Pikaratikkaa ja pikaseksiä.
Tämä ei ole kertomus parisuhteesta. Halusin silti päättää tarinan seksiin, sillä hyvä ilta päättyy aina seksiin. Tämä on tarina ihmisistä, tarina peloista ja tarina elävästä elämästä.
Ei ehditty delfiinien lähdöstä toipua, kun Tampere kiehuu jälleen.
Kaupunginvaltuusto päätti eilen hyväksyä Tampereella pikaratikan.
Osa edustajista oli jyrkästi vastaan ja heillä oli vastustukseen painavia syitä.
On nainen. Hän kulkee nimellä Satu Sipilä. Hänen sisällään kalvaa huoli. Huoli tulevan ratikan äänettömyydestä. Huoli siitä, että kuurot eivät kuule ratikan hiljaista ääntä ja jäävät alle.
Satu, en ole lääkäri, mutta Parisuhde-Samin ominaisuudessa voin kertoa, että vaikka ne ratikat pitäisivät helvetillistä mekkalaa kulkiessaan, niin eivät ne kuurot niitä silti kuulisi.
Näin minulle on asian ilmaissut eräs Ilpo, syntymäkuuro jo kuudenkymmenen vuoden takaa. En tiedä tähän hätään tilastoja, että kuinka monta kuuroa on jäänyt Tampereella liikennevälineiden alle, mutta Ilpo on elävä esimerkki siitä, että mahdollisuus eloonjäämiselle on olemassa. Sillä ennen ratikoitakin on Tampereen liikenteessä liikkunut monia eri kulkuvälineitä. Katsos Satu, kun kuurot eivät kuule sitä polkupyörän kilikelloakaan, joten eikö ratikoiden lisäksi olisi loogista kieltää myös polkupyörät. Koska kuurot.
Samainen Satu oli kokouksessa ratikoista syvästi ahdistunut. Hän heitti ilmoille toisenkin syyn olla tuomatta ratikoita Tampereen kaupunkikuvaan. Satu ihan ääneen ilmoitti, että ratikka on hyvä itsemurhaväline. Olen hieman huolissani Satun mielentilasta, jos tuollaisia kesken kokouksen miettii. Arvelenpa, että harvalle tulee itsemurha mieleen puhuttaessa ratikasta. Satulle tuli.
Voihan tietenkin olla, että itsemurhaa hautovat ovat eilen jännittyneessä tilassa kuunnelleet valtuuston kokousta ja huokaisseet helpotuksesta, että vihdoin se ratikkapäätös tuli.
Vuoteen 2021, jolloin ratikkaliikenteen on määrä alkaa, on enää kuusi vuotta aikaa ja silloin viimeinkin voi pistää itsensä raiteille makaamaan. Kylläpä sitä on odotettu.
Omaakin itsemurhahammasta alkoi vähän kutitella.
Eipä aikaakaan, kun puheenvuoron otti mies, jolla myös oli sisällään ratikkahuoli. Hänen nimensä on Timo Vuohensilta.
Timppa oli vähän kuullut.
Hän oli saanut vihiä, että ratikkaa käyttävät vain työttömät ja pelkää, että Tampereelle muuttaa ratikan myötä iso kasa työttömiä suhaamaan ratikalla edes takaisin.
Olenkin jo pitkään ihmetellyt, että missä ovat kaikki Tampereen työttömät päivisin, kun heitä ei katukuvassa tunnu näkyvän. Timpan puheen jälkeen vihdoinkin tiedän. Helsingissähän he ovat ratikassa istuskelemassa. Vihdoin vuonna 2021 he onneksi pääsevät muuttamaan takaisin Tampereelle, tuijottelemaan kotikaupungin maisemia ratikan penkiltä.
Koska se on jännä ilmiö ihmisessä, että jo yt-neuvottelujen aikana alkaa etiäisenä tulla mielitekoja päästä ratikkaan istumaan. Itselleni tässä kaikessa asuu lohtu. Jos seuraavien kuuden vuoden aikana alkaa raju alamäki elämässä, niin voi lohduttautua sillä, että aina on olemassa paikka ihmiselle. Nimittäin ratikan penkki. Ja jos olo ei siitäkään parane, niin raide.
Juuri kun luuli selvinneensä pahimmista, niin suunsa aukaisi Tampereen oma Donald Trump eli Terhi Kiemunki. Hänethän tunnetaan siitä, että hän pelkää lapsivirpojia niin paljon, että kokee oikeudekseen vittuilla heille.
Tällä kertaa Terhi pelkää ratikoita. Ei sen vuoksi, että kuurot saattavat astua vahingossa niiden alle ja ei sen vuoksi, että vaunut ovat täynnä itsetuhoisia työttömiä, vaan sen vuoksi, että on huolissaan, miten käy Kalevan ABC-huoltamolle.
Minä en ymmärrä tätä pelkoa. Miten Kalevan ABC ja pikaratikka liittyvät toisiinsa. Onko ABC-huoltamo jotenkin allerginen pikaratikalle. Ensimmäisenä aamuna, kun ratikka on käytössä, Kalevan ABC soittaa Viinikassa sijaitsevalle ABC-huoltamolle ja huolestuneena kysyy, että onko senkin seiniin ilmestynyt jotain outoja näppylöitä aamuna aikana. Jokin allerginen reaktio siitä, että ratikkapöly yhdistettynä rekkamiesten hilseeseen saa aikaan rakennuksen pinnalle paiseita ja kohta seinä jo murtuu kokonaan pois. Vai mistä tässä on kyse.
Nyt ainakin tietää sen, missä Terhi ystävineen viettää Tampere tamperelaisille kokouksiaan. Kalevan ABC-huoltamolla. Ja nyt muualta tuleva pikaratikka vie senkin mennessään. Olen käynyt kyseisellä huoltamolla muutaman kerran kahvilla ja tuntui kuin minua olisi tarkkailtu. Tunne ei varmasti ollut väärä. Terhihän se siellä tarkkaili, että en varmasti Mutuna, eli muualta tulleena, saa samalla rahalla yhtään enempää kahvia kuin alkutamperelaiset. Tänne tulevat Jyväskylästä ja vievät kahvitkin Kalevan ABC-huoltamolta. Ja kohta oli kämmenet täynnä kondomeja.
Tämä olisi saanut jäädä tähän, mutta sitten.
Mikko Alatalo.
Olisi edes känkkäränkkää puhujapöntössä laulanut, mutta ei.
Mikko otti kantaa. Ja kun Mikko ottaa kantaa, niin siitä on leikki kaukana. Ratikkaa vastaan, koska Audin omistajana oli huolissaan, että jos hän jättää Audinsa ratikan varteen, niin Audi saattaa kokea vandalismia. Niin hän puheessaan visersi.
Kaksi huomiota. Miksi hänen pitää ajaa se Audinsa sinne ratikan varteen. Miksi helvetissä hän ei pidä Audiaan talonsa autotallissa. Tuleeko hänelle illalla mieleen, laskiessaan sinisankaiset yöpöydälleen, että ai niin saatana, unohdin viedä Audin ratikan varrelle. Pakkohan se on lähteä viemään sitä sinne, että saavat itsetuhoiset työttömät ratikankäyttäjät vandalisoida sitä.
Toinen huomio. Kokeile raaputtaa nimesi pois siitä Audin kyljestä. Voi olla, että sen jälkeen autosi saa olla rauhassa.
Nimittäin tamperelaisilla on vielä muistissa 90-luvulla Koskipuistossa nauhoitetut Tammerkosken sillalla-kuvaukset. Se ääni kantautui kauas ja ihmisillä on tapa olla pitkään kaunaisia. Ja jos saan esittää varovaisen arvauksen, niin Tammerkosken sillalla kuvaukset ja se saatanan Puuhamaa-mainosbiisi ovat olleet paljon suurempia itsemurhaan altistajia kuin ratikka tulee ikinä olemaan.
On tämä ollut kohtuuttoman rankka vuosi tamperelaisille ja ennen kaikkea Tampereen valtuustolle. Koko ajan on uutta päätettävää listalla. En muista, onko suurhallista tehty jo valtuustopäätös, mutta voisiko sen jättää ensi vuodelle. Tässähän alkaa mennä jo monen joulu piloille.
Ja kun tämä on rakkaudesta kertova blogi, niin haluan tähän loppuun väkisin tunkea lyhyesti seksiä. Vähän niin kuin pitkässä parisuhteessa. Siihen päivän loppuun tungetaan väkisin lyhyesti seksiä. Silloin kun tungetaan. Kannatan mitä suuremmin pikaratikkaa ja toivotan sen ilolla tervetulleeksi kaupunkikuvaan. Pikaratikka on mitä mainioin väline liikkua nopeasti paikasta a paikkaan b. Siinä tyydyttyy sen hetken kovin tarve. Vähän niin kuin pikaseksissä. Se on nopein tapa päästä tarpeesta tyydytykseen.
Kuten sanoin, tämä vertaus oli väkisin tungettu tähän mukaan, koska kirjoitan rakkausblogia.
Mitä ihmisten ratikkapelkoon tulee, niin haluan antaa lohdutuksen sanoja. Minä pelkäsin aiemmin ahmoja. Pelkäsin, että yksin pimeässä koiralenkillä ollessani, ahma hyökkää Prisman takana olevasta metsiköstä ja syö suihinsa. Vähän niinkuin Satu pelkää, että pikaratikka tappaa kaikki kuurot ja itsetuhoiset. Perustin ahmat ulos-yhdistyksen, jonka puheenjohtajana toimin. Jaoin kaupungilla ahmakriittisiä lehtisiä ohikulkijoille ja perustin ahmapartioita.
Kunnes näin yhdessä Disney-animaatiossa superkiltin ahman. Sen jälkeen aloin lukea ahmakirjalisuutta ja pian ymmärsin, että pelkoni ahmoja kohtaan oli ollut turha. En vain ollut koskaan nähnyt ahmoja enkä tutustunut heidän elämäänsä. Täten ehdotankin ratikkapelkoisille, että tutustuvat rauhassa ratikoihin. Disney-leffoissa niitä ei seikkaile, mutta Helsinkiin ei ole pitkä matka. Siellä voi viettää vaikka kokonaisen päivän seuraten ratikoiden toimintaa. Ja kun huomaa, että koko päivän aikana yhtään kuuroa ei ole kävellyt vahingossa ratikan alle, eikä yksikään maannut raiteilla, niin voi levollisin mielin alkaa odottaa ratikoiden saapumista Tampereelle.
Rauhaa ja ratikoita ystävät
