Itelleni tämä kolahtaa todella lujaa. Vetää samalla sekä hiljaiseksi että euforiseksi. Kun loppuvuodesta saatiin tieto ehdollisesta liigalisenssistä, en osannut vielä iloita sillä liiga oli näyttänyt, että mikään ei ole varmaa ennenkuin se on varmaa. Ja nyt se on varmaa.
Kun Blegin hauta-arkun kansi suljettiin viimeistä kertaa 8 vuotta sitten, oli itelläni apatia asian suhteen käsinkosketeltavaa. Organisaation toilailu oli ajanut oman kiinnostuksen kohtuuvähäiseksi ja kaikkien sidosryhmien kusettaminen syletti, mutta se konkan jälkeen tullut tyhjyys konkretisoitui oikeastaan vasta muutaman vuoden viiveellä kun se tyhjäksi jäänyt osa mielestä (ja sydämestä) alkoi täyttyä jollain muulla. Vasta tuolloin tajusi miten iso juttu oman jengin seuraaminen oli ollut alkuperäisestä liiganoususta lähtien. Se merkitys oli Bluesin loppuvuosina hämärtynyt ja kuten sanonta kertoo, vasta kun menettää jotain, tietää miten paljon se merkitsi.
Kun Kiekko-Espoo perustettiin uudelleen ja täälläkin erään epäilevän nimimerkin kanssa väännettiin siitä, "mistä jäät, mistä pelaajat, mistä se ja tämä", oli ajatukset siitä, että liigaa joskus pääsisi seuraamaan oman jengin kanssa todella kaukaisia. Uusi Kiekko-Espoo kiinnosti, mutta ei vielä merkinnyt mitään. Ensimmäisellä kaudella Espoonlahden grillimakkaran käryssä homman sellainen ronski aitous, back-to-the-roots-hockey kuten eräskin jääkiekkoleijona sanoisi, voitti hyvin nopeasti puolelleen. Kim Hirsovitch käveli pikkuhallin käytävillä yhtenä meistä kaikista ja jutteli halukkaille, joukkue pelasi kuten Suomi-sarjassa pelataan ja jääkiekkoa sai taas nähdä paikan päällä. Kun ekoja kertoja kuulin liigatavoitteista, uskoin, että jollain aikavälillä, ehkä 10-20 vuotta, tämä voisi olla Espoossa mahdollista. Hyvä, että jotkut muut uskoivat hommaan enemmän. Vasta oikeastaan nousu Mestikseen sai oikeasti uskomaan, että kyllä tästä saattaa jotain tullakin.
Omalla kohdalla viime kevään pudotuspelit oli lopulta ehkä kuitenkin se hetki kun innokas seuraaminen kääntyi aivan aidoksi kannattamiseksi. Matsit antoivat taas jotain, sillä tasolla kuin ne antoivat parhaimmillaan joskus ysärillä ja nolkytluvulla. Mestis-mestaruuden jälkeen vain liiganousulla on oikeastaan ollut väliä ja nyt se on tässä.
En tiedä mitä tässä avaudun, jotain henkilökohtaista historiikkia? Olkoon mikä hyvänsä, tuntuu aivan helvetin hienolta. Kiitos aivan kaikille, jotka tässä matkan varrella olette mukana olleet. Tämä ei olisi tapahtunut ilman jokaista!