Mainos

Tom Walsh HIFK:hon

  • 111 939
  • 339

ikt

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Stadi HC, St. Louis Blues
walssit ja tanhut..

Harvoin ketään tuomitsen, mutta kyllä kaveri alkaa olla katsastettu ja leimaa ei irronnut. Ei liene liikaa vaadittu, että ulkomaan("apu") pystyisi edes pitämään kiekot alueella, kun ylivoimaa pelataan ja helppoja syöttöjä viivaan tulee. Eilen 3-4 aivan junnutason sössimistä viivalla ja muutenkin pumpulia koko kaveri. Ei jatkoon.

Ps. Tiedän että Tomppa ei ollut ainoa heikkolenkki eilen. Mutta jostain hommat pitää aina alottaa, se alottaako sen oikeasta vai väärästä päästä on se ja sama. Tosin IFK:n tuntien veikkaan jälkimmäistä.
 
Viimeksi muokattu:

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen puolustellut Walshia jonkun verran tällä palstalla. Olen ollut sitä mieltä että hänestä saattaa olla hyötyä, en vieläkään suostu myöntämään että tämä kortti olisi katsottu kokonaan, mutta mikäli ei parannusta tule roimasti tämän illan tasosta niin tervemenoa mestikseen!
Ei ole tosiaan Walsh lunastanut niitä odotuksia, jota miehelle oli, eli perusvarmaa puolustamista ja perushyvää kiekollista taitoa. Kaikki edellytykset tähän hyvän AHL -kauden jälkee oli, mutta ei natsannut. Enää ei voi mennä loukkaantumisenkaan taakse, joten MJ -tauolla vaan uutta kokelasta sisään ja Walsh syömään hodareita (varmasti maistuu ;)) siihen asti, että löytyy uusi seura.

Kovasti kyllä ihmetyttää se, että Walsh on fyysisesti noinkin pulskassa kunnossa. Hakkaraisen ja KJ:n johdolla kuitenkin kiinnitetään harjoittelun lisäksi huomiota myös hyvään ruokavalioon ja em. herrojen joukkueet ovat aina olleet fyysisesti todella urheilullisia ja se näkyy tällä kaudella esim. Kiben olemuksessa selvästi, kun parin viime kauden pieni "laiskanpulskeus" loistaa poissaolollaan. Jo pelkästään sen takia en usko Jalosen olevan kovin tyytyväinen Walshin pelaamiseen. Toisaalta, paha sitä on valmentajien 24/7 vahtia ammattiurheilijan tekemisiä, joten mistä sitä tietää, vaikka Tomppa vetäisi joka ilta 12 -packin donitseja naamariin ihan sen takia, kun telkkarista ei näy tarpeeksi kanavia ja ulkona on pimeää.
 

Ajaja-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
copypastataan oma viesti jonka lähetin pelicans pelin jälkeen.. teksti pysyy samana mutta muuttakaa sanan pelicans tilalle Jokerit..

voi voi eikö sinne löydy parempaa "kiekollista" puolustajaa, luulisi sellaisen löytyvän vaikka arvalla heittämällä. Alla mainitsin että huonompi panos Kovasesta, voisi lisätä myös että huonompi panos miliisistä..

Lainaus:
mikkon kirjoitti:
Kaikki Walshin liigapelit nähneenä ihmettelen miksi jengi täällä haluaisi eroon Walshista. .m

siksi koska Walsh on turisti. Ei siitä Cory Murphyä kukaan varmaan odottanutkaan, mutta juuri Pelicans-pelistä kotiutuneena sai taas pyöritellä päätään Walshin esitykselle. Räpeltämistä kiekon kanssa ihan tarpeeksi näin yhdelle illalle. Voisi sanoa jo nyt, että huonompi panos Kovasesta, Kovanen oli oikeasti Corymurphy verrattuna Walshiin. Pelkillä helpoilla avaussyötöillä (joita toki tarvitaan ja joita antaa ihan hyvin) ei ulkomaalaispaikkaa ansaita, parempi pakki löytyy varmasti jos Nybondas, Kautonen ja kumppanit osaavat jotenkin hommansa.
 

Taatusti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks, Tottenham Hotspur
Tällä äijällä ei tee kyllä yhtään mitään. Tom ei osaa mitään tarpeeksi hyvin, jotta kannattaisi jengissä pitää. Isakssonia lainatakseni: "Toimiston Piakin olisi yhtä hyvä"...
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Walshista täytyy päästä eroon. Muttei voida laittaa pihalle, ennenkuin ollaan saatu joku tilalle, ja PAREMPI kuin Walsh. Pakkien määrän takia joudutaan roikottaa mukana.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Walshista täytyy päästä eroon. Muttei voida laittaa pihalle, ennenkuin ollaan saatu joku tilalle, ja PAREMPI kuin Walsh. Pakkien määrän takia joudutaan roikottaa mukana.

Näinhän se on. Itsekin mielellään hankkiutuisin Walshista eroon, mutta ei missään tapauksessa ennen kuin saadaan tilalle joku pätevämpi pelimies. Itse asiassa puolustus kaipaisi pariakin kädellistä vahvistusta, mutta epäilenpä moisen tapahtuvan.
 

coolman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään on taas perjantai ja urheilukanava näyttää illalla mestiksen matsin.
Katsokaa siellä olevia pakkeja niin huomaatte että walsh ei mahtuis kumpaakaan jengiin. Tosin ei mahtuis kyllä turunen eikä honkanenkaan.
Nimet kirjoitettu pienellä koska, niin mitätön on kyseisten herrojen arvostus tällä hetkellä. Eilen jopa Eronen näytti Rafalskilta noiden kolmen rinnalla.HUOH!
 
copypastataan oma viesti jonka lähetin pelicans pelin jälkeen.. teksti pysyy samana mutta muuttakaa sanan pelicans tilalle Jokerit..

voi voi eikö sinne löydy parempaa "kiekollista" puolustajaa, luulisi sellaisen löytyvän vaikka arvalla heittämällä. Alla mainitsin että huonompi panos Kovasesta, voisi lisätä myös että huonompi panos miliisistä..

Lainaus:
mikkon kirjoitti:
Kaikki Walshin liigapelit nähneenä ihmettelen miksi jengi täällä haluaisi eroon Walshista. .m

siksi koska Walsh on turisti. Ei siitä Cory Murphyä kukaan varmaan odottanutkaan, mutta juuri Pelicans-pelistä kotiutuneena sai taas pyöritellä päätään Walshin esitykselle. Räpeltämistä kiekon kanssa ihan tarpeeksi näin yhdelle illalle. Voisi sanoa jo nyt, että huonompi panos Kovasesta, Kovanen oli oikeasti Corymurphy verrattuna Walshiin. Pelkillä helpoilla avaussyötöillä (joita toki tarvitaan ja joita antaa ihan hyvin) ei ulkomaalaispaikkaa ansaita, parempi pakki löytyy varmasti jos Nybondas, Kautonen ja kumppanit osaavat jotenkin hommansa.

Tässä malliesimerkki viestistä, jossa lainaukset ovat niin pielessä, ettei niitä pysty jälkikäteen korjaamaan ilman kohtuutonta työmäärää. Kirjoittaja menköön testiosioon harjoittelemaan. Seuraavasta lainausvirheestä tulee pelikieltoa.

Moderaattorit
 

HouseCoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Walsh ULOS ja...

Walshista täytyy päästä eroon. Muttei voida laittaa pihalle, ennenkuin ollaan saatu joku tilalle, ja PAREMPI kuin Walsh. Pakkien määrän takia joudutaan roikottaa mukana.
KYLLÄ tuontasoisia pelaajia löytyy 1.divarista tukuittain ja vielläpä kilpailukykyiseen hintaan. Kilpailukykyisellä hinnalla tarkoitan HIFK pelaajabudjettia. myyntiin vaan divarista uutta peliin.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Jos kuitenkin annettais vielä mahdollisuus...

Nimittäin mun mielestä Walsh pelasi eilen ihan kohtalaisen matsin. Tosin, en nähnyt ottelua ihan täysin, kun vuorottelin fudiksen kanssa, mutta se, mitä näin, oli sellaista, etten nyt vielä luopuisi Walshista.

Perustelen tämän sillä, että käsivammasta parantuminen on hankalaa, ja vie aikaa. Nyt tulee maaottelutauko, jonka jälkeen voidaan ajatella, että fyysisesti Walsh on muiden kanssa samalla tasolla, ja pelituntumakin on riittävä. Käsi ei varmasti ole vielä 100% tikissä, mutta muuten mies on sillä tasolla, että voidaan odottaa normaalia suorittamista.

Tietysti, jos haavissa on parempi vaihtoehto, niin luonnollisesti lihoiksi vaan sitten, mutta mihinkään hätäriin ei nyt kannata tukeutua.
 
Viimeksi muokattu:

Paukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauden alussa meillä oli kaksi ulkkaria, joten ajatus oli että pakkikalustoa täydennetän tasokkaalla rightin puolen pakilla. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että on tullut kaksi ulkkarihyökkääjää ja meillä on kiintiö yli. JOS Bates osoittautuu hyödylliseksi, kuka tippuu? Vaikea valinta, koska tasoon nähden laittaisin Walshin ulos. Sitä ei kuitenkaan voi tehdä, koska se johtaa pakkivajaukseen.

Eli mielestäni Walsh hankittiin kiekolliseksi pakiksi. Se tarkoittaa YV:n pyörittämistä viivalta ja jonkin verran tehoja. Nyt niitä ei ole tulllut, joten tauon jälkeen on näytön paikka. Mutta vaikka näyttöjä ei tule ja jos ei tilalle ole tulossa ketään, ei Walshia voi laittaa kilometritehtaalle. Pakkikalusto ei kestä. Siinä mielessä surkea tilanne meillä on Walsin kanssa.

Ihannetilanteessa Walsin tilalle saataisin suomalainen kiekollinen pakki.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ei nyt sentään!

HouseCoach kirjoitti:
KYLLÄ tuontasoisia pelaajia löytyy 1.divarista tukuittain ja vielläpä kilpailukykyiseen hintaan. Kilpailukykyisellä hinnalla tarkoitan HIFK pelaajabudjettia. myyntiin vaan divarista uutta peliin.

Tämä meni jo hiukan yli.

Viimeksi kun haettiin divarista pakkia, niin kyseinen kaveri oli ollut koko sarjan paras puolustaja, Lasse Korhonen.

Ja voi voi sitä itkun määrää tälläkin palstalla, mitä paskaa tuli ostettua. Eihän Walsh ole ollut sitä, mitä häneltä odotettiin, mutta ei nyt kuitenkaan ole divaripakilla korvattavissa.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja voi voi sitä itkun määrää tälläkin palstalla, mitä paskaa tuli ostettua. Eihän Walsh ole ollut sitä, mitä häneltä odotettiin, mutta ei nyt kuitenkaan ole divaripakilla korvattavissa.
Ihan totta.

Walsh pelasi HPK-matsin ihan mallikkaasti, tosin niin teki koko muukin joukkue. Yksi esimerkki elisestä asenteesta: Hacker oli jäähyllä ja Kankaanperä aloituksessa laitahyökkääjän mestoilla. Sailion kanssa oli pientä tönimistä jolloin Kanki esitti selvästi ettei paljon kannata töniä, tästä ei väistetä yhtään. Tuon asenteen saatuaan HIFK on tällä kaudella todella kova joukkue.

Walshin ongelma on se että Heikkinen, ja varsinkin Pikkarainen, ovat alisuorittaneet pakistossa. Nyt tulee väkisinkin mieleen mitä ihmettä HIFK tekee Walshilla, miehestä kun ei näyttäisi olevan sinne ykköspareihin jolloin muut joutuvat tuuraamaan. Näin ollen Heikkisen ja Pikkaraisen otteet ovat erityissyynissä, ja varsinkin nyt Pikkaraisen ollessa poissa on puolustuksen kiekollisen pelin päävastuu, ja oikeastaan koko vastuu, Heikkisellä. Mutta jos Heikkisen apuna joukkueessa olisi yksi kova kiekollinen pakki + Pikkarainen niin Kankaanperä, Turunen, Haverinen, Holmberg ja Honkanen olisi ihan riittävä lisä jotta pakisto olisi hyvä. Jos tuohon olisi saatavilla vielä yksi peruspakki niin pakisto olisi itse asiassa saatanan kova. Toinen vaihtoehto on hommata yksi kova pakki, onkia sille jostain Suomen passi jolloin Walsh menisi peruspakista. Mutta niin kauan kun Heikkinen kantaa vastuun Pikkaraisen kanssa kiekollisesta puolustuspelaamisesta on Walshin paikka rosterissa omasta mielestä perusteeton. Brennanin ulostus Walshin tieltä taas olisi melko tyhmä veto, siinä tapauksessa pitäisi laittaa molemmat ulos ja hommata tilalle yksi kova kiekollinen pakki + yksi kova peruspakki jolla olisi vielä Brennanin fyysinen elementti. Siinä tapauksessa ymmärtäisin Brennanista luopumisen, muuten en.

Tämä on tavallaan pienoinen ongelma. Omasta mielestä Walsh pelasi lauantaina hyvän matsin, mutta odotukset ja ennen kaikkea joukkueen tarpeet vaativat vähintäänkin astetta kovempaa tasoa. Pitäisi periaateessa vähintäänkin haastaa Heikkinen jengin ykköspakin asemasta ja mieluummin vielä ottaa se mesta. Tällä hetkellä Heikkinen on puolivaloilla pelatessaankin pakiston kiekollisen pelin selkeä ykköstykki mikä ei anna kovin mairittelevaa kuvaa Walshista kiekollisesta annista joukkueelle.

Pakiston kiekollinen osasto on liian kapea, yksi pelaaja tarvitaan siihen osastoon lisää. En tietenkään kiellä Walshia ottamasta sitä kiekollista vastuuta, mutta ei HIFK:lla ole kovin montaa peliä aikaa odottaa josko hän siinä onnistuisi.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Pakiston kiekollinen osasto on liian kapea, yksi pelaaja tarvitaan siihen osastoon lisää. En tietenkään kiellä Walshia ottamasta sitä kiekollista vastuuta, mutta ei HIFK:lla ole kovin montaa peliä aikaa odottaa josko hän siinä onnistuisi.

Hyvä kirjoitus Walshista kaikkiaan. Kaveri teki HPK-matsissa sen, mitä Lunkka ja Allu osaavat maalissa: pelaa hyvin, kun muukin joukkue on hyvä. Mutta joukkueen huonona iltana Walsh on ihan kärkipäässä harmaata massaa. Kun taas Brennan on omassa roolissaan aina näkyvä. Eihän tässä olisi mitään miettimistä, jos Walsh olisi kotimainen, ilman muuta kannattaisi pitää. Mutta HIFK:lla rupeaa nyt olemaan riskinottamisen paikka. Ei riitä, että joukkue on täynnä näitä "ajoittain ok" -pelaajia, sen näkee sarjataulukosta. Walshin jos saa kaupaksi, niin siitä saa ainakin käsirahan "Boumedienneen" - ja tällainen liike on pakko tehdä. Kova pakki isolla rahalla. Tällainen kaveri nostaisi pikkuhiljaa koko muun pakistonkin tasoa. Nyt on todellista kärsimysnäytelmää katsella esimerkiksi Kangen yrityksiä olla kiekollinen pakki. Kanki on helvetin hyvä sälli ja olen satavarma, että hänestä tulee olemaan vielä runsaasti iloa. Muistelkaapa Pasi Saarisen aikaa Nicce-legendan parina. Itse asiassa meuhkasin Saarisenkin puolesta tuolloin ja totesin, että kun pakiston balanssi on kunnossa, nousee hänkin sieltä vielä. Jos esimerkiksi Kanki saisi parikseen Mr. Kiekollisen Kovan Pakin, nähtäisiin häneltä sitä hyvää raakaa perusduunia, minkä hän osaa. Mutkan kautta takaisin Walshiin: hänen paikalleen on siis saatava parempi kiekollinen pakki eikä pelkästään siitä syystä, että Walshin tilalle tulisi osaavampi kaveri. Vaan myös siitä syystä, että tällainen tulija nostaisi muidenkin pakkien tasoa helpottamalla heidän painettaan.
 

scholl

Jäsen
Tulospalkkaus?

Olen miettinyt sellaista asiaa, että joukkueessa pitäisi olla jonkinlainen tuloksiin sidottu palkkaus. Jos ajatellaan esim. kiekollisia pakkeja. Jos Hank ja Heikkinen osoittautuvat paskoiksi niin ei ole oikein, että saavat silti täyden palkan. Siellä pitäisi olla se extra sitten mitä ei makseta ja hankittaisiin Walshin tilalle kalliimpi mies "säästyneillä rahoilla". Lopputulos olisi sitten plus miinus nolla rahamielessä. Veskaripuolella sama juttu.

edit: ja walsh ei ole minulle niin kova pettymyskään, kun miehen pitikin olla halpa. Suuret flopit ovat tähän mennessä olleet 1. Pitkämäki, 2. Hank, 3. Loppi, 4. Heikkinen
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tulospalkkaushan on ihan arkipäivää isopalkkaisissa liigoissa ja osittain SM-liigassakin. Ongelmana tässä on se, että joustoa tapahtuu vain ylöspäin - eli tietyille pelaajille maksetaan bonuksia maaleista / pisteistä / joukkueen voitoista tjsp. Olisihan se taantuma-ajan tempaus tehdä duunista vähän kiinteistövälittäjä / autokauppias -pohjainen: saat tietyn peruspalkan ja edut ja se ei ole suuri. Pelaa siihen päälle hyvin, niin tienaat enemmän. Mun puolestani tän voisi aloittaa vaikka heti, mutta silloin kaikkien seurojen pitäisi tehdä vastaava. Joten ihan teoriaahan tämä on.
 

zaluun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tanska
Alkuun haluan sanoa, että Walsh ei ole mielestäni mikään huippupakki vaikka aionkin miestä hieman puolustella. Kuitenkin vahvasti liioiteltua nämä "paskin pakki ikinäkoskaanmissään"-jutut mitä saanut lukea. Tottakai jokainen ottaa mielummin pakin tasoa Murphy ja sen tason ulkkareita pitäisi hakeakin, mutta kyllä Walsh mielestäni on jo parantanut ja niin tietty pitääkin kun olkapäävammasta alkaa toipua ja liiga käy tutuksi. Katselin tässä aamun iloksi tilastoja ja tajusin, että Walshilla mennyt vasta 4 maalia omiin tällä kaudella, mikä on jengin menestykseen nähden hyvä suoritus. Laitetaan nyt hieman muutakin tilastoa kuin näitä tehopisteitä.

Walsh 55
Turunen 36
Holmberg 34
Heikkinen 32
Pikkarainen 29
Haverinen 24
Kankaanperä 21
Honkanen 15

Eli yllä listattuna peliminuutit yhtä päästettyä maalia kohden. Walshilla menee kiekko omiin joka 55 peliminuutti verrattuna vaikka Kangen 21 minuuttin. Walshista ei ole siihen kiekollisen liideripakin rooliin, mutta ei missään nimessä täysin surkeakaan. Jos meillä nyt kauden loppuun asti pelaa niin uskon tehopisteitäkin olevan se 15+.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ei Tom Walshissa ole muuta vikaa kuin se, että hän on melko keskinkertainen yleispakki. Jos meillä olisi kotimainen rightin yv-pakki ja kokenut kolmosparin puolustaja, niin ehkä Walsh olisi ihan ok kuudentena puolustajana. Nyt Walshilla ei ole mitään erikoisosaamista esim. yv- tai av-pelissä, eikä hän ole mikään korvaamaton oman maalin edustan siivoaja. Meidän on vielä paikattava kesällä puolustukseen jääneitä aukkoja uusilla hankinnoilla ja epäilen, että Walshista on luovuttava, koska hän ei ole riittävän hyvä puolustaja ja on helposti korvattavissa paremmalla ulkolaisella.
 

zaluun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tanska
Ei Tom Walshissa ole muuta vikaa kuin se, että hän on melko keskinkertainen yleispakki. Jos meillä olisi kotimainen rightin yv-pakki ja kokenut kolmosparin puolustaja, niin ehkä Walsh olisi ihan ok kuudentena puolustajana. Nyt Walshilla ei ole mitään erikoisosaamista esim. yv- tai av-pelissä, eikä hän ole mikään korvaamaton oman maalin edustan siivoaja. Meidän on vielä paikattava kesällä puolustukseen jääneitä aukkoja uusilla hankinnoilla ja epäilen, että Walshista on luovuttava, koska hän ei ole riittävän hyvä puolustaja ja on helposti korvattavissa paremmalla ulkolaisella.

Näinhän se nimenomaan on. Yritin lähinnä sanoa, että Walsh on tällä hetkellä kaikesta kritiikistä huolimatta ehkä paras puolustava pakkimme. Ehkä vaan nyt väärä mies väärässä paikassa. Lähinnä vaan itseä alkanut ärsyttää nämä lehdissäkin olleet kommentit kaikkien aikojen huonoimmasta ulkkarista. Huoh.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n pakistossa on yksi ongelma, Murphy-luokan yv-tykki puuttuu. Mutta niin puuttuu käytännössä nykyliigassa kaikilta muiltakin. Pakiston perustaso on täysin riittävä tähän liigaan.

Maalivahti paria pykälää tasokkaampaan ja puolustus näyttää jo ihan hyvältä. Walshin vaihto yv-tykkiin olisi sitten pisteet ään päälle.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
HIFK:n pakistossa on yksi ongelma, Murphy-luokan yv-tykki puuttuu. Mutta niin puuttuu käytännössä nykyliigassa kaikilta muiltakin. Pakiston perustaso on täysin riittävä tähän liigaan.
Kai sitä on totuttu liian hyvälle viime vuosina, kun on ollut Rafalskia, Zidlickyä, Murphyä... Jostain pitäisi saada haalittua tuollainen samettikätinen, nopsajalkainen kaveri joka ei istuisi pelisilmänsä päällä. Vaan eipä niitä tosiaan ole muillakaan riesaksi asti.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Rakas Matti ja Arvoisa Teppo...

HIFK:n pakistossa on yksi ongelma, ....
...eli kädelllisiä pakkeja ei ole ainoatakaan. Niin sanotut kiekolliset pakit Heikkinen ja Pikkarainen ovat kerta toisensa räiskineet järjettömiä pitkiä kiekkoja, tömäyttäneet siniviivavetonsa päin ensimmäistä vastaan tulevaa karvaajaa ja muutoinkin olleet kiekollisen pelaajan irvikuvatuksia. Jos jossain ottelussa (kuten Tepsukoita vastaan) paras pakkimme on Mikko Turunen, on aika miettiä sitä, kuinka monta ostospäivää vielä on jäljellä ennen joulua tai Nybondaksen lähtöä. Joten yltiöoptimistinen toivomus: käsiä, käsiä, käsiä....
 

mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse sijoittaisin Walshin "paskin ikinä missään" -kategorian sijasta, "väärä mies, väärällä passilla, väärässä paikassa" -kategoriaan.

Peruspakkina Walsh vaikutaisi olevan ihan ok HIFK:n nykypakistossa, mutta kun jätkä sattuu ulkkarina vaan olemaan pakistossa sillä paikalla jolle kaivattaisiin sitä ns. kiekollista liideriä (tai edes jonkinlaista liideriä), kun muut velliperseet eivät osaa taikka pysty kyseistä roolia ottamaan.

Vielä kerran pitää sanoa, että pelkkä Walshin ulostaminen pakistosta ei todellakaan vahvenna pakistoa, jos ei jotain parempaa saada tilalle. Sikäli, kun joukkueen heikkouksia lähdetään paikkaamaan, niin Walsh olisi pakkina omilla listoillani kauppatavarana vasta sijalla kolme Hackerin ja Brennanin jälkeen. En myöskään usko, että joku Cook <->Walsh vaihtokauppa vaikuttaisi tilanteeseen mitenkään positiivisesti - vaihdetaan "ok-tason" peruspakki omassa päässä todella ailahtelevasti pelaavaan peruspakkiin, joka saattaa tehdä pisteen silloin tällöin.
 
Viimeksi muokattu:

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Peruspakkina Walsh vaikutaisi olevan ihan ok HIFK:n nykypakistossa, mutta...

Aivan samaa mieltä. Menisi omana junnuna, jolta toivotaan tulosta sitten joskus, mutta aivan yössä kokoajan, kuten tänäänkin.
Korvaa kyllä #55:n, siihen ei tosin paljoa tarvita.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
mtug kirjoitti:
Itse sijoittaisin Walshin "paskin ikinä missään" -kategorian sijasta, "väärä mies, väärällä passilla, väärässä paikassa" -kategoriaan.

Niin tekisin minäkin. Ei Walsh mene varsinaisesti floppihankintojen (siis Parsons, White)-kategoriaan, mutta onnistuneenakaan hankintana miestä ei voi pitää. Kaverihan ei ole huono, mutta siihen rooliin mihin hänet alunperin hankittiin, mies on totaalisen väärä. 5+30 tehot AHL:ssä mätkinyt kaveri ei välttämättä ole suoraan samoihin tehoihin pystyvä kaveri SM-liigassa.

Walsh pihalle ja uutta pakkia sisään. Kallis mies se on katsomossa istumaan, vaikka ei mikään huippukallis liene kuitenkaan.

PS. Kumma kyllä ei ole kukaan vielä sitä meikäläisen Rafalski-vertausta kaivanut esille, sillä se oli itsenikin mielestä näin jälkeenpäin ajateltuna tosi härskiä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös