Mainos

Tampereen paikallinen – Tappara vs. Ilves

  • 299 143
  • 1 852

fakiiri

Jäsen
Olen itse sitä mieltä että jalkapallopuolella on pieni menetetty mahdollisuus että Tamperetta pääsarjassa edustaa Ilves. Fakta on kuitenkin että tämä kaupunki on jääkiekkokaupunki ensin ja väestö on vahvasti polarisoitunutta ja jakautunutta. Ilves-jalkapallo ei ikinä voi saada "koko kaupunkia" taakseen, ei sitten niin millään. Ei vaan ole mahdollista.

Itse esimerksiksi olin monivuotinen TamU-kausikorttilainen aina karuun loppuun saakka, mutta Ilveksen peleissä en ole käynyt kertaakaan. En minä mikään Ilveksen vihaaja ole, mutta ei myöskään synny mitään vetoa.

Toivon että jonain päivänä esim. TamU pelaa tiensä Veikkausliigaan.
Mutta eikö TamU ollut muovinen korvike Ilvekselle, kun TPV jäi pois fuusiosta?
Tampere on myös hieno jalkapallokaupunki, toivottavasti Tammelan uusi stadion tarjoaa yleisölle hyvät olosuhteet. Ainekset ovat olemassa.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Itse esimerksiksi olin monivuotinen TamU-kausikorttilainen aina karuun loppuun saakka, mutta Ilveksen peleissä en ole käynyt kertaakaan. En minä mikään Ilveksen vihaaja ole, mutta ei myöskään synny mitään vetoa.
Mihin ihmeen loppuun? Kakkosessahan se TamU pelaa tällä hetkellä. Teennäisen muoviseuran imagoa United on saanut karsittua pois käymällä pohjalla. Loppujen lopuksia ei näin kannattajana sillä sarjatasolla ole niin kamalasti merkitystä.
 

zzonejj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä se näin on. Itse seuraan tietysti Ilvestä myös futiksessa, mutta en tiedä onko sitä kohtaan sellaista sidettä kuin kiekkopuolen Ilvekseen. Valitettavasti nimi taitaa tässä mielessä olla jopa rasite, koska kiekko-ilveksen kannattajatkaan eivät futispuolen Ilvestä koe niin paljoa omakseen, että katsomoon saataisiin edes puolta (lue 3000) mitä Ilves Hockey vetää. Lisäksi luonnollisesti Ilves työntää monia kannattajia pois jo nimensä vuoksi.

Tosin en tiedä syttyikö suuri yleisö koskaan TamUllekaan. Todennäköisesti nykyinen TamUkaan ei sen enempää sytyttelisi. Sitten on vielä TPV ja muita pienempiä seuroja.

Tapparan kannattajalle ei varmaan ole helppo tilanne.

Tammelassahan tuo vähintään 3000 oli käytännössä aina, uskon että nyt vaikuttaa enemmän Ratinan stadionin soveltumattomuus Veikkausliiga-jalkapallolle kuin mikään muu tekijä. Tai ainakin muista tekijöiden vaikutus nähdään paremmin kun saadaan puitteet kuntoon. Oli vanha Tammela miten laho tahansa, niin oli se silti paljon parempi stadion. Futis-Ipan kausikortti on ollut jo vuosia, mutta kyllä sitä silti välillä miettii että jaksaako tuonne kotimaisten urheilustadioneiden Kouvolaan lähteä hytisemään.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tietty on aina joitain kerettiläisiä, jotka eivät ole kumpaakaan tai väittävät olevansa molempia, mutta ei heitä voi oikein ottaa tosissaan. Sellaiset ovat epäilyttäviä.
Noista ei kumpaakaan kannattavista voi tietysti antaa synninpäästön sille pienelle porukalle, jotka ovat vannoutuneita KOOVEE:n kannattajia. Toisaalta monet heistä ovat sitten vastaavasti vähän epäilyttäviä poliittisten näkemystensä takia...

Molempien kannattamisesta mielenkiintoinen kuulemani variantti on sellainen, että asuttaessa muulla, varsinkin muulla liigapaikkakunnalla, kannatetaan molempia tamperelaisia, mutta jos käy niin onnellisesti, että pääsee palaamaan Tampereelle, sen jälkeen kannatus kohdistuu taas vain omaa suosikkiin. Vaikea kuvitella, että muuttaminen muualle saisi minut millään muotoa kannattamaan Tapparaa. Toisaalta se, että joutuisi pidempiaikaisesti asumaan jossain Turussa, Helsingissä, tai mitä näitä nyt on, olisi epäilemättä sellainen shokki ja järkytys, että mistä sitä tietää kuinka sekaisin siinä menisikään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Eepi

Cappe71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Thorengruppen IBK, CHL, Salibandy, Leki
TamU on saanut paljon huomiota faniensa ansiosta pelasi joukkue sitten Veikkausliigaa tai 6. Divisioonaa. Siinä on sitä vanhanliiton Englanti meininkiä jossa joka joukkueella on fanit sarjatasosta huolimatta. Myös mm. Urheilulehti huomioi tämän viime kaudella. Tamperelaisen jalkapallon ystävänä toivon tasapuolisesti kaikille paljon menestystä ja olen sen kanssa sujut. Tämä nyt hieman poikkeaa ketjun ideasta mutta kerroinpahan kantani.
 

LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämä nyt hieman poikkeaa ketjun ideasta mutta kerroinpahan kantani.
Toisaalta näitä juttuja on paljon kivempi lukea kuin, että paljonko kenelläkin on mestaruuksia ja muuta pippelin mittailua. Tässä viime viesteissä on sentään ollut jotain järjellistä sisältöäkin.

Sitäpaitsi onhan tuo ihan mielenkiintoinen aihe, koska Tapparan kannattajissa on varmasti myös paljon futis diggareita ja meidän kaupunki tarjoaa heille vähintäänkin haastavan joukkueen suhtautua. Ainakin näin pääsarjatasolla.
 

fakiiri

Jäsen
Tampere on jalkapallofuusioiden luvattu kaupunki. Toivottavasti Ilves vakiinnuttaisi asemansa, vaikka ymmärrettävästi se ei kiekossa Tapparaa kannattavia kiinnostakaan.

Helsingissä on paljon heitä, historiasta johtuen, jotka kannattavat jääkiekossa IFK:ta ja jalkapallossa HJK:ta. Tunnen paljon ihmisiä, joilla on lätkään IFK:n kausikortti ja fudikseen HJK:n. 2000-luvun alussa HIFK ja HJK tekivät markkinointiyhteistyötä, joka oli tunteita herättänyt ratkaisu. HIFK on kuitenkin myös jalkapalloseura, vaikka vuosikymmenten ajan eri divariportailla pääsarjan sijaan pelasikin.
Toisaalta HJK:lla on ollut siteitä Jokereihin vuosikymmenten ajan. Aikoinaan 1970-luvun alussa puuhattiin jääkiekko-HJK:n, Jokereiden ja Karhu-Kissojen fuusiota, joka kariutui. Monet muistavat myös HJK-pomo Olli-Pekka Lyytikäisen ja Hjalliksen sopimukset kesältä 1998....Lyytikäinen oli vuosikausia tuttu näky Jokereiden peleissä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Toivottavasti Ilves vakiinnuttaisi asemansa, vaikka ymmärrettävästi se ei kiekossa Tapparaa kannattavia kiinnostakaan.

Kyllähän monet Tapparaa kannattavat kannattavat jalkapallossa Ilvestä. Voisi jopa sanoa että vieläpä iso osa Tapparan kannattajista kannattaa Ilvestä futiksessa.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voisiko näitä keskusteluja Ilves-jalkapallosta & Tampereen köyhien joukkueesta pitää välittöminä lieveilmiöinä päättyneestä kaudesta? Tämä tamperelainen eetos ei koskaan petä. Tämäkin ketju on muodostunut lähes klassikoksi, koska perinteikkään Tampereen paikallistaiston kylkeen voidaan näköjään laittaa mitä tahansa kilpailuja. On melkein sääli, että se näkyvin osa tamperelaista paikalliskamppailua koetaan nykyään täällä keskustelufoorumeiden ihmeellisessä maailmassa - harvalla tulee edes mieleen, kuinka pieni prosentti lopulta on ns. äärimmäisiä kannattajia. Itselläni on tasan yksi - jokseenkin jatkuva - syy siihen, miksi toivon viimeiseen asti, ettei Ilves voita mestaruutta.

Olen kirjoittanut tähän ketjuun aikaisemminkin, että Ilves & Tappara ovat faneineen eri tilanteessa. Itse aloitin aktiivisen jääkiekkoseuraamisen vasta 2011, joten sitä edeltävistä tapahtumista on vaikea edes tietää. Joka tapauksessa ylilyöntejä on tullut selvästi tuollaisina kausina, kun Tappara on ollut selvästi Ilvestä parempi. Nykyään tuo absoluuttinen paremmuuden mittaaminen on typerää, koska tasoero oli pienimmällään 2010-2012, kun Tapparakin oli aivan täysi vitsi. Kun se empatiakyky on puuttunut aikanaan niin eihän noita haavoja paranna mikään muu kuin Ilveksen massiivinen menestyminen. Ja siihen huomioni myös kiinnittyy: ottaisin Ilveksen massiivisen menestymisen vastaan, koska organisaatio on tehnyt paljon, paljon oikeita asioita viime vuosina. Ilves kulkee oikeaan suuntaan. Ainoa ongelma vaan on se, että tuo on kuin samppanjapullo - koko yhteisö odottaa, koska päästään poksauttamaan korkki irti. Sieltä tulee se vuosien turhautuminen ekana - todennäköisesti siihen menee pitkän aikaa, että sieltä alkaa tulla sitä oikeaa voittamisen iloa. Ihmiselle monesti on tärkeämpää kostaa ensin.

Vaikka en väreilleni mitään voi niin Tappara ei tässä suhteessa ole ollut mikään erityisen hyvä. Nämä ovat kaikki mielipidekysymyksiä, mutta jopa tämän nykyisen 2010-luvun menestysputken aikana Tappara on muistanut useampaan kertaan lähteä liikkeelle Ilveksestä, ei itsestään. Muistan tämmöisiä "toisilla jo loppu, meillä vasta alkaa" -tyyppisiä juttuja ihan markkinoinnissa asti. Tampere on siitä poikkeuksellinen paikka, että täällä todellakin pärjätään väreistä huolimatta. Tampereella olisi mahdollista kokea ja elää paikalliskamppailuja ilman ylilyöntejä, mutteihan niin tule käymään, kun kumpikin kääntää veistä haavassa minkä kerkeää. Siitä taas tullaan lopulta siihen, onko paikalliskamppailussa juuri tästä kysymys? Kilpaillaan kaikesta. Minulle paikalliskamppailussa ei ole tästä massiivisesta nälvimisestä, kiusaamisen rajoilla olevasta pään rääpimisestä enää kyse - enemmänkin kyse on kahden hyvän tamperelaisen joukkueen toista aktivoivasta kilpailusta.

Henki vaikuttaa olevan pelaajien ja organisaatioiden välillä paljon terveempi kuin osan faneista. Näistä syistä on vaikea toivoa Ilvekselle mestaruutta. Ikävä kyllä se lienee nykykehityksellä vääjäämätöntä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tänään Suomen maajoukkue hyökkää Nokia Areenassa samaan suuntaan kuin hallitseva Mestari kotipeleissään. Tämä pieni detalji kertoo siitä kuka on Tampereen ykkönen ja se uuden areenan oikea kotijoukkue. Anttilan Markokin joutuu vaihtamaan pukukoppia.
 

Bronco

Jäsen
Ilves kulkee oikeaan suuntaan. Ainoa ongelma vaan on se, että tuo on kuin samppanjapullo - koko yhteisö odottaa, koska päästään poksauttamaan korkki irti. Sieltä tulee se vuosien turhautuminen ekana - todennäköisesti siihen menee pitkän aikaa, että sieltä alkaa tulla sitä oikeaa voittamisen iloa. Ihmiselle monesti on tärkeämpää kostaa ensin.

Nyt täytyy kyllä sanoa, että täysin omaa spekulaatiotasi tämä ja mielestäni aika erikoista sellaista. Aivan varmasti Tappara-henkisten ystävien / kavereiden / puolituttujen kanssa tulee olemaan molemminpuolista naljailua hyvässä hengessä läpi teoreettisen mestaruuskauden ties mistä asioista kuten tähänkin asti jokaisena kautena. Sen sijaan täysin tuntemattomille naapuriseuran faneille ei ole koskaan käynyt mielessä lähteä heittämään edes hyvässä hengessä mitään läppää saati sitten vittuilua, poikkeuksena tämä foorumi jonka ketjuihin olen nuorempana (ja ehkä edelleen ajoittain) häpeäkseni yrittänyt heittää todella säälittäviä provoja. Jotenkin sitä on ajatellut tämän alustan erilaisena maailmana kuin arjen päätteen ulkopuolella, mikä ei tietysti ole näin.

Jos jonain päivänä näkisi Ilveksen mestaruuden, niin kyllä fokus olisi silloin täysin siitä iloitsemisessa ihmisten kanssa joille kyseisen seuran fanitus ja sen myötä kuljettu matka merkitsee yhtä paljon. Ei ole lähelläkään TOP 10 -listaa, että "tilaa taksi Tappara-fanin kotiovelle ja lällättele vuosikymmenien korpivaellus ulos oikein sydämen kyllyydestä". Ei myöskään mikään lievempi versio (lähetä Whatsappissa vittuilua Tappara-faneille ennen mitään muuta) eikä mikään törkeämpi versio, "kosto" :D

Viestisi oli oikein asiallinen kuten kirjoituksesi aina enkä yritä kieltää, etteikö jälleen kerran isosta joukosta löytyisi myös niitä ihmisiä jotka suhtautuvat asiaan mainitsemallasi tavalla. Jotenkin koko ajatus kostonilosta aidon ilon sijaan ei vaan käy omaan järkeeni mitenkään. Täten epäilen kostoniloisen porukan olevan yhteisössä kuin yhteisössä hyvin marginaalinen porukka.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt täytyy kyllä sanoa, että täysin omaa spekulaatiotasi tämä

Saat kyllä sanoa ihan sen, mitä haluat, mutta jos tuo ei olisi omaa spekulaatiotani niin mikä olisi sille vaihtoehto? Totta kai se on minun omaa spekulaatiotani. Tähän se Muumeista tuttu onko joku jotain muuta väittänyt? Sinänsä viestisi sisältöön minulla ei ole kommentoitavaa. Asia voi olla yhtä hyvin - samanlaisella spekulatiivisella asenteella kuin omani - noin kuin sinä sen esität. Olen tässä ihan ilman Ilveksen mestaruutta saanut osakseni esim. sosiaalisessa mediassa paljon muutakin kuin pelkästään hyvähenkistä kuittailua.

Sinänsä eihän tuo nyt mitään uutta ole minkään joukkueen faneissa - jokaisessa porukassa on hyvin erilaisia suhtautumisia asioihin. Itse en vaan pysty toivomaan Ilvekselle mestaruutta, kun totta kai luotan itse esittämääni spekulaatioon siitä, mihin se johtanee. Mutta kuten totesin - spekulaatiotahan tässä on kaikki - ei kai kukaan olettanut, että pelaisin tätä peliä faktoilla? Kristallipalloni on kuitenkin rikki.
 

LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä olet varmasti @peterra oikeassa siitä mihin se johtaisi. Mutta tämähän on vain sitä, että niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ei se tapparafani keskimääräisesti sen parempi ihminen ole, kun ilvesfanikaan.

Vaikea myöskään silti kuvitella, että asia nyt silti ihan niinkään olisi, että mestaruuden Ilvekselle osuessa, fanit unohtaisivat sitä juhlia ja kävisivät tapparalaisten kimppuun.

No mene ja tiedä. Toivottavasti se mestaruus mahdollisimman pian osuu kohdalle, niin olemme viisaampia tässäkin asiassa.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei se tapparafani keskimääräisesti sen parempi ihminen ole, kun ilvesfanikaan.

Mutta näinhän minä en myöskään sanonut? :)

Henki vaikuttaa olevan pelaajien ja organisaatioiden välillä paljon terveempi kuin osan faneista.

Koski siis kumpaankin suuntaan :) Minulla on paikalliskamppailusta oma käsitykseni enkä väitä, että kummankaan joukkueen takana seisoo parempia ihmisiä. Luulen vaan, että faktuaalisesti Ilveksellä on mestaruudessa enemmän odottaa kuin Tapparalla keskimäärin. Itse en ole koskaan pitänyt paikalliskamppailun henkisestä asetelmasta eikä se ole mikään salaisuus - minä olen luonteeltani hyvinkin tosikko enkä itse pysy lainkaan leikkimielisessä kuittailussa hengessä mukana ennen kuin kuppi menee nurin. Siinä on ehdottomasti vielä opeteltavaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta näinhän minä en myöskään sanonut? :)



Koski siis kumpaankin suuntaan :) Minulla on paikalliskamppailusta oma käsitykseni enkä väitä, että kummankaan joukkueen takana seisoo parempia ihmisiä. Luulen vaan, että faktuaalisesti Ilveksellä on mestaruudessa enemmän odottaa kuin Tapparalla keskimäärin. Itse en ole koskaan pitänyt paikalliskamppailun henkisestä asetelmasta eikä se ole mikään salaisuus - minä olen luonteeltani hyvinkin tosikko enkä itse pysy lainkaan leikkimielisessä kuittailussa hengessä mukana ennen kuin kuppi menee nurin. Siinä on ehdottomasti vielä opeteltavaa.
Mä luulen näin ulkopuolisena, että Ilves faneille olisi ok, jos tulee mestaruus, vaikka hävittäisiin Tapparalle kaikki keskinäiset..... osalle meidän omista faneista saattaisi olla tärkeämpää mahdollinen Jokerien nöyryyttäminen kuin mestaruus ja ryminä pronssi olisi jees.
Sairasta, mutta kummasta saa enemmän nautintoa? Yritän olla itse kehittämättä mielipidettä, kumpi on tärkeämpää... mutta se kertoo osaltaan myös tuon rakkaan vihollisen merkityksestä... Pitää olla Stadin herra, mutta samalla voittaa se mestaruus.
Mä jopa haluaisin nähdä ne Ilveksen mestaruusjuhlat ja vuosien odotusten jälkeen sen kaiken hienon ilon ihmisillä siellä!
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Olen itse sitä mieltä että jalkapallopuolella on pieni menetetty mahdollisuus että Tamperetta pääsarjassa edustaa Ilves. Fakta on kuitenkin että tämä kaupunki on jääkiekkokaupunki ensin ja väestö on vahvasti polarisoitunutta ja jakautunutta. Ilves-jalkapallo ei ikinä voi saada "koko kaupunkia" taakseen, ei sitten niin millään. Ei vaan ole mahdollista.

Itse esimerksiksi olin monivuotinen TamU-kausikorttilainen aina karuun loppuun saakka, mutta Ilveksen peleissä en ole käynyt kertaakaan. En minä mikään Ilveksen vihaaja ole, mutta ei myöskään synny mitään vetoa.

Toivon että jonain päivänä esim. TamU pelaa tiensä Veikkausliigaan.

Tässä nyt unohdetaan futiksen suhteen yks tärkeä juttu. Vanha Tammela oli puitteiltaan sekä riittämätön palveluiltaan tähän päivään. Ratina taas soveltuu yhtähyvin jalkapallon seuraamiseen kuin Raipe Tapparan valmentajaksi.

Tulevaisuus uuden stadionin kanssa näyttää mihin suuntaan mennään (Ratinassa pelejä käy katsomassa vain sissit).

Ilves saanee buustia tämän kauden ansiosta mutta hankinnoissa pitää myös onnistua eikä vielä ainakaan yhtään huippuvahvistusta ole ilmaantunut.

Tapparan ongelma tulee taas oleen se että millä syksyn peleihin saadaan viikolla väkeä kun nihkeetä oli nytkin ennen playoffeja. Tapparassa täytyy myös keskittyä siihen että hankitaan kiinnostavia pelaajia.

Itse käyn sen joukkueen peleissä missä Jori Lehterä pelaa (mikäli Tampereella).
 
Tampereen kaupunki palkitsi kaupungin menestyneimpiä seuroja: Tampere palkitsi Classicin ja Tapparan – Classicille 10 000 euron stipendi, Tapparalta maksetaan muun muassa kultajuhlan siivouksia 16 500 eurolla

Linkki kaupunkilehti Tamperelaiseen.

Lainaus jutusta: " Tapparan toiveena oli kuitenkin toteuttaa avoin yleisötilaisuus stipendin sijaan, näin kaupunki päätti palkita joukkueen jääkiekon vuoden 2022 miesten suomenmestaruudesta osallistumalla Tapparan SM-kultajuhlan kustannuksiin 16 500 eurolla. Palkinnolla katetaan kultajuhlan puhtaanapitoon ja turvallisuuteen liittyviä kustannuksia."

Kiitos Tampere, tästäkin.
 
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Tasuno Tasalakki
Tapparan ja Ilveksen fanit kävivät yhdessä puhumassa kiusaamista vastaan Valkeakoskella, koska nälviminen joukkueiden kannattajien välillä oli saavuttanut koulussa kuormittavat mittasuhteet. Tosipaikan tullen seistään yhdessä rintamassa.
 

Liitteet

  • FB_IMG_1652791888251.jpg
    FB_IMG_1652791888251.jpg
    67,9 KB · kertaa luettu: 197

zzonejj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tappara näemmä tarjoaa ensi kaudelle puolta pienempää vierasfanikatsomoa kuin Ilves, Tapparalla rivit 2-9, Ilveksellä 2-16. Lisäksi Tappara myy myös kausikortteja suoraan tuohon vierasfanikatsomon taakse, eli ilmeisesti tuota vierasfanisektiotakaan ei pystytä laajentamaan. Ihan vaan jos joku kannattajaporukka pohtii megamatkaa Tampereelle ensi kaudella. Toisaalta Sinioranssit erottuu paremmin, kun vierasfaneja ei oteta ja nekin vähät tungetaan ääntä vaimentavan pleksin taakse huutamaan.
 

Apheu

Jäsen
Tappara näemmä tarjoaa ensi kaudelle puolta pienempää vierasfanikatsomoa kuin Ilves, Tapparalla rivit 2-9, Ilveksellä 2-16. Lisäksi Tappara myy myös kausikortteja suoraan tuohon vierasfanikatsomon taakse, eli ilmeisesti tuota vierasfanisektiotakaan ei pystytä laajentamaan. Ihan vaan jos joku kannattajaporukka pohtii megamatkaa Tampereelle ensi kaudella. Toisaalta Sinioranssit erottuu paremmin, kun vierasfaneja ei oteta ja nekin vähät tungetaan ääntä vaimentavan pleksin taakse huutamaan.

Ilveksen seisomakatsomo ei voi olla noin iso, vaan rivit 2-13 max. Riville 17 nimittäin myydään istumapaikkoja, joten rivejä on jätettävä useampi tyhjäksi, jotta he näkevät jotain.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen seisomakatsomo ei voi olla noin iso, vaan rivit 2-13 max. Riville 17 nimittäin myydään istumapaikkoja, joten rivejä on jätettävä useampi tyhjäksi, jotta he näkevät jotain.
Jos oletetaan, että tosiaan tuosta jätetään kolme riviä tyhjää, kuten Tapparalla on, niin Ilveksen vierasfanien seisomakatsomo olisi 50 % suurempi kuin tapparalla (12 riviä vs 8 riviä).
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara näemmä tarjoaa ensi kaudelle puolta pienempää vierasfanikatsomoa kuin Ilves, Tapparalla rivit 2-9, Ilveksellä 2-16. Lisäksi Tappara myy myös kausikortteja suoraan tuohon vierasfanikatsomon taakse, eli ilmeisesti tuota vierasfanisektiotakaan ei pystytä laajentamaan. Ihan vaan jos joku kannattajaporukka pohtii megamatkaa Tampereelle ensi kaudella. Toisaalta Sinioranssit erottuu paremmin, kun vierasfaneja ei oteta ja nekin vähät tungetaan ääntä vaimentavan pleksin taakse huutamaan.
Onneksi teillä on valtakunnan parhaat fanit ja olette hallitseva Tampereen mestari, runkosarjan paikallispelien perusteella. Eikö teille mikään riitä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös