Kyllä mä nyt ymmärrän vaatimustason ja sen tarpeen oikein hyvin. Sitähän tässä olen vaatinut koko ajan, että heti ekasta pelistä lähtien pelaamme hyvällä pelillisellä ja tuloksellisella tavalla. En valitettavasti usko siihen, että kaikki menestyminen vaatisi jonkun pakollisen "tuska"-kauden läpikäymisen. Toki näitäkin tarinoita löytyy.
Kukaan, siis kukaan ei ole kertonut "tuska"-kauden olevan pakollinen reitti menestymiseen. Se on yksi vaihtoehto muiden joukossa. Johan jo terveen järjenkin pitäisi tämä kertoa. Toistan itseäni siitä viestistä johon en vastausta saanut ja johon aiemmin viittasin:
Se on vain yksi vaihtoehto kaikkien vaihtoehtojen joukossa, että liikkeelle lähtö on eri tekijöistä johtuen suhteessa muihin heikompaa, parilla viime kaudella on sen nähnyt, että se ei kerro lopputuloksesta juuri mitään aloitatko kauden hyvin vai huonosti. Kyse on työstä mitä kauden aikana tehdään ja sen työn laadusta. Treenirytmit ja pelitavallinen vaativuus ovat asioita, jotka vaikuttavat jokaiseen pelaajaan eri lailla ja ne vaikutukset kertautuvat joukkuetasolle mentäessä, kun pelaajat pelaavat yhdessä eri koostumuksilla, joiden hakemisessakin voi kestää aikaa.
Ymmärrän tietyllä tapaa vaatimuksesi heti alusta lähtien hyvästä pelillisestä ja tuloksellisesta tavasta pelata, mutta se on ideaalitilanne. Käytännössä koskaan todellisuus ei vastaa ideaalia, aina tulee mutkia ja esteitä matkalle varsinkin matkan alussa. Vastustaja voi juuri ratkaisevana hetkenä olla piirun verran parempi, juuri silloin kun joukkueiden otteet muutenkin hakevat ailahdellen vakaita väyliä - jollain yksittäisellä keinolla kuten ääriaktiivisella prässillä karvauksessa voidaan saavuttaa paljonkin. Tällaisen tilanteen yhteydessä tehdään helposti hätäinen johtopäätös jostain isommasta epäonnistumisesta.
Esimerkiksi tuo SaiPa-pelin alku: kauden neljäs peli, lähdetään ikään kuin kohmelossa ja vastustaja tuleekin päälle kovaa, karvaa ja onnistuu maalin teossa. Noiden parin yksittäisen tilanteen annetaan helposti leimata koko peliä ja joukkuetta, vaikka peli muuten oli oikein hyvää. Pelin jälkeen pidettiin joukkueen kesken asianmukainen palautetilaisuus, joka sitten hätäisillä toimittajan aivoilla suurenneltiin suhteettomaksi ja nimettiin kriisipalaveriksi, kun ei oltukaan vartissa valmiita haastateltaviksi, vaan meni jopa puoli tuntia. Näin ne jutut vaan kertautuvat ja ajautuvat ristiriitaan todellisuuden kanssa.
Nyt Ässät-pelin alussa nähtiin loistavasti valmistautunut Tappara. Peli kantoi käytännössä kaksi erää putkeen erinomaisesti ja Tappara dominoi maalintekosektoreilla. Koko ottelussa Tappara sai aikaiseksi 38 laukausta vaaralliselta maalintekosektorilta (B-pisteiden ylätasolta n. 10 metristä maalille asti ja laukauskulma > 45 astetta), kun aiemmissa neljässä pelissä siltä sektorilta oli tullut 83 laukausta - yhdessä pelissä Tappara siis sai aikaiseksi kolmasosan kaikista tähänastisista viiden pelin vaarallisen maalintekosektorin laukauksistaan.
Se tässä mielenkiintoista on ollutkin, että vaikka tosiaan hyökkääjien suhteen vaihtuvuus on ollut vähäistä niin silti maalinteko ei suju. Johtunee siis muista seikoista. Toki edelleen tuossa hyökkäyksessä on selkesti vähintään se Marjamäen + sentterin paikka vielä auki.
Maalintekopotentiaali Tapparan joukkueella on ilmeinen ja hyvä pelitapa luo onnistuneesti toteutettuna edellytyksiä niiden kykyjen hyödyntämiselle, kuten Ässät-pelissä mitä parhaimmin nähtiin. Laukaukset kuitenkin tulevat aina yksilöltä ja kuten todettua, niin tuolla rosterilla on todistetusti maalinteko-osaamista. Pelitapakin alkaa askel askeleelta iskostumaan, kentälliset hakevat muotoaan ja jäähalleissa on näillä keleillä omanlaisensa huonompi tai parempi jää, joka luo aina perusedellytyksiä syöttöpelin onnistumiselle ja sitä kautta maalipaikkojen luomiselle. Lopulta kyse on aina laukojan ja maalivahdin välisestä kamppailusta, kumpi peittoaa kumman, mahdollisesti kanssapelaajan avustuksella (ohjaus/blokki). Kun edellytykset maalinteolle ovat pelaajiston suhteen kunnossa, kyllä ne maalit sieltä pitkässä juoksussa alkavat syntymään hyvällä pelitavalla, jonka avulla yksilöt pääsevät laadukkaammille vetopaikoille entistä useammin.
Mistä muuten on peräisin tuo vankkumaton Tapola-hehkutus, ei siinä etteikö voisi tulla mainio valmentaja mutta vasta ensiaskelia tässä mennään ja tulevaisuus kertoo.
Ihan siitä mitä on Tapolaa seurannut jo apuvalmentajana ja nyttemmin enemmänkin ottanut selvää Tapolan taustoista. Hänellä on monipuolinen kokemus eri tasoilta seura- ja maajoukkueympyröistä sekä "järjestöhommista" liitosta luottomiehenä. Rautakorpi ei turhia miehiä kehu, vaan kun sanoo Tapolan olevan päävalmentajatyyppiä ja luontainen päätöksentekijä, niin sitä on helppo uskoa, kun heillä on viiden vuoden keskinäinen kokemus. Tapola on antanut itsestään sellaisen jämptin, selväpiirteisen ja päämäärätietoisen kuvan, jota ei valitettavasti aikanaan esim. Hirvosesta eri yhteyksissä saanut.