pelin selittämiseen. Jos aikoinaan oltaisiin katsottu pelkästään maalisaraketta, niin Virran Peksin takalistoa olisi koristanut kengän kuva ennen kuin niitä hienoja asioita, joista me Lukko-fanit saimme pari kautta nauttia, alkoi tapahtumaan. Ja ei, en tarkoita että koska Virta onnistui niin Lämsä onnistuu samalla tavalla.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Valitettavasti valmentaja ei voi vain sanoa, että menkääs nyt tekemään maali. Siihen täytyy olla jokin metodi tai menetelmä ja Lukon metodi on yksi Liigan parhaimmista, vaikka se ei ole toteutunut niin hyvin kuin sen olisi todennäköisyyksien valossa pitänyt.

Totuus ei näy tulostaululla. Urheilussa joskus paremmin pelannut joukkue häviää ja vice versa.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
Valitettavasti valmentaja ei voi vain sanoa, että menkääs nyt tekemään maali. Siihen täytyy olla jokin metodi tai menetelmä ja Lukon metodi on yksi Liigan parhaimmista, vaikka se ei ole toteutunut niin hyvin kuin sen olisi todennäköisyyksien valossa pitänyt.

Totuus ei näy tulostaululla. Urheilussa joskus paremmin pelannut joukkue häviää ja vice versa.
Hetkinen. Jos Lukon metodi on yksi Liigan parhaista, niin kerro nyt mullekin mikä se metodi sitten on ja miksei se näy missään? Onko tämä metodi ollut käytössä pitkäänkin? Tämän kauden? Kaksi kautta? Neljä kautta? 70 kautta?
On se perkele, että on paras metodi käytössä ja tuloksena on yksi mestaruus vuodelta 2021. Vai onko tämä paras metodi otettu käyttöön tuon mestaruuden jälkeen?
 
RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja
Noilla helvetin maaliodottamilla ja muilla tilastoilla voi pyyhkiä persettä. Pelkkää selittelyä.
Et nyt taida ymmärtää maaliodottamia ja edistyneitä tilastoja sekä niiden merkitystä. Näitä tilastoja käyttää paljon kertoimenlaskijat ja vedonlyöjät, jotka tekevät analyysia ammatikseen. En ainakaan minä ole koskaan jutellut kertoimenlaskijalle tai vedonlyöjälle, joka katselisi kaikkien joukkueiden kaikki pelit. Puhumattakaan siitä, että hyödyntäisi vain lopputuloksia katsomatta numeroiden taaksen.
Kyllä se tulostaulu totuuden kertoo. Ja jokainen näkee omalla silmällä sen mitä kaukalossa tapahtuu. Ja Lukon osalta se on pelkkää vuoristorataa ylös ja alas jopa pelien sisällä. Yhtä hyvää erää saattaa seurata kaksi aivan paskaa erää ja jopa yhdestä vastoinkäymisestä koko pakka leviää käsiin. Selkäranka murtuu täysin.
Siis missä kohtaa Lukon selkäranka on murtunut? Lukko ei yhtään peliä tainnut hävitä yli maalilla. Jokaisessa pelissä on taisteltu pisteistä viimeiseen sekuntiin ja useamman kerran tultu takaa tasoihin. Siitä olen samaa mieltä, että pelin taso heittelee, mutta ei se nyt mihinkään syöksykierteeseen ole johtanut, kun olla about tasoissa Kärppien ja Tapparan kanssa. Parannettavaa on tietysti aina.

Tämä sama toistuu myös kokonaisten pelien osalta. Ensin saatetaan voittaa kaksi, sitten hävitään kaksi tai jopa kolme. Sitten voitetaan yksi tai kaksi ja sama määrä tappioita perään.
Ymmärrätkö, että tämä on sattumaa? HIFK hävisi SaiPalle 4-8, Ilves Ässille 3-0, Tappara loukkaantumisten vaivaamalle TPS:lle kauden alussa 2-3. Siihen 60 runkosarjan otteluun mahtuu hyviä ja huonoja päiviä. Joskus tulee virheitä, jotka ratkovat pelin. Joskus heikompi vastustaja viimeistelee huomattavasti maaliodottamaa suuremmin. Pidemmällä aikavälillä sattuman osuus on kuitenkin pienempi ja parhaat voittaa. Lukko on kotona KooKoota vastaan sellainen 60% suosikki ja vieraisissa n. 48%. Tuossa on 40% mahdollisuus kotona ja 52% vieraissa pisteiden menetyksiin. Samoin Sportia vastaan taisi olla 40% mahdollisuus pistemenetyksiin kotona.

Iso suosikki Lukko on käytännössä vain HPK:ta, SaiPaa, JYPiä ja Jukureita vastaan - sekä vieraissa että kotona. Nyt SaiPa ja JYP kaatui odotetusti hallitusti, mutta KooKoo-pelistä huono tulos parin virheen takia.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
5-5 pelissä ollaan hyviä, mutta ollaanko sitten kuitenkaan parempia kuin vastustaja? Edelleen tulee joka pelissä huono hetki ja kerta toisensa jälkeen niihin on hävitty, tai menetetty ote vähintään. JYPiä vastaan virhe ei lopulta maksanut, mutta muissa tappiollisissa peleissä looulta kyllä.

Ja en nyt tarkoita pelkästään henkilökohtaisia virheitä, koska niitä tulee aina jos yritetään pelata. Valmennuksen pitäisi vaan olla enemmän mun mielestä näissä kohdissa aktiivinen, ottaa aikalisää, tai muuten puuttua peluutukseen, jos jollain näyttää sakkaavan kaikki mitä tekee.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Onneksi Lämsällä on joukkueensa tauti tiedossa, nyt vain täytyy löytää siihen oikeat lääkkeet.

"Lukon Tomi Lämsä näki joukkueensa sairastuneen ottelun aikana luulotautiin.

– Emme olleet kärsivällisiä pelaamisen kanssa ja aloimme etsiä oikotietä onneen. Kolmas erä rummutettiin, mutta emme onnistuneet. Kaverilla oli vahva maalivahtipeli, Lämsä tuumi."
 
Ainakin luulotauti on luultavasti parannettavissa toisin kuin Veltsun aikoinaan mainitsema "kirous".
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Hetkinen. Jos Lukon metodi on yksi Liigan parhaista, niin kerro nyt mullekin mikä se metodi sitten on ja miksei se näy missään? Onko tämä metodi ollut käytössä pitkäänkin? Tämän kauden? Kaksi kautta? Neljä kautta? 70 kautta?
On se perkele, että on paras metodi käytössä ja tuloksena on yksi mestaruus vuodelta 2021. Vai onko tämä paras metodi otettu käyttöön tuon mestaruuden jälkeen?
Jokaisella valmentajalla on omat taktiikkansa. Lämsällä se perustuu kiekon hallintaan ja pitämiseen aika pitkälti. Tämän takia hyökkääminen menee usein Lukolla kulmaralliksi, koska kiekkoa halutaan pitää ja kiekonmenetysriski pyritään pitämään alhaalla. Lukon pelitapa johtaa suureen laukaisumäärään ja tällä kaudella on suoraan sanoen käynyt huono tuuri toistaiseksi, Lukon olisi pitänyt tehdä hieman useampi maali tällä kaudella. Jos ylivoimalla oltaisiin tehty tällä kaudella esim. 3 maalia enemmän Lukolla olisi todennäköisesti muutama piste enemmän ja kukaan ei valittaisi täällä Lämsän taktiikoista, kun painettaisiin melkein 2 pts per peli tahdilla.

Jääkiekko on varianssilaji ja Lukon ekat 10 peliä on mennyt varianssin alapuolelle. Jos Lukko pelaisi samat 10 peliä niin todennäköisesti keskimäärin pisteitä olisi tullut tuo 2-4 enemmän.
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Lukon pelitapa johtaa suureen laukaisumäärään ja tällä kaudella on suoraan sanoen käynyt huono tuuri toistaiseksi,
Entäs viime kausi? 63 ottelua Liigassa huono tuuri? Lukko oli laukauserossa ylivoimainen ykkönen ja laukausten määrässä myös ykkönen, mutta tehdyissä sijalla 9. Lukko laukoi 540 laukausta enemmän kuin Tappara mutta teki 43 maalia vähemmän. Olisiko kuitenkin niin että jollain muullakin on väliä kuin määrällä?

Ja ennen kuin joku mainitsee ylivoiman niin se ei selitä tuota eroa sinne päinkään, itseasiassa vain reilu neljäsosan siitä.

Kärjistetysti voisi sanoa että heittelemällä vaikka maskittomia viivalepakoita saa kyllä laukauseroa ja laukauksia tilastoihin, mutta harvemmin niillä maaleja tehdään
 
Kitugränn

Jäsen
Suosikkijoukkue
NMKY
Oon tästä eri mieltä. Varsinkin pohjoisamerikkalaiset rynnivät kulmista hyvinkin nopeasti kiekon kanssa maalille, mutta aika tehotonta on Lukon toiminta sota-alueella. Tänään toki saatiin sieltä kiekko kerran maaliinkin, mutta veskarin hanska oli siinäkin ollut nopeampi.
Just näin ja eikö toi "kulmaralli" tule siitä, että vastustajat painaa hyökkääjät laitoihin. Lukko tekee sitä samaa ja tehokkaasti.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nämä edistyneiden tilastojen, maaliodottamien ym. nimeen vannovat osaavat varmaan kertoa, onko lukon rosteri kuitenkin huonompi, kuin yleisesti ajatellaan? Mikä tukee esim. Khodorenkon hehkutusta Liigatason ykkössentterinä? Kun huomioidaan edellinenkin kausi, niin ei näillä pelimäärillä ole enää kyse sattumasta. Pelaajisto vaihtui paljon tähän kauteen, mutta ihan samanlaiselta näyttää.

Kyllä ne edistyneet tilastot, maaliodottamat ym. pelistä kertovat, en sitä ole kieltämässä. Ovatko ne mitenkään aukottomia mittareita? Ei. Kuten todettua, Lukon kohdalla otanta alkaa olla jo sen suuruinen, että jotain muuta kuin näitä pitää katsoa.
 
Dani55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko on sijalla 6. Vain 4 pistettä sijasta 2.
Kuluneesta viikosta 6/9 pinnaa.
Niin täällä on sivutolkulla taas Lämsän potkuista kun yksi peli hävitään. Ei ole kyllä helppoa olla Lukon kannattaja kun jokaisen hävityn pelin jälkeen on maailmanloppu. Sitten kun voitetaan niin selitellään mitä ikinä mieleen tulee tai ollaan hiljaa poterossa.

Lukolle on nyt osunut näitä yksilöiden isoja virheitä vähän liikaa. Nämä pelaajat ovat kuitenkin ammattilaisia, niiltä voidaan vaatia jotain. Pelanneet satoja pelejä elämässään. Ei niille tarvitse valmentajan selittää jokasta helvetin luistimen piirtoa tai mihin pitää kulmassa laittaa kiekko jos on umpikuja. Joku C-juniorikin ymmärtää, että ihan mihin tahansa muualle kuin siihen maalin eteen vastustajan lapaan. Valmentaja ei voi pitää kädestä kiinni sitä kallista ammattilaispelaajaa. Virheitä tulee, kaikille. Joskus sen takia hävitään. Ei voi mitään. Eilen piti tehdä se vielä oikein kahteen kertaan, että varmasti tulee vaikeata ja niin tulikin.

Itselläni ei ole mitään pakottavaa tarvetta pitää Lämsää valmentajana. Potkitaan pois sitten jos oikeasti näyttää siltä. Toki edelleenkin painotan, että pitää olla järkevä suunnitelma jatkolle ettei näytetä täysin puuhastelijoilta.

ps. Kuulin eilen ihan hyvää Tomista ja se on minusta tärkeää.
 
Viimeksi muokattu:

Kitugränn

Jäsen
Suosikkijoukkue
NMKY
Nämä edistyneiden tilastojen, maaliodottamien ym. nimeen vannovat osaavat varmaan kertoa, onko lukon rosteri kuitenkin huonompi, kuin yleisesti ajatellaan? Mikä tukee esim. Khodorenkon hehkutusta Liigatason ykkössentterinä? Kun huomioidaan edellinenkin kausi, niin ei näillä pelimäärillä ole enää kyse sattumasta. Pelaajisto vaihtui paljon tähän kauteen, mutta ihan samanlaiselta näyttää.

Kyllä ne edistyneet tilastot, maaliodottamat ym. pelistä kertovat, en sitä ole kieltämässä. Ovatko ne mitenkään aukottomia mittareita? Ei. Kuten todettua, Lukon kohdalla otanta alkaa olla jo sen suuruinen, että jotain muuta kuin näitä pitää katsoa.
Khodorenko on hyvä pelaaja, kaikki ei näy pisteissä. Ihan eri tason pelaaja, kun viime kaudella Burke.
 
Raspikurkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Jokaisella valmentajalla on omat taktiikkansa. Lämsällä se perustuu kiekon hallintaan ja pitämiseen aika pitkälti. Tämän takia hyökkääminen menee usein Lukolla kulmaralliksi, koska kiekkoa halutaan pitää ja kiekonmenetysriski pyritään pitämään alhaalla. Lukon pelitapa johtaa suureen laukaisumäärään ja tällä kaudella on suoraan sanoen käynyt huono tuuri toistaiseksi, Lukon olisi pitänyt tehdä hieman useampi maali tällä kaudella. Jos ylivoimalla oltaisiin tehty tällä kaudella esim. 3 maalia enemmän Lukolla olisi todennäköisesti muutama piste enemmän ja kukaan ei valittaisi täällä Lämsän taktiikoista, kun painettaisiin melkein 2 pts per peli tahdilla.
Minä en ole kyllä nähnyt mitään taktiikkaa. Peli perustuu surkeaan omaan pään pelaamiseen mistä päästään vaivoin pois jonka jälkeen roiskitaan kiekko päätyyn/kulmaan ja jossa painitaan tovi josta yleensä lukon mies poistuu toiseksi jääneenä. Kun kulmista ei saada maalia niin alkaa pyöriminen tai hakua omasta päästä jolloin sama luokaton paniikki-kiekottelu alkaa. Tämä kaikki kertoo siittä ettei ole mitään taktiikkaa vaan kunhan pellaillaan jotenkin.
Ylivoima onkin sitten taas jo moneen kertaan todennettua roskaa etten sano siitä tällä haavaa mitään.

Jokainen peli mitä Lämsä&Kauvosaari saavat tuolla sekoilla omiaan on kaikki pois siitä mahdollisesta järkevästä tekemisestä. Eikä asiaa auta satunnaiset voitot. Voittaa tai häviää niin nuo kyseiset kaverit ovat jarruna onnistuneelle tekemiselle
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös