Mainos

Telia / MTV – Liigan uusi koti

  • 3 915 790
  • 23 468

mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eilen Telialta myyjä soitteli ja tarjosi ratkaisuksi Telian Digiboksia. Myyjän mukaan ovat saaneet kovasti palautetta, että CC:n kautta kuva on rakeista ja pätkivää. Tuohon olisi lääkkeenä tarjolla Telian Digiboksi, jolla katselukokemus on paras mahdollinen. Myyntipuheesta jäi sellainen kuva, että CC:n käyttäjille ei ole luvassa mitään parannuksia tai kehitystä, mieluummin toiseen suuntaan, jotta Telian boksia saadaan kaupaksi.
Mulle soitteli myös tänään. Puhelu loppui myyjän toimesta, kun ei enää jaksanut kuunnella mun luetteloa ja kävi ilmi, etten ole mitään tilaamassa lisää. Sanoin myös sen, että olen asiakas tällä hetkellä vain sen takia, että ei ole mitään muutakaan keinoa tuota lajia tällä hetkellä seurata kuvan kanssa.

Boksi olisi pitänyt ostaa, mieluiten heidän laajakaistalla. Sanoin, että ei kai kukaan nyt mitään boksia enää ostele, mutta hänen mielestään oli tietty erittäinkin moderni tapa hoitaa pelit näkyviin, sieltä näkee kuulemma oikein yleiset tv-kanavatkin. Puhelun aloitus oli jokseenkin sellainen, että jo oletuksena oli nykyisen katselutavan ongelmat. Vähän niin kuin, että "sulla varmaan on ollut jotain ongelmia siinä". Ei näin selvästi, mutta sellainen olo siitä taas jäi. Ja heillä tietenkin löytyy sitten lisämaksullinen ratkaisu siihen. Sen siltä myyjältä sain irti, että ÄlyTV-softaa ei ole tulossa missään vaiheessa. HTML5 playeristä en kysellyt, kun en itse tietokoneen kautta sitä katso.

Lisään tähän nyt vielä sen (vaikka olen sen tänne aikaisemminkin kirjoittanut), jos joku taistelee kuvan puuroutumisten ja pätkimisten kanssa, että mulla ne sai korjattua hommaamalla Chromecast Ultran entisen ykkössukupolven CC:n tilalle. 5 GHz kaistalla kuva toimii nyt hyvin ja vielä on mahdollisuus kytkeä verkkokaapelillakin kiinni. Itse piti siis sijoittaa se 80€:n verran omaan laitteistoonsa, ihan vain tämän yhden palvelun takia.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Hehe menee jo epätoivoiseksi tuo nuiden touhu.

"Joo eikö toimi ccllä tai tietkoneella?" " no meillä ratkaisu ota meiltä boxi ja netti ja liittymä niin toimii varmasti".

Alkaa jo vähän siltä tuntua, että CCn potentiaalia sumutetaan tahallaan, että saataisiin nuita digiboxeja 2020-luvulla myytyä. Kuka niitä oikeasti enää nykyään käyttää!?!?!

CC ja winukalla käyttäessä viivettä on laitettu tahallaan ihan salettiin. Kyllähän tuo olisi pitänyt jo aikoja sitten saada korjattua. Samoin kuin tuon html-toiston piti tulla jo viime talven aikana. Eikä näy eikä kuulu. "Asia viedään eteenpäin". Aivan varmasti viedään tyyliin "hähää niitä valituksia tulee kokoajan lisää, nyt tyrkytetään sitä meidän lootaaja littymää entistä enemmän!"
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Tulin, näin ja voi...". - VOI, VOI!
Itse tilasin tuon tarjouspaketin syyskuussa ja tarjoushinta on voimassa vuoteen 2037 asti.
Oho! Telialla ollaan näemmä optimistisia Liiga-sopimuksien jatkumisen suhteen. Kuinkahan pitkäksi se kuuluisa viive ehtiikään kasvaa noin pitkän sopimusajan loppuun mennessä?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Oho! Telialla ollaan näemmä optimistisia Liiga-sopimuksien jatkumisen suhteen. Kuinkahan pitkäksi se kuuluisa viive ehtiikään kasvaa noin pitkän sopimusajan loppuun mennessä?
Veikkaan että tuolloin 2037 nähdään tulevan kevään ratkaisumaali. Vaihtoehtoja viiveen korjaamiseksi on tutkittu.
 
Telia

Jäsen
En jaksa lukea ketjua läpi, mutta onko @Telia tuohon viiveeseen Chromecastin kautta sitä luvattua parannusta tulossa ollenkaan?

Kyllä, on tulossa. Aikataulusta en vielä uskalla hiiskua mutta uusi striimausalusta ja HTML5 tulevat pienentämään viivettä myös chromecastin kautta katsottaessa.

//Merja
 
VirG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Fotboll, Vaasan Sport
Oliko jollakulla olemassa postaus, jossa on listattuna ajanjaksot, jolloin kannattaisi irtisanoa voimassaoleva Liigapassi-tilaus säästääkseen rahaa mm. maajoukkuetaukojen ajan? Viime kaudella eräs palstalainen oli tehnyt ison työn ja perustellut näkemyksensä myös selvällä säästöllä. Jos olemassa postaus, pelkkä viittaus numeroituun vastaukseen riittää.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
tämä lätkäfani pahoitti mielensä Telian laskusta ja kusetuksesta ja päätti lopettaa yhteistyön Telian kanssa. Liiga + viasat muuttui joukkuepassiksi..

Kerrotko meille muillekin, miten lopetit yhteistyön Telian kanssa ja kuitenkin joukkueesi pelit yhä näet?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jos joku vielä haluaa maksaa paskasta niin maksakoon, tämä lätkäfani pahoitti mielensä Telian laskusta ja kusetuksesta ja päätti lopettaa yhteistyön Telian kanssa. Liiga + viasat muuttui joukkuepassiksi.. Saattaapi olla että joku muukin yllättyy seuraavasta laskusta ja joutuu taisteleen tätä ruottalaista firmaa vastaan ilman että mitään järkeä mihinkään asiaan löydy. Nyt ois oikiasti aika boikottiin ja kaikki Telian liiga jutut poikki. Kiitos vaan Anu Kyrpä... eikäku Kypärä.. Paljoko yhtiö menettää tuloja jos kaikki toimii niinku mä?
Mä olen päässyt Telian kanssa jo vaiheeseen, jossa laskunkin saamisessa alkaa olla vaikeuksia;) Ei nyt oikeastaan liity tähän liiga- asiaan, mutta pakko kertoa, kun on niin koomista. Eli Telian avoin kuitu hankittiin, ja ollut nyt valmiina jo pari kuukautta, mutta laskua urakasta ei tule, vaikka olen jo peräänkin soitellut, ja luvattu laittaa heti tulemaan(tirsk).

Muutenhan tämä olisi minulle yhdentekevää, laskuttavatko vai ei ja milloin, mutta kun oletan sen laskun kuitenkin ennen pitkää tulevan, ja Rinteen hallituksen yksi harvoista toimista eli kotitalousvähennyksen leikkaus painaa päälle, jos venyy ensi vuoteen, niin mieluummin saisin sen laskun tämän vuoden puolella.
 
4

444

Oletko varma, että luvattiin laittaa tulemaan? Sanamuoto saattoi nimittäin olla myös ”laittaa eteenpäin”, ja me kaikki varmasti tiedämme, mitä se Telian kanssa tarkoittaa.
Mitä tuohon verotukseen tulee, niin mikäli tiedät urakan hinnan edes suunnilleen, niin laitat sen vain tämän vuoden verotukseen (koska urakka osuu tälle vuodelle), ja jos laskussa on merkittävästi eri summa, niin korjaat vain jälkikäteen. Laskun päiväyksellä ei pitäisi olla merkitystä, koska itse urakka on tehty tänä vuonna.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Laskun päivällä ei ole väliä, vaan sillä milloin sen maksaa eli pitää maksaa tänä vuonna, jos haluaa tämän vuoden kotitalousvähennykseen. @Jymäkkä
Joo, juurikin näin se säädös on, että maksupäivä ratkaisee, ja maksupäivä tai päivät jos useampia pitää verottajalle oikein erikseen myös ilmoittaa. Onhan tässä vielä aikaa puolitoista kuukautta, toistaiseksi uskon tämän vielä ajoissa selviävän.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Mielenkiintoinen ehto Telian Bonnier-kauppaan: "Lisensoida kohtuullisilla ja syrjimättömillä ehdoilla Liiga-kanavapakettia tv-jakelijoille Suomessa."

Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Liigaa näkisi esim Elisan kaapeli-tv verkossa?
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu

Tämä vaikuttaa jo hitusen lupaavalta. Jäisi muuten vähän perkeleesti Telia-boksia varastoon.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Liittyisköhän tämä Bonnier-kauppa Liiga-tuotteen hitaaseen kehitykseen? Ei haluta kehittää vanhaa palvelua, kun tiedetään, että kohta mahdollisesti siirretään Liiga toiselle alustalle. Näin ainakin haluan toivoa...
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Niin, tai vähintäänkin saadaan osaamista taloon, jonka avulla voidaan rakentaa jotain uutta tai korjata sitä vanhaa, vaikka ei suoraan otettaisi C Moren alustaa käyttöön.
 
Telia

Jäsen
Tässä ketjussa on ollut paljon puhetta viiveistä ja tämän ympärillä on tehty töitä viime ajat. Tästä päivästä lähtien meillä on käytössä Liiga-lähetyksien kanssa uusi tekniikka, jonka vuoksi otteluiden viiveet ovat aiempaa pienemmät. Tarkkoja sekuntimääriä eri alustojen osalta ei ole tässä vaiheessa antaa, mutta parannusta siis tapahtuu Telia TV -sovelluksen ja Telia TV -digiboksin kohdalla. Muutos ei kuitenkaan koske vielä HTML5-tukea

//Niko
 
ZerDzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Risto Dufva

Kunhan ei havaita odottamattomia ongelmia tai kaivureita. Toivon todella että ns lääkkeet löydetty ongelmiin.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä ketjussa on ollut paljon puhetta viiveistä ja tämän ympärillä on tehty töitä viime ajat. Tästä päivästä lähtien meillä on käytössä Liiga-lähetyksien kanssa uusi tekniikka, jonka vuoksi otteluiden viiveet ovat aiempaa pienemmät. Tarkkoja sekuntimääriä eri alustojen osalta ei ole tässä vaiheessa antaa, mutta parannusta siis tapahtuu Telia TV -sovelluksen ja Telia TV -digiboksin kohdalla. Muutos ei kuitenkaan koske vielä HTML5-tukea

//Niko
Ping! @Roger Moore

Laitahan testiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös