Three Lions: Englanti matkalla MM 2010 Etelä-Afrikkaan

  • 57 234
  • 319
Yhtä monta maalia kuin maailman ylivoimaisesti parhaalla pygmillä, Messillä? Turha siinä on yhtä miestä syyttää - jos nyt linjuria ei lasketa.

Sinä et voi tosissasi väittää että Messi on ollut huono? Jepp, olen samaa mieltä että ei yhtä miestä voi syyttää, mutta Rooney oli järkyttävän huono koko kisojen ajan.

Miksi edes puhut Messistä tässä ketjussa?
 
Fordél

Jäsen
Yhtä monta maalia kuin maailman ylivoimaisesti parhaalla pygmillä, Messillä? Turha siinä on yhtä miestä syyttää - jos nyt linjuria ei lasketa.

Heh aika heikko provo. Montahan syöttöä Messillä on? Vaikka maaleja ei ole tullut, on Messi näyttänyt suuruutensa. Sen sijaan Rooney oli erittäin heikko sekä maalinteossa että muussakin pelin osa-alueilla. Turhautui liian helposti, jonka myötä alkoi pelaamaan aivan päin persettä (esim. liian alhaalla). Paljon on vielä nuorehkolla hyökkääjällä oppimista vaikka jo nyt on hieno viimeistelijä.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olihan Rooney yössä. Oli syy sitten rikkonaisessa kaudessa vai missä, mutta oli myös melko orpo piru siellä kärjessä. Suurin syy tuohon lienee heikossa keskikentässä. Ja vaikka olisi hyökkäyspeli toiminutkin, puolustus oli yksi kisojen heikoimpia, maalivahtipeli mukaan luettuna.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika

No siiinähän se syy juuri oli. Jos Rooney joutuu hakemaan välillä palloa melkein oman alueen rajalta niin taitaa olla ongelmat jossain muualla kuin Rooneyssa.

Gerrard oli pelkkä vitsi käsien heilutteluineen ja koko keskikenttä oli vaan ihan uskomatonta paskaa
 
massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
No siiinähän se syy juuri oli. Jos Rooney joutuu hakemaan välillä palloa melkein oman alueen rajalta niin taitaa olla ongelmat jossain muualla kuin Rooneyssa.

Hakeehan Rooney Unitedissakin palloa hyvinkin alhaalta ja se siellä se toimii. Tosin turhaa energiaa Rooney joutuu käyttämään tälläiseen toimintaan. Mutta yksi syy keskikentän kyvyttömyys toimittaa palloja kärjille oli Rooney otteisiin. Suurin syy on kuitenkin, ettei mies ollut täydessä kunnossa, ei henkisesti eikä fyysisesti. Rooneyn huonouteen ei Englanti kaatunut vaan koko joukkueen alisuorittamiseen.

Edit: Vaikka Rooney olisi ollut huikeassa tikissä, ei Englanti olisi paljon pidemmälle edennyt. Yhden miehen huikeakaan tason nosto ei olisi auttanut joukkuetta.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Hakeehan Rooney Unitedissakin palloa hyvinkin alhaalta ja se siellä se toimii. Tosin turhaa energiaa Rooney joutuu käyttämään tälläiseen toimintaan. Mutta yksi syy keskikentän kyvyttömyys toimittaa palloja kärjille oli Rooney otteisiin. Suurin syy on kuitenkin, ettei mies ollut täydessä kunnossa, ei henkisesti eikä fyysisesti. Rooneyn huonouteen ei Englanti kaatunut vaan koko joukkueen alisuorittamiseen.

Hakee toki, mutta sieltä lähtiessä ylöspäin, on mahdollisuus käyttää se pallo jollain aina välissä. Näissä peleissä sitä ei tuntunut olevan
 
massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Hakee toki, mutta sieltä lähtiessä ylöspäin, on mahdollisuus käyttää se pallo jollain aina välissä. Näissä peleissä sitä ei tuntunut olevan

Tämä oli juuri keskikentän ongelma. Mutta huippukunnossa Rooney olisi pystynyt itse pitämään palloa kauemmin tai sitten viemään palloa itse ylöspäin. Nyt ei kumpikaan onnistunut lainkaan. Rooney oli ihan lapanen kaksinkamppailuissa, joka ei ole tyypillistä Rooneya.
 
Soolo

Jäsen
Wayne Rooney, tuo köyhän miehen Shrek, ilmoittautui taas näkymättömien aatelisten ritarikuntaan, kun alettiin tosipelejä pelaamaan. Eipä kai tuo yllättänyt ketään.

Rooney ei loistanut näissä kisoissa koska ei ehtinyt palautua kondikseen loukkaantumisesta. Kyl sää sen tiedät. Turhaa pilkkaat hyvää pelaajaa. Ja vielä futisfani, häpee ees.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Rooney ei loistanut näissä kisoissa koska ei ehtinyt palautua kondikseen loukkaantumisesta.

Hyvä joukkuepelaaja olisi sitten jäänyt sivuun kisoista, koska olisi ollut vain painolastina omalle joukkueelleen.

Rooneyn kohdalla on nyt käytetty kaikki mahdolliset tekosyyt, ainoa fakta on, että mies oli umpisurkea läpi MM-kisojen ja omalta osaltaan oli tiputtamassa Englantia jatkosta.

Toki aina voi keksiä tekosyitä, tuskinpa ne Shrekin oloa parantavat. Paskat kisat, mutta tulipa hiihdeltyä siellä kärjessä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvä joukkuepelaaja olisi sitten jäänyt sivuun kisoista, koska olisi ollut vain painolastina omalle joukkueelleen.
Aivan, ja edes jonkinlaiseen kansainväliseen tasoon pystyviä hyökkääjiä Englannilla on kotona odottelemassa ihan mielettömästi.

Ei kai kukaan olekaan kieltämässä, etteikö Rooney olisi ollut tosi huono, Soolo kai yritti vähän perustellä miksi näin, ja sinä taas lyttäsit koko pelaajan jotenkin tapaepäonnistujaksi ilman kummempia perusteluja.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Keskuspuolustuksessa kaaduttiin siihen, että Terryllä ei ollut paras kausi alla ja se näkyi pelaamisessa. Siihen toisen parivaljakon vaihtuminen koko ajan niin kusessa oltiin. Toppareiden pelaaminen on todella sekavaa ja hidasta, aivan kuten koko joukkueen.

Ehkä sekin pitäisi pikku hiljaa ymmärtää, että Englannilla ei ole yhtä laadukasta jengiä kuin monella muulla suurella futismaalla. Ja kun materiaali ei ole mitenkään ylivoimainen, pitäisi joukkuepelaamisella paikata tuota vajetta. Näin ei kuitenkaan näissäkään kisoissa käynyt vaan tuntui, että siellä oli liikaa isoja egoja, jotka pelasivat yksilöinä eivätkä joukkueena. Lopputuloksena oli kaoottista peliä ilman selkeää yhteispeliä.

Näin juuri. Englanti kaatui joukkueena. Ei pelkästään maalivahtin tai linjatuomariin.
Topparit pettivät Saksaa vastaan, keskikenttä ja hyökkäys heikkoa koko turnauksen ajan. Maalivahdeiltakaan ei mikään nappisuoritus.

Huonot kisat Englannilta, eivät ansainneet yhtään tämän enempää.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh

Jeps. Ehkä se materiaali ei ollutkaan niin kovaa, kuin täälläkin jotkut kirjoittivat. Saksa oli sekä yksilöinä, että joukkueena parempi. Englannissa hyvä pohtia myös nyt junioripalloilun tulevaisuutta, koska joukkueen runko ollut vuosia melko sama ja juurikaan uusia pelaajia tuohon ei ole noussut/päässyt. Missä syy? Pelaajien taso, vai joku muu?
 
fakiiri

Jäsen
Englannissa pelaajakasvatus on ollut hakoteillä jo vuosikymmeniä. Jo 1950-luvulla Unkarin erinomaisuus tuli engelsmanneille suurena yllätyksenä.

Englannissa ei osata kasvattaa sellaisia pelaajia, jota menestys huipputasolla vaatii. Viimeisen 40 vuoden aikana lähinnä Glenn Hoddle, Chris Waddle ja Paul Gascoigne ovat olleet taidollisesti maailmanluokan keskikenttäpelaajia, muuten saarelta on tullut kovaa juoksevia ja tsemppaavia ravihevosia, ei jalkapalloilijoita.

Englantilaisen fudiksen ongelmat ovat syvällä. Saarella ihaillaan vanhanaikaista pelikulttuuria, johon kuuluvat raju yrittäminen, kovaa pelaaminen ja suoraviivaisuus. Englantilaiset elävät yhä kick and rush -taktiikkaa todeksi. Englannissa ei ole huomattu, että yksilötaito ja taktinen osaaminen ovat jalkapallossa menestymisen perusedellytykset. Henkilökohtaisilta taidoiltaan englantilaiset häviävät lajin suurmaiden pelaajille, ja tämä karu seikka sitten näkyy aina arvokisoissa.

Englantilaisten valmentajien osaaminen kalpenee mannereurooppalaisten ja eteläamerikkalaisten koutsien osaamisen rinnalla. Vai mistä johtuu, etteivät englantilaiset kelpaa Valioliigan suurseuroihin tai Englannin maajoukkueeseen?

Englannissa eletään yhä imperiumin suuruuden aikoja henkisesti. Englannissa ei ole huomattu, että jalkapallossa pelin evoluutio vie lajia koko ajan eteenpäin.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Fakiirilta ansiokasta pohdintaa. Lisäisin yhden merkittävän syyn ihan liittotasolta saakka valmennukseen, jonka ns. yksi kulmakivistä on se että treenataan kovin nuoresta pitäen paljon 9vs9. Tämä helposti rajoittaa pelaajien pelikäsityksen kehitystä ja sen huomaa maajoukkueessakin. Fyysisesti englantilaiset pelaajat ovat vähintäänkin hyviä(ainakin juoksuvoimassa ja fyysisessä voimassa), mutta pelikäsitys ja luovuus on todella heikkoa. Tämän lisäksi ihmettelen suuresti että maalivahtikasvatus on noin heikkoa(sen syitä en tiedä tai osaa oikein arvioidakkaan), koska kuitenkin resursseja löytyy tuohonkin asiaan ja jo vuosia Englannissa on ollut ongelmia maalin suulla.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Lienen niitä joille monet Englannin perinteisistä heikkouksista ovat syitä, miksi sitä kannatetaan. Olisihan se paljon trendikkäämpää olla jonkun menestyvän, lyyristä taitojalkapalloa pelaavan maan takana, mutta ei tunnu mitenkään hävettävältä olla lajin emämaan kannattaja. Perinteet ovat siellä tosiaan syvässä ja varmasti olisi tuonut paljon parempaa tulosta päästää niistä irti jo kauan sitten. Minusta se vaan on jotenkin hienoa, että ovat noin sitkeässä (vaikka paljossahan siellä ollaan jo muututtu, onneksi ei kaikessa).
 
fakiiri

Jäsen
Englannin jalkapalloliiton valmennusjohtaja ja koulutuspäällikkö Charles Hughes aikoinaan tutki apujoukkoineen, miten ja mistä maalit syntyvät. Nerokkaat englantilaiset päättelivät, että maalit tehdään pääasiassa boxin sisältä. Tästä sitten Hughes veti sen johtopäätöksen, että pallo pitää pelata nopeasti pitkillä syötöillä boxin sisälle. Hughes teki kirjan "Voittamisen strategia", joka oli ja on yhä monelle englantilaiselle valmentajalle jalkapallon suurin teos, peruskivi. Tämän vuoksi yhä moni engelsmanni uskoo pitkien roiskisroiskis -syöttöjen voimaan. Taitoharjoittelun merkitystä ei ole tajuttu tai haluttu tajuta.

Englantilaiset eivät vain ymmärtäneet sitä, että yksioikoinen roiskintapeli on helppo pysäyttää. Ja koska pelaajakasvatuksessa on panostettu suoraviivaisuuteen, ovat englantilaiset sormi suussa kun pitkät syötöt eivät menekään omille vastustajan boxin sisään.

Englantilaisille on täyttä hepreaa puhua pelin temmon vaihtelusta, pelinopeuden säätelystä tai vaikkapa painottoman puolen mukaanotosta hyökkäyksiin. Englantilaiset eivät ymmärrä, että jalkapalloa voi pelata usealla eri tavalla eivätkä he ymmärrä sitä, että pelitaktiikkaa voidaan viilata kesken ottelua.

Jalkapallossa englantilaiset ovat aina tuijottaneet vain ja ainoastaan omaan napaansa, he eivät ole halunneet ymmärtää pelin evoluutiota. Kuvaavaa on, että Arsene Wenger joutui vielä 1990-luvun loppupuolella selittämään pelaajilleen, miksei huippufudari voi juoda bisseä joka päivä ja mikseivät lihapiiraat, ranskalaiset ja hodarit kuulu huippu-urheilijan ruokavalioon. Jallu Rantasen elämäkerrasta voi lukea, miten "ravitsevaa" ruokaa Leicesterissä pelaajille tarjoiltiin 1980-luvun lopussa.

Oma lukunsa on myös fyysinen harjoittelu. Aikoinaan vuonna 1997 Arsenalin pelaajat Tony Adamsin johdolla valittivat, ettei Arsene Wenger osaa fyysistä harjoittelua, koska pelaajien jalat eivät olleet kipeät treenien jälkeen...Tämä asenne elää vielä vahvana Englannissa.

Kenties kaiken edellä kuvatun takana on yhteiskuntarakenne. Toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, saarella elää vielä vahvana luokkayhteiskunta-ajattelu. Englannissa jalkapallo on aina ollut duunareiden laji, keskiluokka ja sitä yläpuolella olevat aina pitäneet jalkapalloa katupoikien pelinä. Tämän vuoksi jalkapallon pariin Englantiin hakeutuu omanlaistaan porukkaa. Tämä porukka elää yhä Britannian imperiumi-aikaa, eivätkä lajin parissa olevat lädit ole kovinkaan avoimia uusille ajatuksille.
 
Tiityy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Habs, D Team + Maajoukkue
Kyllä vikaa voidaan hakea yhteiskuntarakenteista, perinteistä yms. ja varmasti ne ovat osatekijöitä. Lueskelin tänään englantilaisia sanomalehtiä verkossa ja pisti silmään mielenkiintoinen tilasto (lähde: The Guardian): "Prior to this tournament, there were only 2,769 English coaches holding Uefa's top qualifications. Spain has produced 23,995, Italy 29,420, Germany 34,970 and France 17,588. "

Kuka ne supertähdet kasvattaa?
 
lihaani

Jäsen
Englantilaisen fudiksen ongelmat ovat syvällä. Saarella ihaillaan vanhanaikaista pelikulttuuria, johon kuuluvat raju yrittäminen, kovaa pelaaminen ja suoraviivaisuus. Englantilaiset elävät yhä kick and rush -taktiikkaa todeksi. Englannissa ei ole huomattu, että yksilötaito ja taktinen osaaminen ovat jalkapallossa menestymisen perusedellytykset. Henkilökohtaisilta taidoiltaan englantilaiset häviävät lajin suurmaiden pelaajille, ja tämä karu seikka sitten näkyy aina arvokisoissa.

Tuntuu tutulta. Vaihdetaan jalkapallon tilalle suurin talvipalloilulaji ja Englannin tilalle Ruotsin naapurissa oleva lajin suurmaa . . .
 
Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Talvipalloilulaji?

Tuntuu tutulta. Vaihdetaan jalkapallon tilalle suurin talvipalloilulaji ja Englannin tilalle Ruotsin naapurissa oleva lajin suurmaa . . .
...mikä ihme se voisi olla.... Jalkapallo on ainoa ja suurin talvipalloilulaji. Ei kai kysymyksessä ole pesäpallo, joka on ainoa pallolaji, jossa jokin Ruotsin naapureista on suurmaa ja jota pelataan eurooppalaisittain talvisissa olosuhteissa (5-15 asteen "lämmössä")?
 
scholl

Jäsen
Arsene Wenger joutui vielä 1990-luvun loppupuolella selittämään pelaajilleen, miksei huippufudari voi juoda bisseä joka päivä ja mikseivät lihapiiraat, ranskalaiset ja hodarit kuulu huippu-urheilijan ruokavalioon. Jallu Rantasen elämäkerrasta voi lukea, miten "ravitsevaa" ruokaa Leicesterissä pelaajille tarjoiltiin 1980-luvun lopussa.

Oma lukunsa on myös fyysinen harjoittelu. Aikoinaan vuonna 1997 Arsenalin pelaajat Tony Adamsin johdolla valittivat, ettei Arsene Wenger osaa fyysistä harjoittelua, koska pelaajien jalat eivät olleet kipeät treenien jälkeen...Tämä asenne elää vielä vahvana Englannissa.

Veron sanoi haastattelussa siitä kuinka päin honkia Englannissa treenaus ja lämmittely on. Pelaajat eivät kuulemma lämmittele ollenkaan.

Olen myös sitä mieltä, että junioriakatemiat Englannissa ovat huonoja. Siellä ei osata kehittää pelaajia, vaan he ikäänkuin pilataan huonolla valmennuksella. Käytännössä jokainen Suomestakin sinne lähtenyt junnu on tullut maitojunalla takaisin kun taas Hollannissa pelaajat ovat kehittyneet paremmin. Luulen, että ainakin Hollannissa ja Ranskassa on paremmat systeemit kehittää nuoria pelaajia. Saksa tulee hyvin perässä ja isojen Bundesliga-seurojen juniorimyllyt tekevät nyt uusia huippupelaajia. Sama on tilanne esim. FC Barcelonassa.

Väärä tapa kehittää maan futista sillä tavalla, että ottaa joku oligarkki tai sheikki seuraomistajaksi ja yrittää ostaa sitten rahalla maailman kalleimmat pelaajat.
 
Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siis ei kai tämä oikeasti voi tulla kenellekään isona yllätyksenä. Vuoden 1966 MM-finaalin jälkeen Englanti on voittanut MM-kisojen pudotuspeleissä Paraguayn, Belgian, Tanskan, Kamerunin ja Ecuadorin. Muilta on tullut järjestään turpaan.
 
fakiiri

Jäsen
Olen myös sitä mieltä, että junioriakatemiat Englannissa ovat huonoja. Siellä ei osata kehittää pelaajia, vaan he ikäänkuin pilataan huonolla valmennuksella. Käytännössä jokainen Suomestakin sinne lähtenyt junnu on tullut maitojunalla takaisin kun taas Hollannissa pelaajat ovat kehittyneet paremmin. Luulen, että ainakin Hollannissa ja Ranskassa on paremmat systeemit kehittää nuoria pelaajia. Saksa tulee hyvin perässä ja isojen Bundesliga-seurojen juniorimyllyt tekevät nyt uusia huippupelaajia. Sama on tilanne esim. FC Barcelonassa.

Hollanti ja Ranska ovat olleet pitkään juniorikasvatuksen mallimaita. Saksa oli jonkin aikaa hakoteillä, mutta viime vuosina tekemisen taso on noussut huimasti. Kun 1990-luvulla Saksalla oli jalkeilla aikuisten arvokisoissa aina kokenut ja iäkäs joukkue, on nyt jalkeilla nuori, todella lahjakkaista pelureista koostuva ryhmä.

Espanja on myös nostanut päätään juniorivalmennuksessa. Barcelonan Masia on aina ollut hyvä, mutta nyt esim. Sevillan ja Espanyolin akatemioissa tehdään erittäin hyvää työtä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös