Tappeluketju 2006-07

  • 488 787
  • 2 038

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
JimmyMac kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Ja se, että Nielikäinen ja Helenius ovat siitä erikoisia SM-liiga-pelaajia, että tykkäävät pudotella hanskojaan hieman useammin, ei muuta sitä tosiasiaa, että heidän(kin) tappeluidensa taustalla voi olla jokin muu asia kuin vain pelkkä show. En nyt tähän hätään aivan tarkasti muista, miten nuo tappelut ovat alkaneet, mutta sellainen muistikuva on, että jokaisessa olisi ollut taustalla jokin tilanne, jonka vuoksi tappelu on alkanut.
Siis syy vai "syy" mikä etsitään ja löydetään väkisin jokaisesta pelistä (tai edellisistä) kun tarpeeksi jaksaa kaivaa. Noille Pasin ja Samin pelleilyille ei ollut mitään muuta syytä kuin kahden ko. alueen expertin voimankoitto. Ei siis mitään jääkiekko-otteluun vaikuttavaa.

Muutenkin nämä "tappelusäännöt" ym. ovat niin ristiriidassa toistensa kanssa, että niihin ei saa vastauksia vaikka kuinka tälläkin palstalla kyselee. Eikö olisi helpompi myöntää, että näillä eilisen kaltaisilla matseilla ei ole mitään muuta pointtia kuin kahden alaan erikoistuneen miehen show.

edit. lisätään nyt vielä, että olen todistanut liigassa kyllä
1. spontaaneja, oikeasti tapahtuneesta sikailusta lähteviä (Clarke-Mäkkäri, Louhi-Rajamäki), joista ainakin jälkimmäinen tosiaan vaikutti itse pelitapahtumaan
2. noutoja, joilla haetaan etua omalle joukkueelle (Lostedt-Schneider, Laine-Asta)

Näitä ymmärrän, vaikken noutamisia niin hirveästi arvostakaan. Eilinen ei kuulu mihinkään näihin, mutta oli ihan kiva katsella tuollaisena kerta-otoksena.
 
Viimeksi muokattu:

JimmyMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
tuuski kirjoitti:
Muutenkin nämä "tappelusäännöt" ym. ovat niin ristiriidassa toistensa kanssa, että niihin ei saa vastauksia vaikka kuinka tälläkin palstalla kyselee. Eikö olisi helpompi myöntää, että näillä eilisen kaltaisilla matseilla ei ole mitään muuta pointtia kuin kahden alaan erikoistuneen miehen show.
Tästä on ihan turha vääntää sellaisen kanssa, joka ei tätä puolta jääkiekosta ole seurannut muuta kuin sen mitä Urheiluruutu näyttää ja Iltasanomat kirjoittaa. Saat ihan vapaasti ajatella, että kyseessä on "show", minua se ei sinänsä liikauta. Ja mikäli sinua ei alaan tutustuminen kiinnosta, niin miksi ketään kiinnostaisi jääkiekkotappeluista ja niiden syistä/seurauksista sinulle sen tarkemmin täällä selostaa. Sen vain sanon, että mikäli Nielikäinen ei olisi käynyt Valtosen päälle kauden ensimmäisessä paikallisottelussa, niin tuskimpa olisimme nähneet Vandya SM-liigassa.
 

Kyylä

Jäsen
Tappeluiden säännöistä

Sehän on selvä, että nämä tappeluun erikoistuneet miehet tietävät sen kirjoittamattoman säännöstön, jolla tappelut käydään. Lähtien liikkeelle jo ihan siitä, kenen kanssa tapellaan. Voisi sanoa, että tämä on rehtiä herrasmiesten tappelua. Toisessa päässä ovatkin sitten nämä Mäkiaho/Eskeliset, joiden "kovuus" riittää ainoastaan selästä kädet ylhäällä taklauksiin.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
JimmyMac kirjoitti:
Ja mikäli sinua ei alaan tutustuminen kiinnosta, niin miksi ketään kiinnostaisi jääkiekkotappeluista ja niiden syistä/seurauksista sinulle sen tarkemmin täällä selostaa.
Luitko nyt yhtään mitä lainasit? Olen pistänyt tähän ketjuun samat kysymykset kuin pariin muuhunkin, mutta en ole saanut kuin yhteen vastauksen. Koitetaan siis vielä kerran päivitetyillä kysymyksillä:

1. Kuka sikailevaa taitopelaajaa saa ojentaa nyrkein?
2. Mitä hyötyä noista "poliiseista" on, jos saavat tapella vain toista poliisia vastaan?
3. Onko Helenius gooni? Jos Shelley tai Jokereiden van Breukelenkaan ei sitä ole?
4. Mistä Pasin ja Samin tappelut viime kaudella lähtivät, jos niille oli joku oikea peliin liittyvä syy?

Yhteen kysymykseen olen saanut vastauksen:
4. Mitäs jos HIFK:ssa ei olisi ollut poliisia? Mitä silloin olisi "saanut" tehdä? (Kun HIFK:n "taitopelaaja" sikaili ja "poliisi" tuli väliin)

Voppie kirjoitti:
Jos tällainen moka olisi päässyt käymään, olisi se ollut huonoa joukkueen kokoamista/peluuttamista ja tähtipelaaja olisi saanut dunkkuun.
Ja yllättäen tämäkin on vähän ristiriidassa tuon poliisi vs. poliisi -jutun kanssa.
 

Redcoat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kerrataanpa näiden Heleniuksen ja Nielikäisen "show-tappeluiden" syitä vähäsen.

Pasi vs. Helge I
Nähdäkseni tämä lähti liikkeelle ihan spontaanisti pelitilanteesta. Jokaisen, joka väittää kyseessä olleen ennaltasuunniteltu show-tappelu, tulisi ottaa huomioon se, että Nielikäisellä oli jo valmiiksi nenä murtuneena. En usko, että edes Pasi on aivan niin "hullu", että päättää etukäteen ottaa tuossa kunnossa erää Samia vastaan, joka on huomattavasti kovempi kuin hänen aiemmat vastustajansa. Nyt vain sattui käymään niin, että eräs tilanne maalin edustalla johti molemminpuoliseen tökkimiseen, eikä kummallakaan ollut halua jättää viimeistä iskua toisen osapuolen annettavaksi. Niinpä hanskat putosivat pienen epäröinnin jälkeen.

Pasi vs. Helge II
Tämä on mielestäni näistä neljästä kohtaamisesta ainoa, jota voisi missään määrin luonnehtia ennalta suunnitelluksi show-tappeluksi. Muistaakseni Nielikäinen oli ainakin uhonnut jotain uusinnasta Samia vastaan. Tosin Toivola oli antanut ennen peliä ohjeen välttää tappeluun hakeutumista, minkä vuoksi Helenius joutuikin haastamaan pitkään ja aktiivisesti ennen kuin Pasi lähti jonkin verran haluttomasti mukaan.

Pasi vs. Helge III
Helenius oli koko pitkän vaihdon ajan pelannut pikkusikaa ja haastanut mm. Pasi Peltosta painiin. Nielikäinen tuli jäälle ja ilmaisi oman halukkuutensa, eikä Sami pistänyt vastaan kun se jo vähän aikaa hakusessa ollut tanssipartneri löytyi.

Pasi vs. Helge IV
Nielikäinen taklasi kovalla vauhdilla Pelicans-pelaajaa, joka jäi jäähän makaamaan (kuten myös Pasi). Helenius oli jo tulossa vaihtoon, mutta kääntyi takaisin tuon taklauksen nähtyään ja tapahtumapaikalle saavuttuaan repi Nielikäisen jään pinnasta pystyyn sekä alkoi takoa.

Eli varsinkin nuo kaksi viimeistä kohtaamista ovat olleet kaukana "show-tappelusta". Kyseessähän ovat olleet juuri sellaiset tappelut, joita poliisin roolissa olevan pelaajan tuleekin hoitaa ihan riippumatta siitä, että onko vastassa jo vanhoista yhteenotoista tuttu pelaaja vai ei.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
"- Vahva kaveri. Mutta linjatuomarit tulivat väliin liian aikaisin. Minä olen parhaimmillani tappelujen loppupuolella." Jaahas, herra ammattilainen joutuu heti selittelemään, miksi ei voittanutkaan Nivalan metsien miestä. :D

A#A kirjoitti:
SIIS kysymys oli siitä pääseekö "Fiksu-Pasi" (heehehee) taas seiskan sivuille yhtä nerokkaan vaimonsa kanssa.(lainaus Jaajolta)
Jaajo?!? Voiko kenenkään kommentointi mistään asiasta olla turhempaa, kuin jonkun täysin turhan Jaajon? Sekin luulee ilmeisesti olevansa joku iso stara, kun on istunut kylvyssä, muistaakseni pelannut räsypokkaa tv:ssä (eli ei siis koskaan tehnyt ainakaan julkisuudessa mitään, missä tarvittaisiin jonkinlaisia kykyjä tai älyä) ja nykyään jauhaa jotain käsittämätöntä kakkaa radiossa anaaliäänellään. Pakko vaihtaa heti kanavaa, kun alkaa oksettaa. Toivottavasti ei ole IFK-henkinen, olen huolestuttavan usein nähnyt Jaajon hallilla ihquissa trendikledjuissaan ihqujen (julkkis)kamujensa kanssa. Ja kappas vaan, ei ole kovin vieras Aller-julkaisujen sivuilla tämäkään urpo. Eli Jaajona en lähtisi kenenkään seiskajulkisuudesta enkä varsinkaan fiksuudesta sanomaan yhtään mitään.
 

M10

Jäsen
En ole lukenut tätä ketjua itse vähään aikaan, mutta koitetaan heittää noihin omat vastukset (jos nyt tuuski multa mitään vastauksia edes haluaa).

tuuski kirjoitti:
1. Kuka sikailevaa taitopelaajaa saa ojentaa nyrkein?

Jos pelaaja sikailee kentällä, häntä saa ojentaa mielestäni kuka vaan nyrkein. Tässä vaiheessa meikäläisen mielestä pelaajan "statuksella" ei ole merkitystä, oli tämä sitten se sikailija tai ojentaja.

tuuski kirjoitti:
2. Mitä hyötyä noista "poliiseista" on, jos saavat tapella vain toista poliisia vastaan?

Kyllä mielestäni poliisi saa tapella vastustajan vähemmän kovan pelaajan kanssa, jos tämä on sikaillut jotenkin. NHL:ssä poliiseilla on rauhottava vaikutus. Siellä joukkuetta-A kohtaan ei sikailla niin paljoa jos heillä pelaa esim. Laraque. Tästä olen melkoisen varma.

Vaikka Lostedt tekikin viime kaudella parit noudot, niin SM-liigassa taitopelaajilla on mielestäni täysi työrauha ilman mitään poliiseja. Täällä ei mielestäni tuollainen kulttuuri kuin Pohjois-Amerikassa toimi.

tuuski kirjoitti:
3. Onko Helenius gooni? Jos Shelley tai Jokereiden van Breukelenkaan ei sitä ole?

Nyt pitäisi varmaan lukea tätä ketjua taaksepäin. No, mutta vastataan tuohon ekaan. Helenius oli gooni Pohjois-Amerikan aikoinaan, mutta nykyään hänkin on tärkeä osa joukkuettaan. Siis pelillisesti. Suomessa gooneja ei ole. No varauksin ehkä VandenBussche.

tuuski kirjoitti:
4. Mistä Pasin ja Samin tappelut viime kaudella lähtivät, jos niille oli joku oikea peliin liittyvä syy?

En tiedä mistä nämä lähtivät, koska en ole nähnyt muuta kuin nuo tappelut.
 

JimmyMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
tuuski kirjoitti:
1. Kuka sikailevaa taitopelaajaa saa ojentaa nyrkein?
Periaatteessa taitopelaaja ei saa sikailla, jos ei ole valmis vastaamaan siitä nyrkein. Mikäli hän tästä huolimatta sikailee (eli on rotta), niin vastajoukkueen poliisi voi tulla muistuttamaan siitä, MUTTA tällöin sikailevan joukkueen oma poliisi voi tulla väliin ja tuleekin matsi kahden poliisin välillä. Loistava esimerkki tästä on Karalahti-Helenius-Schnabel -tapaus, jota Heleniuskin kommentoi, että se meni kaikkien kirjoittamattomien sääntöjen mukaan.

Yksi vaihtoehto on myös se, että sikaillut taitopelaaja ottaa yhteen toisen joukkueen "lightweightin" kanssa ja usein näin onkin esim. NHL:ssä, jossa sikaileville taitopelaajille haasteen heittävätkin oman joukkueen kevyemmän sarjan kaverit.

tuuski kirjoitti:
2. Mitä hyötyä noista "poliiseista" on, jos saavat tapella vain toista poliisia vastaan?
Enforcerit pitävät goonit aisoissa. Eli jos toisessa joukkueessa se sikailija onkin myös kova tappelija, niin sitä varten tarvitaan enforcereita. Kuten myös tuollaisissa Karalahti-Helenius-Schnabel-tilanteissa tarvitaan poliiseja - molemmilla puolilla. Lisäksi poliisit tuovat voimaa siihen henkiseen kamppailuun, josta tavallisilla katsojilla ei ole tietoakaan, mutta jota esim. nimim. HardCore_Hooligan on tälläkin palstalla hyvin tuonut esille. Lisäksi joskus kun otetaan taktinen matsi, eli ollaan häviöllä ja halutaan herätellä joukkuetta, niin hyvä tappelu voi sytyttää joukkueen samalla tavoin kuin kova taklaus, haamutorjunta tai upea maali.

tuuski kirjoitti:
3. Onko Helenius gooni? Jos Shelley tai Jokereiden van Breukelenkaan ei sitä ole?
Helenius ei ole gooni - Helenius on ennemminkin enforcer tai poliisi. Gooni on likainen pelaaja, Heleniusta en pidä likaisena pelaajana.

tuuski kirjoitti:
4. Mistä Pasin ja Samin tappelut viime kaudella lähtivät, jos niille oli joku oikea peliin liittyvä syy?
Kuten sanoin, en muista tarkasti. Mutta sellainen muistikuva on jäänyt, että kaikille olisi ollut syy.

EDIT: Redcoat tuossa näitä jo käykin hyvin läpi.

tuuski kirjoitti:
Yhteen kysymykseen olen saanut vastauksen:
4. Mitäs jos HIFK:ssa ei olisi ollut poliisia? Mitä silloin olisi "saanut" tehdä? (Kun HIFK:n "taitopelaaja" sikaili ja "poliisi" tuli väliin)
Voppie kirjoitti:
Voppie kirjoitti:
Jos tällainen moka olisi päässyt käymään, olisi se ollut huonoa joukkueen kokoamista/peluuttamista ja tähtipelaaja olisi saanut dunkkuun.
Ja yllättäen tämäkin on vähän ristiriidassa tuon poliisi vs. poliisi -jutun kanssa.
No itse olisin vastannut tuohon vähän eri tavalla. Helenius olisi voinut mennä ojentamaan Karalahtea, mutta mikäli Karalahti ei olisi tapellut vastaan, niin Hele ei olisi saanut mennä sen tietyn rajan yli. Ja Helenius olisi kyllä aivan varmasti osannut näin myös käyttäytyä. Mutta mikäli Helenius olisi alkanut takomaan Karalahtea, eikä HIFK:llä olisi ollut "poliisia" niin sitten ainoa vaihtoehto olisi ollut mennä porukalla väliin, joka olisi sitten johtanut 5-5-painiin - tai 6-6, jos maalivahditkin mukana. Mutta HIFK:llä oli nyt Schnabel ja koko tilanne sujui kirjoittamattomien sääntöjen mukaan täydellisesti.
 

Redcoat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
tuuski kirjoitti:
Koitetaan siis vielä kerran päivitetyillä kysymyksillä:

Tämä ei välttämättä ole Goonologisessa Tiedekunnassa Jääpugilismin Tohtorin tutkinnon suorittaneiden asiantuntijoiden vastaukseen rinnastettavissa, vaan enemmänkin vain oma vajavainen käsitykseni. Mutta parempi kai sekin kuin ei mitään:

tuuski kirjoitti:
1. Kuka sikailevaa taitopelaajaa saa ojentaa nyrkein?

Riippuu sikailun laadusta. Tahallinen vahingoittamisyritys tähtipelaajaan kohdistettuna lienee ääriesimerkki tapauksesta, jonka jälkeen puhdas taitopelaajakin on vastustajan poliisiosastolle melko vapaata riistaa.


tuuski kirjoitti:
2. Mitä hyötyä noista "poliiseista" on, jos saavat tapella vain toista poliisia vastaan?

Tuota "vain toista poliisia vastaan"-periaatetta ei minusta tulisi pitää absoluuttisen velvoittavana, vaan ainoastaan yleisenä nyrkkisääntönä. Samoin mitään täysin selkeää kahtiajakoa poliiseihin ja kaikkiin muihin pelaajiin jotka muodostavat tasaisen harmaan massan, ei liene mielekästä tehdä. Riittävällä sikailulla voinee lähes kuka tahansa hankkia itsensä tilanteeseen, jossa vastustajan poliisille tekosista vastaaminen ei ole enää pelkkä epätodennäköinen teoreettinen mahdollisuus, mutta tämän lisäksi on myös näitä eräitä rottapelaajia, joita ei voida laskea poliiseiksi, mutta joiden kohdalla vastustajan poliisin pinna on oikeutetusti jo valmiiksi hyvin kireällä, ja kynnys rankaisutoimenpiteisiin ryhtymiselle on siten alhaisempi.

Samaten tuohon "vain toisen poliisin kanssa"-periaatteeseen lienee aika itsestäänselvä poikkeus myös se, että poliisin on täysin hyväksyttävää vastata tappeluhaasteeseen, vaikka sellainen tulisi ei-poliisilta.


tuuski kirjoitti:
3. Onko Helenius gooni? Jos Shelley tai Jokereiden van Breukelenkaan ei sitä ole?

Gooni ja poliisi eivät ole aivan sama asia, enkä ole varma että käytätkö niitä nyt synonyymeina. Katsoisin, että varsinaiset goonit ovat aika lailla historiaa Pohjois-Amerikassakin. Jos kuitenkin käsitetään kysymyksessäsi gooni ja poliisi synonyymeiksi, niin sanoisin että jos Helenius, Shelley ja Vandenbussche eivät ole/olleet joukkueidensa poliiseja, niin siinä tapauksessa kukaan SM-liigapelaaja ei sitä ole.


tuuski kirjoitti:
4. Mistä Pasin ja Samin tappelut viime kaudella lähtivät, jos niille oli joku oikea peliin liittyvä syy?

Tähän vastailin edellisessä viestissäni.
 

M10

Jäsen
Animal kirjoitti:
Ei ollut.

Ei niin.

Ei ole.

Kannattaa selvittää muuten mikä on "goonin" ja "enforcerin" ero. Se on tärkeä juttu näille alan ammattimiehille.

Hah! Ai se on näin tarkkaa..

Ok, no nyt tiedän mikä on goonin ja enforcerin ero. Täytyy välttää virheitä jatkossa. Onko muuten poliisi sama kuin enforcer? Ilmeisesti..
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Marcellus Wallace kirjoitti:
Haluaisin vaan kuulla asiantuntijoilta, että mihinkä perustuu näkemykset vandenpalikan ylivertaiseen kuntoon Nielikäiseen nähden?

Viestiäsi onkin jo taidettu jonkin verran kommentoida mutta tähän oma huomioni, ei ehkäpä niin tarkka kuin NHL-tappeluihin todella syvällisesti perehtyneen havainnot.

Olen kuitenkin jonkin verran tutustunut VandenBusschen tappeluihin ja huomannut sen asian, että hänellä on pääsääntöisesti kestävyyttä pidempiinkin tappeluihin vaikka tappeleekin ehkäpä aika kuluttavalla tavalla koska matsit ovat runsasiskuisia etc. Herra itse sanoo olevansa parhaimmillaan pidemmissä tappeluissa ja samansuuntaisia kommenttejä olen kuullua muualtakin eli uskoisin, että niissä on todellakin perää ts. herra on parhaimmillaan pidemmissä tappeluissa.

Se on eri asia tietty onko juuri tällä hetkellä hänen tappelukestävyytensä niin hyvä kuin se on ollut normaalikausilla koska takana ei ehkäpä ole hyvin vedettyä kesätreeniä mutta eilisen matsin perusteella ei ainakaan näyttänyt siltä, että hän olisi väsynyt millään muotoa. (Tosin tappelu käytiin herrojen ensimmäisessä vaihdossa joten peli ei ollut tuottanut vielä fyysistä rasitusta hänelle millään muotoa).

Kokonaisuutena sanoisin kuitenkin, että hän on parhaimmillaan tappeluissa jotka kestävät hivenen pidempään jolloin hänen normaali tappelukestävyytensä pääsee esille.

vlad.
 

Animal

Jäsen
Morrow10 kirjoitti:
Hah! Ai se on näin tarkkaa..
Ei se nyt minulle sinänsä ole tarkkaa, mutta tuli vaan mieleen jonkun juntin suomalaisen toimittajan haastattelu jossa Shelley totesi närkästyneenä "im not a goon, im an enforcer"
Ok, no nyt tiedän mikä on goonin ja enforcerin ero. Täytyy välttää virheitä jatkossa. Onko muuten poliisi sama kuin enforcer? Ilmeisesti..

Tämä nyt on minun mielipide, mutta jos jotain pelaajaa ketä SM-liigassa on pelannut voidaan nimittää gooniksi, niin se on Sean Gagnon. En nyt tiedä onko Gagnonkaan puhdas gooni, mutta goonitemppuja ovat juuri nämä maalivahdin ajelut poikittaisella päähän, kirvesiskut mailalla jne. Siis näiden tappeluhommien lisäksi.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Kiitetään alkuun kaikkia vastanneita experttejä. Kyllähän tuo jotain selvensi. Yksinkertaistan tätä itselleni: gooneja ei liigassa ole vaan lähinnä rottia, joiden järsimisiä poliisit ovat estämässä. Kaikki saavat kuitenkin tapella/hyökätä kenen kimppuun tahansa. Menikö lähelle?
JimmyMac kirjoitti:
No itse olisin vastannut tuohon vähän eri tavalla. Helenius olisi voinut mennä ojentamaan Karalahtea, mutta mikäli Karalahti ei olisi tapellut vastaan, niin Hele ei olisi saanut mennä sen tietyn rajan yli. Ja Helenius olisi kyllä aivan varmasti osannut näin myös käyttäytyä. Mutta mikäli Helenius olisi alkanut takomaan Karalahtea, eikä HIFK:llä olisi ollut "poliisia" niin sitten ainoa vaihtoehto olisi ollut mennä porukalla väliin, joka olisi sitten johtanut 5-5-painiin - tai 6-6, jos maalivahditkin mukana. Mutta HIFK:llä oli nyt Schnabel ja koko tilanne sujui kirjoittamattomien sääntöjen mukaan täydellisesti.
Tässähän tulee tämä ottelun voittaminen, eli päätarkoitus, aika nopeasti vastaan. Jos taitopelaaja sikailee ja häntä joku tulee ojentamaan nyrkein, se on lähes poikkeuksetta ulosajo ja tuomarit ovat nopeasti välissä jos opetettava taitopelaaja vetää kilpikonnaan. Viiden tai seitsemän minuutin ylivoima sille joukkueelle joka on sikaillut. Siinä ei paljon "henkiset yliotteet" paina. Kolmantena tilanteeseen meneminen tuo heti ulosajon. Joukkotappeluita en ole ikinä tässä liigassa nähnyt.
 

nakkisormi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Animal kirjoitti:
En nyt tiedä onko Gagnonkaan puhdas gooni, mutta goonitemppuja ovat juuri nämä maalivahdin ajelut poikittaisella päähän, kirvesiskut mailalla jne. Siis näiden tappeluhommien lisäksi.

Gagnon todellakin harrasti näitä goonitemppuja, tosin pelilliset taidot olivat ainakin kauden lopulla sen verran hyvät etten laskisi Gagnonia puhtaaksi gooniksi.

Mutta tosiaan, goonilla ja enforcerilla on eroa. :)
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Gooni, apina, gorilla...eli pikku hiljaa käytöstä poistunut termi? Itsekin olen mieltänyt aktiiviset hanskauksen harrastajat gooneiksi, enforcer siis parempi termi poliisin hommia hoitelevalle. Gagnon...ilmeisesti gooni on pelaaja, jolle kirjotetut/kirjottamattomat säännöt eivät paljon paina, vastustajan kunnioittamisesta puhumattakaan. Ulospäin suunnattu aggressiivisuus, arvaamattomuus ja kontrolloimattoman hullun elkeet vahvuuksia.

Käsittääkseni lätkää on joskus muinoin pelattu pikkasen nykyistä rajumminkin, mutta onko tuossa gooneilussa ollut enää mitään järkeä? Tai no, jos otetaan tuo Gagnon varovaisena esimerkkinä, niin...jollain tapaa vielä menee käsityksen piiriin jotta tuuppaa maalivahdin poikkarilla kumoon (Draper?). Rähinähän siitä syntyy, pelikieltoa varmasti, pään vadille vaatimista - mutta nuo viikateiskut, joilla taisi pilata mm. Tähtisen kauden? Eikö nuo nyt ole vähän lapsellisia.
 
Joku on tämän tänne toivottavasti jo laittanut.

Varmemmaksi vakuudeksi kuitenkin. www.iltasanomat.fi/urheilu käykää antamassa mielipiteenne jotta kuuluvatko tappelut SM-liigaan.

Tulokset julkaistaan huomenna lehdessä.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Morrow10 kirjoitti:
Vaikka Lostedt tekikin viime kaudella parit noudot, niin SM-liigassa taitopelaajilla on mielestäni täysi työrauha ilman mitään poliiseja.

Niin, ja kyllähän Lostedtin kaikki noudot olivat ns. kovan profiilin pelaajia kohtaan. Schneider, Jämtin, Nickerson ja Ben-Amor.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Animal kirjoitti:
Tämä nyt on minun mielipide, mutta jos jotain pelaajaa ketä SM-liigassa on pelannut voidaan nimittää gooniksi, niin se on Sean Gagnon. En nyt tiedä onko Gagnonkaan puhdas gooni, mutta goonitemppuja ovat juuri nämä maalivahdin ajelut poikittaisella päähän, kirvesiskut mailalla jne. Siis näiden tappeluhommien lisäksi.

Gagnon oli helvetin hyvä pleijareissa, Narrien parhaita jopa.

Goon = kaveri joka ei osaa yhtään mitään muuta kuin tapella. Ei siis pysty pelaamaan edes auttavasti normishiftiä. Näitä ei löydy enään NHL:stäkään nykypäivinä.

Esimerkkejä gooneista: Sasha Lakovic, Rocky Thompson

Enforcer = poliisi joka pystyy pelaamaan nelosessa nolla-nollaa tai jopa tekemään pisteitä. Päärooli kuitenkin järjestyksen pitäminen ja vastustajien tyhmien ideoiden hillitsiminen.
 

Vimes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Daespoo kirjoitti:
Esimerkkejä gooneista:....., Rocky Thompson
Pieni OT tähän väliin, viime kaudella todistin 4 peliä Rockylta paikanpäällä katsottuna ja kyllä hän ihan normaaleja vaihtoja pelasi Peorian 3 pakkiparissa. Ja vielä ihan mukiinmenevästi. Tosin viimeisessä matsissa Rocky taisi pelata nelosen laiturina, eli monipuolinen kaveri on kyseessä.

ps. Paljon hymiöitä perään, perinteisesti lätkäkorteissahan tappelijoiden ainoaksi positiiviseksi ominaisuudeksi kuvataan "able to play as a wing or a defenseman" kun muuta hyvää ei ole keksitty.
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
tuuski kirjoitti:
Joukkotappeluita en ole ikinä tässä liigassa nähnyt.

Ainakin Ässät - HIFK -pelissä näin kävi, kausi taisi olla 2001-02. Tuolloin homma lähti HIFK:n Vihkon ajeltua Ässien maalivahtia Satosaarta maalin takana. Kaikki kentällä olleet pelaajat taisivat hommaan osallistua maalivahteja lukuunottamatta. Ässiltä ainakin Korpisalo ja Peltonen, HIFK:lta Nielikäinen ja Vihko.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Daespoo kirjoitti:
Goon = kaveri joka ei osaa yhtään mitään muuta kuin tapella. Ei siis pysty pelaamaan edes auttavasti normishiftiä. Näitä ei löydy enään NHL:stäkään nykypäivinä.

En lähtisi noin jyrkkään termierotteluun, ainakaan pelillinen osaaminen ei sullje goonitemppuja pois. Goonitermillä on tietty rapakon takana jo paha kaiku, mikä johtuu goonin oletetun kädettömyyden lisäksi sen roolin vaatimista epäreilusta kostoista(myös taitopelaajat riistaa tarvittaessa) ja muista sikailuista, johon Animalkin viittasi. Ja samaa mieltä ko. nimimerkin kanssa, että ainakin SM-liigassa Sean Gagnon oli puhdas gooni, joka teki mitä huvitti, kenenkään (enforcerin/poliisin) estelemättä.

Toisekseen, enforcerin rooli ei välttämättä sulje goonitoimintaa pois. Ja useat vanhan linjan alan kaverit olivat sekä gooneja että enforcereita, ehkä tyyllipuhtaimpana esimerkkinä Dave Brown, joka tosin oli myös kliseeseen sopivasti paska pelaaja.

bottomline = "goon" (offensiivinen/aktiivinen pelote) ja "enforcer" (defensiivinen/passiivinen pelote)
 
Viimeksi muokattu:

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Vteich kirjoitti:
Ainakin Ässät - HIFK -pelissä näin kävi, kausi taisi olla 2001-02. Tuolloin homma lähti HIFK:n Vihkon ajeltua Ässien maalivahtia Satosaarta maalin takana. Kaikki kentällä olleet pelaajat taisivat hommaan osallistua maalivahteja lukuunottamatta. Ässiltä ainakin Korpisalo ja Peltonen, HIFK:lta Nielikäinen ja Vihko.

En pitäisi tuota 3.11.2001 Ässät-HIFK -ottelussa tapahtunutta insidenttiä joukkotappeluna. Siinä oli sen ainekset Vihkon rullattua Satosaaren, mutta tappelu jäi Nielikäisen ja Peltosen väliseksi painiksi. Muut pääsääntöisesti tyytyivät seuraamaan, miten "molskilla" käy. Kunnon joukkomyllyä, missä useampi pari iskee toisiaan turpaan, en SM-liigassa ole nähnyt. EHL:ssä HIFK ja Manchester Storm sellaisen kerran esittivät, mutta kotoisessa liigassa niitä en ole nähnyt.
 

scholl

Jäsen
Urheiluruutu veti nyt täydellisen rimanalituksen tuolla tappelujutullaan äsken. En olisi uskonut, että tänä päivänä ovat vielä noin kassalla. Tekopyhää hölmöilyä.

EDIT: Olikohan MOT ja Ari Korvola kenties tuon takana. Taunus on halvempi kuin Hjalliksen mersu ja taas vituttaa
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös