Kuudesosa kautta täynnä ja näin ollen hyvä aika nostaa pari pointtia alkukaudesta esiin. Suhteellisen paljon tässä foorumissa on ollut puhetta Lämsän pelitavasta tai sen puutteesta. Huolta on aiheuttanut etenkin se, että toisteisuus vaikuttaa puuttuvan, ja pelin punaista lankaa on vaikea löytää. Yritetään silti.
Puolustuspelissä ei ainakaan tähän asti olla kovinkaan merkittäviä muutoksia nähty, joten jätetään sen kommentointi hamaan tulevaisuuteen. Luovun myös erikoistilanteiden käsittelystä, en osaa kuin toivoa, että homma niiden osalta vielä kääntyy. Fokus olkoon siis pääosin siinä, mitä tapahtuu kiekon kanssa.
Ajoittain Lukon pelaaminen näyttää tai tuntuu hyvin samanlaiselta kuin viime kaudella. Tämä johtuu pääosin siitä, että Lämsä ei ole perusperiaatteistaan luopunut. Edelleen Lukolle kiekonhallintaa tärkeämpää on se, millä alueella kiekko on. Luonnollisesti tähtäin on siinä, että kiekko on mahdollisimman kaukana omalta alueelta mahdollisimman kauan. Tähän tavoitteeseen pääsemiseen Lämsän pelikirjasta uhrataan eniten sivuja.
Avauspelaamisessa on nähtävissä viime kauden peruja, mutta myös kehitystä. Suoranainen roiskiminen on vähentynyt merkittävästi verrattuna esimerkiksi viime kauden alkuun. Avaamisen osalta tähän on omaan silmään suurimpana syynä vaikuttanut viisikon pituussuntainen venyttäminen rauhallisemmissakin avaustilanteissa.
Hitaissa avauksissa kannattaakin seurata hyökkääjiä. Todennäköisesti toista (usein vasenta) laituria ei TV-kuvassa näy, ja ajoittain sentterikin on kiekottomana hakeutunut ylös. Pakeilta avaukset suuntautuvat yhä useammin suoraan pystyyn, ja sitä kautta kiekko saadaan jälleen toimitettua halutulle alueella kauas omasta maalista. Kolmas hyökkääjä tarjoaa vaihtoehdon alempana laidalla, mutta useimmiten tämä syöttösuunta on tukossa. Tällä tapaa päästään useammin välttymään roiskimiselta, kun tarjontaa on alempaa hakevien hyökkääjien lisäksi myös ylempänä.
Ensimmäisessä kuvassa tuosta esimerkki noin kolme sekuntia oman pään aloitusvoiton jälkeen. Tässä tapauksessa Khodorenko on jo ampaissut suoraan vastustajan siniviivalle, vaikka kiekko on vasta oman maaliviivan takana. Tällä kertaa syöttösuunta pystyyn on tukossa, mutta samalla voi huomata, miten tämä avaa Lukolle avaukseen tilaa, sillä KooKoon viisikko on Khodorenkon liikkeen myötä reippaasti venynyt.
Jos vastaavaa Khodorenkon liikettä ei tapahdu ja Lukon koko viisikko on ajautunut hitaaseen lähtöön oman sinisen takaa, on tulos valitettavan usein kiekonmenetys. Tämänkaltainen vanhan liiton "omista haku" johtaa useimmiten siihen, että kiekosta joudutaan luopumaan viimeistään oman sinisen jälkeen, ajoittain katastrofaalisin seurauksin. Liigajoukkueiden trap on kehittynyt siihen malliin, että käytännössä kiekollisen joukkueen kannattaa pyrkiä välttämään näitä tilanteita viimeiseen asti. Tässä Lukko onnistuu pääosin hyvin.
Syvältä omista lähdettäessä Lukko mielellään venyttää kenttää. Näistä tilanteista harvemmin saadaan aikaan suoraa kiekollista uhkaa maalille, vaan tuloksena on useimmiten ohjaus päätyyn tai jatkosyöttö suhteellisen yksinäiselle hyökkääjälle laitaan. Aikaisemmin mainitun Lämsän perusperiaatteen huomioon ottaen nämä lopputulemat ovat kutakuinkin sitä, mitä haetaan. Saa nähdä, päädytäänkö näitä tilanteita kehittämään enemmän siihen suuntaan, että saataisiin aikaan enemmän suoraa uhkaa maalille.
Jos hitaampi lähtö tapahtuu ylempää, esimerkiksi siniviivan tuntumasta, on Lukko huomattavasti vaarallisempi luomaan suoraa uhkaa maalille. Variaatioita näihin tilanteisiin riittää, mutta yhtenä yleisenä tapana on ollut painottaa kaksi hyökkääjää ja toinen puolustaja toiseen laitaan, ja kolmas hyökkääjä toiselle laidalle vauhtiin. Pakki-pakin tai kahden kautta tila aukeaa alemmalle puolustajalle avata painottomaan laitaan, mutta mahdollisuus on myös pelata kiekko takaisin kolmen miehen laidalle ja sitä kautta eteenpäin. Toisessa kuvassa ylhäällä esimerkkiä siitä, miltä tuo näyttää käytännössä.
Vaikka aivan tähän muodostelmaan ei päädytty, on esimerkiksi Kuhlmanin maali KooKoo-ottelusta hyvä esimerkki tämänkaltaisesta tilanteesta (toisessa kuvassa keskellä). Harvemmin lopputulos on noin suoraviivainen, mutta hyvin toteutettuna suoraa uhkaa maalille on mahdollista luoda. Näistä tilanteista päästään usein myös hyödyntämään painottoman puolen puolustajaa, jolle avautuu mahdollisuus nousta "neljänneksi hyökkääjäksi". Jos videon kelailu kiinnostaa, niin välittömästi mainitun Kuhlmanin maalin jälkeisessä vaihdossa tapahtuu käytännössä identtinen haku, joka päättyy Ervastin hyvään maalipaikkaan (toisessa kuvassa alhaalla). Kaikissa toisen kuvan tilanteissa siis avaus vasempaan laitaan, lopputulemat aina hieman erilaiset.
Tuossa muutama juttu, jotka itselle osuneet silmään, ja joiden toteutumista voi pelin aikana seurailla. Toki nuo Lämsän pelin periaatteet näkyvät muuallakin. Esimerkiksi avauspelaamisessa selän kääntäminen kiekolliselle tai suoranainen roiskiminenkaan eivät ole syntejä, vaan pikemminkin toistuvaa pyrkimystä toteuttaa periaatteita. Virran aikoihin haikaillen on Lukon pelistä samanlaista kiekonhallintaan perustuvaa toisteisuutta ainakaan vielä melko turha etsiä, enkä usko, että peliä siihen suuntaan kehitetäänkään.
Tämä venyi jo sen verran pitkäksi, että jätetään hyökkäyspelin muu tulkitseminen myöhemmälle. Ajatuksia aiheesta on kuitenkin aina mukava kuulla.
Kuvat luonnollisesti MTV Urheilun omaisuutta. Toivottavasti noista saa puhelimellakin riittävästi selkoa.
