Mainos

Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

  • 1 094 877
  • 9 169

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Niin, minulla nyt sattuu siitä isättömyydestä olemaan vähän enemmän näkemystä ja kokemusta kuin teillä kultalusikka suussa syntyneillä. Kärsin siitä edelleen joka saatanan päivä. Isättömyyden aiheuttaman pahan mielen ehkäiseminen jollain isänpäivän vieton rajoittamisella on suunnilleen yhtä fiksu ajatus kuin katkenneen jalan lääkitseminen Muumi-laastarilla. Mutta toki tässä on taas yksi hyvä paikka kultalusikkasuille moraalisäteillä. Kun on tällaisella täysin turhanpäiväisellä kikkailulla vähän pönkitetty omaa moraalista ylemmyyttä, sitten voi taas hyvillä mielin katsella äpäriä arkielämässään alaspäin aivan kuten aina ennenkin.

Höpsis. Olit paljon hauskempi silloin kun kerroit Arto Salmisen juttuja ominasi ja siteerasit komissaario Jyrkkää. Mutta jos kerran olet ihan sellainen trendikäs kokemusasiantuntija, niin mitä luulet jos lanseerattaisiin näin talvea vasten erilaisia Äpärä-tuotteita? Sillähän keventäisi kassajonossakin tunnelmaa, kun voisi esimerkiksi tälläiseen lippalakkiin pukeutuneelta lapselta kysyä, että oletkos isälle uutta Päätaloa ostamassa. Varmasti hymy irtoaisi monelta ja saattaisi siinä äpärä hetkeksi jopa unohtaa että on, noh, äpärä.
 
Olennaista tässä on syyt päätöksen takana, miksi näin toimitaan. Onko päiväkodin tehtävänä aiheuttaa lapselle surua tällaisessa tilanteessa vai onko se kodin tehtävä?

Se on sekä päiväkodin että kodin tehtävä. Ei tämä maailma sillä tavalla toimi, että voit olla isätön vain joko päiväkodissa tai kotona. Isätön on isätön minne ikinä hän meneekin.
 
Undrafted

Jäsen
Niin, nyt Iltalehden toimittaja keksi hyvän klikkiotsikon, jota mielensä pahoittajat käyvät hakkaamassa.
Tuskin monikaan mieltään on pahoittanut. En ymmärrä miksi päiväkodin täytyy tehdä mitään numeroa asiasta alunperinkään. Tilaisuutwen on varmaan ennenkin ollut tervetulleita muutkin kuin isät, joten mitään ongelmaa tuskin ollutkaan.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ja näin. Jos tarhan täti kuulee jonkun lapsista puhuvan isästään tai äidistään, olisikohan siihen syytä puuttua? Orvolle voi tulle tosi paha mieli, kun joku kertoo miten isi vei vaikkapa lätkäpeliin tai äiti huvipuistoon. Nimimerkin @HeGe41 logiikkaa seuraillen voisi kysyä, että miksi pienille ihmistaimille pitäisi tuottaa sellaista tuskaa, kun ihan hyvin ne tarinat vanhempien kanssa vietetyistä hauskoista hetkistä voisi kertoa jossain muuallakin kuin tarhassa.

Niin, minulla nyt sattuu siitä isättömyydestä olemaan vähän enemmän näkemystä ja kokemusta kuin teillä kultalusikka suussa syntyneillä. Kärsin siitä edelleen joka saatanan päivä. Isättömyyden aiheuttaman pahan mielen ehkäiseminen jollain isänpäivän muuttamisella lähimmäisenpäiväksi on suunnilleen yhtä fiksu ajatus kuin katkenneen jalan lääkitseminen Muumi-laastarilla. Mutta toki tässä on taas yksi hyvä paikka kultalusikkasuille moraalisäteillä. Kun on tällaisella täysin turhanpäiväisellä kikkailulla vähän pönkitetty omaa moraalista ylemmyyttä, sitten voi taas hyvillä mielin katsella äpäriä arkielämässään alaspäin aivan kuten aina ennenkin.

Ei pidä puuttua lasten tekemiseen tuolta osin. Tässä katsos muokattiin päiväkodin järjestelyjä eikä lasten tekemistä.
 
Ei pidä puuttua lasten tekemiseen tuolta osin.

Niin eli ei se mielipahan kitkeminen sitten loppupeleissä ollutkaan niin kovin tärkeää. Kuinka yllättävää.

Tässä katsos muokattiin päiväkodin järjestelyjä eikä lasten tekemistä.

Joo ja ne päiväkodin järjestelythän eivät vaikuta lasten tekemisiin mitenkään. Niitä muokataan ihan muuten vaan. Katsos.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta jos kerran olet ihan sellainen trendikäs kokemusasiantuntija, niin mitä luulet jos lanseerattaisiin näin talvea vasten erilaisia Äpärä-tuotteita? Sillähän keventäisi kassajonossakin tunnelmaa, kun voisi esimerkiksi tälläiseen lippalakkiin pukeutuneelta lapselta kysyä, että oletkos isälle uutta Päätaloa ostamassa.

Ei kuulosta hyvältä idealta. Sen sijaan voitaisiin ehkä automarketeissa korvata ne hauskat ISÄNTÄ-pipot hatuilla, joissa lukee LÄHIMMÄINENTÄ. Ja jos kaupan hyllystä löytyy Leevien Keskiviikko-kokoelma, sen sanoituksiin olisi hyvä tehdä vähän muokkauksia. Ainakin Pohjoisen taivaan alla -kappaleen teksti pitäisi päivittää totaalisesti. Se voisi alkaa vaikkapa sanoilla "mun lähimmäinen oli vähävarainen työntekijähenkilö". Jottei tulisi kenellekään sitten sitä mielipahaa. Kun onhan se ihan kamalaa jos ihmisille tulee paha mieli.
 
Hirveän pitkä teksti, ei tuo oikein ole minusta myyvä. Pysytään äpärässä. Mutta tuo Leevi juttu on hyvä. Kun laitat Göstalle viestiä niin pistä samalla Hectorille, että muuttaa Lumi teki enkelin eteiseen -kappaleen. Siinähän kuolee alussa äiti. Sano ettei ole kiire, mutta jos huhtikuussa olisi jo uudet lyriikat.
 
Nyt en ymmärrä miksi lainasit viestiäni, en puhunut mitään isättömyydestä.

Minkä asian aiheuttamasta surusta sinä puhuit pohdiskellessasi, onko päiväkodin vai kodin tehtävä aiheuttaa lapselle surua "tällaisessa tilanteessa"? Millaista tilannetta tarkoitit "tällaisella tilanteella"?

Entä onko päiväkodilla resursseja käsitellä näin perustavaa laatua olevaa asiaa lapsen kanssa, joka suree menetettyä isää tai äitiä?

Eli kun puhutaan lapsesta, joka suree menetettyä äitiä tai isää, silloin ei puhuta isättömyydestä mitään. Hyvä että tuli tämäkin selväksi. Luki häiriöni esti taas kerran minua ymmärtämästä ilmi selvää asiaa ensimmäisellä luku kerralla.

Hirveän pitkä teksti, ei tuo oikein ole minusta myyvä. Pysytään äpärässä. Mutta tuo Leevi juttu on hyvä. Kun laitat Göstalle viestiä niin pistä samalla Hectorille, että muuttaa Lumi teki enkelin eteiseen -kappaleen. Siinähän kuolee alussa äiti. Sano ettei ole kiire, mutta jos huhtikuussa olisi jo uudet lyriikat.

Göstalta ei tarvitsisi näitä muokkauksia tehdessä kysellä yhtään mitään, vaikka hän olisi hengissä. Niin rivoja ja seksistisiä tekstejä läjäpäin kirjoittanut miesoletettu saisi luvan pitää turpansa kiinni, kun pahan mielen kitkijät kertoisivat mistä on soveliasta laulaa ja mistä ei.

Hectorin hittibiisissä on äiti-sanan lisäksi paljon muitakin hyvin kyseenalaisia kohtia. Papista puhuminen voi loukata esim. muslimien ja hindujen tunteita. Miten olisi "uskonnollinen auktoriteetti sai taas lattea juodakseen"?
 
Viimeksi muokattu:

Undrafted

Jäsen
Kaikki on suhteellista ja yksilöt erilaisia. Itseäni ei haitannut yhtään tehdä isänpäiväkortteja, mitkä annoin sitten äidilleni kun ei kotona isää ollut. Moni menettää vanhempansa muina juhlapyhinä, joten tulisiko näiden juhlapyhien juhliminen lopettaa päiväkodeissa/kouluissa, ettei jollekin tule paha mieli?

Kyllä ne ohjaajat/opettajat osaavat opastaa lasta tekemään sen isänpäiväkortin tai -lahjan jollekulle muulle aikuiselle. Päiväkodin tilaisuudet eivät olleet ikinä tiukasti rajattuja vain isille/äidille/muulle henkilölle, vaan sinne sai tulla joka koki haluavansa osallistua lapsen tilaisuuteen.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Kaikki on suhteellista ja yksilöt erilaisia. Itseäni ei haitannut yhtään tehdä isänpäiväkortteja, mitkä annoin sitten äidilleni kun ei kotona isää ollut.

Ja tapaukset äidittömyyden ja isättömyyden takana. En vähän eri asia tehdä isänpäiväkorttia, jos ei esimerkiksi ole isäänsä koskaan nähnytkään tai ei henkilöä muista tai jos muistaa, niin muistaa hyvällä.

Jos lasteni päiväkodista tulisi tieto, että isänpäiväkortteja ei askarrella, koska jollekin lapselle tulee siitä paha mieli, olen minä valmis väistämään. Minun isänpäiväkorttini ei ole lapselle aiheutuneen surun arvoinen. Askarrellaan se kortti vaikka sitten kotosalla.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Eli kun puhutaan lapsesta, joka suree menetettyä äitiä tai isää, silloin ei puhuta isättömyydestä mitään. Hyvä että tuli tämäkin selväksi. Luki häiriöni esti taas kerran minua ymmärtämästä ilmi selvää asiaa ensimmäisellä luku kerralla...

Hyvä kun ymmärsit, dysleksiasi tuntuu pahenevan kerta kerralta.
 
Undrafted

Jäsen
Jos lasteni päiväkodista tulisi tieto, että isänpäiväkortteja ei askarrella, koska jollekin lapselle tulee siitä paha mieli, olen minä valmis väistämään. Minun isänpäiväkorttini ei ole lapselle aiheutuneen surun arvoinen. Askarrellaan se kortti vaikka sitten kotosalla.
Itse taas katsoisin omien lasteni kautta. Heistä on hienoa tehdä yllätyskorttia isälle/äidille edellisinä pari viikkona ennen merkkipäivää. Peruisitko lastesi joulujuhlan päiväkodissa, jos siitä tulee jollekulle toiselle lapselle paha mieli kun on sattunut menettämään vanhempansa jouluna?

Yksittäiselle ihmiselle melkein mikä tahansa voi aiheuttaa surua ja jos alamme väistämään kaikkea mahdollista, niin mitä jää jäljelle?
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Itse taas katsoisin omien lasteni kautta. Heistä on hienoa tehdä yllätyskorttia isälle/äidille edellisinä pari viikkona ennen merkkipäivää.

Meitä on moneen junaan. Itse empatiakykyisenä funtsin asiat näin. Lapset ensin.

Peruisitko lastesi joulujuhlan päiväkodissa, jos siitä tulee jollekulle toiselle lapselle paha mieli kun on sattunut menettämään vanhempansa jouluna?

Meillä joulu ei ole juhla, jossa juhlitaan jotain lähisukulaista, että en tätä asiaa ihan samalla tavalla tässä tapauksessa näe. Onko tämä muuten jonkinlainen ongelma jossain kenties? Vai keksitäänkö tässä nyt ongelmia ihan vain keksimisen ilosta?
 
Opiskelukaverini oli menettänyt vanhempansa jouluna ja hänelle joulu ei siksi ollut mikään ilon juhla. Toinen ystävänä sattui menettämään isoisänsä syntymäpäivänään, joten hän viettääkin syntymäpäiväänsä kovin erilailla kuin moni muu. Yhtä "keksittyjä" juttuja nuo ovat kuin yksittäisen lapsen mahdollisesti kokema suru kun hänellä ei olekaan isää/äitiä, kun suurin osa muusta maasta viettää isän/äitienpäivää.
 
Sinun näköjään vaikea ymmärtää, että kyseessä on kahden yksittäisen päiväkodin valitsema toimintatapa. Valinta on tehty vanhemmilta saadun palautteen perusteella. Jos lapsi kokee joulun ahdistavaksi, päiväkodin tulee pyrkiä vähentämään tämän lapsen ahdistusta, normaalia toimintaa varhaiskasvatuksessa.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Opiskelukaverini oli menettänyt vanhempansa jouluna ja hänelle joulu ei siksi ollut mikään ilon juhla. Toinen ystävänä sattui menettämään isoisänsä syntymäpäivänään, joten hän viettääkin syntymäpäiväänsä kovin erilailla kuin moni muu. Yhtä "keksittyjä" juttuja nuo ovat kuin yksittäisen lapsen mahdollisesti kokema suru kun hänellä ei olekaan isää/äitiä, kun suurin osa muusta maasta viettää isän/äitienpäivää.

Edelleenkin. Joulua ei juhlita lähisukulaisten vuoksi, mutta sitä voidaan juhlia heidän kanssaan. Näiden kahden juhlan vertaaminen on siis aika tosi outoa.

Mitä jos nämä mainitut vanhemmat olisivatkin kuolleet juhannuksena? Keskikesän juhla olisi masentava, mutta joulut toimisivat? Vai olisiko kuitenkin niin, että joulu olisi edelleen ankea?
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ja tapaukset äidittömyyden ja isättömyyden takana. En vähän eri asia tehdä isänpäiväkorttia, jos ei esimerkiksi ole isäänsä koskaan nähnytkään tai ei henkilöä muista tai jos muistaa, niin muistaa hyvällä.

Jos lasteni päiväkodista tulisi tieto, että isänpäiväkortteja ei askarrella, koska jollekin lapselle tulee siitä paha mieli, olen minä valmis väistämään. Minun isänpäiväkorttini ei ole lapselle aiheutuneen surun arvoinen. Askarrellaan se kortti vaikka sitten kotosalla.

Tässä keskustelussa näkyy sellainen käsitys, että päiväkodin hommelit ovat kuin lätkäjoukkueen treenit joissa lapset kokoontuu korpo:on opettajan ympärille, joka antaa kuuluvalla äänellä toimintaohjeet jotka sitten yhtäaikaisesti tehdään.

Oikeasti isänpäiväkorttia tekee 1-2 lasta kerrallaan yhden aikuisen kanssa. Samaan aikaan todennäköisesti puoli ryhmää on ulkona ja puoli miinus tekijät sisällä leikkimässä tai pukeutumassa ulos.

Kortteja ei tehdä torstaina, vaan pikku hiljaa viikon, kahdenkin sisällä. Se tilanne on sellainen, että lapsen ja perheen tilanne voidaan ottaa hyvin huomioon ja lapsen tunteista isään liittyen voidaan keskustella. Päiväkotien työntekijät ovat ammattilaisia, vaikka palkkaus onkin mestistasoa.
 
Hyvä kun ymmärsit, dysleksiasi tuntuu pahenevan kerta kerralta.

Tosiaan sitä saattaisi typerämpi ihminen kuvitella, että isän menettäminen liittyy aika vahvasti isättömyyteen. Onneksi on teitä älykköjä, jotka tietävät paremmin.

Meitä on moneen junaan. Itse empatiakykyisenä funtsin asiat näin. Lapset ensin.

Onko mielestäsi lastenpsykiatri Jari Sinkkonen empatiakyvytön todetessaan, että kun lapsia yritetään tällä tavalla sulloa pumpuliin, se ei todellisuudessa ole hyväksi?

Jos lasteni päiväkodista tulisi tieto, että isänpäiväkortteja ei askarrella, koska jollekin lapselle tulee siitä paha mieli, olen minä valmis väistämään. Minun isänpäiväkorttini ei ole lapselle aiheutuneen surun arvoinen.

Se on oikein kauniisti ajateltu. Mutta älä nyt hyvä mies kuvittele, että se isänpäiväkorteista luopuminen jotenkin auttaisi isättömyyden aiheuttamissa ongelmissa. Ne ongelmat ovat aika paljon syvemmällä kuin jossain helvetin onnittelukortissa.
 
Viimeksi muokattu:

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edelleenkin. Joulua ei juhlita lähisukulaisten vuoksi, mutta sitä voidaan juhlia heidän kanssaan. Näiden kahden juhlan vertaaminen on siis aika tosi outoa.

Mitä jos nämä mainitut vanhemmat olisivatkin kuolleet juhannuksena? Keskikesän juhla olisi masentava, mutta joulut toimisivat? Vai olisiko kuitenkin niin, että joulu olisi edelleen ankea?

Joulua juhlitaan Jessen vuoksi. Entä jos onkin pastafari ja muiden Jessen juhliminen aiheuttaa traumoja?

Pointti: Ei voida loputtomasti ottaa kaikkea mahdollista mahdollisesti pahaa mieltä aiheuttavaa huomioon, jos halutaan tehdä yhtään mitään.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Oikeasti isänpäiväkorttia tekee 1-2 lasta kerrallaan yhden aikuisen kanssa.

Päiväkodin viikkokirjeen perusteella näyttää siltä, että lasteni päiväkodissa kortti on askarreltu kuuden hengen pienryhmässä. Siis siinä samassa, jossa päivän muutkin aktiviteetit tehdään.

Kortteja ei tehdä torstaina, vaan pikku hiljaa viikon, kahdenkin sisällä.

Viikkokirjeestä poimittu:

"Tällä viikolla olemme askarrelleet isänpäiväkortteja".

Omani sain torstaina. Voisinpa pirruuttani kysyä päiväkodista, että montako päivää kortteja tehtiin ja millä kokoonpanolla.

@paki77 Meillä ei juhlita Jessen vuoksi. Jesse on tunkattu jouluun jälkikäteen.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Pointti: Ei voida loputtomasti ottaa kaikkea mahdollista mahdollisesti pahaa mieltä aiheuttavaa huomioon, jos halutaan tehdä yhtään mitään.

Kunnon whataboutismia. Kun otetaan yhdessä asiassa kaikki lapset huomioon tasapuolisesti, maailma räjähtää!
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Lopetetaan koko isänpäivä. Turhaa hapatusta, sillä voi kai sitä isää muistaa muulloinkin. Sama koskee äitienpäivää.
 
Kunnon whataboutismia. Kun otetaan yhdessä asiassa kaikki lapset huomioon tasapuolisesti

Kaikilla lapsilla ei ole yhtäkään kunnollista lähimmäistä, joka pystyisi toimimaan positiivisena roolimallina. Lähimmäisenpäivä ei ota tällaisia lapsia huomioon tasapuolisesti. Onko kivaa kutsua joku eno tai täti kouluun aamupalaseuraksi, jos koko suku on täynnä sosiaalitapauksia?

Toki tällaisia ongelmia tuskin tarvitsee murehtia Kulosaaressa tai Jollaksessa, missä lasten oikeudet nyt on nostettu päiväkodeissa keskiöön.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös