Mainos

Töitä, mutta mistä?

  • 340 129
  • 1 621

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kuinka nihkeästi muuten puhelinhaastattelijoihin suhtaudutaan verrattuna esim. tavalliseen puhelinmyyjään? Muutenkin olisi mukava tietää tästä duunista hieman enemmän

Suhtautuminen on aivan toisenlaista kuin myyjiin, ei niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Joskus sinua toki luullaan myyjäksi, mutta jos onnistut kertomaan asiasi, niin kas kummaa on toinen ääni kellossa. Jos vastaaja ei juuri sillä hetkellä pysty puhumaan, niin usein hän tarkoittaa sitä ihan oikeasti sanoessaan voitko soittaa tähän kellon aikaan uudestaan. Ehdottomasti kannattaa näin myös tehdä.

Jonkun verran tulee tietenkin luuria korvaan ja muuta, mutta siihen tottuu noin viidessä minuutissa ja sen jälkeen ei voisi vähempää kiinnostaa joku mulkku siellä välissä. Kaikenlaista juttua kuulee, kun kymmenien ihmisten kanssa päivittäin puhuu, pääsääntöisesti positiivista. Jonkun verran elämäntarinoita jne.

Työvuoroissa on parasta se, että sinulta tosiaan kysytään mitkä illat haluat tehdä ensi viikolla tai tuletko viikonloppuna jne. Esimerkiksi perjantai-ilta voi olla vähän hankala, kun ihmisillä on helposti muita menoja ja varmaan työntekijöilläkin. Useimmilla yrityksillä taitaa olla minimi esimerkiksi kolme vuoroa viikossa, mutta neuvoteltavissa ne ovat. Milloin vain voi sanoa olevansa vaikka viikon poissa tenttien takia. Päivisinkin on töitä yrityshaastattelujen parissa.

Provikkapalkka ei haittaa, koska suomalaisilta on aivan uskomattoman helppo saada haastatteluja. Olen haastatellut esimerkiksi pörssiyhtiön toimitusjohtajaa, poliitikkoa ja kirurgia. Usein se on sihteeri mistä ei pääse läpi, mutta jos se onnistuu, niin sitten kaikki on helppoa, jos aihe vain on tarpeeksi mielenkiintoinen. Yleensähän haastattelut ovat liian pitkiä, koska tilaaja haluaa saada enemmän tavaraa samaan tutkimukseen. Jotkut ylipitkät eivät tuota itselle niin hyvin, koska niitä ei yksinkertaisesti saa tunnissa tehtyä yhtä monta kuin lyhyitä. Tietenkin kappalehinta on parempi, mutta silti. Erilaisia projekteja on niin paljon, että kyllä se tuntipalkka sinne kohdilleen asettuu.

Työtä oppii myös tekemään, niin että haastattelut sujuvat mallikkaasti. Joskus jos on joku hidas vastaaja ja mistään ei tule mitään, niin sitten sanoo vain kahden minuutin kohdalla, kiitos, tässä olikin kaikki ja seuraavaa puhelua.

Alalla on jos jonkinlaista yrittäjää, kannattaa hieman katsella kenen leipiin menee. Jotkut väittävät haluavansa raataa varastolla, ehkä joku haluaakin, mutta tässä on rento toimistotyö. Kuten aina kaikki hommat ei sovi kaikille vaan mistä sen tietää ennen kuin on käynyt kokeilemassa.

Harmi, että numeroni on Robinson-listalla, vastaisin mieluusti haastatteluihin.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mieluiten jostain akselilta helsinki-vantaa-kerava jos työtä löytyisi, sillä Espooseen liikkuminen esimerkiksi Keravalta julkisilla on suhteellisen tyyristä.

Keravan seudun erityispiirre on runsas varastotyön määrä. Se vieläpä lisääntyy koko ajan Vuosaaren rautatien takia (joka siis erkaantuu pääradasta Keravalla), jonka yhteyteen tulee lisää erilaisia varastoja. Keravan työttömyysprosentti on ykkösoluen luokkaa, joten työtä varmasti on tarjolla tekevälle.

Mollissa oleviin paikkoihin on kuitenkin usein kilpailua, joten työhakemukset ja työhaastattelukäyttäytyminen kannattaa hioa viimeisen päälle. Suora kontakti isoon potentiaaliseen työnantajaan voi toimia paremmin, koska niillä vaihtuu väki koko ajan. Syksy on otollista työnhakuaikaa, koska monet lähtevät opiskelemaan ja jättävät vanhat duuninsa.

Elintarvikealalta täytyy mainita myös HK-Ruokatalo, joka rekrytoi "hiljaisesti" koko ajan väkeä Vantaalle - lähinnä tuotantoon kolmivuorotyöhön - koska muualta irtisanotut eivät halua muuttaa Pääkaupunkiseudelle, vaikka töitä tarjottaisiin...
 
Kiitoksia paljon neuvoista.

Varastotyötä tosiaan etsiskelen lähinnä. Nyt on tullut muutamia paikkoja tietoon, mutta juuri kun ei tunne seutua kovin hyvin vielä, ei tiedä oikein mistä puljuista kannattaa kysellä.

Inexiä (Espoo) suositeltiin myös kaverin puolesta, mutta kun laskeskeli paljon tulisi uppoamaan työreissuihin niin hieman arveluttaa. Ei ole opiskelija-alennuksia, joten joutuisin maksamaan täyden hinnan julkisista. Inexille kuitenkin on varmasti mahdollisuuksia päästä, sen verran kuulemma porukkaa lappaa sisään ja ulos.

Fazerille ja Koffille on laitettu hakemukset vetämään ja ajattelin sinne vielä pirautella. Tuko Logisticsille laitoin myös hakemuksen. Heidän sivuillaan on työpaikkailmoitus, joka vanhenee muistaakseni vuonna 2010. Lievästi ihmetyttää, kun lähetyksen jälkeen ilmestyi ruutuun teksti "Ilmoitamme sinulle, kun hakuajan jälkeen olemme käyneet läpi hakemukset". Että mitä että?

Tänään joku heppu soitteli Baronasta ja sopi haastatteluaikaa. Ilmeisesti kyseessä on jokin henkilöstöpalvelu.

Onko kellään kokemuksia Baronasta?
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko kellään kokemuksia Baronasta?

Henkilökohtaista kokemusta ei ole, mutta nykyisessä työpaikassani, missä itse olen vakituisena, on paljon porukkaa Baronasta. Hommat hoituu kuulema mallikkaasti, hyvä yritys se on.

Mutta kuten jo edellisessä viestissäni sanoin sen ensimmäisen paikan saa aina. Sen jälkeen kun työt yhtäkkiä loppuvatkin niin mitä sitten tapahtuu? Baronan toimisto on varmasti täynnä ties mitä hienoja esimerkiksi projektikoordinaattorin tittelillä toimivia jakkupukutyttöjä, mutta entä se sinun seuraava työsuhde?

"Soitan heti kun joku lukuisista asiakasyrityksistämme etsii sinun profiiliisi sopivaa osaamista."
 

scholl

Jäsen
Mihin perustuu se ristiriita, että Suomessa asuvat ulkomaalaiset valittavat julkisuudessa, että he eivät työllisty, eivätkä ymmärrä halua hakea työvoimaa ulkomailta ja silti on esim. tilanne, jossa ketään ei saada ajamaan dösää, vaan HKL joutuu peruuttamaan vuoroja todella paljon?
Siihen taas ehdotetaan lääkkeeksi kuskien tuomista Puolasta. Siis eikö noita ulkkareita täällä voi laittaa ajaa dösää? Joku yhtälössä mättää, kun ketään ei saada ajamaan, mutta silti ulkkarit valittavat etteivät saa mitään duunia.
 

d2uce

Jäsen
Mihin perustuu se ristiriita, että Suomessa asuvat ulkomaalaiset valittavat julkisuudessa, että he eivät työllisty, eivätkä ymmärrä halua hakea työvoimaa ulkomailta ja silti on esim. tilanne, jossa ketään ei saada ajamaan dösää, vaan HKL joutuu peruuttamaan vuoroja todella paljon?
Siihen taas ehdotetaan lääkkeeksi kuskien tuomista Puolasta. Siis eikö noita ulkkareita täällä voi laittaa ajaa dösää? Joku yhtälössä mättää, kun ketään ei saada ajamaan, mutta silti ulkkarit valittavat etteivät saa mitään duunia.

Tähän päälle vielä se alkuperäisväestöön itsensä laskeva kansanryhmä joka valittaa, että maahanmuuttajat vie kaikki duunitkin (ja naiset), joten melko ihmeelliseltä tuntuu, ettei kukaan jo Suomen rajojen sisäpuolella oleva henkilö pysty bussia ajamaan.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Joku yhtälössä mättää, kun ketään ei saada ajamaan, mutta silti ulkkarit valittavat etteivät saa mitään duunia.

Ulkkari: Päivää, onkohan teillä töitä minulle?

Työkkärin täti: Jaa..ei kyllä taida olla..eikun hei, tässähän olis sopiva. Tähän kyllä kuuluu pakollinen ja palkallinen 2kk kesäloma, 1kk talviloma, työsuhdeauto- ja asunto. Palkkaa yritys ei pysty valitettavasti maksamaan kuin 4000e käteen, mutta pääsiskö tällä edes alkuun?

Ulkkari: Nyt taidat kyllä valehdella?

Työkkärin täti: No, itsepähän aloitit!
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Alkuperäisväestö ei hyväksy neekereiden invaasiota. Yritykset eivät voi palkata niitä, koska mummot ja oikeat asiakkaat valittavat.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mihin perustuu se ristiriita, että Suomessa asuvat ulkomaalaiset valittavat julkisuudessa, että he eivät työllisty, eivätkä ymmärrä halua hakea työvoimaa ulkomailta ja silti on esim. tilanne, jossa ketään ei saada ajamaan dösää, vaan HKL joutuu peruuttamaan vuoroja todella paljon?
Kielitaito on suurin ongelma. Vaikka periaatteessa siivoojan ei tarvitsisi osata suomea, moni työnantaja kuitenkin käytännössä edellyttää edes auttavaa kielitaitoa. Ja sen saavuttamiseen menee aina jonkin verran aikaa. (Ja sitten on niitä, jotka eivät haluakaan oppia, koska itse kokevat pärjäävänsä englannilla - mikä taas ei useimmille työnantajille kelpaa...)

Toinen ongelma on usein puuttuva koulutus. Tämä pätee bussikuskienkin kohdalla. Uusista koulutettavista kuskeista taitaa tätä nykyä suurin osa olla ulkomaalaistaustaisia. Valitettavasti kuljettajien palkka suhteessa työn vittumaisuuteen, on sen verran huono, että suurin osa kuskeista vaihtaa alaa lyhyen ajan sisällä. Suurin osa siis työskentelee bussikuskina vain sen aikaa, että voivat näyttää toisille työnantajille olevansa päteviä ihmisiä ja pärjäävänsä suomalaisessa työelämässä - ja vaihtavat alaa. Meillä siis koulutetaan koko ajan paljon uusia kuskeja, mutta valuma alalta pois on niin suuri, että se ei kokonaa poista vajetta. Koulutus on myös aika kallista, ja tapahtuu pääosin veronmaksajien rahoilla, joten en ole varma olisiko koulutuksen lisääminen sittenkään kestävä ratkaisu, koska se ei poista perusongelmaa, joka on työntekijöiden nopea vaihtuvuus.

Ratkaisu voisi olla tietenkin palkkojen (ja muiden etuuksien parantaminen), mutta se ei nykyisten kilpailutuksiin perustuvien liikennöintisopimusten kautta ole mahdollista, koska palkkoja korottava yhtiö häviäsi seuraavan tarjouskilpailun. Ongelma on samankaltainen monilla muillakin "työvoimapula-aloilla" - eli ei Suomessa vielä ole aitoa työvoimapulaa, vaan ainoastaan ns. "kohtaanto-ongelma." Ratkaisuksi luultavasti sekä työnantajapuolen on skarpattava henkilöstöstrategioitaan, että toisaalta myös "itse aiheutettuun työttömyyteen" pitäisi suhtautua jyrkemmin.

Työntekijöiden vaatimustaso on tänä päivänä aika kova. Myös niillä työntekijöillä joilla ei ole töitä ennestään. Sosiaaliturvajärjestelmä on toki tähän oma osuutensa... Toisaalta viimeisen 15 vuoden aikana myös työnantajat ovat tottuneet, että hakijoita on aina paljon vaikka palkka olisi vain TES:n mukainen alin palkka. Nyt niin ei enää ole. Jos tarjoat vain minimipalkkaa ja huonoja työaikoja, saat vain epätoivoisimpia työntekijöitä - jotka vaihtavat paikkaa heti kun työmarkkina-arvo kasvaa...
 

scholl

Jäsen
No joka tapauksessa Suomea puhuva musta sanoi jossain vaiheessa televisiossa, etteivät ulkomaalaiset meinaa saada millään töitä. Ja nyt haetaan sitten ehkä bussikuskeja Puolasta. Osaavatko he sitten muka suomenkieltä?

Siivous tms. hommissa kielitaito ei ole tärkeä. On parempi, että pakolaiset ja muut maahanmuuttajat pääsevät työelämän pariin ja tuntevat tekevänsä jotain hyödyllistä. Osa oppii kielen ja osa ei. Eiväthän monet Floridaan muuttaneet kuubalaisetkaan ole oppineet englantia tai Ruotsiin muuttaneet suomalaiset ruotsia, vaikka ovat asuneet vieraassa maassa 40 vuotta. Seuraava sukupolvi sen sijaan hallitsee täydellisesti kielen.

Voisiko sivareille opettaa bussilla ajoa?
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Siivous tms. hommissa kielitaito ei ole tärkeä. On parempi, että pakolaiset ja muut maahanmuuttajat pääsevät työelämän pariin ja tuntevat tekevänsä jotain hyödyllistä. Osa oppii kielen ja osa ei. Eiväthän monet Floridaan muuttaneet kuubalaisetkaan ole oppineet englantia tai Ruotsiin muuttaneet suomalaiset ruotsia, vaikka ovat asuneet vieraassa maassa 40 vuotta. Seuraava sukupolvi sen sijaan hallitsee täydellisesti kielen.

Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä! Ongelma on kuitenkin tosiaan se, että työnantajille nämä suomea osaamattomat eivät usein kelpaa. Olen kuullut työkkärin virkailijoiden kertovan kuinka vihaiset työnantajat soittelevat työkkäriin, kun ovat pistäneen siivoojan paikan auki mollin sivuille - ja sitä hakee vain 50 ulkomaalaista! Joillekin työnantajille kun kelpaisi vain suomalaisen näköinen, täydellistä suomea puhuva, Suomen kansalainen - ja palkkaa tarjotaan 7€/h...
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Voisiko sivareille opettaa bussilla ajoa?

Varmaan teoriassa kyllä, mutta sitä ennen pitäisi siirtää bussiliikenne takaisin Helsingin kaupungille, sillä sivareita töihn ottava tahohan ei saa olla voittoa tuottava (tai siihen pyrkivä) yritys.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Koeaika loppuisi kolmen viikon päästä ja jään kesälomalle viikon päästä. Mitään ei ole mihinkään suuntaan kuulunut, miten tässä itseasiassa toimitaan?

Muistan kuulleeni, että koeajallakin irtisanominen pitää tehdä kirjallisesti. Siitähän liikkuu muutenkin monenlaista epämääräistä ja ilmeisesti myös väärääkin tietoa, kun ei se ihan niinkään taida mennä, että työnantaja vain toteaisi "lähde menee, kun vielä on koeaika."

Kannattaisiko kysyä jotain tai palata vain työmaalle loman jälkeen? Voiko lomalta palatessa odottaa työpöydällä toi kotona postitse tullut ilmoitus? Kelpaako soitto tai tekstiviesti reissun päälle?

Niin, kyllähän tämä kieltämättä hieman stressaa. Noin sinänsä toki työsopimuskin on vain pala paperia ja firma saa helposti työntekijänsä ulos, mutta antaisi se kai edes mitään suojaa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Niin, kyllähän tämä kieltämättä hieman stressaa. Noin sinänsä toki työsopimuskin on vain pala paperia ja firma saa helposti työntekijänsä ulos, mutta antaisi se kai edes mitään suojaa.

Onko sulla sitten jotain oikeita syitä uskoa, että heillä olisi halua purkaa sopimus koeajalla? Kyllä se on yleensä aika helposti aistittavissa, jos jotain tuollaista on tapahtumassa. Koeaika on kyllä molemmille osapuolille erittäin helppo väline, mitään perusteluitahan ei tarvitse esittää.

Tietysti aina voi tehdä "harritikkaset" ja vajota maan alle. He voivat lähettää sen sinulle loman aikana kirjattuna postitse, mutta jos et hae sitä niin saat 2 vk peliaikaa. Ilmoituksen katsotaan tulleen sulle kahdessa viikossa perille, vaikket hakisi. Ilmoitus työpöydällä palatessasi on jo myöhäistä, ilmoituksen pitää olla sulla perillä ennen koeajan loppua.

Ei kannata kysellä mitään, kannattaa vain palata töihin loman jälkeen ellei muuta sanota.
 

scholl

Jäsen
Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä! Ongelma on kuitenkin tosiaan se, että työnantajille nämä suomea osaamattomat eivät usein kelpaa. Olen kuullut työkkärin virkailijoiden kertovan kuinka vihaiset työnantajat soittelevat työkkäriin, kun ovat pistäneen siivoojan paikan auki mollin sivuille - ja sitä hakee vain 50 ulkomaalaista! Joillekin työnantajille kun kelpaisi vain suomalaisen näköinen, täydellistä suomea puhuva, Suomen kansalainen - ja palkkaa tarjotaan 7€/h...

Fakta on se, että osa duuneista ei kelpaa suomalaisille. Sen sijaan moni joka on ikänsä asunut huonon sosiaaliturvan maassa ja tehnyt pitkää työpäivää ansioiden perustuen esim. juomarahoihin, aloittaa varmasti mielellään 7-8 euronkin ansioilla. Ja jos on nälkä edetä niin pärjää.

Lääke tuohon lienee ainoastaan ja vain se, että ulkomaalaiset perustavat firmoja. Vaadittaisiin vain se alkupääoma, koska suhteita lienee saada lisätyövoimaa uusista maahanmuuttajista. Lopulta asiakasta kiinnostaa kuitenkin ensisijaisesti se hinta. Siis jos siivouksen laatu on kohtuullinen niin hinta ratkaisee. Mietitäänpä esim. pesulapalveluita. Jos vien 7-8 kilon säkin lakanoita pesulaan niin kiinnostaako minua, puhuuko tiskin takana oleva tyyppi suomea vai kiinaa. Pääasia, että aika on kohtuullinen (kuten esim. 1vko vs. Solin yli 2vkoa) ja hinta on sopiva. Mitään laatueroja ei ole nähtävissä.

Jossain määrin surettaa se 50 ulkomaalaista, joiden motivaatio kärsii varmasti, jos perushommiakaan ei saa, kun ei osaa täydellisesti lausua Kalevalaa. Hemmetin vaikea sopeutua tuossa tilanteessa yhteiskuntaan. Alussa varsinkin motivaatiota työntekoon olisi takuulla.

En ymmärrä tuota sivarilakia. Eikö valtiolla tai kunnilla voisi olla sitten yritys, joka on voittoa tavoittelematon ja sieltä voitaisiin vuokrata työntekijöitä voittoa tavoitteleviin yrityksiin. Onhan se kuitenkin palvelua veronmaksajille, jos toimivat esimerkiksi kuljettajina tai muissa tehtävissä, joihin vanhempaa väkeä on vaikea saada töihin.
 
Tähän ulkomaalaisten työllistämiseen sen verta, että ainakin tässä raksalla toimivassa firmassa jossa olen töissä, vaaditaan sen takia melko sujuvaa suomen kielen taitoa, että pomot voivat olla varmoja että annetut työt tehdään oikein, oikeassa paikassa ja vaaditussa ajassa. Muutama tapaus on ollut sellainen että ei suomeksi eikä englanniksi annetut ohjeet ole menneet perille. Ja muutama veijari väitti sitäkin että ei ymmärrä suomea kunnolla, mutta pomo tavoitti veijarit tauolta puhumassa sujuvaa suomea muitten duunareitten kanssa, yrittivät väittää huonoa kielitaitoaan syyksi paskaan työnjälkeen.
 

scholl

Jäsen
Eikö heitä voi laittaa raksalla työpariksi suomalaisen kanssa? Täällä kävi viime talvena joissain venttiiliasennushommissa aku ankka ja suomalainen. Se toimi niin, että suomalainen jutteli asukkaan kanssa ja sitten ne teki ilmeisesti ne hommat kahdestaan. Eikä ollut mitään ongelmia.
 
Osa töistä kun on sellaisia että niihin riittää yksi henkilö. Eikä nämä työt ole mitään paskahommia vaativat vain sen verran kielitaitoa ja oma (maalais)järkeä että kykenevät suoritumaan näistä annetuilla ohjeilla. Raksalla on meidän firmalle annettu lupa tiettyyn määrään työmiehiä. Tällä miesmäärällä mitä on annettu on yleensä niin paljon tekemistä että hyvä kun kaikki keretään päivässä tekemään. Tämä ei jätä hirveästi aikaa kielikylpyjen antamiseen.
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Yllättävän vähän käytetty (tällä hetkellä vain 3838 henkilön esittelyt, kun työttömiä työnhakijoita sentään rutosti) palvelu on Työvoimahallinnon CV-netti, joka ainakin omalla kohdallani johti nykyiseen pestiin. Suosittelen siis!
 
Pakko palata takaisin tähän ketjuun.

Laittelin aikaisemmin, että kaipailisin apua ja vinkkejä työn löytämiseen ja niitähän sitten tulikin.

Jostain syystä Inexiltä ilmoittivat, että tällä hetkellä ei voida tarjota töitä. Samalla jouduin esimiehen töykeän käytöksen vuoksi ottamaan hatkat nykyisestä työpaikastani, jonka sopimusta siis oli vielä syyskuun loppuun asti. Koeajan turvin pääsin liukenemaan kuitenkin helposti siitä.

Nyt olen siis vailla työtä ja asuntoa, toiveissa olisi se muutto pk-seudulle, mutta ilman töitähän tuo ei tule onnistumaan. Säästöjä on, mutta työpaikan saanti on mielestäni tärkein edellytys asunnon saamiseen.

Nyt pikaisia neuvoja kaipailisin, mistä kannattaisi yrittää. Suuriin puljuihin (Koff yms) lähtee huomenna uusi soittokierros menemään, mutta jos teillä on jotain paikkoja suositella ja ehdottaa, niin olen kuulolla.

edit: selvennykseksi vielä, että töitä etsin mieluiten kerava-vantaa-helsinki-akselilta.
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt pikaisia neuvoja kaipailisin, mistä kannattaisi yrittää.
Jos tylyhelpot mutta samalla suht nihkeät aspahommat kiinnostaa, soittelisin Elisa-Sonera-DNA-Welho akselin läpi. Yleensä päällä on kokoajan haku puhelimeen vastailemaan. Kaksi vuotta tuota hommaa tein, ei lainkaan niin pahaa kuin olisi voinut kuvitella.

Toinen vaihtoehto on sitten respahommat vartiointifirmoilla, esim G4S. Kihlatun sisko haki juuri ja sanoi, että firmalla on pysyvä haku päällä näihin duuneihin.

Jos taas enemmän fyysiset hommat kiinnostaa kannattaa soitella muuttofirmat läpi. Niemellä on ainakin tähän asti ollut kokoajan haussa muuttomiehiä, vaihtuvuus on niin suurta.

EDIT: Haettiin (ja saatiin) muuten myös kämppä Helsingistä ja siinäkin on omat kikkansa. Hienoa oli näytöissä käydä, kun jonoa oli parhaimmilaan pari sataa ihmistä.
 
Viimeksi muokattu:

Analysoija

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Eskolan Eskot, KPV, Öja-73
Mä hain Helsingistä kämppää siten että pistin "vuokrata halutaan" palstalle Hesariin ilmoituksen että etsin asuntoa. Hinnan ja että kaksio. Tuli sinä päivänä 29 soittoa. Seuraavana vielä viisi.

Ilmoituksen hinta oli 20,30 euroa.

Parhaan valitsin ja viikon päästä muutan.
 

Analysoija

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Eskolan Eskot, KPV, Öja-73
En ymmärrä tuota sivarilakia. Eikö valtiolla tai kunnilla voisi olla sitten yritys, joka on voittoa tavoittelematon ja sieltä voitaisiin vuokrata työntekijöitä voittoa tavoitteleviin yrityksiin. Onhan se kuitenkin palvelua veronmaksajille, jos toimivat esimerkiksi kuljettajina tai muissa tehtävissä, joihin vanhempaa väkeä on vaikea saada töihin.

Olen kanssasi samaa mieltä.

Tässä olisi hyvä esittää vastakysymys, miksi kuljettajiksi on vaikea saada ammattitaitoista henkilökuntaa?

Itse toimin kuljettajana yhtiössä jossa ansaitaan noin 68 000 euroa vuodessa. Puolen vuoden koulutuksella. Ammattitaitoani olen toki väärä henkilö arvioimaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Säästöjä on, mutta työpaikan saanti on mielestäni tärkein edellytys asunnon saamiseen.

Sinulla ei siis ole edes kiire, koska nälkä ei pääse yllättämään. Mene kiinteistöhuoltoon, stadi on täynnä firmoja.

Unohda ne suuret firmat, se varmasti tuntuu luonnolliselta aloituspaikalta, mutta sitten kun asiaa katsoo vähän järkevämmin niin sen tajuaa. Isoihin firmoihin on paljon hakijoita, kun taas niihin muihin paikkoihin on paljon helpompi päästä.

Mol.fi on paljon järkevämpi paikka etsiä töitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös