Mainos

Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

  • 1 094 997
  • 9 169

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ainakin lukion numerot ovat huomattavasti luotettavampia kuin ylioppilaskirjoitusten arvosanat, sillä yo-lautakunnan ihmiset eivät edes näe arvostelunsa kohdetta.

Jos teini saa lukion maikalta kutosen ja yo-lautakunnalta eximian, todennäköisesti kyseessä ei ole kovin kyvykäs opiskelija.

Yo-kokeen merkityksen kasvattaminen on todella typerä idea. Yo-kirjoitukset on koemuoto, joka suosii laiskoja ihmisiä.
Ei tuo ensin mainittu pidä alkuunkaan paikkaansa. Opettajien arvosteluperusteet ovat kirjavia, ryhmän taso vaikuttaa vääjäämättä arvosanoihin, eli hyvässä ryhmässä/koulussa hyviä arvosanoja on vaikeampi saada. YO- kokeen arvosana ei ole täydellinen, mutta siinä kaikki on kuitenkin arvosteltu edes suurin piirtein samoin kriteerein.

Tuo kuutonen ja eximia kertoo vain opettajan liian kovasta arvostelusta tai esimerkiksi oppilaan heräämisestä opiskeluun. Hyvän kielipään omaava ehtii vuodessa kirimään paljon, vaikka arvosanojen keskiarvo ei ehtisikään vastaavasti nousta. Noin yleisesti lukion arvostelun pitäisi olla linjassa yo- kokeen arvostelun kanssa, eli 7-8 oppilaan odotettavissa oleva yo- tulos pitäisi olla C-M-E.

Nykyiset opetussuunnitelmat vielä nykyään suosivat entistä enemmän pirstaletiedon oppimista osasuorituksineen. YO- kokeen laajojen kokonaisuuksien hallinta ei pikku pänttäyksellä ennen koetta onnistu. Usein kuulee väitteen, että yo- kokeessa pärjää nippelitiedolla, mutta noin sanova ei asiasta ymmärrä juuri mitään tai ole kokeisiin tutustunut.
 
Byvajet

Jäsen
Joidenkin ranskalaisten mielestä jo treffeille pyytäminenkin on seksuaalista häirintää. Sellaista on myös rintoihin katsominen, vartalokontakti tanssiessa tai kaksimieliset vitsit.

Kun nuoret kasvavat käsitykseen, että seksuaaliseksi häirinnäksi voidaan katsoa liki kaikenlainen kontakti, sellainenkin, jossa ei kosketeta toista, niin ei ole ihme, jos kyselyissä yksi jos toinenkin kokee tulleensa häirityksi.

Mikä on seksuaalista häirintää? Euroopan maissa tästä on erilaisia käsityksiä, kyselystä selviää – Suomessa kannattaa vältellä kaksimielisyyksiä, Tanskassa harvempi piti vitsejä häirintänä - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Kyllä minä olen vahvasti sitä mieltä, että seksuaaliselle häirinnälle pitäisi asettaa juridiset rajat, jotka ovat samat kaikille. Viime aikoina kun on yleistynyt näkemys, jonka mukaan epämiellyttävä toiminta on aina seksuaalista häirintää, mikäli "kohde" sen subjektiivisesti sellaiseksi kokee. Eipä siitä kauaakaan ole, kun Hesarikin NYT-liitteensä sivuilla julisti tätä näkemystä jonkun kusipäisen asiantuntijan toimesta.

Keskimääräisellä nuorella naisella on muutenkin valtaisan iso seksuaalinen valta keskimääräiseen nuoreen tai hieman vanhempaan mieheen nähden ja tämä subjektiivinen kokemus seksuaalisen häirinnän määrittelynä kasvattaa sitä valta-asemaa entisestään.

Seksuaalinen häirintä on juridinen termi ja on aika saatanan vaarallista kehitystä, jos sen alle aletaan viemään aivan mitä tahansa, esimerkiksi vieraan sukupuolen katsomista tai puhuttelua.

Ja tulkaa vaan sanomaan, että minä ja muut tästä asiasta huolta kantavat miehet ylireagoivat. Koska isojen medioiden yleinen mielipide tuntuu olevan tuota subjektiivisen kokemuksen määrittelyä kannattava, niin silloin tavallisten kansalaisten on tuotava eriävää näkemystä esiin tämän hulluuden edessä. Se on jopa velvollisuus.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Kyllä ylireagoit(te). Parisuhteessa raiskaaminen kriminalisoitiin vasta hiljattain, Itä-Suomessa oikeuslaitos ei tunnu pitävän seksuaalirikollisuutta lainkaan tuomittavana. Asenteissa seksuaaliseen häirintään, kohdistuu se kumpaan tahansa sukupuoleen on edelleen korjaamista.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Kyllä minä olen vahvasti sitä mieltä, että seksuaaliselle häirinnälle pitäisi asettaa juridiset rajat, jotka ovat samat kaikille.
Eikö näin muka ole? Ei kai oikeuslaitos tuomitse näitä sukupuolen mukaan.

Toki lehdet voivat kirjoitella miten ja niin ne kirjoittelevatkin. Itse en edes koeta ymmärtää miten vartalokontakti tanssissa voi olla seksuaalista häirintää.

Parisuhteessa raiskaaminen kriminalisoitiin vasta hiljattain,
Itseasiassa ennen vuoden 1994 lakiuudistusta raiskaus ei ollut kriminalisoitu ollenkaan Suomen laissa.
 
Undrafted

Jäsen
Olisihan se hiton häiritsevää jos selvästi itseä vanhempi, huomattavasti ylipainoinen ja ruma ihminen tulisi iskemään. Että sellainen luulisi omaavansa muhun mahkuja. Ei sitä toki voi lain osalta laittaa rangaistavaksi teoksi.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ei tuo ensin mainittu pidä alkuunkaan paikkaansa. Opettajien arvosteluperusteet ovat kirjavia, ryhmän taso vaikuttaa vääjäämättä arvosanoihin, eli hyvässä ryhmässä/koulussa hyviä arvosanoja on vaikeampi saada. YO- kokeen arvosana ei ole täydellinen, mutta siinä kaikki on kuitenkin arvosteltu edes suurin piirtein samoin kriteerein.

Tuo kuutonen ja eximia kertoo vain opettajan liian kovasta arvostelusta tai esimerkiksi oppilaan heräämisestä opiskeluun. Hyvän kielipään omaava ehtii vuodessa kirimään paljon, vaikka arvosanojen keskiarvo ei ehtisikään vastaavasti nousta. Noin yleisesti lukion arvostelun pitäisi olla linjassa yo- kokeen arvostelun kanssa, eli 7-8 oppilaan odotettavissa oleva yo- tulos pitäisi olla C-M-E.

Nykyiset opetussuunnitelmat vielä nykyään suosivat entistä enemmän pirstaletiedon oppimista osasuorituksineen. YO- kokeen laajojen kokonaisuuksien hallinta ei pikku pänttäyksellä ennen koetta onnistu. Usein kuulee väitteen, että yo- kokeessa pärjää nippelitiedolla, mutta noin sanova ei asiasta ymmärrä juuri mitään tai ole kokeisiin tutustunut.
Ei kyllä sä nyt olet ymmärtänyt tän ihan väärin. Kun kato YO-kokeessa voi pärjätä kun sattumalta lukee jonkun kirjan jostain ja liikaa osattavia asioita, niin ei voi riittää se että osaa täysivaltaisesti sitä asiaa ja on jokaisella kurssilla ollut hyvä ja oikeasti ymmärtää. Sitä voi viimesenä ilatana joku paska vaan lukee just sen oikeen kohdan ja siksi se kirjoittaa L:n ja se kympin oppilas joka on vetänyt kaikki kurssit sata lasissa, niin sitten se saa hylsyn. Niitähän nää useammahn L:n oppilaat just on, ne lukee sit kokeisiin vaan sattumalta sen oikeen kirjan.

Tässä on nyt noussut haloo, kun nämä sluibailijat, jotka ovat ensin käyneet lähinnä vaan istuskelemassa läpi lukion, ollaan viemässä se mahdollisuus päästä sisään pääsykokeilla, eli tsemppaamalla sen yhden kevään. Nämä tyypit sitten pitää itseänsä jotenkin muiden yläpuolella olevina motivaation ja älykkyyden multihuipentumina ja eivät voi myöntää, että oikeasti he olivat lähinnä osoitus laiskuudesta, eivät mistään muusta. Varsinkaan eivät siitä, että olisivat halunneet oikeasti käyttää sen lukion oppimiseen.

Nyt nämä ovat nousseet barrikaadeille sen puolesta, ettei saa oikeasti mitata nuorten oppimiskykyä ja halukkuutta pitkällä aikajänteellä, mitä siis se yliopisto vaatii, vaan pitäisi mitata yhden kevään rykäystä, rahamäärää että paljonko on laittaa kaikkin kursseihin rahaa ja sitä kenellä on parhaat kyvyt opetella lyhyessä ajassa paljon asioita ulkoa kirjasta. Näitä asioita taas yliopistossa ei hirveästi mitata, kun ollaan siirrytty nimen omaan enemmän ryhmätyötekemiseen ja yhdessä oppimiseen. Aika vähän enää opetellaan yliopistossa mitään ulkoa, enemmän juurikin pitää soveltaa, etsiä tietoa, tutkia yms. Mitään tälläistähän ei todellakaan pääsykokeilla mitata.
 
Moses

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toki lehdet voivat kirjoitella miten ja niin ne kirjoittelevatkin. Itse en edes koeta ymmärtää miten vartalokontakti tanssissa voi olla seksuaalista häirintää.

No tässä pitää myös tietää, että nuorison keskuudessa ”vartalokontakti tanssissa” tarkoittanee enemmänkin kutsumatonta mulkkua painamassa pakaroihin paikallisen onnelan tanssilattialla kreisibailatessa, ei niinkään kiihkeää tangoa ruusu hampaiden välissä.
 
Näköjään Lukiolaisten liiton puheenjohtajavaaleissa oli äänestetty väärin, koska naisia ei valittu puheenjohtajistoon... Ymmärrän entistä paremmin miksi maineikas Pahkasika-lehti lopetettiin.

"Tänään käydyssä puheenjohtajistovaaleissa oli ehdolla myös erittäin päteviä naisia, mutta heitä ei tänä vuonna valittu puheenjohtajistoon, vaan kaikki valitut olivat miehiä. Se, että vaaleissä kävi näin, on erinomainen muistutus siitä, miksi eilen tehty linjaus on niin tarpeellinen, tiedotteessa todetaan."

Lukiolaisten Liitto julistautui feministiseksi järjestöksi - uuteen puheenjohtajistoon valittiin kolme miestä
 
YO- kokeen laajojen kokonaisuuksien hallinta ei pikku pänttäyksellä ennen koetta onnistu. Usein kuulee väitteen, että yo- kokeessa pärjää nippelitiedolla, mutta noin sanova ei asiasta ymmärrä juuri mitään tai ole kokeisiin tutustunut.

Minä napsin ruotsin kielestä tasaisesti kutosia läpi lukioajan. Opettajaa vitutti, koska hän tiesi, että muissa kielissä arvosanani olivat ysejä ja kymppejä. Yo-koetta edeltävänä aamuna luin viimeisestä ruotsin kurssikirjasta jonkin ~20 sivun minikieliopin ja opettelin 7-8 idiomaattista sanontaa, jotka sitten sisällytin ainekirjoituukseni. Aiemmin en ollut ruotsin kielioppia opiskellut. Tuli eximia. Aika paljon apua näytti pikku pänttäyksestä olevan.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Minä napsin ruotsin kielestä tasaisesti kutosia läpi lukioajan. Opettajaa vitutti, koska hän tiesi, että muissa kielissä arvosanani olivat ysejä ja kymppejä. Yo-koetta edeltävänä aamuna luin viimeisestä ruotsin kurssikirjasta jonkin ~20 sivun minikieliopin ja opettelin 7-8 idiomaattista sanontaa, jotka sitten sisällytin ainekirjoituukseni. Aiemmin en ollut ruotsin kielioppia opiskellut. Tuli eximia. Aika paljon apua näytti pikku pänttäyksestä olevan.
Jep, eli olet kielellisesti hyvin lahjakas, minkä voi päätellä muista kieliarvosanoista. Silloin tuo nimenomaan on mahdollista, kielissä ja äidinkielessä. Reaaliaineissa ja matematiikassa ei.
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Palataanpas tähän vielä lyhyesti. Te, jotka epäilitte tutkimustuloksen johtuvan poikien hassutteluvastauksista, voitte onnitella itseänne!

Nimittäin, nyt myös tasa-arvovaltuutettu on julkisesti kertonut, kuinka poikien vastausten joukossa on pelleilyvastauksia.

Toki on kokonaan eri keskustelun aihe, että voiko tasa-arvovaltuutetun asemassa sanoa tuollaista tai että minkä takia lausunnosta ei noussut minkäänlaista somekohua. Mutta mutta, aika mielenkiintoista juu taas. Jokainen voi mielessään miettiä, mistä ihmisryhmistä voi sanoa mitä haluaa ja mistä ei. Käytännön esimerkit osoittavat nämä asiat hyvin selvästi.

Johonkin toiseen ihmisryhmään kohdistuvasta vastaavasta kommentista tasa-arvovaltuutettu ei olisi todellakaan selvinnyt pelkällä twiitin poistamisella. Vastaava kommentti tyttöihin kohdistuvasta häirinnästä olisi voinut johtaa jopa potkuihin.

Erinomainen esimerkki taas siitä, miksi minä en halua näihin oikeamielisten talkoisiin osallistua.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Siis oletko niellyt kakomatta tämän? Päiväkoti ikäiset lapset on keksineet nimenmuutoksen, kyllä kyllä.

Ilmaisin itseäni huonosti. Tuskin tuo nimimuutos on lapsilta lähtöisin, mutta toive muuttaa näiden kyseisten päivien sisältöä kylläkin. Ainakin toivon niin, että tämä on ollut nimenomaan lapsilähtöistä.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mitä näihin vakavampiin perheväkivaltatapauksiin tulee niin jos uhriluvut ovat nuo mainitut 116 miestä ja 111 naista niin ero niin pieni että mahtuu heittämällä virhemarginaalin sisään ja ainakaan yksittäisen vuoden perusteella ei voida vielä johtopäätöstä että kummat uhriksi useammin joutuvat. Tuon perusteella menee käytännössä tasan.
 
Undrafted

Jäsen
Tuli eteen uutinen, että Saksa olisi hyväksymässä kolmannen sukupuolen ja samassa yhteydessä oli maininta, ettei Suomessa laki tunne mahdollisuutta kolmanteen sukupuoleen. Tästä aloin miettimään millainenkohan urakka olisi harmonisoida lakimme kokonaan sukupuolineutraaliksi? Heti tulee mieleen vanhempainvapaa, asevelvollisuus, adoptiojutut ja avoliittojen tuet mitkä vaatisi muutosta. Ei edes mietittäisi mitään kolmas sukupuolijuttuja lain osalta, vaan kirjoitettaisiin lait kokonaan ilman mainintaa sukupuolesta. Täysi-ikäisellä ihmiselää olisi tietyt oikeudet ja velvollisuudet sekä alaikäisellä 1-2 huoltajaa, joilla olisi tietyt oikeudet ja velvollisuudet. Nyt mietitään esimerkiksi isän velvollisuuksia mutta miksei vain pohdita huoltajan velvollisuuksia?
 
Jep, eli olet kielellisesti hyvin lahjakas, minkä voi päätellä muista kieliarvosanoista. Silloin tuo nimenomaan on mahdollista, kielissä ja äidinkielessä. Reaaliaineissa ja matematiikassa ei.

Sain myös pitkästä matikasta enimmäkseen kutosia ja kirjoitin eximian. Toisin kuin ruotsia, matikkaa kyllä yritin opiskella läpi lukioajan mutta asiat vain viuhuivat yli kovaa ja korkealta.

Enkä minä todellakaan ole kielellisesti lahkakas. Nimimerkki @TosiFani nimittäin diagnosoi minulla lukihäiriön. Suomen koululaitoksesta ei anna kovin hyvää kuvaa se, että peruskoulun maikat eivät sitä huomanneet. Olisi ilmeisesti pitänyt päästä tarkkikselle, jotta olisi saanut asiantuntevampaa opetusta.
 
sinikettu

Jäsen
Kirjoittelija vedättelee kyllä mestarillisesti. Yleisten hyvien tapojen mukaisesti olisi varmaan hyvä jo ennen lukiota karsia retalejengi erikseen parempien ihmisten joukosta, ettei retalejengi vahingossa vaan pääsisi kutosen todistuksella ja eximian ylioppilaskirjoituksilla yliopistoon. Sen jälkeen on jo liian myöhästä.

Ps. E:n papereilla pääsee jo kauppikseen pelkällä todistuksella. Viime vuonna alkoi puhdas todistusvalinta ja muistaakseni jopa MEEE:n rivillä pääsi sisään, jos on ns kovista aineista eli äikästä, pitkästä enkusta, ruotsista ja matikasta. Nimimerkille @Kirjoittelija suosittelen vaikka sinne hakemista eximian papereillaan, niin ei tarvitse enää kantaa retalejengin leimaa otsassaan loppuelämän ajan,
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Sain myös pitkästä matikasta enimmäkseen kutosia ja kirjoitin eximian. Toisin kuin ruotsia, matikkaa kyllä yritin opiskella läpi lukioajan mutta asiat vain viuhuivat yli kovaa ja korkealta.

Enkä minä todellakaan ole kielellisesti lahkakas. Nimimerkki @TosiFani nimittäin diagnosoi minulla lukihäiriön. Suomen koululaitoksesta ei anna kovin hyvää kuvaa se, että peruskoulun maikat eivät sitä huomanneet. Olisi ilmeisesti pitänyt päästä tarkkikselle, jotta olisi saanut asiantuntevampaa opetusta.
No hyvä sulle, jos pitää paikkansa. Tiedän kuitenkin ihan tasan tarkkaan, että esimerkiksi matematiikassa ei millään pikku preppauksella huippuarvosanoille päästä, jos 3 vuotta ollaan keräilty jämänumeroita ja arvostelu on ollut lukiossa kohdillaan. Sama pätee reaaliaineisiin, joskin noissa ihan pelkkä lukeminenkin auttaa paljon, koska ainahan esseevastauksen runko rakentuu sen muistissa olevan tiedon varaan. Huippupisteet vaativat noissakin ihan oikeaa analyysia ja tulkintaa.
 
Tuli eteen uutinen, että Saksa olisi hyväksymässä kolmannen sukupuolen

Tuo ei mielestäni ole vielä kovin edistyksellistä. Sukupuoliahan on kymmeniä, joten kolmannen tunnustaminen ei vielä likimainkaan ratkaise sukupuolien moninaisuuteen liittyviä ongelmia. Mitkäköhän muuten ovat saksan kielen vastineet englannin kielen persoonapronomineille ne, ve, ze, zie ja xe?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Enkä minä todellakaan ole kielellisesti lahkakas. Nimimerkki @TosiFani nimittäin diagnosoi minulla lukihäiriön. Suomen koululaitoksesta ei anna kovin hyvää kuvaa se, että peruskoulun maikat eivät sitä huomanneet. Olisi ilmeisesti pitänyt päästä tarkkikselle, jotta olisi saanut asiantuntevampaa opetusta.

En ole ainoa tällä palstalla, joka on huomannut dysleksiasi, meitä on itseasiassa aika paljon. On olemassa tietysti toinenkin vaihtoehto, trollaus, mutta kyllähän siihen palstan moderaattorit olisivat jo puuttuneet.
 
Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Jari Sinkkonen ei ymmärrä, miksi lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi: ”Nämä asiat eivät lähde lapsesta” - Perhe - Ilta-Sanomat

Jari Sinkkonen taitaa kuulua niihin vanhoillisiin, jotka eivät ymmärrä mikä on lasten parhaaksi... Eiköhän oikeamieliset maalita äkkiä Sinkkosen ja tämä joutuu pyytämään vielä anteeksi puheitaan tai joutuu katoamaan julkisuudesta.
Tähän liittyen Helsingin Sanomat näytti taas oman kantansa ja "puolueettomuutensa". Lehti lainasi tuosta haastattelusta vain pienen pätkän, sivuutti mm. objektiivisen biologisen totuuden sukupuolten erilaisesta hormonitoiminnasta. Sen sijaan haastateltiin toista lastenpsykiatria, joka keskittyy vain subjektiiviseen yksilön kokemukseen ja hämärtää Sinkkosen haastattelun pointtia sukupuolikeskustelun järjettömästä suunnasta. Ihan vitun rumaa toimintaa valtamedialta ylläpitää vastakkainasettelua totuuden hinnalla.

https://www.hs.fi/elama/art-2000005447905.html
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jari Sinkkonen ei ymmärrä, miksi lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi: ”Nämä asiat eivät lähde lapsesta” - Perhe - Ilta-Sanomat

Jari Sinkkonen taitaa kuulua niihin vanhoillisiin, jotka eivät ymmärrä mikä on lasten parhaaksi... Eiköhän oikeamieliset maalita äkkiä Sinkkosen ja tämä joutuu pyytämään vielä anteeksi puheitaan tai joutuu katoamaan julkisuudesta.

Tuotas noin, Sinkkonen ainakin näyttää menneen klikkihuoraukseen ja perustaa käsityksensä pitkälle sontalehtien uutisiin tässä "hämärtämisessä". Lähinnä ohjeistukset ovat kehottaneet siihen, että lapset voivat vapaasti toteuttaa itseään ilman että heiltä automaattisesti odotettaisiin mitään sukupuolittunutta käytöstä. Eli poikia ei pakoteta leikkimään nukeilla, eikä tyttöjä ottamaan yhteen sotaleikeissä, mutta nukella leikkimistä ei kielletä pojilta eikä sotaleikkejä tytöiltä. Myöskään ei ryhmitetä niin paljon, että tytöt sitä ja pojat tätä vaan pyritään kohtelemaan koululaisia enemmän yksilöinä. En näe että mikään tästä on mitään pakkotuputtamista ja pakottamista tietyyn sukupuolineutraaliin kaavaan vaan vain vapauden antamista yksilöllisille ominaisuuksille ja mielihaluille.

Näettekös kriitikot tässä yllä esittämässäni suhtautumisessa mitään kauhean väärää?
 
Noinhan asiaan pitääkin suhtautua, mutta kun media klikkien perässä (ja osittain oman ideologiansa innoittamana) vouhottaa yhtä, syntyy julkiseen "keskusteluun" kovin yksipuolinen kuva maailman menosta. Tähän kuin vielä nostetaan ihannoivat kertomukset sukupuoleen korostuneen avoimesti suhtautuvista yksittäistapauksista, syntyy heikomman medialukutaidon omistaville ihmisille aivan väärä kuva maailman menosta.

Mielestäni on ihan aiheellista käyttää omaa auktoriteettia median sivuuttamien totuuksien esille tuontiin. Yksipuolinen ja tuputtava klikkimukajournalismi luo vain lisää ja lisää vastakkainasettelua, vieden keskustelua kauemmaksi ja kauemmaksi niistä asioista, joista alunperin piti keskustella. Ei media saisi väärinkäyttää tiedettä sitatoimalla vain humanistisen tieteenalan tutkijoita, joiden todellisuudentajun konstruktivismi ja muut subjektiivisuutta korostavat tutkimusfilosofiat ovat himmentäneet. Alansa tutkimuksessa varmasti tuo on pätevää, mutta median tehtävänä on luoda kansalle se kokonaiskuva, johon liittyy laaja-alainen tutkimus ja eri näkökulmat.

Media valvoo valtaa, mutta kukaan ei valvo mediaa.
 
Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
että lapset voivat vapaasti toteuttaa itseään ilman että heiltä automaattisesti odotettaisiin mitään sukupuolittunutta käytöstä. Eli poikia ei pakoteta leikkimään nukeilla, eikä tyttöjä ottamaan yhteen sotaleikeissä, mutta nukella leikkimistä ei kielletä pojilta eikä sotaleikkejä tytöiltä. Myöskään ei ryhmitetä niin paljon, että tytöt sitä ja pojat tätä vaan pyritään kohtelemaan koululaisia enemmän yksilöinä.

En nyt tiedä olenko kriitikko vai mikä, mutta nyt olet asian ytimessä.
Tämähän oli mielestäni Sinkkosen linjauskin, avattuna paremmin kuin lehdet siihen pystyvät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös