Mainos

Tähtien Sota Disneylle – Jedien todellinen paluu

  • 577 181
  • 3 496

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kylläpäs lämmitti tuo featurette, enemmän tuossa parissa minuutissa oli alkuperäisen trilogian henkeä kuin mitä uudemmassa trilogiassa oli yhteensä.
 
Judge Dredd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tulipas tämän ketjun innoittamana katsottua tuo attack of the clones ja ei se nyt minun mielestäni mikään mahdottoman paska elokuva ollut. Toki tullut katsottua silloinkin kun ilmestyi, mutta ei ollut hirveän paljon muistikuvia elokuvasta, kuin että ihan ok. Vaatimuksethan varmaan näitä uuden polven elokuvia kohtaan oli hirveät edellisten, voisiko sanoa mestariteosten pohjalta. Sellaiseksi tämä elokuva ei kyllä yllä. Ensimmäinen osa uudessa sarjassa oli ehdottomasti huonoin elokuva.

Palataan tähän kloonisotaan. Mielestäni juoni elokuvassa kantaa ihan hyvin ja etenee kohtuu mielenkiintoisesti. Elokuvaa huonontaa irralliset toimintakohtaukset, joilla ei tunnu olevan mitään merkitystä juonen kannalta. Alun lentelykohtaus oli ihan turha puhumattakaan ihme tehdas ryskäyksestä, johon Anakin ja Padme joutuvat pelastaessaan Obi-Wania. Ainoastaan sotakohtaus lopussa stadionihässäkän jälkeen vaikutti ihan asialliselta ja näyttävältä. Voisiko joku kertoa elokuvakäsikirjoittajille, että hyppiminen lentävästä objektista toiseen satoja metrejä alapuolella olevaan lentävään objektiin ei oikein toimi, vaikka omaisi minkälaiset supervoimat. Vanhemmissa elokuvissa toimintaosiot sulautuivat nätisti elokuvaan, toisin kuin uudemmissa, joissa toimintakohtaukset tuntuvat olevan itse tarkoitus. Lisäksi elokuvassa oli joitakin kliseisiä kohtauksia, kuten Anakinin äidin kuolema. Sanat jäivät huulille kohdassa "minä rakastan s..", kunnes kuolema koitti. En kyllä tykännyt ja johtuvatko nämä sitten niistä Lucasin puutteellisista käsikirjoitustaidoista vai mistä? Sopivasti äiti kuoli myös, kun Anakin saapui paikalle, vaikka oli ollut kuukauden hukassa.

Eihän tuo elokuva täyttä sontaa ollut, mutta edellä mainituista syistä ehkä se 7 tai 7,5 elokuva. Toivottavasti Disneyltä nähdään huomattavasti parempaa.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Vähän ehkä tylsä traileri mielestäni, mutta kyllähän tämä silti tulee katsottua!
Kieltämättä tuo viimeinen traileri oli pieni pettymys mutta olihan siinä kuitenkin yksi innostusta herättävä kohta. Eeppinen ilmataistelu planeetan ilmakehässä Tie fightereiden ja X-Wingien välillä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

Vähän ihmettelen tuossa trailerissa sitä, kun Han Solo selvittää nuoremmilleen, että tarinat jedeistä ja voiman pimeästä puolesta ovat totta...tulee siis se fiilis, että ikään kuin alkuperäiset tapahtumat olisivat jotakin myyttistä, kaukana menneisyydessä tapahtunutta.

Ja siis eihän tuosta nyt ole mennyt kuin muutama vuosikymmen.
 
BaronFIN

Jäsen
Pyh, liput ensi-iltaan taskussa, yhtäkään traileria tule enää katsottua. Ja itse asiassa tässä ketjussakaan tule enää vierailtua yhdenkään spoilerin perässä.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vähän ihmettelen tuossa trailerissa sitä, kun Han Solo selvittää nuoremmilleen, että tarinat jedeistä ja voiman pimeästä puolesta ovat totta...tulee siis se fiilis, että ikään kuin alkuperäiset tapahtumat olisivat jotakin myyttistä, kaukana menneisyydessä tapahtunutta.

Ja siis eihän tuosta nyt ole mennyt kuin muutama vuosikymmen.

Pistetään nyt nämä kuitenkin:
Paha Imperiumihan valtaan halutessaan tietysti ensimmäisenä manipuloisi ihmiset uskomaan omaa tarinaansa, eikö niin. Ja paras maaperä tuolle manipuloinnille olisi tietysti nuoret. Ja onhan näitä tutkimuksia oikeassa elämässä tehty:Joka viides saksalaisnuori ei tiedä mikä Auschwitz on. Pienihän tuo otanta on, mutta onhan tuo oikeasti hätkähdyttävää, jos saksalaisnuoriso on noin heikosti perillä Auschwitzista. Ihmisten muisti on valitettavan lyhyt.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minusta taas tuo oli oikein hyvä traileri. Nykytrailereissa on usein se ongelma, että niissä näytetään ja kerrotaan ihan liikaa. Joskus jopa paljastetaan aika isoja juonen twistejä (uusimman Terminatorin muutama traileri oikein surullisia esimerkkejä siitä.) Tässä sinänsä näytettiin paljon, mutta ei kerrottu juuri mitään. Kaiken yllä leijuu sellainen mysteerisyys ja voi vaan arvailla, että mikä on minkäkin hahmon status lopulta. Pääpaino trailereissa on näyttävillä kohtauksilla ja sitä ihmiset juuri haluaa. Juoni selviää sitten teatterissa. Hyvin tehtyjä trailereita jotka herättää uteliaisuuden, mutta eivät paljasta liikaa.

Lukea on kyllä kovasti pantattu ja hän ei esiinny edes leffan virallisessa julisteessakaan. Tästä voinee päätellä, että Luken rooli tulevassa elokuvassa jäänee odotettua pienemmäksi. Tosin tuosta uutisoitiinkin, että Luke ei ole kovin keskeinen hahmo. On tietysti mahdollista, että hänen roolinsa kasvaa tulevissa osissa (vahva oletukseni on, että Luke tuskin menehtyy tässä elokuvassa.)
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Tämä on 100-prosenttisesta omaa spekulaatiota, mutta laitan silti spoileri-tageihin jos nyt sattuisi osumaan oikeaan:
Luke on kääntynyt pimeälle puolelle.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Laitetaas kaikille faneille vähän kevennystä youtuben puolelta:

Chewbacca Toilet paper - YouTube

@Tadu : mielenkiintoinen veikkaus spoilerin takana, melkeinpä toivon että on noin.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Tämä on 100-prosenttisesta omaa spekulaatiota, mutta laitan silti spoileri-tageihin jos nyt sattuisi osumaan oikeaan:
Luke on kääntynyt pimeälle puolelle.
Puhdasta spekulaatiota tämäkin sillä olen pyrkinyt välttämään kaikenlaisia spoilereita...
En usko että Luke olisi kääntynyt pimeälle puolelle. Lucas leikitteli ajatuksessa Episodi kutosen lopussa kässärivaiheessa mutta onneksi ei sitä kuitenkaan toteuttanut. Luulen että Luken hahmoa ei tässä elokuvassa paljon nähdä. Han Solo sen sijaan on vahvasti tässä elokuvassa mukana mutta luulen että Solon kuolema (Ford on toivonut hahmon lopullista poistumista pitkään ja ehkä ainoa syy miksi hän lähti elokuvaan mukaan oli juuri tämä) elokuvan lopussa saattaa tuoda Luken piilostaan jossa hän on ollut kuten Obi-Wan Kenobi oli elokuvien kolme ja neljä välissä. Episodi kasissa sitten Luke saa paljon enemmän ruutuaikaa. Tämä siis oma olettamukseni.
 
Tämä on todennäköistä, mutta onko jopa niin odotettu ratkaisu, että sitä ovat käsikirjoittaneet halunneet vältellä? :)
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En usko että Luke olisi kääntynyt pimeälle puolelle. Lucas leikitteli ajatuksessa Episodi kutosen lopussa kässärivaiheessa mutta onneksi ei sitä kuitenkaan toteuttanut. Luulen että Luken hahmoa ei tässä elokuvassa paljon nähdä. Han Solo sen sijaan on vahvasti tässä elokuvassa mukana mutta luulen että Solon kuolema (Ford on toivonut hahmon lopullista poistumista pitkään ja ehkä ainoa syy miksi hän lähti elokuvaan mukaan oli juuri tämä) elokuvan lopussa saattaa tuoda Luken piilostaan jossa hän on ollut kuten Obi-Wan Kenobi oli elokuvien kolme ja neljä välissä. Episodi kasissa sitten Luke saa paljon enemmän ruutuaikaa. Tämä siis oma olettamukseni.
Johonkin tämäntyyppiseen skenaarioon itsekin uskon. Tai olen pyöritellyt vähän samalla lailla. Se jää nähtäväksi. Toivoisin ehkä joltain osin kuitenkin erilaista ratkaisua kuten Tadu tuossa yläpuolella.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuli Netflixistä katsottua elokuva keskinkertainen Seitsemän sietämättömän pitkää päivää, jossa näyttelee uuden Tähtien Sodan pahis Adam Driver, ja kaverin olemus sekä äänikin ovat jo niin pahis-kamaa, että ei kauheasti tarvitse kaverin näytellä.Toivottavasti ei ole koko leffaa maskin takana.

Hahmoja on tosiaan niin paljon, että vaikeaa on arvuutella mine eri hahmot päätyvät ja miten tarina etenee.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Viimeinen traileri julkaistu!
Star Wars: The Force Awakens Trailer (Official) - YouTube

(Linkki vie luonnollisesti Youtubeen)

Traileri alleviivaa sitä, että uusi sukupolvi ja uudet sankarit ovat pääosassa. Lukesta ei näkynyt kuin R2:Sta taputtava proteesikäsi, joten ehkä hän on piilossa Ben Kenobin tavoin. Han Solo ilmeisesti on vähän enemmän esillä. Sen verran kova SW-fani olen, että käsivarren karvat nousivat trailerin lopussa pystyyn. Tässähän odottaa joulua kuin...lapsi joulua.

Laitan loput spekuloinnit nyt varalta spoilerin taakse, vaikka tosiaan 100% hihasta spekuloin.
Pistää minuakin ihmetyttämään mistä elokuvassa on kysymys. Onko niin, että Luke ajattelee voiman olevan jotakin niin vaarallista, että yrittää piilottaa sen olemassa olon? Ja siten harvat tuntuvat tietävän mikä osuus voimalla oli Tähtien Sodassa. Nyt sitten kun selvästi pimeä puoli herää (ja samalla kai valon puolikin), niin olettaisin hänen olevan pakotettu astumaan esiin, sillä hän lienee ainoa elossa oleva jedi-koulutettu. Mutta saa nähdä. Odottelen innosta pinkeänä.
 
Menee hieman hupsun näköiseksi kun piileskellään näin spoilertagien takana, mutta järkevämpää niin, ettei kukaan pahastu. Sitä en halua (olen itse varsin allerginen spoilauksille ja kaikki ei edes ymmärrettävistä syistä halua katsella trailereitakaan.) Eli seuraavien tagien takana on sekä omaa spekulointia, että muutama netistä luettu juttukin joiden todenperäisyydestä en tietysti mene vannomaan, mutta ovat mahdollisesti totta. Huomioikaa se.

Mielestäni tuo olisi todella hyvä rakenne koko jutulle. Omaperäisempi ja oivaltavampi kuin se tyypillinen, että Luke olisi tunnustettu suuri jedimestari ja vetää jotain uutta akatemiaa ja jedejä on taas enempi. Tuo esittämäsi näkemys, että Luke asuu jonain eristäytyneenä hermittinä on paljon parempi twisti. Tuota kyllä omalla tavallaan puoltaisi se, että käsittääkseni Luken osuus kuvattiin pääasiassa (jollei kokonaan?) Skelligissä Irlannissa, joka on dadadaa syrjäinen saari täynnä vanhan erakkomunkkien luostarin raunioita. Referenssiä. Lisäksi ymmärsin jostain luettuna sen, että Kylo Ren varsin sithimäisestä olemuksestaan huolimatta ei hallitse Voimaa lainkaan, eli ainoa asia joka yhdistää sitheihin on punainen valosapeli. Hän on nähtävästi jonkun aateveljien/järjestön jäsen joka trailerin perusteella kokee Darth Vaderin jonkinlaisena esikuvana ja "oppi-isänä" jonka tehtävä tulee suorittaa loppuun. Nähtävästi tuo Ren nimen lopussa on jonkinlainen arvonimi joka kuuluu noille järjestön jäsenille. Kuten miekkakin muodollaan ilmentää, niin ovat vähän kuin ristiretkeläisiä. Eli lienee siis oletettavaa, että Voimaa ei osaa tuonhetkisessä tilanteessa hyödyntää kukaan juuri lainkaan ja opit sen hallintaan on kadoksissa tai harvojen hallussa (Luke Skywalker).

Jos näin todella on, niin pidän tästä lähtökohdasta ja rakenteesta siis paljon enemmän kuin jos jedejä olisi ja se välitön uhka tulisi taas sitheiltä. Oletettavaa kuitenkin on, että sithit tekee paluun ja en ihmettelisi jos jo tämän leffan lopussa annettaisiin viitteitä siitä. Toivon kuitenkin, että hommaa jaksettaisiin rakentaa maltilla.
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Traileri alleviivaa sitä, että uusi sukupolvi ja uudet sankarit ovat pääosassa. Lukesta ei näkynyt kuin R2:Sta taputtava proteesikäsi, joten ehkä hän on piilossa Ben Kenobin tavoin. Han Solo ilmeisesti on vähän enemmän esillä. Sen verran kova SW-fani olen, että käsivarren karvat nousivat trailerin lopussa pystyyn. Tässähän odottaa joulua kuin...lapsi joulua.
Kyllähän tuota itsekin on alkanut odottamaan jo vesi kielellä. Onkohan Finkino tehnyt Fox-kanavan kanssa diilin että näyttää koko tupla-trilogian ja nostattaa kiimaa? Itselle tuo on ainakin toiminut hyvin kun ei ole vuosiin tullut noita nähtyä, vaikka mielessä on ollut että jostain pitäisi nuo hankkia.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Kyllähän tuota itsekin on alkanut odottamaan jo vesi kielellä. Onkohan Finkino tehnyt Fox-kanavan kanssa diilin että näyttää koko tupla-trilogian ja nostattaa kiimaa? Itselle tuo on ainakin toiminut hyvin kun ei ole vuosiin tullut noita nähtyä, vaikka mielessä on ollut että jostain pitäisi nuo hankkia.
Fox varmaan nostattelee muutenkin sillä taitaa Fox saada edelleen myyntituottoja vanhojen elokuvien kotimyynnistä (mm. Discshopista kaikki vanhat leffat samassa boksissa bluray-muodossa alle 60 €) ja mikäs sen parempi myynnin nostattaja kun uuden elokuvan tuoma hype.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Menee hieman hupsun näköiseksi kun piileskellään näin spoilertagien takana, mutta järkevämpää niin, ettei kukaan pahastu. ..
Mielestäni tuo olisi todella hyvä rakenne koko jutulle. Omaperäisempi ja oivaltavampi kuin se tyypillinen, että Luke olisi tunnustettu suuri jedimestari ja vetää jotain uutta akatemiaa ja jedejä on taas enempi. Tuo esittämäsi näkemys, että Luke asuu jonain eristäytyneenä hermittinä on paljon parempi twisti. Tuota kyllä omalla tavallaan puoltaisi se, että käsittääkseni Luken osuus kuvattiin pääasiassa (jollei kokonaan?) Skelligissä Irlannissa, joka on dadadaa syrjäinen saari täynnä vanhan erakkomunkkien luostarin raunioita. Referenssiä. Lisäksi ymmärsin jostain luettuna sen, että Kylo Ren varsin sithimäisestä olemuksestaan huolimatta ei hallitse Voimaa lainkaan, eli ainoa asia joka yhdistää sitheihin on punainen valosapeli. Hän on nähtävästi jonkun aateveljien/järjestön jäsen joka trailerin perusteella kokee Darth Vaderin jonkinlaisena esikuvana ja "oppi-isänä" jonka tehtävä tulee suorittaa loppuun. Nähtävästi tuo Ren nimen lopussa on jonkinlainen arvonimi joka kuuluu noille järjestön jäsenille. Kuten miekkakin muodollaan ilmentää, niin ovat vähän kuin ristiretkeläisiä. Eli lienee siis oletettavaa, että Voimaa ei osaa tuonhetkisessä tilanteessa hyödyntää kukaan juuri lainkaan ja opit sen hallintaan on kadoksissa tai harvojen hallussa (Luke Skywalker).

Jos näin todella on, niin pidän tästä lähtökohdasta ja rakenteesta siis paljon enemmän kuin jos jedejä olisi ja se välitön uhka tulisi taas sitheiltä. Oletettavaa kuitenkin on, että sithit tekee paluun ja en ihmettelisi jos jo tämän leffan lopussa annettaisiin viitteitä siitä. Toivon kuitenkin, että hommaa jaksettaisiin rakentaa maltilla.
Vastataan siis vielä näin tagattuna, edelleen pelkkää omaa spekulaatiota:
Lisäksi vielä jo Leffan nimikin on Voima herää. Sehän tarkoittaa tietenkin sitä, että voima on ollut jotenkin piilossa tai nukkumassa, muutenhan sen ei tarvitsisi herätä. Vihjaa siis, että Lukekin on tosiaan pitänyt kynttilää vakan alla, sillä muutenhan asia olisi laajemmin tunnettu. Samaan jatkumoon sopii tämä trailerin kuvien jo feidattua lopettava "pimeässä" kuuluva tokaisu: "I just felt it", eli oletan voiman heräävän ja melkoista rytinää on luvassa sitten useampaan elokuvaan.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mitäs muuten mieltä olette noista raunioista, joissa viimeisimmässä trailerissa liikutaan?

Minulle tulee mieleen, että olisiko kyseessä Kuolemantähti, se episodi kutosessa keskeneräiseksi jäänyt. Tulee muuten sellainen asia muistaa, että mikäli tosiaan "voima nyt herää" uudelleen ja Luke elää erakkona jossain, niin itse asiassa mikään ihan tuore idea ei ole kyseessä, aika pitkälti kuulostaa episodi nelosen alulta...

edit. en nähnyt järkeväksi laittaa spoiler-tägäyksia, ihan omaa pohdintaa vain...
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvää spekulointia esittävät sekä @Ted Raikas että @Stonewall . Tosin aivan suotta laitatte noita omia juonikehitelmiä spoilertageihin – ajatus on vapaa ja sen tuotteita voi esitellä avoimesti. Trailereiden perusteella vaikuttaa erittäin lupaavalta elokuvalta ja uskollisemmalta alkuperäisfilmien hengelle, kuin 1-3 -sarja. Itsekin pidin siitä ratkaisusta, että pääosa [ilmeisesti] luovutetaan suht. nopeasti kokonaan uudelle sukupolvelle, joiden näyttelijät vaikuttivat lupaavilta. No-oneen ehdin jo rakastua. Käännynnäinen kloonisotilas on yksi mainio idea!
Juu, no muutama juttu oli semmoinen, että luin ne. Eli ei ihan täysin omaa kehitelmää. Sen takia näin, että parempi laittaa tageihin.

Kyllä kaiken kaikkiaan vaikuttaisi ennakkoon siltä, että ovat saaneet mielenkiintoisen paketin tästä aikaan. Siihen lisättynä vielä se, että nyt ollaan kuvattu enemmän oikeissa maastoissa ja lavasteissa ja käytetty enemmän maskeja, animatronicia ja muutenkin orgaanista menoa. Siitä pidän ja kyllä se jälki välittyy jo nyt ihan trailereista, että on enemmän läsnäolemisen tuntua.
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Referenssiä. Lisäksi ymmärsin jostain luettuna sen, että Kylo Ren varsin sithimäisestä olemuksestaan huolimatta ei hallitse Voimaa lainkaan, eli ainoa asia joka yhdistää sitheihin on punainen valosapeli. Hän on nähtävästi jonkun aateveljien/järjestön jäsen joka trailerin perusteella kokee Darth Vaderin jonkinlaisena esikuvana ja "oppi-isänä" .
Trailerissa kohdassa 1:55 Kylo Ren tekee tuollaisen "sysäysliikkeen" kädellä, kuten jedit / sithit, siirtäessään fyysisiä kappaleita Voiman avulla. Tästä päättelisin että ihan puhtaasti miekkamies hän ei ole, vaan ainakin jollakin tasolla hallitsee voiman käyttöä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Trailerissa kohdassa 1:55 Kylo Ren tekee tuollaisen "sysäysliikkeen" kädellä, kuten jedit / sithit, siirtäessään fyysisiä kappaleita Voiman avulla. Tästä päättelisin että ihan puhtaasti miekkamies hän ei ole, vaan ainakin jollakin tasolla hallitsee voiman käyttöä.

Niin, voihan se olla että hän hallitsee jonkin sortin "raakaversion" Voiman käytöstä. Tosin pitää pitää mielessä se, että mikäli tämä Kylo Ren on vain heppoinen Voiman käyttäjä, niin eipä tuosta mitään matchuppia saada, jos Luke päättää tuhota tämän vastustajansa.

Pitäkää muuten mielessä, että JOS Sithejä on olemassa, niin heitä on AINA KAKSI. Tämän muistin juuri katsellessani FOXilta tuon episodi ykkösen.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tässä kirjoittajien kommentteja luettuani ja traileria katseltuani luulen jo keksineeni ensimmäisen (siis 7:n) osan pääjuonen. Voin toki olla väärässäkin, mutta eihän Tähtien Sota koskaan ole mitään rakettitiedettä ollut, joten voi olla, että joltain osin osun - eli tagataan vielä. Omalla vastuulla:

Luke on piilossa. Pikku hiljaa ollaan tultu pisteeseen, jossa Tasavalta on saanut Galaksin rauhoitettua. Armeijaa ei enään tarvita. Niinpä veteraanit kotiutetaan, ja he ihmettelevät mitä tekisivät, kun sotiminen oli ainoa elämän tarkoitus. Samaan aikaan Voima alkaa heräilemään. Jotkut ihmiset, joista osa on näitä joutilaita sotaveteraaneja eri puolilta alkavat tuntemaan voiman, mutta eivät osaa hallita sitä. Niinpä sekä pimeä että valon puoli lähtevät etsimään tarunhohtoista Skywalkeria oppaakseen. Pimeä puoli, koska hän on Darth Vaderin poika - ja valoisampi puoli, koska Luke on viimeinen jedi. Näin osa sotimaan tottuneista löytää tarkoituksen elämälleen. Seuraa hienoa toimintaa kankaan reunasta reunaan ja Han Soloa tarvitaan oppaaksi. Lopulta Luke löytyy ja hänen on valittava ketä alkaa opettamaan (jos ketään), eikä ole yllätys miten hän valitsee, vaikka yrittääkin ensin esittää, että voima voidaan jo kokonaan unohtaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös