Tähtien Sota Disneylle – Jedien todellinen paluu

  • 532 586
  • 3 313

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tottkai näitä on rakenneltu jälkikäteen. Mutta Leia tunnistaa siis Ben Kenobin kun Luke tämän mainitsee

Luke: I'm here with Ben Kenobi.
Leia huudahtaa: Ben Kenobi? Where is he?


Mutta siis tuossa vaiheessahan tarinassa nämä eivät ole sisaruksia, joten Obi-Wan tahallisen tappion Vaderille selitys on tehty jälkikäteen sillä, että Kenobi näkee sisarukset yhdessä ja päättää, että on paremmin tukena forceghostina..
Voi myös olla, että Leia tuossa ymmärsi, että puhutaan Obi-Wan Kenobista.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Noh, eipä tämä finale pelastanut sarjaa, mutta ei se tätä upottanutkaan enempää.
Pääosin itse diggasin. Pysytään siinä jämäkässä kasi puolen arvosanassa. Arvosanaa laskee se, että mielestäni potentiaalia jätettiin käyttämättä ja olihan siinä kässärissä parantamisen varaa. Reva olisi oikeastaan voinut jättää kokonaan pois, jos hahmo oli noin sieluton tekele. Alussa ei juurikaan ärsyttänyt niin paljoa versus siihen minkä paskamyrskyn hahmo aiheutti faneissa, mutta loppua kohden Reva alkoi olemaan nopeasti kulutettu hahmo. "Oikeita" inkvisiittoreita kaipasin.

Tuleeko muuten se season 2? Mielelläni katselisin kauden missä olisi esim. Qui-Gon ja Maul.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
nythän lähes kaikkien Kenobin hahmojen tulevaisuus on selvä.

Sen takia se "mandoverse" on kiinostavampi, kun eletään Jedin paluun jälkeista aikaa ja asiat on auki pitkälle tulevaisuuteen. Toki tiedetään päähahmojen, Luken, Leijan, Hanin jne. olevan elossa sinne Disneytrilogiaan asti, mutta muuten hahmojen kehitys ja kohtalot on auki. Siis myös CloneWarsista tuotujen Ahsokan ja Bo Katanan jne. koska näiden seikkailut ovat tapahtuneet ennen New Hopea.

toi alkaa oleen ahdas väli, missä Kenobi ja tuleva Andor seikkailee. Tosin toivotaan Andorin pitäytyvän pois näistä päähamoista, jolloin yllättävääkin voi tapahtua.

Mutta kuten joku jo huutelikin, joku muu timeline olisi kyllä kiva saada alulle kuin tämä Skywalkerien ajanjakson tilalle
 

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
 

Randalf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Tottkai näitä on rakenneltu jälkikäteen. Mutta Leia tunnistaa siis Ben Kenobin kun Luke tämän mainitsee

Luke: I'm here with Ben Kenobi.
Leia huudahtaa: Ben Kenobi? Where is he?


Mutta siis tuossa vaiheessahan tarinassa nämä eivät ole sisaruksia, joten Obi-Wan tahallisen tappion Vaderille selitys on tehty jälkikäteen sillä, että Kenobi näkee sisarukset yhdessä ja päättää, että on paremmin tukena forceghostina.. eihän tätä ekan leffan aikana ollut mietitty, Kenobi on vain ääni joka Lukelle puhuu. Seuraavassa vasta ideoitiin Forceghost ja koko ideaa on muunneltu monesti tän jälkeen.

Ei kai kukaan odota, että kaikki nää jutut ois mietitty jo joskus seiskyt/kaheskytluvulla? Tai edes prequeleihin? Ei edes CloneWarsiin, jota ”korjailtiin”, sinänsä upealla, seiskakaudella vuosikausia myöhemmin.

Joo, välillä Star Wars -fanikeskustelussa (joka on muuten aika toksinen kenttä, huh) noin yleisesti tuntuu unohtuvan, miten sattumanvaraisesti niin monet pyhänä kaanonina pidetyt asiat ovatkaan syntyneet. Siinä mielessä välillä nähtävä toistuva itkeminen siitä, että vielä viimeisimmässäkin trilogiassa tuodaan mukaan mm. voimankäytön (heh) uusia muotoja ja muita jippoja on vähän hassua, kun miettii miten moni asia suunniteltiin ihan samalla tavalla lennosta aikanaan. Sama ilmiö on toki nähtävissä minkä tahansa pitkään eläneen franchisen parissa: joskus unohtuu, että nuo lukuisat mytologiset elementit ja tarinan sisäiset ilmiöt ovat syntyneet tarinan ehdoilla ja ne ovat edelleenkin ensisijaisesti työkaluja, kun taas vaatimus tuntuu joskus olevan, että tarina tehdään näiden työkalujen ehdoilla. Toki sarjan sisäistä koodistoa pitää myös kunnioittaa, mutta ei esimerkiksi Disney-trilogia minusta mitään ihan tolkuttomia syrjähyppyjä ottanut. Kaikenlaisia muita kömmähdyksiä sinne toki sitten mahtui senkin edestä, etenkin Episodi ysiin, joka oli aikamoista yleisperseilyä alusta loppuun.

Kenobista.

Ihan niinkuin kaikissa Star Wars -tuotteissa, tässäkin on ongelmansa jos lähtee liikaa miettimään. Alkaen vaikka siitä,että mitä järkeä galaksissa on ylläpitää jotain lihanleikkaamoa, jossa joillekin lihanleikkaajajäbille maksetaan palkkaa, kun saman voisi varmaan koneellistaa, kun jopa Tatooinella tuntuu jonkunlainen droidikanta huoltomahdollisuuksineen olevan. Ja näitähän vois alkaa luettalemaan vaikka kuinka; mitä järkee?

Avausjakso oli kuitenkin hyvä. Olihan tossa kömpelyytensä, mutta tunnelma toimi ja rikkinäinen Obi-Wan oli onnistunut hahmo. Sitten sarja ihastuu vähän liikaa tuohon yleisavaruusoopperaan, joka on yleensä saagan toimivaa osastoa, mutta ei oikein imartele tätä sarjaa ja hieman yllättäen tämä sarjamuoto on jopa vähän epäedullinen, kun jokaiseen (aika vaatimattoman mittaiseen) jaksoon pitää vielä saada jonkinlainen sisäinenkin draamankaari.

Reva on mainio hahmokonsepti, mutta aika juustoisesti kirjoitettu. Toisaalta, en tiedä onko sinänsä mitään Star Warsimpaa ja Lucasimpaa kuin sopivan juustoinen dialogi? Hyvä idea taustatarinallekin! Leia on niin ikään todella toimiva hahmokonsepti, mutta tämäkin jää vähän piippuun; roolista tuli ehkä liian iso? Minusta oli kuitenkin loistava ajatus tuoda lapsi-Leiaa mukaan tarinaan ja luoda sitä linkkiä tämän ja Padmén välille ja samalla tuoda esiin sitä, miten paljon Obi-Wan Padméa arvosti ja kunnioitti.

Muutamat kivat taistelukoreografiat ja parissa viimeisessä jaksossa sarja saa väliepisodien jälkeisen tylsähkön juoksentelun jälkeen vähän punaisesta langasta kiinni ja intensiteettiä, mutta hitusen pettynyt olen. Sarja on viihdyttävä ja sillä on hetkensä, mutta oli jopa vähän yllättävää, miten herkullista asetelmaa lypsettiin järjestään vääristä suunnista. Välillä sarja velloi prequel-nostalgiassa ja Vader/Anakin-Kenobi-vastakkainasettelun dynamiikassa oikein huolella, välillä taas mentiin tyyliin kahdeksi kokonaiseksi jaksoksi ihan metsään tai kertakäyttöisten, joskin sinänsä toimivien sivuhahmojen viidakkoon.

En nyt osaakaan oikein pukea tätä sanoiksi, mutta yritän kai hakea jotain sellasta, että tässä sarjassa oli tosi hyviä ideoita ja palasia, mutta niitä ei oikein osattu koota oikein. Ei kuonaa, muttei lunasta potentiaaliaan ja se on oikeastaan aina vähän surullista. Ewan McGregor pelastaa karismallaan ja hahmotulkinnallaan sen mitä pystyy ja Vaderia käytetään pääosin hyvin, mutta silti jotain jää pahasti piippuun.

Siinä mielessä tästä tulee vähän mieleen prequelit: sulla on käytössä ihan järjettömän herkullinen asetelma, huikea casting ja mahdollisuus avata joku jo ennalta määritelty ajanjakso ja sitten onnistut jotenkin vetämänä sen ihan vihkoon... silleen viihdyttävästi kuitenkin, mutta samalla ne herkulliset hetket myös korostaa sitä lopputuloksen katkeransuloista epätäydellisyyttä.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eniten tässä oikeastaan harmittaa se, että kun nyt kaksi edellistä Star Wars -sarjaa ovat olleet todella huonoja, ei tuleviltakaan voi enää odottaa mitään. Se Andor esimerkiksi olisi tarjonnut tilaisuuden laventaa kertomusta mielenkiintoisilla tavoilla, mutta Boba Fettin ja Obi-Wan Kenobin jälkeen kiinnostus on lähes negatiivinen.

Yksi heikko sarja voi olla vielä rahankuvat silmissä tehty sattuma, kaksi kikkaretta on jo trendi.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kattelin tuossa ihan huvikseni Episodi III:sta niin taistelukohtauksia ja kelailin leffaa muutenkin, siinä pisti sitten esille sellainen kohta että Kenobi kutsuu Palpatinea siinä "keisariksi" jo ennen kuin Palpatine on virallisesti keisari. Tämä siis siinä vaiheessa kun katselee näitä tallenteita Anakinin tekosista. Tämän jälkeen Palpatinea kutsutaan vielä ihan Obi-Waninkin toimesta kansleriksi.

Toki en nyt sen tarkemmin katsonut leffaa kokonaan, mutta mielestäni vielä tuossa kohdassa Palpatine ei ollut keisari vaan edelleen se kansleri. Oisko käynyt joku moka leikkauspöydällä ja jäänyt sitten sikseen.

Muutenhan tuo leffa näyttää ulkoisesti vielä paljon paskemmalta kuin muistin, aivan järkyttävä määrä CGI:tä ja muuta höttöä. Jopa R2 on monessa kohdassa tietokoneella tehty. Hyi.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Tulipa katsottua tämä Obi-Wan Kenobi, ja aika väljähtänyt fiilis tästä kyllä jäi. Mandalorianin vahvuuksia mielestäni oli jaksojen ja tapahtumien rytmittäminen, jota höystettiin tyylikkäästi musiikilla. Teki mieli katsoa vielä se yksi jakso lisää. Tässä ei vastaavaa tarinan rytmittämistä jaksoihin ollut, enkä muuten edes muista, millaiset musiikit tässä sarjassa oli?

Kun kyseessä on Star Wars, en vaadi liikoja tarinankerronnan logiikalta, mutta liian pahasti ei pitäisi katsojia kuitenkaan aliarvioida. Loppua kohden tapahtumien käänteet on käsikirjoitettu aivan kammottavan laiskalla ja typerällä tavalla, jopa siihen nähden että puhutaan K-12 viihteestä.

Mainittakoon vielä Moses Ingram on todella, todella pökkelö näyttelijä, ja aika paljon ruutuaikaa hän kuitenkin Revan roolissa sai. Kertoo aika paljon, kun puolisoni joka katsoo mielellään esim. Salkkareita heitti kommentin; "Onko tää... Revan näyttelijä jotenkin tosi huono?"

Pidin Darth Vaderin haljenneesta kypärästä, se kohtaus oli tyylikäs.

Next.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuolleiden pitäisi pysyä kuolleina. Kenobissa kahden hahmon rintaan tehdään iso reikä lasermiekalla, ja seuraavassa jaksossa taas kuitenkin hyppivät ja pomppivat niin kuin ei mitään. Buranalla ja laastarilla hoitui vissiin.

Tämä on uudemman Star Wars tuotannon iso ongelma, että ketään ei saa enää hengiltä. Omassa henkisessä kaanonissa Darth Maul kuoli silloin katketessaan keskeltä, eikä hänestä ole kuultu sen koommin. Samoin Darth Sidiouksen loppu koitti kuiluun syöksyssä.

Uudempi elokuvatrilogia, Kenobi ym. sarjat on vain jotain fan-fictionia eikä kuulu kaanoniin.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Kuolleiden pitäisi pysyä kuolleina. Kenobissa kahden hahmon rintaan tehdään iso reikä lasermiekalla, ja seuraavassa jaksossa taas kuitenkin hyppivät ja pomppivat niin kuin ei mitään. Buranalla ja laastarilla hoitui vissiin.

Tämä on uudemman Star Wars tuotannon iso ongelma, että ketään ei saa enää hengiltä. Omassa henkisessä kaanonissa Darth Maul kuoli silloin katketessaan keskeltä, eikä hänestä ole kuultu sen koommin. Samoin Darth Sidiouksen loppu koitti kuiluun syöksyssä.

Uudempi elokuvatrilogia, Kenobi ym. sarjat on vain jotain fan-fictionia eikä kuulu kaanoniin.
Tämä on aikalailla totta. Miksi esim. QGJ ei selvinnyt, mutta nämä uudet jantterit selvisivät? Eiköhän sieltä jostain vielä päätön Dookukin pomppaa mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kun sukkula nousee ilmaan tukikohdasta siellä ei selvästi OLE MISSÄÄN TOISTA SUKKULAA, mutta kun Vader käyttää forcea tuodakseen sukkulan takaisin maahan ja murskaa sukkulan seinän tyhjästä ilmestyy tämän taakse toinen sukkula.

Mä ehdin jo ihmetellä, että miten tämä loistava sarja on saanut näin paljon paskaa, mutta ihmekös tuo tosiaan, jos tällaisella asenteella sarjaa on seurannut.

Mä kerron nyt ison ja suuren paljastuksen: Star Wars ei ole dokumentti, vaan fiktiivinen tarina. Aika saatanan monessa muussakin leffassa on epäloogisuuksia ja kaikkea muuta täysin typerää, mutta ne ovatkin vain elokuvia, ei elättyä elämää. Ja niin niihin kannattaa myös suhtautua. Jos jokaisesta sarjasta ja leffasta alkaa etsiä virheitä ja keskittyy siihen, niin voin taata ja alleviivata, että katsomisnautinto menee vituiksi. Kun keskittyy ja suhtautuu asioihin vain viihteenä, niin yllättäen myös viihtyy paremmin.

Mun mielestä tämä oli parasta Star Warsia hetkeen ja heittipä siellä Vader sellaisen linenkin, joka vetää imo vertoja jopa sille "i am your father"-jutulle. Kylmien väreiden hommia täysin.

Ainoa miinus sarjalle tulee tästä woke-castingista. Revan tasoisia näyttelysuorituksia kun on totuttu näkemään yleensä vain 2005 eteenpäin ilmestyneissä salkkareissa. Siitä iso lampaanperse Disneylle, mutta muuten ihan 5/5 - kamaa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Miksi esim. QGJ ei selvinnyt, mutta nämä uudet jantterit selvisivät?
Tämähän selitettiin jo ajat sitten, eli QGJ löysi "tien kuolemattomuuteen ja palasi voiman manalasta" ts. on siis oppinut sen miten esim. kommunikoidaan Force Ghostina tms. Sama mitä Kenobi ja Yoda tekivät myöhemmin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tämähän selitettiin jo ajat sitten, eli QGJ löysi "tien kuolemattomuuteen ja palasi voiman manalasta" ts. on siis oppinut sen miten esim. kommunikoidaan Force Ghostina tms. Sama mitä Kenobi ja Yoda tekivät myöhemmin.

Niin, vaikka tämä pohjustettiin ROS:ssa ja tarina vieläpä kerrottiin CW:ssä, niin toki kaanonlogiikka tässä törmää siihen, että PM:ssa tätä ei QGJ:n osalta kerrota... että olisi jo täysinoppinut tuon taidon, joten jotenkin kuolemansa jälkeen opetteli vai? No nää on näitä, joista jotkut vetää hernettä ja negaa itseensä, kun maailma ei olekkaan koherentti kokonaisuus..

mutta näin:
Star Wars ei ole dokumentti, vaan fiktiivinen tarina.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ei kai fiktio anna lupaa vetää hommaa läskiksi ja mennä jatkuvasti siitä mistä aita on matalin? Ei Obi-Wan Kenobilta varmaan kukaan mitään realismia odottanut vaan sitä, että sarjan maailma toimii uskottavasti omilla säännöillään. Nythän kaikki, lähtien Voiman käytöstä aina hahmojen toimintaan ja motiiveihin (Reva teleporttailemassa käytävässä Leian eteen alkupään jaksoissa, Obi-Wan salakuljettamassa kakaraa trenssinsä alla, Reva tappamassa eiku ei-tappamassa Lukea, kaikki hahmojen henkiinjäämiset ja -heräämiset yms paska) on sellaista sillisalaattia, että tarinan sisäinen koherenssi hajoaa. Sitä myötä homma muuttuu puskafarssiksi, missä rool of cool määrää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Paska sarja.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mä kerron nyt ison ja suuren paljastuksen: Star Wars ei ole dokumentti, vaan fiktiivinen tarina. Aika saatanan monessa muussakin leffassa on epäloogisuuksia ja kaikkea muuta täysin typerää, mutta ne ovatkin vain elokuvia, ei elättyä elämää. Ja niin niihin kannattaa myös suhtautua. Jos jokaisesta sarjasta ja leffasta alkaa etsiä virheitä ja keskittyy siihen, niin voin taata ja alleviivata, että katsomisnautinto menee vituiksi. Kun keskittyy ja suhtautuu asioihin vain viihteenä, niin yllättäen myös viihtyy paremmin.
Tämä on yksi näkökohta, eli elokuvaa/sarjaa katsoessa pitää mennä tarinan mukana. Kyllähän minä tiedän, ettei Ewan McGregor ole jediritari vaan näyttelijä, olen nähnyt sen muissakin elokuvissa. Sen ei pidä antaa haitata.

Toinen näkökohta on, että eihän sitä vittu pysty menemään sen tarinan mukana edes kesäteatterin katsomossa, jos pahvilavasteet kaatuu koko ajan ja näyttelijän peruukki tipahtaa. Huomio kiinnittyy silloin niihin virheisiin.

Eli tuotannon on saavutettava tietty laadukkuus, jotta tarinan mukaan voi heittäytyä. Jos juonessa on koko ajan ammottava aukkoja, niin se vertautuu kaatuileviin lavasteisiin ja muuhun paskasti tekemiseen,eikä homma enää useimmille toimi.

Kun täysin mahdollista on myös tehdä asiat paremmin, eli kirjoittaa jännä tarina ilman ilmiselviä sisäisiä ristiriitoja.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Tämähän selitettiin jo ajat sitten, eli QGJ löysi "tien kuolemattomuuteen ja palasi voiman manalasta" ts. on siis oppinut sen miten esim. kommunikoidaan Force Ghostina tms. Sama mitä Kenobi ja Yoda tekivät myöhemmin.
No juu juu, jos sen noin ajattelee ja tuon olin täältä jo lukenutkin. Eli siis QGJ halusi kuolla toisin kuin nämä kaksi varmaan paras selitys.

Edit. Ja lisätään nyt vielä, että itse kyllä tykkäsin sarjasta ja sen 8.5 voisi hyvin antaa arvosanaksi. Vaderin liikkuvuus nyt ehkä hivenen pisti silmään varsinkin, kun lukenut Lucenon tekemät kirjat joissa Vader seikkailut ja kuvattu hyvin miten puku vaikuttanut liikkumiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
. Nythän kaikki, lähtien Voiman käytöstä aina hahmojen toimintaan ja motiiveihin .
? Nyt kyllä voisit tarkentaa... Voima oli käytössä täysin loren ja kaanonin mukaisena. Samoin hahmojen Obi-Wan ja Vader toimunta ja motiivit.

Juonelliset asiat ja Reva hamona on sit mielipideasioita, mutta jos nyt maailman logiikkaa arvostelee niin Voimankäytössä tai pääparin käytöksestä sitä on vaikea löytää. Taiten kirjotettu.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Tuli vihdoin katsottua tämä obi wanin viimeinen jakso lasten kanssa. Eihän tuo nyt mitään elämää suurempaa ollut, mutta ihan ok katsottavaa. Jos ei Boban sarjan ekaa neljää jaksoa laske mukaan niin ihan hyviähän nämä sarjat ovat olleet. Toki kuten aiemmin tuotukin ilmi niin tuohon mandoverseen varmaankin paljon helpompi rakentaa tarinaa ja siksi se on niin onnistunut. Vähän meinasin, että pistän disneyn tauolle, mutta toisaalta sovittiin jo lasten kanssa, että pidetään syksyllä joku mando maratooni.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
? Nyt kyllä voisit tarkentaa... Voima oli käytössä täysin loren ja kaanonin mukaisena. Samoin hahmojen Obi-Wan ja Vader toimunta ja motiivit.

Juonelliset asiat ja Reva hamona on sit mielipideasioita, mutta jos nyt maailman logiikkaa arvostelee niin Voimankäytössä tai pääparin käytöksestä sitä on vaikea löytää. Taiten kirjotettu.

Ei taida maksaa vaivaa. Tossa Red Letter Median videossa tämäkin asia käydään hyvin läpi, jos kiinnostaa, mutta epäilen ettei. Kokeillan kuitenkin kepillä jäätä: jos Darth "ihan Darth vaan" Vader pystyy käyttämään voimaa kuten käytti revaa vastaan, miksi äijä edes käyttää valomiekkaa? Miksei murskaa Obi-Wanin päätä samantien voimalla? Koska midicloriaanit tai Obikin on voimakas, kuulen jonkun sanovan. Miksi Darth "ystäville pelkkä Darth" Vader pystyy tässä sarjassa repimään avaruusaluksia voimalla alas muttei kykene estämään Millenium Falconin pakoa vastaavanlaisessa tilanteessa Imperiumin vastaiskussa?

Turhahan näitä on kysellä kun kaikki tietää vastauksen. Homman on ideoinut vasen pakara ja kirjoittanut oikean keskimmäinen karva. Tai jotkut muut lahjattomat puuhastelijat.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kokeillan kuitenkin kepillä jäätä: jos Darth "ihan Darth vaan" Vader pystyy käyttämään voimaa kuten käytti revaa vastaan, miksi äijä edes käyttää valomiekkaa? Miksei murskaa Obi-Wanin päätä samantien voimalla? Koska midicloriaanit tai Obikin on voimakas, kuulen jonkun sanovan. Miksi Darth "ystäville pelkkä Darth" Vader pystyy tässä sarjassa repimään avaruusaluksia voimalla alas muttei kykene estämään Millenium Falconin pakoa vastaavanlaisessa tilanteessa Imperiumin vastaiskussa?

Niin tai miksi James Bondin vihulaiset aina syöttää ja juottaa se Bondin ja juttelee mukavia ja sitten heittää jonnekin haialtaaseen, kun helpointa olisi ampua suoraan kuula kalloon? Tai miksi helvetissä ne Imperiumin Stormtrooperit ei osu yhtään mihinkään niillä laserpyssyillään? Joku oli itseasiassa tehnytkin tuosta ihan taidokkaasti editoidun pätkän Youtubeen, missä Imperiumin soltut osuukin tällä kertaa oikeesti kohteeseen, eikä räiski vain seinille. Sen enempää spoilaamatta: aika lyhyt elokuva tuli.

Aika lyhyt olisi tästäkin sarjasta tullut, jos Darth olisi "murskannut heti" Obi-Wanin pään. Ja mikähän mekkala siitä olisi noussut, kun Obi kuitenkin heiluu vielä New Hopessa?
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aika lyhyt olisi tästäkin sarjasta tullut, jos Darth olisi "murskannut heti" Obi-Wanin pään. Ja mikähän mekkala siitä olisi noussut, kun Obi kuitenkin heiluu vielä New Hopessa?
Siinähän se juuri ongelma onkin, kun käsikirjoitellaan itseään pussiin. Ei pidä kirjoittaa tarinaan niin voimakasta Vaderia, että se voisi murskata päitä etänä, jolloin ei tule myöskään sitä ongelmaa että se kyky pitää epäloogisesti jättää käyttämättä jotta Obi-Wan jää eloon myöhempää käyttöä varten.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ei kai fiktio anna lupaa vetää hommaa läskiksi ja mennä jatkuvasti siitä mistä aita on matalin? Ei Obi-Wan Kenobilta varmaan kukaan mitään realismia odottanut vaan sitä, että sarjan maailma toimii uskottavasti omilla säännöillään. Nythän kaikki, lähtien Voiman käytöstä aina hahmojen toimintaan ja motiiveihin (Reva teleporttailemassa käytävässä Leian eteen alkupään jaksoissa, Obi-Wan salakuljettamassa kakaraa trenssinsä alla, Reva tappamassa eiku ei-tappamassa Lukea, kaikki hahmojen henkiinjäämiset ja -heräämiset yms paska) on sellaista sillisalaattia, että tarinan sisäinen koherenssi hajoaa. Sitä myötä homma muuttuu puskafarssiksi, missä rool of cool määrää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Paska sarja.

Sarjan ongelma on, että joku on ottanut kaksi tuntisen elokuvan ja tehnyt siitä kuusi tuntisen sarjan täytteineen. Alkuperäinen elokuvakässäri on varmasti ollut varsin pätevä, mutta sen laajentaminen kuusi tuntiseksi vesittää aika lailla itse lopputuotetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös