Kuten jo aiemminkin olen todennut -on pelin seuraaminen ja sen sisällön arvioiminen hyvin empiiristä, ja sitä usein peilataan myös historiaan joka on jättänyt jokaiseen jälkensä.Mulle seuran punainen lanka on sitä, että tavoitteet on sanottu ääneen (eurooppalainen suurseura) tavoite on määritelty (pelaajatuotanto) toimintatatavat on läpi seuran samat (arvot pelitapa) ja toimintaympäristöön halutaan päivitys, joka on muiden tavoitteiden tasalla (halli). Tuo kokonaisuus on minulle se punainen lanka, joka seuralla pitää olla. Siihen ei yhden kauden ongelmat saa vaikuttaa, niistä otetaan oppia, mutta iso kuva pysyy.
IFK:n pelitavan arviointi tehottomaksi on mielenkiintoinen kysymys. Itselleni pelitapa tarkoittaa maalipaikkaan pääsyä, tai sen maalipaikan estämistä. Mutta se kriittisin h-hetki on yksin pelaajan vastuulla. Teenkö avopaikasta maalin vai en. Otanko kiekon vai taklaanko päähän. Surffaanko vai syönkö kiekon.
Omista lähtemistä on useampi kirjoittaja pitänyt suurena ongelmana, mutta niitä pelejä kysyessäni alkaa mutina.
Mitä pelitavallisesti pitäisi tehdä siniviivan jälkeen, kun mun silmään sinne vastustajan päätyyn on menty ilman ongelmia?
Jos ei suorahyökkäyksellä saada maalia, niin luovutaanko kiekosta ja tullaan keskialueelle träppäämään? Vai ruvetaanko pelaamaan pitkää hyökkäystä, ja odottamaan sitä jonkun puolustavan pelaajan aivopierua, joka avaa sen maalintekopaikan? Minkä takia kaikkien joukkueiden valmentajat korostavat pitkien hyökkäysten merkitystä?
Minulle pelitavallisesti suurin puute oli maalin edessä pelaaminen. Veskarit on niin hyviä, että maalilla on pakko olla joku maskimies, joka on ribaripelaamiseen erikoistunut kaveri. Onko yhdessäkään seurassa junnua tuossa roolissa? Ei taida olla. Se on kaukalossa aivan helvetin kova paikka pelata lätkää. Sille tontille ei ajauduta, tai pelitavalla mennä. Siihen meneminen vaatii oikeasti luonnetta ja fyysistä lujuutta. Sitä ei vain itse kokematta ole mitään mahdollisuutta ymmärtää, millä voimalla ikänsä treenannut pakki pamauttaa sen poikkarinsa kylkeen, se kipu on helvetillinen. Maalivahdin jälkeen joukkueen tärkein pelaaja, ja siksi heitä joukkueessa niin paljon arvostetaan. Mutta kun niitä kavereita ei pelitavoilla tai fläppitauluilla tehdä. Pelaaja itse tekee sen. Tai ei.
Puolustuspäähän pelitavassa ei mielestäni ongelmia ollut. Ajoittain aivan liikaa läpiajoja, mutta mun silmään kyse ei ollut pelitavan pettämisestä, vaan yksittäisen pelaajan hyökkäyskiimasta, jolloin oma ruutu jäi tyhjäksi. Isolla kysymysmerkillä voidaan kyseenalaistaa Kousan tekemisiä. Järvisestä piti saada se maalinedusisäntä, mutta saatiinko? Oliko nämä pelitavan ongelma, vai pelaajien alisuorittamista?
Peluutus on merkittävä osa valmentamista ja pelitapaa. Siinä syksyllä olisi ollut nopeamman reagoinnin paikka, sillä Kärpät ja Tappara karkasivat ensimmäisen 10 pelin aikana, eikä eroa saatu kiinni. Mutta miten korjata sitä ensimmäisten pelien ylivoimaa tasaviisikoin pelatessa, josta jäi vain tulos puuttumaan? Korjataanko ehjää vai odotetaanko ketsuppipullon avautumista. Mulla ei ainakaan syksyllä ollut mitään ideaa tai vastausta tuohon kysymykseen. Nyt mentiin odotellen, ja sitten Salmelainen toi M:Keräsen ja Sallisen kehiin. Ei pitänyt ainakaan jäädä tulivoimasta kiinni, eikä jäänyt. Mutta sitten alkoi saikutus...
Eli mikä siinä pelitavassa nyt sitten mätti? Sekö, että hallittiin kiekkoa, ja lauottiin lähes kaikissa peleissä vastustajaa enemmän?
Pitäisikö pelitapa muuttaa tuolla rosterilla vastaiskukilppariksi? Vai luottaa jatkossakin siihen, että maalintekijä tekee paikasta maalin? Ja että puolustaja puolustaa niin, että sitä maalintekopaikkaa ei tule?
Omasta mielestäni pelitapa antoi hyökkääjille riittävästi mahdollisuuksia, eikä estänyt puolustajia hoitamasta työtään.
Se on mun IFK.
Näin ollen se mikä sinulle tai minulle edustaa hyvää ja silmää sekä mieltä hivelevää peliesitystä -on taas jollekin toiselle melkoista peetä ja se on ihan fine, enkä siis voi väittää hänen olevan väärässä vaikka tilastojen valossa asiaa voisikin muuksi perustella.
En siis voi -enkä edes aio- kumota näkemyksiäsi kaudesta ja IFK:n loistavuudesta, mutta itse en kokenut ja nähnyt samoja asioita kuin sinä. Johtuuko se vain negatiivisuudestani, vittumiasesta luonteestani vai olemattomasta tahi loistavasta "pelisilmästäni", niin sen arvioinnista jäävään itseni, ja yleensähän sen onkin joku muu täällä keskustelupalstalla hoitanut.
Joukkue oli hyvin -ei loistavasti- kasattu, ja siten siltä oli varmaankin lupa odottaa nähtyä enemmän. Minunkin mielesätni pelissä oli hyviä aihioita ja todellakin loisteliata hetkiä, mutta sittenkin oma -ja siis täysin omani, eikä siis kenenkään muun- kokemukseni oli koko kauden ajan sellainen, että jotakin siitä puuttui vaikka edistyneet tilastot muuta puhuivatkin.
En siis kokenut pelissä sellaista loisteliaisuutta, joka olisi ottelusta toiseen pitänyt fokuksen pelissä, ja sitäkin useammin tuli fiilis, että hoh hoijaa.
Toki sieltä jäi ehdottomasti mieleen vaikkapa Turunen-Paajanen kaksikon pelaaminen, joka kaikin tavoin oli juuri sitä mitä haluaisin aina IFK:ssa nähdä.
Toisaalta mieleen jäi myös se, että mitään kehittymistä en pelaajistossa kauden aikana nähnyt, joten jokin siinä valmennuksessakin mätti, koska yksikään pelaaja ei oikeastaan kehittynyt kauden aikana. Sen sijaan osa pelasi tasollaan, mutta loput enemmänkin laskivat tasoaan, ja on vaikea uskoa kollektiiviseen päätöksene pelata huonompi kausi kuin aiemmin, joten ainakin vähän se katse kääntyy valmennuksen suuntaan.
Valmennuksesta jäi myös mieleen vahvasti täysin typerä peluuttaminen. Eli jokoo siellä oltiin totaalisen jästipäitä, tai sitten ei vaan riitä kykyä lukea pelaajiton tilaa ja ollaan hirttäydytty vain omaan taktiseen rakenteeseen. Tämä muuten mielestäni näkyi myös jonkinasteisena kyvyttömyytenä muuttaa taktiikkaa, ja pelien sisällä mentiin ihan vaan momentumien saattelemana.
Tästäkin toki voi -ja saakin- olla eri mieltä, mutta näin sen itse koin.
Viimeksi muokattu: