Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

  • 917 943
  • 4 634
Suosikkijoukkue
HIFK
"Mutta miksi Selänne haluaa ”räväyttää”? Se on kaikista kiinnostavinta.

– Haluan tuoda esiin arvojani sekä näkemyksiäni siitä, miten yhteiskunnan tärkeiden asioiden tulisi olla, Selänne perustelee.

– Oleellisin juttu on, että vanhemmiten olen halunnut tuoda nimenomaan aitoa ja oikeaa itseäni esiin julkisuudessa. Mielikuvat ovat mielikuvia, todellisuudessa esimerkiksi nykyiset mielipiteeni ovat minua aidoimmillani."

Onneksi saatiin tämä Republikaani-Teemu vihdoin kaivettua esiin.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
"– En ole ikinä tykännyt laiskoista ihmisistä. Olen aina uskonut siihen, että mitä enemmän ihminen tekee töitä, sitä enemmän hän voi saavuttaa unelmiaan. Jos taas ei halua tehdä töitä, esimerkiksi mielenterveydelliset ongelmat iskevät herkemmin."

Voi jumalauta, näin mielenterveysongelmien kanssa painivan nuoren isänä saa tämä näkemään punaista.
Tarviipa käydä sanomas, et men saatana töihin tai lenkil kyl se siit sit.

Pieni reality check tuon asian tiimoilta voisi tehdä Selänteelle hyvää.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kun puhutaan laiskoista suomalaisista niin mitäs hommia toi Teemu on lätkä uransa jälkeen tehnyt? Varmaan vaan jotain mukavia keikkahommia. Vai onko Teemulla joku duuni jota tekee 5 päivänä viikossa 8 h päivässä?
 
RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Miksi teemu sitten jakaa rahaa mielenterveystyöhön kun se kerran on laiskuuden aiheuttamaa? En ymmärrä.

Ei tuossa mielestäni noin lukenut, vaan työhaluton ihminen on herkempi mielenterveysongelmille. Sehän on sinällään totta.

Se puolestaan ei ole totta, että työttömyys johtuisi vain työhaluttomuudesta tai laiskuudesta.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
”– Haluamme leiriläisten nauttivan täällä paitsi lätkästä myös muusta elämästä. Mutta meillä on myös sääntöjä, joita kaikkien tulee noudattaa. Siisteys on yksi arvoistamme, Selänne sanoo”

Tosta toimitus on varmaan editoinut pois seuraavaan:

”Yksi sääntö on, että minä kyllä voin panna avustajia mutta muut valmentajat ei saa panna Sirpaa”
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Ei tuossa mielestäni noin lukenut, vaan työhaluton ihminen on herkempi mielenterveysongelmille. Sehän on sinällään totta.

Se puolestaan ei ole totta, että työttömyys johtuisi vain työhaluttomuudesta tai laiskuudesta.
En tiedä onko tuossa mitään totuutta, pikemmin toisinpäin. Mielenterveysongelmat helpommin aiheuttaa tilan jonka liian monet tulkitsevat laiskuudeksi tai työhaluttomuudeksi.

Ylensäkin mt-ongelmat on suomessa liian iso tabu. Näin kärjistettynä. Jaska on kunnon työmies, mitä väliä jos hän silloin tällöin on rokulilla maanantaina kankkusen takia, kun taas Pekka on vätys kun on masennuksen takia sairauslomalla.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Mitähän siitä nuoresta päiväkotiapulaisesta olisi tullut, jos vaikka loukkaantuminen tai sairaus olisi vienyt joksikin muuksi kuin jääkiekkoilijaksi?
No tuli kiekkoilija ja tyhjäpäiseltä vaikuttava republikaanihenkinen öyhöttäjä eli pulinat pois ja köyhät ryhtyköön ahkeriksi ja menköön töihin etteivät olisi köyhiä.
Hänestähän olisi tullut köyhä mamuvastainen elämämkolulainen. Sitähän hän on nyt, mutta vauras sellainen.
Kuten hänen lapsistaankin, jotka harrastelevat isänsä rahoilla lajejaan, eivätkä tee yhteiskunnan hyväksi yhtään mitään.

Hei Teemu, kuinka kovasti Sirpa on ahkeroinut elämässään? Onko ollut koskaan missään töissä?

Yksi Kiljusen herrasväki tämä Selänteiden poppoo.
 
Viimeksi muokattu:
Pömpsähti Teemun osio JA:sta ruutuuni ja nyt kun koko ketjua viitsi selata niin mistä tulee tämä "liikemies"? Mitä muuta kuin kiekkojen ja kolopallojen keräilyä Teemu on tehnyt mittavan uransa jälkeen liike-elämän puitteissa? Mitkä ovat hänen expertiinsä ja osaamisensa liike-elämässä? Kekseliäs yrittäjä? Innovaattori ja sijoittaja? Somevaikuttaja on kanssa hieman viistossa käsitteenä hänen osaltansa. Juu ja kyllä, heittää suht tiheään tahtiin kannanottojansa ties mistä asiasta mutta niissä on harvemmin mitään ihmeempää sisältöä ja syvempää ajatusta; ne lähinnä vain aiheuttavat pelkkää kiusaantunutta myötätuntohäpeää. Toissaalta kyllä maailmaan huutoa ja mussutusta mahtuu, sanahan on vapaa myös Temelle.
 
4

444

Onhan sillä joku pihviravintola jossain moottoritien varressa jossain päin maailmaa.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitähän siitä nuoresta päiväkotiapulaisesta olisi tullut, jos vaikka loukkaantuminen tai sairaus olisi vienyt joksikin muuksi kuin jääkiekkoilijaksi?
No tuli kiekkoilija ja tyhjäpäiseltä vaikuttava republikaanihenkinen öyhöttäjä eli pulinat pois ja köyhät ryhtyköön ahkeriksi ja menköön töihin etteivät olisi köyhiä.

Todennäköisesti olisi voinut tulla vaikka mitä kun olisi löytänyt uuden intohimon kohteen mihin olisi panostanut täysillä.

Ei tuo ura ja menestys kiekkoilijana tullut tuurilla, vaan helvetin kovalla työllä.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Pömpsähti Teemun osio JA:sta ruutuuni ja nyt kun koko ketjua viitsi selata niin mistä tulee tämä "liikemies"? Mitä muuta kuin kiekkojen ja kolopallojen keräilyä Teemu on tehnyt mittavan uransa jälkeen liike-elämän puitteissa? Mitkä ovat hänen expertiinsä ja osaamisensa liike-elämässä? Kekseliäs yrittäjä? Innovaattori ja sijoittaja?
Siellähän oli yhteistyötä Tokmannin kanssa jostain ravintolisistä yms. Ja mitä lie sukkia, joissa oli joku Selänne-viittaus. Siitä tuo liikemies ketjun otsikkoon tuli. Teemun bisneksistä keskusteltiin aluksi pitkään Valavuoren ketjussa, mutta lopulta MustatKortit perusti oman ketjun.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eipä Teemu taida mitään bisnestä tehdä. Perakärpäset tekevät sitten hänen nimellään jotain säätöjä. Toki kohta on nimikin vedetty sen verran lokaan, että ei sekään onnistu:
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onhan Teemulla näitä Ts-invest ja Ts-holding firmoja. Sitä en tiedä miten pitkää päivää Teemu näiden firmojensa kimpussa painaa, mutta ainakin jotain näkyy viivankin alle jäävän. Pihviravintolassa tuskin Teemu on ruokaa tekemässä, mutta eikös joku hänen pojistaan ole sinne menossa ravintolapäälliköksi? Oppii ilmeisestii tällä tavalla Teemun mainostaman kovan työn merkityksen. Jostain muistan näin lukeneeni. No Teemun mielipiteet ovat hänen omiaan ja jokainen voi olla niistä mitä mieltä tahansa. Vähän sama kuin Sirpan kodinhoidon vinkit. Ei ehkä ole ihan joka torppaan sopivia.
 
Pekkis

Jäsen
Hei Teemu, kuinka kovasti Sirpa on ahkeroinut elämässään? Onko ollut koskaan missään töissä?

Yksi Kiljusen herrasväki tämä Selänteiden poppoo.
Muistan joskus lukeneeni Sirpan haastattelun, jossa hän valitteli sitä, että on kovin vaikeaa löytää riittävän hyviä kotiapulaisia. Siitä syystä heillä ei ole ollut koskaan edes au-paireja. Sirpa on myös kuskannut lapset harrastuksiin ja kouluun, koska siellä päin niin on tehtävä. Edustaminen käy myös työstä, näin taisi mainita.

Ulospäin tämän "Kiljusen herrasväen" meininki näyttää, etten sanoisi täydelliseltä. Ja sitähän se varmasti onkin.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

Taloudenpito on helppoa: Jose ja Manuel hoitaa pihan & puutarhan, Juanita keittiön & siivouksen.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Onhan Teemulla näitä Ts-invest ja Ts-holding firmoja. Sitä en tiedä miten pitkää päivää Teemu näiden firmojensa kimpussa painaa, mutta ainakin jotain näkyy viivankin alle jäävän.
Taitaa Lehdon Ari touhuta noita juttuja Teemun pelatessa tennistä ja golfia, ja jumpatessa Meripäivillä…
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Heti joku läski vinkumassa kun jollain on vähän massia päällä. Pita pahaa ja näin.

Melkein uskallan väittää ettei viimeiseen 30v ole Teemu tai Sirpa joutunut maidon hintoja katselemaan mutta eipä se taida keltään olla pois. Ymmärtääkseni Teemu on sijoittanut rahansa suhteellisen järkevästi eikä niiden loppumista tarvi heti miettiä ja se on varmaan kaikille parempi, uutta nykäsmattia ei tähän maahan heti tarvita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös