Ti 6.10.2009 HIFK-Jokerit

  • 31 287
  • 161

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jokeri-kannattajat ja Veikkaus näkevät Jokerien 3 pisteen voiton mahdollisuuden pienellä taittovirheellä. Sellaisetkin vedonlyöntitoimistot, jotka palauttavat rahoista 92,4-93,4% antavat HIFK-Jokerit pelin kakkoselle kertoimia väliltä 3,00-3,27. kun Veikkaus palauttaa 87,9% ja kakkosen kerroin on 3,30. En anna vihjeitä, mutta ei HIFK ole noin suuri suosikki 3 pisteen voittajaksi kuin esim. Veikkaus väittää ja heidänkin prosenttinsa on n. 52%. Sille, että Jokerit saa 1-3 pistettä, antaa Veikkauskin n. 48%:n todennäköisyyden ja sekin on liian vähän. Uskon HIFK:n 3 pisteen voittoon, mutta en löisi asiasta vetoa, ainakaan Veikkaukseen, eikä tämä ole vihje, vaan tilastolaskennaliista pohdiskelua.

Se on ainakin ihan selvää, ettei Jokerit ole niin huono joukkue kuin nyt näyttää ja HIFK on ollut melko onnekas vieraspeleissään, kun on jokaisessa viidessä vieraspelissä päästänyt 3 tai 4 maalia, mutta saanut peleistä kuitenkin kaksi kolmen pisteen ja yhden kahden pisteen voiton. Nordiksella HIFK:n maaliero on 12-2 kolmesta pelistä ja 9 pistettä, mutta onko kotipelien puolustuspeli ns. "Dr HIFK" ja vieraspelien "Mr Jekyll" vai pelaako HIFK nyt vieraspelien tasoisen puolustuspelin, jolloin Jokerit tekee 3-4 maalia ja HIFK:n pitää tehdä itse vähintään 4 saadakseen ottelusta 3 pistettä. Toinen vaihtoehto on se, että HIFK jatkaa kotipeleissään 1,1,0-vauhtia puolustuspelin osalta, jolloin 2 maalia tuo meille 3 pistettä. Jos HIFK pääsee 3 maalin johtoasemaan, niin aloittaako se taas koomailun ja Jokerit tulee peliin uudestaan mukaan. Sekin on yksi kysymys, että olivatko JYP- ja Ilves-pelien kehnot hetket 3-0 ja 4-0 johtoasemien jälkeen sattumaa vai tämän Jalosen HIFK:n tapa tehdä peleistä itselleen jatkossakin vaikeita, kun päästään selkeään johtoon otteluissa. No, Bluesia murjottiin viimeksi kotona 7-0, joten silloin ei tullut ongelmia, vaikka saatiin hyvä alku otteluun.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huomasin äsken, että Lennu ei ole vielä tällä kaudella tehnyt pistettäkään. Huolestuttava juttu ja tänään voisi olla Lennun onnistumisen aika. Tietysti Lennun pistetehtailua rajoittaa, ehkä ansaittukin, pieni peliaika ja ketjukaverit, joiden hyökkäyspään tehot eivät laskisi, vaikka he pelaisivat ilman mailoja.

Luottavasin mielin lähden illan peliin. Nieminen voisi vihdoinkin pelata paikallispelissä loistavasti ja Hirson ketjun on aika herätä. Dahlman on mukana kokoonpanossa. Nyt nähdään myös superjunnut Pulkkinen-Granlund yhdessä jäällä. Tietysti näin oli myös kauden avausottelussa, mutta silloin oli varmasti molemmilla vielä pelaaminen pientä hakemista.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
No huhhuijaa kun täällä ovat kaikki varmoja HIFK:n voitosta. Itsehän olen 98% varma että HIFK ei vie kolmea pistettä tänä iltana. Ihan vaan sen takia että ennakkoasetelmat vaikuttavat varmasti HIFK:n psyykkeeseen, takki auki ja se on siinä.

Jokeri-fanit näyttävät huomattavasti enemmän olevan varmoja IFK:n voitosta tänään. Itse odotan että Jokerit tulee aikalailla raivolla päälle (en toivo tietenkään näin) parin tappion kirvoittamana. Kova ja tasainen peli tuosta tulee. Olen todella tyytyvinen, jos IFK 3 pistettä saa... tyyli muuten vapaa, kunhan ei perseilyä ja tuota takki-auki tilannetta nähdä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Näillä mennään:

Mv: Nieminen (Lundell)
1: Söderholm-Clarke; Luttinen-Hirschovits-Wärn
2: Kankaanperä-Järventie; Ahtola-Ramstedt-Granlund
3: Ahonen-Kurvinen; Liivik-Töykkälä-Petrell
4: Nyholm-Wirtanen-Dahlman

Järvinen ja Haataja jatkavat sairaslistalla.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Eniten pännii tällä hetkellä tämän kejtun vaisu ilme. Provot puuttuu tyystin. Ei edes kahta sivua viestejä, ja helvetillinen "hyvä rakas veli" tunnelma ja vastustajan kannattajien äidillinen ymmärrys. Mitä V.....UA. Siellä on arkkiviholliset vastakkain tänään. Eikö narrifaneissa ole edes munaa todennäköisen tappion edessä provota meitä ?

Mitä sitä turhaan provoamaan, sen verran pahalta näyttää meiltä päin katsottuna. Yleensä paikalliset ovat voineet päättyä ihan miten vain, mutta nyt on monella oikeasti pelko perseessä, ymmärrettävistä syistä. Jokereilta kulunut kausi on ollut järkyttävää skeidaa, teillä peli on kulkenut ja HIFK tuntuu olevan parempi joukkue käytännössä jokaisella mittarilla mitattuna. Enpä tiedä onko joukkueen apaattinen ilme tarttunut kannattajiinkin, mutta nyt ei tunnu tulevan edes mieleen mitään, mistä provota. vai pitäisikö huudella, että Helge kyllä pystyisi pieksemään MG:n?

Paikallisissa on ollut yleensä kova luotto omiin. Näissä peleissä voi yleensä heittää kaikki todennäköisyydet, kokoonpanot, edelliset ottelut ja muut roskakoriin. Tällä hetkellä HIFK:n peli näyttää paljon paremmalta ja ennen kaikkea valmiimmalta, mutta jollain tavalla odottaisin tänään voittoa. HIFK on selkeä ennakkosuosikki, joten Jokerit pääsee iskemään hieman puskista. Tämä yhdistettynä haluun katkaista tappioputki voisi olla juuri se ratkaiseva ero, jolla ehkä hieman ylimielinen HIFK kaatuu. Ylimielisellä en nyt tarkoita mitään "Stadi vs Hesa"-tyylistä, vaan uskon joukkueen olevan liikkeellä hieman liian tyytyväisenä kolmen voitetun ottelun jälkeen.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen ilmeisesti erilainen Jokeri-fani, sillä uskon tästä pelistä tulevan voiton. Vaikka esitykset eivät kovin loistavia tähän mennessä ole olleet, niin on siellä joukkueessa sitä potentiaalia. Ja jos vain Pirnes syttyy tähän peliin ja ykkösessä jatkaa Teemu Pulkkinen voidaan heiltä odottaa hyvää panosta peliin.

Ilmeisesti tänään muuten Heleniuksen Sami on kokoonpanossa, sillä Manelius ei ainakaan tänään pelaa. Myöskin Tony Pulkkinen palaa kokoonpanoon. Jokerien sivuilla mainittiin, myös ettei loukkaantuneita saada vielä tällä viikolla kehiin. Lähimpänä on Ilmari Pitkäsen paluu, mutta Kaltevasta ei puhuttu mitään. Toivottavasti mies palaisi kohta puoliin, niin saadaan hyvä peruspakki rauhoittamaan peliä.

Mutta voitto tulee.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Toivottavasti hallissa on kuitenkin hyvä feelis. Edellisessä kotiottelussa raikasi laulu niin hienosti koko kolmas erä yhtäjaksoisesti.....:o)

No, sehän riippuu siitä, miten IFK pelaa vai perseileekö.

Hauska lukea ketjua, kun naapurit manaa persraiskausta, ja omat sanoo, faktoja, ei olla pelattu ennen kuin summeri soi komannen kerran. Senior taisikin mainita, että IFK ei ole parhaimmillaan taukojen jälkeen eikä paikallisissa ennakkosuosikin asemassa. Ja näinhän se on.
Oma veikkaukseni on 3 maalin kotivoitti tai naapuriin 2 maalin ja viimeinen tyhjiin.

Paljon ratkaisee kumpi vie, The Eagle vai Juuso.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Mv: Nieminen (Lundell)
1: Söderholm-Clarke; Luttinen-Hirschovits-Wärn
2: Kankaanperä-Järventie; Ahtola-Ramstedt-Granlund
3: Ahonen-Kurvinen; Liivik-Töykkälä-Petrell
4: Nyholm-Wirtanen-Dahlman

Järvinen ja Haataja jatkavat sairaslistalla.

Näin kuriositeettina, tuota kokoonpanoa, kun katselee on vaikea nähdä, kuka sieltä edes putoaisi pois, jos nuo toipilaat saataisiin kentälle. Nyholm on paikkansa ansainnut, samoin tuo kolmosketju on pelannut hyvin. Max Wärn ehkä olisi se, joka saisi astua sivuun. Hemmetin hieno homma, kertoo vain siitä, että kilpailua piisaa ja jengi pelaa hyvin.

Illan ottelusta sen verran, että todella hieno homma näin etäkannattajan silmin tuo televisiointi. Tosin tämä oli sellainen peli, että olisin ehkä mennyt paikan päälle tsekkaamaan muutoin. Täytynee tämä uhkaus toteuttaa sitten joulukuussa..

Tiukka matsi varmasti tulossa. Turha kuvitella, että jotain Blues-matsin lukemia tänään nähtäsiin. Itse en ainakaan siihen usko ollenkaan. Aravirralta olisi lupa jo pikkuhiljaa odottaa muutakin kuin ympäripyöreitä sanoja. Minkäslaisilla kokoonpanoilla Jokerit on pelannut viime aikoina? Joko siellä on Te Pulkkinen laitettu Pirneksen/Saarisen rinnalle?

Tämän iltainen peli on pitkästä aikaa sellainen, jonka pääsen näkemään (JYP-matsi oli edellinen) ja hyvää alkuvirittelyä lauantain peliä varten. Tänään, jos IFK voittaa ja KalPa & TPS häviävät, ollaan jo sarjassa kakkosina. Ei hullumpi tilanne. Veikataan kotijoukkueen vievän tänään 4-2, viimeinen tyhjiin.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ihan yhteisvastuun nimissä kaikki Jokeri-kannattajat voisivat tänään kotona ennen peliä heittäytyä vartiksi lootus-asentoon ja mumista "juuusooo - juusooo..."

Pitäisikö kokeilla? Ainut tie voittoon on, että Juuso pelaa meille pisteet. Vähän kuin Hakametsässä Ilvestä vastaan, jossa Juuso oli suorastaan jäätävä. Sellainen matsi tänään, niin pisteet tulevat mikäli Jokerit yltää kahteen maaliin. Kolmas maali olisi jo vapauttava. Mutta maalitkin pitää tehdä, eli rahamiesten olisi syytä aloittaa kausi.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitäisikö kokeilla? Ainut tie voittoon on, että Juuso pelaa meille pisteet.....Mutta maalitkin pitää tehdä, eli rahamiesten olisi syytä aloittaa kausi.
Pakkohan se on kokeilla, jos voittaa halutaan. Toi on kyllä perkeleen epäreilua, että pelkkä Juuso ei riitä, vielä pitäisi maalejakin tehdä. Kohtuuton vaatimus.

Onkohan Arajuuri keksinyt jonkun uuden taktiikan, kun ei ilmoita lainkaan kokoonpanoja ? Tai ehkä Ara vetääkin todellisen Jokerin hihastaan ja joukkue jättääkin koko pelin väliin.
 

MISTER X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja ARSENAL
Onkohan paikallisotteluiden lukumäärän vähentäminen hyvä asia. Lisääntyisikö telkkarissa Salattujen elämien katselijaluvut, jos sarja tulisi vain muutaman kerran viikossa. Voi olla, että vaikutus olisi juuri päinvastainen.
Kun paikallisia on koko ajan myös niiden medianäkyvyys on suuri. Kun tauko otteluiden välillä on pitkä, niin homma unohtuu.
Joka tapauksessa väitän, että joukkueet tekisivät paremman taloudellisen tuloksen, jos paikallisia on kaudessa kahdeksan.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onkohan Arajuuri keksinyt jonkun uuden taktiikan, kun ei ilmoita lainkaan kokoonpanoja ? Tai ehkä Ara vetääkin todellisen Jokerin hihastaan ja joukkue jättääkin koko pelin väliin.

Kyllä tässä jotain mullistavaa on tapahtumassa, kun Ara ei kokoonpanoja ilmoita. Kuten sanoit, joko Jokerit on luovuttanut tai sitten siellä on kokoonpanossa tapahtunut isoja muutoksia: Sami Helenius ykkösen keskellä vierellään Mäki ja Ben ja puolustajina Hentunen ja Pirnes.
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
1.kenttä
Rita - Pirnes - Te Pulkkinen
Eronen - Niemi

2.kenttä
Saarinen - Hauhtonen - Hentunen
Kauppinen - Koivisto

3.kenttä
Lind - Mäki - Vauhkonen
Helenius - Mälkiä

4.kenttä
Ben-Amor - Juutilainen - To Pulkkinen

Maalissa Riksman, aitiossa Strömberg

Puolustajapari Kauppinen - Koivisto on sitten se "nitro-pari" tänään. Muutenkin tuo puolustus kaipaa kovasti Kaltevaa...
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Puolustajapari Kauppinen - Koivisto on sitten se "nitro-pari" tänään. Muutenkin tuo puolustus kaipaa kovasti Kaltevaa...
Valmennusjohto tajusi sitten vihdoin, että pakkiparissa on hyvä olla joku luisteluun kykenevä puolustaja... Ykköskenttä Rita-Pirnes-TePulkkinen näyttää hyvältä, kunhan Teemu muistaa antaa Pirneksenkin kuskata välillä sitä kiekkoa :) Itse pidin tosin Teemusta enemmän vasemmalla laidalla, koska pääsi suoraan syötöstä vetämään. Voisi kokeilla laitureita toisin päin, kun Ritakin on pelannut pääasiassa oikealla laidalla.
 

Carlos

Jäsen
Ykköskenttä Rita-Pirnes-TePulkkinen näyttää hyvältä, kunhan Teemu muistaa antaa Pirneksenkin kuskata välillä sitä kiekkoa :) Itse pidin tosin Teemusta enemmän vasemmalla laidalla, koska pääsi suoraan syötöstä vetämään. Voisi kokeilla laitureita toisin päin, kun Ritakin on pelannut pääasiassa oikealla laidalla.

Ovela veto valmentajalta. Kundit ovat pelanneet liikaa selkäydintuntumalla omia kuvioitaan, pannaan nyt kaikki uusille ja oudommille pelipaikoille, niin joutuvat kuuntelemaan ohjeita että miten tässä paikassa kuuluisi pelata. Eli näin saadaan sooloilijat ruotuun, ja osaksi sapluunaa. Saattavat samalla keksiä jonkun uuden kikankin, kun tulevat tilanteisiin eri tavalla.

Scary.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt kun Ara suostui kokoonpanot paljastamaan niin mielenkiintoinen vedonlyöntiin liittyvä huomio. Voittajavedossa voi lyödä vetoa erien viimeisen maalin tekijästä ja Jokereilla on listalla Pulkkinen. Tarkoittaakohan tuo sitä, että saa ihan itse valita kumpaa Pulkkista on tarkoittanut ?
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Näin kuriositeettina, tuota kokoonpanoa, kun katselee on vaikea nähdä, kuka sieltä edes putoaisi pois, jos nuo toipilaat saataisiin kentälle.

Niin, uskotko tosiaan, ettei IFK:n vemppaketju saa jatkoa ja kaikki pyörivät loppukauden huippukunnossa?

Mutta jos nyt ( mitä ilmeisemmin) tarkoitit sitä, että kun kaikki ovat tavallaan onnistuneet, niin kenet tiputtaisi pois, jos ei olisi vemppalaisia? Itse en ainakaan ole niin vakuuttunut IFK:n pelistä, että sieltä ei voisi tiputtaa melkein ketä tahansa miettimään asioita hodarin seuraksi. Miten vitussa voidaan olla tyytyväisiä peliin, joka ei pysy edes kolmea erää kasassa? Onko 10 viimevuoden kompurointi aiheuttanut sen, että ollaan valmiita hyväksymään "melkein mitä vaan - kunhan Bauliina ei palaa"-kiekkoa? Tervettä kilpailua sinne vaan ja nimestä huolimatta penkin päähän vaan.

Tänään, jos IFK voittaa ja KalPa & TPS häviävät, ollaan jo sarjassa kakkosina. Ei hullumpi tilanne.

Ihan sama mulle; onko niitä pelejä nyt pelattu 8 tällä kaudella? Onhan ne Porin hitsaritkin johtanut sarjaa tässävaiheessa kai useammankin kerran, mutta lienee siellä vielä palkintokaapissa "vähän tilaa..."

Hienoa peliennakkoa muuten tuolla Iltasanomissa:

Puolustuksessa ykköspakkipari Dale Clarke-Toni Söderholm on kivenkova.
Toivottavasti ei ole tämä pakkipari se, kenen virheen takia tulee taululle 0-1... Todellakin, kuvastaa kivenkovaa IFK:ta tälläkaudella; pelaa ajoittain ihan jees, mutta romahtaa yleensä ja kusee 0-3 johtoasemansakin hetkessä..

Ainiin, Narrithan vaan meillä on vastassa tänään.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi Helenius jatkaa yhä pelaavassa kokoonpanossa Lahden koomailujen jälkeenkin? Ymmärrän sen, että vaihtoehtoja on vähän, mutta olisihan siellä Manelius. Kaikki kunnia Helgelle, mutta nyt kun käytössä ei ole enää ylimääräisiä paikkoja kokoonpanossa, niin mies on täysin turha tälle tasolle. Taso ei riitä millään.

Ja tänään on sanomattakin selvää, että voitto tuntuisi paljon enemmältä kuin kolmelta pisteeltä. Ehkä joukkue myös syttyisi nyt taistelemaan. Olisi jo aikakin.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Nyt kun Ara suostui kokoonpanot paljastamaan niin mielenkiintoinen vedonlyöntiin liittyvä huomio. Voittajavedossa voi lyödä vetoa erien viimeisen maalin tekijästä ja Jokereilla on listalla Pulkkinen. Tarkoittaakohan tuo sitä, että saa ihan itse valita kumpaa Pulkkista on tarkoittanut ?
Vaikea Veikkauksen on olla maksamatta voittoa näin kädyessä, olkoon maalintekijä kumpi Pulkkisista tahansa. Samanlaisia amatöörejä ne näköjään on Veikkauksella kuin SM-liigassakin.
 

Helmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän alkaa pelottaa tämä ns. varma voitto. IFK osaa kyllä kompuroida silloin(kin) kun ennakoasetelmat muuta antaisi olettaa.
En jaksa uskoa että Jokerit löysäilisi tänään. Kyllä sieltä kovaa tullaan, sanovat palstan pessimistit mitä vaan.

Hallille kuitenkin tänään, ja uskon, luotan, toivon kotivoittoa..., tai vähintäänkin tasuri.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ara palannee "hädän hetkellä" maajoukkueen menestysreseptiin, eli tiukkaa puolustamista, hyvää maalivahtipeliä ja maalit vastaiskuista ja erikoistilanteista. Riittääkö se tänään voittoon, jää nähtäväksi, mutta edelleenkään en pysty näkemään paikallispeleissä kovin selkeää ennakkosuosikkia. Varsinkaan nyt, kun kausi on vielä näin alussa. Lisäksi mutulla sanoisin, että jos jompi kumpi joukkueista konttaa liigassa, niin paikallispelit sujuvat kuitenkin tällä konttaavalla jengillä suhteessa paljon paremmin.

Vaihtoehdot tänään ovat nähdäkseni ne, että joko HIFK vie pelin selvästi tai sitten vieraspisteet matkaa Ilmalaan Riksmanin torjuessa ~40 kutia ja Pirneksen johdolla narrit tekee maalin tyyliin jokaisesta paikasta.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Miksi Helenius jatkaa yhä pelaavassa kokoonpanossa Lahden koomailujen jälkeenkin? Ymmärrän sen, että vaihtoehtoja on vähän, mutta olisihan siellä Manelius. Kaikki kunnia Helgelle, mutta nyt kun käytössä ei ole enää ylimääräisiä paikkoja kokoonpanossa, niin mies on täysin turha tälle tasolle. Taso ei riitä millään.

Heluna tuo järjestystä kentälle, vaikka ei siellä mitään järjestyspoliisia edes tarvittaisi. Ja eikös osa Jokeri-faneista kehunut Heleniusta kauden alussa hyväksi peruspakiksi (tai sitä se oli kuulemma viime kaudella?). Sehän on hyvä vaan että löytyy ainakin yksi pujottelukeppi kentältä. Vai kuuluuko tähän keppiosastoon myös Kauppinen ja Koivisto? Meillä tätä osastoa ylläpitää Söde ja välillä myös Clarke.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi Helenius jatkaa yhä pelaavassa kokoonpanossa Lahden koomailujen jälkeenkin? Ymmärrän sen, että vaihtoehtoja on vähän, mutta olisihan siellä Manelius.

Jokerit.com tietää kertoa Maneliuksen olleen eilen nuorten maajoukkueen mukana Joensuussa, eikä tämän takia pelaa tänään.

Nyt ykkönen kuulostaa muuten hyvältä. Rita-Pirnes-TePulkkinen. Toivottavasti onnistuu!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Voi olla aika tyhjä halli, kun lippupalvelun varausohjelma antaa vielä varata 10 vierekkäistä paikkaa 2., 3. ja 4. hintakategorioihin. Tämä antaa jotain viitteitä siitä, että hallissa saattaa olla maksimissaan 7000 katsojaa. Eli on todella hyvä, että HIFK hommaa näitä yhteistyökumppaneita lisää, kun kuluttajat eivät löydä hallille. Näillä rahoilla voidaan sitten paikkailla lipputuloista aiheutunutta vajetta budjetissa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös