Mainos

Telia / MTV – Liigan uusi koti

  • 3 945 245
  • 23 564

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Aktivointi on näköjään korjattu kun ainakin näytti onnistuvan minullakin.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jos Jatkoajan pojat laitettaisiin suunnittelemaan suomalaista avaruussukkulaa edes suunnilleen tällä pieteetillä, niin Marsissa oltaisiin oltu jo ajat sitten.

Vaikka Marsiin menossa on vielä monia aitoja teknisiä haasteita ratkaisematta, niin sekinhän on pelkästään politiikkaa ja rahoitusta miksi siellä ei ole käyty.

Samaa Telia tekee omassa mittakaavassaan. Ei asiakkaalla ole merkitystä vaan koko sekoilu johtuu täysin jonkun jääkiekon SM-liigatuotteen ulkopuolisista asioista.
 

Telia

Jäsen
Aktivointi näytti onnistuvan ok Telian sivujen kautta. Melko oudosti kirjoitettu nuo sivustot jossa tilaus pitää tehdä. Monessa kohtaa lukee, että paketti maksaa elokuun ajalta tietyn määrän ja muulta ajalta kun ei pelata 0€/kk. Toisessa kappaleessa puhutaan liiga-passin tai joukkuepassin tilaajille tämän olevan 0/kk. Ainakaan ei voi selkeydestä syyttää tätä palvelua. Toivotaan, että laskua ei tule vaikka äkkiseltään niin voisi lukea sivuilta josta palvelu tilataan.

Aktivointi on näköjään korjattu kun ainakin näytti onnistuvan minullakin.

Kiitokset täällä tarkkaavaisille eilisestä huomiosta, että telia.fi sivuilla oli ongelmaa Preseason-passin aktivoinnissa. Teidän palautteiden perusteella asiaa lähdettiin selvittämään ja tuo on tosiaan saatu jo kuntoon. Preseason-passin voi aktivoida Minun Telia -sovelluksella tai telia.fi sivuille kirjautumalla, kumpi tapa itselle sitten helpommalta tuntuu.

Tässä alla vielä kuvakaappaus, miltä tilaussivun pitäisi näyttää. Jos on oikeutettu maksuttomaan aktivointiin, niin järjestelmä tarjoaa tuota 0e hintaista ja muutoin 14,90e. Tässä siis kannattaa vielä tilausvaiheessa tsekata, että hinta näyttää 0e. Preseason-passin voimassaolo päättyy asiakkailta automaattisesti, kun harkkapelit on pelattu.

//Niko
 

Liitteet

  • preseasontilauskuva.png
    preseasontilauskuva.png
    104 KB · kertaa luettu: 567

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Tämä ketju on ollut kyllä mahtavaa viihdettä yli 400 sivun ajan. Saa nähdä miten toinen kausi menee, iskeekö "sophomore slump" vai painetaanko jo yli tonnin. Vaikka vastaukset ovat välillä unelmahöttöä, niin onhan se hienoa että Telian tytöt ja pojat jaksaa täällä painaa. Joskus on tosin ollut pelikirja pahasti sekaisin.

Pääasia että ollaan kaikki valmiina kun kiekko putoaa jäähän!
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Tässä alla vielä kuvakaappaus, miltä tilaussivun pitäisi näyttää. Jos on oikeutettu maksuttomaan aktivointiin, niin järjestelmä tarjoaa tuota 0e hintaista ja muutoin 14,90e. Tässä siis kannattaa vielä tilausvaiheessa tsekata, että hinta näyttää 0e. Preseason-passin voimassaolo päättyy asiakkailta automaattisesti, kun harkkapelit on pelattu.

//Niko
Joko olen helvetin jälkeenjäänyt, tai sitten tossa kuvassa ei ole mitään järkeä. Miten tuokin ollaan noin vaikeaksi saatu? Ihan silti sama, lafkan asiakas en ole enkä tule enään olemaan kaiken sekoilun jälkeen.
 
4

444

Jos Jatkoajan pojat laitettaisiin suunnittelemaan suomalaista avaruussukkulaa edes suunnilleen tällä pieteetillä, niin Marsissa oltaisiin oltu jo ajat sitten.
Mikäli sitä sukkulaa suunnittelisi Telian tuotteistustiimi, niin vielä 2700-luvulla mietittäisiin, voisiko sukkulan lähettää kuudellasadallaneljälläkymmenelläseitsemällä sovelluksella, joista osa toimii Win7:ssa, osa IE:ssä ja osa muuten vain ei toimi, ja lisäksi mietittäisiin että mitä koko lysti maksaa ja voiko sen jotenkin väittää olevan ilmainen. Ja yllättäen kaivuri pilaisi kaiken.
Nyt alkaa poreilee jo ilman kanttakin, mikäs tässä nyt sitten on muka päin persettä!!?
Määräaikainen = päättyy silloin kun sopimuksessa sovitaan.
Toistaiseksi voimassa oleva + asiakaspalvelijan lupaus siitä, että kyllä se päättyy eräänä tiettynä päivänä = mikä voisikaan mennä pieleen.
Käännetään toisin päin: Työnantaja 1 lupaa töitä vakituisella työsuhteella ja työnantaja 2 haluaa tehdä määräaikaisen sopimuksen suullisella lupauksella, että työt jatkuvat myös määräajan päätyttyä. Työntekijän kannaltahan tässä ei tietenkään ole mitään eroa, eihän?
 

Telia

Jäsen
Tämä ketju on ollut kyllä mahtavaa viihdettä yli 400 sivun ajan. Saa nähdä miten toinen kausi menee, iskeekö "sophomore slump" vai painetaanko jo yli tonnin. Vaikka vastaukset ovat välillä unelmahöttöä, niin onhan se hienoa että Telian tytöt ja pojat jaksaa täällä painaa. Joskus on tosin ollut pelikirja pahasti sekaisin.

Pääasia että ollaan kaikki valmiina kun kiekko putoaa jäähän!

Me jaksetaan tottakai painaa jatkossakin! Onhan tässä ketjussa eksytty välillä vähän sivuraiteillekin, mutta väittäisin että täällä on ollut myös paljon hyvääkin keskustelua. Täältä ollaan saatu myös meidän suuntaan arvokasta palautetta ja ajatuksia kehitystä varten. Toivottavasti meidän vastauksista on ollut edes joillekin vinkkiä ja apua tai jotakin lisäarvoa. Laitetaan se kuuluisa pelikirja parampaan minttiin alkavalle kaudelle, jotta ei turhaan aiheuteta hämmennystä tai pahaa mieltä.

Muistutus: aiheeseen liittyvä kysely on edelleen voimassa perjantaihin klo 18:30 asti:

Kokemuskysely Telian ensimmäisestä Liigakaudesta

Vastaustahti on viime päivinä (kuten olettaa saattaa) hiipunut merkittävästi ja vastausmäärä on nyt 511. Oma tavoitemääräni vastaajien suhteen on jo saavutettu, mutta enempi parempi :)

Tämä onkin mielenkiintoinen kysely ja innolla odotetaan huomisia tuloksia. Tuollainen +500 jatkoaikalaisen otanta on jo varsin kohtuullinen määrä.

//Niko
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Määräaikainen = päättyy silloin kun sopimuksessa sovitaan.
Toistaiseksi voimassa oleva + asiakaspalvelijan lupaus siitä, että kyllä se päättyy eräänä tiettynä päivänä = mikä voisikaan mennä pieleen.
Käännetään toisin päin: Työnantaja 1 lupaa töitä vakituisella työsuhteella ja työnantaja 2 haluaa tehdä määräaikaisen sopimuksen suullisella lupauksella, että työt jatkuvat myös määräajan päätyttyä. Työntekijän kannaltahan tässä ei tietenkään ole mitään eroa, eihän?
Itse asiassa tässä tapauksessa kyse olisi siitä että työnantaja 3 lupaa töitä vakituisella työsuhteella, joka kuitenkin päättyy projektin valmistuttua kahden kuukauden kuluttua. Se varmaan soveltaisi siihen vielä 6 kuukauden koeaikaa ;). Jos sopimuksen päättymispäivä on tiedossa se on määräaikainen.Toistaiseksi voimassaoleva tarkoittaa sitä että päättymisaika sovitaan myöhemmin erikseen sopimuksen ehtojen mukaisesti (esim irtisanomisajat yms).
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Kiitokset täällä tarkkaavaisille eilisestä huomiosta, että telia.fi sivuilla oli ongelmaa Preseason-passin aktivoinnissa. Teidän palautteiden perusteella asiaa lähdettiin selvittämään ja tuo on tosiaan saatu jo kuntoon. Preseason-passin voi aktivoida Minun Telia -sovelluksella tai telia.fi sivuille kirjautumalla, kumpi tapa itselle sitten helpommalta tuntuu.

Tässä alla vielä kuvakaappaus, miltä tilaussivun pitäisi näyttää. Jos on oikeutettu maksuttomaan aktivointiin, niin järjestelmä tarjoaa tuota 0e hintaista ja muutoin 14,90e. Tässä siis kannattaa vielä tilausvaiheessa tsekata, että hinta näyttää 0e. Preseason-passin voimassaolo päättyy asiakkailta automaattisesti, kun harkkapelit on pelattu.

//Niko

Päätin tänään tehdä tämän ”ilmaisen preseason” tilauksen hyvissä ajoin ettei käy huonosti kun pelit alkavat.

Ensin menin tietysti helpompaan Telia-sovellukseen koska makasin sohvalla. Mistään en tietenkään löytänyt yhtään mitään preseasoniin liittyvää. Yllätys.

Seuraavaksi tietokoneen kimppuun ja Telian sivuille jonne kirjauduin sisään. Vaihtoehtona löytyi tietysti vain se 14,90€ maksava Preseason. Yllätys. Onneksi tämän Nikon viestin perusteella tiesin mitä hakea.

Chatissa HeidiS halusi ensin auttaa, ei kuitenkaan osannut vaan siirsi minut Elisalle joka katosi (sai varmaan sydänkohtauksen) tilalle tuli Bootti. Elisa toipui ja teki ihmettelyjen jälkeen tilauksen puolestani. Sanoi lopuksi että mun pitää ensin vahvistaa hänen lähettämä sp-linkki. Sähköposti tuli mutta siinä ei ollut oikeaa linkkiä, vain kaksi ohjelinkiä ja yksi peruslinkki ja yksi peruutus-PDFä. Omituista sanoi Elisa.

Kysyin että näenkö jostain faktana että mulla on nyt se Preseason. Telia-sivuilta ei löytynyt edes mun vuoden vanhaa Liiga-passia eikä tietenkään Preseasonia. vaikka molemmat pitäisi näkyä. Elisa LUPASI käsi sydämellä että molemmat ovat voimassa!

Seikkaltuani Telia-sivuillani löysin muuten oman kohdan nimeltä Asiakaetusi, siellä oli linkki nimeltä: ”katso televisioitavat liigan preseasonpelit maksutta-aktivoi tilaus”. Siitä se olisi varmaan onnistunut.

Jännityksellä odotan elokuuta...näenkö pelit vai pitää olla yhteydessä Elisaan. Jätin Liigapassini voimaan juuri sen takia ettei aikaa ja vaivaa kuluisi tämmöisiin asioihin.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Telialla asiat tuntuvat toimivan vähän eri tavalla. Automaattinen vaatii aktivoimista. Vaivaton vaatii omatoimisuutta. Ilmainen maksaa rahaa. Toistaiseksi voimassaoleva päättyy määräaikaan mennessä.
Eipä nyt unohdeta "pätkiminen on ominaisuus väärillä vehkeillä"

Tämä onkin mielenkiintoinen kysely ja innolla odotetaan huomisia tuloksia. Tuollainen +500 jatkoaikalaisen otanta on jo varsin kohtuullinen määrä.

//Niko
Valuuko jo hiki otsalla?
 
Viimeksi muokattu:

kolaolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
naamansapitelijät
Tulin vain sanomaan, että sain sähköpostiini viestin, jossa oli muutama steppiset ohjeet ihan kaikista simppeleimmällekkin serkulle tehdä tuo preseason tilaus. Noudatin niitä eli painoin muistaakseni muutamaa nappia ja kirjauduin tunnuksillani sisään, jonka jälkeen vahvistusviesti tuli mailiin. En nää tätä kovin hankalaksi kokemukseksi. Mutta onhan se nyt ihan hanurista, että kehtaavat näyttää pelejä ilmaiseksi. Pakko valittaa.
 

Telia

Jäsen
Päätin tänään tehdä tämän ”ilmaisen preseason” tilauksen hyvissä ajoin ettei käy huonosti kun pelit alkavat.

Ensin menin tietysti helpompaan Telia-sovellukseen koska makasin sohvalla. Mistään en tietenkään löytänyt yhtään mitään preseasoniin liittyvää. Yllätys.

Seuraavaksi tietokoneen kimppuun ja Telian sivuille jonne kirjauduin sisään. Vaihtoehtona löytyi tietysti vain se 14,90€ maksava Preseason. Yllätys. Onneksi tämän Nikon viestin perusteella tiesin mitä hakea.

Chatissa HeidiS halusi ensin auttaa, ei kuitenkaan osannut vaan siirsi minut Elisalle joka katosi (sai varmaan sydänkohtauksen) tilalle tuli Bootti. Elisa toipui ja teki ihmettelyjen jälkeen tilauksen puolestani. Sanoi lopuksi että mun pitää ensin vahvistaa hänen lähettämä sp-linkki. Sähköposti tuli mutta siinä ei ollut oikeaa linkkiä, vain kaksi ohjelinkiä ja yksi peruslinkki ja yksi peruutus-PDFä. Omituista sanoi Elisa.

Kysyin että näenkö jostain faktana että mulla on nyt se Preseason. Telia-sivuilta ei löytynyt edes mun vuoden vanhaa Liiga-passia eikä tietenkään Preseasonia. vaikka molemmat pitäisi näkyä. Elisa LUPASI käsi sydämellä että molemmat ovat voimassa!

Seikkaltuani Telia-sivuillani löysin muuten oman kohdan nimeltä Asiakaetusi, siellä oli linkki nimeltä: ”katso televisioitavat liigan preseasonpelit maksutta-aktivoi tilaus”. Siitä se olisi varmaan onnistunut.

Jännityksellä odotan elokuuta...näenkö pelit vai pitää olla yhteydessä Elisaan. Jätin Liigapassini voimaan juuri sen takia ettei aikaa ja vaivaa kuluisi tämmöisiin asioihin.

Hieno juttu, että sait meidän chatissa Elisan kanssa katsottua kanavatilanteen kuntoon!

Mitään erillistä vahvistettavaa linkkiä sinun ei tarvitse sähköpostista etsiä, vaan riittää jos olet saanut tilausvahvistuksen perille. Tilausvahvistus tulee näissä tapauksissa otsikolla "Kanavapaketin tilausvahvistus".

Voit myös halutessasi kirjautua telia.fi sivuille tai Minun Telia -sovellukseen, jolloin näet kaikki käytössäsi olevat palvelut. Kanavapaketit voit tarkistaa Telia TV -palvelun alta ja sieltä kanavapaketit. Suosittelen kirjautumaan nettipankkitunnistautumisen tai mobiilivarmenteen avulla, jolloin näet kaikki palvelut. Jos kirjaudut puhelinnumerolla tai laajakaistan tunnuksella, niin näet vain kyseisen palvelun asioita.

Telia Liiga Preseason -kanava ilmestyy Telia TV -palvelun kanavalistaan heinäkuun lopulla.

//Niko
 

Liitteet

  • teliatvsovellus.PNG
    teliatvsovellus.PNG
    92,8 KB · kertaa luettu: 400

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Telialla asiat tuntuvat toimivan vähän eri tavalla. Automaattinen vaatii aktivoimista. Vaivaton vaatii omatoimisuutta. Ilmainen maksaa rahaa. Toistaiseksi voimassaoleva päättyy määräaikaan mennessä.
Tämä onkin hyvä pohja uudelle sovellukselle Telia-Suomi-Telia, jonka testailu ja kehittely on parhaillaan käynnissä, ja kaikki on valmiina ennen kauden alkua! Ensimmäinen versio julkaistaan heti ennen joulua Lumia -mallisille puhelimille, sekä Windows XP käyttöjärjestelmälle. Sovellus on täysin ilmainen 6 euron hintaan, mutta jos olet kanta-aasiakas ja autat palvelun kehittämisessä, saat sen edullisempaan 10 euron bonushintaan. Eikä tässä vielä kaikki! Sovelluksen voi ladata, kun on kerännyt ensin kymmenen leimaa passiin ja resetoinut naapurin modeemin. Helppoa ja mukavaa!! :)

//holynordic
 

Telia

Jäsen
Valuuko jo hiki otsalla?

Ei sentään. Viimeksi hiki valui jännittävän Liiga finaalin aikaan, kun pääsi seuraamaan loistavaa jääkiekkoviihdettä. Meillä ei ole missään vaiheessa pelätty avointa keskustelua ja asiakkaiden palautteita. Tuon kyseisen gallupin tulokset on yksi arvokas palaute meidän suuntaan ja rohkenen epäillä, että palautteita tulee varmasti myös kauden aikana, kun saadaan taas hommat käyntiin.

Tulin vain sanomaan, että sain sähköpostiini viestin, jossa oli muutama steppiset ohjeet ihan kaikista simppeleimmällekkin serkulle tehdä tuo preseason tilaus. Noudatin niitä eli painoin muistaakseni muutamaa nappia ja kirjauduin tunnuksillani sisään, jonka jälkeen vahvistusviesti tuli mailiin. En nää tätä kovin hankalaksi kokemukseksi. Mutta onhan se nyt ihan hanurista, että kehtaavat näyttää pelejä ilmaiseksi. Pakko valittaa.

Kiitokset @kolaolli palautteesta! Välitänpä terveiset kollegalle, joka näitä ohjeistuksia nikkaroi ja lähetteli asiakkaiden suuntaan. Tämä Liiga Preseason -kanava ilmestyy heinäkuun lopulla Telia TV -palvelun kanavalistalle, joten vielä sitä ei pääse vilkuilemaan. Sitten vaan odotellaan elokuuta, niin päästään näkemään uudistuneita Liiga-joukkueita.

//Niko
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Jännityksellä odotan elokuuta...näenkö pelit vai pitää olla yhteydessä Elisaan.

Minäkin haluaisin vaihtoehdon "c" eli mahdollisuuden katsella näitä Elisan, DNA:n tai ihan minkä tahansa muun palveluntarjoajan tuottamana. Mikään muu kuin Telia ei kykene nähdyn kaltaiseen sotkuun.
 

HaZekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans,Suomi
Minäkin haluaisin vaihtoehdon "c" eli mahdollisuuden katsella näitä Elisan, DNA:n tai ihan minkä tahansa muun palveluntarjoajan tuottamana. Mikään muu kuin Telia ei kykene nähdyn kaltaiseen sotkuun.

Veikkaisin tässä tapauksessa @Pate44 ollen yhteydessä asiakspalvelija Elisaan, eikä Elisa tämä puhelin operaattori ollut kyseessä.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Tulin vain sanomaan, että sain sähköpostiini viestin, jossa oli muutama steppiset ohjeet ihan kaikista simppeleimmällekkin serkulle tehdä tuo preseason tilaus. Noudatin niitä eli painoin muistaakseni muutamaa nappia ja kirjauduin tunnuksillani sisään, jonka jälkeen vahvistusviesti tuli mailiin. En nää tätä kovin hankalaksi kokemukseksi. Mutta onhan se nyt ihan hanurista, että kehtaavat näyttää pelejä ilmaiseksi. Pakko valittaa.

Miksiköhän kaikki ei sitten saa sähköpostiin tämmöistä Telian viestiä? Itsellä ollut kuitenkin LiigaPassi jo vuoden ja sähköpostikin vahvistettiin tänään asiakaspalvelijan toimesta oikeaksi.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös