Mainos

Tässä ketjussa vaadimme hallituksen eroamista

  • 185 861
  • 654

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Jatkoajan uutisen mukaan Aalto ja Savolainen ottavat vastuun TPS:n tämän kauden sukelluksesta ja eroavat TPS:n hallituksesta.

On aika ihmeellistä, että vain kaksi hallituksen jäsentä ottavat tuon vastuun (Koivu ei ottanut, vaan eroaa ihan muista syistä), ja esimerkiksi Ketonen, joka on profiloitunut todelliseksi "kummisedäksi" TPS:n nykytilanteen synnyttämisessä jatkaa näillä tiedolla ikäänkuin hän ei olisi mistään vastuussa. Kyllä Ketonen pitäisi ehdottomasti laittaa hallituksesta sivuun, jos aiotaan "puhtaalta pöydältä" jatkaa.

Kannattaisi muuten pikku hiljaa laskea, paljonko "Ketosen linja" oikeasti on TPS:lle tullut maksamaan: Seuran julkisuuskuva on sataprosenttisen negatiivinen sekä katsojien että sponsorien suhteen, joukkueen vetovoima eritoten suomalaispelaajien keskuudessa on yhtä lailla sataprosenttisen negatiivinen. Lisänä vielä neljä vuotta ilman play off-tuloja Turun kokoisella markkina-alueella. On muuten aika suuri summa, mutta mitään vain ei tunnu tapahtuvan muuta kuin että muutamat vastuuhenkilöt ovat nyt aivan aiheesta tajunneet häippästä pois TPS:n hallituksesta.

Lisäeroja perustellusti odottaen.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän aika suuri osa siitä kaikesta arroganssista joka tätä organisaatiota on leimannut ainakin ulospäin on henkilöitynyt juuri Aaltoon, joten on varsin hyvä että mies siirtyy sivuun. Mielenkiintoista nähdä ketä tilalle tulee.

MC Jugin sivuunastuminen myös hyvä asia, siitä en sitten olekaan niin varma onko hänen urheilupuolen vahvistamisensa ollenkaan yhtä jees.

Ketonen tuonne tosiaan jää, ja juttujen perusteella on kyllä yksi suurimmista mätäpaiseista tuolla. Harvoin on muuten näitä juttuja avattu sen enempää, joten nyt esimerkiksi aurajoki, kun sulla kerrankin näyttää tuota ensi käden tietoa miehestä olevan niin jaapa meidän muidenkin kanssa. Tämä "Ketosen linja" tuntuu olevan niin selkeästi muotoiltu siellä päässä että voisi jo vaikkapa perustaa aiheesta Wikipedia-sivun. It's your time to shine, anna tulla! :)

VMP-Savolaisesta vielä, olin jostain syystä siinä käsityksessä että kyseessä olisi ollut ns. tolkun mies verrattuna näihin muihin. Onko nyt käynyt niin että Klaanin tiputeltua jäsenmääräänsä on jonkinlainen ultimaattumi ollut että sieltä ns. oppositiostakin tulee yhden lähteä? Tämä siis pelkästään omaa mutuilua.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Noniin. Ensimmäinen selkeä johtotason vastuunotto moneen vuoteen palloseurassa.

Yhtiökokouksesta tulee todella mielenkiintoinen ja ratkaiseva jatkon kannalta. Tulevan hallituksen tehtäväksi jää arvioida tj Österlundin ja utj Vuoren toimintaedellytykset organisaatiossa. Voi olla ettei muutokset jää tähän..
 

Flusher

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Panthers
Voi olla ettei muutokset jää tähän..

Tämä on suorastaan toivottavaa. Yleisesti ottaen, vaikka Vuori ulkkarit aika hyvin tänä vuonna hankki, kotimaisten pelaajien hankinnat menivät päin mäntyä. Össen rooli organisaatiossa on nyt monien mukaan ollut pelkkä statisti, mutta ihan vain TPS:n imagon takia hänenkin potkut olisivat paikallaan. Pääasia nyt olisi kunnon tuuletus. Tamin sanoin: "Ylhäältä kaikki lähtee."
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
TPS:n johdossa ei ole vuosikausiin ollut ketään, jolla olisi ollut ajantasaista substanssiosaamista ammattiurheiluorganisaation johtamisesta.

Jälki onkin ollut todella karmaisevaa katsottavaa, kun "keskinäisen kehumisen kerhot" ovat kampittaneet kilvan toinen toisiaan, ja koko organisaatio on ollut heitteillä pahasti.

TPS:llä ei ole ollut strategiaa eikä sen paremmin pitkän eikä lyhyen tähtäimen suunnitelmia strategian toteuttamiseksi. Vasta nyt on havahduttu, että varmaan strategiaakin tässä bisneksessä tarvittaisiin.

Kun ja jos nyt vihdoin ja viimein on lähdetty muutoksen tielle, olisi syytä viedä tuo muutos niin pitkälle, että pöytä olisi kerta kaikkiaan puhdas. Ulkopuolisia "klaaneihin kuulumattomia" ammattimiehiä kehiin, mielellään vielä tulos tai ulos-periaatteella, niin tästä voisi vielä muutaman vuoden kuluttua tullakin jotain. Työtä nimittäin varmasti riittää, sillä TPS:n takamatka muihin menestyjiin on todella pitkä eikä ihan heti tavoitettavissa.

Jos sen sijaan jäädään muutoksessa puolitiehen, kuten nyt vähän näyttää, niin lopputulos ei TPS:n urheilullisen menestyksen kannalta välttämättä muutu mihinkään.
 

Thriller

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kovat on puheet, taas kerran. Saisiko nyt sitten edes yhden nimen tosi substanssiosaaja-ammattijätkästä, joka kelpaisi hallitukseen? Harila mainittu, kiitokset siitä.

Tai jos ei millään onnistu, niin onko liikaa pyydetty, että mainittaisiin muutama SM-liigassa vaikuttavista "ajantasaisen ammattiurheiluorganisaation substanssiosaamisen johtamisammattimiehestä". J. Holtaria ei saa sanoa, kun se sanotaan aina. Että ei muuta kuin äkkiä googlettamaan kuka Saipassa päättää.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Peiliin on katsottu ja virheistä opittu...my ass. Pienen uskonrippeen saan sitten kun lopullinen joukkue on julkistettu. Osa uskostani palautuu marraskuun lopulla jos palautuu. Ei ole mitään luottoa Össen puheisiin. Pelkkää paskajargonia tyynni kunnes toisin näytetään.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Tyhjän jauhamista

Välillä sitä puhetta tulee paljon ja välillä ei aikoihin yhtään mitään. Yhtäkaikki pelkkää tyhjän jauhamista ja puheiden aika meni jo aikoja sitten.

Näytöt/teot ratkaisee, ei mikään muu.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Mikko Kouki ja Osku Grönman. Siitä se rakettimainen nousu sitten alkaakin.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Mikko Kouki ja Osku Grönman. Siitä se rakettimainen nousu sitten alkaakin.

Grönmanhan on mukana tekemässä tätä HC TPS:n kuuluisaa tulevaisuudenstrategiaa. Tuskin maltan odottaa sitä kliseiden määrää kiekkokommentaarien tapaan.

Kyllä nyt on tekemisen makua talossa. Mikko Kouki, my... arse.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Voi hyvä luoja... Onneksi älysin poistaa tepsin suosikeistani ettei ketään sekoita tähän kummeli-meininkiin. Pentti Köyri vielä hallituksen "tutoriksi"...

Oikeasti Reht.... anteeksi, Mentori sanoi Maikkarille, että "Mikko Koivu" mutta mitäs me pienistä muistiinpanovirheistä.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Eikös tuossa nimenomaan lue ettei Grönmania juurikaan napostelisi?

Lukee toki, mutta siitä saa myös sen käsityksen, että Tepsin haluaisi miehen tuohon hommaan ja se menee sitten huumorin puolelle jos tälläisiä psykologeja tänne ruvetaan haalimaan. Toki se, että otetaan näyttelijä tuohon mukaan kertoo jo kaiken oleellisen.

Oliko se eroa hallitus-bandis vielä tallella? mulla on sellainen tunne, että sitä tarvitaan taas.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielenkiintoista kokoonpanoa kieltämättä rakennellaan. Tiedä sitten mitä siitä tulee, ei välttämättä mitään hyvää. Hyvä että uudistutaan, toki.

Minkälaisia nimiä olisitte halunneet nähdä? Ihan mielenkiinnosta kyselen.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En olisi näitä ehdotuksia heti valmis lynkkaamaan. Perkonoja lienee kunnon osaaja talousmaailmassa ja Friman toisi kiekkoymmärrystä hallitukseen, samoin kun Grönman tullessaan, vaikka onkin ärsyttävän oloinen persoona. Koukin taustoista en sen paremmin tiedä, onko intohimoinen lätkämies ja TPS-fani.

Hallituksen ei kuitenkaan tarvitse olla mitään lätkäammattilaisia. Kunhan pitävät touhun budjetissa ja omaavat edes alkeellisimmat tiedot siitä mitä lätkäyleisö haluaa ja mitkä ovat seuran arvot (vrt. TPS-ikonien kohtelu ja muukalaislegioona), eivätkä sekaannu liikaa arkipäivän toimintaan.

Eiväthän nuo nimet nyt riemunkiljahduksia aikaan saa, mutta edellisiä seppiä huonomminkaan on hankala suoriutua. Perkonojan muodossa tulee taloudellista osaamista ja kunhan muut jäsenet vaan oikeasti haluavat tehdä töitä menestyvän Tepsin eteen, kansitakissa kulkemisen sijaan, niin eiköhän tuollakin sakilla ole mahdollista parantaa. Kun kuten todettua, heikommin tekeminenkin on kohtalaisen hankalaa.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Matti Perkonoja olisi todella hyvä vaihtoehto TPS:n hallitukseen. Hän pystyy sekä ikänsä että koulutuksensa/kokemuksensa perusteella pistämään "jauhot suuhun" Jaakko Ketoselle.

Kari-Pekka Friman entisenä liigatason pelaajana ei varmasti myöskään suostu Ketosen marionetiksi, koska tajuaa lajista paljon enemmän kuin Ketonen. Frimanin valinnalle siis iso peukku.

Mikko Kouki sen sijaan on tässä yhteydessä täysin käsittämätön nimi. Mikko voi olla hyvä teatterimies ja jääkiekon seuraaja, mutta ei hänellä ole mitään kompetenssia olla Liiga-joukkueen hallituksen jäsen. Siksi ei Mikkoa missään nimessä pitäisi valita TPS:n hallitukseen. Toivottavasti Mikko itsekin tajuaa, ettei hän kuulu joukkoon, josta TPS:n hallituksen jäsen voidaan valita.
 

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olisihan tuo Perkonoja hemmetin kova nimi hallituksen pj: ksi. Harvemmin näitä liike-elämässä menestyneitä tyyppejä urheilun pariin eksyy. Eikä ole vielä edes mikään ikäloppu, vaikka muutama vuosi sitten eläkkeelle jäikin.

Muut esillä olleet nimet aika kevyttä kamaa. PJ tosin tietysti tärkein. Millos näitä nyt sitten ollaan julkaisemassa?
 
Suosikkijoukkue
TPS
Olisihan tuo Perkonoja hemmetin kova nimi hallituksen pj: ksi. Harvemmin näitä liike-elämässä menestyneitä tyyppejä urheilun pariin eksyy. Eikä ole vielä edes mikään ikäloppu, vaikka muutama vuosi sitten eläkkeelle jäikin.

Muut esillä olleet nimet aika kevyttä kamaa. PJ tosin tietysti tärkein. Millos näitä nyt sitten ollaan julkaisemassa?

Hallitus valitaan yhtiökokouksessa, joka on yleensä ollut tilinpäätöksen vahvistamisen aikoihin kesäkuussa, mutta nyt oli ilmeisesti tarkoitus pitää ylimääräinen yhtiökokous. Eiköhän siis huhtikuussa olla jo viisaampia.

Kysymys kuuluu, että kuka omistajista on luopumassa äänivallasta kokonaan? Aallon ja Savolaisen eroaminen ei automaattisesti tarkoita sitä, että RY ja VMP olisivat hallituksesta ulkona. Kenen/ keiden mandaatilla esim. Spekuloitu Perkonoja olisi, koska tietääkseni omistusportaassa hän ei suoraan ole?
Yhtiökokokousessa nähtäneen melkoinen klaanimiekkailu.
 

St Karins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ura Basket
Tällä hetkellä muuten Suvanto taitaa olla hallituksessa ainoa jolla on omaa sporttitaustaa, tosin pyörän satulasta ja nuoruusvuosilta. Friman ja Harila toisivat kyllä budjettiosaamista siviiilitöidensä puolesta. Ymmärrys peliin on myös olemassa. Kape on lisäksi istunut Kaarinan valtuustossa ja hallituksessa keskeisellä paikalla ja on oppinut siellä politikoimaan, sanan myönteisessä merkityksessä. Oman kokemukseni mukaan järkimiehiä. Mutta seuran tietäen, kenen mandaatilla heidät sinne valittaisiin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös