Mainos

Tappara kaudella 2017–2018

  • 279 147
  • 882

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Siitä huolimatta 16 otteluun tehot 0+1 (-1) 13,5 minuutin peliajalla hämmentää, sillä kyseessä on liigatasolle jo nyt hyvästä pelaajasta. Voisi kuvitella, että 23-vuotiaana tapahtuisi kehittymistä, tai ei ainakaan nähdynlaista totaalista hiipumista.

Kärki on tähän saakka isoin pettymys Matti Järvisen kanssa, kaikki taito ja liike pysynyt visusti piilossa sen jälkeen kun runkosarja alkoi. Vastavuoroisesti on sanottava sekin että kaikki muut uudet pelaajat ovat olleet hyviä. Ja kun joukkue on nyt alkanut voittaa, se antaa isoille ja toistaiseksi myös kankeille miehille aikaa sopeutua Tapparan kulttuuriin. Uskon että kumpikin tulee vielä nousemaan isoon rooliin tämän kauden aikana, ei se mailatekniikka ja pelikäsitys häviä mihinkään edes Rautakorven valmennuksen tuloksena. Vaikka tällaisiakin arvioita joskus esitetään päävalmentajastamme.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan Tappara parantanut selvästi. Tuloksellisesti ja pelillisesti. Yksilöistä moni, esimerkiksi Ojamäki on ottanut suuria askelia eteenpäin alkukauden koomailujen jälkeen. Piristävää, että Jukka Peltola ei ole enää ainoa hyökkääjä, jolta voi odottaa tulosta. Pelillisesti Tapparan peli näyttäisi asettuvan johonkin edelliskausien ja alkukauden CHL-hassuttelujen välimaastoon. Tuolla näkyy rakenteissa samaa kuin viime kaudella, mutta joukkue vaikuttaisi pelaavan sillä pelikirjalla nopeammin. Tapparan puolustus ei ole ollut ongelma koko kaudella yksittäisiä hazardeja lukuun ottamatta. Kaverin voidaan antaa kyllä pommittaa parhaan sektorin ulkopuolelta hyvillä mielin, kun tiedetään, että Hrachovina poimii marjat pois. Silti huilivuoro Domillekaan ei ehkä pahaa tekisi. Ei kai edes Rautakorpi voi vetää koko runkosarjaa samalla veskarilla?

Jos nuo nähdyt viitteet hyökkäyspelin avautumisesta eivät jää vain välähdyksiksi, niin hyvä tästä tulee. Tapparalle ei liikaa maaleja tehdä ja hyökkäyksiin on taitoa tälläkin kaudella niin paljon, että montaa paikkaa ei maalintekoon tarvita. Tuosta kun Kärjen lisäksi vielä Repo saa onnistumista alle, niin hyvä tästä tulee. Repokin on hyvin jo haastanut ja hakeutunut paikoille, mutta viimeinen kruunu on jäänyt vielä saamatta.

Viikonlopun onnistujista erityisesti mieltä lämmittää Karjalaisen ja JM. Järvisen herääminen. Karjalainen 3+0 ja JMJ 3+2. Hienoa, että edelliskausilta tutut luottomiehetkin saavat jutun juuresta kiinni.
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Peltola oli vielä muutama vuosi sitten yleismies vailla olennaisia puutteita. Nyt Peltola on yleismies, joka on kaikessa paras. Kun ei muulla joukkueella maalinteko ole sujunut, hoitaa Jukka senkin. Varmaan pesee joukkueen pelikamppeetkin. No sekin aika voi tulla, että muidenkin on osuttava ja vähän pilkottaa tällä osastolla jo. Silti on lupa odottaa muutamilta parempaa: Kärki, Mjärvinen, Repo, Zaborsky.. No Repo ainakin pääsee paikoille kyllä ja ampuu hanakasti, joten hänen osaltaan voi olla luottavainen. Ja koska ylivoima edelleen on vähän sellaista Kuuselan tai JMJärvisen "neliönläpilättysyötön" hakemista vailla onnistumista, niin haluaisin vieläkin nähdä siinä oikealla Nurmen toisinasn ampumassa suoraan syötöstä. Ja kai se Kuuselakin osaa sen verran lämmätä, että voisi varioida ratkaisujaan.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
haluaisin vieläkin nähdä siinä oikealla Nurmen toisinasn ampumassa suoraan syötöstä.

Joo, eiköhän Numo vielä maalinteossa nähdä, kunhan toipuu. Tai siis ilmeisesti joku loukkaantuminen siellä on.
 
Mielestäni Tapparan pitäisi rakentaa ylivoimaviisikot puhtaasti kätisyyksien kautta: pelintekijä ja päätyyn samankätinen tuki + kolme erikätistä laukojaa.

Esimerkit:

Kuusela-Jasu-Zaborsky-Peltola-Lehtonen
Järvinen-Järvinen-Karjalainen/Nurmi-Repo-Rantakari/Kemiläinen

Ja sitä kiekkoa eivät hiero Repo tai Peltola, kuten nyt on ollut.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Luistin on alkanut liikkumaan, mutta ylivoima mättää. Korjausehdotukset:

1) Parhaat pelintekijät JMJ ja Kuusela eri ylivoimakentällisiin.
2) Zaborsky "savinaiseksi". Tulosta ei tule odotetusti, joten miksei häntä koiteta samalla paikalla millä pelasi ylivoimaa IFK:ssa?
3) Kuusela pyörittämään oikealle. Rightin jätkänä hän toki sopii paperilla paremmin vasemmalle, mutta Kuusela ei ole tuonut ykkösylivoimaan minkäännäköistä laukaisu-uhkaa. Hyvässä ja pahassa varsin "arttuilomäkimäinen" ylivoimapelaaja alkukaudesta. Siirto tuttuun rooliin oikealle, jossa pelasi voittaessaan pistepörssin olisi mielestäni kokeilemisen arvoista.
4) Mikäli Jasun peliaikaa ei tasakentällisin haluta vähentää niin sitten siirtäisin hänet kokonaan ylivoimasta pois. Kaikki kunnia Junnulle, mutta viime kausilta tutut ykkösalivoima ja nelosketju ovat hänelle kuin tehty.

Tasakentällisn Rauhala-Karjalainen -kaksikko on pelannut jo useamman pelin loistavalla tasolla ja ansaitsisi enemmän peliaikaa. Eikä ketjun kolmas lenkki Kärkikään heikosti ole esiintynyt. Ketjurulettia en vaadi, mutta Zaborsky-Rauhala-Karjalainen sekä Kärki-Jasu-Ojamäki olisivat mielestäni kokeilemisen arvoiset kolmikot.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
En kyllä olisi joku aika sitten uskonut Rauhalan nousevan noin kiekolliseksi pelaajaksi Tapparassa. Nyt joukkueen kolmanneksi paras pistemies.

Silmänlumetta vai todellista totta?
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Silmänlumetta vai todellista totta?
Molempia. Rauhala on paljon (ainakin Tappara-fanien ulkopuolella) saamaansa arvostusta parempi pelaaja, kokonaisvaltaisesti ja kiekollisesti. Suhtautuminen herraan on joidenkin osalta ollut käsittämättömän vähättelevää, vaikka tuo on sentään todistetusti jo aiemmin ollut Liigassa mestari-joukkueeseen riittävä kolmossentteri. Ottanut hienoja askelia eteenpäin kaudesta toiseen ja rahkeita tuntuu vieläkin riittävän. Ei nuo Rauhalan pisteet tuuria ole.

Samalla on kuitenkin todettava, että ei Rauhala Tapparan kolmanneksi paras pistemies olisi, jos JM. Järvinen olisi pelannut kauden alusta asti ja Zabo, Kärki, M. Järvinen yms. eivät olisi täysin varjoissa vaelleet alkukautta.
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@anamuntti Bitwise on tehnyt hyvää työtä tuon aplikaation kanssa. Toimi teknisesti moitteetta ja myös käytettävyys on kohdallaan. Ihan mukava lisä, varsinkin kun tilastojen lisäksi tarjolla on myös uutisia ja mahdollisuus tehdä ostoksia.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
En kyllä olisi joku aika sitten uskonut Rauhalan nousevan noin kiekolliseksi pelaajaksi Tapparassa. Nyt joukkueen kolmanneksi paras pistemies.

Silmänlumetta vai todellista totta?

Otto Rauhala on kuitenkin tehnyt Tapparan junnuikäluokissa hyvää jälkeä pisteidenkin muodossa, pelannut vissiin yli 50 junnumaaottelua ja on siellä nuorten Maailmanmestaruuskin vyöllä, joten ei mitään silmänlumetta todellakaan!

Rauhalan saama rooli on ollut alusta saakka sellainen neloskentän työmyyrä ja hyvin on sen hoitanutkin. Pisteitäkin alkaa karttumaan, kun mies on päässyt Liigan vauhtiin. Voidaan povailla hyvää tulevaisuutta, toivottavasti Tappara pitää kiinni!

Hyvä aloittaja, löytyy käsiä, fyysisyyttä ja pelisilmää. Olisi ehdottomasti kokeilunarvoinen ylempienkin ketjujen keskelle...siinä missä Jasukin.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Samalla on kuitenkin todettava, että ei Rauhala Tapparan kolmanneksi paras pistemies olisi, jos JM. Järvinen olisi pelannut kauden alusta asti ja Zabo, Kärki, M. Järvinen yms. eivät olisi täysin varjoissa vaelleet alkukautta.

Ihan validi pointti, mutta pitää myös muistaa, että Otto on saanut vähemmän peliaikaa kuin moni muu eikä pelaa ylivoimaakaan. Mitkä olisivat tilastot, jos pelaisi ylivoimalla vaikkapa Jasun tilalla ja saisi yhtä paljon peliaikaa kuin Jasu?

Luistin on alkanut liikkumaan, mutta ylivoima mättää. Korjausehdotukset:

1) Parhaat pelintekijät JMJ ja Kuusela eri ylivoimakentällisiin.
2) Zaborsky "savinaiseksi". Tulosta ei tule odotetusti, joten miksei häntä koiteta samalla paikalla millä pelasi ylivoimaa IFK:ssa?
3) Kuusela pyörittämään oikealle. Rightin jätkänä hän toki sopii paperilla paremmin vasemmalle, mutta Kuusela ei ole tuonut ykkösylivoimaan minkäännäköistä laukaisu-uhkaa. Hyvässä ja pahassa varsin "arttuilomäkimäinen" ylivoimapelaaja alkukaudesta. Siirto tuttuun rooliin oikealle, jossa pelasi voittaessaan pistepörssin olisi mielestäni kokeilemisen arvoista.
4) Mikäli Jasun peliaikaa ei tasakentällisin haluta vähentää niin sitten siirtäisin hänet kokonaan ylivoimasta pois. Kaikki kunnia Junnulle, mutta viime kausilta tutut ykkösalivoima ja nelosketju ovat hänelle kuin tehty.

Tasakentällisn Rauhala-Karjalainen -kaksikko on pelannut jo useamman pelin loistavalla tasolla ja ansaitsisi enemmän peliaikaa. Eikä ketjun kolmas lenkki Kärkikään heikosti ole esiintynyt. Ketjurulettia en vaadi, mutta Zaborsky-Rauhala-Karjalainen sekä Kärki-Jasu-Ojamäki olisivat mielestäni kokeilemisen arvoiset kolmikot.

Koko viestistä pitkälti samaa mieltä. Tältä pohjalta yv:n voisi miettiä vaikkapa näin:

---------maali--------
---------------Jugi/Zabo---------
Repo----Jasu/MJ----Kuusela
----------Rantakari------------

---------------maali--------------
-----------------------Zabo/Jugi
Karjalainen---MJ/Otto----Miksa
----------Lehtonen------------

Olipa yllättävän vaikea miettiä siten, että näissä olisi jotain realismia. En usko, että Repoa nähdään ykkös-yv:ssä tai että tulikuumia Jugia tai Karjalaista sieltä pudotettaisiin. Toisaalta Zabon haluaisin ykkösylivoimaan. Kakkos-yv:ssä Lehtosta ja JMJ:tä ajatellen kätisyydet eivät kohtaa, mutta eivät ne kohtaa tälläkään hetkellä kakkosylivoimassa kunnolla. Vaihtoehtoja on monta, ja yksi olisi sivuuttaa Lehtonen kokonaan ylivoimasta (Kemmu tilalle), mutta tähän en usko enkä sitä itsekään missään nimessä halua. No, Kemmu ylivoimaan kyllä kävisi, mutta Lehtonen pois ei.

Mutta perustelut yllä oleviin:

Kuusela tosiaan sinne oikealle. Joukkueen mielestäni paras laukoja Repo toiselle puolelle nauttimaan tarjoilusta sekä hyvässä vireessä oleva ja niin ikään hyvä laukoja Rantakari täydentämään viivaan kätisyydet. Jugi parhaana pistemiehenä, kapteenina ja paikkansa ykkösylivoimassa vakiinnuttaneena ykkösylivoimaan. Lisäksi ylivoimaan tarvitaan hyvä aloittaja. Todennäköisesti tulee edelleenkin olemaan Jasu, mutta voisi se olla periaatteessa Massi, Otto tai tulevaisuudessa jopa Kärki, jos otteet paranevat ja ansaitsee humppatukan luoton uudelleen.

Kakkosylivoima sitten niistä miehistä, jotka kuuluvat ylivoimaan, vaikka JMJ/Lehtonen kätisyydet eivät oikein kohtaa. Meinasin JMJ:tä vasemmalle, mutta on muistaakseni aina rakentanut yv:tä oikealla, joten oikealle jätin hänet nytkin. Karjalainen toiselle puolelle, Zabo maalin nurkille ja Järvisen Matti hyvänä aloittajana mukaan ylivoimaan. Tai jos ajatellaan, että ei vahvaa aloittajaa tähän ylivoimaan tarvita tai että Miksa hoitaa mahdolliset aloitukset, niin tuossa keskellä nyt voisi olla kuka vain, joka nyt sattuu hyvässä vireessä olemaan.

Ihan hyvin tuossa voisi Revon ja Karjalaisen paikkaakin vaihtaa päikseen ja muuttaa vaikka mitä, mutta ei nyt tarjota liikaa vaihtoehtoja. Rautakorven kyllä uskon Jereä pitävän ykkösylivoimassa ja Repoa kakkosylivoimassa jatkossakin, ainakin nyt toistaiseksi. Kevääseen mennessä luulen kyllä tilanteen muuttuvan.
 
Viimeksi muokattu:

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihan validi pointti, mutta pitää myös muistaa, että Otto on saanut vähemmän peliaikaa kuin moni muu eikä pelaa ylivoimaakaan. Mitkä olisivat tilastot, jos pelaisi ylivoimalla vaikkapa Jasun tilalla ja saisi yhtä paljon peliaikaa kuin Jasu?
Totta, mutta mä lähestyn tätä lähinnä odotusarvojen kautta. Ei Rauhalan alkujaankaan pitänyt tuossa joukkueessa enempää pelata. Siellä on kärkirooleihin edelleen eri ukot edellä. JM. Järvisen puuttuessa ja Kärjen sekä M. Järvisen koomaillessa vastuuta olisi toki voinut Rauhalallekin antaa enemmän, mutta nyt jostain itselleni käsittämättömästä syystä Rautakorpi on päättänyt leipoa Jasusta ykkössentteriä. En mielelläni vertaa ketään Jasuun, kun mielestäni Jasu on edelleen loistava täsmäase Liigaan aloittajana, sekä nelosen sentterinä ja ykkös-av:n kulmapalana. Nykyinen roolitus on jotain ihan muuta.

Monessa muussa Liiga-joukkueessa Rauhala olisi jo nyky-tasollaan tulosketjuissa pelaamassa. Tapparan hyökkäyksen leveyden ja Rautakorven Jasu-fiksaation takia Tapparassa ei ole oikein paikkaa ylempää tarjolla. Keskimäärin Rauhala on pelannut 14:42min pelissä (vähän enemmän kuin esim. M. Järvinen), joten ei Rauhala jämäminuuteilla pelaa. Ketjukaverien laadustakaan ei voi Rauhalan kohdalla hirveästi valittaa, kun Rauhala pelaa tällä hetkellä melko hienosti yhteen Karjalaisen kanssa. Karjalainenkaan ei varsinaisesti olisi alempien ketjujen laituri monissa Liiga-joukkueissa.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
@Mac^ Ja mitäs sitten tehdään, kun Nurmi tervehtyy? Kolmas yv-ketju kasaan? Meinaan joku:
Nurmi-Rauhala-Ojamäki(keskustassa)
Kemiläinen-Kärki

ei olisi mitenkään huono yv.
 

anamuntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, S-Kiekko
@Eeyore Samaa mieltä. Eilen kokeilin appia ekan kerran ja toimi täysin moitteetta. Erittäin hyvä myös, että hallimaksumahdollisuus on samassa apissa, samaten noi Tapparan kotisivujen uutiset. Kätevä tsekkailla esim. ennakoita puhelimesta vaikka hallilla, jos ei ehdi päivällä vielä orientoitumaan peliin.

@Henkka Vähän oli kommenttini ehkä kieli poskessa heitetty. Data on toistaiseksi aika kevyttä, mutta järjestelmä parantunee jatkuvasti. Voishan tuolta jo nyt louhia esim. luisteltu matka suhteessa peliaikaan pelipaikoittain jne. Joka tapauksessa mielestäni kiva lisä pelin seuraamiseen ja pelaajista pelin perusteella jäävän mielikuvan vahvistamiseen.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
J. Järvinen se taitaa kuitenkin olla. Eilen toki alivoimaa oli niin vähän, ettei Jasulle siitä tullut enempää peliaikaa Järviseen nähden. Eiköhän toisenkin Järvisen rooli vielä kasva.
Tuossa on ihan mielenkiintoinen seurattava asia kauden kuluessa. Olettaisin, että Järviset ovat Rautakorven papereissakin kärkisentterit keväällä, jos tuo M. Järvisen piristyminen jatkuu. Pakko tuon Jasun oli olla stuntti, olihan...

JMJ on Rautakorven luottomies jo vuosien takaa, mutta M. Järvinen jotenkin istuu paremmin siihen pelaajamuottiin, mitä Rautakorven joukkueiden ykkössentterinä on ollut. M. Järvisellä olisi eväät olla se ykkössentteri, jännä nähdä riittääkö tämä kausi siihen rooliin nousemiseen. Toki tämän kauden Tapparassa "ykkössentteri" ei ole ehkä niin tiukasti rajattu yhteen pelaajaan. Jos Zabokin saa pelistä kiinni vielä hiukan paremmin tuloksenteon osalta ja herraa peluutetaan edelleen Kuuselasta erossa, niin tuolla on mahdollisesti kaksi "ykkösketjua" Järvisten ympärillä jossain vaiheessa kauden edetessä.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nousu jatkuu. 2 pistettä aina vaikeasta Jyväskylästä ja sarjataulukossa jo sijalle 3. Edelliseen 4 peliin 22 maalia. Alkaa maalinteon tuska ja muutkin jumit helpottaa.

Monella yksilöllä vielä rutkasti varaa parantaa, mutta kovassa joukkueessa kaikkien ei joka pelissä tarvitse saada parasta irti.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jyväskylä on karmea paikka vaikka voittoja on viime vuosina jonkun verran käyty hakemassa. Tänäänkin kotiyleisön paine tuomareihin oli valtava, ja Tappara istui boksissa pitkät pätkät 3.erässä. JYP pelaa voima ja vauhtilätkää mikä on ehkä hankalin tyyli sille Tapparalle mitä Rautakorpi ja Tapola ovat keväästä 2012 rakentaneet. Onneksi playoffeissa on kohdattu viimeksi 2008, muuten viisi peräkkäistä finaalisarjaa voisi olla utopiaa tänäkin päivänä.

Tappara on kyllä näistä kahdesta taidokkaampi joukkue, JYP taas vähän fyysisempi ja ilkeämpi. Tasaista kuitenkin on, jokohan nähdään playoffeissa edellisen sarjan 10-vuotismuisteluiden merkeissä? Sitä sarjaa ainakin täällä muistellaan lämmöllä. Nykyhetkeen palatakseni, Rantakaria ja itseluottamusta on hieno katsella tällä hetkellä, ero muutaman viikon takaiseen on tajuton. Tällä menolla jos Tappara pystyy peliä kehittämään, ja yksilöt löytävät itseluottamusta edelleen, niin on tuota joukkuetta vaikea voittaa.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Itsellänikin pistää silmään pelaajien muuttuneet itseluottamukset. Rantakari on ikäänkuin napannut Lehtosen itseluottamuksen ja kaapinut vähän Kemiläiseltäkin itselleen. Nyt tällä #52 onnistuu lähes kaikki, kun muutama vko sitten kohelsi vähän väliä.
Zaboa ei kohta erota kentän mainoksista... täytyy toivoa että jotain sytykettä saisi hänenkin itseluottamus.
Kuuselaa täytyy muistaa 500 pisteen puhkomisesta, upea saavutus. Hän ei kyllä aivan tasollaan mielestäni vielä ole. Pisteitä toki tulee tasaisesti.
Repo on onneksi alkanut osua. Rauhala on aivan liekeissä. Hyvältä näyttää.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuusela ja Zaborsky kärsivät sentteristään ja mielestäni Kuusela antoi asian näkyä eilisessä pelissä Jasun taiteiltua itsensä paitsioon. Erikoista peluutusta valmennusjohdolta etenkin, kun Jasu-Zaborsky -akseli ei ole toiminut missään vaiheessa. Kasvutarinaa rakennellaan, ainakin Zaborskyn ja Kuuselan otsaan.

Edit: Jasu on toki hyvä roolissaan, mutta se rooli pitäisi olla aloitusympyrässä, alivoimalla ja nelosketjussa. Eilen tosin otti aloitusympyrässä reilun tunnin etenkin Immoselta turpaan.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Kuusela ja Zaborsky kärsivät sentteristään ja mielestäni Kuusela antoi asian näkyä eilisessä pelissä Jasun taiteiltua itsensä paitsioon. Erikoista peluutusta valmennusjohdolta etenkin, kun Jasu-Zaborsky -akseli ei ole toiminut missään vaiheessa. Kasvutarinaa rakennellaan, ainakin Zaborskyn ja Kuuselan otsaan.

Edit: Jasu on toki hyvä roolissaan, mutta se rooli pitäisi olla aloitusympyrässä, alivoimalla ja nelosketjussa. Eilen tosin otti aloitusympyrässä reilun tunnin etenkin Immoselta turpaan.
Jasun pitaisi pelata Jasun paikalla, siella han on eliittia. Mielummin vaikka Rauhala siihen valiin tai tietysti MJarvinen jos saisi liikkeensa hieman nousemaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös