Tammikuun tasaus 2013

  • 81 385
  • 203
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Edit. "Ilves kohtaa Pelicansin 18.1. Hakametsässä ja 19.1. Lahdessa. Heti perään 22.1. pelataan normaali runkosarjan ottelu Pelicans-Ilves Lahdessa." - ILVES.COM
Eihän playouteja pitänyt enää pelata.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Iso kappa perunoita. Vastustajana Jypin jälkeen toi HPK ehdottomasti toiseksi huonoin tuuri meillä. Siis kannattajilla, seurajohdoltahan toi saattaa olla laskelmoitu via dolorosa.

Plaa, itsepähän meidän valitsitte vastaanne. Olisi meillekin joku muu vihollinen kelvannut. Lipputulot kyllä maistuvat, ei siinä mitään ja toivottavasti tulisi kunnon rytinää.

Onko niistä ottelupäivistä jo kuulunut jotakin?
 

Fordél

Jäsen
Ei mennyt omasta veikkauksesta kuin kaksi oikein: Kärpät - KalPa ja TPS - Lukko. Tosin Ässät - Blues -paria vähän pohdin myös, mutta ajattelin kerran porilaiset otti juuri espoolaisilta käkättimeen niin ottavat toisen vastustajan. Se oli myös aika selvää, että SaiPaa ei oteta ensimmäisten joukossa, koska ei välttämättä vedä jengiä ja Lappeeranta on monelle kaukana.

Yllättävää oli se, että Pelsut ei valinnut HIFK:ta eli tupaa täyteen ja suht helppoa vastusta vaan ottivat mahdollisimman helpon vastustajan. Toinen yllätys oli Tappara, joka valitsi Jokerit. Pidän kuitenkin tästä valinnasta. Saadaan varmasti paljon jengiä kotimatsiin ja toisaalta päästään pelaamaan sarjan kovinta jengiä vastaan. Ehdottomasti arvostettava valinta ja tästä Tappara tulee varmasti lyömään Jokereille kovan haasteen.
 

scholl

Jäsen
Edit: Vielä parempi, Pelicans ja Ilves kohtaavat myös neljästi joista kolme ottelua pelataan putkeen! No ei siinä, tärkeitä pisteitä jaossa...

Toi on ehkä hyvä. Pelaavat tosissaan liigakarsijan paikan välttämiseksi, eikä dumpata sitten heti tammikuussa pelaajia. Toivottavasti menisivät ne voitotkin ristiin.
 

scholl

Jäsen
Plaa, itsepähän meidän valitsitte vastaanne.

Ei vaan johto valitsi ja heidän tarkoitusperänsä eivät ole tiedossa? Soppa jatkaa, vaikka kuonoon tulee ilta toisensa jälkeen. Hävittiinköhän jo 2007 keväällä tahallaan? Kolme ottelupalloa ja silti mukamas hävitään. Sopupelijupakka!
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Iso kappa perunoita. Vastustajana Jypin jälkeen toi HPK ehdottomasti toiseksi huonoin tuuri meillä. Siis kannattajilla, seurajohdoltahan toi saattaa olla laskelmoitu via dolorosa.
Eikös toi ole juurikin hyvä? Lyhyt matka? Mahdollisuus pisteisiin eikä tarvitse hävetä Jokereiden antamaa persraiskausta? Nyt sentään mahis kotona voittaa jopa Sopan pelik.... kröhöm...
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiva viesti tuli DDR hallilta jokereille. Ei me uskalleta teitä vastaan. Toihan on tunnustus, eikä sitä osaisi odottaa.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Kiva viesti tuli DDR hallilta jokereille. Ei me uskalleta teitä vastaan. Toihan on tunnustus, eikä sitä osaisi odottaa.

Pyh. Ei IFK olisi hyötynyt juuri mitenkään Jokerien valinnasta. Oli uskalluksesta kiinni tai ei, Jokerit eivät ole tässä tilanteessa hyvä vaihtoehto IFK:lle. Tällä hetkellä IFK:n johdossa ajatellaan varmasti urheilullinen menestys edellä, kyllä heillä rahaa on jo nyt ihan tarpeeksi.

P.S. Hpk on ilmeisesti ollut ihan sopiva vastustaja tällä kaudella naapurille, plus HPK:n käyrä osoittaa ehkä lievästi alaspäin tällä hetkellä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Tälläiset tuplapelit on aina mukava piristys runkosarjaan, mutta tammikuun tasaus on ideana kyllä aivan perseestä. Juuri sen vuoksi, että joka kausi tulee väkisin tälläisiä tilanteita kuten nyt: kiitos tammikuun tasauksen, Jokerit ja Tappara kohtaavat toisensa neljä kertaa tammikuun aikana. Jäätävää.

Edit: Vielä parempi, Pelicans ja Ilves kohtaavat myös neljästi joista kolme ottelua pelataan putkeen! No ei siinä, tärkeitä pisteitä jaossa...

Jep, mielestäni nämä kuuluisi päättää jo ennen kautta jotta tällaisilta tilanteilta vältyttiin. Mut ei kai tässä mitään. Itse näen tämän kolmen perättäisen kohtaamisen kuitenkin taktisena etuna karsintojen välttämiselle, mikäli pisteet noista kolmesta perättäisestä kahakasta jakaantuvat jommallekummalle muodossa 9-0, 8-1 tai edes 7-2.

Mikäli Smolenakin ja kenties jopa Pavelecin kanssa saadaan kirjoitettua fanienkin toiveissa siintävät jatkopaperit, niin siinä tapauksessa kyllä itselläni on todella vahva luotto siihen että Pelsu hoitaa homman kotiin, onhan meillä noissa kolmessa perättäisessä väännössä Ipaa vastaan tavallaan kotietu ja kun vielä muistetaan että Ilves on tähän mennessä voittanut kuluvalla kaudella vieraskentällä ainoastaan kerran niin kyllähän ennakkoasetelmat tammikuun tasausta ajatellen ovat meidän kannalta vähintäänkin herkulliset.

Noh, se on ainakin selvää että tämän kauden tasauspeleissä molemmilla on paljon pelissä. Tuon vakuuttavan KalPa-voiton jälkeen ainakin itellä on täysi usko omiini. Mutta eiköhän ensiksi seurata nyt nämä joulukuun pelit loppuun asti ja katsotaan miltä sarjataulukko näyttää sitten tammikuussa ;)
 

Jeffrey

Jäsen
Sieltä stadista heiluteltiin siis tänään valkoista lakanaa, jossa taisi vielä olla paskaraidat mukana.

Nykyinen tilanne tuntien ei kyllä yllätä, että ifk ei meitä valinnut vastaan. Vaikka se olisikin ollut brandin mukainen valinta. Tämä uusi ifk on kovin pehmeä.

Oikeastaan ainoa vastustaja jota en toivonut vastaan oli Ässät. Porin porukka on ollut kovin vaikea meille tälläkaudella.

Vastustajaksi valikoitui kuitenkin fanin kannalta se kaikista mahdollisuuksista huonoin. Pisteet ovat melko selvät jo, mutta eihän tuota kahvausjengiä vastaan pelejä oikein jaksa katsoa.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tuo on hyvä että näitä "nemesis"-joukkueita ei tullut nyt vastaan kauheasti, ei tainnut kenellekkään tulla?

Säilyy edes vähän erilaisina peleinä nämä.
 

narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Onko toi perjantain pelipäivä se päivä, kun nelonen näyttää kuukauden matsin? Anna mä arvaan, et se ottelu on Jokerit - Tappara (Tappara - Jokerit). Kummin päin noi muuten pelataan? Joteskin vaan on tälläkaudella ollut tapana, et kuukauden peli on Jokerien matsi - tai siltä minusta ainaskin tuntuu.
 

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
JYP-SaiPa

Syvä uuhh. Pahin mahdollinen.

EDIT: Positiivisesti ajatellen SaiPa otetaan jo ilmeisen vakavasti, kun ei kenellekään kelvannut. Eipä Saibu tosin ole markkinointimiehenkään unelma.

Eipä meillä taida tuo hallinkoppero täyttyä nykyään juuri milloinkaan vastustajasta riippumatta ^^
Lähtökohtaisesti meidän pitäisi SaiPa hoitaa, sen verran ollaan oltu edellä mielestäni. Hyvää hokia tulossa kuitenkin, kovavauhtisisa kamppailuita ollut ja niitä mukavampi katsella kun molemmat yrittää tehdä maalia muullakin kuin ilmaveivillä!

Kylmää päivää lämmittää SaiPalaisten tuskanhuokailut jo valmiiksi, itseltäni vastaava olisi päässyt jos oltaisi jouduttu taas HPK:ta vastaan konttaamaan
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kiva viesti tuli DDR hallilta jokereille. Ei me uskalleta teitä vastaan. Toihan on tunnustus, eikä sitä osaisi odottaa.
Se on vaan kova paikka tajuta, että HPK on Jokereita mediaseksikkäämpi vastus. Ja pikkukiusa Jokereille on myös tämänhetkisessä asemasodassa paikallaan. Hämeenlinnassakin ollaan tyytyväisempiä kuin jos Jokerit olisi sattunut vastaan, koska HIFK on jännittävämpi ja perinteikkäämpi vaihtoehto.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se on vaan kova paikka tajuta, että HPK on Jokereita mediaseksikkäämpi vastus. ... Hämeenlinnassakin ollaan tyytyväisempiä kuin jos Jokerit olisi sattunut vastaan, koska HIFK on jännittävämpi ja perinteikkäämpi vaihtoehto.

HPK:n mediaseksikkyys on samaa tasoa Heikki Hietamiehen kanssa. Varmasti HIFK on mielekkäämpi vaihtoehto, koska niiltä nyt saa pisteitä melkoisesti helpommin kuin meiltä.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Se on vaan kova paikka tajuta, että HPK on Jokereita mediaseksikkäämpi vastus. Ja pikkukiusa Jokereille on myös tämänhetkisessä asemasodassa paikallaan. Hämeenlinnassakin ollaan tyytyväisempiä kuin jos Jokerit olisi sattunut vastaan, koska HIFK on jännittävämpi ja perinteikkäämpi vaihtoehto.

HPK on yhtä mediaseksikäs vaihtoehto kuin marttakerho tai joku muun rekisteröity yhdistys. Mutta täytyy kyllä tunnustaa että tällä kaudella kerho on hieman nostanut profiiliaan, noh lähinnä Fehrin takia mutta kuitenkin. Siinä olet oikeassa että HIFK on hämeenlinnalaisille jännittävämpi vaihtoehto T: Vuosi 2005 (vai mikä se oli)
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olisihan se ollut aika huonoa huumoria HPK:lta valita Jokerit kun olisi jo lähtökohtaisesti selvää, että ainakin toinen peli hävitään.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Jep, mielestäni nämä kuuluisi päättää jo ennen kautta jotta tällaisilta tilanteilta vältyttiin.

Mikäs pakko se sitten oli valita Ilves? Nuo muut otteluthan on olleet tiedossa jo aikoja sitten.

Vai tarkoititko, että valintajärjestys pitäisi päättää ennen kauden alkua? Silloinhan Ilves oli tietysti valinnut SaiPan...
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Itse diggaan kyllä Tapparan valinnasta. Jokereita ei olla vielä tällä kaudella voitettu ja nekin pitää todennäköisesti hoitaa jossain vaiheessa matkalla mahdolliseen mestaruuteen. Tappara on kuitenkin 10 ja 15 pelin otannalla kuntopuntarin kärkijengi tällä hetkellä ja suunta sarjataulukossa on kohti niitä odotettuja sijoja top 3:ssa. Hyvä tasonmittaus ottaa vastaan sarjan kärkijengi joka sen lisäksi vetää halliinkin varmaan väkeä. Pelillisesti tämä kehittää ihan eri tavalla kuin paikalliskamppailu.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Mikäs pakko se sitten oli valita Ilves? Nuo muut otteluthan on olleet tiedossa jo aikoja sitten.

Vai tarkoititko, että valintajärjestys pitäisi päättää ennen kauden alkua? Silloinhan Ilves oli tietysti valinnut SaiPan...

Ei. Tarkoitin sitä että näin valinnoilla ei voisi taktikoida eikä niitä voisi tehdä sarjataulukon peruusteella + neljä keskinäistä kohtaamista kuukauden aikana -tapauksilta vältyttäisiin. Tällöin myös tammikuun muuta sarjaohjelmaa luotaessa pystyttäisiin huomioimaan se, ketkä ovat olleet vastakkain jo tammikuun tasauksen peleissä ja neljän kohtaamisen kuukaudelta vältyttäisiin. Ja enhän minä Ilveksen valitsemista vastustajaksi kritisoinut vaan koko systeemiä ylipäätään.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Järkevin (mielestäni) olisi pleijarityyppinen-ratkaisu.

Kun 30 peliä pelattu sarjataulukon ykkönen kohtaa viimeisen, kakkonen toiseksi viimeisin jne.
 

Ralph

Jäsen
Olisihan se ollut aika huonoa huumoria HPK:lta valita Jokerit kun olisi jo lähtökohtaisesti selvää, että ainakin toinen peli hävitään.

Jaa. HPK ei valinnut ketään, joten turha miettiä ketä HPK:n ei olisi kannattanut valita.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaa. HPK ei valinnut ketään, joten turha miettiä ketä HPK:n ei olisi kannattanut valita.

Hämeenlinnassakin ollaan tyytyväisempiä kuin jos Jokerit olisi sattunut vastaan, koska HIFK on jännittävämpi ja perinteikkäämpi vaihtoehto.

Lukemalla noita edellisiä viestejä saattaa aueta eteesi kokonaan uusi maailma. Tässä nyt puhuttiin ihan täysin siitä, että mitä hämeenlinnassa tahdottiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös