Ti 23.11.2010 Jokerit-HIFK

  • 39 816
  • 179

scholl

Jäsen
Täyttä provoahan tuo kirjoittelu tuossa yllä on mutta 2.erä oli tietenkin IFK:n kannalta heikkotasoinen, mutta kokonaisuutena se ei sitä ollut.

Paskat. Telkkarista näkee paremmin kuin hallilla ja kun katsoo telkkarista niin on vähemmän humalassa, joten pystyy arvioimaan paremmin.

Eka erä oli sellaista peliä, jossa pyritään välttämään virheitä ja pelaamaan todella lyhyitä vaihtoja (ja vaihtojen suorittamiseksi kiekko toimitettiin vain päätyyn). Toinen erä oli hirveätä sähellystä keskialueella, jossa toivoi välillä edes pelikatkoja, jotta edes jompi kumpi saisi aloituksen jälkeen pelirytmistä kiinni. Nyholmin loukkaantumisen jälkeen Jokerit heräsivätkin ja lopussa tuli kaksi maalia aiemmin mainituista mokailuista. Silti ankeata peliä, jossa ei juuri paikallismatsin tyylistä suurta tunnetta ollut. En tiedä oliko Urho taas vaimentanut äänet, mutta minusta tuntui, ettei katsomossakaan eletty mukana tai kannustettu. Puuttui täysin se meteli, joka kuuluu paikallismatseihin.

Oli miten oli niin Jokeri-pelaajat syttyivät nyt paremmin paikallismatsiin kuin IFK-pelaajat ja pelillisesti tuo oli kaiken kaikkiaan huono matsi. Vain muutama hyvä hyökkäys tai taitava suoritus koko ottelussa.

JHag kirjoitti:
ei sellaista turakaista löydykään, joka näissä olosuhteissa katkaisisi lupaavan vaiheen 3-2 -tilanteessa vaikkapa joukkomyllyyn. Pena ei enää koutsaa, hän olisi kunnon reliikkinä mouhottanut.

Ei, mutta 2-0 tai 3-0 tilanteessa ennen toista erätaukoa olisi niin voinut tehdä. Jos Jokerit heräsivät Nyholmin loukkaantumisesta niin IFK olisi voinut herätä myllystä, josta molemmat olisivat ottaneet 5min. Ehkäpä 3. maali olisi jäänyt syntymättä. Tosin voi olla, että loukkaantuminen sytyttää pelaajia enemmän kuin joku normimylly.
 
Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Ringetessähän tuo perstaklaus ei ole sallittua.

Urhon parasta antia oli kun maailman lapsellisin kommentaattori Ika Lehkonen sai kihertelyltään kerrottua meille katsojille että "Ville Peltosella on kummallinen tapa pompata aina esiin, kun tarvitaan maalia tai ratkaisevaa syöttöä". Samassa kamera näyttää kun Ville Peltonen pomppaa jäälle ja tuomari näyttää että liikaa miehiä jäällä.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Aivan sama mihin osuu ja miten, Nyholm on täysin kiekoton pelaaja ja siksi kurinpitäjät tutkivat tuota kyseista osumaa tällä hetkellä.

No kun ei edes ollut kiekoton, hieman ennen Ben-Amorin taklausta Nyholm löi kiekon päätyyn. En tosin ole yllättynyt että IFK on jälleen videoita lähetellyt, se kun kuuluu niihin brändin perinteisiin.
 
jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Urhon parasta antia oli kun maailman lapsellisin kommentaattori Ika Lehkonen sai kihertelyltään kerrottua meille katsojille että "Ville Peltosella on kummallinen tapa pompata aina esiin, kun tarvitaan maalia tai ratkaisevaa syöttöä". Samassa kamera näyttää kun Ville Peltonen pomppaa jäälle ja tuomari näyttää että liikaa miehiä jäällä.

Tähän on pakko listätä tilanne, jossa selostamo puhui Hentusesta ja JP sanoi Hentusella olevat apina selässä. No, Ika ehti siihen lisätä jotain seuraavan tyylistä: "Suht isokokoinen apina". Samalla hetkellä kun Ika tuon sanoi, niin kuva siirtyi Jortikkaan :)
 
Durable

Jäsen
Porukka on niin helvetin pihalla täällä välillä, se toisaalta tekee tästä aika hauskan nettisivun. Kolmeen vuoteen ei ole joukkueen edustajat voineet vaikuttaa mitenkään kurinpidon päätöksiin, videoihin jne.

Durable vetää täällä rinta rottingilla kolme-neljä vuotta vanhoilla tiedoilla ja vielä kehtaa julkaista ne, hohhoijjaa.

3.4. Kurinpitokäsittely otteluvideon perusteella
Joukkueilla on mahdollisuus saattaa kurinpitokäsittelyyn mikä tahansa ottelussa sattunut törkeä tai väkivaltainen tapaus, mistä olisi tullut tuomita ottelurangaistus, riippumatta siitä, onko erotuomari tuominnut tästä rangaistusta.

Kyseinen pätkä sm-liigan sivuilta.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Siis....krhm...eikös se optio otettu pois aikaa sitten, että joukkueet itse voisivat lähetellä videoita? Nyt kaipaan tähän asiaan TIETOA. Se oli vastenmielistä aikaa, kun läheteltiin itse clippejä ja jos ifk:lla on jotain tekemistä asian kanssa nyt, niin hyi vittu!

Taklaukset kuuluvat lajiin ja tuomioiden pitäisi olla taklaamista suosivia. Kuten ne ovat maalejakin suosivia. Maalikamerakuvastahan ei katsota varsinaisesti, meneekö kiekko maaliin, vaan sitä, onko mitään esteitä hyväksyä maalia. Samat pitäisi olla takluksissakin. Jos on epäselvä tilanne, eikä laittomuuksia pystytä löytämään, pitäisi hyväksyä, että tämä on kontaktilaji.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres

Durablet ja flintit täysin pihalla, taas kerran. JHag, ei huolta, tänä päivänä ei liigalle voi mitään videoita tai pätkiä lähetellä. Ei kyllä tosin ihmetytä ollenkaan että joku durable tsekkailee kieli poskella jotain liiton tai liigan sivuja ja kopioi pätkiä tänne. On kyllä helvetin väsynyttä meininkiä, mutta jatka samaan mallin vaan. Kivahan näitä Durablen höpinöitä on "lukea"..ja flintit ja muut säestää jostain brändeistä ja tavoista =)
 
Callahan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Leikkaminen

Kyllä tuo taklaus täytti leikkaamisen tunnusmerkit joten kuitti tulee joku päivä. Tuomareiden pitäis hoitaa hommansa ja 5+20 olis olliut oikein. Parashan oli se kun Nyholm itse kävisi "hoitamassa" homman kun kuntoutuu ellei ura ollut tässä. Nivelsiteet on ilmeisesti paskana. Wanha IFK olis kuitannut heti. Jäin kaipaamaan sen tyylistä ratkaisua kun TPSin muistaakseni Schaffer taklasi törkeäst IFKn puolustajaa (nykyistä TPS valmentajaa). Mäkkäri luisteli välittömästi kaverin kiinni ja alkoi irroittamaan hampaita kaverilta. Taidan ostaa jo liput jo 7.12 matsiin.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Juu, en minäkään pidä siitä, jos HIFK on lähettänyt Ben Amorin taklauksesta videon liigan toimistoon. Toisaalta ei ole mitään todistetta siitä, että lähettäjä olisi HIFK, eikä esim. pelin erotuomari-tarkkailija.

Voiko seurat lähettää videoita sm-liigan toimistoon ja vaatia lisärangaistuksia vastajoukkueen pelaajille ottelun jälkeen. Ensin haluaisin nähdä linkin tai jonkun tietolähteen, joka on luotettava, tästä asiasta, että keskustelu saisi edes vähän järjellistä pohjaa sille oletukselle, että HIFK olisi seurana vaatimassa Ben-Amorille Nyholmin taklauksesta pelikieltoa.

Edit. Renegade taisi jo vastata, että seurat eivät voi lähetellä videoita esim. eilisestä Beb-Amorin taklauksesta Nyholmiin.
 
ilu

Jäsen
Juu, en minäkään pidä siitä, jos HIFK on lähettänyt Ben Amorin taklauksesta videon liigan toimistoon. Toisaalta ei ole mitään todistetta siitä, että lähettäjä olisi HIFK, eikä esim. pelin erotuomari-tarkkailija.

Voiko seurat lähettää videoita sm-liigan toimistoon ja vaatia lisärangaistuksia vastajoukkueen pelaajille ottelun jälkeen. Ensin haluaisin nähdä linkin tai jonkun tietolähteen, joka on luotettava, tästä asiasta, että keskustelu saisi edes vähän järjellistä pohjaa sille oletukselle, että HIFK olisi seurana vaatimassa Ben-Amorille Nyholmin taklauksesta pelikieltoa.

SM-liigan kurinpitosäännöt 2010-2011 löytyvät täältä http://www.sm-liiga.fi/kurinpito/saannosto.html ja kohta 3.4 sanoo, kuten Durable mainitsikin, seuraavaa:

"3.4. Kurinpitokäsittely otteluvideon perusteella
Joukkueilla on mahdollisuus saattaa kurinpitokäsittelyyn mikä tahansa ottelussa sattunut törkeä tai väkivaltainen tapaus, mistä olisi tullut tuomita ottelurangaistus, riippumatta siitä, onko erotuomari tuominnut tästä rangaistusta.

Joukkueen on toimitettava SM-liigan toimistoon ottelua seuraavana päivänä klo 14.00 mennessä kirjallinen käsittelypyyntö. Myöhästyneitä tutkintapyyntöjä ei oteta käsiteltäväksi. Käsittelypyyntö otteluvideon perusteella tehdään sitä tarkoitusta varten laaditulle lomakkeelle ja sen allekirjoittaa SM-liigan Johtoryhmän jäsen. Käsittelypyyntö tehdään aina kirjallisesti ja mukaan liitetään otteluvideo ja mahdollinen lääkärintodistus.

Mikäli käsittelypyyntö ei johda rangaistukseen, SM-liiga veloittaa pyynnön tehnyttä joukkuetta 5.000 €. Kurinpitokäsittelyn aikana pelaaja tai toimihenkilö on oikeutettu edustamaan joukkuettaan, ellei toisin määrätä."
 
narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Kyl Parashan oli se kun Nyholm itse kävisi "hoitamassa" homman kun kuntoutuu ellei ura ollut tässä. Nivelsiteet on ilmeisesti paskana..

Ton mä haluan nähä, kun nobody Nyholmi käy kouluttamassa Ben Amoria. Toivottavasti kaveri kuntoutuu ja jopa pääsee pelaamaan seuraavaan paikalliseen.
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitäs, mitäs. Täällä suomen "kovinta peliä"(tm) pelaavan jengin fanit itkevät ja mussuttavat kovasta pelistä? Nyyh, meidän kaveria taklattiin, nyyh. Eihän niin saa tehdä. Me vaan saadaan taklata, mut ei meidän jätkiä.

Lätkä on kontaktipeli ja välillä taklaukset eivät osu täydellisesti. Välillä joku loukkaantuu ihan puhtaastakin taklauksesta. Semir veti perstaklauksen, mutta voiko siitä syyttää kun Semir on niin pieni kundi ettei yllä korkeammalle (tähän hymiö).

Juuri tällaisista "rajamailla" olevista tilanteista ja niiden jälkiseuraamuksista johtuen (jotka yleensä pistävät koko vastuun ja pelikiellot taklanneelle pelaajalle) kukkahattutädit saavat rellestää ja pilata kiekon kokonaan. "Tuli puun takaa" - no eikä tullut, avojäällä oltiin ja näkyvyys oli hyvä jos olisi katsonut, "kiekoton pelajaa" - höpöhöpö, oli juuri syöttänyt kiekon pois. Kohta siellä ei saa taklata ollenkaan. Ja Hifkifanit vielä haluavat sellaista linjaa (enkänytväitäettäkukaansanoositäääneen, vaan se on lopputulema tällaisista kovista taklauksista, jotka vievät lasarettiin). Phuh.

Jos Nokka kokee että pikku Hifkiläistä kiusattiin iso-Semirin puolesta ilkeästi, niin sieltä tulee joku koputtelemaan olkapäälle seuraavassa matsissa. Ja hyvä niin.

Edit: Kaikkea hyvää ja tsemppiä Nyholmille parantumiseen. Paska tsägä, mutta siksi jääkiekkoilijoiden palkoissa on vaarallisen työn lisää.
 
ilu

Jäsen
Mitäs, mitäs. Täällä suomen "kovinta peliä"(tm) pelaavan jengin fanit itkevät ja mussuttavat kovasta pelistä? Nyyh, meidän kaveria taklattiin, nyyh. Eihän niin saa tehdä. Me vaan saadaan taklata, mut ei meidän jätkiä.

Lätkä on kontaktipeli ja välillä taklaukset eivät osu täydellisesti. Välillä joku loukkaantuu ihan puhtaastakin taklauksesta. Semir veti perstaklauksen, mutta voiko siitä syyttää kun Semir on niin pieni kundi ettei yllä korkeammalle (tähän hymiö).

Semir olisi voinut ajaa suoraan ja kovaa päin. Jostain syystä lähti kuitenkin hakemaan lonkkataklausta ja tiputti painopisteensä vaarallisen alas osuen sitten jalkoihin. Seurauksena Nyholmilta meni sivuside polvesta.

Semir teki ihan oikein yrittäessään taklata, mutta ei se että on muita päätä lyhyempi oikeuta taklaamaan vastustajaa nähdyllä tavalla. Ei varmasti pyrkinyt vahingoittamaan, mutta joutuu nyt kantamaan tekonsa seurakset. Itse toivon että kantaa ne 7.12. kentällä.
 
Toivottavasti asialle ei laiteta Melartia vaan hoidetaan asia kunnolla.
 
scholl

Jäsen
Toivottavasti asialle ei laiteta Melartia vaan hoidetaan asia kunnolla.

EN ymmärrä tätä kuittaamista. Voisiko joku avata, kuinka siellä P-Amerikassa asiasta ajatellaan?

Viime kaudella Tuukka pelasi vaarallisesti ja vähän väliä oli jonkun joukkueen pelaaja hänen jäljiltään lasaretissa. Kun IFK pelaaja loukkaantui vuorostaan niin oli aivan oikein tuo Tervetuloa Stadiin ja nouto. Ymmärsin kuittauksen.

Zlatan öykkäröi, potkii ja tönii melkein koko ajan. Hän potkaisi omaa pelaajaa harjoituksissa, potki Mark van Bommelia maaottelun tauolla pukukoppikäytävässä, teloi Marco Materazzin saikulle jne. Koko ajan sattuu ja tapahtuu. Tajuaisin sen, jos joku Nigel de Jong tulisi ja niittäisin Ibran muutaman kuukauden sairaslomalle. Ymmärtäisin kuittauksen.

Sen sijaan en ymmärtänyt kuittausta, jossa Jere noudettiin kauden toisessa IFK:n ja Bluesin välisessä pelissä. Ekassa pelissä Jere yritti taklata puhtaasti, ok vähän meni ohi, Järvinen loukkaantui ei ehkä taklauksen johdosta, vaan koska putosi polvilleen. Mies oli rivimies ja teko ehkä korkeintaan puolittain tahallinen. Olisin ymmärtänyt, jos siinä tilanteessa olisi tullut joukkomylly, mutta nyt kun tuli sellainen jotenkin väsyneenoloinen kuittaus seuraavassa matsissa, joka ei tullut edes yllättäen, vaan jokainen tiesi sen etukäteen niin se oli aika hävettävää touhua.

Nyt sama juttu. Kuittaus voi tulla muka koska vain ja missä vain, mutta sitten kun se tulee 7.12, jolloin Melart on vain sen takia kokoonpanossa, että hän kuittaa niin onpas hauskaa. IFK oli eilen taklauksen jälkeen jyrän alla ja tilanne oli vielä siinä vaiheessa vain 0-1 niin en ymmärrä, miksei siinä tilanteessa voinut muuttaa pelin kulkua tappelulla, josta molemmat olisivat lentäneet ulos. Olisi tullut kuitattua ja ehkä sekoitettua Jokereiden hurmosta. Ässät oli jyrän alla HIFKiä vastaan ja maaliero oli jo revennyt liian suureksi heidän kannaltaan, mutta joka tapauksessa Kudroc yritti noutaa pakkia ulos IFK:lta, jotta jouduttaisiin pelaamaan neljällä puolustajalla. Wärn meni fiksusti väliin ja lensi ulos. Se oli pelin sisällä reagointia, vaikka tilanne oli heidän kannaltaan jo toivoton ja Kudroc jonkinlainen jäällä liikkuva aikapommi tuossa pelissä, mutta silti jotenkin fiksumpi kuvio kuin odottaa seuraavaan otteluun.

Spontaanit tappelut ovat hyvä lisä otteluihin. Samoin se, että kostetaan (vaikkapa jälkikäteen), jos on oikeasti syytä siihen (kuten Tuomo Ruudun loukkaantumisen yhteydessä). Samoin se, jos joku pelaaja kokee, että nyt meni homma väärin ja näyttää samassa pelissä ne tunteet ja nahistelee loukkaantumisen aiheuttajan kanssa. Nyt on kyseenalainen tilanne, eikä reagoitu heti, vaan suunnitellaan seuraavaan matsiin "murhaa", josta tietää puoli kaupunkia etukäteen niin onhan se naurettavaa.
 
Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Semir olisi voinut ajaa suoraan ja kovaa päin. Jostain syystä lähti kuitenkin hakemaan lonkkataklausta ja tiputti painopisteensä vaarallisen alas osuen sitten jalkoihin. Seurauksena Nyholmilta meni sivuside polvesta.

Semir teki ihan oikein yrittäessään taklata, mutta ei se että on muita päätä lyhyempi oikeuta taklaamaan vastustajaa nähdyllä tavalla. Ei varmasti pyrkinyt vahingoittamaan, mutta joutuu nyt kantamaan tekonsa seurakset. Itse toivon että kantaa ne 7.12. kentällä.
En jaksa koko ketjua kahlata läpi, mutta todettakoot että kannattaa katsoa hidastus taklauksesta. Pommi osuu suoraan lonkkaan. Onko se väärin?

Toivottavasti seuraavassa matsissa ifk lähettää koko rottaosastonsa päälle ja ottaa vielä pari hullua huittisista apuihin. Ihan oikesti siis! Väriä tämä liiga kaipaa ja jokainen turpakäräjä on plussaa. Ihan sama miksi tapellaan kunhan tapellaan! Varsinkin paikallisissa.

Eilinen oli hyvä ilta ja Jokerit hoiti leiviskänsä sekä oli jopa yllättävän fyysinen. Jatkamme eteen päin Stadin Ykkösinä!

Jatketaan.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Durablet ja flintit täysin pihalla, taas kerran. JHag, ei huolta, tänä päivänä ei liigalle voi mitään videoita tai pätkiä lähetellä. Ei kyllä tosin ihmetytä ollenkaan että joku durable tsekkailee kieli poskella jotain liiton tai liigan sivuja ja kopioi pätkiä tänne. On kyllä helvetin väsynyttä meininkiä, mutta jatka samaan mallin vaan. Kivahan näitä Durablen höpinöitä on "lukea"..ja flintit ja muut säestää jostain brändeistä ja tavoista =)

Otahan taas lisää brändiä niin voit helposti unohtaa taas tarkistaa mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja kuten sanoin niin en ole yhtään yllättynyt että videosirkus on taas käynnissä IFK:n taholta, ei ole ensimmäinen kerta eikä varmasti viimeinen siellä kun on sille peristeet. Kovaa saa pelata tasan niin pitkään kun sitä tekee punaiset pikkukisut kun mirri sitten ottaakin vähän takaisin iskua turkkiinsa niin tuttu videoshow on valmis.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Kovaa saa pelata tasan niin pitkään kun sitä tekee punaiset pikkukisut kun mirri sitten ottaakin vähän takaisin iskua turkkiinsa niin tuttu videoshow on valmis.

Onnittelut naapurille kahdesta pisteestä, peli oli ok, ei mikään loistava jääkiekkotapahtuma. Fiilistä hallissa oli ainoastaan kotijoukkueen faniryhmän kohdalla, muuten täysin kuollutta (enkä sano, että sitä olisi HIFK:n hallissa välttämättä edes saman verran). Kaiuttimien tehoja on säädetty vielä kovemmalle, jotta saataisiin jotain tunnelmaa aikaiseksi, ei toimi mieelstäni näin. Ylläoleva kommentti kertoo valitettavasti jotain jostain vanhasta alemmuuden tunteesta, jota ei järjen mukaan pitäisi enää olla, aika säälittävää. Jokerit oli aktiivisempi, mutta ei niin paljon parempi, kuin jotkut kirjoittajat täällä hehkuttivat, ansaittu voitto kuitenkin. Saitte vielä oikean valmentajan, vaikka onkin ollut pois seuravalmentamisesta, niin suunta voi olla vain ylöspäin.
 
TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Zlatan öykkäröi, potkii ja tönii melkein koko ajan. Hän potkaisi omaa pelaajaa harjoituksissa, potki Mark van Bommelia maaottelun tauolla pukukoppikäytävässä, teloi Marco Materazzin saikulle jne. Koko ajan sattuu ja tapahtuu. Tajuaisin sen, jos joku Nigel de Jong tulisi ja niittäisin Ibran muutaman kuukauden sairaslomalle. Ymmärtäisin kuittauksen.
Tämä kohta meni sen verran ohi, että pakko kysyä missä liigassa tällaista on tapahtunut? Jossain Slovenian divarissa? Ei ainakaan nuo nimet sano yhtään mitään. Oikein potkaissut, huhhuh! Onneksi SM-liigassa ei sentään mitään potkimisia nähdä.
 
Viimeksi muokattu:

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Aika akrobaatti muuten tuo Semir; koko kroppa oli taklaushetkellä Bobbyn vyön alapuolella. Ilmeisesti kokemuksesta.

HIFKin kuittauksesta; ensiksi sen estivät tuomarit, sitten Lennu vetäisi puoliksi ohi ja kolmannessa erässä aloin odotella pelin loppua jolloin Semir oltaisiin vedetty kylmäksi. Valitettavasti senkin pilasivat Kuhta, Töykkälä ja Järventie tyhmillä maaleillaan. Siinä lopussa kun ajatukset menivät jo sen puolelle että jos vaikka voitto olisi tullut. Muutenhan puoli minuuttia ennen maalia olisi ollut hauskaa ja virastonhoitajilla hommia.

Tai oikeastaan hauskaa tulikin sitten pelin jälkeen. Eläköön Turku ja sen baarit: Midas is back! Kuorossa: "Hei, kuus kultaa..."
 
ilu

Jäsen
En jaksa koko ketjua kahlata läpi, mutta todettakoot että kannattaa katsoa hidastus taklauksesta. Pommi osuu suoraan lonkkaan. Onko se väärin?

Sekä hidastuksesta että aiemmin laittamastani kuvasta näkee, kuten fiftyeightkin mainitsee, Semirin koko kropan olevan Nyholmin lonkan alapuolella. Mutta kuten sanottua, näitä sattuu eikä tarkoituksena varmasti ollut vahingoittaa. Se tuskin ketään tosin paljoa lohduttaa.
 
Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Varsinkin toinen erä oli hyvin heikkotasoinen jääkiekkoerä...

Kolmas erä sen sijaan oli hyvä ja ottelussa oli eri ilme...

Se, mikä vähän harmittaa on paikkojen huono hyväksikäyttäminen...

Silti piste oli ihan hyvä tulos vaisun paikalliskamppailun jälkeen...

Kyllä scholl on tavallaan ihan oikeassa siinä, että toinen erä oli paskaa lätkää ja kolmas taas mukiinmenevää kiekkoa. Itsekin tuli hieman haukoteltua tokassa ennen kuin Jokerit sai toisen maalinsa ja pelissä alkoi jälleen tapahtua. Kolmas oli tietysti Jokerilasein katsottuna pettymys, mutta kokonaisuutena erässä tapahtui paljon ja intensiteetti oli korkealla. Omasta mielestäni myös ensimmäinen erä oli hyvää lätkää, mutta ymmärrän, jos sekin oli IFK-fanille tuskaista katsottavaa, kun oma peli oli niin surkeaa.

Mutta se, ettäkö HIFK olisi huonolla prosentilla käyttänyt paikkansa on aivan paskapuhetta, koska ainoastaan se, että se käytti harvat paikkansa ansaitsi joukkueelle pisteen eilen. Viimeinen erä ei todellakaan ollut mitään HIFK:n rynnistystä, vaan tasaista peliä, jossa Jokereilla oli paremmat paikat ja reilusti enemmän skodeja. Kuten joku kirjoitti, yleensä noilla vetomäärillä ei käy kuten eilen kävi.

Mitä taas tulee vaisuuteen, niin se johtuu varmaan siitä, että katsoo pelin tv:stä.

Näihin kuittipuheisiin sellainen kommentti, että itsekin pidän sitä varsin kliinisenä touhuna, että laitetaan joku Melart kuittamaan viikkoja myöhemmin tilanne. Kun kyseessä vieläpä todennäköisesti on Melart, niin onhan se koomista, että kuitin hoitaa mies, joka ei edes ollut kokoonpanossa kyseisessä matsissa. Varmaan paljon tunnetta pelissä. Siitä en tiedä, oliko eilen edes mitään tarvetta kuittivihkolle, mutta noin ylipäätään olen sitä mieltä, että jos jotain täytyy kuitata, niin tehdään se sitten heti, eikä sitten joskus myöhemmin "vain koska niin on tapana tehdä". Niin, ja ikävä homma, että ifk:n kundi on klesana.
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Durablet ja flintit täysin pihalla, taas kerran. JHag, ei huolta, tänä päivänä ei liigalle voi mitään videoita tai pätkiä lähetellä.
Mihin tämä tulkintasi perustuu ? Voimassa olevien sääntöjen mukaanhan seurat voivat pyytää kurinpitäjää tarkistamaan epäilemänsä vakavat rikkeet. Onko siis sääntöjä muutettu kesän jälkeen vai oletko tällä kertaa itse pihalla ?

Semir casesta sitä mieltä että voihan tuosta jäähyn antaa, mutta mikään leikkaaminen ei kyllä ole kyseessä. Ainakin erotuomarikursseilla näytettävissä videoissa painotetaan vaarallisuutta juuri siksi, että kova vastapalloon tuleva isku polveen voi saada pahaa aikaan. Kuten tänne linkitetystä kuvasta näkee ei Hifk pelaajan polveen osu edes hipaisu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös