Mainos

Tom Walsh HIFK:hon

  • 111 948
  • 339

Deus Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Maple Leafs, Packers
Walshin peliä jonkin verran eilen seuranneena täytyy sanoa, ettei se ihan toivottomalta näyttänyt. Viimeisessä erässä sai enemmän vastuuta ja jakoi kiekkoa ykkös-yv:n viivassa paremmin kuin yksikään muu HIFK:n pakki eilisessä ottelussa. Muuten ei juurikaan kentällä erottunut "hyvässä eikä pahassa", mitä ei tosiaankaan voi sanoa Hankista ja Bonosta.

Tuon perusteella ehdottomasti vahvistus puolustuksen nykyinen taso huomioonottaen. Ei mikään Cory Murphy mutta annetaan nyt vielä pari matsia aikaa näyttää mihin miehestä on. Senkin jälkeen hän on vaikea ulkoistettava, koska siinä tapauksessa pitäisi pakistoon hankkia kaksi kovatasoista vahvistusta. Yksi vahvistus alakertaan olisi joka tapauksessa saatava tuomaan pakistoon leveyttä. Kohtuullista palkkaa nauttivaa +-0 pelaavaa pakkia ei kannata korvata toisella samanlaisella.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Walsh-testi

Otetaan tästä Walshin kaverista ihan plussat ja miinukset:

+ Hyvä huomio, että joukkueella ei ole juuri nyt suurta hätää, vaikka joillain faneilla on. Silloin kun Sheddenin HIFK:lla kulki, joukkue ei muistaakseni hävinnyt kahta matsia pidempää putkea. Sama touchi oli Aralla ja tätäkin pidetään yhtenä hyvän koutsin / joukkueen kriteerinä. Ehkä jo hieman ennakoin, mutta mielestäni joukkueessa alkaa nyt olla sellainen isku, että voisimme olettaa tästä nipusta jo samaa. Jokainen jengi häviää joskus, Blueskin on hävinnyt, mutta kun tappioputkilta vältytään (oli loistavaa korjata Tappara-tappio heti Lukko-voitolla), tässä ei ole suurta hätää. Walshiin tämä liittyy niin, että hänen ajoituksensa jäälletulon suhteen on hyvä. Walsh pääsi sisään voitettuun Jokeri-matsiin, jota ennen oli voitettu putkeen Kalpa ja Kärpät. Sitten tappio Tapparalle Walshin tokassa matsissa, jonka jälkeen kaadettiin Lukko ja Saipa. Jos Walsh olisi pelannut HIFK:n huonon kauden aikana, häneen ei olisi suhtauduttu ollenkaan näin suopeasti. Walshin tilalla pelannut Majesky oli täysin eritason pelimies, 0+3 viidessä ottelussa, joista osa HIFK:n tämän kauden pohjanoteerauksia, ja erinomaista peruspeliä varsinkin yv:llä viivassa. Joukkueen tilanne antaa plussan Walshille.

+ Walsh on näkymätön eli ei tee paljon virheitäkään.

+ Walsh oli loukkaantunut ja voisi olettaa hänen löytävän liikkeensä. Arvostan KJ:ta kuitenkin siitä, että hänen joukkueessaan paikka pitää tienata. KJ ei ole tuupannut onnistunutta Haverista pois Walshin tieltä, koska KJ haluaa voittaa otteluita mahdollisimman paljon.

-Walshin näkymättömyys sisältää myös totaalisen taklauspelin puutteen. Tästä kuulinkin jo etukäteen. Ensinnäkin puolustajan pitää kyetä myös toimimaan pakkina. Murphy niittaili miehiä menemään, jopa Kovanen ja Korhonen taklasivat (omalla tehollaan, mutta kuitenkin) ja jakelivat poikkaria oman maalin edessä. Jos puolustaja meinaa pärjätä ilman kontaktipeliä, täytyy hänen olla Petu Nummelinin tai huippuaikojen Kipru-Markon tasoinen. Walsh ei ole. SM-liigassa kiltteys voisi kuittaantua jo silläkin, että mies tekisi kohtuullisesti pisteitä ilman huikeaa liikettäkin. Tingittäisiin siis pelinteosta samantien, mutta mitä jos kiltillä pakilla on edes kova viivapyssy ja/tai kyky pelata maskimiehenä (Haverinen). Eipä näy merkkejä tästä. HIFK:n ulkkaripakeista esimerkiksi Schnabel ja Ustrnul ovat pystyneet tarjoamaan yhden vahvan osa-alueen, vaikka kumpikaan ei myöskään ollut pelin- tai pisteidentekijä. Walshilta ei löydy mitään vahvaa osa-aluetta.

-Kun Walsh oli loukkaantunut ja Majesky lähtenyt, HIFK pelasi pitkään ilman ulkkaripakkia. Walshin sisääntulo ei ole muuttanut pakkipeliä mitenkään paremmaksi. Viime kauden kunnossa oleva Holmberg ohittaisi Walshin ihan 6-0. Nähtiin taklauksia ja jopa pisteitäkin - ja kolmosparin miehestähän tässä on kysymys.

-Edellisestä tuleekin sitten viimeinen ja aika iso miinus: Walshia ei hankittu 3-pariin, vaan 1-2 -pariin isoon rooliin. Brennan hankittiin neloseen. Muita ulkkareita meillä ei ole.

Jos Walsh lähtee ja ketään ei oteta sisään, paraneeko joukkue? Ei parane, mutta ei huononekaan. Aika mieto syy pitää ulkkari. Jos Brennan lähtee ja ketään ei oteta sisään, paraneeko joukkue? Ei parane, se huononee nelosensa osalta ja junnujemme (eilen oli vuorossa Ramu) hyvä vire on vaarassa läsähtää. Ei ole sattumaa, että Brennanin seurassa on jo aika moni junnu nostanut selän ja pään pystyyn.

Sehän nähtiin jo, että jos Walsh lähtee ja tilalle otetaan "Majesky", joukkue paranee. Niinpä Walshin tulee lähteä, jotta saamme paremman pakin sisään. Vaikka nyt kulkeekin, kausi on pitkä. Erityisesti yv:hen tarvitsisimme selkeän pakkivahvistuksen. Mutta tällä alueella annan saman kohtelun kuin Brennanille ja olen tässä looginen: Jos Walsh lähtee, eikä ketään tule sisään, on miehistöstä poistaminen ihan turhaa, koska ei joukkue parane sillä liikkeellä. Sitten vaan venttaillaan tehoja. Toivon, että ulkkareita katseltaisiin yleensäkin vähemmän tunnepohjalta, enemmän kliinisesti ja myös niitä kuuluisia tilastojakin katsellen. Hyödyt ja haitat, toteutuma ja ennuste. Ei ketään voi sillä perusteella heittää pihalle, että naama tai pelityyli ei miellytä, koska tämähän on joukkuelaji. Kaikki kaikessa on miten joukkueella juuri nyt menee ja ehjää ei kannata hirveästi korjailla.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Edellisessä pelissä Tapparaa vastaan, joka oli ensimmäinen näkemäni Walsh-peli, miehen syötöt olivat kyllä tarkkoja ja kovia. Tämä on SM-liiga tasolla jo mainitsemisen arvoinen suoritus, etenkin jos mietitään YV-koostumuksia ja avauksia. Sen tarkemmin en hänen peliään ole anaalisoinut.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinpä Walshin tulee lähteä, jotta saamme paremman pakin sisään.
Tai sitten pidetään Walsh ja annetaan tälle vähän pidempi näyttöpaikka ja otetaan "Majesky". Ulkkarikiintiössähän on vielä tilaa, joten toistaiseksi Walsh (tai Brennan) ei ole yhdenkään uuden hankinnan tiellä.

Jos Walshin taso ei nyt nähdystä nouse, niin kieltämättä on mennyt scouttaus pahasti metsään ja siitä miinus Kautoselle&Nybondakselle. Walshan palkattiin joukkueeseen melko aikaisessa vaiheessa, joka viittasi siihen, että hankinta olisi ollut tarkkaan arvioitu, kun sai vieläpä suoraan vuoden sopimuksen. Nykytasolla pelaavan Walshin tasoisia pakkeja saa kyllä vaikka try-outille myöhemminkin syksystä, joten siinäkin mielessä suora sopimus vähän ihmetyttää.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tai sitten pidetään Walsh ja annetaan tälle vähän pidempi näyttöpaikka ja otetaan "Majesky". Ulkkarikiintiössähän on vielä tilaa, joten toistaiseksi Walsh (tai Brennan) ei ole yhdenkään uuden hankinnan tiellä.

Pitää paikkansa. Mutta tässä pitää venttailla myös sitä, mitä tehdään Lopin poissaolon suhteen. Ja sisääntulevien pelaajienhan ei tarvitse olla välttämättä ulkkareita. Walsh oli siis viime kaudella AHL:n pakkitilaston 25. sijan paikkeilla pistepörssissä - ei hyvä ennuste. Muistaakseni esimerkiksi Vesce oli ihan ookoo AHL:n (hyökkääjien) tehoissa.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli sellanen mieleen Walshista, että pystysköhän hän samaan kuin Brennan eli kaverin tason nostoon? Ois aika hienoa jos Turunen alkas parantaa peliä huomattavasti nyt kun näköjään on parina Tom Walsh. Jos vaikka ainakin alkais pelaa virheettömästi mutta värittömästi?

Se olis jo helvetin kova saavutus. 3 parilta. Mikko Turuselta.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Pitää paikkansa. Mutta tässä pitää venttailla myös sitä, mitä tehdään Lopin poissaolon suhteen. Ja sisääntulevien pelaajienhan ei tarvitse olla välttämättä ulkkareita. Walsh oli siis viime kaudella AHL:n pakkitilaston 25. sijan paikkeilla pistepörssissä - ei hyvä ennuste. Muistaakseni esimerkiksi Vesce oli ihan ookoo AHL:n (hyökkääjien) tehoissa.

Puhumattakaan siitä, että Nybarin tulisi jo tällä hetkellä kartoittaa hyvää ykkösmaalivahtia meille, kansallisuudesta välittämättä. Kaikissa näissähän on hetki hengähdysaikaa, kun joukkue voittaa pelejä ilmankin, mutta puolustaja ja maalivahti ovat ilman ihmeitä pakko-ostosten listalla. Loppi ei välttämättä korvaajaa tarvitse, jos Keränen/Ramstedt breikkaa toden teolla.

Omasta mielestäni nuo kaksi ulkomaalaispaikkaa (sis. Walshin poistumisen myötä vapautuva) tulisi käyttää puolustuksen ja maalinsuun vahvistamiseen. Lopille korvaaja, jos kotimaisista löytyy.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
-Kun Walsh oli loukkaantunut ja Majesky lähtenyt, HIFK pelasi pitkään ilman ulkkaripakkia. Walshin sisääntulo ei ole muuttanut pakkipeliä mitenkään paremmaksi. Viime kauden kunnossa oleva Holmberg ohittaisi Walshin ihan 6-0. Nähtiin taklauksia ja jopa pisteitäkin - ja kolmosparin miehestähän tässä on kysymys.

*clip-clip*

Jos Walsh lähtee ja ketään ei oteta sisään, paraneeko joukkue? Ei parane, mutta ei huononekaan.

Viimeisestä kohdasta en ole aivan varma. Silloin nimittäin, kun Walsh oli loukkaantunut, alakerrassa pelasi Holmberg, jonka viimeiseksi peliksi jäi Kärppä-matsi. Seuraavassa pelissä Narreja vastaan jäälle luistelikin jo Walsh. Tällöin nettovaikutus pelaajien lukumäärään oli nolla, mutta jos Walsh lähtee, pitää mielestäni jonkun tulla tilalle tai muuten joukkue heikentyy. Toki (mahdollisesti ulostettavan Walshin tilalle) voidaan nostaa joku junnu, esim. Purolinna, mutta mieluummin tietysti joku kokenut pelaaja.

Omasta mielestäni siis Walshia ei kannata heittää menemään, ennen kuin joku saadaan tilalle.
 

Ajaja-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tai sitten pidetään Walsh ja annetaan tälle vähän pidempi näyttöpaikka ja otetaan "Majesky". Ulkkarikiintiössähän on vielä tilaa, .

Tuo ratkaisu ei allekirjoittaneen mielestä ainakaan tule kysymykseen, IFK:hon pitää saada YKKÖSMAALIVAHTI ja niitä ei kotimaisena versiona ole ainakaan pilvin pimein saatavissa. Ellei sitten Nybari onnistu vetämään kania hatusta tyyliin Niemi tai muu suomalainen AHL-veska joka ei varmaankaan onnistu.

tai sitten vedetään neljällä ulkkarilla, kun YKKÖSMAALIVAHTI pelaa ja Allu luukkumiehenä syö Walsh tai Brennan hodareita katsomossa.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
tai sitten vedetään neljällä ulkkarilla, kun YKKÖSMAALIVAHTI pelaa ja Allu luukkumiehenä syö Walsh tai Brennan hodareita katsomossa.

Jos Kip meillä pysyy, niin mielummin on kentällä syöttämässä vihulaiselle tuppea, kuin syömässä itse.

Uskon, että Brennan kuntoutuu ja parantaa "pelaamistaan" kuin "sika juoksuaan" ja annan hänelle aikaa tammikuun loppuun saakka päästä sellaiseen pelivireeseen kuin Jalonen haluaa. Nyt hän täyttää vain täsmäaseen rooliin, joka on hyvä homma. Brennanin kanssa olemme parempia kuin ilman Brennania, samaa ei voi välttämättä sanoa Walshista.

Oisko Jalonen haistellu, että Walsh ei myöskään ole vielä päässyt sellaiseen kuntoon, että ei ansaitse kolmosta korkeampiin pakkipareihin? Annetaan hänellekkin aikaa Tammikuulle ja katsotaan sitten siirtoikkunan aikana uutta, mikäli vieläkään ei anna parempia näyttöjä. Ei noita pelejäkään ole alla hirveesti loukkaantumisen jälkeen. Mikäli ei raivaa paikkaa Tammikuuhun mennessä kahdesta ensimmäisestä, niin ei mielestäni täytä vahvistuksen statusta. Edelleenkin olen vähän ärtynyt tilanteesta, että meillä on ulkomaalaisvahvistukset kolmosessa ja nelosessa, kun mielelläni näkisin kiekollisen pakin ja snaipperin noilla ulkkaripaikoilla.
 

scholl

Jäsen
Menee kyllä ohi aiheen, ei se Bono mitään loukkaantunut ole. Kuka sanokaan, että Hankin kanssa samasta tuopista juonu. Oot jengin "ykköspakki", niin olet ykkös-yv:ssä pelasit miten tahansa.

En ymmärrä tuollaisia kiintiöpaikkoja. Normaalissa organisaatiossa jos menee huonosti, putoaa pois vastuunkannosta. Bono pitäisi ottaa pois ykkösylivoimasta ja kokeilla siinä vaikka paria Hank - Walsh parin pelin ajan.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Walsh on kyllä vakuuttanut mut täysin taidoillansa - niitä ei vaan ole.

Surkein hankinta ever kiekolliseksi liideriksi. Äijä liikkuu huonommin kun Ustrnul. Harmittaa että nyky-HIFK:ssa ulkomaalaishankinnat on huonompia kun omat A-junnut. Eikö mielummin annettaisi peliaikaa Purolinnalle tms.

Onko Holmberg loukkaantunut?
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Onko Holmberg loukkaantunut?

Sorry OT! Kyllä on klesana.

Aleksi Holmbergilla välilevyn pullistuma. Menee kuvauksiin tällä viikolla.

Pahimmillaan koko kausi on ohi, mutta toisaalta saattaa hyvällä tuurilla selvitä vähemmälläkin. Toivotaan parasta!

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=41531&page=3

Katsotaan nyt muuan peli vielä, josko Walsh sieltä tulisi. Ja niin kuin on todettu aiemmin, niin ei mitn järkee laittaa pihalle nyt, jos ei ole pommin varmaa korvaajaa. Ja Jean-Pierre ei mun mielestä sellainen nyt juuri ole.
 

CaGe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Herranjumala mitä narinaa.

Eikös kaikille pelureille pidä antaa se 10 ottelun aika näyttää kykynsä, niin kuin täällä usein sanotaan. Walsh on pelannut 4 ja epäilen että moni tältä sivustolta on nähnyt nuo kaikki 4. Tämän lisäksi mies on ollut loukkaantuneena eikä osallistunut treeneihin täyspainotteisesti joten kyllä siinä menee tovi ennen kuin sävel löytyy. Kestihän koko joukkueella hetki ennen kuin se rupes esintymään edukseen (pl. Jokerit peli).

Ei se Walsh minutkaan täysin vielä ole vakuuttanut, mutta ei hän niin surkeasti ole pelannut että pitäisi stressata hänen ulkoistamisesta. Mikäli taso ei riitä sen jälkeen että ollan katsastettu kortti alusta loppuun niin sitten tervemenoa vaan mikäli löytyy parempi ehdokas joka voisi täyttää hyökkäävän puolustajan kriteerit.

Minun huomioni Walshista eilen oli seuraavat: Piti viivaa todella hyvin oliko toisessa vai kolmannessa erässä eikä tehnnyt mitään virheitä. Eli minun kirjoissa hän saa pienen plus merkinnän, vaikka eilinen esitys ei riitä hänen kaavailtuun rooliin.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Minun huomioni Walshista eilen oli seuraavat: Piti viivaa todella hyvin oliko toisessa vai kolmannessa erässä eikä tehnnyt mitään virheitä. Eli minun kirjoissa hän saa pienen plus merkinnän, vaikka eilinen esitys ei riitä hänen kaavailtuun rooliin.

Jeps. Huomasin että oli viivan pidossa yksi parhaita ikinä HIFK:ssa pelanneista ulkomaalaisista.

Olen nähnyt nyt 3 Walshin neljästä ottelusta ja parannusta näissä on tullut - ei lainkaan. Ensimmäinen ottelu oli yhtä huono kuin neljäskin.

Kahtellaan nyt sitten kymmenen ottelua tai vaikka koko kausi tätä uutta Cory Murphyn ja Marek Zidlickyn seuraajaa. Hyvältä näyttää jo nyt. Liikekin on loistavaa. Onnea.
 

hanttap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urpolan Kiekko, HIFK, MP
Seurasin eilen Mr. Walshia, kun oli jotain mainintaa ollut ettei ole kummoinen pelimies. Ei osannut malin takaa avata hyökkäyksiä. Oliko käsketty pitää kiekkoa oman maalin takana? Tämän tietää varman valmentaja. Ei käynyt keskushyökkääjät avauslinjoilla tyrkyllä. Walshin näkymättömyys johtuu muiden pelaajien huonoudesta. Tosin eilisessä ottelussa oli jännintä katsoa loppuuko Hakilta Pepsi.
 

CaGe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jeps. Huomasin että oli viivan pidossa yksi parhaita ikinä HIFK:ssa pelanneista ulkomaalaisista.

Olen nähnyt nyt 3 Walshin neljästä ottelusta ja parannusta näissä on tullut - ei lainkaan. Ensimmäinen ottelu oli yhtä huono kuin neljäskin.

Kahtellaan nyt sitten kymmenen ottelua tai vaikka koko kausi tätä uutta Cory Murphyn ja Marek Zidlickyn seuraajaa. Hyvältä näyttää jo nyt. Liikekin on loistavaa. Onnea.

Taisit tahalteen ymmärtää pointtini väärin.

Jos uutta Smurffia tai Marekkia odottelet, suosittelen että menet pitkille talviunille ja pyydät jonkun tulla herättämään when the time has come.
Cory Murphy teki 50 pistettä pelatessaan IFK:ssa ja Marek ylsi parhaimillaan 47 pisteeseen. Montas liigapuolustajia ovat ylittäneet 45 pisteen rajan jos saan kysyä. Ei monta. Eikä tule Walsh myöskään sitä ylittämään.

Mutta tämä ei sulje sitä pois että hänestä voisi oikeasti olla hyötyä joukkueelle. Itse olen myös nähnyt 3 peliä missä Walsh on ollut kokoonpanossa, ja mielestäni parannusta ensimmäisen ja viimeiseen on ollut. Ei suurta, vähän hakemista koko ajan, mutta en pidä häntä vielä täysin menetettynä tapauksena. Liike on loistavaa kun kaverilla on jäännyt varmaankin harjoittelut väliin juuri loukkaantumisen vuoksi.

Ja en oikeastaan tiedä miks puolustelen Walshi sillä ei hän ole minuun tehnyt minkään suuren vaikutuksen. Ottaa vaan päähän kun jengi täällä vaatii hätäisiä päätöksiä. Onneksi seuraa johtamassa ovat vähän kärsivällisemmät miehet kuin osa täällä.

Jos tyypit täällä odottaa jotain 50 pistettä tekevää puolustajaa niin johan tulette pettymään. Sellaista ei saada Walshista, eikä muualtakaan.
 

Melrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Walsh oli siis viime kaudella AHL:n pakkitilaston 25. sijan paikkeilla pistepörssissä - ei hyvä ennuste. Muistaakseni esimerkiksi Vesce oli ihan ookoo AHL:n (hyökkääjien) tehoissa.

AHL:n 26. sija pakkien pistepörssissä ei ole huono sijoitus/ennuste, jos kaavaillaan SM-liigaan kiekolliseksi pakiksi. Esim. samalla kaudella Walsh teki ainoastaan kaksi pistettä vähemmän kun Alex Goligoski joka pelaa nyt Penguinsin ykkösylivoimassa!! Ja ainoastaan yhden pisteen vähemmän kuin täällä paljon kehutut Brian Fahey tai Troy Milam.

Vescen kohdalla muistat väärin. Vesce oli pistepörssissä 76. ja jos katotaan pelkästään AHL hyökkääjien pistepörssiä niin silloin Vesce oli 74. ja tehotilasto oli murheellinen -26 (joukkueen huonoin).

Tom Walsh ei todellakaan ole vielä ollut sitä mitä ilmeisesti haettiin, koska pelkkiä tilastoja katsomalla oli lupa odottaa enemmän. Vesce taas täytti paikkansa täysin viimekaudella.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanokaa mitä sanotte, mutta Walsh on ollut yksi IFK: parhaita puolustajia, omassa päässä. Vain kerran on mennyt omiin kun mies on ollut kentällä, ja sekin herran ensimmäisessä liigamatsissa. Mies on ollut selvästi hyödyksi IFK:lle, vaikkakaan ei sillä tavalla kuin alunperin kuviteltiin. Tästä syystä tuntuu ihmeelliseltä, että miestä ollaan ulostamassa mahdollisimman nopeasti. Toki ymmärrän, että kiekollinen pakki olisi saatava, mutta eihän IFK voi edes käytännössä ulostaa Walshia ennen kuin stuntti on hankittu. Kenet arvon kirjoittajat laittaisivat Walshin paikalle tämän hetken jengistä? Ikävä kyllä Walsh on arvokas joukkueellee.

Nythän on sellainen tilanne, että meidän puolustuspään pakki numero yksi, Markus Kankaanperä, on puolustanut 17 miinusmerkinnän arvoisesti. Kangesta olen erittäin huolissani. Minäkin luistelisin paremmin kuin Markus. Mies on jatkuvasti myöhässä, kun hyökkääjät tulevat täydellä vauhdilla. Sanonkin, että Kankaanperä vaihtoon! Nyt on nähty jo 11 matsia, eikä parannusta ole juuri tapahtunut.
 
Viimeksi muokattu:

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä olisin vielä valmis jatkamaan Walsh-kortin katsomista. Mikä nyt päällimmäisenä on jäänyt mieleen miehen pelaamisesta ja erityisesti jostain yksittäisestä ominaisuudesta on huippunapakat syötöt, joihin luultavasti tulee tarkkutta kiekkotuntuman lisääntyessä (ei niinkään, että ne olisivat olleet epätarkkoja). Mikäli Walsh kykenee vielä lisäämään syöttöihin tarkkuutta, niin kyseessä on eliittiominaisuus tähän liigan. Lisäisi huomattavasti HIFK:n hyökkäyspelivariaatiota, jos yksi pakki pystyy vapauttamaan upeilla syötöillä hyökkääjiä maalintekoon.

Edit. Ylipäätänsä kaveri, joka on kuntoutumassa tarvitsee aikaa enemmän kuin 4 ottelua näyttääkseen taitonsa. Tim Stapleton ei vakuuttanut naapurissa läheskään kaikkia ensimmäisen 10 pelin aikana. Petr Ton tuli, näki ja surffaili Jokereissa, mutta olikin suht timanttia loppupeleissä. Teemu Selänne ei tehnyt 94/95 työsulkukaudella 8 ensimmäisessä pelissä maaliakaan ;) ja jne.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Walshia ei kannata verrata Rafalskiin, eikä esim. Cory Murphyyn. Minä keskustelisin Walshin kyvyistä puhuttaessa samaan hengenvetoon Charlie Cookista, Dan Lambertista tai jos pitää valita narri vertailuksi, niin miten olisi Dave Moylan, eikä Teemu Selänne.

Toivon tosiaan, että Walsh muuttuu HIFK:lle oikeasti hyödylliseksi esim. kakkospakkiparissa pelaavaksi puolustajaksi. Walsh on nyt HIFK-pelaaja ja tottakai toivon hänen onnistuvan meillä, vaikka en vielä usko Walshin HIFK-uran jatkuvan koko kauden ajan. Olen kuitenkin mielelläni väärässä tässä asiassa.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Walshia ei kannata verrata Rafalskiin, eikä esim. Cory Murphyyn. Minä keskustelisin Walshin kyvyistä puhuttaessa samaan hengenvetoon Charlie Cookista, Dan Lambertista tai jos pitää valita narri vertailuksi, niin miten olisi Dave Moylan, eikä Teemu Selänne.

Totta. Ei Walshia voi missään nimessä lähteä vertaamaan Cory Murphyyn tms., mutta odottaisin kumminkin kaverin kohdalla vielä ennen dumaamista. Otin kyseiset isot nimet esiin hatusta, kun puhutaan pelaajista joiden alku on näyttänyt kaikelta muulta kuin lupaavalta. Avainsana on näyttöjen antaminen omalla todellisella tasolla. Itse uskon Walshin pystyvän n. 20 pisteen kauteen ja pelaavan oman pään mallikaasti. Walsh ei ole fyysinen, mutta punaisilla on jo niin lihapitoinen kokonaisuus, että se ei ole haitaksi. Walshiahan on profilitu lätäkön takana pelaajaksi, jonka ensimmäiset syötöt ovat erinomaisia, on hyvä jaloistaan ja pelaa simppelisti. Tietysti näidenkin ominaisuuksien täyttyessä tulee vastaan HIFK:n tarve. Tarvitsemmeko ulkkaribyyrarin ja ulkkarihyökkääjän vai tarvitsemmeko ulkkarihyökkääjän ja -pakin ja jne. Tällä hetkellä Walshilla on käyttöä pakistossa sillä esim. Kankaanperä ja ikuinen lupaus Hannu Pikkarainen ovat olleet täysiä hasardeja. Ja tähän lisätään vielä kolmannen kärkipakin Heikkisen ailahtelevuusriski, niin loppujen lopuksi puolustuspää kaipaa nimenomaan varmaa, hyvin kiekkoja omasta päästä pois toimittavaa pakkia. HIFK:n on ajautunut pakistossa ongelmiin juurikin siksi, että mielettömät hyökkäyspään kyvyt omaavat jannut Bono ja Hank, eivät ole saaneet otteisiinsa mitään tasaisuutta. Niin, ja Kanki jonka kyvyt on omassa päässä, on ollut täysin katastrofi siihen nähden mitä kaverilta voi ja pitää odottaa.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Sanonkin, että Kankaanperä vaihtoon! Nyt on nähty jo 11 matsia, eikä parannusta ole juuri tapahtunut.

Kelpaa, kelpaa. Laittakaa junaan ja käskekää suuntaamaan tutuille konnuille Ilmalaan. Saatte paluupostissa K. Erosen. Luotettavia peruspakkejahan ei koskaan ole liikaa, vai kuinka? ;)

Walshista... Tiistain pelin perusteella (kyllä, olin katsomossa, kun ilmaiset flabat sain...) ei IFK:n kannata tuhlata ulkkaripaikkaa tällaiseen perusluutijaan, joka ei erotu kentältä juuri millään tavalla.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kelpaa, kelpaa. Laittakaa junaan ja käskekää suuntaamaan tutuille konnuille Ilmalaan. Saatte paluupostissa K. Erosen. Luotettavia peruspakkejahan ei koskaan ole liikaa, vai kuinka? ;)

Mä ehdotan, että te lähetätte meille Riksmanin, niin saatte vähän fyysisyyttä takaisin, vaikka Turusen muodossa. Teilläkin nähtäisiin enemmän kuin se yksi taklaus/taklausyritys per peli ;).
 

coolman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Walshista... Tiistain pelin perusteella (kyllä, olin katsomossa, kun ilmaiset flabat sain...) ei IFK:n kannata tuhlata ulkkaripaikkaa tällaiseen perusluutijaan, joka ei erotu kentältä juuri millään tavalla.
Just tästä syystä kannattaa pitää. Koska muut meidän pakit erottuvat, eikä missään positiivisessa merkityksessä. Jos pakki ei erotu, niin se ei ole tehnyt virheitä .
Ja se kädellinen pakki tarvitaan myös.
Mielummin skipataan KIPpi, jos ulkkareita on liikaa. Tosin kyllähän niitä ulkomaan avuja voi olla useampi, koska näitä loukkaantumisia sattuu nyky lätkässä (liian) paljon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös