Tottkai näitä on rakenneltu jälkikäteen. Mutta Leia tunnistaa siis Ben Kenobin kun Luke tämän mainitsee
Luke: I'm here with Ben Kenobi.
Leia huudahtaa: Ben Kenobi? Where is he?
Mutta siis tuossa vaiheessahan tarinassa nämä eivät ole sisaruksia, joten Obi-Wan tahallisen tappion Vaderille selitys on tehty jälkikäteen sillä, että Kenobi näkee sisarukset yhdessä ja päättää, että on paremmin tukena forceghostina.. eihän tätä ekan leffan aikana ollut mietitty, Kenobi on vain ääni joka Lukelle puhuu. Seuraavassa vasta ideoitiin Forceghost ja koko ideaa on muunneltu monesti tän jälkeen.
Ei kai kukaan odota, että kaikki nää jutut ois mietitty jo joskus seiskyt/kaheskytluvulla? Tai edes prequeleihin? Ei edes CloneWarsiin, jota ”korjailtiin”, sinänsä upealla, seiskakaudella vuosikausia myöhemmin.
Joo, välillä Star Wars -fanikeskustelussa (joka on muuten aika toksinen kenttä, huh) noin yleisesti tuntuu unohtuvan, miten sattumanvaraisesti niin monet pyhänä kaanonina pidetyt asiat ovatkaan syntyneet. Siinä mielessä välillä nähtävä toistuva itkeminen siitä, että vielä viimeisimmässäkin trilogiassa tuodaan mukaan mm. voimankäytön (heh) uusia muotoja ja muita jippoja on vähän hassua, kun miettii miten moni asia suunniteltiin ihan samalla tavalla lennosta aikanaan. Sama ilmiö on toki nähtävissä minkä tahansa pitkään eläneen franchisen parissa: joskus unohtuu, että nuo lukuisat mytologiset elementit ja tarinan sisäiset ilmiöt ovat syntyneet tarinan ehdoilla ja ne ovat edelleenkin ensisijaisesti työkaluja, kun taas vaatimus tuntuu joskus olevan, että tarina tehdään näiden työkalujen ehdoilla. Toki sarjan sisäistä koodistoa pitää myös kunnioittaa, mutta ei esimerkiksi Disney-trilogia minusta mitään ihan tolkuttomia syrjähyppyjä ottanut. Kaikenlaisia muita kömmähdyksiä sinne toki sitten mahtui senkin edestä, etenkin Episodi ysiin, joka oli aikamoista yleisperseilyä alusta loppuun.
Kenobista.
Ihan niinkuin kaikissa Star Wars -tuotteissa, tässäkin on ongelmansa jos lähtee liikaa miettimään. Alkaen vaikka siitä,että mitä järkeä galaksissa on ylläpitää jotain lihanleikkaamoa, jossa joillekin lihanleikkaajajäbille maksetaan palkkaa, kun saman voisi varmaan koneellistaa, kun jopa Tatooinella tuntuu jonkunlainen droidikanta huoltomahdollisuuksineen olevan. Ja näitähän vois alkaa luettalemaan vaikka kuinka;
mitä järkee?
Avausjakso oli kuitenkin hyvä. Olihan tossa kömpelyytensä, mutta tunnelma toimi ja rikkinäinen Obi-Wan oli onnistunut hahmo. Sitten sarja ihastuu vähän liikaa tuohon yleisavaruusoopperaan, joka on yleensä saagan toimivaa osastoa, mutta ei oikein imartele tätä sarjaa ja hieman yllättäen tämä sarjamuoto on jopa vähän epäedullinen, kun jokaiseen (aika vaatimattoman mittaiseen) jaksoon pitää vielä saada jonkinlainen sisäinenkin draamankaari.
Reva on mainio hahmokonsepti, mutta aika juustoisesti kirjoitettu. Toisaalta, en tiedä onko sinänsä mitään Star Warsimpaa ja Lucasimpaa kuin sopivan juustoinen dialogi? Hyvä idea taustatarinallekin! Leia on niin ikään todella toimiva hahmokonsepti, mutta tämäkin jää vähän piippuun; roolista tuli ehkä liian iso? Minusta oli kuitenkin loistava ajatus tuoda lapsi-Leiaa mukaan tarinaan ja luoda sitä linkkiä tämän ja Padmén välille ja samalla tuoda esiin sitä, miten paljon Obi-Wan Padméa arvosti ja kunnioitti.
Muutamat kivat taistelukoreografiat ja parissa viimeisessä jaksossa sarja saa väliepisodien jälkeisen tylsähkön juoksentelun jälkeen vähän punaisesta langasta kiinni ja intensiteettiä, mutta hitusen pettynyt olen. Sarja
on viihdyttävä ja sillä on hetkensä, mutta oli jopa vähän yllättävää, miten herkullista asetelmaa lypsettiin järjestään vääristä suunnista. Välillä sarja velloi prequel-nostalgiassa ja Vader/Anakin-Kenobi-vastakkainasettelun dynamiikassa oikein huolella, välillä taas mentiin tyyliin kahdeksi kokonaiseksi jaksoksi ihan metsään tai kertakäyttöisten, joskin sinänsä toimivien sivuhahmojen viidakkoon.
En nyt osaakaan oikein pukea tätä sanoiksi, mutta yritän kai hakea jotain sellasta, että tässä sarjassa oli tosi hyviä ideoita ja palasia, mutta niitä ei oikein osattu koota oikein. Ei kuonaa, muttei lunasta potentiaaliaan ja se on oikeastaan aina vähän surullista. Ewan McGregor pelastaa karismallaan ja hahmotulkinnallaan sen mitä pystyy ja Vaderia käytetään pääosin hyvin, mutta silti jotain jää pahasti piippuun.
Siinä mielessä tästä tulee vähän mieleen prequelit: sulla on käytössä ihan järjettömän herkullinen asetelma, huikea casting ja mahdollisuus avata joku jo ennalta määritelty ajanjakso ja sitten onnistut jotenkin vetämänä sen ihan vihkoon... silleen viihdyttävästi kuitenkin, mutta samalla ne herkulliset hetket myös korostaa sitä lopputuloksen katkeransuloista epätäydellisyyttä.