Yksinäinen susi, logoni, komeilee oikeassa olkavarressa. Ollut siinä kohta 15 vuotta ja on ammattimiehen tekemä. Yhdessä suunniteltiin ja piirrettiin muutamakin ehdotus paperille. Aluksi sen oli tarkoitus seisoa kielekkeellä, mutta jätettiin sitten pois. Ei kaduta, eikä tule kaduttamaan. Sen verran on jo ikää ja kokemusta.
Hyvähän tässä on se, että ko. hahmo pakottaa pitämään lihaksista huolta, sillä en tiedä mitään naurettavampaa kuin machotatuointi olemattomassa lihaksessa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö lihaksetonkin kaveri voisi ottaa tatskaa, tietenkään. Mutta ehkä sijoittaisin sen siinä tapauksessa jonnekin muualle kuin hauikseen tai olkavarteen. Myös tatuoinnin aihe vaikuttaa ko. kuvan sopivuuteen erilaisille henkilöille. Jollakin Guns´n´Roses tyyppinen sydän/tikari -tutkielma näyttää hienolta, jollain toisella taas äärimmäisen mauttomalta. Samoin ylväänä liitävä kotka istuu paremmin jonkunlaista fyysistä harrastusta omaavan iholle kuin lysyrintaisen nörtin kroppaan. Makuasioitahan nämä ovat tietenkin, pääasia, että itse tuntee olonsa kotoisaksi. Minusta tatska on silloin oikeaan osunut, kun itse ei edes muista sitä. Minäkin yllätyn joka kerta, kun joku tulee kommentoimaan/kyselemään. Se on jo niin osa minua, että tuntuu samalta kuin joku tulisi sanomaan, että "kiva jalka sulla, onko sulla ollut kauan se jo?"
Naisten koristetatuoinnit hyväksyn myöskin, siis pienehkön figuurin selässä, nilkassa tms. Enemmän tatuointeja omaavan naisen kierrän helvetin kaukaa. Tykkään naisellisuudesta - vastakohtiahan tässä haetaan, tässä elämässä siis:)