Tappara kaudella 2019–2020

  • 234 007
  • 851

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toisaalta, tarvitseeko olla mielipide, jos kirjoittaa faktasta? Itsehän allekirjoitan kritiikkiä Jukkaa kohtaan, mutta täällä muutamat nimimerkit näkevät kaiken, siis ihan kaiken Jukan vikana. Ja tuollainen saa nousemaan takajaloilleen. Joo, päävalmentaja kantaa vastuun. Kuvaavaa on, että Tapparaosiossa on hyvin hiljaista voittojen hetkellä (@pelimies69 on kyllä pyrkinyt antamaan pelin kulkiessa hieman posiakin), mutta tappion tullessa ollaan haaskalla.

On ollut kivaa vaihteeksi olla kevät vapaalla. Ensi kaudella uudet itkut ja hammastenkiristykset itse kultakin
 
kepardi

Jäsen
Kuten varmaan ymmärrät, niin junnuja ei voi olla neljää kentällistä. Tarkoitin ainakin itse, ettei niiden pelipaikkaa vie täytepelaajat. Nuoret kehittyvät samoissa ketjuissa kokeneiden pelimannien kanssa. Tänä vuonna näiltä junnuilta ei sallittu montaakaan virhettä. Tie löytyi aika nopeasti Lekiin. En tiedä onko tämä paras tapa kehittää ainakaan nuoren pelaajan itseluottamusta. Kärpissä oli ihan toinen sävel. Toivottavasti Luotoa ei päästetä pois.
Tässähän se ero tulee fantasiamanagerin ja reaalimaailman kanssa. Lähtökohtaisesti kukaan ei sijoittaisi 17v. junnuja Malisen, Zaborskyn tai Erkinjuntin paikoille. Jälkiviisastelu on tietysti aina helppoa. Mutta tämä nyt on turhaa huutelua täältäkin suunnasta.

Mihis Luoto on muuten lähdössä?
 
S.T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Tampa Bay
Tapparan uusi maalivahtivalmentaja on 37-vuotias Aki Näykki. Näykki oli päättyneellä kaudella Bernin maalivahtivalmentaja ja sitä ennen toiminut samassa tehtävässä Vaasan Sportin liigajoukkueessa. Ympyrä sulkeutuu Akilla, kun hän aloitti valmennushomnmat Tappara A:ssa 2003-2004.

Lisäksi Tappara ilmoitti, että Tapola palaa urheilu- ja kehitysjohtajaksi 1.5. alkaen.

Tapparan maalivahtivalmentaja ja joukkueenjohtaja vaihtuu. Yhdeksän vuotta pestiä ansiokkaasti hoitanut Petri Tuononen siirtyy sivuun, ja uudeksi mieheksi tilalle tulee 37-vuotias Aki Näykki, joka kuluneella kaudella toimi maalivahtivalmentajana Sveitsin mestaruuden voittaneessa SC Bernissä.

https://www.tappara.fi/liiga/tuore-sveitsin-mestari-aki-naykki-tapparan-valmennusryhmaan/

https://www.eliteprospects.com/player/88666/aki-naykki
 
Mäntylä #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers,
Toisaalta, tarvitseeko olla mielipide, jos kirjoittaa faktasta? Itsehän allekirjoitan kritiikkiä Jukkaa kohtaan, mutta täällä muutamat nimimerkit näkevät kaiken, siis ihan kaiken Jukan vikana. Ja tuollainen saa nousemaan takajaloilleen. Joo, päävalmentaja kantaa vastuun. Kuvaavaa on, että Tapparaosiossa on hyvin hiljaista voittojen hetkellä (@pelimies69 on kyllä pyrkinyt antamaan pelin kulkiessa hieman posiakin), mutta tappion tullessa ollaan haaskalla.

On ollut kivaa vaihteeksi olla kevät vapaalla. Ensi kaudella uudet itkut ja hammastenkiristykset itse kultakin

Niin kun taas osa ei nää Jukassa yhtään mitään vikaa vaan näkevät tämän jotenkin täydellisenä hahmona. Ja kaikki kritiikki Rautakorpea kohtaan on väärin eikä sitä voi millään hyväksyä. Totuus on sitten varmaan jossain siinä keskellä.
 
pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tässähän se ero tulee fantasiamanagerin ja reaalimaailman kanssa. Lähtökohtaisesti kukaan ei sijoittaisi 17v. junnuja Malisen, Zaborskyn tai Erkinjuntin paikoille. Jälkiviisastelu on tietysti aina helppoa. Mutta tämä nyt on turhaa huutelua täältäkin suunnasta.

Mihis Luoto on muuten lähdössä?
Olisi ehkä kannattanut laittaa, kun katsoi kolmikon tekemisiä kauden aikana. Jälkiviisas?!? Eiköhän täällä ole kyseistä kolmikkoa arvosteltu useaan kertaan kauden aikana! En muutenkaan ymmärrä, että miksi arvostelu on aina negailua. Luulisi kaikkien olevan huolissaan pelin laadusta materiaaliin nähden. Se näkyi jo katsomoissa tänä vuonna. Maksava katsojana saa ja pitääkin olla kriittinen pelin tasoon.
Moni uusi pelaaja yllätti kauden aikana esim Utunen ja Anton Levtchi, mutta ne ennen kautta hommatut "hankinnat" floppasivat. Kun muistaa vielä että Rantakarilla oli huono kausi, niin mistä tämä johtuu?
Nyt pitäisi uudistaa joukkuetta niin että saataisiin uusia nälkäsiä pelaajia liigaan. Tuntuu, että joukkueet turvautuvat aina varmoihin vaihtoehtoihin. Luulisi Pohjois-Amerikasta tulevan nälkäsiä uusia kasvoja. Sieltä tulevat pelaajat ovat yleensä fyysisiä ja luisteluvoimaisia ja siten tuovat väriä liigaa. Yleensä nämä Euroopan jäähdyttelijät ovat kalliita vahvistuksia. No tämä on taas vain minun mielipiteeni.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Zaborsky 4+3 pudotuspeleissä, jokseenkin täytti paikkansa eikä flopannut. Kuusela oli tärkeä joskin liian yksin. Runkosarjan onnistujat Ojamäki ja Levtchi ei onnistunut enää pudotuspeleissä. Malisen ja Erkinjuntin hankinnasta oli heti kättelyssä kovaa polemiikkia, riittääkö. Eikä riittänyt. Muttei olisi junnutkaan riittänyt. Kovempia hankintoja kaivattiin, mutta tietysti se on vaikeaa niitä löytää, ja voi nekin epäonnistua. Toisaalta Blood onnistui vaikken itse uskonut yhtään.
 
Zapo on täysin mielialapelaaja ja pudotuspelit sytyttävät hänet, mutta ehkä vain hyökkäyspäässä. Ehkä ne junnut ei riitä vielä nyt, mutta pitäisikö antaa mahdollisuus kehittyä. Erkinjuntti oli floppi jo kauden alusta asti, joten hänen paikalleen olisi voinnut laittaa kenet vain. Malinen oli puolet kautta ihan riippa joukkueelle. Jotenkin senttereitä ei tule Suomessa tarpeeksi.
Vielä kerran sanon, etä olisi kannattanut vaihtaa Tapolan ja Rautakorven paikkoja, kun nyt kuitenkin toimivat samassa organisaatiossa. Tämä on kuitenkin taas vain minun mielipiteeni!
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Zaborskyä en jää kaipaamaan. Enemmän odotin 2 vuotta ja ei se ura tuosta enää Savinaisen tyylillä eteenpäin lähtenyt. Saatiin aika lailla maksimit tänä keväänä, mitä miehestä voi ulos saada. Täysin helposti voi laskea jäähdyttelemään muualle.

Enemmän nyt taas sitä kehittyvää pelaajaa (noin 22v-25v) sisään jotka odottelee uralleen viimeistä nostetta ennen rahakaukaloita tms. Tai aukaisee Levtchille isompaa roolia ja näin.
 
Niin katsellaan nyt miten se Zabon ura siellä Saipassa lähtee liikkeelle. En pitäisi ihmeenä vaikka pelaisi todella hyvänkin kauden. Levtchillä on vielä paljon kehityttävää ennenkuin on kärkiketjun pelaaja Liigassa.
 
Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
2018 pudotuspelit

Zaborsky - M. Järvinen - Kuusela
Peltola - J-M. Järvinen - Repo
Haapala
- Rauhala - Karjalainen
Luoto - Jasu - Ojamäki

Vittasmäki - Rantakari
Mikkola
- Lehtonen
Elorinne
- Kemiläinen
Salonen

Hrachovina
(Heljanko)

2019 pudotuspelit

Zaborsky - M. Järvinen - Kuusela
Levtchi - J-M. Järvinen - Ojamäki
Luoto - Rauhala - Karjalainen
Jasu - Malinen - Erkinjuntti

Vittasmäki - Suhonen
Blood
- Kemiläinen
Utunen - Mäntylä
Fälth

Heljanko
(Bäckström)

Melko rankasti Tapparan joukkue heikeni sekä paperilla että kentällä kausien välissä. Malisesta ja Erkinjuntista on tälläkin palstalla jo sanottu tarpeeksi. Odotusarvo oli huomattavasti korkeampi, kuin mitä jäällä irtosi. Mäntylä, Fälth ja Bäckström ovat kaikki uransa ehtoopuolella. He täyttivät paikkansa hyvin, mutta kehittymään heistä ei enää urallaan ole. Utunen ja Levtchi tekivät nousun edustukseen, ja molemmilla on mahdollisuus mennä pitkällekin urallaan. Mistään hankinnosita heidän kohdallaan ei kuitenkaan voida puhua. Kauden aikana hankittiin vielä puolustajat Blood ja Suhonen. Ensinmainitun kohdalla odotusarvot eivät olleet korkealla, mutta 30 vuotias puolustaja löysi aivan uuden peli-ilmeen Tapparassa. Hänen kohdallaan voidaan puhua selkeästä kehittymistä, erinomainen hankinta. Suhoseen tuntuu moni Tappara-fani olevan tyytyväinen. Hyvin mies pudotuspeleissä pisteitä tehtailikin, mutta muuten miehestä jäi hieman epävarma ja pelokas vaikutelma. Saa nähdä mitä hänestä Rautakorpi saa ensi kaudella irti.

Nimimerkin @Henkka kaipailemia 22-25 vuotiaita urallaan läpimurtoa olevia pelaajia ei ollut ainuttakaan hankinnoissa. Tämän kauden uusista pelaajista ei ole vielä paljoa kuulunut. Vähien huhujen joukossa ei kuitenkaan liiemmin ole näitä nälkäisiä pelaajia. Kontiolan toki ottaisin avosylin vastaan ykköskentän keskushyökkääjäksi, jota paikkaa ei M. Järvinen eikä Malinen pystyneet Lajusen jäljiltä täyttämään. Saa nähdä mitä tulevan pitää. Toivottavasti ei olla Jokereiden tiellä.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara tiedotti, että ensi kauden joukkue julkaistaan 20.5.

Samalla kerrottiin, että Hugo Has teki vuoden jatkosopimuksen. Lupaava pakki joka varmasti saa nyt jo pelejä myös liigassa. Hienoa, että kokee Tapparan hyväksi paikaksi kehittyä.
 
Since 1931

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Liverpool,sympatiat HIFK (Kom Igen Ilves)
Tappara tiedotti, että ensi kauden joukkue julkaistaan 20.5.

Samalla kerrottiin, että Hugo Has teki vuoden jatkosopimuksen. Lupaava pakki joka varmasti saa nyt jo pelejä myös liigassa. Hienoa, että kokee Tapparan hyväksi paikaksi kehittyä.

Ainakin Vauhkonen, Bertrand, Jormakka....ketä muita?
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ainakin Vauhkonen, Bertrand, Jormakka....ketä muita?

Emil Larmi, Alexander Ytterell, Tyler Morley ja Patrik Lundh on myös liikkunut puheissa. Jormakka taitaa olla enemmän haaveiluosastoa. Tosin Lundh vaikuttaisi sen verran kovalta hankinnalta, että pistää epäilyttämään. Tapola on saanut tosissaan aivopestä Kunlunissa viime kauden ajan.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Juu Jormakka lienee ankka. Jos tämän hetken huhumyllyyn uskoo niin:

C/LW Patrik Lundh --- C Tyler Morley --- RW Charles Bertrand
LW/RW Niko Ojamäki --- C Jarkko Malinen --- RW Kristian Kuusela
LW Anton Levtchi --- C/LW Otto Rauhala --- RW Jere Karjalainen
LW Joona Luoto --- C Juhani Jasu --- RW Olavi Vauhkonen
W Sami Moilanen, W Matias Lehtonen

Patrik Puistola/Kasper Simontaival/Anton Ollikainen

LD Ben Blood --- RD Valtteri Kemiläinen
LD V-M Vittasmäki --- D Teemu Suhonen
LD Toni Utunen --- RD Alexander Ytterell
D Tuukka Mäntylä

RD Jeremi Wehmas (A-Jun. kapteeni)
RD Martin Hugo Has

G Emil Larmi
G Christian Heljanko

Mutta kuten edellisestäkin huhumyllystä, Kontiola meni muualle, vaikka oli tulossa. Välikäsiä voi tulla NHL:n suunnalta tai KHL:stä. Nämä isommat sarjat ovat ilkeitä.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tosin Lundh vaikuttaisi sen verran kovalta hankinnalta, että pistää epäilyttämään. Tapola on saanut tosissaan aivopestä Kunlunissa viime kauden ajan.

Vaikuttaa juuri sellaiselta kaverilta, jollainen tänne pitäisi saada, jotta säilytetään uskottavuus ja realismi taastella edelleen kirkkaimmasta mitalista.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vaikuttaa juuri sellaiselta kaverilta, jollainen tänne pitäisi saada, jotta säilytetään uskottavuus ja realismi taastella edelleen kirkkaimmasta mitalista.

Kerhon esimerkki näytti ja Pennasen kommentit vahvistivat, että kyse on kuitenkin ennen kaikkea joukkuepelistä, vaikka vapauksien antaminen ja muut "pelaajien peli" jutut ovat viime vuosina olleet muotia.

Tätä toivoisin myös Tapparalta ensi kaudella. Pelitapa jokaiselle selkäytimeen eikä mitään epämääräistä luomukikkailua. Silloin yksilötkin ovat tehokkaampia kun joukkuepeli on viimeisen päälle kunnossa. Tällä kaudella yksilöt tekivät paremmat tehot, kun rakenne oli edelliskautta parempi, vaikka materiaali oli heikompi.

Ensi kaudella materiaali ei merkittävästi heikkene, luultavasti jopa päinvastoin. Ensi kaudella on taas iskun paikka. Pelitapaan liittyvät raamit pitää olla kaikille selvät. Reagointi tilanteisiin on rennompaa, kun pelitavan tuoma tuki on aina läsnä eikä tarvitse arvailla mitä viisikon muut pelaajat kulloinkin touhuavat.
 
Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olihan tässä jo menestyksen vuosia useampi. Nykyinen materiaali ei riitä, ellei valmennus osu täysin nappiin. Rautakorven uuden tulemisen aikana materiaalista on tunnuttu saavan vähemmän irti, kuin mitä itse olen odottanut. Pitänee poiketa Ratinassa tuolloin 20. päivä, niin saa käsityksen missä mennään ensi kaudella. Jatkosopimuksissa oli paljon hyvää, mutta joukkue kaipaa oikeita vahvistuksia, mikäli kirkkaimmista mitaleista aiotaan taistella.

Huhutuista nimistä Larmi ja Vauhkonen vaikuttavat mielenkiintoisilta. Ulkomaalaisnimille en liiemmin lämpiä. Kontiola olisi ollut upeata saada takaisin, mutta se huhu alkaa olla jo melko kasaan kuivunut.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuusela - Morley - Bertrand
Ojamäki - Malinen - Karjalainen
Vauhkonen - Rauhala - Puistola
Luoto - Jasu - Levtchi
Moilanen, Simontaival, Lehtonen

Vittasmäki - Kemiläinen
Suhonen - Blood
Utunen - Ytterell
Mäntylä- Has

Larmi
Heljanko

Tilanne varmastikin vielä elää, mutta hyvältähän tuo näyttää esimerkiksi noin. Voi vaan kuvitella, millainen joukkue olisi kasassa, jos Tapparalla olisi yhä vetovoimaa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tilanne varmastikin vielä elää, mutta hyvältähän tuo näyttää esimerkiksi noin. Voi vaan kuvitella, millainen joukkue olisi kasassa, jos Tapparalla olisi yhä vetovoimaa.

Huonolta näyttää kyllä. Rautakorpi varmaan myrkytti sen Patrik Lundhin, joka jätti tulematta.
 
SammyRumour

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & SHL
Ojamäki puuttuu Tapparan youtube videolta, jossa esitellään ensikauden joukkue. Unohtunut vai sopimus purkaantunut?
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ojamäki puuttuu Tapparan youtube videolta, jossa esitellään ensikauden joukkue. Unohtunut vai sopimus purkaantunut?

Unohtu. Kyllä se tilaisuudessa esiteltiin kahteen kertaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuusela - Morley - Bertrand
Ojamäki - Malinen - Karjalainen
Vauhkonen - Rauhala - Puistola
Luoto - Jasu - Levtchi
Moilanen, Simontaival, Lehtonen

Vittasmäki - Kemiläinen
Suhonen - Blood
Utunen - Ytterell
Mäntylä- Has

Larmi
Heljanko

Tilanne varmastikin vielä elää, mutta hyvältähän tuo näyttää esimerkiksi noin. Voi vaan kuvitella, millainen joukkue olisi kasassa, jos Tapparalla olisi yhä vetovoimaa.
Ei oo Tapparalla ainakaan Raitin ukoista pulaa. Täytyy hankkia pari leftiä jostain, että saadaan ylivoimalle variaatioita :D
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jos vertaa lähtijöihin:

Zaborsky - Bertrand (maalintekijä)
JM Järvinen - Morley (pelintekijä)
M.Järvinen - Vauhkonen (maalinedusjyrä)
Erkinjuntti - ? korvataan oman kasvun kautta, ei edes noussut merkittävään rooliin missään vaiheessa.

(Rantakari - Suhonen) tämä muutos tapahtui jo viime kaudella, kun Rantakari loukkaantui loppukaudeksi
Fälth - Ytterell (rightin puolustaja)

Larmi - Bäckström (mestaruusmolari kakkosen tilalle, Heljanko-Bäcks -koulutusastelmasta Larmi-Heljanko -kilpailuasetelmaan)
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei oo Tapparalla ainakaan Raitin ukoista pulaa. Täytyy hankkia pari leftiä jostain, että saadaan ylivoimalle variaatioita :D
Tuo on kyllä mielenkiintoinen "ongelma". Ehkä voisi toinen viisikon kasata pelkistä rightin miehistä ja Kuusela oikeaan laitaan blakewheeleriksi jakamaan syöttöjä. Toinen sitten Morleyn ympärille ns. normaaleilla kätisyyksillä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ei oo Tapparalla ainakaan Raitin ukoista pulaa. Täytyy hankkia pari leftiä jostain, että saadaan ylivoimalle variaatioita :D

Anton Levtchi on olemassa.

***

---------------------------- R Vauhkonen / L Malinen (maalinedumiehet, kulmamies)

R Bertrand / R Kuusela -------- R Ojamäki / R Karjalainen -------------- L Morley / L Levtchi

------------------------------- L Suhonen / R Kemiläinen / R Ytterell (viivamiehet)

Ja sitten kun jotain kummallista taas käy, niin Juhani Jasu on maskimies/aloittaja ja Malinen leftin playmaker.

Tai jos mennään kahdella pakilla, niin joku Karjalainen voi tippua tuosta pois. Ollut kuitenkin aiemmin yksi toimivimpia ukkoja neliön keskellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös