Sydän ja sielu ovat urheilun ydintä. Jos siltä ummistaa silmänsä, ei pysty ymmärtämään kokonaisvaltaisesti urheilua ja tässä tapauksessa jääkiekkoa. Mestarijoukkueilla on lähes poikkeuksetta sydän, jonka voima ja rakkaus ohjaavat tekemistä. HPK:lla oli viime kaudella sydän Paajasen muodossa. Kärppien mestaruuksissa on ollut aina sydän. Tapparan kahden viimeisen mestaruuden sydän oli Peltola.
Mää nyt tarkoitin ensisijaisesti nuorten huippupelaajien seurauskollisuuteen - ja rakkauteen liittyviä sieluntiloja. En kiistä siis etteikö joillain pelaajilla olisi erityisiä tunteita vaikkapa omaa kasvattajaseuraa kohtaan, mutta vähissä taitavat nekin jo nykyään olla. Ja kova pelimies- tai nainen pystyy kaivamaan itsestään taistelijansydämen missä sittten ikinä pelaakin se kun on osa ammattitaitoa. Toki on muutamia maailmaakiertäneitä, jotka sitten palaavat kasvattajaseuroihinsa enemmän tai vähemmän uran saattohoitoon. Kuinka paljon siinä on sitten kyse rakkaudesta ja kuinka paljon vaihtoehtojen puutteesta, riippuu tapauksesta.
En mää halua sulta tuota fiilistä viedä enkä varmaan sihen pystyisikään kun tunnetusti olet intoihimoinen näissä asioissa. Mutta mää voisin sanoa vastineeksi, että mestarijoukkueiden tekemistä ohjaavat tieto, ammattitaito laatikossa ja sen ulkopuolella ja ennenkaikkea hyvin hoidettu bisnes, joka on edellytyksenä sille että noita kahta ensimmäistä on varaa hankkia. Muutkin siihen pyrkii, mutta huonommalla menestyksellä.
Sama "sydämettömyys" koskee myös entistä enemmän tämän bisnespohjaisen "jääkiekkotuotteen kuluttajia". Jääkiekko on suurelle osalle katsojista yksi kulutushyödyke muiden joukossa, joka ei herätä sen enempää tunteita kuin BIg Mac ateria taikka älydildo jossain ruumiinaukossa. Kellaappa huviksesi tätä ketjua taaksepäin niin huomaat, että vaikka Tappara keikkuu liigassa ykkösenä, niin edes sen kannatajaksi itsensä laskeva ei välttämättä mene pelejä katsomaan mm. koska kuuluttajan jorinat on aina samat, hallimusiikki on wanhaa, valoshow pitkästyttää ja kännit käy kalliiksi. Mten sitten ne satunnaiset, joille peli on välttämätön paha erätaukotoimintojen välissä.
Huomaan muuten, että sulla sydätä, voimaa ja rakkautta näyttäisi olevan ainakin enisisijaisesti vain voittajilla. Sanoisin että vielä enemmän sitä sattaa olla vaikkapa sillä Saipan huoltajalla, joka on 50 vuotta raahannut itseään hallille menestymisestä riippumatta huoltamaan näiden poikasten kamoja ja sammutellut valot lähtiessään.