"Hieman" taidetaan mennä aiheesta sivuun tässä "katsellaan statseista, kekä olla paras"-keskustelussa..
Mutta jos nyt katsellaan Ilves-senttereitä siinä valossa kuin kuuluu (ei siis tilastoista, joista tietenkin voisi katsella av-/yv-aikoja, mitä kenttiä vastaan "raipet"/"peltolat" pelaavat jne..), olisi syytä ehkä miettiä, voittaisiko mestaruuden ennemmin joukkue, 1) jossa 3-/4-senaa jauhaa Mr Helminen, vai 2) jonka 1-/2-senukan paikkaa jahtaa M.Peltola..?
Harvinaisen osuvasti kiteytetty! Juuri tästä ajatusmallista kumpuaa monen muunkin Peltola-antipatiat.
Malmströmin ja Vocen panoksella ei voi vielä juuri spekuloida. Aika näyttää.
Raipen ja Veskun saama kritiikki on kohdallaan, sillä viime peleissä kaksikko on ollut kaukana omasta tämänhetkisestä huipputasostaan. Toivon, että tämä on ohimenevää.
Vanhuksista junioreihin:
Mattilan, Sandellin ja Korhosen kohdalla peliesitykset ovat niin heikkoja, että niiden valossa vastuuta ei kuuluisi tulla yhtään nykyistä enempää. Suhteutettuna peliaikaan vastustaja luo heidän jääajalla kohtuuttomasti maalitilanteita. Pelaamisesta puuttuu rohkeus, puolustusalueen pelaamisesta ajatus, eikä tilannenopeus riitä alkuunkaan, kun fysiikka, luistelu ja lajivoima ovat jämähtäneet junnutasolle - tai Korhosen tapauksessa jopa heikentyneet A-junioriajoista.
Pelaajien kehitys on taantunut erittäin hälyttävästi viimeisen puolentoista vuoden aikana, ja aiemmin perässä laahanneet ikätoverit, kuten Sopanen ja Enlund, ovat menneet heittämällä ohi. Eli minun nähdäkseni Kunton havainto "
top6- Sandellista" todellakin sisältää nuo värilasit... Tätä kautta pohtien Saken pelutuus on oikeutettua, MUTTA... asiat täytyy jälleen suhteuttaa tätä hetkeä suurempiin kokonaisuuksiin:
Lahjakkaiden pelaajanalkujen taantuminen on asia, joka on hälyyttävä merkki siitä, miten Ilveksen toiminta nuorten kanssa on epäonnistunut ja jatkaa edelleen samalla linjalla. Superlahjakkuudet Tuukka ja Perttu nousivat huipulle järjestelmästä huolimatta, mutta vahva massa jää tällä menolla kokonaan, tai vähintäänkin tehokkaasti, hyödyntämättä.
Kaikista suurin harmi aiheutuu silti itse pojille, jotka eivät välttämättä koskaan saavuta urallaan niitä kannuksia, jotka olisivat olleet realismia, mikäli kasvattajaorganisaatiolta olisi löytynyt tahtoa ja osaamista uran tukemiseen ja urasuunnitteluun sen kriittisimpinä vuosina.