Töihin ulkomaille?

[Flu]

Olen kyllä sitä mieltä että 3kk, jopa lyhyempi aika kertoo sen arjen mitä se on. Koska kun kyseessä ei ole lomamatka niin silloin joudut heti hoitamaan ulkomailla virasto, pankki ym asiat kuntoon.Tämä siis vain minun mielipide. Asunnon vuokraus jos ei osta menee paikallisten kautta jne jitenka kyllä se arki tulee vastaan nopeastikin kun tiedostaa lähtiessä mihin ryhtyy. Lisäksi vaimo on tosissaan yrittänyt että viihtyisi täällä koska hän huomaa miten itse viihdyn ja olen onnellisempi kuin koskaan Suomessa mutta kun haluaa takaisin kotiin niin ei sille mitään mahda. Toisaalta kyllä häntäkin ymmärrän.

No todellakaan ei 3kk kerro mistään mitään. Tuossa ajassa on lähes joka paikassa kiinnostavia mestoja mihin mennä, yleensä löyttyy vielä paljon viranomaisyllätyksiä eikä merkittäviä ihmissuhteita pysty muodostamaan. Jos tuota aikaa ei kestä ulkomailla perheen kanssa niin on kyllä aika luuseriasenteella liikkeellä. Ymmärrän kyllä, jos kyse on saudeista tai jostain Intian periferiasta - mutta Euroopassa.... haloo.

 

[Jerry100]

No todellakaan ei 3kk kerro mistään mitään. Tuossa ajassa on lähes joka paikassa kiinnostavia mestoja mihin mennä, yleensä löyttyy vielä paljon viranomaisyllätyksiä eikä merkittäviä ihmissuhteita pysty muodostamaan. Jos tuota aikaa ei kestä ulkomailla perheen kanssa niin on kyllä aika luuseriasenteella liikkeellä. Ymmärrän kyllä, jos kyse on saudeista tai jostain Intian periferiasta - mutta Euroopassa.... haloo.

No en mä sitä nyt itse noin dramaattisesti näe. Itse en keksi enää mitään merkittävää muutosta mitä täällä arkeen voisi tulla kuin mitä nyt 3-4kk aikana on oltu. Ja kyllä vaimo täällä pystyisi olemaan ja sen kyllä kestäisi mutta se että hän ei olisi onnellinen koti-ikävän takia ja siksi haluaa pois.

Onko tiellä siellä jotain toimintaa, johon voisi lasten kanssa mennä mukaan, siis jos vaimo on kotona lapsien kanssa. Siis sellaista, jossa tutustuisi paikallisiin, ja jota voisi kuitenkin lasten varjolla hommailla, vähän kuten Suomessa perhekerhoja seurakunnilla yms. Tai ihan suomalaistakin seuraa vaikka jonkin merimieskirkon toimesta. Toki en tiedä, millaisessa paikassa olette, joten heittelen vain näitä.

Voi olla, että hitaammin syttyvä ei lopulta halua ollenkaan pois, kun ensin voittaa ikävän.

Hyviä heittoja ei siinä mitään. Ja varmasti jotakin löytyy kun alkaa etsimään niin jotakin sellaista. Nyt tuli yhtenä vaihtoehtona sellainen että pitäisi hoitaa työkuviot Suomessa siihen malliin että pääsisi muutaman kerran vuodessa vaikka työmatkalle tänne, ja näin pois Suomesta.
Aika näyttää hyvin pitkälti suuntaa.

 

[Remy Martin]

CV palvelut

Vähän ehkä ohi aiheen mutta pistän kysymyksen silti tänne. Tietääkö kukaan hyvää palvelua joka tekisi kunnollisen ansioluettelon englanniksi ja suomeksi? Tarkoitan nyt asiansa osavaa tahoa, en mitään opiskelijaa joka väsää näitä kavereilleen iltaisin. Luonnollisesti olisin valmis hyvästä lopputuloksesta jonkun verrankin maksamaan.

Asia tuli mieleeni kun luin tutkimuksen rekrytoijista ja siinä saatiin kiistattomaksi tulokseksi että ammattilaisten kirjoittamat CV:t hakkasivat itsetehdyt satanolla. Tarpeetonta varmaan kertoa että itsellä on juuri omatekele ja kun ei kerran kirjallinen viestintä kuulu vahvuuksiin, tämän voi ehkä palstan lukijatkin todeta, niin ammattilaisen avulle olisi tarvetta.

 

[julle-jr]

Asia tuli mieleeni kun luin tutkimuksen rekrytoijista ja siinä saatiin kiistattomaksi tulokseksi että ammattilaisten kirjoittamat CV:t hakkasivat itsetehdyt satanolla. Tarpeetonta varmaan kertoa että itsellä on juuri omatekele ja kun ei kerran kirjallinen viestintä kuulu vahvuuksiin, tämän voi ehkä palstan lukijatkin todeta, niin ammattilaisen avulle olisi tarvetta.

En valitettavasti osaa vastata varsinaiseen kysymykseesi, mutta kysymyksesi osoittaa, että työnhaussa, kuten ei monessa muussakaan tilanteessa todellakaan aina ole hyödyksi olla oma itsensä, vaikka niin usein väitetään. Oma itsensä kannattaa olla vain silloin, kun se oma itsensä on jotain positiivista. Esimerkiksi minä joudun töissä olemaan usein jotain muuta kuin oma itseni, en esimerkiksi voi läheskään aina sanoa asiakkaalle, että hän on mielestäni idiootti ilman ajattelukykyä. En, vaikka kuinka todellinen minäni niin sanoisi.

 

[Naurava Sika]

Itseä voisi kiinnostaa duuni öljynporauslautalla. Hyvin palkattua hommaa, tiemmä, mutta tietääkö joku miten sinne voisi hakea? Otetaanko sinne yleensäkään suomalaisia rasvaniskoja?

 

[Remy Martin]

Itseä voisi kiinnostaa duuni öljynporauslautalla. Hyvin palkattua hommaa, tiemmä, mutta tietääkö joku miten sinne voisi hakea? Otetaanko sinne yleensäkään suomalaisia rasvaniskoja?

En osaa sanoa miten öljynporauslautoille tulisi hakea, mutta kyllä niissä hommissa ilmeisesti suomalaisia on. Aika paljon pitää olla erilaisia helikopterista pelastautuminen yms. kursseja käyty ennen niihin hommiin pääsee kultaa vuolemaan. Tietenkin työnantajalin varmasti kurssittaa jos saat vaan ne vakuutettua pätevyydestäsi.

 

[pernaveikko]

Itseä voisi kiinnostaa duuni öljynporauslautalla. Hyvin palkattua hommaa, tiemmä, mutta tietääkö joku miten sinne voisi hakea? Otetaanko sinne yleensäkään suomalaisia rasvaniskoja?

Eiköhän suomalaisilla ole hyvä maine norjalaisten silmissä muutenkin kuin viinan vetäjinä. Tietenkin sinne otetaan suomalaisia niin kuin keitä tahansa. Vaikka en asiaa varmasti tiedäkään, niin tuskin niillä on mitään mustaa listaa kansalaisuuksista mitä ei palkata. Jotkut toisaalta eivät ehkä saa työlupaa, mutta noin muuten.

http://lmgtfy.com/?q=oil+refinery+jobs+norway

(Linkki vie tuloslistaan mistä löytyy neuvoja)

 

[Amerikanihme]

Teimme sen päätöksen että palaamme Suomeen koska vaimolla on niin kova koti-ikävä. Itseäni harmittaa todella paljon tämä koska noin viikon täällä olon jälkeen tajusin sen että tämä on se paikka missä itse haluaisin olla todella pitkään.

Kai tämä on henkilökohtaista, mutta ehkä sinkkuna ei koti-ikävä ole niin suuri ongelma? Tai en tiedä. Itse olin kesävaihto-oppilaana Floridassa 1983 kuusi viikkoa, oli ihan käsittömättömän hieno paikka suomalaiselle simppelille maalaispojalle joka ei ollut Tukholmaa ja Skibotnia kauempana Suomen rajojen ulkopuolella koskaan käynyt. Mutta kaikki muut Floridassa olleet samassa porukassa tulleet olivat parin kolmen viikon jälkeen ihan tautisen koti-ikäväisiä. Siis halloota vaan? Pääsee Suomen -30 asteen pakkasista palmujen alle Disney Worldiin, ja ai, kun on äitiä ikävä heti. Mutta kukin tavallaan kai. Minulle ei tullut koti-ikävä silloin, eikä koskaan Floridassa 1990 opiskeluni aloittaneena sen jälkeenkään. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettäkö Suomea jotenkin vihaisin, ei, ainahan sillä kotimaalla on pysyvä paikka sydämessä ja sotaveteraanien kunnioitus kohdallaan, ja tiettyjä asioita Suomesta kaipaa, kuten ruokaa ja sen sellaista. Mutta minulle nyt tärkeämpää on aina ollutkin uusien paikkojen näkeminen kuin sosiaalisten ryyppyporukkasuhteiden järjestely (jota siis en harrasta juuri lainkaan), joten ehkä siinä syy. Sanoisin, että sinkkuna rohkeasti vaan unelmamaahasi opiskelemaan tai töihin.

Ja osanottoni Jerry100.

 

[Snakster]

No en mä sitä nyt itse noin dramaattisesti näe. Itse en keksi enää mitään merkittävää muutosta mitä täällä arkeen voisi tulla kuin mitä nyt 3-4kk aikana on oltu. Ja kyllä vaimo täällä pystyisi olemaan ja sen kyllä kestäisi mutta se että hän ei olisi onnellinen koti-ikävän takia ja siksi haluaa pois.

Mitäköhän koti-ikävä tässä tapauksessa tarkalleen ottaen mahtaa tarkoittaa, kun käsitteenä koti-ikävä on aika epämääräinen ja abstrakti? Kaipaako hän joitain tiettyjä ihmisiä, paikkoja, säätä vai sitä, että saa asioida omalla äidinkielellään? Vai sitten kenties jotain ihan muuta. Onko merkittävä osa elämää ollut kodin ulkopuolella ja nyt tätä osiota ei ole laisinkaan, vai onko telkkarissa huonoa ohjelmaa, kuten joillain NHL-kiekkoilijoilla on Suomessa ollut tilanne?

Koti-ikävän konkretisointi voi myös auttaa pääsemään siitä yli.

 

[kananlento]

Koti-ikävän konkretisointi voi myös auttaa pääsemään siitä yli.

Tätähän se on. Itselläni on ulkomailla useinkin kaipuu Koti-Suomeen ja lähinnä kaipaan perhettä ja kavereita. Suomea on oppinut arvostamaan käsittämättömän paljon ulkomailla asuessa, mutta silti kaikkeen osaa mukautua kunhan sisäistää sen, että asiat toimivat ulkomailla eri tavalla kun Suomessa.

Läheisten kanssa on kuitenkin vaikeampaa vaikka nykypäivänä pystyykin olemaan Skypen, Facebookin ja Viberin ja kaiken muun avulla kohtuu hyvin yhteydessä. Matkat Suomeen on kuitenkin ainakin itselleni varsin tärkeitä säännöllisin väliajoin. Jos Euroopassa on, niin liputkin saa melkein junalippujen hintaan nykyään.

Harmi Jerry100:n kannalta, jos et pääse kokemaan kyseistä paikkaa kun noin selkeästi on osunut omaan makuun.

 

[Jerry100]

Mutta minulle nyt tärkeämpää on aina ollutkin uusien paikkojen näkeminen kuin sosiaalisten ryyppyporukkasuhteiden järjestely (jota siis en harrasta juuri lainkaan), joten ehkä siinä syy. Sanoisin, että sinkkuna rohkeasti vaan unelmamaahasi opiskelemaan tai töihin.

Sehän tässä onkin. Jos ei olisi lapsia niin kyllä tämä poika taitaisi jäädä tänne. Sitä en pystyisi antamaan itselle anteeksi jos jäisin tänne ja äiti palaisi Suomeen lapsien kanssa yksinhuoltajaksi. Koen olevani sen velkaa pojille ja tulisihan varmasti itselle kova ikävä poikia. Ihan helvetinmoinen ikävä. Sanotaan että saman henkiset löytää aina toisensa niin kyllä se oli paljon muutakin kuin kännäilyä. Pelattiin pokeria, käytiin kaffettelemassa, pelattiin biljardia jne. Tosin nämäkin kaikki kaverit oli sinkkuja.
Mutta sanoisin myös että jos olet sinkku ja haluat koittaa toisessa maassa eloa niin anna palaa vaan. Voi jopa olla että vihdyt pitkään reissulla.

Mitäköhän koti-ikävä tässä tapauksessa tarkalleen ottaen mahtaa tarkoittaa, kun käsitteenä koti-ikävä on aika epämääräinen ja abstrakti? Kaipaako hän joitain tiettyjä ihmisiä, paikkoja, säätä vai sitä, että saa asioida omalla äidinkielellään? Vai sitten kenties jotain ihan muuta.

Koti-ikävän konkretisointi voi myös auttaa pääsemään siitä yli.

Joo tätä mäkin olen koittanut selvitellä mutta ihan tarkkaa vastausta en ole saanut mutta se on ystävien näkemistä (äidillä on tiivis ystävä verkosto jonka kanssa on paljon tekemisissä) ja suuri osa ystävistä on tullut juuri äidiksi hetki sitten ja he ei ole vielä halukkaita matkustelemaan noin pienen vauvan kanssa. Kieli se ei ole koska vältämme molemmat paikkoja missä voisi kuulla Suomea.
Juuri eilen soitimme skypen kautta omalle siskolleni ja sitten anopille ja vaimon siskolle, tuli kyllä sellanen olo että ei edes ollut ikävä, tuli enemmänkin sellainen olo että "kiva kun soititte soitellaan taas toiste". Eli kiva oli kuulla kuulumiset ja sitten täällä elämä jatkuu.

Jos jotakin positiivista Suomeen tulossa niin pääsee kattoon ainakin playoff kiekkoa ja Lukko ei EHKÄ tipu sääleissä suoraan kahdesa matsissa :)

 

[Carlos]

Hyviä pohdintoja täällä, kinkkisiä asioita. Itse olen asustellut "ulkomailla" yhteensä jo vajaat kymmenen vuotta, eli heittämällä valtaosan työelämästäni, enkä ole vieläkään keksinyt vastausta.

Aikoinaan kun kävin ensimmäisen kerran vähän pidemmällä työmatkalla ulkomailla, niin kotiin palatessa oli niin tippa linssissä ja "Suomi on mun kotimaa" mielessä

Sitten muutin ensimmäisen kerran (sinkkuna) läntiseen Eurooppaan, verovapaaseen autoon kamat mukaan ja laivaan. Uusi ja pelottavakin tulevaisuus vieraalla maalla odotti, en oikeastaan tiennyt yhtään mitään mitä odottaa. Kun pari kuukautta meni, muurit jotenkin murtui ympäriltä ja alkoi ymmärtää että ei nämä "ulkomaat" ole sen kummempia kuin Suomikaan, kieli on vaan vähän outo, mutta kyllä tämä tästä.

Kuukaudet vieri, vaihdoin taas maata, ja taas oli orpo olo puserossa, mitään muuta pysyvää ei ollut elämässä kuin se taxfree-auto ja suomalainen kännykkä. Eteenpäin sano Mannerheim. Jälleen kuukaudet vieri, elämä ulkomailla alkoi maistumaan, isossa ja suht. vapaamielisessä biletyskaupungissa oli sinkkumiehen kiva olla, kavereitakin alkoi siunaantua. Aloin nauttia "maailman metropoleista". Tosin siinä samalla haukuin kohdemaat yleensä aina pystyyn, koska Suomessa vaan kaikki asiat toimii niin hyvin.

Taas meni kuukausia, ja taas vaihdettiin maata, mutta nyt vaikutti siltä että olin löytänyt oman palani taivasta. Ensinnäkin adrenaliini suonissa tuntui hyvältä, oli mahtavaa olla aito maailmankansalainen, paahtaa tukka putkella ympäriinsä. Toisekseen uusin asuinmaa tuntui mahtavalta, liksa hyvä, hieno työ-ympäristö, talliin ilmestyi jo punainen avo-sportti sen taxfree auton viereen (joka ei enää tässä vaiheessa ollut taxfree). Elämä hymyili. Meni vuosi. Sitten aloin tajuta että en taida löytää täältä elämänkumppania, jotenkin paikalliset naiset ei oikein syvemmin tykkää meikäläisestä. Siinä samalla alkoi kaivata suomalaisia paikannimiä, musiikkia, televisiota, asiakaspalvelua, byrokratiaa, pankkeja, ja tietysti eniten kaikista, kuningas jääkiekkoa. Vielä tarkemmin, kyllä jääkiekkoa on täälläkin, mutta kaipasin HIFK:ta.

Pisteenä i:n päälle sitten löytyi suomalainen tyttöystävä, ja ennenkuin huomasinkaan oli edessä muutto Suomeen. Mahtava tunne muuttaa takaisin kotiin. Tosin kun vaimon (silloin vielä tyttöystävä) kanssa käytiin tekemässä "amazing race" tyyppinen autonhakureissu, tyttöystävä kysäisi että eikös me voitais joskus vaikka asua täällä, vaikuttaa ihan kivalta? Tuumasin että eläkkeellä sitten, mä oon nyt just lähdössä täältä.

Meni 2 vuotta, ja kaikki kultaiset muistot ja ruusuntuoksuiset kaipuut oli karisseet pois. Suomi EI ole niin ihana kuin se ulkomailla ollessa tuntuu, itse asiassa olin koko sen 2 vuotta jo täysi "alieni", suomenkieliset termit vähän hukassa, ja kaiken huipuksi olin vielä olevinani jotenkin (muiden mielestä) parempi tyyppi kun oikein ulkomailta tulin suoraan välijohtoon. Eli en enää kokenut olevani omieni joukossa, minua hyljeksittiin.

Sitten tuli YT:t, laskin 1+1 ja aloin hakea taas paikkaa ulkomailta. Tällä kertaa oli kuitenkin jo vaimo + 2 lasta, joten ajauduimme todella hajottavaan etäheiluntaan, lähes viikottain reissasin Suomen ja uuden työmaan välillä. Ei tätä kauaa jaksaisi, joten alettiin suunnitella että perhe tulee mukaan sinne missä olen. Ei oikein sopimusneuvottelut luistaneet, joten laajensin hakukohteita, ja lopulta edessä oli paluu Sveitsiin. Tällä kertaa koko elämä pakattiin täysperävaunurekkaan, vaimo ja 3 lasta koneeseen, järjestettiin uusi auto odottamaan Zürichin lentokentälle ja menoksi.

Tällä tiellä on nyt oltu viitisen vuotta, ja oikeastaan vasta nyt voisin sanoa että alkaa avautumaan tämä maa. Aikaisemmin sitä vaan luuli tietävänsä jotain, ihmisetkin on vähän vieraskoreita ja uteliaita, mutta nyt on päässyt jo täysillä arkeen kiinni. Ja se kuva on kyllä kokolailla erilainen verrattuna siihen mitä se oli tyyliin 2 vuoden jälkeen.

Siis juu, maa on vauras, kaikki toimii, oikeudenmukaisuus, turvallisuus ja yksilönvapaus on arvossaan. Liksat on hyvät, verot matalat, autot halvat, maisemat hienot, maantieteellinen sijainti fantastinen.

Mutta siinä samalla mihin vasta nyt on alkaneet silmät aueta, maa on erittäin tylsä, ihmiset ovat todella suppeakatseisia, katkeria kateellisia riittää ihan siinä missä Suomessakin, hulluja tuntuu riittävän aika paljon (siis ihan oikeita mielenterveysongelmaisia), itsemurhatilastot ovat korkeat, ja meistä ei vaan tule ikinä sveitsiläisiä. Kun samat ihmiset ovat asuneet samoissa taloissa samoissa laaksoissa samojen naamojen keskellä yli 1000 vuotta, niin on ihan turha kuvitella että jonain päivänä kokisit oikeasti yhteenkuuluvuutta, tai olisit oikeasti tervetullut. Päinvastoin meidän näkökulmasta muukalaisviha ja rasismi alkoi herätä vasta tyyliin neljän vuoden kohdalla, siihen asti meni oikein mukavasti. Niin naapurustossa kuin lasten kouluissakin.

Aikamme olemme tilannetta vitutelleet, ja sitten tuumasimme että hei, muutetaans hiukan lähestymistapaa. Suomalaiset on käsittääkseni ainoa maailman kansa, johon on jostain syystä periytynyt tämä "maassa maan tavalla" lötinä. Kaikki muut kansalaiset ovat ylpeitä itsestään ja juuristaan, eivätkä todellakaan mene uuteen maahan "integroitumaan", vaan levittämään sinne omaa kulttuuriaan. Miksi suomalaiset eivät kunnioita omaansa sen verran että olisivat siitä ylpeitä?

No, päätimme siis tehdä tämän. Otamma nykyisestä kotimaastamme irti ne edellämainitut hyvät asiat, tämä on loistava tukikohta elämiseen, mutta jos meille näytetään kuvainnollisesti fingeriä, niin vedetään sitten takaisin vastapalloon. Emme ole sveitsiläisiä, emme tule olemaan sveitsiläisiä, me olemme suomalaisia ja ylpeitä siitä. Suomi on loistava tänä muistojen pohjolana, meillä on siellä loma-asunto, käydään aina lomille, mummot asuu siellä, Suomesta nauttii eniten kun vaan viettää siellä laatuaikaa.

Arjen rutiinit vedetään läpi täällä nurkkapatrioottien perslävessä, nautitaan niistä hyvistä puolista, mitä kyllä riittää. Ja sitten vapaa-aika käytetään matkustellen ympäriinsä, nauttien elämästä. Ei kukaan pakota juurtumaan tänne, tai edes yrittämään sitä. Ja välillä Suomesta saa tarpeekseen jo sillä kuukauden kesälomalla, sitten muistaakin ettei sitä nyt niin älyttömästi tarvitse kaipailla, välillä jopa kokonaan päinvastoin.

Mitähän tällä pitkällä sepustuksellani halusin sanoa? Sitä vaan että ulkomaille muutto on tunteiden ja kokemusten sekamelskaa, mutta ehdottomasti sen arvoista. Maailma on suuri ja ihmeellinen, sitä kannattaa kyllä komuta. Koti-ikävä on petollinen tunne, sille ei kannata antaa periksi liian helposti. Kun muutatte ulkomaille, miettikää että miksi haluatte sitä, ja sitten kun se koti-ikävä iskee, miettikää onko se joku muuttunut miksi halusitte lähteä.

Sanon vaan että Suomeen paluu ei ole helppoa, eikä sille tielle kannata lähteä ellei ole TOSI varma siitä.

 

[Squit]

Sanon vaan että Suomeen paluu ei ole helppoa, eikä sille tielle kannata lähteä ellei ole TOSI varma siitä.

Siinä on niin hyvä lause että. Arki tulee joka maassa vastaan ja äkkiä kun se arki tulee ulkomailla, niin se kaipuu takaisin suomeen tulee mieleen todella herkästi. Silloin tulee mieleen juuri ne kaikista kultaisimmat muistot suomesta. Tulee mieleen mummolan pullantuoksut, kaverien kanssa pyöriminen, lumileikit lapsuudesta joulun alla jne. Ulkomailla oleminen on todellakin tunteiden vuoristorataa. Silloin kannattaa tehdä niin kuin Carlos sanoo, että ei todellakaan lähde takaisin kotiin ennen kuin on TOSI varma. Lisäksi kannattaa antaa aikaa päätöksille. Jos tuntuu että on varma ja kotio haluaa, niin antaa aikaa n. kuukauden. Mitään ei kannata tehdä kun tunteet on pinnassa ja ulkomailla se tulee usein, joka osaltaan säikäyttää monet. Jos myöhemminkin tuntee että haluaa kotiin niin se on sitten sydäntä myöten oikea päätös.

Äkkiä voi tulla ulkomailla mieleen kun ikävä iskee, että esim. "nyt tänäkin aikana voitaisiin olla kavereiden kanssa syömässä ravintolassa" ja sitten kun tulee suomeen niin huomaa, että käy kaverien kanssa oikeasti syömässä 1-2 kertaa vuodessa, kun aikataulut ei osu yhteen perheellisten kaverien kanssa sitten millään. Tämä esimerkkinä siis sille, että ulkomailla tulevan ikävä kohtauksen aikana tulee mieleen juuri ne kultaisimmat muistot.

 

[K. Pahero]

Todella hieno kirjoitus Carlos. Kiitos siitä. En ole tosin aikeissa muuttaa ulkomaille (ainakaan tällä hetkellä), mutta ajattelin antaa positiivista palautetta, kun ihmiset yleensä sitä niin harvoin antaa.

 

[Amerikanihme]

Carlosin kirjoituksesta tuli mieleen se "ongelma", että kun ulkomaille siirtyy esimerkiksi 20-30 vuotiaana, niin silloin jää ikääkuin väliinputoajaksi. Eli ei ole oikein suomalainen eikä ole sen toisenmaalainenkaan. Suomen kulttuuri on kehittynyt ja populaatio ja jopa kielikin sinä 22.5 vuoden aikana, jotka olen ollut ulkomailla. Ei minulla ole mitään tajua oikein nykybändeistä, TV-ohjelmista jne. Suomessa. Toisaalta sitten minulla ei taas ole tietoa oikein nykykotimaani historiasta, TV-sarjoista, urheilusankareista jne., joten en pysty niihinkään keskusteluihin osallistumaan. Joten lopputuloksena on, että tiedän vähän molemmista kulttureista ja maista, mutta en ole oikein ajan tasalla tai historian tasalla, joten en oikein tiedä kummastakaan tarpeeksi. Tätä nimittäisin väliinputoajaksi. Ja aika toivotonta sitä olisi opiskella kaikkea nykymaan historiaa jotta olisi vähän tajua siitä, mitä joku nimi tai termi tarkoittaa, tai toisaalta Suomen kehitystä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, että ymmärtäisin joidenkin uusien ilmaisujen taustoja tai nykybändien musiikkia. Joten siinä mielessä ei ole herkkua tämä maanvaihto, mutta kuten Carlos sanoi, pitää ottaa nämä hyvät puolet esille ja nauttia niistä.

Ja tosiaan, jääkiekko on yksi niistä asioista joita Suomessa kaipaan. Ei se joku Anaheim Ducks ole samalla tavalla rakas kuin Tepsi. Ja toki kaipaan sukulaisia ja ystäviä Suomesta, unohtui se mainita edellisessä kirjoituksessani.

 

[kananlento]

Mitähän tällä pitkällä sepustuksellani halusin sanoa? Sitä vaan että ulkomaille muutto on tunteiden ja kokemusten sekamelskaa, mutta ehdottomasti sen arvoista.

Loistava kirjoitus, kiitos siitä. Hyvä muistutus siitäkin, että oma muutama vuosi ulkomailla on loppupeleissä hirvittävän pieni aika ja tuntemukset kerkiää muuttua vuosien saatossa vielä moneen kertaan, olen sitten Suomessa tai ulkomailla.

 

[penkinlämmittäjä]

Ulkomailla työskentely on ollut haaveena jonkin aikaa jo. Eniten kiinnostaisivat Sveitsi ja Saksa. Kunnianarvoisa Carlos tuossa kertoilikin jo Sveitsistä, joka ehkä lähtökohtaisesti kiinnostaa eniten. Kaiketi paikallista kieltä tarvitsee jonkin verran osata? Missä muissa maissa on suomalaiseen laatuyhteiskuntaan tottuneen hyvä asua. Pikkusisko asuu Italiassa, jossa hänellä on poikkeuksellisen hyvä tilanne työllisyyden ja palkkauksen kanssa monipuolisen kielitaitonsa ja työmoraalinsa takia. Italia esimerkiksi ei kiinnosta yhtään minua. Minkälaisia maita mahtaa olla esimerkiksi Hollanti, Belgia jne? Minkälaisilla aloilla on suomalaiselle osaamiselle kysyntää? Parempi puolisko on joskus lapsena asunut Saksassa, joten siltä suunnalta on jonkinverran tietoa.

 

[Carlos]

Eniten kiinnostaisivat Sveitsi ja Saksa.

*snip*

Minkälaisia maita mahtaa olla esimerkiksi Hollanti, Belgia jne?

Sveitsi tuli jo about käsiteltyä, mutta tosiaan saksankieltä pitää osata edes auttavasti jos meinaa pärjätä Zürichin Bahnhofstrassen ulkopuolella. Monelle paikalliselle tuottaa suurta tuskaa puhua edes puhdasta saksaa, jostain vieraasta kielestä nyt puhumattakaan, eli jopa sveitsinsaksan alkeet on aika hyödylliset. Löytyyhän sitten tietty myöskin läntinen Sveitsi jossa puhutaan ranskaa, ja Ticino jossa puhutaan italiaa, jos ne taittuu paremmin. Mutta ko. osissa maata kulttuuri on jo aika hurjasti erilainen verrattuna Suomeen, että voi olla aika iso shokki. Saksankielinen Eurooppa on vielä aika lähellä Suomea kuitenkin.

Belgiassa on jokunen kuukausi tullut majailtua, monessa mielessä oikein kiva maa, ihmiset jotenkin maanläheisiä, hyviä bileitä, aika ulospäinsuuntautunut kulttuuri, hyvää ruokaa. Huonoina puolina sitten maa on aikamoinen takapajula, mikään ei oikein toimi kuten odottaisi, ja varsinkin bisneskulttuuri on äääääääääärimmäisen vanhanaikainen. Kaikenlaiset päälliköt ja johtajat on jumalhahmoja hierarkiassa, ja kokouksia joissa läpistään tyhjää on todella paljon. Aamusta iltaan palaveria toisensa perään, mikään ei oikein liiku.

Hollannissakin tullut asusteltua, on puolikkaan valovuoden edellä Belgiaa kehityksen tasossa, Schipholin lentokenttä on mistä tahansa suunnasta lähellä, fudiskulttuuri on hieno, myöskin erinomainen maa illanviettoon, syömiseen, bilettämiseen, kaikki osaavat englantia, maantieteellinen sijainti melko hyvä. Aika hyvin aikaansa seuraava maa mielestäni, liberaali moraali ja niin edelleen. Huonoja puolia sitten ihan järkyttävät ruuhkat aamuin-illoin koko maassa, jostain syystä koko Hollanti käy töissä eri kulmassa maata missä asuvat, ja menevät töihin autolla, yksin. Ja en jotenkin koskaan tottunut hollantilaisten töykeyteen, tykkäävät pamautella aika suoraan mitä ovat asioista mieltä. Eivät sitä pahalla tee, mutta kuuluu vaan kulttuuriin. Toisaalta tekee asiat helpoksi, kaksinaamaisuutta ei juuri esiinny. Isoja ruokakauppoja ei oikein tahdo olla, kävin välillä ihan huvikseni Belgian puolella Carrefourissa kun alkoi nyppiä huono valikoima.

Saksa taas on iso ja mahtava maa, sielläkin jonkun aikaa työskennelleenä voisin sanoa että tykkäsin kyllä kovasti. Saksalaiset osaa hoitaa asiat jämptisti, työskentely on suorastaan miellyttävää jos osaa arvostaa kuria, järjestystä ja tehokkuutta. Saksalaisilla on jopa aika hyvä huumorintaju kun siihen pääsee sisään. Huonoa on ihan hillitön verotus, ja esim. suomalaiset leimautuvat siellä herkästi itäblokin halpatyövoimaksi. Kohdellaan kyllä hyvin, mutta kovin jyrkkää urakehitystä ei kannata toivoa.

Mitä tuohon voisi sanoa, jos et osaa saksaa, niin ehkä joku Hollanti voisi olla paras vaihtoehto, Belgiakin ihan ok. Sveitsi ja Saksa sitten taas vähän jäykempiä maita, mutta auttava saksantaito on lähes välttämätön.

Kaikenkaikkiaan itse ainakin olen tykännyt keski-Euroopan koluamisesta, sitä tuntee jotenkin eri tavalla olevansa keskellä kaikkea, valtavirran mukana, keskellä elämää. Suosittelen lämpimästi.

Ja vielä disclaimer, nämä ovat vaan omia mielipiteitäni perustuen omiin mieltymyksiini, joku muu voi nähdä asiat kokonaan eri tavalla.

 

[penkinlämmittäjä]

Hollannista on jäänyt erittäin hyvä kuva, mitä siellä opintojaan tehneiltä olen kuullut. Byrokratia jne kiinnostaa. Kuinka helposti saa esimerkiksi perus terveydenhuoltoa ja osaavatko esim. lääkärit ja virkamiehet kiitettävästi englantia. Suomen ohella toistaiseksi englanti on se, joka taipuu hyvin. Muutamasta kielestä osaan jonkin verran sanoja ja ruotsista hieman lauserakennejuttuja. Kieli siis pitäisi opetella, mutta onko olemassa mahdollisuuksia saada työpaikka ilman paikallisen kielen osaamista?

Tähän alle vielä, että oli aihe mikä tahansa, niin sinulta löytyy apua. Arvostan!

 

[Carlos]

Hollannista on jäänyt erittäin hyvä kuva, mitä siellä opintojaan tehneiltä olen kuullut. Byrokratia jne kiinnostaa. Kuinka helposti saa esimerkiksi perus terveydenhuoltoa ja osaavatko esim. lääkärit ja virkamiehet kiitettävästi englantia.

No byrokratia Hollannissa on kyllä aika rajua ainakin aluksi, olen joskus muinoin siitä vissiin täällä Jatkoajassakin avautunut. Oleskelu/työluvan saamisen kanssa oli jotenkin mielettömän isoja ongelmia, piti hankkia ensin paikallinen sotu, mutta että sai sen niin piti olla lupa, ja että oli lupa piti olla sotu, mutta ennen molempia piti olla pankkitili johon taas tarvitsi sotun, jne. Ja lopulta päädyin ottamaan vain "työnhakuluvan" pariin kertaan joka oli helpompaa. Firman henkilöstö oli paikalla selvittämässä tapausta.

Pankkini, sanotaan vaikka ABM-Amro (nimi muutettu) oli yksi a-hole, mikään ei onnistunut koskaan siten miten puhuttiin tai oletti, lopputulemana sain tilinikin lopetettua vasta useita vuosia sen jälkeen kun olin poistunut maasta. Mutta oletan että kun jaksaa tapella ja saa kaiken stabiiliksi, niin sitten toimii ihan hyvin.

Autoa ei kannata viedä Suomesta, koska Hollannissa on aika kova autovero, ja tullin kanssa tappelu ei ole kivaa. Jo siitäkin syystä että tulli itsekään ei tiedä miten tuontiautojen kanssa pitäisi menetellä. Lopputulemana itselläni tulli lähetti faksin jossa sanoivat että "olkaa hyvä ja kertokaa meille miten aiotte toimia". Vastasin että "en tee yhtään mitään, olen muuttamassa maasta tulevaisuudessa". Olin paikalla vielä jokusen kuukauden, kukaan ei kysellyt perään.

Mutta kaikki nämä kommellukset kuuluu vaan siihen pakettiin, ei kannata ottaa liian henkilökohtaisesti. Nyt niille on ihan kiva naureskella. Lääkärissä en ole käynyt Belgiassa, Hollannissa tai Saksassa koskaan, sen verran perusterve jamppa, eli en oikein osaa kommentoida. Mutta veikkaisin että puhuvat kyllä englantia, Hollannissakin kun on tekstitetyt tv-ohjelmat niin eron kadunmiehen kielitaidossa näkee heti.

 

[Radiopää]

Hollanti on mukava paikka asua, mutta kotiutuminen vie aikaa. Oma tuttavapiiri muodostui valtaosin muista maahanmuuttajista, mikä saa olon tuntemaan vieraaksi, vaikka arkielämäni oli siellä. Hollantilaiset ovat tunnettuja siitä, että heidän lähipiirinsä saattaa pysyä samana lapsuudesta vanhuuteen. Piirit ovat pieniä ja yhtenäisiä, minkä takia ystävystyminen hollantilaisten kanssa ei ole helppoa. Vaikka suomalaiset ovat tunnettuja hiljaisuudestaan ja passiivisuudestaan, tutustuessaan suomalaiset ovat lämpimiä. Hollannissa asia on päin vastoin. Vieraille ollaan kohteliaita, mutta "sisälle" on vaikea päästä.

Nautin valtavasti asumisesta maassa, jonka kulttuuri ja luonto on aivan toisenlainen kuin Suomessa. Se korosti Suomessa käymisen nautintoa, kun mökkisauna ja puhuminen omalla äidinkielellä ei ollut jokapäiväistä. Jääkiekkoa en päässyt lomilla katsomaan kuin kerran, mutta elin nettiradion välityksellä tiukasti Lukon peleissä mukana. Yksi mieleenpainuva hetki Ramonan selostuksia kuunnellessa oli, kun selostaja Risto Leino lähetti terveisiä kaikille ulkomailla Lukon pelejä kuunteleville.

Firma, jossa olin töissä, siirrettiin toiseen maahan, jonne minua ei enää kiinnostanut lähteä. Päätin palata kotiin, mikä aluksi tuntui hyvältä päätökseltä, mutta nyt minua vaivaa suurempi ongelma kuin koti-ikävä, jota välillä Hollannissa koin. Ehdin tottua kansainväliseen kaupunkielämään niin voimakkaasti, että nyt koen kaipuuta takaisin. Siitäkin huolimatta, että Suomessa moni asia on paremmin kuin Hollannissa. Niinkin länsimaiseksi maaksi mitä Hollanti on, byrokratian määrä on jotain uskomatonta.

Läheisimmät kaverini ovat täällä, ja nautin joka hetkestä heidän kanssaan, mutta silti olen valmis lähtemään takaisin, kun sopiva työpaikka löytyy. Ehkä jo tänä keväänä, pudotuspelien jälkeen.

 

[pernaveikko]

Erittäin mielenkiintoista tarinaa byrokratiasta. Olen kuullut sanottavan "Saksaan on helppo muuttaa, mutta koitapa muuttaa sieltä pois."

Pitänee aika hyvin paikkansa.

 

[Turder]

Erittäin mielenkiintoista tarinaa byrokratiasta. Olen kuullut sanottavan "Saksaan on helppo muuttaa, mutta koitapa muuttaa sieltä pois."

Pitänee aika hyvin paikkansa.

Itse tein mm. niin, että en ottanut mihinkään laskuun (vakuutuksista sähkölaskuun) suoraveloitusta (työläs saada ne katkaistua ajoissa ja kuitenkin menee pari laskua turhaan), kännykkään otin prepaid-liittymän jne. Pankkitilin sai helposti suljettua kun sanoi muuttavansa toiseen maahan, samoin vesi/sähkö/lämpö-sopparit kun vain kävi paikan päällä ilmoittamassa asian. Muuttoilmoitus kaupungintalolla hoitui myös yhdellä käynnillä. Nyt kun muistelen niin taisin hoitaa nuo muuttobyrokratiat yhdessä arkipäivässä.

Varsinkin noista suoraveloituksista kuulin paljon "kauhutarinoita" ja sai pitkään taistella, että loppuivat ja sitten hyvittivät ylimääräisenä veloitetut rahat. Erityisesti puhelinyhtiöiden ja nettisopimusten kanssa tuntuu olevan eniten ongelmia.

 

[penkinlämmittäjä]

Alustavia suunnitelmia on aloitettu. Jos puoliso ei pääse ensi keväänä Suomessa lääkikseen, on melko todennäköistä muutto johonkin päin maailmaa. Tällä hetkellä vahvimmilla ovat Australia ja Uusi-Seelanti. Kilroy avustaa mukavasti näihin maihin lähtiessä maksutta ja kielitaito ei ole ongelma. Ajatuksena olisi viettää työvaihtovuosi Australiassa, joka takaisi pysyvän viisumin ja mikäli haluaa siirtyä Uuteen Seelantiin opiskelemaan, niin se käy helpoimmin pysyvän aussiviisumin kanssa. Uudessa Seelannissa taas on Aucklandissa erittäin arvostettu lääketieteellinen, johon ei ole tolkuttoman vaikea päästä sisään. Itselläni on tavallaan varsin odottavat fiilikset ja tulevaisuus tulee olemaan varsin jännittävä. Jo monta vuotta olen haaveillut työnteosta ulkomailla, muttei ole aiemmin käynyt pienessä mielessäkään muuttaa toiselle puolelle maapalloa. Istanbulissa törmättiin kuitenkin pariskuntaan, jonka naisosapuoli on suomalainen ja illanvieton yhteydessä oli paljon puhetta Australian systeemeistä.

Onko palstalaisilla kokemuksia maista edes pidempien lomailujen suhteen? Onko muuten järkevää kuljettaa kolmea kissaa toiselle puolelle maapalloa?

 

[RexHex]

Onko muuten järkevää kuljettaa kolmea kissaa toiselle puolelle maapalloa?

Australiassa on todella tiukka eläinkaranteenilaki. Eli kissojen maahan saaminen voi vaatia paljon muutakin kuin sormien napsautuksen.