Tappara kaudella 2019–2020

  • 233 992
  • 851

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vähän alkaa ylisanat jo tuntua tylsältä toistolta, mutta ei vaan muuta tehdä kuin hehkuttaa tätä nykyistä menoa. Maaleja sataa ja millaisia maaleje ne ovatkaan. Kunnon räkämaalit ovat vähissä, vastapainoksi iso kasa punakonemaisia vastustajan viisikon sahauksia.

Huhhuh. Joskus tämä väkisin laantuu, mutta nyt voi vaan naattia naattia.
Saattaa se kestää vaikka koko kaudenkin. Tuoreessa muistissa Mannerin ensimmäinen kausi, joka oli lähes alusta loppuun sexyhokia ja vastustaja toisensa jälkeen murskattiin näytöstyyliin. En olisi uskonut, että Rautakorven joukkueelta nähtäisiin seuraavaksi samanlaista peliä :) Nauttikaa, hienoa kiekkoa tarjoilee Tappara tällä hetkellä.
 

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ennakoin jo ennen kauden alkua, että Tapparan hyökkäyskalusto on liigan paras. Ei ole tarvinnut sitä arviota muuttaa. Toki on sanottava, että vahvistukset hyökkäyksen kohdalta ovat osuneet täysin nappiin. Nuoriso-osasto on myös ottanut kovia askeleita viime kaudesta.

Tästä hyvä jatkaa. Kilpailu kovenee ja uskon että Hifk, Kärpät ja Ilves tulee vielä olemaan vielä kovia kun kausi etenee.

Suurin yllätys on toki ollut Rautakorpi ja valmennnustiimi. Siellä on tehty kotiläksyt kesällä.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ennakoin jo ennen kauden alkua, että Tapparan hyökkäyskalusto on liigan paras. Ei ole tarvinnut sitä arviota muuttaa. Toki on sanottava, että vahvistukset hyökkäyksen kohdalta ovat osuneet täysin nappiin.

Kaiken tämä tykityksen keskellä on aika huimaava huomata, että esimerkiksi sellaset herrat kuin Teemu Suhonen, Olavi Vauhkonen ja Jarkko Malinen eivät ole osallistuneet maalintekotalkoisiin vielä käytännössä lainkaan. Reserviäkin löytyy, jos joku alkaa pahasti hyytyä.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Siellä synkän syksyn jälkeen alkaa vastustajien viisikkopuolustus toimimaan ja highlight-maalit vähenemään. No, onhan meillä toisaalta räkämaalien kuningas Jasu joukkueessa.

Ensimmäisiin peleihin vedettiin kaameita tuuletuksia, nyt koitetaan vetää kädet alhaalla ja naama peruslukemilla. Mitä hommaa?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Suurin yllätys on toki ollut Rautakorpi ja valmennnustiimi. Siellä on tehty kotiläksyt kesällä.

Luulenpa, että Aki Näykki on tuonut jotain täysin uutta tuohon hyökkäysalueen pelaamiseen. Maalivahtivalmentajat ovat yleensä näitä laukaisusektori-hommien kuninkaita ja tällä hetkellä siellä tapahtuu sellaisia ison prossan asioita, joita ei aiemmin ole näkynyt.

Toki nuo omista lähtemiset ovat myös kehittyneet nopeammiksi ja keskialueen ylitykset ovat toimineet viimeiset 8 vuotta. Mutta kaikki vaan yksinkertaisesti natsaa samaan aikaan.

Vaikka kauden lopputulos olisi mikä, niin tämän hienommin ei voi Mikko Leinonen lähteä TJ:n hommista eläkkellee ja Rautakorpi kenties valmennushommista johtohommiin.

Unelmien jääkiekkoa.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On muuten pistänyt silmään näistä älykiekkotilastoista, että jokaisessa ottelussa Tapparan peluutus on ollut vastustajaansa tasaisempaa (minuutit ja vaihtojen lukumäärä) ja ykkössektorin laukauksia en ole vielä nähnyt grafiikassa Tapparan vastustajalla kertaakaan. Toki muutama kartta varmasti jäänyt näkemättä.

Morley-Kuusela, Levchi-Virta-Ojamäki akselit ovat kyllä olleet hävyttömiä. En ihmettelisi jos kaikki Tapparan pelit olisivat nähtävissä vain maksukanavilla koko kauden, sen verran pitäisi sensuroida tuota seksiä.

Ja Tuukka Mäntylä, jannu on löytänyt kyllä ihan uuden suunnan tekemiselleen. Jäätävää peliä. Muutenkin oman pään kiekotteluiden jälkeen välillä vaan valuu sohvalla orgastisissa houreissa.

Vielä kun maalivahdit saisivat edes jotain kiinni, taas meni 2
 

dmccarty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red WIngs
Itelle ei nyt kovin isona yllätyksenä tullu Morleyn tai Bertrandin taso, mutta täytyy sanoo että Levtchi ja Virta on ollu sellasia tällä kaudella että on silmät pyöreenä kattonu. Ihan todella kovia pelaajia molemmat. Ja Torsti oikeessa siinä että lähes poikkeuksetta jokaisen erätauon "vaihdot" kohtaa kun kattonu ni Tapparan eniten vaihtoja vetäneellä on sellaset 2-4 vähemmän kun kaverilla. Luulin että se on tammikuun Tappara kun reenataan syksy ni muilla kulkee kovempaa, nyt ei sit vissiin reenata ollenka?
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Siinä oli eilen muutamia avopaikkoja, joista olisi pitänyt maalata. Havaintojeni mukaan myös muutamia aloituksia ja irtokiekkoja meni vastustajalle. Kemiläinen näytti ajoittain vähän verkkaiseselta ja eilen yksi huono YV-vaihto. Muutan ihan hyvä päivä toimistolla.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Altavastaajan limainen voitto, vain kaksi tehtyä. Suunta jyrkästi alaspäin, pieni tauko tulee hyvään saumaan. Vai kipsaako lisää ja jää ne kaksikin maalia tekemättä?

Jaha Jukka ihan rentona, mitkä sienet sen saa aikaan?
 

pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
olipa hyvä peli tänään. Oltiin kyllä jaloissa, mutta tehdyt maalit ratkaisevat. Hifk ampui kyllä ihan joka paikasta, joten maalivahtien torjunnoista ei kannata päätellä pelin kulkua. Maalivahdit olivat todella hyviä varsinkin Tapparalla. Hifk tulee olemaan meidän päävastustaja Kärppien lisäksi tälläkaudella.
 

pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei kai olliut ihan loppuunmyyty, kun kapasiteeti on 8200 katsojaa. Näytti kyllä täydeltä. Hallissa todella hyvä tunnelma. Tappara veti kuitenkin Helsinkiin katsojia toisn kun Kärpät Tampereelle No ehkä se 5500 katsojaa sitten tyydyttää seuraa ja faneja. Tunnelmassa olemme kyllä jäljessä Helsinkiä. No sehän ei tietysti vaikuta sarjataulukkoon.
 

dmccarty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red WIngs
Ytterell ei vakuuta, on kun pieni Elorinne, Utuselle lisää vastuuta ja ruotsalainen poppareille. Bertrand Virta Kuusela olis kova ykkönen, jäis kakkoseenki melkoset pelimiehet.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Ytterell ei vakuuta, on kun pieni Elorinne, Utuselle lisää vastuuta ja ruotsalainen poppareille.

Minut vakuuttaa kovinkin. Tuo hyvää rauhallisuutta ja on saanut mielestäni myös Mäntylän pelaamisen näyttämään paremmalta kuin aikoihin. Eiköhän Utusen paluu tiedä hyvin seiskapakin roolia hoitaneen Rouhiaisen siirtymistä TuToon.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Minut vakuuttaa kovinkin. Tuo hyvää rauhallisuutta ja on saanut mielestäni myös Mäntylän pelaamisen näyttämään paremmalta kuin aikoihin. Eiköhän Utusen paluu tiedä hyvin seiskapakin roolia hoitaneen Rouhiaisen siirtymistä TuToon.
Samoin, Mantyla saa olla enemman Mantyla, hyvassa ja pahassa kun vierella on rauhoittava pelaaja. Molemmat ovat tayttaneet roolinsa, toki Utunen saisi ottaa Mantylan paikan mutta ei Tuukka ole paljoa nakynyt peleissa, mika alkaa nykyaan olemaan hyva asia.

Ytterellin vahvuudet sopivat todella hyvin rooliinsa, sijoittuminen ja pelinluku ovat hyvalla tasolla ja osaa tehda perusasiat hyvin. Jos ei koomaile tai jaa mieleen muuten pelista, on tehnyt asiat oikein
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei kai olliut ihan loppuunmyyty, kun kapasiteeti on 8200 katsojaa. Näytti kyllä täydeltä. Hallissa todella hyvä tunnelma. Tappara veti kuitenkin Helsinkiin katsojia toisn kun Kärpät Tampereelle No ehkä se 5500 katsojaa sitten tyydyttää seuraa ja faneja. Tunnelmassa olemme kyllä jäljessä Helsinkiä. No sehän ei tietysti vaikuta sarjataulukkoon.

Pakko kai se on mainita, vaikka varmaan tiesitkin, että toinen näistä peleistä oli tiistaina ja toinen lauantaina.
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparalta vähän vaisumpi peli eilen. Hifk oli viimeistelyä lukuunottamatta kyllä vahvan oloinen. Hyvää oli se, että parhailta maalipaikoilla saatiin IFK kuitenkin pysymään melko hyvin poissa. Gartsilla vähän putoili kiekot, mutta nekin saatiin siivottua ihan kelvollisesti. PUolustamallakin voidaan näköjään voittaa.

Joku kovempi vierasnippu olisi varmaan tosiaan saanut hallin isolla kirkolla lauantaina täyteen. No ehkä tuokin sitten tyydyttää IFK:n faneja ja johtoa, kun kerran enempää ei tullut.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Hieman off topic mutta eräs Valtteri Kemiläinen on kovaa vauhtia tekemässä eräitä Tapparan seuraennätyksiä jotka ovat Jurassic kausilta.

Vaarassa ovat Jutilan kauden 1995-1996 syötöt yhdellä kaudella 37 ja pisteet 51. Veikkaan että ensinmainittu on lähellä.
Sitten Jutilan kauden 1987-1988 Syöttöjä per ottelu 0,77 vaatisi runkosarjaan 47 syöttöä 60 matsiin joten se saattaa jäädä haaveeksi.
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onkohan Leinosella vielä kirstunpohjalla kopeekoita hankkia mitat täyttävä maalivahti? Jatkoajan Kalmaria eivät Garteigin otteet vakuuttaneet hinkiä vastaan. Kiekot pomppivat pahasti. Toinen maalivahtimme on päästänyt jopa kovemmalla keskiarvolla kiekkoja taakseen, joten aika heikoissa kantimissa tämä osasto on.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Hymähtelin kanssa raportille missä kerrottiin että epävarma maalivahti, otteet ei vakuuttaneet ja sitten ” Garteig toki torjui paljon ja usein myös pahan maskin takaa...” Itse kattelin että onpa meillä rauhallinen ja hyvä veskari. Olihan se hieno heittää joukkueelta tuohon väliin yksi peruspeli kaiken kiekkoilakoinnin jälkeen. On aika härskiä luettavaa pistepörssi. Seiska johto pistepörssissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: S.T.

Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Hieman off topic mutta eräs Valtteri Kemiläinen on kovaa vauhtia tekemässä eräitä Tapparan seuraennätyksiä jotka ovat Jurassic kausilta.

Vaarassa ovat Jutilan kauden 1995-1996 syötöt yhdellä kaudella 37 ja pisteet 51. Veikkaan että ensinmainittu on lähellä.
Sitten Jutilan kauden 1987-1988 Syöttöjä per ottelu 0,77 vaatisi runkosarjaan 47 syöttöä 60 matsiin joten se saattaa jäädä haaveeksi.
Nyt kyllä vähän keulii. Kahdeksan ottelua pelattu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös