Mainos

Tähtien Sota Disneylle – Jedien todellinen paluu

  • 577 181
  • 3 496

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pitäkää muuten mielessä, että JOS Sithejä on olemassa, niin heitä on AINA KAKSI. Tämän muistin juuri katsellessani FOXilta tuon episodi ykkösen.
Juu, näin oli pitkään. Aikoinaan sithejä oli kuitenkin enemmän, mutta vallanhimo ja jatkuva keskinäinen kamppailu teki sen, että lopulta sithit päättivät, että heitä tulee olla aina vaan kaksi: mestari ja oppipoika ja kun jälkimmäinen onnistuu syrjäyttämään edellisen vahvempana, niin tämä voi ottaa itselleen oppilaan. Jotenkin tuohon suuntaan muistelen jutun menneen. En tosin tiedä onko tuo virallisessa kaanonissa, vai Extended Universen juttuja. Nehän on pyyhkäisty aika lailla pois kuvioista. Olettaisin silti, että tuo pitää paikkansa.

En nyt muista näkyikö tuossa trailerissa mitään näkyvää efektiä kun Kylo tekee sen liikkeensä, vai onko se vaan "mahtailua", maneeri joka on opittu jedeiltä/sitheiltä, vaikka ei ole mitään erityistä kykyä Voimaan. Saattaa tietty olla, että hänellä on jotain alkeellisia taitoja. Oli siis osin omaa spekulointia ja osin mitä yhdestä artikkelista luin. Tuo jää nähtäväksi sitten joulukuussa. Se on kuitenkin varmistettu, että Kylo Ren EI ole sith. Ei ainakaan vielä The Force Awakensin alussa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Juu, näin oli pitkään. Aikoinaan sithejä oli kuitenkin enemmän, mutta vallanhimo ja jatkuva keskinäinen kamppailu teki sen, että lopulta sithit päättivät, että heitä tulee olla aina vaan kaksi: mestari ja oppipoika ja kun jälkimmäinen onnistuu syrjäyttämään edellisen vahvempana, niin tämä voi ottaa itselleen oppilaan. Jotenkin tuohon suuntaan muistelen jutun menneen. En tosin tiedä onko tuo virallisessa kaanonissa, vai Extended Universen juttuja. Nehän on pyyhkäisty aika lailla pois kuvioista. Olettaisin silti, että tuo pitää paikkansa.

En nyt muista näkyikö tuossa trailerissa mitään näkyvää efektiä kun Kylo tekee sen liikkeensä, vai onko se vaan "mahtailua", maneeri joka on opittu jedeiltä/sitheiltä, vaikka ei ole mitään erityistä kykyä Voimaan. Saattaa tietty olla, että hänellä on jotain alkeellisia taitoja. Oli siis osin omaa spekulointia ja osin mitä yhdestä artikkelista luin. Tuo jää nähtäväksi sitten joulukuussa. Se on kuitenkin varmistettu, että Kylo Ren EI ole sith. Ei ainakaan vielä The Force Awakensin alussa.

Minun isoin pointtini on se, että pakkohan tuolla on joku sith tms. vastaava kokeneempi Voiman käyttäjä olla Lukea vastassa. On näet niin, että ymmärtääkseni Luke on/oli Anakinin lisäksi voimakkaimpia koskaan tunnettuja jedejä, joten joku wannabe-sith toimisi lähinnä lattian pyyhkijänä, mikäli tällainen matchup tulisi...
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minun isoin pointtini on se, että pakkohan tuolla on joku sith tms. vastaava kokeneempi Voiman käyttäjä olla Lukea vastassa. On näet niin, että ymmärtääkseni Luke on/oli Anakinin lisäksi voimakkaimpia koskaan tunnettuja jedejä, joten joku wannabe-sith toimisi lähinnä lattian pyyhkijänä, mikäli tällainen matchup tulisi...
Ilman muuta näin. Luke kuitenkin vaikuttaisi siis eristäytyneen muista ja olevan "teillä tietymättömillä" ja mahdollisesti haluton käyttämään Voimaa edukseen ja varsinkaan muiden. Voihan olla, että pelkää myös pimeälle puolelle kääntymistä, koska oli siinä vaarassa jo aiemmin ja muistettakoot sekin miten Dagobahissa oli kukistavinaan Vaderin ja sieltä maskin takaa paljastui hänen omat kasvonsa. Käsittääkseni tuo oli ensimmäinen kerta kun pimeä puoli viekoitteli Lukea. Toinen oli sitten kun hän kukisti raivon voimalla Vaderin.

Eli Luke tuskin on iso peluri tässä sopassa ainakaan tulevassa elokuvassa, kun todellakin vaikuttaisi, että hänen roolinsa on erittäin pieni (mutta annettujen tietojen mukaan silti tärkeä). Vaikea uskoa, että Kylo Ren ainakaan mikään taitava Voimassa olisi, tai kukaan muukaan tarinassa. Suurella armeijalla ja jonkinlaisella uudenlaisella Death Starilla (kuten posterissa yläkulmassa näkyy, kuulemani mukaan kutsuttaisiin Starkilleriksi tuota uutta avaruusasemaa?) First Order pelkoa aiheuttaa galaksissa. Voimalla tuskin ainakaan tässä kohtaa vielä niin suurta painoarvoa siis.

Olet siis toki oikeassa, että paperilla Luke kyllä kyvyillään pistäisi lähes kenet tahansa nippuun, mutta varmaan on joku syy, että Lukea pidättäytyy sekaantumasta asioihin. Mukavahan näillä on spekuloida. =)

Edit. Ellei sitten taustalla väijy toistaiseksi tuntematon sithi, joka vetelee Palpatinen tavoin naruja käsissään ja First Order on vain valeverho. Siinä tapauksessa muistuttaa vähän liikaa edellisen trilogian juonenkaarta.
 

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Tässä nyt starwarspäissään alotettiin kamujen kaa kattomaan nää episodit 1-6 ykkösestä alkaen tohon jouluun mennessä. Eilen katottiin tuo eka, edellisen kerran taisin olla seitsemän kun tuon katsoin. Seitsemänvuotiaana tuo oli vielä ihan hyvä mutta olihan tuo kyllä ihan järkyttävää skeidaa. Ainoat hyvät jutut oli yleinen Star Wars- viba. Järkyttävän tönkköä näyttelemistä, paskat leikkaukset, typerää huumoria... ja muistaakseni meno ei erityisesti parantunut episodeihin II & III.
Toivotaan todella että nuo uudet leffat tulevat olemaan lähempänä noita vanhoja hyvejä kuin kuin uudempia kehnoja. Uusin traileri ainakin näytti melko hyvältä, ihan on positiiviset odotukset.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Itse olen siitä erikoinen tapaus, että pidän myös episode I:stä. Ilmeisesti monelle on ollut vaikeaa päästä yli Jar Jar Binksistä ja yleensä Gunganeista sekä tuohon liittyvästä kohelluskomediasta. Mutta jostain syystä itseäni ei tuokaan häirinnyt. Pidin aina kaikista kohtauksista missä pikku Ani on mukana ja Obi-wan nyt vain on kuningas jedien joukossa. Kaikista osista pidän vähiten kolmannesta osasta. Vaikka Anakinin kääntymistä pohjustetaan elokuvakaupalla, niin jotenkin siitä ei vaan saada tehtyä minulle uskottavaa, tai jotenkin elokuva ei minulle asiaa riittävän vahvasti välitä ja sen myötä pidän elokuvaa sarjan epäonnistuneimpana. Anyway, uutta trilogiaa kohtaan on kyllä taas aika kovat odotukset. Ehkä liiankin kovat. Korkealta putoaminen sattuu enemmän.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Otetaan nyt itsekin hiukan kiinni tuosta arvailusta:

Luke on naemma piiloutunut, mutta minka takia? Olisiko niin, etta han on huomannut olevansa ainoa voiman hallitsija ja miettinyt etta olisi hyva jos kyseinen taito kuolisi hanen mukanaan. Kun kuitenkin voiman kautta on avaimet siirtya pimealle puolelle, niin han nakee olevansa ainoa tie pimealle puolelle ja siksi erakoitunut muusta maailmasta. Trailerissa nuoret kysyvat Han Sololta asioita ja Solo sanoo kaiken olevan totta. Luken sisko Leia on kuitenkin prinsessa (vai onko sitten kuningatar?) ja olisiko Luken toivomuksesta levitetty propagandaa, etta mitaan voimaa ei ole eika Jedeja tai Sitheja. Kuitenkin nuoretkin on kuullut tarinoita noista ja siksi kysyivat Sololta asian todellisen laidan. Alkuun nayttaa silta, etta joku roykkiolauma haastaa riitaa, mutta kaikki kaantyy kun jostain pompahtaakin Sith lordi ja sitten Lukekin heraa ja tulee toisiin episodeihin mukaan paremmin.

Toinen mielenkiintoinen juttu: Jedimasterit nakevat unia, tai siis nakyja tulevasta. Ehka Luke on nahnyt nakyja, etta jostain Skywalkerista tulee Sith ja senkin vuoksi piiloutunut ja ei ole lapsia hankkinut. Enta jos tuo pahislauma olisi saanut DNA:ta Darth Vadarin kyparasta ja ne ovat kloonaamassa uutta Anakinia? Kuitenkin Star Wars universessa jeppeja kloonataan helpostikin ja DNA on oikeassakin elamassa perusjuttuja.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Minun isoin pointtini on se, että pakkohan tuolla on joku sith tms. vastaava kokeneempi Voiman käyttäjä olla Lukea vastassa. On näet niin, että ymmärtääkseni Luke on/oli Anakinin lisäksi voimakkaimpia koskaan tunnettuja jedejä, joten joku wannabe-sith toimisi lähinnä lattian pyyhkijänä, mikäli tällainen matchup tulisi...
Vastaukseni ei spoilaa millään tavoin, mutta laitan tageihin, koska liittyy spoilereista lähteneisiin keskusteluihin.

Samaa mieltä siitä, että ei olisi lainkaan uskottava että jostain löytyy joku itseoppinut pikkurikollinen joka osaa käyttää valomiekkaa, ja tästä saataisiin jonkinlainen haastaja Lukelle.

Mitä tulee tuohon jedin "voimakkuuteen", niin episode I:ssähän Qui-Gon mittaa Anakinin verestä jotakin "midi-klorian" -arvoa, ja toteaa että Anakinilla kyseinen arvo on korkeampi kuin kellään muulla koskaan. Tämä ilmeisesti korreloi kykyyn käyttää voimaa (lahjakkuus). Tämän lisäksi koulutuksella on oma osansa: Luken koulutushan oli hyvin suppea ja lyhyt joka valmensi lähinnä siihen että pystyy kukistamaan Vaderin. Tässä hän onnistuikin, mutta toisaalta oli sitten ihan avuton, kun Palpatine yritti tehdä lopun hänestä näillä "salamoilla" - jotka taas Yoda torjui vasemmalla kädellä.

Näin ollen näkisin että Luke on varmasti yksi voimakkaimmista jedeistä koskaan jos tarkastellaan puhtaasti lahjakkuutta, mutta kokonaisvaltaisesti "skillseiltä" ei kuitenkaan lähelläkään esim. Palpatinen, Yodan tai Mace Windun tasoa (kokemus!). Tietty Luke oli ihan raakile vielä Jedin paluussa, sitä ei vielä tiedetä miten hän on kehittänyt itseään sen jälkeen.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Edelleen omaa pohdintaa mutta laitetaan silti spoiler-tagien alle.

Trailerissa nähdään väläykseltä surevat Leia ja Han. Moni ei varmaan muista mutta alkuperäisessä trilogiassa mainitaan että myös Luken kaksoissisko Leia on lahjakas voiman kanssa. Kävin miettimään tätä asiaa enkä pitäisi ihmeenä että elokuvan pääpahis voi olisi Leian ja Hanin poika ja siten Luken siskonpoika sekä Anakinin/Darth Vaderin lapsenlapsi. Tämä taas antaisi motivaatiota pääpahikselle jatkaa isoisänsä tehtävää. Eli sellainen perinteinen vastaisku vanhempia vastaan kapinoimalla ja koska kyseessä olisi voimassa lahjakas nuori jolloin voiman paha puoli voi hyvinkin koukuttaa. Yoda sanoi että paha voima valtaa käyttäjänsä kokonaan, imee enemmän pimeälle puolelle. Näin muuten kävi myös Anakinille muuttuessaan Darth Vaderiksi (jo ennen pukua). Näin ollen pieni kapinointi lähtee lapasesta ja siitä pohja tälle tarinalle...
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
En tiedä minkälainen reboot on tässä tulossa mutta tuota kirjallisuuttahan löytyy jossain määrin orig. leffojen jälkeiseltä ajalta ja niissä mielestäni on tullut esille Leian ja Solon lapset yms. Nuo kirjathan eivät sinänsä edusta mitään virallista kaanonia sinänsä mutta en tiedä toimivatko ne kuitenkin jossain määrin pohjana.
Sikäli en tiedä olisiko jo vähän noloa ottaa uudelleen käyttöön Obi-wan-kuvio ts. tuo musta stormtrooper löytää vanhan mestarin joka opettaa madskillzzejä.

Mutta tosiaan siinä missä jedien olemassaolo pitäisi olla suhteellisen rajattua, olkoonkin että kai viralliseen kaanoniin kuuluvissa animaatiosarjoissa on tuotu esille poikkeamia esim. orig. leffojen tilanteeseen mm. uusien jedien olemassaolon myötä, sithien määrä voi olla merkittävästi suurempi koska ehtihän Imperiumi pyörittää tuotantoprosessia useamman vuosikymmenen. Se että Emperor kuolee, ei tietenkään tarkoita että Sithit katoaisivat sen myötä, kukapa noita edes pystyisi tosissaan tappamaan jos jedejä on vain 1.

Eli siis, nyt mielestäni on kaksi asiaa, onko Sithejä VAIN kaksi vai, ainakin kaksi.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Löysin youtubesta videon, jossa pari nörttiä pohtii 10 minuutti sohvalla tätä Kylo Renin hahmoa. Eli kuka hän on, mitkä ovat motiivit jne.

Laitan sen tänne, sillä tuossa nämä pojat aika hyvin kuitenkin ovat sieltä sun täältä onkineet käsiinsä kaiken tuottajien, ohjaajan jne heittelemät tiedonmuruset ja sitten höystävät niitä omilla spekulaatioillaan.

Star Wars: The Force Awakens - Kylo Ren: The Anti-Luke Skywalker - YouTube
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Pistetään nyt omat veikkaukset trailerin perusteella.
Mulla on ollu koko ajan sellainen fiilis että Daisey Ridlerin esittämä Key hahmo on Han Solon ja Leian muksu. Ja koska voima on Skywalkereiden suvussa voimakas niin nyt sitten saadaan naispuolinen Jedi pääosaan joka sitten tulee tappelemaan sitä pahista vastaan. En usko että Luke on leffan pahis vaan elelee Yodan vanhassa kämpässä josta sitten tulee opettamaan siskontyttöään jediksi. Uskon että nää tulevat leffat rakentuu just ton Key hahmon tarinan ympärille samalla tavalla kuten ne aikasemmat leffat Anakinin ja Luken ympärille.
 

EEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko & Leijonat
En tiedä oli MustatKortit videolla juuri tämä mitä lyön tuohon spoileriin vai luinko jostain:

Supreme Leader Snokehan on joku johtohahmo tuossa First Orderissa ja pukeutuu ainakin mustaan kaapuun, joten saattaisi olla force sensitive -henkilö. Kylo Renistä (tai Knights of Ren) oli maininta että on Sith reliikkien keräilijä ja mm. Palpatine keräili Sith reliikkejä, joten eiköhän Kylo ole myös force sensitive. Jos Snoke on pimeän puolen mestari niin voisi kuvitella Kylon olevan hänen oppipoikansa.
 

EEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko & Leijonat
Nyt tuli kova paukku! Daily Mailin mukaan joku sisäpiiriläinen olisi vuotanut episodi 7 keskeisimmät tapahtumat. Voihan tämä olla myös pelkkää vedätystä, joten jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä.

Yhteenveto spoilerissa ja linkki artikkeliin.

Rey ei ole Hanin ja Leian tytär, kuten aiemmin spekuloitiin.

Uudet laseraseet, liekinheittimet, pommit yms. lähitaistelukohtauksissa.

Darth Vaderin palanut maski vain vilahtaa.

Kylo Ren tappaa yhden originaali hahmon.

Leian kampaus on erilainen.

Trilogia keskittyy tasavallan uudelleenrakennukseen ja Luken nousuun johtavaksi Jedi ritariksi.

Episodi 7 tapahtumat pyörivät Luken kadonneen valosapelin ympärillä. Pilotti Poe Dameron löytää Luken valosapelin ja lähtee tehtävälle (palauttaakseen valosapelin?) droidi BB-8 kanssa. Stormtrooper Finn ja romunkerääjä Rey hakevat turvaa Millenium Falconilta, jossa he ystävystyvät Hanin kanssa. He päätyvät avaruusolio piraatti Maz Kanatan linnoitukseen, mutta Sith Lordi Uber käskee Kylo Renin tuhoamaan heidät. Prisessa Leia saapuu C-3POn kanssa ja tapaa Hanin vuosien eron jälkeen ja vie koko poppoon kapinallisten tukikohtaan.

Luke ilmestyy vasta elokuvan lopussa ja on pienessä roolissa ep. 7, isommassa sitten ep. 8.

BB-8 on tyttö.

Star Wars: The Force Awakens' closely guarded secrets revealed | Daily Mail Online
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Taitaa olla niin, että tämä spekulaatiodraama on ykkönen ja SW-sequel jää toiseksi.
Muuten en meinaan ymmärrä, mitä helkkarin järkeä näitä on etukäteen tutkiskella.

Ensi-ilta muuten näköjään jenkeissä (pl. se virallinen ensi-ilta) päivää, paria myöhemmin kuin muualla. Hah!
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Ensi-ilta muuten näköjään jenkeissä (pl. se virallinen ensi-ilta) päivää, paria myöhemmin kuin muualla. Hah!
Joo, mielenkiintoista. Mutta eikös se taas kerran Lontoon studioilla kuvattu, niin aloitetaan sitten sieltä ja tuodaan amerikkalaisten (ei jenkkien, ne on vaan niitä itärannikon älykköjä ne jenkit) takapajulaan joskus myöhemmin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Nyt tuli kova paukku! Daily Mailin mukaan joku sisäpiiriläinen olisi vuotanut episodi 7 keskeisimmät tapahtumat. Voihan tämä olla myös pelkkää vedätystä, joten jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä.
...

En tajua, miksi kukaan haluaisi lukea tällaisia spoilereita ennen leffan näkemistä. En siis syytä sinua linkityksestä, vaan vain mietin sitä, että kuka oikeasti nuo haluaa auki klikata...
 

EEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko & Leijonat
En tajua, miksi kukaan haluaisi lukea tällaisia spoilereita ennen leffan näkemistä. En siis syytä sinua linkityksestä, vaan vain mietin sitä, että kuka oikeasti nuo haluaa auki klikata...

Kyllähän tässä puntti tutisee innosta siihen malliin, kun näitä SW -leffoja odottaa kuin kuuta nousevaa että oli pakko lukaista.

Ymmärrän että kaikki eivät halua lukea näitä juonikuvioita etukäteen, mutta osa varmasti haluaa.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kait tässä ketjussa voi jokusen sanan sanoa näistä aiemmista leffoista... olen nyt katsellut FOXilta näitä aiempia elokuvia, episodit I-III...

Eilen tuli tuo episodi III ja varmasti hifistelijöille elokuva ei ollut täydellinen (onko se sitä hifistelijöille koskaan, vrt. LOTR-elokuvat...), mutta ihan kelvollinen ja raastava kuvaushan tuo on Anakinin lipeämisestä pimeälle puolelle.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eilen tuli tuo episodi III ja varmasti hifistelijöille elokuva ei ollut täydellinen (onko se sitä hifistelijöille koskaan, vrt. LOTR-elokuvat...), mutta ihan kelvollinen ja raastava kuvaushan tuo on Anakinin lipeämisestä pimeälle puolelle.
Olen kai näitä hifistelijöitä... Mutta episode III oli ihan ok, kelvollinen ja paikoin hienokin elokuva. Olin toki pettynyt, että varsinainen perinteinen Darth Vader esiteltiin vasta ihan leffan loppumetreillä kun etukäteen toivoi, että nähtäisiin jo aiemmin. Toki Anakinista tuli Darth Vader käytännössä jo jossain puolivälissä elokuvaa.

Silti ihan kelvollinen elokuva, mutta näkemisestä on jo tovi. Vielä pidempi tovi on episodeista I ja II ja niiden suhteen muistikuvat on jopa aika hatarat monin paikoin. Pitänee katsella nuo kaikki tässä jossain kohtaa ennen kuin The Force Awakens ilmestyy (liput jo varattu, ei tosin ihan ensi-iltaan).

Edelleen olen sitä mieltä, että tuo prequel-trilogy olisi saanut alkaa tarinallisesti suunnilleen tuosta osasta III ja Anakinin kääntymistä pimeälle puolelle olisi voitu rakennella parin elokuvan ajan enemmän. Vammautuminen ja perinteiseksi Darth Vaderiksi muuntuminen olisi tapahtunut toisen elokuvan loppupuolilla ja sitten episodi III olisi ollut sitä menoa kun Imperiumi kunnolla muodostuu ja sithit jahtaa jäljelläolevia jedejä ja olisi vaikka käsitelty Obi-Wanin saapumista Tatooinelle enemmän ja Yodan asettumista Dagobahille. Joka tapauksessa se Anakinin nassikkavaihe olisi sivuutettu ihan kokonaan ja oltu siinä lähtökohdassa, kun hän on nuori jedioppilas. Jotenkin noin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Joka tapauksessa se Anakinin nassikkavaihe olisi sivuutettu ihan kokonaan ja oltu siinä lähtökohdassa, kun hän on nuori jedioppilas. Jotenkin noin.

Hmm, olen muuten aika samoilla linjoilla, siis koko viestisi kanssa. Kyllähän tuossa skenariossa olisi sitten voinut tehdä niin, että episodi I:n alussa olisi ollut vaikka lyhyt intro, eli alkukohtaus/takauma, jossa nuori Anakin saapuu poikana tuonne jedineuvoston eteen --> siitä sitten hyppäys siihen, kun Anakin on jo vähän vanhempi ja Obi-Wanin padawan. Tosin tässä kuviossa Qui-Gonin rooli olisi sitten jäänyt liki kokonaan käsittelemättä?

Kaiken kaikkiaan tuo hahmotelmasi on kuitenkin hyvä, tämä olisi sallinnut mielenkiintoisia sivupolkuja, kuten vaikka sen, että Darth Sidiouksen omaa oppi-isää Darth Plaqueis'tä olisi voitu mahdollisesti käsitellä. Nythän hän jää ihan sivumaininnaksi, kun Sidious kertoo hänestä Anakinille, episodi III:ssa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Toisille Shitin kosto, allekirjoittaneelle edelleen se merkittävin leffa episode 5 ohella. Itseäni on oikeastaan aina kiehtonut että miten tuo lintukotomainen tasavalta muuttui imperiumiksi, kuka kaiken romuttanut mastermind oli ja miten Anakinista tuli lopulta köhivä peltitynnyri. Sithin koston viimeinen tunti ahdistaa vielä tänäkin päivänä ja leffan ongelmakohdat edelleen toissijaisia. Voi olla että selitän vain paskaa timantiksi, mutta Christensen on mainio Anakin. En osaa edelleenkään nähdä tuossa jotain huippulahjakasta nuorta näyttelijää ylitulkitsemassa tunnetiloja. Hayden ilmentää todella hyvin sen paineen, ristiriidan ja tuskan mitä Anakin käy läpi. Jatkuvaa kärvistelyä ja vaikerointia kun ei tiedä miten päin olisi.

Olen toki samoilla linjoilla että episodit 1-3 olisivat saaneet omata erilaiset painopisteet.

Tässä fanipoikailun keskellä ei sovi unohtaa miten tuli kuolattua Natalie Portmania. Kyllä se vain Sithin Koston ensi-illassa meni liki täysikäisenkin klopin tunteisiin kun miss Naboota saatettiin viimeiselle levolleen.

En ole vielä päättänyt että haluanko tutustua tähän uuteen viritelmään.
 
Viimeksi muokattu:

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Olen kanssa nyt katsellut FOXilta näitä "aiempia" elokuvia eli episodit I-III. Tais siis koittanut katsella, kun omaan makuun ne on nykyään ihan hirveitä tekeleitä. Ne ois muuten varmaan ihan katsottavia leffoja, mutta Hayden Christensen on vaan niin paska näyttelijä ja Jar Jar Binks niin ärsyttävä hahmo että melkeen jokainen kohtaus jossa ne on mukana läsähtää niiden takia.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jar Jar Binksin läsnäolo onneksi väheni elokuva elokuvalta. Taisi tulla Lucasille paineita fanien taholta, kun hahmoa vihattiin niin syvästi. Sithin Kostossa Jar Jar Binks esiintyi enää muistaakseni yhdessä pienessä kohtauksessa.

Ymmärrän kyllä että haluttiin kehitellä sellainen comical relief, mutta siinä epäonnistuttiin pahasti. Alkuperäisen trilogian droidiparivaljakko oli dynaaminen koominen duo, mutta pysyi hyvän maun rajoissa jatkuvasti ja sisälsi aitoa nokkeluutta näsäviisasteluineen ja olivat lisäksi tärkeitä hahmoja, etenkin R2-D2. Myös Chewbacca toimi hyvin sidekickinä, koominen, mutta silti uskottava ja ennen kaikkea tärkeä apu. Jar Jar Binks oli silkka pyörivä täystuho josta oli jatkuvasti enemmän harmia, vaikka nyt ekassa leffassa pääsi hieman lopussa loistamaankin. Onneksi Lucas itsekin tajusi, että tuli kirjoitettua totaalisen floppihahmo ja siis ymmärsi feidata sen vähitellen taustahahmoksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös