Henrik, Niilon isä Ekbom, oli torpparin poika Tammelasta, mutta ilmeisesti sen verran varoissaan oli isä, että lähetti poikansa Helsinkiin, ruotsinkieliseen kouluun, silloinhan 75% helsinkiläisistä oli ruotsinkielisiä. Muuten olisikin Niilon paita Forssan hallin katossa? No, olisi säästänyt Tampereen...
Poika otti kiinni mahdollisuudesta, kävi koulut, ja suoritti Tukholmassa opinnäytetyönsä, minkä jälkeen työskenteli Kööpenhaminassa ja Pietarissakin, ennenkuin rupesi porvariksi Helsingissä.
Helsinki 1870, 75% väestöstä ruotsinkielisiä, laajennusalueet ympärillä toki suomenkielisiä. Työväenluokan alueet. Sen ajan slummit.
Näinhän se suurin piirtein oli. Rannikkokaupunkina suuri osa Helsingin työväestöstäkin oli ruotsinkielistä. Kieli ei näissä rannikkokaupungeissa aina merkinnyt ylempää säätyä. Vuonna 1900 äidinkieleltään ruotsin- ja suomenkielisten määrä kaupungeissa oli suurin piirtein tasan. Monet äidinkieleltään suomenkielisistä osasi myös ruotsia, mikä kertoo elinkeinoelämän rakenteesta. Osa suomenkielisistä toimi ammateissa, joissa monipuolinen kielitaito oli elinehto. 1920-luvulle tultaessa tilanne oli muuttunut jo kovasti. Helsingissäkin pelkästään suomen kieltä puhuvien osuus väestöstä oli jo 41,4 % ja äidinkieleltään suomenkielisten, mutta myös ruotsia puhuvien osuus oli 21,5, eli liki 63 % yhteensä. Ja mitä enemmän Helsinki kasvoi, sen suomenkielisemmäksi se tuli.
Helsingissä oli näin vuonna 1870 kyllä virallisesti, mutta Helsingin normaalilyseon historian katsotaan alkavan vuodesta 1867, jolloin Helsingin ruotsinkieliseen normaalilyseoon perustettiin suomenkielisiä luokkia. Ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu perustettiin Helsinkiin vuonna 1886. Jyväskylässä oli pojat saaneet ensimmäiset ylioppilaslakit suomenkielisestä koulusta vuonna 1865. Tampereen Reaalilyseo perustettiin vuonna 1884. Silloin kun maaseudulla ei lyseoita ja oppikouluja ollut, keräsivät kaupunkien lyseot ja oppikoulut oppilaita melko isoilta alueilta. Tämä perinnehän on jatkunut Suomessa nykypäiviin. Ruotsin kielen taito helpotti siis opiskelemaan pääsemistä pitkään, minkä vuoksi moni äidinkieleltään suomenkielinen, mutta ruotsia taitava, hakeutui opiskelemaan ruotsinkieliseen kouluun.Oppikoulut ruotsinkielisiä kaikki. Samoin ammattikoulut. Henrik aloitti verhoilijana.
Sukunimestä ei myöskään voi johtaa suoraan kieltä. Maassa toimi vahvoja instituutioita, kuten armeija, kirkko ja tehtaat, joissa Länsi-Suomen Matti Matinpojat ja Maija Matintyttäret muuttuivat kädenkäänteessä Mats Matssoneiksi tai Maria Matssdotteriksi. Myös erikoislaatuisempia nimiä harrastettiin tehtailla, missä ilman sukunimeä tehtaalle saapunut työntekijä sai työhönotossa uuden sukunimen, kuten Sandell, Ståhlberg, Snellman, jne. Monet ruotsinkieliset lyhyet sukunimet ovat alun perin ruotusotilaiden sukunimiä. Armeijan rulliin joutuessaan, Lauri Tuomaanpojasta tuli kädenkäänteessä esim. Lars Bång tai Lars Flinck. Oli helpompi antaa käskyjä Flinckille kuin Tuomaanpojalle, joita saattoi joukko-osastossa olla useita. Ruotusotamieslähtöiset sukunimet voidaan johtaa seuraaviin ryhmiin: 1) eläimet, 2) ominaisuudet tai ammatit ja 3) varusteet, erikoisesti sotaiset.
Totta kai oli vaimo ruotsinkielinen, olihan hän keskiluokkainen tamperelainen. Tai, no olisi voinut olla saksankielinenkin, sellainenkin lehti 1920-luvun alussa Tampereella oli.
Keskiluokkaisen tamperelaisen ei täytynyt olla automaattisesti äidinkieleltään ruotsinkielinen 1920-luvun Tampereella. Vaikka Tampere työväenkaupunki olikin, oli se myös niin vahvasti suomenkielinen, että suurin osa kaupungin ylemmistäkin ryhmistä puhui äidinkielenään suomea. Ruotsinkielisten osuus kaupungissa oli vuonna 1900 vielä 5,6 % ja vuonna 1930 enää 2,6%. Muita kieliä puhuttiin äidinkielenä aivan marginaalisesti. Mutta Tampereella ruotsin kieli merkitsi lähes poikkeuksetta asemaa kaupungin eliitissä. Kyseessä oli lähinnä tehtaan johtajien ja korkeimmassa asemassa olleiden insinöörien perheistä ja isoimpien yritysten konttorien työntekijöistä perheineen. Näiden perheiden lapset muodostivat Svenska Samskolanin oppilaiden enemmistön, ryyditettynä muiden kielivähemmistöjen, kuten englannin-, saksan- ja venäjänkielisten perheiden lapsilla.
Loppuosan väitteestä voin todeta, että Niilo oli siis aidosti "Lahden Pelicans", eikä mikään muovinen "Reipas", sillä Herrahan valmistui ruotsinkielisestä koulusta, opetti ruotsinkielisiä oppilaita, ja oli kiva fennomaani tästä huolimatta.
Kansallisuusaate on jännä aate, mutta 40% jääkäreistä oli ruotsinkielisiä, mutta pakkosaksan opiskelleita, kun taas 97-98% punakaartista oli aidosti suomenkielisiä, omasta mielestään "internationaaleja", mutteivät kovin liberaaleja tosin.
Mannerheimin Ristin ritareistakin vielä 20% oli ruotsinkielisiä.
Samoin Suomen Armeijan pääesikunta 1939-1944. Kenraalikunta kun ei puhunut suomea pääsääntöisesti. Ryti,Mannerheim ja Paasikivi (Hellsten) olivat kaikki kotikieleltään ruotsinkielisiä.
Erityismaininnan saa tykistö, koska tykistön upseereita vaadittiin vähintään lukiotasoista matematiikan ymmärrystä. Mitä ei luonnollisesti Jatkosodan aikaan suomenkielisestä väestöstä löytynyt, koska suomenkieliset lukiot yleistyivät vasta 20-luvun puolessavälissä. Käytännössä valtaosa kapteeneista ja ylöspäin olivat ruotsinkielisiä siis.
Henrikin isä Johan Carl Gustafsson, Tammelasta, saattoi olla minkä kielinen vaan, mutta miksi pitää olla niin musta-valkoinen? Menestyvän torpparina ollut sen verran kaksikielinen, että pystyi poikansa koulut maksamaan ja työnsä tekemään.
Pandoran laatikko avattu, mutta käytännössä sana "finlansdsvensk" on mainittu kirjallisuudessa ensimmäisen kerran 1917, ja todennäköisesti iso osa ihmisistä oli sekakielisiä. Suomea puhuttiin rengille,lehmälle ja possulle. Ruotsia, kun käytiin kaupassa. Tai koulussa. Tai kirkossa.
Tältä osin käsi pystyyn eräänlaisen virheen merkiksi, mutta myös varaus, että valtaosa väestöstä oli sekakielisiä, ja kaikki kirjoitustaitoiset toki kirjoittivat ruotsiksi.
Pahoittelut Ilvesläisille kielikysymyksen kärjistämisestä.
Meillä tamperelaisille on monenkirjavia sukutarinoita ja juuria, mutta ainakaan me, ilvesläiset ja tapparalaiset, emme ole KooVeelaisia.
Toivottavasti edes se maata omistanut, tai kouluja käynyt, se keskiluokkainen, Ilves-kannattajakunta, voi antaa nyt setä Hatchetmanille anteeksi ne muutamat mottipäiset kärjistykset.
Ilves on ihan yhtä ruotsinkielisistä juurista syntynyt porvarillinen seura kuin Tapparakin.
Kiitos, ja anteeksi. Tack och förlåt mig.
Tässä on sen verran sakeita juttuja osittain, etten lähde niitä kommentoimaan, koska tila ei riittäisi… Kyllä Tampereella joutui jo 1918 käyttämään kaupassa suomen kieltä. Toki oli kauppoja missä osattiin myös ruotsia. Valtaosa kauppiaista oli kuitenkin suomenkielisiä. Tamperelaiset olivat suomenkielisiä, Svenska Samskolanin ympärille verkostoitunutta pientä ryhmää lukuun ottamatta. Siinä vaiheessa kun kiekkoseurojen juniorityö laajeni, joutuvat ne kosketuksiin aivan tavallisen rahvaan kanssa, niin Ilveksessä jo 1940-luvulta lähtien, Tapparankin kohdalla sitten 1950-luvulta lähtien. Jakautuminen eri seuroihin kulki myös asuinalueittain. KooVeella entisenä TUL:n seurana oli toki taustahenkilöissään myös työväenliikkeen toimintaan osallistuneita ihmisiä. Samalla tavalla kuin Tapparan ja Ilveksen taustaryhmissä kokoomuslaisia. Mutta lapset menivät niiden seurojen toimintaan, joka alueella toimintaa parhaiten pyöritti, jos vain isä/äiti päästi.