Rikkinäinen kello, Saska Saarikoski, osui kerran elämässään oikeaan, kun hän kuittasi Jussi Halla-aholle kuinka "niitä (mamuja) ei Eirassa kävele vastaan. Teemulla on selkeästi sama homma, hän on vieraantunut ympäröivästä todellisuudesta, koska aidatulla asuinalueella pyörii muiden rikkaiden lisäksi lähinnä palvelusväkeä. Ei siellä Coto de Cazassa tjsp. niin haittaa, jos hämmästelee raiskauksia. Suomessakaan ei ole jaksettu/haluttu puuttua miehen huhuttuun käytökseen Selänteen pitkävihaisuuden takia, mikä vain on vahvistanut hänen omaa kuplaansa. Nyt tilanne alkaa olla toisin, koska pelaajaura loppui vuosikymmen sitten eikä Teemulta enää saa sisäpiiritietoja.
Minua ei häiritse, jos Teemua ei esimerkiksi lukeminen kiinnosta, on hyvin pärjännyt ilmankin. Sen sijaan ihan miehen itsensä kannalta toivoisin, että ymmärtäisi (tai joku neuvoisi) olla paskomatta perintöään enempää. Ilmeisen paljon häntä tuntuu edelleen kiinnostavan, mitä ihmiset teoistaan ajattelevat.
Nyt Teemu täysi fokus jokeriprojektiin ja Twitter-tili kiinni - Instassahan se on kiltisti -, niin hyvä tulee.