Mainos

The Three Lions – Englanti EM-kisoissa 2020

  • 46 091
  • 377

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Jos mietitään hetki sitten jo Englannin tulevaisuutta. Tulevaisuus on hyvä. Kaikki pystyvät iän puolesta olemaan Qatarissa mukana.

Niissä kisoissa isoin ero voi olla maalien välissä. Pickford ei pelannut huonosti ja on Southgaten luottomies, mutta kyllä Hendersonissa on niin paljon potentiaalia että hän ilman yllätyksiä on Englannin paras maalivahti.

Pelaajat, jotka eivät ole enää Saksassa välttämättä 2024 mukana niin Walker ja J. Henderson ovat silloin 34-vuotiaita että eivät ikäloppuja, mutta nuoremmat ovat ajaneet ehkä jo ohi. Eli onhan siis Englannilla materiaali kunnossa kahtiin seuraaviin kisoihin.

Sitten kun miettii, että joukkueen ulkopuolelta Greenwood on varmasti tulevaisuuden nimi joukkueessa. TAA ei ollut kisoissa mukana ja jos palaa toissa kauden tasolle niin tuo vaaraa laitapelaamiseen. Emile-Smith Rowe tuo Mountille ja Grealishille kirittäjää hyökkäävän keskikentän paikalle. Tästä joukkueesta Bellingham nostaa tasoa.

Ehkä Southgatella on mietinnän paikka minkälaista jalkapalloa hän haluaa Englannin pelaavan. Jatkaako samalla linjalla.

Fakta on kuitenkin se, että näissä kisoissa Englannilla oli iskun paikka. Ranska, Portugali ja Saksa isoista maista konttasivat. Espanjakaan ei ollut valmis uudistumisensa kanssa näihin kisoihin. Tuossa on neljä maata, jotka nostavat tasoaan varmasti ensi kisoihin. Hollanti on myös yksi mahdollinen tasonnostaja maa mutta antavat aina sen verran tasoitusta valmentajalla, että paha sanoa. Italian taso tuskin romahtaa. MM-kisoissa tulee sitten myös kovaa Brasiliaa, Argenttiinaa, Koulmbiaa sekä Uruguayta myös. Tosin Belgian ja Kroatin kultaisen sukupolven aika on ohi jo Qatarissa.

Kyllä minä sanoisin, että jos Englanti ei voita Qatarissa tai Saksassa niin kyllä se nostaa paineita, että tällä joukkueella on ihan pakko voittaa Kanada/Meksiko/Yhdysvaltojen kisoissa 2026. Sen jälkeen on kuitenkin taas isomman vaihdoksen paikka joukkueen rakenteessa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Kova haaste se on tulevaisuudessakin voittaa näitä skaboja. Tuo lista vaan kuvaa sitä, että kuinka paljon niitä huippumaita onkaan. Varsinkin MM-kisoissa, kun vielä Etelä-Amerikan maat tulevat mukaan.
 
Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jostakin syystä Southgate oletti, että nuoret kestävät paremmin paineita siinä tilanteessa. Se osoittautui kuitenkin virhearvioksi jälkikäteen. Ei tule helpolla Englannin seuraava kauan kaivattu mestaruus. Milloin ikinä sitten tuleekaan.

Ei kisat Southgatelta huonosti menneet. Vielä näkyy hänessä kokemattomuuden puute. Pienistä asioista puhutaan, mutta yleensä ne voivat ratkaista paljon. Näihin laskisin Tanskan päästämisen mukaan otteluun kun aktiivisella otteella pelin olisi voinut selvemmin ratkaista ensin ja sitten alkaa tappaa peliä. Sama koski finaalia. Kun on vastassa Italia, niin ei yksi nolla peli ole vielä riittävä kun Italialle annettiin ote. Rankkuskaba oli myös virhearviointi. Jos finaalisssa Southgate olisi reagoinut nopeammin Italian paineeseen, niin ehkä pokaalia olisi Englanti voinut nostella.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa kuinka Southgate on nostanut Englannin maajoukkueen modernin jalkapallon maaksi. Englannin peli ei ole ollut sitä raiteilleen jämähtänyttä 4-4-2 peliä mitä hänen edeltäjät kirjaimellisesti noudattivat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kova haaste se on tulevaisuudessakin voittaa näitä skaboja. Tuo lista vaan kuvaa sitä, että kuinka paljon niitä huippumaita onkaan. Varsinkin MM-kisoissa, kun vielä Etelä-Amerikan maat tulevat mukaan.
Eihän sieltä potentiaalisia mestariehdokkaita oikeasti ole kuin argentiina ja brasilia, kolumbia ja uruguay tekee jotain yksittäisiä vierailuita välieriin.

Englanti on kyllä palannut huipulle, ei puhettakaan. Harmillista, että taas kyykättiin rankkareissa, kyllähän tuosta rankkarikisasta on tullut englannille vuoren kokoinen este. Nyt Southgate yritti kertaheitolla kirjoittaa historian uusiksi, onnistuessaan se olisi ollut nerokasta ja nyt taas annettiin tilaisuus kritiikille ja sille, että ”ei onnistu ikinä”-asenne voi jatkua, ainakin osalla yleisöä.

Sterlingin tai Stonesin olisin laittanut ampumaan 4. Rankkaria ja Sancholle 5. Nyt kävi näin, onnea Italialle.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Mahtavia analyysejä ja osoittavaa sormea. Jos sulla kaverit painaa seuroissa/treeneissä palloa pilkulta jatkuvasti sisään, niin ei sulla oikein ole mahkuja jättää valitsematta kovimmassa mahdollisessa paikassa. Jäätyihän siellä myös Jorginhon kaltainen rankkijätkä. Kuten osa on kerrannut, Englanti teki sen itse itselleen tuolla passivoitumisella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Tässä on kyllä iso syy, Italia pääsi peliin mukaan ja Englanti mahdollisti sen passiivisuudellaan. Toisaalta Henderson ei tuonut peliin oikein mitään, siinä haettiin rauhallisuutta ja se kyllä näytti vähän liiankin rauhalliselta se peli.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Englanti tulee vielä voittamaan ja kenties useammankin kerran. Onhan saldo jo nyt kova kaksista edellisistä kisoista. Miten musta tuntuu että koittaa päivä, jolloin finaalissa ovat Englanti – ja Espanja.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Ilmeisesti ilman suurempia ylilyöntejä selvittiin jälkipeleistä englannissa. Ainakaan omaan silmään ei ole osunut suurempia otsikoita.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos mietitään hetki sitten jo Englannin tulevaisuutta. Tulevaisuus on hyvä. Kaikki pystyvät iän puolesta olemaan Qatarissa mukana.

Niissä kisoissa isoin ero voi olla maalien välissä. Pickford ei pelannut huonosti ja on Southgaten luottomies, mutta kyllä Hendersonissa on niin paljon potentiaalia että hän ilman yllätyksiä on Englannin paras maalivahti.

Pickford oli ilmiömäinen finaalissa. Kai se on kova näyttö ensi vuonna pelattavia kisoja ajatellen.

Kyllä minä sanoisin, että jos Englanti ei voita Qatarissa tai Saksassa niin kyllä se nostaa paineita, että tällä joukkueella on ihan pakko voittaa Kanada/Meksiko/Yhdysvaltojen kisoissa 2026. Sen jälkeen on kuitenkin taas isomman vaihdoksen paikka joukkueen rakenteessa.

Voittamisen pakko kuulostaa vähän huonolta. Siellä on kuitenkin joka turnauksessa vähintään puoli tusinaa suunnilleen yhtä kovia maita, jotka kanssa tahtoo kovasti voittaa. Ja tietysti myös johonkin keskikokoiseen maahan kapsahtaminen on mahdollista. Uusi tilaisuus finaalissa tulee jos on tullakseen.
 
Backis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Paljon on puristu siitä, että oli nuoria ja kokemattomia laukojia. No olivathan he, mutta olisiko tuossa miehistössä sitten parempia pilkkujen ampujia ollut?

Ei juurikaan. Joku Sterling esimerkiksi, vaikka kovimpia hyökkäyspään pelaajia onkin, niin ei varmasti pää kestä tuota paikkaa. Propsit Sakalle, Sancholle ja Rashfordille siitä, että uskalsivat mennä ampumaan.

Italia oli kyllä henkisesti todella kova nippu ja kunnon johtavia pelaajia löytyi useampia, Bonucci, Chiellini, Donnarumma, Jorginho muutamia mainitakseni.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
On ollut vaikeuksia löytää omaa suosikkia tästä sukupolvesta. Pikkupoikana se oli Lineker jota seurasi Shearer. Tämän jälkeen Beckham, Rooney ja Gerrard. Nyt löytyi Harry Maguire. Muutenkin tuo puolustus on niin jäätävän kova ja sen varaan on hyvä rakentaa.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Englanti hävisi nyt. Southgate modernisoi Englannin peliä ja antoi finaalin rankkareissa vastuun nuorille. Tappio, joka saattaa jatkossa muuttua kultaiseksi valinnaksi.

Kyllä. En varmaan milloinkaan ole ollut yhdestäkään Jatkoajan viestistä yhä paljon samaa mieltä. Tai no, veli Pernaveikon Guns N' Roses -fanitusviestien kanssa olin aina täysin samaa mieltä ja muutenkin kun fanitetaan ko. laulu- ja soitinorkesteria from Hollywood, Kalifornia.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
On ollut vaikeuksia löytää omaa suosikkia tästä sukupolvesta. Pikkupoikana se oli Lineker jota seurasi Shearer. Tämän jälkeen Beckham, Rooney ja Gerrard. Nyt löytyi Harry Maguire. Muutenkin tuo puolustus on niin jäätävän kova ja sen varaan on hyvä rakentaa.

Toivottavasti sinne löytyisi valmentaja, joka ymmärtää hyödyntää myös hyökkäyksen potentiaalin täydellisesti.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mahtavia analyysejä ja osoittavaa sormea. Jos sulla kaverit painaa seuroissa/treeneissä palloa pilkulta jatkuvasti sisään, niin ei sulla oikein ole mahkuja jättää valitsematta kovimmassa mahdollisessa paikassa. Jäätyihän siellä myös Jorginhon kaltainen rankkijätkä. Kuten osa on kerrannut, Englanti teki sen itse itselleen tuolla passivoitumisella.

Jorginhon missi oli pikemminkin Pickfordin hyvyyttä. Tuollaisiahan se Jorginho vetelee ja yleensä menee maaliin. Ei siis mielestäni jäätynyt erityisesti.

Rashford ja Sancho varmaan varmoja vetäjiä normaalisti, mutta ratkaiseviin rankkareihin kylmiltään, koskematta palloon ennen? Sitä kritisoitiin, että vaihto jätettiin noin myöhään. Ja ehkäpäi aiheesta. Sakan valinta viidenneksi ampujaksi (lähes aina ratkaiseva paikka ampua) sitten myös kyseenalainen, koska ei ole seurajalkapalloilussakaan pilkkuja vielä ehtinyt ampua.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ilmeisesti ilman suurempia ylilyöntejä selvittiin jälkipeleistä englannissa. Ainakaan omaan silmään ei ole osunut suurempia otsikoita.

19 poliisia loukkaantunut, joten ihan riittävästi siellä on ollut perseilyä fanien toimesta ja tämähän oli alkanut jo hyvissä ajoin ennen peliä:

Se, että stadionille pääsee liputtomia katsojia kertoo vain siitä, ettei järjestäjillä ollut homma hallussa millään tavalla ja resurssit olivat täysin alimitoitetut. Tässähän toistui sama asia kuin Old Traffordilla, missä fanit pääsivät kävelemään stadionille mielenilmaustaan toteuttamaan. Ei taida ihan heti olla jalkapallon arvokisoja Englannissa.
 
Toivottavasti sinne löytyisi valmentaja, joka ymmärtää hyödyntää myös hyökkäyksen potentiaalin täydellisesti.

Niin tuhoamatta kuitenkaan tuota loistavasti toiminutta puolustuspeliä.

Monesta asiasta Southgate ansaitsee kritiikkiä, mutta uskon kritiikin laantuvan kun finaalitappion pettymys vähitellen vaihtuu ja se kuuluisa iso kuva nähdään.

Ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä siitä jatkaako Southgate Englannin päävalmentajana.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Hieno joukkue, hieno tulos. Ikävä että päättyi jälleen Englannin yleiseen kaanoniin sopivalla tavalla, eli valmentajan ja pelaajan virheeseen. Parempi valmentaja voitti. Tulevaisuus on todella kirkas ja olisihan se ollut epäreilua että tämä sukupolvi olisi oppinut voittamaan jo nyt. No ei. Nuo nuoret vastuunkantajat ovat jo oppineet voittamaan omissa joukkueissaan (miinus Arsenal ja Spurs tietty) ja muutama muu avainpelaaja on sen ison siirron tiimoilla. Ikävä yllä alusta saakka epäilty osa petti (Southgate), mutta muuten hieno tulos ja paremmalle hävisivät.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä siitä jatkaako Southgate Englannin päävalmentajana.

Ei minustakaan. Ensimmäinen valmentaja joka on vienyt Englannin neljän joukkoon kaksissa arvokisoissa peräkkäin ja nyt vielä finaaliin. Epäilemättä häntä vähätellään sillä perusteella että käytössä on loistava materiaali, mutta siinähän vähättelevät, näissä kisoissa nähtiin monta esimerkkiä siitä ettei futis(kaan) ole vain pelaajien peli vaan tarvitaan myös loistava valmentaja.

Kaiken kaikkiaan hieno turnaus Englannilta ja valtava talletus sinne kuuluisaan pankkiin tulevaisuutta ajatellen. Vaikka nyt puhutaan että vanhat traumat jatkuvat kun rankkareilla tuli takkiin, on tämä maajoukkue sekä pelillisesti että henkisesti aivan eri tasolla kuin menneiden vuosien maajoukkueet. Itse en olisi vielä viime Em-kisojen aikaan uskonut että Englanti pääsee joskus tilanteeseen jossa se häviää Em-finaalin rankkareilla. Kornia sanoa mutta tästä on hyvä jatkaa ja pelaajienhan suhteen tulevaisuus näyttää todella kirkkaalta.

Well done lads. Better luck next time.
 
Fordél

Jäsen
Englanti hävisi nyt. Southgate modernisoi Englannin peliä ja antoi finaalin rankkareissa vastuun nuorille. Tappio, joka saattaa jatkossa muuttua kultaiseksi valinnaksi.

Mitenköhän se, että olet nuorena epäonnistunut yhdessä futismaailman kovimmista paikoista, voi muuttua "kultaiseksi valinnaksi"? Etenkin Sakan kohdalla uskon, että tästä epäonnistumisesta tulee paljon todennäköisemmin henkinen rasite kuin mitään, joka voitaisiin kääntää helposti voitoksi.
 
Fordél

Jäsen
Pickford oli ilmiömäinen finaalissa. Kai se on kova näyttö ensi vuonna pelattavia kisoja ajatellen.

Samaa mieltä, ja en näe todellakaan helppona tehtävänä ja todennäköisenäkään, että Henderson nousee ainakaan seuraavan vuoden aikana Englannin ykköstorjujaksi.

Tämä on käsittämätöntä, kuinka Pickfordia aliarvioidaan vuodesta toiseen. Pickford pelasi lähes virheettömät kisat. Muutama heikko avaus jäi lähinnä mieleen negatiivisista asioista, mutta muuten todella varmaa peliä, pääosin hyvää avauspeliä ja muutamia huippukoppeja. Eilisessä rankkukisassakin teki sen mitä pystyi. Kenties paras englantilaisen veskan arvokisasuoritus sitten MM-kullan. Teki varmasti todella hyvää Pickfordin itseluottamukselle tämä turnaus.

En siis näe oikein mitään syytä, että miksi Pickford pitäisi syrjäyttää. Ei ne Englannin ongelmat näytä olevan tolppien välissä, historiallista kyllä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä on käsittämätöntä, kuinka Pickfordia aliarvioidaan vuodesta toiseen.

Perustuu varmaan pitkälti ulkoiseen olemukseen. Lisäksi pitää muistaa että seurajoukkueessa otteet ovat ailahdelleet.

Mutta muuten samaa mieltä, loistava turnaus, ja mieshän on maalivahdiksi edelleen nuori, parhaat vuodet vielä edessä.
 
Fordél

Jäsen
Esimerkiksi siten että nyt tiedetään millainen se kovin mahdollinen paikka on.

En usko, että tästä olisi aiemminkaan ollut tiedon puutetta. Mutta nyt kun se on koettu ja homma meni persiilleen niin tuskin siitä mitään henkistä voimavaraa jäi, etenkään Sakalle. Toki olemme kaikki yksilöitä, ja toivotaan, että nuoret pelaajat osaavat käsitellä asian oikein ja saavat siihen tukea.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Ei minustakaan. Ensimmäinen valmentaja joka on vienyt Englannin neljän joukkoon kaksissa arvokisoissa peräkkäin ja nyt vielä finaaliin. Epäilemättä häntä vähätellään sillä perusteella että käytössä on loistava materiaali, mutta siinähän vähättelevät, näissä kisoissa nähtiin monta esimerkkiä siitä ettei futis(kaan) ole vain pelaajien peli vaan tarvitaan myös loistava valmentaja.

Kaiken kaikkiaan hieno turnaus Englannilta ja valtava talletus sinne kuuluisaan pankkiin tulevaisuutta ajatellen. Vaikka nyt puhutaan että vanhat traumat jatkuvat kun rankkareilla tuli takkiin, on tämä maajoukkue sekä pelillisesti että henkisesti aivan eri tasolla kuin menneiden vuosien maajoukkueet. Itse en olisi vielä viime Em-kisojen aikaan uskonut että Englanti pääsee joskus tilanteeseen jossa se häviää Em-finaalin rankkareilla. Kornia sanoa mutta tästä on hyvä jatkaa ja pelaajienhan suhteen tulevaisuus näyttää todella kirkkaalta.

Well done lads. Better luck next time.

Ja nää nuoret ovat jo tottuneet voittamaan. Cityn kaverit, Chelsean pelaajat juuri voittaneet Chämppärin, Poolin pelaajat jne.

Todella moni pelaaja sai myös ns. synninpäästön näillä otteilla. Pickford torjui yhtä monta pilkkua kuin Donnarumma finaalissa, muutenkin hyvät kisat ja yksi vapari ja yksi kulmatilanne vain selän taakse. Stones ei ole mikään yhden kauden ihme. Maguire on maailman huippuja kuten Shaw laidallaan. Nuoret Rice ja Phillips dominoivat parhaimmillaan keskikenttää ja Mount säesti. Saka hyvät kisat vaikka vasta 19v. Walker ihan eliittiä. Sterling sama kisojen parhaimmistoa. Kane näytti olevansa huippupelaaja. Penkiltä odottaa vuoroaan Grealish, Foden, Sancho, Bellingham, loukkaantunut TAA, Chilwell, James, Henderson jne. Tulevaisuus on lupaava. Englanti on palannut maailman huipulle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös