Ti 23.11.2010 Jokerit-HIFK

  • 39 816
  • 179

scholl

Jäsen
Nyholmin loukkaantuminen todella iso harmi...

Mitä hänelle kävi? Minulle on tullut kuva eri lajeissa tapahtuneista tälleistä, että lonkkaan tulee yleensä vain järkyttävä mustelma, mutta mitään ei yleensä mene rikki.

Jotenkin tuntui, että tuo tilanne ratkaisi koko ottelun. Jokerit saivat sen jälkeen täyden höyryn päälle, jota kesti Kiben kavennukseen saakka.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Eikö voi edes (yrittää) vetää Ben-Amoria turpaan? Mitä se Jalonen on teille elinkautisvangeillekin tehnyt, kun tyydytte tuolla tavalla muniinpuhaltelevaan IFK:hon. Kyllähän IFK mitaleille tällä kaudella menee, mutta entä se ryminä vs. neppailu?

Vallin loukkaantui 1. erässä, joten yhtään puolustajaa ei voinut uhrata kurittamaan Ben-Amoria, kun sitten olisi pitänyt pelata puolet pelistä 4 puolustajalla ja yksi niistä olisi ollut kauhu-Del Grosso. Nyholmin loukkantumisen jälkeen oli enää 11 hyökkääjää terveenä, joten vähän vaikeaksi olisi mennyt sielläkin, jos olisi haettu Ben-Amor eilen tanssiin.

Kuitataan homma Nordiksella seuraavassa HIFK-Jokerit kohtaamisessa Melart-kokoonpanossa. Ei kuitteja NHL-joukkueetkaan aina anna samassa pelissä missä tapahtuu joku oman pelaajan vahingoittaminen. Laitetaan vain numero muistiin ja soitetaan myöhemmin, kun on sopiva tilaisuus. Hommataan "trevor doyle" yhteen peliin Suomeen. : )
 

scholl

Jäsen
Vallin loukkaantui 1. erässä, joten yhtään puolustajaa ei voinut uhrata kurittamaan Ben-Amoria, kun sitten olisi pitänyt pelata puolet pelistä 4 puolustajalla ja yksi niistä olisi ollut kauhu-Del Grosso. Nyholmin loukkantumisen jälkeen oli enää 11 hyökkääjää terveenä, joten vähän vaikeaksi olisi mennyt sielläkin, jos olisi haettu Ben-Amor eilen tanssiin.

Ei välttämättä. Loukkaantuminen tuli 2. erässä. Jos olisi sen erän lopussa herätetty joukkuetta niin, että Liivik olisi ottanut matsia arabin kanssa niin mitä se olisi haitannut, jos 3. erä olisi menty 3 ketjulla. Tuskin se 4. ketju muutenkaan juurikaan pelasi, kun a) oli paljon ali- ja ylivoimaa ja b) oli 3 maalin takaa-ajo.

Siihen en ota kantaa olisiko tuo tilanne pitänyt kuitata vai ei, mutta seuraavan matsin kuittaamiset ovat jotenkin vähä-älyistä reagointia.
 

Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä hänelle kävi? Minulle on tullut kuva eri lajeissa tapahtuneista tälleistä, että lonkkaan tulee yleensä vain järkyttävä mustelma, mutta mitään ei yleensä mene rikki.

Scholl on selvästi katsonut pelin Urholta, kuten minäkin. Sen Urhon ainoan kuvakulman perusteellahan Ben-Amorin ja Nyholmin perseet osuivat toisiinsa eikä missään nimessä polvet. En tiedä onko Areenalla näytetty jotain muita kuvakulmia vai mistä nämä leikkaamispuheet tulevat.

Voihan polvi tosin mennä tuossa lonkkataklauksessakin rikki jos paino on yhdellä jalalla (taklaus tulee lonkkaan ja polvi vääntyy perässä).
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Scholl on selvästi katsonut pelin Urholta, kuten minäkin. Sen Urhon ainoan kuvakulman perusteellahan Ben-Amorin ja Nyholmin perseet osuivat toisiinsa eikä missään nimessä polvet. En tiedä onko Areenalla näytetty jotain muita kuvakulmia vai mistä nämä leikkaamispuheet tulevat.
Ei tuo kyllä Nyholmin takapuoleen osunut, vaan reiden etu- tai sivuosaan. Kaipa tässä sitten pitää vetää johtopäätöksiä sen perusteella, mikä osa reidestä on "polven seutua":

"Pelaajalle, joka taklaa “leikkaavalla” tavalla tai laskee omaa vartaloasemaansa taklatakseen
vastustajaa polven seutuun tai sen alapuolelle, tuomitaan erotuomarin harkinnan mukaan..."

Sinänsä on se ja sama, oliko taklaus sääntöjen vastainen vai ei. Kyllä tuollaiset pitää kuitata.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
eh: Olen kanssasi yhtä aikaa samaa mieltä ja eri mieltä. Lähtökohtaisesti Ben-Amorin taklaus ei mielestäni ollut törkeä, vaan aika normaali törmäys ja yhtä hyvin se olisi voinut olla Semir itse, joka loukkaantuu. Toisekseen kohteena ei ollut taitopelaajistamme kukaan. Kolmanneksi HIFK on tällä kaudella kuitannut yleisesti ottaen mallikkaasti ja aina ei kaikki vain mene just kohdilleen. Jos kohteena olisi ollut Ville, seuraukset olisivat olleet ihan toiset. Sääli, mutta näin se on. Jos jokainen joukkue kuittailisi kolmos/nelos -ketjujensa jätkien loukkaantumisia, loppuisivat pelaajat pikku hiljaa kesken. Jos HIFK olisi viettänyt tämän koko kauden muniin puhallellen, olisi eilinen vituttanut. Mutta lätkää seuraava vierasjoukkueen fani voinee päätellä, että kuittaaminen on yleisesti ottaen ollut erittäin ookoo-tasoa, kun yhdestä tapauksesta ei välitetä. Näin päin se logiikka menee. Ei niin, että siihen turtuu, ettei koskaan maksella takaisin. Alpon aika oli juuri sitä ja vitutus asiaa kohtaan kasvoi eksponentiaalisesti ajan kuluessa. Jokaisen joukkueen pelinkuvan asiantuntijoina pidän edelleen kyseisen joukkueen faneja, jotka näkevät paljon isomman otoksen kuin yksittäisiä matseja näkevä vieras. Tämähän ei tietenkään estä vierasfania yleistämästä asioita koskien joukkuetta, jonka matseja hän ei yleisesti ottaen näe. Tämä Mikko Kivisen kokoinen dilemma kuuluu kaikessa outoudessaan jääkiekon ja muidenkin lajien ns. fanikulttuuriin. Jolla on ikävä kyllä vuosi vuodelta vähemmän tekemistä itse otteluiden kanssa. Yleistän tässä muina miehinä tämän koskemaan kaikkien joukkueiden faneja, myös HIFK:n. Minäkin saatan sanoa, että Kalpa se aina vaan neppailee - ja tosiasiassa näen noin 3kpl Kalpan matseja per kausi. Väittelyn toinen osapuoli on saattanut nähdä 42 kpl Kalpan pelejä siinä vaiheessa, kun intämme apinan raivolla.

Mitä tulee siihen, että kuittaaminen seuraavassa matsissa olisi "huonoa / väärin", niin kehottaisin seuraamaan NHL / AHL -maailmaa. Siellä kuittaamiset tapahtuvat yleisimmin nimenomaan jatko-otteluissa. Onko HIFK:lle kehitetty omat kuittaamissäännöt ohi varsinaisen kuittauskulttuurin ja onko nämä säännöt kehitetty sen lisäksi muiden joukkueiden fanien toimesta? Kyllä vaan, nauttikaamme tästä. Samaa mieltä olen siitä, että Semiriä olisi pitänyt yrittää kolata eilen vielä enemmänkin. Tosin pienestä kaikki on kiinni. Jos Semir ei olisi huomannut Lennun tööttiä, olisi tullut rumaa jälkeä ja silloin täällä olisi vikisty edelleen, että väärin kuitattu. Olisi pitänyt haastaa tappeluun, vaikka Semirin oma toiminta oli nimenomaan puun takaa tullut taklaus. Jos Liivik olisi hakenut Semirin nyrkkeilyyn ja saanut pataansa, sekin olisi ollut väärin. Jos Liivik olisi voittanut, sekin olisi ollut väärin. Eikä sillä väliä ole, jos reilussa tappelussa saa käkättimeen. Semir on itse hävinnyt Schnabelille tällaisen.

Kuittaamiskulttuurin yleisesti ottaen olen omaksunut NHL / AHL:stä ja kannatan tätä Ikan lausumaa: "Kuitti tulee aina. Se voi tulla seuraavassa matsissa, se voi tulla kuukauden päästä, se voi tulla vuoden päästä. Mutta se tulee aina". Hienointa on, jos asian pääsee kuittaamaan samassa matsissa, mutta ei se aina vaan ihan onnistu. Eilisen kaltaisia tilanteita sattui ennen muinoin niin paljon per matsi, ettei kukaan paljon paskaakaan nakannut. Mun piti oikeasti katsoa vielä uudestaan kovalevyltä mitä siinä oikein tapahtui. Muistan WANHAN ifk:n ajalta matsin, jossa Saipan kaveri teloi Hannekselta klabbin. Jokainen vierasfani, jonka mielestä HIFK teki kaiken ennen oikein, muistaa varmasti tämänkin tapahtuman, joka sattui Nordiksella ennen joulua. Eikös vaan? Good old days! Mutta niinhän se kuitenkin meni, että kun HIFK kävi joulun jälkeen Lappeenrannassa, Mäkkäri teki hammaspoiston aivan yllättäen tälle samaiselle Saipan kaverille ja sai jopa kaupan päälle erään toisenkin loukkaantumaan. Silloin ei valiteltu edes omien fanien toimesta, että asiaa ei kuitattu samantien Nordiksella ja silloin oltiin hyvin tyytyväisiä seuraavan Lappeenrannan ottelun annista. Näin se siis oikeasti meni n. 10v. sitten. Ei niin, että Mäkkäri olisi riehunut mielipuolena samantien. Kuten joka ainoa jokaisen muun joukkueen fani olettaa. Ja itse asiassa tietääkin.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kyllä se Ben-Amorin taklaus Nyholmiin oli jäähyn arvoinen leikkaaminen, mutta kun tuomarit eivät nähneet tilannetta, niin se siitä. Jääkiekko on kontaktipeli ja jos Nyholm loukkaantui tilanteessa, niin kehnoa tuuria, ei voi mitään.

Hallilla en tilannetta edes kerinnyt huomaamaan ennen kuin punainen pikkukisu kieri jäänpinnassa mutta katsoin pelin jälkeen tuon tilanteen Urpon tallenteesta ja minusta se ei ollut jäähyn paikka, eikä se ollut sitä myöskään Urpolla ottelun kommentaattorina olleen Ika Lehtosen mielestä. Ben-Amor ajoi perstaklauksen Nyholmin lonkkaan, lonkan korkeudelle osunut taklaus ei varmastikaan täytä leikkaamisen tunnusmerkkejä. Siltikin tuo tottakai olisi ollut selvä kuittauksen paikka ja yrittihän Petrell jokunen minuutti myöhemmin kovalla vauhdilla kädet ylhäällä ajella Ben-Amorin maalinkulmalla mutta Ben-Amor oli hereillä ja kerkesi väistämään. Näinollen IFK:n kuitti jäi Nenä Jalosen pelin jälkeisiin itkupotkuraivareihin. Tuo Ben-Amorin taklaus herätti Jokerit ja 2.erä olikin Jokereilta vahva esitys jossa IFK oli lähinnä vain jaloissa pyörimässä.

Eilinen pisteen menetys aivan viime hetken tasoituksella vituttaa vieläkin, mutta oli tuo siitä huolimatta kasvojenpesu Jokereilta kuten ennakoinkin, voittokin oli niukka tosin vasta jatkoajalla. Kerälän ketju oli kokonaisuudessaan loistava, erityisesti Kerälä ansaitsee kiitosta koska on saanut tuossa keskellä pelaamisestaan osalta kuraa niskaansa, eilen Kerälä oli meidän paras sentteri ja hänen ketjunsa oli pelillisesti paras. Lahden Jaskalla on menossa huikea kausi ja urheilulehden jo ennen kauden alkua tuomitsema Teemu Pulkkinen näytti jälleen kiekollistaosaamistaan. Tästä on hyvä jatkaa torstaille Kerhon kaatoon, IFK:n päänahka oli tärkeä itseluottamuksen kannalta ja tietenkin siksi että paikallisvastustajaa pitäisi kauden keskinäisissä saada kyykytetyksi, voitot on nyt tasan pisteet silti edelleen IFK:lle 4-2.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Sinänsä on se ja sama, oliko taklaus sääntöjen vastainen vai ei. Kyllä tuollaiset pitää kuitata.

Ei tuosta kuittaamisesta kannata sielläpäin kauheasti huudella, ei ole teidänkään joukkueella tuo kuittivihko kauheasti nähnyt päivänvaloa, vaikka muutama matsi sitten olisi ollut siihen mahdollisuus SaiPa:a vastaan. Petrell pyrki kuittaamaan tuon taklauksen, mutta harmittavasti kova niitti meni ohi.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
En minä oikeasti väitä, että IFK neppailisi. Sen pelitapa on tällä hetkellä aika optimaalinen rymistelyynkin, samoin pelaajamateriaali.

Silti eilisestä jäi paha maku suuhun. IFK:n perinteisiin kuitenkin kuuluu melko olennaisesti tietty ylilyöntien uhka. Tällä en tarkoita, että jonkun pitäisi pimahtaa lähteenmäkimäisesti, mutta jotenkin Ben-Amor/Jokerit olisi pitänyt laittaa vastaamaan Nyholmin telomisesta. Pelkkä töniminen ja yksi epäonnistunut taklaus ei siihen riitä.

Onhan se tietysti hyvä, jos kuitti tulee seuraavassa ottelussa. Toisaalta kun mahdollisuus olisi ollut heti seuraavassa vaihdossa, miksi lykätä kuittaamista kahden viikon päähän? Siksikö, ettei Melart ollut kokoonpanossa? Niin kovin kliinistä, missä on tunne?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Niin kovin kliinistä, missä on tunne?

Hei, tämä eilinen matsi oli moneen vuoteen ensimmäinen, missä oikeasti tuli edes vähän tunnetta kentälle. Nuo show-painit eivät ole tuoneet tunnetta kuin katsomoon. Mutta, tässä pelissä oli pitkästä aikaa taklauksia, muutenhan nämä matsit ovat olleet pääsääntöisesti mitäänsanomatonta neppailua.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Olipas vaisu paikalliskamppailu. Moni varmaan ajatteli, että säälii niitä katsojia, jotka olivat vaivautuneet paikan päälle. Toki ei ollut täysi tupa. Varsinkin toinen erä oli hyvin heikkotasoinen jääkiekkoerä. Siihen kun lisätään kaksi kummallista maalia eli se 2 pelaajan yhteentörmäys puolustusalueella, joka mahdollisti Kerälän vapaan pääsyn maalille ja toisaalta tilanteen, jossa Jokeri työnsi IFK-pakin ja kiekon maaliin niin surkuhupaisuus oli noussut uusiin sfääreihin.

Täyttä provoahan tuo kirjoittelu tuossa yllä on mutta 2.erä oli tietenkin IFK:n kannalta heikkotasoinen, mutta kokonaisuutena se ei sitä ollut. Jokerit jyräsi tuossa erässä IFK:n pelillisesti ja fyysisesti, IFK ei pysynyt ylhäältä karvaavan ja vahvasti luistelleen Jokeripakan vauhdissa ja oli kaiken lisäksi fyysisesti varsinainen tiskirätti niin ehkä se vähän kokemattomamman ja vähän jääkiekko seuranneen IFK-katsojan silmissä näytti huonolta, kokonaisvaltaisesti jääkiekkoa seuraava sen sijaan näki kentällä molemmat joukkueet ei vain sitä omaansa.

3.erä oli todellisuudessa pelin huonoin, se oli sitä KJ:n kuuluisaa prosenttilätkää joka tällä kertaa sattui säkällä tuomaan tulokseksi viime hetken tasoituksen ja yhden pisteen. Pelillisesti IFK oli siinäkin erässä varsin heikko ja se sai kokonaista 7 laukausta Jokereiden maalia kohti tuossa kiriä vaatineessa erässä, harvoin tuolla laukausmäärällä syntyy 3 maalia - tällä kertaa niin kävi, yleensä ei. Ainoastaan huikeasti pelannut Lundell pelasti IFK:n tuossakin erässä, Lundell torjui 15 kertaa ja pelasti siinä mm rankkarin.

Onko IFK:n vieraspelaaminen muuten aina noin munatonta prosenttilätkää, missä on se kotikentän raivo, fyysisyys ja kova luistelu?
 

tutzba

Jäsen
Kyllä se Ben-Amorin taklaus Nyholmiin oli jäähyn arvoinen leikkaaminen

Leikkaaminen? Ben-Amor osuu Nyholmia vasempaan reiteen tuohon sivulle, ja kun muistetaan, että

524 - Leikkaaminen
a) pelaajalle, joka taklaa "leikkaavalla" tavalla tai laskee omaa vartaloasemaansa taklatakseen vastustajaa polven seutuun tai sen alapuolelle, tuomitaan erotuomarin harkinnan mukaan -- "Leikkaaminen" on teko, jossa heittäydytään vastustajan polviin tai niiden alapuolelle, rynnätään tai kaadutaan vastustajan polviin, kun häntä on lähestytty takaa, sivulta tai edestä


on leikkaamisesta turha puhua. Komea persetaklaus, näitä lisää.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko IFK:n vieraspelaaminen muuten aina noin munatonta prosenttilätkää, missä on se kotikentän raivo, fyysisyys ja kova luistelu?
Ei aina, mutta tällä kaudella ihan liian usein kyllä. Vierasmatsien pistesaldo saisi olla huomattavasti suurempi, mutta parempi tietysti voittaa kotipelit, jos välttämättä valita täytyy. Ja kyllähän tuo eilinenkin kokoonpano oli ikävän siipirikkoinen, mutta niillä on pakko pärjätä, ketkä pelikunnossa ovat ja ei se kolmannen erän nousu ainakaan huonon jengin merkki ole. Pakko vaan toivoa tämän loukkaantumissuman tietävän sitä, että keväällä on paras mahdollinen jengi jalkeilla, Granlundia myöten. Nyt toki näyttää siltä, että sentteriä ja pakkia vielä haetaan markkinoilta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Leikkaaminen? Ben-Amor osuu Nyholmia vasempaan reiteen tuohon sivulle, ja kun muistetaan, että

524 - Leikkaaminen
a) pelaajalle, joka taklaa "leikkaavalla" tavalla tai laskee omaa vartaloasemaansa taklatakseen vastustajaa polven seutuun tai sen alapuolelle, tuomitaan erotuomarin harkinnan mukaan -- "Leikkaaminen" on teko, jossa heittäydytään vastustajan polviin tai niiden alapuolelle, rynnätään tai kaadutaan vastustajan polviin, kun häntä on lähestytty takaa, sivulta tai edestä


on leikkaamisesta turha puhua. Komea persetaklaus, näitä lisää.

Hartwallin kuutiossa on niin surkea kuva, että sen välityksellä tilanne näytti leikkaamiselta. Voin siis olla väärässäkin, kun kuvalähde oli niin onneton kuin se Jokerit-hallissa on. Ehkä taklaus osui Nyholmia perseeseen, minusta se näytti hallissa leikkaamiselta, kun näytettiin uudestaan valotaululta. Hyvä lähtökohta se tilanne kuitenkin on jonkun tulevan pelin kuitille ja vastaanottajana on Ben-Amor, joka tietää itsekin ihan hyvin asian ja varmasti kestää tämän tilanteen kuin iso mies, naureskellen asialle ammattipelaajana.

EW osaa ja hyväksyy myös kuitit, toisin kuin Jortikka, joka ei osaa kuin mylviä omilleen ja haistatella vastajoukkueen johtoportaalle (ainakin 10 vuotta sitten osasi). Ehkä näihin paikallispeleihin saadaan nyt fyysistä lisäväriä, kun Jokereita valmentaa "väritön" Erkka, jonka joukkueet ovat kaikkea muuta kuin värittömiä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Onhan se tietysti hyvä, jos kuitti tulee seuraavassa ottelussa. Toisaalta kun mahdollisuus olisi ollut heti seuraavassa vaihdossa, miksi lykätä kuittaamista kahden viikon päähän? Siksikö, ettei Melart ollut kokoonpanossa? Niin kovin kliinistä, missä on tunne?

Kyllähän siis tältä osalta olinkin samaa mieltä. Eli olisi Semiriä saanut kolata lujempaakin. Hyvä osoitus siitä, miksi minä en ole valmentaja ja Nenä kuitenkin on, nähdään lopputuloksesta: Olin itse aivan satavarma, että peli on jo hävitty ja olisin lähettänyt Liivikin hakemaan Semirin ja siinä samalla itsensä ulos. Peli ei ollut kuitenkaan pelattu ja jos oma joukkue saa kirivaihteen päälle tullen jopa tasoihin, ei sellaista turakaista löydykään, joka näissä olosuhteissa katkaisisi lupaavan vaiheen 3-2 -tilanteessa vaikkapa joukkomyllyyn. Pena ei enää koutsaa, hän olisi kunnon reliikkinä mouhottanut.

Vierasmatsit ovat yleisesti ottaen sitä tylsempää kauraa joukkueella kuin joukkueella ja mielestäni parempi niin päin, että himassa viihdytetään ja vieraissa ollaan koneita. Sama pätee siis kaikkiin ja Narrit Nordiksella syksyllä oli kahvaran jälkeen seuraavaksi aneemisin nippu. Erkka on pelimies, uskon että paikalliset saavat lisäväriä, kun saatiin Kummelin tyyliin Turku ulos. Nokka se oli, joka lähetti aikanaan Melartin Rajamäen kimppuun ja Nokka se oli, joka on valinnut Melartin kokoonpanoon pariin tiettyyn otteluun. Kyllä se osaa mouhotakin, vaikka ei ulospäin uskoisi.
 

ilu

Jäsen
Hartwallin kuutiossa on niin surkea kuva, että sen välityksellä tilanne näytti leikkaamiselta. Voin siis olla väärässäkin, kun kuvalähde oli niin onneton kuin se Jokerit-hallissa on. Ehkä taklaus osui Nyholmia perseeseen, minusta se näytti hallissa leikkaamiselta, kun näytettiin uudestaan valotaululta.

Ohessa linkki kuvaan Urhon lähetyksestä, jokainen voi arvuutella osuuko perseeseen, reiteen vai polven seutuun: http://imgur.com/pkghn.png

Eiköhän Ben-Amoria vielä ensi matsissakin muistutella tapahtuneesta, oli kyseessä puhdas taklaus tai ei.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Haluaisin kyllä vähän perspektiiviä muualtakin tähän analysointiin, voisko joku mielellään linkittää vaikka Scott Stevensin kovimmat perstaklaukset tähän väliin?
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Ohessa linkki kuvaan Urhon lähetyksestä, jokainen voi arvuutella osuuko perseeseen, reiteen vai polven seutuun: http://imgur.com/pkghn.png

Eiköhän Ben-Amoria vielä ensi matsissakin muistutella tapahtuneesta, oli kyseessä puhdas taklaus tai ei.

Aivan sama mihin osuu ja miten, Nyholm on täysin kiekoton pelaaja ja siksi kurinpitäjät tutkivat tuota kyseista osumaa tällä hetkellä.
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Tai sitten katsoo täältä alkaen ajasta 0.36. Siitä on vähän helpompi tehdä johtopäätöksiä.

Ja oleellista tuossa on se, että Ben-Amour siirtää painopisteensä todella alas ennen osumaa. Mistään perseet vastakkain osumasta on aivan turha puhua. En usko, että Ben-Amourin tarkoitus olisi ollut vahingoittaa, mutta kun pelaaja on vastuussa mailastaan, niin olkoon myös perseestään.
 

ilu

Jäsen
Aivan sama mihin osuu ja miten, Nyholm on täysin kiekoton pelaaja ja siksi kurinpitäjät tutkivat tuota kyseista osumaa tällä hetkellä.

Nyholm heittää kiekon pois alle sekunti ennen osumaa eikä missään nimessä ole kiekoton. Ja vaikka olisikin, ei estämisestä voi viheltää kuin pienen rangaistuksen. Kohtuuttoman kovasta pelistä sitten ehkä voisi tuomion jakaakin, mutta mikäli tilanteesta jotain jälkiseuraamuksia tulee, uskon että tilanne käsitellään leikkaamisena. Jälkiseuraamuksetkin mieluummin 7.12. kuin kabineteissa.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Eli siellä on pikkukisut käyny taas itkemässä.

Porukka on niin helvetin pihalla täällä välillä, se toisaalta tekee tästä aika hauskan nettisivun. Kolmeen vuoteen ei ole joukkueen edustajat voineet vaikuttaa mitenkään kurinpidon päätöksiin, videoihin jne.

Durable vetää täällä rinta rottingilla kolme-neljä vuotta vanhoilla tiedoilla ja vielä kehtaa julkaista ne, hohhoijjaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös