Ti 4.1.2011 HPK – JYP

  • 19 508
  • 121

Handyy

Jäsen
Lisätään vielä sen verran, että vaikka JYP kahvaa ja estääkin, niin en ole missään vaiheessa sanonut etteikö se pelaisi kuitenkin viihdyttävästi. Vauhdikasta kiekkoa päästä päähän, ja siihen lisättynä taitavat yksilöt niin mikäs siinä. Mutta se ei poista sitä faktaa, että JYP:n pelaajat käyttävät (omasta mielestäni, ja poikkeuksellisen paljon muidenkin mielestä) mailaa ja kiekottoman miehen estämistä kaksinkamppailutilanteissa.
Niin, se on edelleen kummaa kuulla tätä kahvaamisväitettä ketjusta toiseen, kun myös edelleen JYP on ottanut vähiten 2 min rangaistuksia koko liigassa. Viime kaudella 2. vähiten. Sitä aiemmalla kaudella 9. vähiten. Ja sitten kun tutkitaan historiaa vähän taaksepäin, niin Rautakorven Tappara, johon verrastit JYPin pelitapaa, otti esim. kaudella 00-01 liigan eniten kakkosia. Unohtakaa nyt se kahvaamisen yksipuolinen katsominen ottelusta toiseen.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mutta se ei poista sitä faktaa, että JYP:n pelaajat käyttävät (omasta mielestäni, ja poikkeuksellisen paljon muidenkin mielestä) mailaa ja kiekottoman miehen estämistä kaksinkamppailutilanteissa.

Jyp repii ja raastaa sarjan kovimmalla asenteella ja eiköhän siellä kaikenlaista puolirikollista ole myös normaalia enemmän mukana. Niin tai näin, omasta mielestäni Jyp pelaa kokonaisuutena sarjan hienointa lätkää ja sille on ihan turha antaa mitään yksipuolista mailankäyttäjän leimaa.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
On se kumma että vaikka joukkue johtaa sarjaa ja joskus voittaakin ja mää osaan aina valita ne vieraspelit joissa tulee turpaan. HPK pelasi hyvän matsin, samoin kun edelliselläkin JYPin visiitillä. Ilmeisesti kivaa pelata JYPiä vastaan, ainakin kotona.

JYPin peliä leimasi tyhmät ratkaisut. Hölmöjä jäähyjä, helppoja menetyksiä, hävittyjä kaksinkamppailuja. Haluaisin erityisesti nostaa esille lopun YV:llä Ossi Louhivaaran maalinedustapelin. Tämä luontainen ratkaisijatyyppi saa reboundin lapaan b-pisteiden väliin, mutta koska maalintekijä luojan armosta seisoo SELKÄ KOHTI MAALIA, hän roiskaisee kiekon SAMANTIEN PUOLUSTAJALLE SINIVIIVALLE. Ilmeisesti Louhivaara ei pysty tekemään maaleja muutoin kuin perseellään tai vastustajan housujen kautta.

Pihlströmin tilanteesta lie sanottava, että tilanteessa oli jäähyn paikka, mutta 3. erän linjan huomioiden se tuntui kovalta tuomiolta. Aiemmin oli parikin tilannetta joista olisi jäähy tuntunut paljon oikeudenmukaisemmalta, kuten Pihlströmin estäminen alueelle sisäänajossa tai Perrinin viikateisku toisessa päässä.

HPK:sta on mainittava helvetin kovalla prosentilla blokatut laukaukset. Oli kuin kentällä olisi ollut aina viisi Tuomas Vänttistä. Etenkin ekassa erässä Lassilalle olisi kertynyt varmaan tuplamäärä torjuntoja ilman oikea-aikaisia blokkeja ja katkoja.
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
Urholta seurasin ja täytyy sanoa, että oli todella viihdyttävä peli. Kolmannen ensimmäistä puolikasta lukuunottamatta olen kyllä tosi tyytyväinen Kerhon asenteeseen ja tapaan pelata. Lassila oli taas huikea ja jäi vituttamaan, ettei saanut nollapeliä, kun omat pakit on kavennusmaalissa tiellä ja häiritsee torjuntatöitä. Terävyyttä maalipaikkoihin vielä kaipaisi, vaikka lopputulos tyydyttääkin. (Lue: N. Niemisen vanhanaikainen)

Itsevarmuutta ja energiaa, nättiä!
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On se kumma että vaikka joukkue johtaa sarjaa ja joskus voittaakin ja mää osaan aina valita ne vieraspelit joissa tulee turpaan. HPK pelasi hyvän matsin, samoin kun edelliselläkin JYPin visiitillä. Ilmeisesti kivaa pelata JYPiä vastaan, ainakin kotona

Haluaisin erityisesti nostaa esille lopun YV:llä Ossi Louhivaaran maalinedustapelin....

Heh, sittenhän meitä on kaksi. Neljä edellistä vieraspeliä joita olen ollut paikan päällä katsomassa, on JYP hävinnyt.

En taida myöskään olla ainoa joka ihmettelee Ossin jatkuvaa peluutusta YV:llä, eikö vois vaikka välillä heittää Sopasen yv:lle tai vaikka Virtasen (ei Rööki) maalin eteen, eiköhän ne kiekot perseistä ja pohkeista pompi ihan yhtä hyvin maaliin oli siellä maalin edessä nököttämässä kuka tahansa.

Lassilasta on tainnut jo kehkeytyä jonkinasteinen peikko JYP:lle, ilmeisesti tässäkin pelissä on omiakin paikkoja maalintekoon ollut, vaikka toisessa erässä jyrän alla oltiinkin. Nyt on sitten kuun lopulla kaksi peliä aikaa karistaa tuo peikko. Kuten jo aiemmin otin esille, niin pelkästään HPK voi tukaloittaaa JYP:n sarjajohtoa tammikuun aikana aika merkittävästi, kun keskinäisissä peleissä yhdeksän pointsia jaossa.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä Santeri muuten tekee tähdistössä?
Vaikkei näihin IS-tähtii nyt niin luottamista ikinä olekkaan, niin aika mielenkiintoista että 13 minuutin peliajalla ilman tehoja ja yhdellä laukauksella pystyy vakuuttamaan sen Ilta-Sanomien arvostelijan, kun yleensä nämä jaetaan juuri tehojen perusteella. Vai estikö Santeri poikkeuksellisen monta varmaa maalia tällä peliajallaan? Ehkä Santeri on erätauolla käynyt pokaamassa sen arvostelijatyttösen sieltä hallin käytävältä?
 

dugeroow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Siis kaverit hei pelaaja saa "estää" menemällä toisen eteen. Siis kropallansa. "ladut risteää", "samoilla raiteilla" tms. Se ei ole estämistä, kun se pelaaja nyt vaan sattuu olemaan siinä edessä.

Se kun pistää kättä, roikkuu, hyppää niskaan tms. on estämistä.

Ei muuten pidä paikkaansa kuin kiekollisen pelaajan kohdalla.

Jos kiekottoman pelaajan tielle luistelee tahallaan, mutkittelee edessä vaikkapa vaan kroppa tiellä ja siis estää kiekottomaa miestä luistelemasta sinne minne hän haluaa, on se sääntöjen mukaan 2 min estäminen. Edessä saa seistä mutta tahallaan eteen ei saa luistella. Tähän tosin erittäin harvoin SM-liigassa puututaan ja kaikki joukkueet sitä kyllä harrastavat. NHL:ssä näihin puututaan paljon herkemmin.
 

vsop

Jäsen
Anteeksi nyt vaan JyP fanit, mutta kyllä tuo Fonselius veti just niinkuin pitikin. Se on vaan sääli kun, sillon harvoin kun tuolla jäällä joku dumari vetää niinkuin pitää, niin sitten se haukutaan lyttyyn. Sillon kun siellä vedetään miten sattuu niin sitten haukutaan kun ei vihelletä niin kuin säännöt sanoo.
Joo, miksi tuomarit eivät tuominneet Viitaluomalle jäähyä tilanteessa, jossa kaksi kerholaista oli Pesosen päällä ja Viitaluoma meni tilanteen ulkopuolelta kolmantena kerholaisena Pesosen päälle. Vai etkö huomannut?
 

dugeroow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Paljonkaan selkeämpiä kiekottoman estämisiä ei kyllä ole, kun mitä nämä kaksi jäähyä oli (kärki karvaajan estäminen) ja samaan soppaan menee siinä ennen Louhivaaran jäähyä ollut Haverisen estämisjäähy, mutta tämän Haverisen jäähyn kaikki onkin jo unohtaneet (oli myös täysin aiheellinen). Toisen erän Kerhon hallinta perustuikin pitkälle siihen, että Jyp ei uskaltanut enään estää Kerhon kärkikarvaajaa ja siitä muodostui Jypin pelinavauksen isot ongelmat.

Mitä Santeri muuten tekee tähdistössä?

Oletan että keskustelua käydään siis Louhivaaran, Pihlströmin ja Malmivaaran jäähyistä.

Miten voidaan puha kärkikarvaajan estämisistä jos kaikki kyseiset tilanteet tapahtuvat HPK:n omalla kenttäpuoliskolla ja kaksi niistä HPK:n omalla puolustusalueella? (kahdessa tapauksessa kolmesta ja vielä niin, että jokaisen jäähyn aikana kiekko oli mielestäni enemmän HPK:n hallussa. Jypin hallussa ei ainakaan ollut). Omien muistikuvieni mukaan vielä niin, että Malmivaaran jäähyssä vielä rikottu pelaaja voidaan laskea tilanteessa vielä osittain kiekolliseksi koska oli vasta luopunut kiekosta ohittaakseen Malmivaaran lennosta.

Mistään kärkikarvaajista ei siis kyllä voida puhua. Pihlströmin saamassa jäähyssä Pihlström oli tosin itse kärkikarvaaja jota omasta mielestäni häntä selkeästi estettiin ensin.

Kyllä kaikissa puhalletuissa jäähyissä jonkinlainen rike esiintyi. Ja yksittäisinä tilanteina mielestäni varsinaisesta "oikeusmurhasta" ei voidakaan puhua kuin vain varauksin Pihströmin tapauksessa, koska Pihlströmin rikkeen voidaan katsoa olevan seurausta vain ja ainoastaan häntä kohdanneesta rikkeestä, eikä Pihlströmin rikekään mikään selkeimmästä päästä ole. Hän vain yritti päästä häntä estäneestä pakista ohitse.

Kuitenkin Jyp-fanin näkökulmasta ymmärrän porun. Siteeraan tässä Tammista joka itsekin kiinnitti huomion siihen, että oikea-aikainen ja riittävän selkeän nytkähdys/kaatuminen sai käden jokaisessa näistä tilanteista nousemaan. Kokemattoman tuomarin piikkiin laittoi Tamminen ja samaa mieltä olen itsekin. Täysin vastaavia tilanteita tuli tässäkin ottelussa molemmin puolin useita, varmasti kymmeniä. Usein jopa selvästi räikeämpiä, jossa ohi viilettävän pelaajan vauhti hidastui selkeästi tai jopa pysähtyi kokonaan, mutta niihin ei millään tasolla puututtu. Tällä kertaa kärsijä sattui olemaan Jyp, koska kuin sattuman kautta, kerho rokotti jokaisesta näistä tilanteista. -> henkinen yliote kerholle, keskittyminen Jypiltä herpaantuu, hermostuneisuus jne. Asetelmien täydellinen kääntyminen.

Toisena päivänä nämä tilanteet olisi ihan hyvin voitu puhaltaa toisin päin ja silloin HPK olisi ollut kärsijänä. Ei se silti ole peruste olemaan kritisoimasta/kommentoimasta tuomarointia koska selvä syy siihen on ollut. Tällä kertaa linja ei ollut Jypin kannalta tasapuolinen. Ei tuomari sitä varmasti tahallaan tehnyt, mutta tällä kertaa kävi näin.

Kyllähän täällä on taas itketty puolin ja toisin ja niin on monta kertaa aikaisemminkin, mutta kyllähän sitä nyt pitää vähän antaa nuristakin silloin kun siihen paikka on. Ei siitä tarvitse suuttua ja alkaa syyttelemään ylimielisyydestä. Pitäisikö sarjakärjen kannattajan kokea nämä tilanteet jotenkin "kevyemmin"?

Kyllä. Kerho ansaitsi eilen voittonsa. HPK puolusti selkeästi Jypiä paremmin ja hyökkäsi tehokkaammin. Tuomarit videokurssille ja pelisilmää enemmän. Tai sitten takaisin nollatoleranssiin jolla kaiken järjen mukaan pitäisi olla helpompi puhaltaa jos vaan pää tuomaristolla siihen kestää.

Puhallettuja pelejä on minullakin useita takana. Ei tosin enää muutamaan vuoteen.
 

M10

Jäsen
Tämä on kamala ketju. Vain pumppuvartalo puuttuu.

Jotain mietteitä eilisestä pelistä

- latvialaisilta varsin hyvä peli. Honka säesti siinä sivussa kivasti. Harmi kun T-73 ei saanut tehtyä Saulietiksen huipputarjoilusta
- Kerhon ylivoima on tällä hetkellä hienosti kuosissaan
- Pihlström on hieno mies. Kolmannessa erässä miehen energiavarannot vastasivat Olkiluoto kolmosta
- Pesonen ja Louhivaara jakoivat hyviä pommeja, joita en ole tottunut näkemään non smoking teamilaisilta
- Lassila ihan huikea
- Laamaselta pirun ovela veto 2-0 maalissa
- Holmbergilta pari hienoa niittiä ottelun avauspuoliskolla (hienosti toteutti rooliaan nelosessa)
- Kaijomaa-Viitanen -parin kolmen minuutin vaihto nauratti
- Jypin liike ehkä liigan parasta (honorable mention Ässät)
- voisitko kertoa jo jotain mitä kaikki eivät tiedä?
- sain cheerleaderin heittämän pallon
- Golden AWe nähty sinapit ja pikkelsit rinnuksilla
- sääliksi käy HIFK:ta jo nyt
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Harmi/hyvä etten ehtinyt/pystynyt eilen illalla osallistumaan tähän tuomarikeskusteluun. Sen verran meni vitutuksen puolelle, ettei koko jääkiekko kiinnostanut paskan vertaa. Nyt kun on ehtinyt vähän puhallella, niin ehkä sitä voi omankin tuskan suoltaa ulos.

Ainahan niitä turhia jäähyjä annetaan, eikä niistä silloin jää mitään hampaankoloon jos alivoimat klaarataan. Eilen tietenkin meni pahasti vitutuksen puolelle, kun KAIKKI Kerhon 3 maalia syntyi kyseenalaisten puhallusten myötä. Paljon täällä on tartuttu tuohon Pihlströmin jäähyyn, ehkä siksi, koska se oli viimeinen pisara Dufvalle ja sitä näytettiin replaynä muutamaan otteeseen Urpolta. Itseäni kuitenkin kummastutti eniten tuo Louhivaaran estämisjäähy, josta täällä ei juuri olla puhuttu. Vierekkäin luistelevista toinen kaatuu omiaan ja Louhivaara jäähylle. Louhivaara oli varsin ihmeissään jäähystä ja kävi vielä erän päätyttyä mussuttamassa tilanteesta tuomareille. Paremmalla alivoimapelillä ei tietenkään tätä keskustelua täällä tarvitsisi käydä, mutta joskus vaan shit happens ja sitten vituttaa.

Tuo Kerhon "huikea" toisen erän pyöritys perustui lähinnä siihen, että JYP joutui pelaamaan kaksi yli kahden minuutin pätkää samoilla miehillä. Tästä antaisin hieman risuja Tuokkolalle: eikö tuollaisessa tilanteessa helpon kiekon voisi sulkea, sen sijaan että ohjaa sen aina mailalla kulmaan?

Kokonaisuudessaan parempi kai voitti, koska parempi on se joukkue joka tekee enemmän maaleja. Turha mussuttaa, mutta silti vituttaa. Vieläkin. Fonselius vai tappio? En tiedä. Onneksi huomenna on uusi päivä. Ja onneksi elämässä on muutakin kuin jääkiekkoa.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Kyllähän tuo tappio otti päähän ja urakalla. Tämä oli niitä tolppa sisään - tolppa ulos pelejä. Nyt oli JYPin osana olla tolppa ulos kategoriassa. Jossittelu on kuitenkin turhaa. HPK pelasi erinomaisesti ja nähtiin tällä kaudella harvinainen tapahtuma. HPK vei nimittäin ajoittain kuin pässiä narussa. Siihen ei ole tällä kaudella oikeastaan kukaan pystynyt.

Tuomarityöskentely oli mielestäni huonoa, vaikka kyllä siellä hyviäkin tuomioita eilen nähtiin. Silti, tuomareiden linjattomuudesta kärsivät eilen molemmat joukkueet. Luonnollisesti mun muistiin jää paremmin ne omaa suosikkijoukkuetta vastaan tulleet kyseenalaiset jäähy. Louhivaaran tilanne jossa HPK:n pelaaja nojaa Louhivaaraan ja kun Ossi vastustajasta erkanee, kaatuu vastustaja jään pintaan. Ja siitä jäähy? Malmivaaran tilanne oli naurettavuudessaan samaa luokkaa. Oli siellä kyllä HPK vastaanottavana osapuolenakin. Maalin takana oli joku tilanne josta tuli jäähy varsin heppoisesti. Sen sijaan se tilanne missä Jääskeläistä otettiin kahden miehen voimin, josta jäähykin sitten tuli... Se meni nimittäin aivan oikein. Ensimmäinen kontakti oli sallittu, toinen ei enää koska Jääskeläistä ei enää laskettu kiekolliseksi pelaajaksi.

Mutta se siitä. Näitä sattuu matkan varrelle. Lääkkeenä seuraavasta kotiottelusta voitto. Vastus ei sekään ole missään tapauksessa helppo vaan sieltä vaikeimmasta päästä. Ja sitten molemmista tasausmatseista voitot vähän niin kuin revanssina näistä Hämeenlinnan otteluista.
 

Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
Tuo Kerhon "huikea" toisen erän pyöritys perustui lähinnä siihen, että JYP joutui pelaamaan kaksi yli kahden minuutin pätkää samoilla miehillä.

Eikö voi myös ajatella, että yli kahden minuutin pätkät samoilla miehillä johtuivat nimenomaan Kerhon huikeasta pyörityksestä? Ei kai Dufva niitä siellä pakottanut olemaan vaan eivät yksinkertaisesti ehtineet pois. Sm-liigan mainoskatko tuli kyllä Jypin kannalta todella hyvään saumaan ja toinen näistä mylläköistä katkesi siihen.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikö voi myös ajatella, että yli kahden minuutin pätkät samoilla miehillä johtuivat nimenomaan Kerhon huikeasta pyörityksestä? Ei kai Dufva niitä siellä pakottanut olemaan vaan eivät yksinkertaisesti ehtineet pois. Sm-liigan mainoskatko tuli kyllä Jypin kannalta todella hyvään saumaan ja toinen näistä mylläköistä katkesi siihen.
Olet täysin oikeassa. Kerhon hyvä pyöritys ei päästänyt JYPin pelaajia vaihtoon, jne... Se vain, että Tuokkola olisi voinut tuon mylläkän katkaista sekä se, että jäi ärsyttämään tuo kommentaattori Tammisen viileä analyysi siitä, kuinka JYPin pelaajat ei pysy Kerhon liukkaiden hyökkääjien kyydissä ja sen takia Kerho dominoi ottelua. No ei kai nyt kukaan yli kahden minuutin vaihdon pelannut pysy kenenkään perässä. Analyysi oli tietenkin sinällään korrekti ja kuvasi kyseistä tilannetta oikein, mutta se, että noiden kahden paskan vaihdon perusteella tehdään jonkinlainen yleisanalyysi siitä miten JYP pelaa omassa päässään... - me not like.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ei muuten pidä paikkaansa kuin kiekollisen pelaajan kohdalla.

Jos kiekottoman pelaajan tielle luistelee tahallaan, mutkittelee edessä vaikkapa vaan kroppa tiellä ja siis estää kiekottomaa miestä luistelemasta sinne minne hän haluaa, on se sääntöjen mukaan 2 min estäminen. Edessä saa seistä mutta tahallaan eteen ei saa luistella. Tähän tosin erittäin harvoin SM-liigassa puututaan ja kaikki joukkueet sitä kyllä harrastavat. NHL:ssä näihin puututaan paljon herkemmin.
Aktiivisesti ei saa estää kiekotonta pelaajaa ja varsinkaan kärkikarvaajaa. On eri asia "estää" olemalla "vahingossa" edessä. Tähän viittasin omalla kommentillani. En aktiiviseen estämiseen. Sääntöhän sanoo että vaikkapa jos maalivahti ojentaa mailan tai pelaaja ojentaa mailan, jonka kiekoton joutuu siis kiertämään on jo estämistä.

Mutta all in all minua häiritsee tuo Fonseliuksen dissaaminen, minun mielestäni puhalteli ihan hyvin. Viheltämättä jäi tilanteita, kuten aina ja osasta tuomioista voidaan olla montaa mieltä. Enemmän minua edelleen häiritsee, että kukaan ei puutu siihen että siellä oli kuitenkin kaksi kunkkua kentällä. Olisiko kaikki ollut hyvin jos Fonselius ei olisi viheltänyt mitään ja toiminut kuten tuo toinen tuomari? Pilli taskuun vaan ja pleijarikiekkoa niinkö?

En jaksa alkaa erinäisistä yksittäisistä tilanteista vääntämään tämän enempää.
 

Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
kommentaattori Tammisen viileä analyysi siitä, kuinka JYPin pelaajat ei pysy Kerhon liukkaiden hyökkääjien kyydissä ja sen takia Kerho dominoi ottelua. No ei kai nyt kukaan yli kahden minuutin vaihdon pelannut pysy kenenkään perässä. Analyysi oli tietenkin sinällään korrekti ja kuvasi kyseistä tilannetta oikein, mutta se, että noiden kahden paskan vaihdon perusteella tehdään jonkinlainen yleisanalyysi siitä miten JYP pelaa omassa päässään... - me not like.

Tästä osastosta en tiedä mitään, koska olin hallilla katsomassa peliä. Tuohan nyt on ihan selvä, että ei noiden tilanteiden perusteella voi mitään yleisanalyysiä tehdä. Nyt en kyllä enää muista oliko Tuokkolalla joku paikka missä olisi päässyt katkaisemaan pelin. Jos oli tällainen paikka, eikä Tuokkola sitä tehnyt niin siinä tapauksessa risut on kyllä paikallaan.
Yksi pointti pysyy silti. Jos toinen joukkue pääsee järjestämään erän aikana kaksi tuollaista mylläkkää vastustajan päädyssä, niin kyllä hyökkäävä joukkue on silloin tehnyt jotain oikein. Onko se sitten kiinni liukkaista hyökkääjistä vai jostain muusta jäynästä, niin siihen en ota sen enempää kantaa.
 

Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
"Johtavakin" on sanansa sanonut pelistä tai siis HPK:n myllytyksestä:

http://www.urheilulehti.fi/jaakiekk...aisuus-pakottaa-jypin-muuttamaan-pelaamistaan
Jäätävää settiä, siis todella jäätävää "Johtavalta" jälleen! Eli JYPin pitää heti muuttaa pelisysteemiä vain sen takia kun HPK kotihallissaan on (mielestäni) loistavilla taisteluilllaan voittanut nyt kaksi peliä JYPiä vastaan?

Pitääkö nyt sitten "Johtavan" ohjeiden mukaan kaikkien JYPiä vastaan tulevien joukkueiden muuttaa kesken kauden omaa systeemiään vain sen takia että Petteri käskee pelata kuten HPK Rinkelinmäellä? Kyllä kiitos, sitten voin taata että JYP iskee sellaiset runkosarjan pisteet ettei ihan heti rikota.

Millos muuten Petteri valmensi liigassa viimeksi...?
 

Theone

Jäsen
Jäätävää settiä, siis todella jäätävää "Johtavalta" jälleen! Eli JYPin pitää heti muuttaa pelisysteemiä vain sen takia kun HPK kotihallissaan on (mielestäni) loistavilla taisteluilllaan voittanut nyt kaksi peliä JYPiä vastaan?

Kyllähän tuossa pieni totuuden siemen on vai voitko kiistää?

Millos muuten Petteri valmensi liigassa viimeksi...?

2004. Milloin sinä valmensit viimeksi liigassa...?
 

tallaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos HPK:n peliesitykset ovat olleet tätä luokkaa ja vastaavalla ilmeellä on vedetty koko kausi niin täytyy ihmetellä, missä Hämeenlinnalainen kiekkoyleisö on luurannut.

Juu, tätä ihmettelen itsekin. Ainakin JYPin pelatessa HPK:a vastaan ovat ottelut olleet harvinaisen viihdyttäviä, vaikka pari kertaa kuokkaan on jo tullutkin. Olenkin tehnyt nyt periaatepäätöksen, että pyrin seuraamaan tavalla tai toisella mahdollisimman paljon HPK:ta loppukaudella. Toivottavasti mahdollisimman moni hämeenlinnalainenkin ajattelisi samoin, koska sen joukkue ansaitsisi.
 

janbo

Jäsen
Kyllähän tuossa pieni totuuden siemen on vai voitko kiistää?

Kyllähän nuo on aika rajuja johtopäätöksiä yhdestä pelistä 10-15 minuutin pätkältä. Etenkin kun molemmissa HPK-pyörityksissä oli jäällä sama JYPin 3. pakkipari ja mielestäni vielä sama 3. kenttäkin, joka oli jo ennakkoon hazardi omaan päähän. Huomattavaa on myös se, miten HPK mylläsi puoli erää JYPin alueella, mutta vetoja se sai vain muutaman, eikä JYP ottanut jäähyjä. Mielestäni KalPa on jo pidemmän aikaa harrastanut tämän kaltaista paikanvaihtoihin perustuvaa kulmamyllytystä, joten siinäkin mielessä tuntuu oudolta, miten Sihvonen julistaa tätä uutena mullistavana keksintönä. JYP on jo monta vuotta pelannut erittäin menestyksekkäästi samalla tavalla ja olisi aivan älytöntä alkaa muuttelemaan tyyliä yhden tasaisen vierasottelun häviön johdosta. Liigassa on kymmeniä ihmisiä, jotka valmentaa työkseen, ja jos ihan oikeasti kukaan ei olisi aiemmin keksinyt, että hyökkäyspäässä voi vaihtaa paikkoja, niin heikko on ammattitaito.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuohon tuomarihässäkkään en enää ota kantaa, mutta tuo toisen erän alkupuolen Kerhon pyöritys ei ratkaissut tätä peliä mihinkään suuntaan. Se ei tuottanut maaleja, ei jäähyjä, eikä pysäyttänyt JYPin peliä totaalisesti. Tuo Sihvosen analyysi on täyttä copypastea noista Tammisen tammismaisista kommenteista. Sen voin luvata, ettei RDn pelikirja mene uusiksi tuon "paljastuksen" jälkeen sekä sen, että JYP jatkaa voittojen tiellä. Katsokaapa miten tänään kaatuu Lukko ja perjantaina Jokerit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös