Mainos

Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

  • 1 475 591
  • 5 036

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistan ehkä väärin, mutta eikös tässä ollut myös taustalle se, että alkuvuodesta levisi huhu Guollan ja/tai Murrayn siirtymisestä Jokereihin? Pena joutui muuttamaan perinteistä tiedotustapaa ja näin myös haluttiin taata työrauha joukkueelle.

Guollan ja Murrayn jatkoista uutisoitiin joskus maaliskuun puolivälissä, jollen aivan väärin muista. En sitten tiedä onko tuollainen Jokereiden suosima ja IFK:n viime keväänä käyttämä massiivinen tiedotustilaisuus oikea tyyli, mutta tuskinpa urheilutoimenjohtaja yksin näistä asioista päättää. Ainakin viimeksi jonkinlaisena yllätyksenä tuli ainoastaan Juha Pitkämäen sopimus. Kai tässä sitten pitää aloittaa huhuilu I.Pikkaraisen ja I.Heikkisen Jokeri-diileistä?
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aluksihan kansa tykkäsi, mutta pelien edetessä ja tehojen kadotessa osa, muistaakseni aika suurikin, oli sitä mieltä, että jo tiedotettu jatkosoppari heikensi pelaajien motivaatiota.

Erikoinen näkemys. Mitenkä se julkaisu siihen motivaation voi vaikuttaa. Pelaajahan tietää joka tapauksessa onko hänellä sopimus vai ei täysin riippumatta siitä onko se julkaistu vai ei. Tässä oletetaan, että pelaaja on niin tyhmä, että vasta julkistus kertoo hänelle itselleenkin, että hei mulla on nyt sopimus, kun se kerran julkistettiin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Luulisi, että jatkosopimuksen julkistaminen parantaisi pelaajan peliä, koska hän haluaa näyttää yleisölle olevansa se pelaaja, jonka varaan joukuetta on osaltaan kannattanut rakentaa seuraavaksikin kaudeksi. Nyt, kun jatkosopimuksia ei julkisteta, voi pelaaja hetken surffailla tyytyväisenä asiaan, että palkansaanti jatkuu. Näen kyllä tämän asian Isakssonin tavoin, enkä BOL:n.

Siinä, ettei jatkosopimuksia julkisteta heti, ei ole mitään hyvää. Se on vain ylimielistä herrastelua kannattajien suuntaan tyyliin "haistakaa kukkanen", kyllä te karjalauma kuitenkin tulette tänne hallille aina vaan uudestaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erikoinen näkemys. Mitenkä se julkaisu siihen motivaation voi vaikuttaa. Pelaajahan tietää joka tapauksessa onko hänellä sopimus vai ei täysin riippumatta siitä onko se julkaistu vai ei. Tässä oletetaan, että pelaaja on niin tyhmä, että vasta julkistus kertoo hänelle itselleenkin, että hei mulla on nyt sopimus, kun se kerran julkistettiin.

Ilmaisin itseäni näköjään huonosti, koska ko. asia ei suinkaan ole oma näkemykseni asiasta, vaan olen törmännyt olettamukseen nimenomaan täällä JA:n HIFK-osiossa. Pitäisi varmaan kaivella niitä viestejä, missä näin on todettu, mutta tähän hätään en nyt jaksa tai viitsi.

Minähän en suinkaan ole niin typerä tai yksinkertainen, että kuvittelen sopimusten olevan selviä vasta julkistamishetkellä. En edes silloin, vaikka suuren maailman tapaan sopimukset allekirjoitettaisiin jollakin standilla tuhansien kameroiden vilkkuessa ympärillä.

Mutta varsinkin Guollan kohdalla tästä aiheesta hymistiin muistini mukaan aikanaan suht paljonkin. Siis että pleijareissa oli kesy meininki, kun kallis soppari oli jo taskussa. Ei tarvinnut muka enää pelata jatkosta tai sopimuksen arvosta. Ja siinä osasyy mm. heikkoihin tehoihin vrt. runkosarja.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Täytyy nyt antaa vähän aikaa HIFK:lle muuttaa käytäntöään jatkosopimusten julkistamisessa ja sitten, jos mikään ei muutu, niin miettiä jatkotoimenpiteitä.

HIFK myy playoff-kausikorttiaan ilman riittävää tuoteselostetta, koska osa rahoista siirretään mahdollisesti kauden 09-10 otteluihin ilman kaudella 08-09 käyttämättä jääneiden rahojen palautusoikeutta playoffien jälkeen.

Riittävä tuoteseloste olisi se, että kerrottaisiin ne pelaajat, jotka nykyisestä kokoonpanosta jatkavat seuraavalla kaudella eli kerrotaan ne jatkosopimukset, jotka on jo tehty, mutta niitä ei vielä ole julkistettu kausikortin ostajan tietoon. Tiedot tulee jukistaa kaikille kannattajille esim. HIFK:n nettisivuilla, ei ainoastaan "tärkeille sponsoreille" tai HTT:n välityksellä "valitulle" sisäpiirin kannattajaryhmälle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nybäri taisi keksiä jotain suurta ja laittoi Walshin ja hackerin loukkaantuneiden listalle, voi sitten selittää sillä miksi noita paskoja ei kukaan osta.
 

punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
Nybis vaihtoon

Antaisin Nybarille aikaa tammikuun siirtorajan loppuun kasata joukkuetta. Jos homma on yhtä saamatonta kuin tähän asti, saman tien vaihtoon. Ei käyttöä.

Jalosen antaisin epäonnistumisestaan huolimatta jatkaa sopimuksen loppuun. Parempaakaan ei liene tarjolla.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Niin, kenellä lienee se kuuluisa "Föönille kenkää" - lakana? Sitä voisi nyt päivittää tekstillä "Nybärille kenkää" ja tuoda lakana takaisin halliin.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Niin, kenellä lienee se kuuluisa "Föönille kenkää" - lakana? Sitä voisi nyt päivittää tekstillä "Nybärille kenkää" ja tuoda lakana takaisin halliin.

Jep, ja lisätkää siihen lakanaan myös muiden syyllisten nimiä, Jalonen ja Valtanen! Kaikki kolme täysiä turhakkeita!
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nybondas voisi tehdä Junnot ja juottaa Hackerin & Walshin känniin jossain Töölöläisessä kuppilassa ja sanoa, että meillä stadissssssa on tapana ajaa vähän jurrissa ja te ootte niin suuria staroja, että poliisi pyytää korkeintaa nimikirjoituksen. Siinähän syy sitten sopimuksen katkaisuun palkatta, jos ei muuten ole varaa.

Kumpikohan muuten on tullut/tulee HIFK:lle kalliimmaksi: Hackerin & Walshin sopimusten ulos osto vai pitäminen. Nybondaksesta sen verran, että joo ensi kausi aikaa pitää antaa joukkueen kasaamiseen, mutta kyllä tämän kauden saamattomuus on piiiiitkä miinus. Kesken kauden joukkueisiin tulee aina muutoksia.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Niin, kenellä lienee se kuuluisa "Föönille kenkää" - lakana? Sitä voisi nyt päivittää tekstillä "Nybärille kenkää" ja tuoda lakana takaisin halliin.
Alkuperäisen lakanan voisi kyllä lähettää vaikka Poriin. Täällä se on edelleen hyvin ajankohtainen. Ja meil on vielä kaksi Penttiä :(
 

mac6666

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkuperäisen lakanan voisi kyllä lähettää vaikka Poriin. Täällä se on edelleen hyvin ajankohtainen. Ja meil on vielä kaksi Penttiä :(

Toinen näistä on kyllä valovuoden edellä Penttiä. Se toinen näyttää kyllä penailevan urakalla. Nyt niitä vahvistuksia kehään, jos niitä jostain vaan saa. Sairaslista on taas karmeaa luettavaa ja pakisto on kaivannut keväästä asti parannusta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=9192

JYP julkisti taas jatkosopimuksia, esim. Wallinheimon. HIFK:ssa istutaan sormi "sanonko mä missä" jatkosopimusten kanssa. Jos olette tehneet Ilkka Pikkaraisen tai Ilkka Heikkisen kanssa jatkosopimukset, niin tiedottakaa asiasta. Kelpaa sekin, jos tiedotatte jonkun muunkin pelaajan jatkosopimuksesta.

Ei se sen vaikeampaa ole kuin JYPillä tai KalPalla kertoa omien pelaajien jatkosopimuksista. Voi hyvät hyssykät mitä onnetonta porukkaa siellä HIFK:n toimistolla työskentelee.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
JYP julkisti taas jatkosopimuksia, esim. Wallinheimon. HIFK:ssa istutaan sormi "sanonko mä missä" jatkosopimusten kanssa.

Nyyperi on sanonut, että tiedottaa, kun on jotain tiedotettavaa. Viimeksi siis avautui laatikoistaan syksyllä, joten ei voida sanoa, etteikö IFK:ssa sattuisi ja tapahtuisi!
Muissa joukkueissa ilmeisesti suunnitellaan jo ensikautta, myynti yrityksille ja kausarilaisille on alkanut julkaisemalla vahvistusten nimiä ja takaamalla sitoutumisen joukkueeseen sopimuksen muodossa. IFK:ssa tämä ei ole tarpeellista, rahaa tulee ovista ja ikkunoista, joten skaffaa joku toinen tsetti, jos ei kiinnosta. Toivottavasti koskisi myös pelaajia, jos ei kiinnosta.
 
Viimeksi muokattu:

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Nyyperi on sanonut, että tiedottaa, kun on jotain tiedotettavaa. Viimeksi siis avautui laatikoistaa syksyllä, joten ei voida sanoa, etteikö IFK:ssa sattuisi ja taphtuisi!
Muissa joukkueissa ilmeisesti suunnitellaan jo ensikautta, myynti yrityksille ja kausarilaisille on alkanut julkaisemalla vahvistusten nimiä ja takaamalla sitoutumisen joukkueeseen sopimuksen muodossa. IFK:ssa tämä ei ole tarpeellista, rahaa tulee ovista ja ikkunoista, joten skaffaa joku toinen tsetti, jos ei kiinnosta. Toivottavasti koskisi myös pelaajia, jos ei kiinnosta.

Keskeneräisiä asioita ei julkaista, kun kaikki on kesken ei kuulu mitään. Tämän kauden tavoite on saavutettu, stadin herruus... Siirretään katse ensi kauteen, jos silloin taas voidaan kulkea rinta rottingilla. Sama vaikka oltaisiin viimeisenä sarjassa. Työkaverini heitti tänään että HIFK voisi vaihtaa sarjaa alemmalle tasolle, voisi olla tarpeen.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Tunteeko joku tätä Nybaria tai Valtasta?!?

Olisi mukava kuulla miesten mietteitä kun oikeastaan kaikki menee päin peetä. Mitään ei fanien suuntaan kuulu, eikä kyllä minnekään muuallekaan.

Onko Nybari jossain piilossa vai miksi ei kerrota omia mietteitä nykytilanteesta?

Yritysten johtajilta vaaditaan kyllä usein selityksiä kaikelle, mutta näköjään HIFK:ssa saa tehdä ihan mitä vaan (tai olla tekemättä mitään) ilman että siitä tarvitsee kantaa vastuuta tai tiedottaa millään tavalla...
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Onko Nybari jossain piilossa vai miksi ei kerrota omia mietteitä nykytilanteesta?
Kyllähän se kertoo, vaikka ei sitä omalla suullaan teekään.
Mehän ollaan saatu täällä usean otteeseen kuulla kuinka kaikki hutihankinnat ovat muiden tekemiä. Kaikki vaan tapahtuu eikä TomTom voi estää sitä. KJ hankki paskan maalivahdin, Kautonen tuo tänne Amerikan alasarjojen pohjasakkaa ja kaiken kruununa tuo Penan perintö.
Nyt on TomTom ilmeisesti onnistunut ottamaan pois firman luottokortit näiltä sankareilta, kun ei ole vähään aikaan tapahtunut mitään.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=9192

JYP julkisti taas jatkosopimuksia, esim. Wallinheimon. HIFK:ssa istutaan sormi "sanonko mä missä" jatkosopimusten kanssa. Jos olette tehneet Ilkka Pikkaraisen tai Ilkka Heikkisen kanssa jatkosopimukset, niin tiedottakaa asiasta. Kelpaa sekin, jos tiedotatte jonkun muunkin pelaajan jatkosopimuksesta.

Ei se sen vaikeampaa ole kuin JYPillä tai KalPalla kertoa omien pelaajien jatkosopimuksista. Voi hyvät hyssykät mitä onnetonta porukkaa siellä HIFK:n toimistolla työskentelee.

Itse olen jo sen verran 'antanut periksi' nybarin suhteen, että pidän voittona jo sitä, että saatais pidettyä edes 'muutama' kova nimi ens kaudeks jengissä. Vittu jos Piku nyt esim. 'hävitään' vaikkapa kärppiin niin kyllä mä pidän sitä henk.koht. vittuiluna nybarilta meille HIFK-faneille. Mikäli joku haluaa itse pois HIFK:sta jonnekin muualle(en ihmettele sitäkään enää) niin se on asia erikseen.

On niin toivoton, sanoinkuvaamattoman vittumaisen surrealistisen pelkäävä olo koko paskasta. Herra Hiljainen(nybari) voi sössiä meitä oikein kunnolla.

Pelottaa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos rivien välistä haluaa lukea, niin tuoreimmassa Veikkaajassa (3/2009) on juttua Juha-Pekka Haatajasta: "Miehen on spekuloitu siirtyvän ainakin HIFK:hon... ja Bluesiin ja Kärppiin... Mitä tuulisempi paikka ja suurempi haaste, sitä enemmän sinne haluan".

Tällä perusteella ainakaan ei ole epäselvyyttä mihin seuraan Haataja on Suomessa menossa. Haatajalle vinkiksi, että moni on yrittänyt ja harva onnistunut. Saa sitä pelaajia näinkin hommattua. Vastapainona luulen, että aika moni tämänhetken HIFK:n avainpelaajista kiekkoilee ensi kaudella muualla: Heikkinen, Pesonen, Petrell.
 
Jokainen asiantuntija, fani, ylipäätänsä jääkiekkoa seuraava on pitänyt HIFK:n puolustusta riittämättömänä jo ennen ensimmäisenkään kiekon putoamista syksyllä. Mitkä ovat HIFK:n hankinnat? Hacker ja Bates, Batesista ei pahaa sanaa, jopa vilpittömät kehut hankintaosastolle, Hacker sensijaan oli turha jätkä jo alunperinkin, ei tuonut joukkueeseen yhtään mitään, mitä siinä ei olisi jo ollut, yksi tyhmimmistä hankinnoista HIFK:ssa koko 2000-luvulla. Pena sentään osti usein pelaajan, joka oli saanut jotain jossain aikaan, vittu Hurtaj olisi tähän saumaan 20 kertaa parempi vaihtoehto kuin Hacker. Penan aikana oli huhuja kaiken maailman Reicheleistä yms. Tomppa kaappaa pelaajan, josta tiedetään jo etukäteen, että käteen jää ainoastaan kasa paskaa ja josta tiedetään jo etukäteen, että hyötyä ei ole.

HIFK:n viimeisimmät hankinnat tehtiin lokakuun lopulla, verrataan muihin joukkueisiin ja nimenomaan siihen, mitä siellä on tapahtunut marraskuusta eteenpäin:

Blues tarvitsi pelaajia junnu MM-kisojen vuoksi, hankittiin samantien Kuuluvainen ja Jussi Saarinen. Sen jälkeen tuli tarvetta leventää sentteriosastoa, saada kokemusta ja näppeihin tarttui Toni Häppölä.

HPK hankki ison ja ilkeän nikkaripakin jo ennestään vahvaan puolustukseensa, vaikka mitään hätää ei ollut, mutta joissain paikoissa sitä materiaalin leveyttäkin arvostetaan.

Ilveksen ainoa hankinta on ollut joulunaikaan, kun vanha tuttu sentteri Jesse Niinimäki saapui joukkueeseen ja vielä tryoutin kautta, "Uunolla" on nyt 6 pelissä 4 pistettä, joten väkisinkin on vahvistanut joukkuetta, näistä kuudesta ottelusta pisteitä on tullut viidessä.

Jokerit sitten onkin tehnyt taas kaikkensa, jotta pärjäisi, ei voi kuin kateellisena katsella sitä, kun jossain oikeasti reagoidaan tapahtumiin: Kauden alussa puolustukseen tarvittiin kipeästi pari ukkoa, hankinnat olivat "kehäraakit" Eronen ja Pikkarainen, joista molemmat jopa yllättivät positiivisesti ja ovat vahvistaneet joukkuetta. Hyökkäyksessä vaisua, lisäksi yhden runkohyökkääjän jatkon epävarmuus, hankittiin Sm-liigatasolle kova nimi, David Ling. Maalivahti Riksmanin kummallinen poissaolo ja Hallikaisen epävarmat otteet johtivat siihen, että ensin vuokrattiin Pikku Ströbä, jonka jälkeen otettiin taas uutta ukkoa kokeelle Mikael Vuorion muodossa.

Jyp hankki jo ennestään liigan jopa parhaaseen puolustukseen vähän syvyyttä ja hankki Mikko Viitasen Kettupaidoista. Lisäksi neloseen tuli lainalle täsmäaseeksi meillekin hyvin tuttu Hesus Laine.

KalPa toimitti vielä viime kaudella heittopussin virkaa, nyt muutenkin vahvistuneeseen joukkueeseen tuli vielä marraskuussa Toni Mäkiaho, kun taas Toni Häppölän vaisut otteet eivät kelvanneet kuopiolaisille, laitettiin mies eteenpäin ja tryoutilla kokeelle ruotsalaissentteri.

Kärpät ei myöskään ole hankkinut lokakuun jälkeen yhtäkään pelaajaa, mutta aiemmin reagoitiin todella nopeasti Järventien loukkaantumiseen (sisään J.D. Forrest) ja samoihin aikoihin Batesin kanssa Kärpät hankkivat kotimaisen laatuhyökkääjän Dahlmanin.

Lukko on Jokereiden ohella toinen joukkue, jonka toimia katson kateellisena, Kovasen loukkaantumiseen ja parin puolustajan alisuorittamiseen vastattiin hankkimalla Cook ja V-P Laitinen. Lisäloukkaantumiset johtivat siihen, että Lukko hankki vielä Jeff Jillsonin, kuka tahansa kolmesta puolustajahankinnasta olisi kelvannut mulle (V-P Laitinen on Suomen passin omaava Walsh, mutta erona on se, että liksa lienee pienempi ja Vellu saattaa tehdä maalinkin kaudessa). Taisi käydä vielä joku muukin kolmen ottelun tryoutilla. Hyökkäykseen tuli Clarke, pelaaja jolla on kolmelta edelliskaudelta jokaiselta vähintään yksi NHL-ottelu vyöllä, lisäksi tuli vielä Tukonen.

Pelicansin hyökkäyspelaajat ovat tällä kaudella järjestäen joko loukkaantuneet tai alisuorittaneet, ensin hommattiin Piispanen Tapparasta lainalle tuomaan leveyttä, sen jälkeen joukkueeseen tuli Tshekeistä vanhan suosikin poika (?) vanhan tutkaparinsa kanssa.

SaiPa on tehnyt sen, mitä resursseillaan on pystynyt, joukkueeseen on tullut Mikko Pukka, Simon Backman ja Mestiksen maalipörssiä siirtohetkellä dominoinut Tomas Jasko.

Tapparassa heikohkoa puolustamista hankittiin auttamaan Henrik Petre, pelaaja joka olisi ollut hyökkäyspäässä Coffey ja puolustuspäässä Foote Walshin rinnalla.

TPS:n resurssit hankintojen teolle eivät ole ne parhaat mahdolliset, mutta sielläkin joukkuetta on vahvistettu tämän jälkeen, vaikkakin kyseessä on "vain" yksi Mestiksen parhaista puolustajista.

Ässätkin ovat Penan johdolla yrittäneet vahvistaa joukkuetta, maalille hankkivat Duban, hyökkäykseen Rasmussen sekä Marko Mäkinen.

Edit: Todennäköisesti turhaa toivoa, mutta jostain syystä sain tänään vision, jossa Tomppa antaa meille faneille synttärilahjan huomenna juhlaottelun kunniaksi. Toisaalta taas, kyllä se on aivan turhaa toivoa, reagoidaan ihan vitun nopeasti, puolustuskaan ei ole ollut silminnähden liian heikko kuin puolisen vuotta, eikai sitä nyt ihan mahdottomia voi vaatia.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Pesosta en nyt lukisi enää avainpelaajaksi, esitykset on ollu sen verran ala-arvoisia viime kuukausien aikana, yksi niistä pelaajista millä ei ole mitään käyttöä ensi kaudeksi. Toisaalta, kun tällä meidän UTJ:lla on nämä laatikot mitä pitää täytellä, niin voi olla että Pessi jostain syystä löytyy jostain laatikosta.

edit. Juhlapeli on vasta lauantaina Saipaa vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokainen asiantuntija, fani, ylipäätänsä jääkiekkoa seuraava on pitänyt HIFK:n puolustusta riittämättömänä jo ennen ensimmäisenkään kiekon putoamista syksyllä.

Tämähän on ollut sitä HIFK:n brandia koko 2000-luvun. Kaikki muut kilpaa ihmettelevät IFK:n materiaalin epätasaisuutta. Ainakin yksi osa-alue on ollut aina selkeästi muita heikompi ja sitä ovat fanit ja mediat kilpaa ihmetelleet, mutta IFK:ssa tätä ei koskaan (haluta) huomata/tunnustaa tai sille ei osata tehdä mitään.

Monena kautena ollut periaatteessa (kuten nyt oli) vahva runko jo kesällä ja heinäkuussa on ajateltu, että tohon pari pakkia ja taistellaan nakkikattilasta. Sitten niitä pakkeja ei kuitenkaan vaan tule. Päinvastoin joku täysin keskiverto hyökkääjä korkeintaan. Ei vaikka kaikki näkevät, että missä ne puutteet ovat. Nytkin tehtiin paniikkihankintana Hacker, kun hyökkäyksessä oli väliaikaisesti loukkaantumisia. Tästä kritoisoin jo silloin ja paskaa tuli niskaan. Se pakkitilanne ei HIFK:ssa muutu hyväksi, vaikka joka kaveri olisi terveenä ja tämä olisi pitänyt Hackeria hommatessa nähdä ja jättää turakki hankkimatta.

HIFK on tehnyt kiitettävän määrän maaleja tällä kaudella. Viime aikoina meidän ykkösketju on tehnyt varmaan 80% pisteistä. Lisää liigatasolle hyviä pakkeja ja HIFK:n päästetyt maalit olisivat vähentyneet ja tod. näk. olisimme saaneet enemmän tehoja myös alemmilta ketjuilta. Kyllä Hirson ja Batesin kentät pystyvät luomaan painetta ja tilanteita vaikka minkä puolustuksen kanssa, mutta nyt siellä on alemmissa kentissä näitä 0+2 ja 2+0 kavereita, jotka ovat tehneet tehopisteitä viimeksi joskus lokakuussa. Väitän, että paremmin avaavilla pakeilla olisi painetta saatu enemmän toiseen päähän ja pisteitä olisi tälle sektorille tullut enemmän.

Hyvä joukkueen rakentaja kokoaa käytettävissä olevilla resursseilla mahdollisimman tasapainoisen ja menestyvän joukkueen. HIFK:ssa on TOP 3 resurssit ja tulos ei tänäkään kautena ole parantunut yhtään ja nyt ollaan vielä Nybondaksen kanssa kaaduttu täysin samoihin asioihin, kuin Matikaisen kanssa: Joukkue on huonosti rakennettu ja ei kauden aikana pystytä reagoimaan puutteisiin. Mielestäni tästä tulee viela extra miinusta Nybondakselle. Ei Matikaisen perimätietoa olisi tarvinnut kantaa, vaikka läheltä Penan touhuja seurasitkin.

Ei HIFK:n kannattajien tyytyväisenä pitäminen vieläkään ole mitään tähtitiedettä: Tasapainoinen joukkue, jossa ei ole selkeitä puutteita. Joukkue pelaa fyysistä/taistelevaa kiekkoa, mutta samalla liigaan huipulta löytyy edes muutaman kaverin verran taitoa ja maalipörssin pistepörssin kärkimiehiä. Omia junioreita joukkueessa riittävä määrä, eikä parhaat karkaa muualle. (Nythän niitä ei tosin enää edes HIFK:sta ole tullut viime vuosina, joten ei ole pelkoa). Pidetään kiinni HIFK-taustaisista (Peltonen) huippupelaajista, etteivät pelaa liigaa muualla. Mestaruus silloin tällöin. Tähänkö ei näillä resursseilla löydy Suomesta kaveria, joka pystyisi toteuttamaan? Ei jos ei nähdä omaa tuulikaappia pidemmälle.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kiitos Nybari, kerroit sitten kerralla vähän enemmän parempia uutisia. Ainoan miinuksen annan Haverisen jatkosta, onneksi se kestää kuitenkin vain ensi kauden. Sitten vielä kiinnität Pikun tämän kauden jengistä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kiitokset tiedotuspolittikan muutosesta ja tietysti julkaistuista sopimuksista. Heikkinen, Haverinen ja Melart jatkavat ja Söderholm palaa HIFK:hon 23.1.2009, hienoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös