Ti 4.1.2011 HPK – JYP

  • 19 508
  • 121

Ralph

Jäsen
Voi helvetti. 2:51 minuuttia tuomari ratkaisi. Näistä yksi maali ja jälkitilanteesta toinen. Entäpä ne muut 57 minuuttia? Silloin olisi JYP:llä ollut aikaa tehdä ne viisi maalia ja olisivat voittaneet 3-5.

Rinkelinmäen hattutemppu! Väärin hyökätty, väärin puolustettu ja väärin kannustettu.
 

dytr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kings
Hyvä Kerho!

Pakko kirjoittaa tänne sen verran, että eihän kukaan jääkiekkoa vähänkään seuraava voi olla antamatta Pihlströmille tuosta tilanteesta jäähyä, eihän? Eihän suomen kiekkokulttuuri voi olla niin sokea, edes Jyväskylässä jossa itsekin asustan.

Viihdyttävä peli oli muuten.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Theone: Rike on rike. Suurin osa tuntunee kuitenkin toivovan sitä, että tuomarilinja säilyisi samana koko ottelun. Jos Pihlström on loikannut kaverin niskaan jäähyn arvoisesti, niin boksiin vaan.

Theofilus: Ensimmäinen viestisi ei antanut mitään tähän ketjuun, etkä ole nähnyt edes peliä, joten muiden näkökulmasta jos et tiedä, että mistä edes puhut, niin luulisi silloin teikäläisenkin tajuavan vain olevan hiljaa. Sinultakin on jo pariin otteeseen kysytty asiallisesti JYPin pelityylistä, mutta et ole siltikään vielä vastannut, joten se rupeaa olemaan aika selvää, että et edes hae kehittävää keskustelua.

Jupa(?): Taisi d2uce sinulta kysyä asiaa johon itsekin haluaisin kuulla vastauksen, eli miten sinä näit sen Pihlström-tilanteen ja miten sinun mielestäsi tuomiot olisi pitänyt jakaa?

Itse en ottelua nähnyt, joten en voi kovinkaan pätevästi ottaa kantaa Fonseliuksen toimintaan, mutta tilastoja katsellen voisin veikata, että pisimmän korren tässä ottelussa nappasi Teemu Lassila, jolla oli 41 torjuntaa ja yksi päästetty maali, sekä ottelun kolmen tähden pelaaja. Vertaa Tuokkolaan, jolla 24 torjuntaa ja 3 päästettyä.
Suoraselkäistä toimintaa. Pitää pistää nimimerkki ylös. Peukut sinulle!

Nyt sitten vihdoin itse asiaan. Olisko Ropon aika kokeilla nelosessa? Kolehmainen poissa ja sanokaa mitä haluatte, mutta Lohen Jykä se vaan perskele parantaa ottelu ottelulta. Tänään loi Arsin kanssa sellasta kuvioo että huh!! Kolhmainen-Arsi-Louhi KIITOS!! Lisäksi Jykä ärsytti, haistatteli ja vitutti vastustajia varmasi ainakin muutaman jäähyn arvosesti. Varsinkin erään maalinedustilanteen jälkeen kävi vielä varmaan kuudentena (tilanteessa) tökkäsemässä JYP pelaajan kumoon. ei vaan uskaltanu kukaan heittää boksiin.

Tuohon kun lisätään kaksikko Puustinen ja Lassila, sekä erittäin pirteä Saulietis, niin tuota jengiä ei pysäytä kukaan!. Porukka haukkunut "Saulia" tehottomuudesta ihan älyttömästi, mutta kaveru illasta toiseen hommaa 2-3 jäähyä vastustajille ja pitää niitä pilkkanaan. Jos noissa YV:issä on kuitenkin rosentit luokkaa 30% niin kaverihan "tianaa" maalin per peli omalle jengille. Se on huima rosentti se. Ihan sama kuka sen sitten loppujen lopuksi tekee.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Rinkelinmäen hattutemppu! Väärin hyökätty, väärin puolustettu ja väärin kannustettu.
JYPillä oli tosiaan pari erää aikaa saada peli jengoilleen, mutta taisi käydä kuten Ilves-pelin jälkeen pelkäsin, että helpot pisteet karsivat pahimman pistenälän pois. Viimeinen erä oli yrityksen ja asenteen puolesta jo parempi, siitä plussaa. Tuomarit eivät ottelua ratkaisseet. HPK pelasi paremmin ja pulinat pois.

Pää pystyyn ja seuraavaa peliä kohti, runkosarjan pelejä tulee ja menee. Tammikuu on ollut JYPille yleensä se runkosarjan synkin kuukausi (viime kausi poikkeus), toivotaan että pahin taaperrus jäisi tähän lapsukseen.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Theone: Rike on rike. Suurin osa tuntunee kuitenkin toivovan sitä, että tuomarilinja säilyisi samana koko ottelun. Jos Pihlström on loikannut kaverin niskaan jäähyn arvoisesti, niin boksiin vaan.

Jupa(?): Taisi d2uce sinulta kysyä asiaa johon itsekin haluaisin kuulla vastauksen, eli miten sinä näit sen Pihlström-tilanteen ja miten sinun mielestäsi tuomiot olisi pitänyt jakaa?

Itse en ottelua nähnyt, joten en voi kovinkaan pätevästi ottaa kantaa Fonseliuksen toimintaan, mutta tilastoja katsellen voisin veikata, että pisimmän korren tässä ottelussa nappasi Teemu Lassila, jolla oli 41 torjuntaa ja yksi päästetty maali, sekä ottelun kolmen tähden pelaaja. Vertaa Tuokkolaan, jolla 24 torjuntaa ja 3 päästettyä.

Jep rike on rike. Jos et nähnyt peliä niin katso videoita. Pihlström loikkasi niskaan, väitellä joku näin? Tasainen perusvääntö enkä laittaisi kummallekaan boksia ja ihan maksimissaan molemmille. Peruspainia, tällaisia näkee tusinan per peli ilman jäähyjä, joskin enemmän näistä puolustava pelaaja laitetan boksiin.

Edelleen toistoa: se, että Tuomari oli täysin kuutamolla ei vie pistettäkään HPK:lta. Toivon mukaan tämä ei ole jäänyt kolmen toiston jälkeen kenellekään epäselväksi. Silti harvinaista surkeismia tänään tuomareilta, paistoi sitten voissa tai kasvisrasvassa.

Jupa
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
kiitto™

Kylläpä oli hyvätasoinen SM-liigapeli Rinkelissä tänään. Erittäin viihdyttävä, vaikkei kumpaakaan joukkuetta kannusta (eikä varsinkaan JYPiä) kuin Liigapörssipelaajien kohdalta. Tai noh, makkarat toimivat, mietin että kunnon grillimakkaraa nauttii milloin vain, paitsi naisen vyötäröltä.

Kerholta scouttasin lähinnä Juuso Holmaa. Terävästi ja keskittyneesti parikymppinen oli mukana, pidän ehdottomasti kannatettavana runkojätkänä Karevaaran ohella tulevaisuutta ajatellen. Jakoi myös pari nättiä niittiä ja minun silmiini herätteli kakkosketjua, kuten joku täällä toivoi ennen peliä.

JYP jäi Kerhon jalkoihin. Se painosti ensimmäisessä erässä ylivoimansa verran, mutta pitkään meni sen jälkeen ennen kuin tuli kolmannen erän loppupuoli ja paikkoja oikeasti löytyi. Laatupelaajia siellä on, tänään vain Kerho oli vielä parempi. Sanoi siihen MTK:n Iso-Risto sitten mitä tahansa.

Ottelun ehdoton kohokohta oli Kerhon painostus toisessa erässä. Tuolloin parivaljakko Koskinen-Malmivaara ei päässyt yhdessä välissä millään vaihtoon, ei sitten millään. Noin puhkikulunutta pakkiparia en ole nähnyt sitten sen kerran, kun Hannele Laurin silmäluomi ja Teuvo Lomanin peräreikä nousivat kesähelteisestä autosta. Ja se auto oli haitaribussi.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei hyvänen aika sentään. Miettikääpä nyt edes vähän mitä kirjoittelette. Vetää toisen pelaajan päästä jäähän, mutta ei saa antaa rangaistusta, koska rike tapahtuu ottelun lopussa? Tuomarihan olisi ratkaissut peliä JYP:n suuntaan, mikäli ei olisi viheltänyt. Minua ainakin ärsyttää se, jos tuomarit laittavat pillin taskuun mikäli ottelu on lopussa. Samat säännöt on voimassa koko 60 tai 65 minuuttia.

Eivät ne todellisuudessa vaan ole. Pelien loput ja jatkoaika on aina tuomittu muusta ottelusta poiketen ja niin varmaan tullaan aina tekemään.

Pihlströmille ihan ansaittu kakkonen, mutta Laamanen olisi pitänyt ottaa mukaan. Jypin alivoima tuohon paikkaan tuntui kohtuuttomalta tuomiolta. Samoin olisi ollut, jos pelkkä Laamanen olisi laitettu kiekottoman estämisestä boksiin.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Jep rike on rike. Jos et nähnyt peliä niin katso videoita. Pihlström loikkasi niskaan, väitellä joku näin?

Katsottu ainakin kuusi kertaa ja loikkaa niskaan tai ottaa käsillä päästä kiinni, whateva. Päivänselvä kakkonen, elä jauha paskaa.

Toistan vielä: herra nimeltä Fonseliusta ansaitsee erityisseurantani jatkossa.

Jupa

Mitäs tämmönen Fonseliusta pelissä teki?
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Täällähän on kohta JYP-JYP-tappelu käynnissä.
Ilmeisesti jotkut ovat seuranneet ja tehneet johtopäätöksiä omien aistiensa mukaan ja jotkut kuunnelleet ja uskoneet Tammista.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Katsottu ainakin kuusi kertaa ja loikkaa niskaan tai ottaa käsillä päästä kiinni, whateva. Päivänselvä kakkonen, elä jauha paskaa.

Mitäs tämmönen Fonseliusta pelissä teki?

Toistan: ipadin kanssa tulee jänniä automaattisen kirjoituksen virheitä ja jostain kumman syystä näitä ei voi muokata jälkikäteen eli pahoitteluni näistä.

Jupa
 

chubster

Jäsen
Hohhoh. Aika komeadiaa tämä ketju taas. Täällä itkee JYP fanit, HPK fanit ja vielä kaiken kukkuraksi joku saipan urpoki eksyny mukaan vammailemaan. Ja älä ala itkemään tuosta urpo nimestä. Viittaan siillä kaikkiin täällä kirjoittaviin (melkein). itseni mukaanlukien.

Kerho voitti ja ansaitsi sen. Molemmilla joukkueilla oli saumansa ja tänään pomppi paremmin kerholle.

Lassilla oli muuten vitun hyvä! Tai siis kai se on vieläkin!

Tuomarit. Ne oli silti paskoja tänään. Ja Blackwolff vai kuka täällä kertoi olevansa itse tuomari ja tuomarit oli hyviä, pakko sanoa (anteeksi): Sinä et tosiaankaan taida olla hyvä tuomari?

Malmivaaraan jäähy oli ihan oikeutettu kun kätensä eteen laittoi, mutta jos tuosta boksi kerran kutsuu niin miksi kerho pelaajat tai muut JYPit ei muissa tilanteissa jäähyjä saanut? Tilanteeseen kuului myös melko komea Saulietisin filmi, tosin minua on neuvottu, että mies kaatuilee omia aikojaan muutenkin. Ei olisi ollut Malmin jäähyn lisäksi 2 min sukellus Saulietisille mikään vääryys mielestäni ollut. Tosin en tästäkään suuremmin purnaa.

Laamanen-Pihlström tilanne. En käsitä. Joko molemmat boksiin tai ei kumpikaaan. Ei missään nimessä pelkkä Pillu! Kiipesihän Antti siinä laamasen päälle, mutta johtui myös osittain siitä, että Laamanen tuli Antin eteen ja esti hänen ajoa maalille. molemmat boksiin olisi ollut melkolailla oikein.

Tilanne Viitaluoma-Perrin. Ensin Viitaluoma kampittaa Perrinin ja hyppää viellä Ericin selkään ja antaa Pihlströmmäistä runtua (kuten pillu Laamaselle). Sitten Perrin vetää tyylipuhtasti kostoksi jalat alta Viitaluomalta. Ja edes toinen ei joudu jäähylle. Mitä vittua?
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sieltä se tuli. Kiitos!

Millään ei voida hyväksyä toisen olleen parempi.

Tästähän voi kehkeytyä vielä ihan mukavat tammikuun tasaukset, ainakin Jatkoajassa.

Minä voin ainakin rehellisesti myöntää HPK:n olleen parempi, itse asiassa ei pelkästään parempi vaan todella hyvä, hetkittäin jopa pelottavan hyvä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tuomarit epäonnistuivat.
 

JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nimimerkit BlackWolf ja Theofilus: Perustakaa omat Facebook-ryhmät mielipitellenne.

Mutta sitten itse pelistä: Hieno peli, kolmoserässä kivasti tunnettakin, ainoastaan JYP olisi voinut olla vähän paremmalla jalalla liikkeellä. Ensimmäisessä ja kolmannessa erässä saatiin hyviäkin paikkoja, mutta ainoa maali oli kyllä ehkä hirvein mitä olen nähnyt. Kiekkohan taisi olla jo Lassilalla hallussa, josta JYP-pelaaja kaivoi sen pois ja maaliin se taisi pomppia Kerhon omista pelaajista. Enpä olisi yhtään protestoinut jos tuomari olisi levittänyt kätensä.

Turha on HPK:n maaleista itkeä, varsinkin kun ensimmäinen meni huonon maalineduspelaamisen ja toinen Tuokkolan piikkiin. Aika sama siinä vaiheessa, että ollaanko alivoimalla vai ei. Ja kaiken lisäksihän Poukkolalla ja Sopasella oli avauserässä avopaikat mieheen, muttei maistunut.

Mutta niistä jäähyistä. Kyllä se vaan jättää pelistä ikävän maun suuhun, kun kaikki Kerhon maalit syntyvät heppoisen jäähyn seuraamalla yv:llä. Niin Louhivaaran kuin Malmivaaran jäähyissä oli kieltämättä filmaamista HPK:n pelaajilta, ei sitä ammattilaispelaaja nyt voi lysähtää jäähän vain osuessaan toiseen pelaajaan? Lisäksi Pihlströmin jäähyssä niin Pillu kuin Laamanenkin pitivät toisistaan kiinni ja kaiken lisäksi kaatuivat yhtä aikaa. Harvoin tulee oltua Tammisen kanssa samaa mieltä, mutta oikea tuomio olisi ehdottomasti ollut kaksi minuuttia molemmille, tai sitten ei kummallekaan.

Mutta vaikka HPK-fanit väittävät JYP-fanien väittävän tietävät, että HPK-fanit eivät tiedä väittävätkö JYP-fanit väittäneen... vittu. HPK pelasi paremmin ja antaitsi voittonsa, oli rangaistukset sitten kuinka aiheellisia tahansa.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No kerro nyt sitte mitä mieltä olet ja JYP:n pelistä miten Pihlströmin jäähy kertoo JYP:n pelistä. Niinkuin avausvietistäsi oli puhe.

Mukava varmasti tulla vittuilemaan vieraasta leiristä, kun tulee turpaan. Mutta kuten olen aina sanonut että pelit ne vaan jatkuu ja koirat haukkuu. Torstaina uusi peli.

JYP:n peli perustuu osin samaan mihin Rautakorven Tappara aikoinaan. Ehkä hieman lievemmässä muodossa kuitenkin. Mailalla rikotaan ja estetään jatkuvasti, sääntöjen rajamailla. Vaikka joku nollatoleranssi pitäisikin olla, muttei kyllä siltä näytä. Dufvan filosofiaan kuulunee erittäin tiukka viisikkopuolustus, jossa keinoja ei esim. juuri mailankäytön suhteen juuri kaihdeta. Nämä havainnot perustuvat omiin kokemuksiini, ja käsittääkseni, kuten olen jo useasti toitottanut, moni muukin jääkiekkoa seuraava on tätä mieltä. Sitä en kiellä, etteikö löytyisi runsaasti yksilötaitoa ja hienoa jääkiekkoa hyökkäyspäähän Perrinien, Tuppuraisten, Pihlströmien ym. johdolla. Mutta valitettavasti tämä päällepäin näkyvä kahvaus jää parhaiten mieleen.

Sitten vielä, erityisesti JYP-faneilla tuntuu olevan hirveä tarve ottaa esille vastakirjoittajan suosikkijoukkue ja sen ottamukset heti jos vähän kommentoi JYP:iä. No, osoittaa vaan tason Keski-Suomessa, ja ehkä sen, että aikoinaan bannattu nimimerkki "Masterpiece" oli oikeassa keskisuomalaisten surkeaan itsetuntoon liittyen...

Muttajoo, eiköhän tämä riitä tämän ketjun osalta itseltäni. Fakta on, että HPK-JYP ottelun tappiosta huolimatta JYP on suhteellisen suvereeni runkosarjan johtaja ja voittaja kuten Tami sanoi. Joten jyväskyläiset, karavaani kulkee ja kevät lähestyy. Toiset menee pelaamaan mitaleista ja toiset sarjapaikasta. Ja toiset ei pelaa mistään. Saa nähä kuka pelaa mistäkin. Joillakin se on selvää, joillakin ei.
 
Viimeksi muokattu:

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minä voin ainakin rehellisesti myöntää HPK:n olleen parempi, itse asiassa ei pelkästään parempi vaan todella hyvä, hetkittäin jopa pelottavan hyvä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tuomarit epäonnistuivat.

Linjatuomari tiivisti omankin näkemykseni. Sekin on tosin todettava, että ottelun ainoa toisen erän jakso kun HPK dominoi, tämä ei tuottanut niitä maaleja. Kahden räikeän tuomarivirheen seurauksena HPK-maaleja syntyi kaksi. Tämä selittää suurelta osin JYP-leirin turhautumisen.

Vielä kerran: HPK voitti, sitä ei umpisurkea tuomarityöskentelyy muuta miksikään.

Jupa
 

Kröni

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Peliä en nähnyt ja tuomarivirheitä on saattanut tapahtumia, mutta lähes poikkeuksetta parempi joukkue voittaa ja uskon, että myös tänään kävi niin. Radion perusteella JYP oli välillä aikamoisessa purjeessa.

Niin ja isot plussat Laamaselle: hienot tuuletukset maalin jälkeen!
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tuomarit. Ne oli silti paskoja tänään. Ja Blackwolff vai kuka täällä kertoi olevansa itse tuomari ja tuomarit oli hyviä, pakko sanoa (anteeksi): Sinä et tosiaankaan taida olla hyvä tuomari?
En ole en, mielestäni vikaa olisi jos väittäisin olevani. Mutta tervetuloa katsomaan pelejä joita vihellän, jos oikeasti on kiinnostusta, tuskin on.

Mutta asiasta seinään tai sitten ei. Moniko olisi haukkunut Fonseliuksen jos jäällä olisi 3 tuomaria? Kukas se sen kaveri oli? En minä ainakaan tiedä ellen mene sm-liigan sivuille katseleen. Moniko viheltäisi jäähyn sen toisen kaverin nenän edestä, ottaen huomioon että on aika alotteleva kunkku.
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP:n peli perustuu osin vähän samaan mihin Rautakorven Tappara aikoinaan. Ehkä hieman lievemmässä muodossa kuitenkin. Mailalla rikotaan ja estetään jatkuvasti, sääntöjen rajamailla. Vaikka joku nollatoleranssi pitäisikin olla, muttei kyllä siltä näytä. Dufvan filosofiaan kuulunee erittäin tiukka viisikkopuolustus, jossa keinoja ei esim. juuri mailankäytön suhteen juuri kaihdeta. Nämä havainnot perustuvat omiin kokemuksiini, ja käsittääkseni, kuten olen jo useasti toitottanut, moni muukin jääkiekkoa seuraava on tätä mieltä. Sitä en kiellä, etteikö löytyisi runsaasti yksilötaitoa ja hienoa jääkiekkoa hyökkäyspäähän Perrinien, Tuppuraisten, Pihlströmien ym. johdolla. Mutta valitettavasti tämä päällepäin näkyvä kahvaus jää parhaiten mieleen.
Minä näen tuon pelin ihan erilaisena. JYP:n peli ei perustu mailapelaamiseen. Siellä karvataan vauhdilla, mutta ennen kaikkea keskialueella ei saa olla seisovin jaloin ei hyökkäyksien vastaanotossa eikä hyökätessä. Pakit lyö paljon kiekkoa päätyyn ja irtokekot pyritään voittamaan omalle joukkueelle. Isojen pakkien tehtävänä on pitää hyökkääjät kulmissa ja johtoasemassa ei ylipelata hyökkäyspäässä. Johtoasemassa karvataan maltillisesti eikä mennä ainakaan turhaan kulmiin ajettaviksi, ainakaan runkosarjassa jos ei pelissä isoa panosta ole.

Kuten Theofilus sanoin, vastustajan nimimerkki painoi silmään kauden aikasemmasta kohtaamisesta ja tämä edustaa vain minun mielipidettä, ei muiden. Painoi silmiin siksi, koska JYP kävi taannoin voittamassa Lappeenrannassa (otteluketju löytynee vielä) niin jo tuli täys laidallinen sieltä suunnasta JYP:n pelin viihdyttävyydestä ja pelaamisesta ylipäätään. Silloin rupesi vähän mietyttämään miten te viihdytätte yleisöä. On nimittäin niin helppo haukkua muita ja olla keskittymättä omaan tekemiseen.
No, sitten tuli Saipa Jyväskylään ja tämäkin näytti että on senkin vieras pelin viihdyttävyydessä ja pelikirjassa (vai mikä tämä on) tekemistä. No mailapelillä voitettiin 9-1. Toki täällä saa haukkua ja räksyttää niin paljon kuin haluaa, mutta ei kannata ihmetellä jos joku siihen puuttuu. Keski-Suomalaisten tasosta en tiedä, muta helvetin hyvä että sinä tiedät. Tule vittuilemaan jatkossakin ja näyttämään tasosi.


Tulit peliä näkemättä haukkumaan (ei näkynyt muun "ulkopuolisen" joukkueen kannattajia haukkumassa JYP:n peliä, joten olen pahoillani että satuit silmään) tätäkin JYP:n suoritusta.

Siellä oli kuule hieno taistelupeli ja parempi voitti, oli ihan vähän tunnettakin.
Itseasiassa kaikki 3 peliä tällä kaudella kerhoa vastaan ovat olleet hyviä peliä!
Minä ainakin olen viihynyt erinomaisesti.

Tarvitaan lisää jalkoja kerhon kaatamiseen ja onneksi niitä tulee. Tuppurainen ja Vatanen ja kerho kumoon, kiitos.

Onnea myös Saipalle loppukauteen.
 
Viimeksi muokattu:

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP:n peli perustuu osin vähän samaan mihin Rautakorven Tappara aikoinaan.
Eli siis sama, mutta vain vähän ja sittenkin vain osin? Eli ei oikeastaan mitään sinne päinkään.. Mutta ei siinä mitään jos isot pojat kertoi että jyppi kahvaa, niin pakko kai se uskoa.

Peliä en nähnyt, joten uskon tilastoihin. Maalit/torjunnat: 1/41 selittää tuloksen. Paremmalla prosentilla pitää viimeistellä, jos meinaa voittaa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Siis sanotaan nyt tuota SaiPulin kannattajaa vastaan sen verran, että ei JyP kahvaa, tiedä mistä moista keksinyt. Mun mielestä ei ole koskaan kahvannut. He pelaavat määrättyjä kiekottomia "fiksusti" ulos tilanteista. KalPa pelaa samaa, mutta puhdasta kärkikarvaajan estämistä ja kahvaamista.

Jos minulta kysytään niin JyP pelaa oikeasti varsin hyvää kiekkoa ja kun katsoo sarjataulukkoa en ihmettele, että ovat noin korkealla. Ei kukaan voi rikkoa itseänsä tuollaiseen johtoon. Pleijarit tuntuu sitten olevan eriasia, mutta kyllä JyP pelaa oikeasti hyvää jääkiekkoa.
 

Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
Raapustetaan nyt vähän omaakin versiota pelistä. Ensimmäinen erä oli aika huolimatonta peliä molemmilta, eikä oikein kumpikaan saaneet edes kelvollisia maalipaikkoja luotua. Jyp sai yhden vaarallisen paikan laitaväännön jälkeen, josta joku, en muista kuka, laukoi onneksi hieman maalista ohi. Vähän rupesi jo harmittamaan, että kauden ainoaksi jäävä sm-liiga peli omalla kohdallani olisi kahden tauolta palailevan jengin sekavaa pelailua.
Ei ollut! Toisessa erässä oli jo ihan eri meininkiä ja Kerho sai erän aikana kaksi sellaista pyöritystä Jypin päätyyn, että en muista vastaavaa nähneeni Jalosen ajan jälkeen. Erän loppupuolella vastaavasti Jyp pääsi myllyttämään kokolailla vastaavanlaisen pätkän toisessa päässä.
Kolmannessa erässä rupesi tunteetkin jo kuumenemaan sopivasti ja Kerhon maalilla oli jo kunnon hässäkkäkin pystyssä kertaalleen. Lassila piti päänsä kylmänä ja auttoi jälleen kerran joukkueensa voittoon.

Jäähyistä en jaksa alkaa sen kummemmin vääntämään. Pihlströmin ja Laamasen tilanne meni sen verran nopeasti ohi, että en oikein osaa ottaa siihen mitään kantaa. Olin kuitenkin yllättynyt, kun Pihlström komennettiin jäähylle, tosin lähinnä sen takia, että vastaavista tilanteista harvoin hyökkäävää pelaajaa boksiin pistetään. Saulietis-Malmivaara tilanteesta voisi sanoa, että Latvialainen ei ainakaan tehnyt kaikkeaan pysyäkseen pystyssä.

Kerholta on aika vaikea etsiä ketään epäonnistujaa. Haverinen antoi samassa vaihdossa kaksi hazardiavausta suoraan vastustajan lapaan, mutta muuten ei mitään ihmeempää jäänyt mieleen.

Jos HPK:n peliesitykset ovat olleet tätä luokkaa ja vastaavalla ilmeellä on vedetty koko kausi niin täytyy ihmetellä, missä Hämeenlinnalainen kiekkoyleisö on luurannut.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Huippu hyvä ja tapahtumarikas matsi kuten edellinenkin JYP peli Hämeenlinnassa. Olihan siinä JYP:kin ylivoimaa, mutta Kerhon alivoima oli (taas) todella hyvää!

Lauantaina täytyy mennä paikan päälle katsoon, onko IFK:sta mihinkään. Jos samanlainen puhuri pyörii kun toisessa erässä niin IFK pakit ovat vaan jaloissa.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lisätään vielä sen verran, että vaikka JYP kahvaa ja estääkin, niin en ole missään vaiheessa sanonut etteikö se pelaisi kuitenkin viihdyttävästi. Vauhdikasta kiekkoa päästä päähän, ja siihen lisättynä taitavat yksilöt niin mikäs siinä. Mutta se ei poista sitä faktaa, että JYP:n pelaajat käyttävät (omasta mielestäni, ja poikkeuksellisen paljon muidenkin mielestä) mailaa ja kiekottoman miehen estämistä kaksinkamppailutilanteissa.

Eli varmasti HPK-JYP ottelukin oli viihdyttävä jääkiekko-ottelu kaikilla osa-alueilla kaukalon tapahtumista Dufvan purkauksiin, kuten täällä on sanottu.
 

Gerbiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kahden räikeän tuomarivirheen seurauksena HPK-maaleja syntyi kaksi. Tämä selittää suurelta osin JYP-leirin turhautumisen.

Paljonkaan selkeämpiä kiekottoman estämisiä ei kyllä ole, kun mitä nämä kaksi jäähyä oli (kärki karvaajan estäminen) ja samaan soppaan menee siinä ennen Louhivaaran jäähyä ollut Haverisen estämisjäähy, mutta tämän Haverisen jäähyn kaikki onkin jo unohtaneet (oli myös täysin aiheellinen). Toisen erän Kerhon hallinta perustuikin pitkälle siihen, että Jyp ei uskaltanut enään estää Kerhon kärkikarvaajaa ja siitä muodostui Jypin pelinavauksen isot ongelmat.

Mitä Santeri muuten tekee tähdistössä?
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lisätään vielä sen verran, että vaikka JYP kahvaa ja estääkin, niin en ole missään vaiheessa sanonut etteikö se pelaisi kuitenkin viihdyttävästi. Vauhdikasta kiekkoa päästä päähän, ja siihen lisättynä taitavat yksilöt niin mikäs siinä. Mutta se ei poista sitä faktaa, että JYP:n pelaajat käyttävät (omasta mielestäni, ja poikkeuksellisen paljon muidenkin mielestä) mailaa ja kiekottoman miehen estämistä kaksinkamppailutilanteissa.

Eli varmasti HPK-JYP ottelukin oli viihdyttävä jääkiekko-ottelu kaikilla osa-alueilla kaukalon tapahtumista Dufvan purkauksiin, kuten täällä on sanottu.


Katsoppa tuosta ajasta 8:00 eteenpäin.

http://www.youtube.com/watch?v=Gi9Osmre5GM
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös