Täytyy vähän avautua ihan omienkin ajatusten käsittelyn vuoksi omasta taloprojektista.
Ostettiin vaimon kanssa jokunen vuosi sitten 60-70 -luvulla vaiheittain rakennettu, aikalailla alkuperäiskuntoinen pienehkö omakotitalo pk-seudun kehyskunnasta. Erityisesti hienosta vanhasta pihapiiristä tykättiin. Tiedettiin että tuon ikäluokan talossa varmasti perussaneeraustarpeen lisäksi on tulee yllätyksiä, mutta koska itse osataan tehdä, taloudellisesti siihen oltiin varauduttu ja hinta oli kohtuullinen niin ei siinä mitään.
Muutama vuosi asuttiin ja pohdittiin miten aletaan taloa tälle vuosituhannelle työstää. Päädyttiin lopulta rakentamaan laajennus johon tulisi kaikki uudet märkätilat, keittiö ja kokonaisuudessaan uusi talotekniikka. Näin voisi rakentaa vieressä kun asuu suhtkoht normaalisti vanhassa osassa ja kun uusi osa on valmis, rempata vanha osa kuivaksi asuintilaksi. Laajennus on siinä mielessä ehkä hiukan hämäävä termi, että uuteen osaan tuli n. 100m2 asuinalaa ja 60m2 iso kahden auton talli kiinteästi, yhdessä tasossa, eli käytännössä rakennetaan uusi talo vanhan kylkeen.
Kun suunnittelu- ja lupaprosessit oli saatu läpi, esikoinen maailmaan ja aivan alimitoitettu laina, josta pankki vielä halusi hieman niistää pois, saatu alkoivat työt toukokuussa 2019. Perustukset piti kaivaa n. metrin syvyyteen kantavaan maakerrokseen, ja em. laajuus huomioiden sitä savea sitten tulikin. Poishan sitä ei voinut ajaa, koska se olisi kallista, joten se läjitettiin tontille. Kaunis vanha piha omenapuistoineen ja marjapensaineen oli luonnollisesti enää muisto vain, tilalla oli satojen kuutioiden saviröykkiöt. Monta viikkoa lähdettiin ulko-ovelta saappaat jalassa autolle, jonka takaluukussa vaihdettiin ne varsinaiset kengät. Kun monttu oli kaivettu niin pääsikin vihdoin itse hommiin anturoita raudoittamaan. Metrin leveä antura tuli onneksi valmismuotilla, mutta n. 300mm välein tartunnat piti itse sitoa. Mutta jumalauta että oli intoa kun pääsee rakentamaan perheelleen taloa ihan itse! Ei painanut missään kun töistä tuli neljän jälkeen kotiin ja sitoi montussa raudoituksia ilta 11 asti.
Kun anturat oli valettu niin valuharkot tulivat tontille, montun reunalle. Äkkiähän ne 800kpl n. 20kg painoisia harkkoja itse kantaa monttuun, turha mihinkään kurottajaan tuhlata. Vähän tiivistettynä tuo vaihe loppui sitten kun oli valupäivä sovittuna ja tekemistä olikin odotettua enemmän niin peräkkäisiin 15 ja 12 tuntisiin työpäiviin, jotka sisälsivät kaksi pystyruokailua, ei muita taukoja.
Siitä sitten salaojat, viemärit ja sisätäytöt tehden lapiomiehenä ja runkoa pystyttämään heinäkuun auringossa tikku kerrallaan, oli hienoa katsoa kun runko nousee siinä ihan yksin touhuten mukavissa keleissä, kunnes sitten elokuun sateet alkoivat ja tuli paniikki saada äkkiä aluskatetta puurungon päälle. Ja se reilu pari kilometriä lautaa pohjaksi peltikatolle, siinä sentään oli lankomies apuna. Muuten aikalailla kaikki onkin tullut tehtyä yksin.
Ettei viestistä tule tolkuttoman pitkä niin hypätään loppuvuoteen -21. Työtahti ja -into oli vähentynyt ns. vitusti, välissä oli jatkuvat tarhaflunssat, noidannuoli joka vei kolme viikkoa työaikaa ja iloisena tapahtumana toisen lapsen syntymä. Vihdoin oli kaikki siinä kunnossa että voitaisiin vedet ja sähköt siirtää laajennukseen, kaivurilta vain vajaan päivän homma että saa vesijohdon ja kaapelin perille. Ensin yllätti aikainen routa joka teki kaivuutöistä huomattavasti vaikeampaa, varsinkin tuossa sähkökeskuksen lähellä. Sulatusyrityskään ei oikein onnistunut. Sitten teki oharit sähkön toimittajalta joka ei ollutkaan tilannut kytkentää sovitulle päivälle.
Juuri kun kaivuutyöt oli saatu valmiiksi, kaapeli kytkettyä ja näyttäisi että vihdoin saadaan uudet tilat käyttöön, pari viikkoa ennen joulua hajosi kiitettävät 43 vuotta palvellut vanha porakaivopumppu. Perhe mummolaan evakkoon ja itse jäin kotiin ilman vesiä putkarin ja sähkärin käyntejä odottamaan. Noin viikko meni että saatiin vedet taas päälle ja lopulta pumpun uusiminen maksoi minulle n. 5 tonnia kaikkine töineen. Lisälainaa ei pankista heru näihin ja muutamiin muihin yllätyksiin niin nehän oli sitten rahoitettava törkeäkorkoisella täsmäluotolla, kun kaikki omatkin "ylimääräiset" on tähän projektiin upotettu viimeisen kolmen vuoden aikana. Päädyttiin lykkäämään vedensiirtoa uuteen osaan, koska mihinkään lisäyllätyksiin ei olisi varaa. Jouluaaton aattona hajosi vielä porakaivopumpun painekytkin, kiitettävästi sähkäri ja putkari ehtivät varmaankin vuoden kiireisimpinä aikoina parin tunnin varoitusajalla apuun niin että saatiin vielä jouluksi vedet päälle.
Ilmeisesti kaivutöiden yhteydessä porakaivon eristys oli sen verran kärsinyt, että helmikuussa pariin kertaan vielä porakaivo jäätyi (tai siis se painekytkimen ohut vesiputki. Nyt painekytkin on onneksi teknisessä tilassa) tämän vuoden huhtikuussa vihdoin siirrettiin vedet laajennuksen puolelle ja saatiin uudet suihkut ja vessa käyttöön ja kaikki toimi kuten piti!
Yhtenä huhtikuisena lauantaiaamuna sitten juuri kun piti lähteä laajennuksen puolelle hommiin niin (vanhan osan) työhuoneen sisäkaton levyjen välistä alkoi tippua vettä. Ei muuta kuin vesikatolle toteamaan että rännit ovat jäässä ja katolla on lumen alla n. 10cm jääpatja, joka sulaessaan uittaa vettä yläpohjaan. Sitten kirveen kanssa hakkaamaan jääkieleke pois katon reunasta peltejä varoen ja rännien tyhjennys jäästä ja moskasta.
Heinäkuussa sitten heräsi ajatus että vanhan osan ylimääräiseksi jääneestä keittiöstä tehdään meille toinen työhuone. Vanhat kaapit pois ja vähän kittiä ja maalia pintaan. Kumma juttu, kun ei tarvinnut tehdä muuta kuin poistaa vanhat kaapit niin nenään tuli pistävä kellarimainen haju. Pakkohan se oli sitten purkaa myös väliseinä ja sen takana olevan saunan katto. Sieltä sitten löytyikin ihan kunnon home- ja lahovaurio. Joskus aikanaan on piipun takaa tullut ihan reilusti vettä sisään, edellisten omistajien ratkaisu on ollut vetää uusi pellitys piipun ympärille ja that´s it. Puolet vanhasta osasta sitten eristykseen muovien kanssa etteivät homeitiöt leviä uuteen osaan, alipainetuulettimet päälle ja maski naamalla purkamaan kaikki hormin ympärillä olevat sisäkatot, eli sauna, pesuhuone, keittiö, pukuhuone ja aula. Arviolta n. 30m2 purueristettyä kattoa. pahimmassa vuotokohdassa ollut 10x20cm kannatinpalkki meni poikki sorkkaraudalla alaspäin vetäessä, joka kertoo jotain vesivahingon tasosta (onneksi kattotyyppiä oli muutettu, niin tuo palkki ei enää kantanut kuin sisäkattoa). Nyt pahimmat vauriot on purettu pois ja haju laantunut, purku odottaa vielä keskeneräisenä muovien takana mihin kuntoon tuo talveksi jätetään, kun varaa/aikaa ei ole sitä nyt korjata, mutta kylmäksikään ei voi jättää.
Uudessa osassa olisi vielä pieniä viimevaiheen hommia, saunan panelointi, portaat yms. että saisi edes sen virallisesti käyttöönotettua ja yhden murheen pois alta. Eilen illalla sitten TAAS yllättäen lakkasi vedentulo porakaivosta. Sähkäri paikalle mittaamaan ja syy on että pumppu ei ota sähköä vastaan... 8kk käytössä ollut n. 2500e maksanut pumppu on rikki. Seuraavaksi sitten putkari tulee nyppäämään sen ylös ja katsotaan miksi on hajonnut ja koska saa takuusta uuden pumpun.
Eli tässä ollaan kun reilut kolme vuotta projektin aloituksesta on mennyt. Vedet poikki, käyttöönottolupa olisi niin pienestä kiinni, mutta voimat, into, aika ja rahat ovat lopussa niin silti niin kaukana. Ja sitten tuo vanhan osan purkuoperaatio, jota ei todellakaan ollut tarkoitus vielä tänä kesänä aloittaa. Piha on jätelautojen ja paskaruohojen vallassa, kattellaan sitten joskus kesällä -25 jos on aikaa ja rahaa. Alkaa olla huumori aikalailla loppu. Kerrostalossa asumista olen aina vierastanut ihmisenä joka tykkää itse kaikenlaista touhuta, mutta liika on liikaa ja nyt sekin alkaa olla vähintään puolihoukutteleva vaihtoehto. Mutta eihän tästä tietenkään eroon pääse ennen kuin kaikki em. on korjattu ja vanha osa saneerattu, niin täällä ollaan ja pysytään.
En olisi kyllä ikinä osannut kuvitella millaiseen myllyyn sitä itsensä laittaa tässä projektissa. Jätin vielä aika paljon pois ettei viestistä tule tolkuttoman pitkä, vaikutukset omaan terveyteen. menetetty aika lasten kanssa yms. Ehkä joku päivä kirjoitan tästä jonkun kirjan (hymiö). Ei auta muu kuin yrittää nauraa näille vastoinkäymisille ja samalla miettiä että mitäköhän seuraavaksi. Kai se tämäkin projekti joskus valmistuu...