Kertausharjoituksissa viitisen vuotta sitten tuolla kuuluisalla Rovajärven harjoitusalueella ajoimme Nasulla, joka lienee korrektimmalta nimeltään telamaastoajoneuvo, niin lujaa kuin sillä ikinä pääsi. Siihen oli meidän tehtävän vuoksi jopa kehotettu. Väittäisin meidän saavuttanen huipuissa ainakin 70 kilometrin tuntinopeuden ja tuntui oikeastaan vietävän hyvältä revitellä öisin pitkin valtavia aapoja pilkkopimeässä ja puuterilumessa. Jossain vaiheessa näitä ”talvilomapäiviä” väsymys, sisätilanlämpö ja koneen jurruttava ääni alkoi tehdä tehtävänsä, eikä kukaan meistä ollut enää täysin hereillä.
Torkkuminen päättyi kumminkin pian valtavaan loikkaan ja rajuun alastuloon. Olimme ajaneet syvään V:n muotoiseen kuivausojaan, ottaneet pompun sen takareunasta ja loikanneet siitä suoraan pitkälle eteenpäin. Pyry oli silottanut koko suon tasaiseksi, eikä sen ojia enää pimeässä huomannut. Keräsimme itsemme, kuka mistäkin ja tarkastimme henkilövahingot. Suurimmat menetykset oli kärsinyt allekirjoittanut, koska olin nukkunut etupenkillä, jossa momentti taisi olla voimakkain. Kyynärvarsista oli lähtenyt nahat pois ja rillit oli painuneet hieman kulmakaarien sisään, josta ne oli lievästi ilmaistuna vit[SENSUROITU]sta kiskoa pois. Linssit olivat onneksi ehjät, joten ne eivät päässeet mitenkään rikkomaan silmiä. Myöhemmin teltoilla sain nenänvarteen kaksi tikkiä, mutta se oli lähinnä kosmeettisista syistä.
Itse suolla ryömimme kuskin ja ”kotikapiaiseni” eli valvojani kanssa Nasun alla ja tarkastimme potentiaalisia vaurioita, joita ei onneksi ollut. Kuskimme oli siviilissä rahtari, eikä ollut tapahtumasta moksiskaan. Olisikohan mahdolliset korjaukset joutunut korvaamaan ruhtinaallisista päivärahoista? Kenet olisin voinut haastaa käräjille tapahtuneesta vahingosta vastuulle?
Itseni, sillä olin tähystäjä, joka oli laiminlyönyt tehtävänsä.
Muistan myös erään ison leirin purkamisen. Olin tipauttelemassa opasryhmän miehiä risteyksiin, kun eräässä mutkassa meitä pyöri vastaan yksinäinen, hemmentin iso Scanian rengas. ”Hentoisen” Landcruiserin täytti totaalinen hiljaisuus renkaan humahtaessa meistä vauhdilla ohi, mennessään rytinällä metsään. Ehkä joku kuljetuksen kaveri osaa kertoa kuinka ihmeessä se pystyy ajon aikana lähtemään irti?
Eräällä toisella Rovajärven keikalla, tällä kertaa eloleirillä, olimme sulkemassa maalialuetta ja vauhdilla poistumassa sieltä kapeita metsäteitä pitkin, kun törmäsimme porotokkaan. Eihän Masille mitenkään voi käydä, mutta renkaiden alle jäi kolme poroa. Lopetimme otukset kirveenhamaralla ja oli aikamoinen hinku ottaa yksi tai edes osa siitä mukaan soppalihoiksi. Kiinnihän siitä olisi jossain vaiheessa jäänyt, joten päätimme vain poistua paikalta.
Usein tuntuu, että paikalliset poroisännät ajavat aivan tarkoituksella elukkansa sinne riesaksi - vakuutusrahojen toivossa?
