Mainos

Sykemittarit?

  • 76 073
  • 324
Suosikkijoukkue
Arsenal
...ja taas on edessä se tilanne, että sykemittari menee uusiksi. Garmin Forerunner 610:n sykevyö on kunnossa, jossa sykemittauksen uskottavuus lähentelee nollaa. Uusi vyö edellyttää myös sen rintaan kiinnitettävän osan uusimista ja viimeksi kun asiaa kyselin, hintaa olisi tullut noin 75 % uuden vastaavan hinnasta. Joten ei.

Tällä hetkellä tärkeimmät ominaisuudet on GPS, syke ja optiona askelmittaus. Viimeisin siksi, että nykyään (liian) suuri osa liikunnastani tulee hyötyliikuntana työpäivien, liikunnallisten (ei urheilu-) tai lasten harrastusten aikana, jolloin sykevyön asennus ei tule kysymykseen. Eikä siitä kyllä olisi hyötyäkään mitata, että kävelinpä puoli tuntia hissukseen. Olen kuitenkin havainnut, että sillä on suuri merkitys niin jalkojen palautumiseen kuin painonhallintaankin, minkä verran noita askelia tulee. Puhelimessa toki tuommoinen on, mutta puhelinta taas ei viitsi taskussa kuljettaa vaikka sählyä pelatessa tai kesälenkeillä sortsien taskussa. Vähiten tarvitsen mitään kuntoiluohjelmia tai graafisia esityksiä nettipalvelussa. Sykemittaus ei voi toimia ranteesta, koska lenkkeilen aina ulkona ja välillä laite on asennettava hihan/hanskan suun päälle. Varaosien saatavuudesta plussaa.

En siis tunne nykymarkkinoita. Voisiko joku aktiivisuusranneke jo selvitä toiveistani? Jos ei, mitä laitetaan oikeiden sykemittareiden listalta? Tuo Forerunner oli muuten mulle oikeinkin hyvä vekotin, mutta tosiaan tähän varaosien puutteelliseen saatavuuteen tämä nyt katkeaa. Toinen miinus kosketusnäytöstä (senkin kanssa pärjää) sekä korkeusmittauksesta, joka ei toiminut alkuunkaan (mulle ei kovin tärkeä asia). Budjetti jotain 200-400 euron väliltä.

Avustanne etukäteen kiittäen Urho ja Urhon läheiset
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jos GPS on tärkein, ei kannata katsoakaan muihin kuin Garminin laitteisiin. Sen verran suuri on testiero. Askelmittauksesta en osaa sanoa lisäpalikoita varmaan sellaiseen saa toki.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tuon mallin sykevyötä näyttäisi tosin netistä saavan kotiovelle 45 eurolla.
 
Fordél

Jäsen
Jos GPS on tärkein, ei kannata katsoakaan muihin kuin Garminin laitteisiin. Sen verran suuri on testiero.

Laitatko jotain linkkiä testiin yms. tämän väitteesi tueksi. Itse en nimittäin ole kuullut, että Garminin GPS olisi jotenkin selkeästi kilpailijoita parempi.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Laitatko jotain linkkiä testiin yms. tämän väitteesi tueksi. Itse en nimittäin ole kuullut, että Garminin GPS olisi jotenkin selkeästi kilpailijoita parempi.
Näkisin myös itse näin. Harkinnassa on täällä Samsungin Gear fit 2, joka täyttäisi tarpeeni ainakin sykkeen, askelten ja unenmittauksen osalta. Tosin hintaa on vielä 199 euroa, eli aivan liikaa..
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
GPS:n tarkkuus nyt heittelee sen verran vähän, että minusta se on täysin sekundäärinen argumentti. Garmin on toki tarkimmasta päästä ja Polar sieltä toisesta. Siitä huolimatta kysyjälle Polar M400, joka on hinta/laadultaan aika kova sana. Mittaa aktiivisuuden, matkan ja askelet, syke mitataan vyöllä. Alussa oli lastentauteja ja kolmelta kollegaltani meni se USB-liitin sököksi takuuaikana. Mulla ei ole ollut ongelmia sen suhteen, vaikka onkin ollut ahkerassa käytössä jo melkein kaksi vuotta. Jos tuo nyt hajoaisi, ostaisin varmaan samanlaisen, kun ei vain tuohon hintaan saa läheskään yhtä pätevää laitetta.

M600 on rannemittauksella, ilmeisesti muuten aika paljon samoilla ominaisuuksilla. Rannemittaus ei tosin ole läheskään yhtä tarkka. Huono puoli tuossa on akkukesto, vastalahjaksi saa Android Wear -kikkareet. M400:aan saa "älykkäät ilmoitukset", jos joku niistä ilahtuu.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mistä löysit? Kun itse en löytänyt pelkkää sykevyötä mistään ja tuon mittausosan kanssa vain Garminilta itseltään. Ja se maksoi... Väittivät vieläpä, että eivät myy kuin pakettina.

No perhana. Päivällä kännykällä googletin, oli vielä normaalihinta 64,xx euroa, ale 45 euroa ja "free delivery to Finland". Mutta millähän sanoilla...
 
Suosikkijoukkue
Arsenal

Kiitos. Edelleen tässä ärsyttää Garminin pakkomyynti; mm. Polar muistaakseni myi pelkkää vyötä 20-25 eurolla mallista riippuen, eikä tuota sykeanturia ollut pakko ostaa. Nämä pakottaa ainoan kuluvan osan lisäksi ostamaan sen anturin ja siksi pyytävät tuplahintaa. Tämä saattaa silti mennä tilaukseen tai sitten otan tuon Polar M400-mallin uutena. Hintaeroa alle satku ja toinen on tuliterä takuineen...
 
Kannattaa tsekata myös Juoksufoorumin ostetaan/myydään -palsta. Siellä on paljon myynnissä käytettyjä ja jopa uusia sykemittareita sekä niiden tarvikkeita. Osassa jopa takuuta jäljellä.
 
Oon kyllä ihmetellyt, miten se sykevyö voi pysyä paikoillaan niin tiiviisti, että se pystyy sykkeen mittaamaan. Varsinkin jos riuhtoo täysillä.
Sitäkin kyllä oon ihmetellyt, mihin sykemittaria oikeastaan edes tarvitaan, paitsi jos maksimisykettä haluaa selvittää. Mutta tuntuuhan tuo monia kiinnostavan, ja kyllä minäkin sitten hankin sellaisen kunhan tulee sellainen malli missä ei tarvita sitä vyötä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Oon kyllä ihmetellyt, miten se sykevyö voi pysyä paikoillaan niin tiiviisti, että se pystyy sykkeen mittaamaan. Varsinkin jos riuhtoo täysillä.
Sitäkin kyllä oon ihmetellyt, mihin sykemittaria oikeastaan edes tarvitaan, paitsi jos maksimisykettä haluaa selvittää. Mutta tuntuuhan tuo monia kiinnostavan, ja kyllä minäkin sitten hankin sellaisen kunhan tulee sellainen malli missä ei tarvita sitä vyötä.

Jos harrastaa (tai oikeammin harjoittelee) kestävyyslajeja oppii aika nopeasti, mihin sitä sykemittaria tarvitaan.
 
Fordél

Jäsen
Oon kyllä ihmetellyt, miten se sykevyö voi pysyä paikoillaan niin tiiviisti, että se pystyy sykkeen mittaamaan. Varsinkin jos riuhtoo täysillä.

Kyllä se vaan pysyy paikallaan, kun suht tiukasti laitetaan rinnan ympärille. Eipä se rintakehän ympärys suuremmin yleensä liiku.

Sitäkin kyllä oon ihmetellyt, mihin sykemittaria oikeastaan edes tarvitaan, paitsi jos maksimisykettä haluaa selvittää. Mutta tuntuuhan tuo monia kiinnostavan, ja kyllä minäkin sitten hankin sellaisen kunhan tulee sellainen malli missä ei tarvita sitä vyötä.

Mittarin syketoiminnalla voit mm. mitata maksimisykkeen sekä seurata, että teet harjoituksen oikealla sykealueella. Esimerkiksi juoksussa on tärkeää, että treenit tulee tehtyä oikeilla sykealueella eikä vaikka peruskestävyyslenkillä syke nouse liian korkealle. Syke kertoo myös kunnon kehityksestä ja antaa viitteitä ylikunnosta, sairastumisesta jne.
 
Jos harrastaa (tai oikeammin harjoittelee) kestävyyslajeja oppii aika nopeasti, mihin sitä sykemittaria tarvitaan.
Olisi mielenkiintoista tietää ketkä urheilijat ei käytä sykemittaria. Varmasti heitä löytyy.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Olisi mielenkiintoista tietää ketkä urheilijat ei käytä sykemittaria. Varmasti heitä löytyy.

Varmasti löytyy. Jossain yleisurheilun kestävyysjuoksussa ei näy olevan kovinkaan monella, koska juostaan kuitenkin vastustajia eikä omaa sykerajaa vastaan. Mutta luulenpa, että suurin osa heistäkin käyttää harjoitellessaan. Ja taas toiseen suuntaan, enpä muista aikoihin nähneeni ampumahiihtäjää, jolla se sykemittari ei olisi hihan päällä kertomassa ja kenties varoittamassa, jos ollaan menossa liian kovaa kohti ampumapaikkaa.
 
Bay

Jäsen
Edellinen Polarin sykemittari on niin iällä että täytynee päivittää uudempaan. Tilanteeseen pakottaa se että on taipumusta ylikuntoon joka tälläkin hetkellä jollain asteella vaivaa. Hakusessa olisi siis mittari joka osaa tarkkailla aktiivisuustasoa/unirytmiä/rasitustilaa edes suuntaa-antavalla tasolla. Lajeinani on pääasiassa maastopyöräily ja hiihto joten hyvä gps/karttaohjelma tarvitaan vaikka sportstracker/gpxviewer ovat myös puhelimessa käytössä. Kuntosalia ja kamppailulajeja harrastan myös mutta niissä nyt ei voi mitään kelloa kädessä pitää. Voisi matolla tulla sanomista.. Noita olen nyt katsellut:

Garmin 735XT GPS-ur - Kun 229 €

Polar M430, GPS-juoksukello | Sykemittarit | XXL

Kokemuksia kenelläkään? Juoksukaupan Garmin on ilmeisen edukas, monessa paikassa hnnat on 300 - 400 luokkaa. Polarissa olisi ilmeisesti myös korkeusmittaus mikä voisi olla laskettelussa kätevä. Garminissa taas kai parempi akku.
 
Jos ylikuntoon ajautuminen on sinulle mahdollinen riski, minusta M430 ei tutki kehon rasitustilaa. Polarin malleista ainakin V800 sisältää tuon ominaisuuden (ortostaattinen testi). M430:ssa taitaa olla ihan vain laskennalliseen tietoon perustuvaa "palautumisajan arviointia". Garminista en osaa sanoa, onko se oikeasti fiksu vai simuloiko se vain jollain algoritmilla stressitilan arviointia.

Edit. Ylikunto on niin raju asia, että en lähtisi leikkimään asialla.
 
Unohtui mainita että haluan nimenómaan ranteesta mittaavan laitteen, en jaksa enää pelata noiden vöiden kanssa. Tiedän kyllä että tarkkuudessa voi hiukan hävitä. Pari viikkoa on nyt tosiaan otettu vain lepoa, illalla olisi tarkoitus mennä matolle testaamaan miltä olo tuntuu.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Unohtui mainita että haluan nimenómaan ranteesta mittaavan laitteen, en jaksa enää pelata noiden vöiden kanssa. Tiedän kyllä että tarkkuudessa voi hiukan hävitä. Pari viikkoa on nyt tosiaan otettu vain lepoa, illalla olisi tarkoitus mennä matolle testaamaan miltä olo tuntuu.
No osta sitten Suunnon Spartan Trainer Wrist. Se on hintaansa nähden (alk. 279) ylivoimainen laite tällä hetkellä. Ja ihan tyylikäskin vielä ainakin Polariin verrattuna. Mutta et kyllä saa mitään oikeaa dataa ylikunnon tutkimiseen. Ohjeellisia palautumisaikoja nuo kaikki vissiin tarjoavat.
 
No voi hitto, taas uusi vaihtoehto :) Joo, en nyt muutenkaan pelkän kellon arvioon omasta kunnostani täysin luottaisi. Kunhan edes jotain osviittaa saisi. Leposykkeestäkin pystyy jo itsekin jotain päättelemään.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
No voi hitto, taas uusi vaihtoehto :) Joo, en nyt muutenkaan pelkän kellon arvioon omasta kunnostani täysin luottaisi. Kunhan edes jotain osviittaa saisi. Leposykkeestäkin pystyy jo itsekin jotain päättelemään.
Mä en edes muita rannemittareita harkitsisi tällä hetkellä, ellei ole valmis ekosysteemi harjoitusdatoineen toisesta merkistä, missä haluaa pysyä. Suunnon Movescount on kyllä ihan toimivan tuntuinen laitos. Ei mulla mitään Polarin Flowtakaan vastaan ole. Se M430 on vaan niin ankean näköinen ;)

Ortostaattisen testin voi toki tehdä itsekin. Netistä varmaan löytyy ohjeet, mutta ensin muistaakseni otetaan leposyke vartti heräämisen jälkeen makuulla, sitten noustaan ylös ja uusi mittaus. Tulkinnasta en osaa sanoa juuta enkä jaata. Eipä noilla järeän luokan ominaisuuksilla toisaalta peruskuntoilijalle ihan täyttä painoarvoa laittaisi. Sama lisäravinteiden ja palautusjuomien kanssa. Mutta jos oikeasti treenaa ihan vitusti, niin ylikuntoon joutuminen onkin sitten pitkä prosessi, ennen kuin siitä pääsee taas jatkamaan.
 
calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Olikos jollain kokemusta Garminin fenix 5:stä? Miten hyvin unenseuranta ja rannesykemittaus toimii todellisuuteen verrattuna?

Alkaa pikkuhiljaa menemään luotto siihen, että Suunto koskaan saisi tästä Spartan Sport Wrist HR -kellostaan oikeasti toimivaa kapistusta, sen verran paljon on ärsyttäviä bugeja vielä puolen vuoden jälkeen julkaisusta jäljellä ja monet toiminnallisuudet n. kolmasosa tai alle siitä mitä kilpailijoilla.
 
Kozel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Rannesykemittauksessa on varmasti vielä paljon parannettavaa ja tuskin koskaan päästään sykevöiden tarkkuuteen. Tämän sanottuani tilanne varmasti toki mullistuu aivan lähi aikoina.

Itse ostin Suunnon HR Wrist Trainerin, olihan kyseessä hieno kelloa ja kiinnostavia ominaisuuksia. Meillä ei vain yhteiselo onnistunut. Niin ranne- kuin vyömittaus oli mitä sattuu, vaikka kello jos kerran hyvässä asiakaspalveluhengessä vaihdettiin uuteen yksilöön.

Tilalle hankin Garminin 735xt mallin, missä myös rannemittaus on. Kuten jos alusta saattoikin jo ymmärtää, käytän sykevyötä, varsinkin juoksuun. Tälläkertaa myös tuo rannemittaus on näyttänyt realistisempaa lukuja normaalielämässä ja salilla. Myös nukkuessa tuo on päällä ja olen ollut tyytyväinen. Toki nämä on aina henkilökohtaisista mieltymyksistä ja tottumuksista kiinni, mikä sopii kenellekin. Oman suosituksen uskallan kuitenkin Garminin vehkeille antaa.

Vaimo kävi muuten suunnon kanssa saman rulijanssin läpi. Vaikka parannusta hänen kellonsa tulikin, niin edelleen kellossa tuntuu olevan ongelmia. Joillekin ne ovat niin pieniä, että niiden kanssa tulee toimeen, itse en jaksa tapella teknologian kanssa vaan haluan nauttia ostamistani ominaisuuksista. Siksi Garmin.

Siinä omat pari senttiä sotkemaan valintoja. Onnea matkaan!
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olikos jollain kokemusta Garminin fenix 5:stä? Miten hyvin unenseuranta ja rannesykemittaus toimii todellisuuteen verrattuna?....
On muutamalta viikolta käyttökokemusta. Unen seuranta on näyttänyt väärin kun nukuin puoleen päivään ja makasin krapulassa soffalla koko päivän ottaen pari päikkärit mutta menin nukkumaan vasta joskus yhdeltä, niin se näytti, että olisin mennyt joskus ysiltä. Rannesykkeestä on netissä useitakin videoita tämän laitteen osalta ja noin yleisesti voi kai sanoa, että se mittaa viiveellä ja vain pulssia, kun oikea vyö mittaa pulssista muitakin asioita. Toimii hyvin tuossa mihin se on tarkoitettu. En käyttäisi urheilusuorituksen aikana.

Muuten tykkään laitteesta erittäin paljon. Varsinkin akkukesto on todella vakuuttava. Kellokäytössä varmaan pari viikkoa. Nyt on oma akku 71% ja ladattu joskus viime viikolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös