Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

  • 1 464 292
  • 5 037

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Tää on tälläinen bon voyager -fiilis, ihan niinkuin ennenkin Nybari olis hommannut jonkun, joka ei skulaa matsiakaan IFK:ssa... Mutta kausareita vartenhan näitä pahveja tehdään ja kansa on saanut leipää ja sirkushuveja.

Lähe meneen.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ei noissa Raanta, McLean, Keränen -yrityksisssä mitään vikaa ole, päinvastoin. Yritystä on ollut ja hyvä niin.

Mutta kaikki muu joukkueenrakennus taas viime vuosilta... voi vittujen kevät sentään!
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Nyt alkaa oikeesti riittämään. Lähe jo oikeesti menemään. Nybarin koko kauden agenda on ollut heilua yhden miehen perässä koko kausi. Ei ole kuitenkaan hoksannut, että jo viime kauden pakisto oli läpimätä ja sinne tarvitaan vahvistusta. Siinä ei mitään, että kalastelee liigan parasta pelaajaa, mutta se että jättää sen ainoaksi on jo tyhmyyttä. Varsinkin, kun käytössä on enemmän rahaa kuin muilla täällä sarjassa. Luulin, että tuo Keräsen kuvio oli jotenkin selvitetty puhtaasti ennen kuin mies sainataan. Onko oikeasti halukkuutta vetää kausi täällä vai haetaanko sopimusta viimeiseen asti nahilaan. Raannat ja Mcleanit ovat olleet vielä niin muistissa. Nybaria viedään joka rintamalla koko ajan ja huippuna lähteä vielä kusettamaan Keräsen tapauksessa. Ammattitaitoinen henkilö antaisi edes kommenttinsa tähän kuvioon, Tomppa ei. Nyt riitti oikeesti, mun luotto on nyt mennyt totaalisesti.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nyt alkaa oikeesti riittämään. Lähe jo oikeesti menemään...

Joo eiköhän se ala olee tässä hänen osaltaan. Turbulenssin loppuminenkin vedetään niin ääripäästä toiseen, ettei nyt uskalleta tehdä kunnon tarjouksia hyville pelaajille, ja vedetään niin minimikokoonpanolla, ettei kilpailuakaan tule tarpeeksi + sinne nyt hankitut äijät tulevat todennäköisesti pelaamaan ihan järkyttäviä peliminuutteja. Toki sinne varmaan joitain pelaajia tulee, mutta eiköhän ne hyvät ole jo muualla. Kiitti vitusti tästäkin taas.
 
Viimeksi muokattu:

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Kaiken päälle pisti vituttamaan myös tuo Niemisen Villen haastattelu urheilusanomissa. Kaveri halus tulla meille, mutta Tomppa ei saanut silti tehtyä sopparia. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä toi Nimo olisi oikeesti kelvannut. Siksi Nybari hankkikin Robert Leinon. Jep.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaiken päälle pisti vituttamaan myös tuo Niemisen Villen haastattelu urheilusanomissa.

Tuo oli uusi tieto minulle, ja kyllä minunkin mielestäni Nieminen olisi mahtunut ensi kauden HIFK:n paremmin kuin hyvin.

Orastava kiinnostus ja toivo ensi kaudesta on muuttunut täydeksi välinpitämättömyydeksi. Vittu mitä paskaa.
 

TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Kiitos Tom Nybondas HIFK:n identiteetin täydellisestä tuhoamisesta! Aikamoinen suoritus. Voisi jopa luulla että tämä on ollut tavoitteesi.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
No eipä yllätä yhtään, että Nybari Niemisen(kin) tulon sitten mokasi. Ville oli huhtikuussa pyörinyt jo Nordiksella useampaankin kertaan ja oli jopa käynyt IFK:n siinä pyhimmässä sisällä eli pukukopissa. Juttu oli lentänyt IFK-pelaajien ja huollon kanssa iloisesti ja kaikki olivat katselleet touhua innoissaan, että tämä kaveri pukee ensi kaudella IFK-paidan ylleen.

Lankinen, Auvitu, Taipalus, Lamberg, Blomqvist (try-out) ja Leino.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei käy kateeksi tätä meidän ylimielistä UTJ:ta. Ainoa tapa jolla hiljentää tämä itku kannattajien kohdalla, on tuoda 5-6 pommin varmaa nimeä vielä jengiin sisään. Koitappa tehdä näillä markkinoilla se!

Joku mainitsi aikaisemmin että uskoo ulkomaalaispelaajia tulevan, mutta nyt ne scoutataan todella tarkkaan. No vittu, parhaiten sä scouttaat sillä että olet paikanpäällä tsiigaamassa niitä ukkoja. Tosin se on vähän vaikeata näin kesällä, kun missään ei pelata, paitsi änärissä. Eiköhän sieltä taas kaiveta raportit esiin näistä pelaajista mitä on nähty vuosien varrella, kysellään muilta scouteilta mietteitä ja sitten tehdään yhteenvedot ja tarjoukset sisään.

Kiinnostus lässähti kyllä ihan täysin ensi kauteen.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Aivan saatananmoinen tunari ihan oikeasti! Joo, on hienoa, että sai edes Keräsen nimen paperiin ja melkein pelaamaan täällä, mutta vittu oikeastaan nyt ainut kunnon vahvistus/hankinta ( ehkä Taipaluksen voi laskea vahvistukseksi ) lähti sit menemään! Nieminen olisi mennyt aivan heittämällä tuohon porukkaan vaikka se Keränen olisi myös täällä skulannut, mutta sekin ryssittiin ilmeisesti. Tuo joukkue ei tule todellakaan pärjäämään CHL:ssä tai edes liigassa. Jos tuosta viedään vielä joku Pakarinen niin se on viimeistään silloin hyvää yötä HIFK, on jo melkeen sitä nyt.

Sitten tuo fanien/kaikkien kusettaminen vielä, että Keränen saattaisi pelata täällä vielä, ei vittu ihan oikeasti herää jo! Miksei voi kertoa miten ne asiat oikeasti ovat? Keränen on tehnyt sopimuksen Wildiin piste. Ei tule pelaamaan meillä jne. Alkaa kyrsimään niin vitusti tää touhu.

Hyökkäykseen pitäisi saada pari kovemman luokan kaveria ja pakistoon sitten useampi. Yritäpäs noi nyt hankkia tässä vaiheessa ja vielä mielellään kotimaisia. Semmoisia ei nimittäin ole. Ja nämä Nybondaksen AHL-arvat kyllä tiedetään jo.

Luulin tosissani, että Keränen tulisi pelaamaan täällä. Luulin, että Raannan tapauksesta oltiin opittu jotain ja asiat olisi käyty pelaajan kanssa erittäin tarkkaan läpi, että missä mennään jne. Näköjään ei, vittu pistää vituttamaan tämmöinen tunarointi oikeen huolella.

Lähe menee!
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei käy kateeksi tätä meidän ylimielistä UTJ:ta. Ainoa tapa jolla hiljentää tämä itku kannattajien kohdalla, on tuoda 5-6 pommin varmaa nimeä vielä jengiin sisään. Koitappa tehdä näillä markkinoilla se!

Eniten minua vituttaa noiden ''5-6 joukkuetta auttavan pelaajan'' hankinnan osalta se, että Tompalla oli koko viime kausi aikaa hankkia ensi kauden joukkueeseen vaadittavat palaset, mutta siitä huolimatta hän epäonnistui siinä aivan kardinaalisesti. Nyt ei enää voida mennä hameiden alle piiloon ja itkeä ''markkinatjaramisitätätäjatota'', sillä:

- HIFK:lla pitäisi olla vetovoimainen valmentaja;
- Tompalla oli helvetisti aikaa kasata ensi kauden joukkue tärkeimmiltä palasiltaan jo nyt valmiiksi; ja
- HIFK on koko Liigan varakkain seura Jokereiden poistuttua markkinoilta.

Noita yllä lausuttuja asioita kuin miettii, niin ei jumalauta voi olla totta, että HIFK:n joukkue on 7.6.2014 tuossa jamassa missä se on nyt. Siis joukkueeseen pitää hankkia viisi (!!!) aivan kärkipään pelaajaa Liigaan. Todennäköisesti noita tyhjiä tontteja joudutaan täyttämään taas kerran pitkin kautta, joka tarkoittaa sitä, että noita pelaajia on vaikea saada sitoutettua tuohon porukkaan, mikä taas vuorostaan tarkoittaa sitä, että menestysmahdollisuudet kärsivät siinä samalla, ja kaipa kuin ''kirsikkana kakunpäälle'' voisi mainita senkin ikävän faktan, että kaikki kovimmat jätkät ovat jo sainattuna tässä vaiheessa vuotta muihin seuroihin. ''Mutku NHL-leireiltä tippuu pelaajia...'' ja paskanmarjat, sieltä HIFK ei ole onnistunut hankkimaan yhtään joukkuetta avittavaa pelaajaa varmaan yli 10 vuoteen, joten tuota korttia on ihan turha heilutella. Se ainoa mestaruus saavutettiin sillä, että joukkue oli tärkeimmiltä palasiltaan kasassa jo toukokuussa, mutta tätä samaa toimivaksi todettua kaavaa ei sitten voida enää kokeilla?

Ei vittu, että osaa sapettaa tämä touhu.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kesälomalle siitä!

Menisi nyt tuo UTJ "ansaitulle" kesälomalle ja koko office myös! Turha siellä on istua, kun ei mitään näkyvää saa aikaiseksi - kausikortit eivät mene kaupaksi, eikä pysyviä pelaajasopimuksia saa tehtyä kesällä kuitenkaan. Loman pituus voisi kerrankin olla ainakin tuonne verorajalle. Silloin me fanitkin voisimme rauhassa "lomastaa". Ei tarvitsisi odottaa turhaan eikä spekuloida joukkueella tai kortin ostamisella. Säästyisi raha ja mielenrauha. No itsehän me voimme valita. Toisaalta, parempi vaihtoehto olisi, jos UTJ tai joku muu saisi hyvissä ajoin aikaiseksi sopparit sellaisten hyvien pelaajien kanssa, jotka viihtyvät Suomessa eivätkä havittele xHL:iin pääsystä, kuten esim. Kärppien, Tapparan, SaiPan ja Lukon ja lähes kaikkien muiden joukkueiden.
Niillä on aika hyvät lähtökohdat sarjaan ja jopa CHL:ään.
Off topic Nybondas: 1-3 pakkia puuttuu, ainakin 2 kädellistä vasenta laitahyökkääjää, 1 maalivahti eikä nuo sentteritkään ihan liian kädellisiä ole!
Kuka muuten on seuraava xHL:ään lähtijä?
Ehdotan, että odotetaan lisävahvistuksien kanssa, kunnes tiedetään palaako Keränen!
 

Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No eipä yllätä yhtään, että Nybari Niemisen(kin) tulon sitten mokasi. Ville oli huhtikuussa pyörinyt jo Nordiksella useampaankin kertaan ja oli jopa käynyt IFK:n siinä pyhimmässä sisällä eli pukukopissa. Juttu oli lentänyt IFK-pelaajien ja huollon kanssa iloisesti ja kaikki olivat katselleet touhua innoissaan, että tämä kaveri pukee ensi kaudella IFK-paidan ylleen.

Lankinen, Auvitu, Taipalus, Lamberg, Blomqvist (try-out) ja Leino.

Mä en tajua tätä tapaa kritisoida Nybondasia. Mistä esim. sinä tiedät millaista sopimusta Ville Nieminen on pyytänyt? Ei, en minäkään tiedä, mutta uskokaa jo nyt, ettei se aina ole joukkueen urheilutoimenjohtajan vika, jos jollekin pelaajalle ei sopimusta syntynyt. Kyllä Nieminenkin voi sanoa lehdille vaikka mitä siitä, että kävi neuvotteluja HIFK:n kanssa, tai olisi halunnut tulla. Mutta entäs jos palkka tai muut pyynnöt ovat olleet sellaisia, ettei vaan olisi ollut mitään järkeä niitä toteuttaa HIFK:n puolelta?

Sitten kun Nybondas on hankkinut Liigan viime kauden parhaimman pelaajan, joka nyt sitten lähteekin hakemaan pelipaikkaa maailman kovimmasta kiekkosarjasta, niin siitäkin haukutaan Nybondasia.

Vittu, vähän valoja välillä päälle kritiikkiin.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vittu, vähän valoja välillä päälle kritiikkiin.

Ehkä sinun kannattaa lukea niitä viestejä ennen kuin ratsastat valkoisen ratsun kanssa paikalle puolustamaan Tomppaa. Suurin osa tämän päivän viesteistä on kerta toisensa jälkeen todennut Keräsen haun olleen hienoa, mutta samaan hengenvetoon on todettu, että kaikki muut hankinnat on laiminlyöty ja tätä ei voida puolustella Keräsen hankinnalla, varsinkaan nyt, kun ilmeisen oletetut riskit kävivätkin toteen. Fakta on se, että tällä hetkellä (7.6.2014) HIFK:lta puuttuu 5-6 avainpelaajan paikkaa kokoonpanostaan, mikä on aivan liikaa tähän aikaan vuodesta. Jos tämä ei ole Tom Nybondaksen vika, niin kuka helvetti sitten vastaa HIFK:n pelaajien hankinnasta?

Korostan nyt vielä, että jokainen ymmärtää. Michael Keräsen kanssa sopimukseen pääseminen oli hienoa, vaikka riskit realisoituivatkin (ilmeisen odotetusti), mutta tämä ei ole mikään selitys sille, että HIFK:n kokoonpanosta puuttuu 5-6 avainpelaajaa, joista ainakin kolmen tulisi olla ihan liigan ehdotonta kärkitasoa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mä en tajua tätä tapaa kritisoida Nybondasia.

Mä en edes halua alkaa miettimään kuinka monta pelaajaa HIFK on ryssinyt vain ja ainoastaan pihistelyn takia, se lista on todella karu ihan oikeasti! Ja vaikka kaikki huhut eivät pitäisi edes paikkaansa, niin ei niitä huhuja nyt ihan tyhjästä ole syntynyt näin helvetisti. Ja kun katsoo HIFK:n menestystä viimeisen kolmen vuoden aikana voi hyvin todeta, että tulos on ollut järkyttävää paskaa vuosi toisensa jälkeen ( okei 2012 tulos oli siedettävä, vaikka se tapa millä IFK tipahti oli käsittämätön ).

Nybondas on todellakin ansainnut aivan kaiken kritiikin mikä täällä on jaettu, turha yrittää enää puolustella tätä puuhastelijaa ollenkaan.

Mitä hyötyä on naarata liigan paras pelaaja riveihinsä jos kyseinen pelaaja ei sitten pelaa peliäkään IFK:ssa?! Niimpä, ei tuo ole/voi olla jumalauta mikään meriitti, että hei Nybari sai Keräsen nimmarin paperiin kun siitä ei ollut loppujenlopuksi yhtikäs mitään hyötyä.

Ja mikäköhän on tämän Harin tilanne, ei vastata edes agentin soittoihin ja täytyy erittäin paljon ihmetellä, että eikö oikeasti Nybondas ja/tai Törmänen näe tälle kaverille käyttöä?! Itse olisin utj:na kiinnittänyt tämän kaverin jo menneen kauden aikana.

On hyvä, ettei kaikille pelaajille aleta makselemaan mitään maltaita, mutta joissakin kohdissa olisi ehkä viivasta hieman joustaakin eikö? Menestys tulee kiertämään tämän seuran kaukaa tätä menoa vielä monta ( kymmentä ) vuotta.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vittu, vähän valoja välillä päälle kritiikkiin.

Nybondas ei saa kritiikkiä siitä, että hommasi Keräsen. Kaikkihan täällä on pitänyt tätä sainausta loistavana, vaikka todennäköisyydet sille että vetäisi punaisen pelipaidan ylleen, olivat aika pienet. Kritiikki johtuu ihan puhtaasti koko muusta joukkueesta. Kuten Seessam tuossa ylempänä jo totesi, niin miten voidaan olla tällaisessa tilanteessa, että joukkueesta puuttuu kesäkuun puolivälin lähestyessä 5-6 tärkeää palasta. Eikö viime vuodesta ole opittu mitään?

Tässä kohtaa on hyvä myös tsiigailla meidän pahimpien vastustajien tilannetta. Kärpät hakee ilmeisesti yhtä sentteriä enää, Lukko sama homma (Niskala ilmeisesti jo kiinnitetty), Tapparasta ei hirveästi hajua, onko edes ensi kaudella päävastustajien joukossa, jos KHL ei ryöstele, ei sielläkään hirveästi hankittavaa, Blues tulee olemaan kärjen tuntumassa, siellä ilmeisesti 1-2 pelaajaa hakusessa, TPS:llä ja JYPillä sama juttu. Niin ja IFK tarvitsee tosiaan sen 5-6.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Mä en tajua tätä tapaa kritisoida Nybondasia. Mistä esim. sinä tiedät millaista sopimusta Ville Nieminen on pyytänyt? Ei, en minäkään tiedä, mutta uskokaa jo nyt, ettei se aina ole joukkueen urheilutoimenjohtajan vika, jos jollekin pelaajalle ei sopimusta syntynyt.

Kun se toinen Ville lopetti pelaajauransa, IFK:n koppi alkoi kovaan ääneen huutamaan kokemusta ensi kaudelle. Kuka olisikaan ollut parempi tähän kohtaan tuomaan sitä kokemusta kuin se toinen Ville. Ja se toinen Ville olisi maisemanvaihdoksen myötä tuonut joukkueeseen varmasti myös tehoja. Ei, en tiedä millaista sopimusta Ville on pyytänyt. Sen kuitenkin tiedän useista seuraa lähellä olevista tietolähteistäni kuultua, että Ville oli käytännössä jo allekirjoitusta vaille IFK:n pelaaja. Mikä sitten meni loppuhetkillä pieleen, sen tietävät vain Ville ja Nybari. Kun tuoreessa muistissa on pikku-Hakin missaaminen muutaman euron takia niin uskallan väittää ilman faktatietojakin, että se meni pieleen juuri Nybarin kohdalla. Ville pyytänyt kahta lämmintä ateriaa päivässä, Nybari suostunut vain yhteen?

Olisin kuvitellut, että toi eilinen tiedote kaikkine valheineen fanien suuntaan olisi hiljentänyt nämä viimeisetkin Nybarin puolustelijat. Väärässä olin.

Edit. Lisätään muuten vielä se, että jo vuosi sitten kirjoitin tästä Nybarin "pakkomielteestä" tiettyihin pelaajiin. Antti Oren perässä mies oli jo muutama vuosi sitten (pelasi silloin Norjassa!), tästäkin kirjoitin - kukaan ei reagoinut. No vuosi sitten Ore Nordikselle saapui ja Nybari hymyili. Käsi pystyyn kuka odotti yhtään mitään Orelta ennen kauden alkua, edes kohtuullista kakkosmolarin suoritusta? Niinpä. Täysi floppi koko jätkä ja yksi miinus lisää Nybarin pitkälle miinuslistalle.
 
Viimeksi muokattu:

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Nybarin arvosteleminen on täysin ymmärrettävää. Saavutukset hankintojen osalta on niin luokatonta luokkaa. Viime kauden osalta missattiin iso osa hankinnoista Ramin takia. Nyt kun hänet saatiin pois ja koutsiksi saatiin pelaajien keskuudessa erittäin pidetty valmentaja lopputulos on lähes yhtä surkuhupaisaa. Tilanne on melkeinpä identtinen. Nyt nuo paikat joudutaan tod.näk. hankkimaan ulkkareista, joita nimenomaan täksi kaudeksi piti karsia minimiin. Voi olla, että tähän ei tarvitakaan mennä, mutta kertokaa mulle mistä löytyy edes hyvin kotimaisia enää. Ei tule mieleen.

Viimeisenä muistan kauden päätöksessä Nybarin puheenvuoron ensi kauden joukkueesta yhteistyökumppaneille. Joukkueen laadusta ei tulla tinkimään rahan arvossa vaan mahdolliset säästöt tehdään muualta. Mielenkiinnolla odotan mihin loput rahat tullaan laittamaan. Vai pitäisikö sanoa, että en välttämättä halua edes tietää. Se että tämä mies yllättäisi tapahtuu niin aniharvoin. Viimeinen kertoo myös paljon mitä kaveri sanoi ääneen. Te varmaan odotitte, että kerron teille jonkun pommin meidän uusista hankinnoista mistä ei vielä tiedetä. En kerro vielä, mutta asiat ovat loppusuoralla ja kohta voin tulla kertomaan. Päätösristeilystä on aikaa kuukauden verran ja sen jälkeen ollaan saatu kuulla Robert Leino. Sen verta kova soppari, että kyllähän tätä kannatti kuukausi odottaakin.
 

Nouzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niemisestä en tiiä kun sen mitä itse sanoo, mutta Kousa kuulemma mokattiin kans pois, kun ei lompakkoa viittitty oikeen raottaa taas. Siistii.

Niin no, mun mielestäni Kousalle ei mitään hirveitä summia kannata maksaa, varsinkaan viime kauden näytöillä. Nieminen olisi kyllä kelvannut.

Vähän pelottaa, että sieltä tulee taas ahl-arpoja 4-5 kappaletta...
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vittu, vähän valoja välillä päälle kritiikkiin.

Yksi kovan profiilin pelaajahankinta ja Nybari on taas itse jumala. Esimerkkejä löytyy varmasti tätäkin ketjua taaksepäin selailemalla. Niin se kansitakki fanilla kääntyy...
 

kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Mites laaja Nybarin vastuualue tossa tehtävässään on? Eli siis mitä siihen oikeasti kuuluu. Mietiskelin vaan, kun näitä juttuja lukee, niin koko ajan vahvistuu mielessä kuva valmiiksi vajavaisella ammattitaidolla varustetusta miehestä, joka hoitaa kolmen henkilön duunit yksin.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi kovan profiilin pelaajahankinta ja Nybari on taas itse jumala. Esimerkkejä löytyy varmasti tätäkin ketjua taaksepäin selailemalla. Niin se kansitakki fanilla kääntyy...

Usko tai älä, mutta mielipiteiden "Nybari on jumala" ja "Nybari on Hitler" väliin mahtuu aika monta muutakin.

Jos niitä esimerkkejä ensimmäisestä kerran löytyy, mitä jos etsit pari meille ihmeteltäväksi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös