Mainos

Suuressa rakkaudessa pitää osata päästää irti – HPK-boikotti

  • 60 662
  • 375

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mitä ne käytännön toimet olisi millä yleisö voisi tulla hallille myös silloin kun menee huonommin?

Tapahtuman paremman saavutettavuuden, tapahtuman paremman sijainnin, tapahtuman korkeamman palvelutason ja paremman mukavuuden lisäksi?

Niin, hyvä kysymys. Lopultahan organisaatio itse on se, joka joutuu muun muassa

- kartoittamaan omat vahvuutensa ja mahdollisuutensa tarkasti

- segmentoimaan olemassa olevan ja potentiaalisen asiakaskuntansa (tässä tapauksessa kannattajakuntansa) sekä kartoittamaan eri ryhmien tarpeet ja toiveet tapahtumalle

Näiden pohjalta vasta pystyy rakentamaan oikeanlaisia markkinoinnillisia toimenpiteitä kannattajakunnan laajentamiseksi nykyisestä.

Yllämainitut asiat (saavutettavuus, sijainti, palvelutaso, mukavuus) ovat se ydin - se 2030-luvun tapahtumateollisuuden must have - minkä ympärille nykyistä liiketoimintaa voi merkittävästi kehittää ja uutta liiketoimintaa rakentaa. Ennen uutta hallia toki pitää matalammalla roikkuvat hedelmät olla poimittuja - tässäkin on tekemistä, koska aikasintaankin meillä on uusi halli joskus n. 10 vuoden päästä.

Itse asiassa hiukan huvittavaa on muuten se, että sekä taannoin Hartwall Areenan että nyt Nokia Areenan yhteydessä on ilmennyt puutteita, jotka olisi voitu helposti välttää jo tuntemalla nykyisen asiakas- / kannattajakunnan toiveet ja tarpeet. Eivät ne toki mitään vakavia tai peruuttamattomia ole, mutta kuitenkin oudon kömpelöitä virheitä muuten ammattimaisen oloisessa toiminnassa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
.
 
Liitteet

  • F65B6652-63A1-4F0E-8886-5FDE27DE81B6.jpeg
    F65B6652-63A1-4F0E-8886-5FDE27DE81B6.jpeg
    33,6 KB · kertaa luettu: 150

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Mitä ne käytännön toimet olisi millä yleisö voisi tulla hallille myös silloin kun menee huonommin?

Ja tämä onkin se tärkein kysymys.

Mielestäni kaikki lähtee tärkeimmästä, eli siitä että joukkue on kiinnostava, sopivan särmikäs ja ennenkaikkea sellainen miltä voi odottaa menestystä. Eli kaikkea mitä tämän kauden joukkue ei ole.

Se yhteisöllisyys, vetovoima ja kiinnostus syntyy paljon helpommin kun ihmiset ovat valmiiksi suopeita ja kiinnostunut vähän Kerhosta. Tämä on asia joka esim. Raumalla osataan niin paljon paremmin kuin täällä. Siellä on todella vahva yhteisöllisyys. Esimerkkinä oma broidi kantaa Lukolle rahaa noin 5 tonnia kaudessa. Faijalla ollut Lukon kausari 20 vuotta ainakin putkeen jne. Ja mitä ketkä pitää Lukkoa todella tärkeänä löytyy paljon. Enemmän mitä täällä Hämeessä, väitän.

Ei nämä Frisbeen heittokisat, Hotsi (ainakaan enää uskoisin) tai vastaavat tuo katsojia merkittävässä määrin. Ne ovat enemmänkin mukava lisä hallilla mutta ei saa jengiä siirtymään himasta hallille.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HPK
Kaikkialla "ei ole" ottelutapahtumaa.
Ei koeta tarpeelliseksi.

Itse "tapahtuma" perustuu jääkiekkoon, oheispalveluihin ja tauolla herkutteluun.

Petro on hyvä, jatkopahvia vaan.
DJ menettelee.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Ei kaikilla ole sellaista ”ottelutapahtumaa” kuin eräänä keväisenä yönä, kun joukkueen bussi saapui torille… No asiaan. Rinkelinmäen halli on hyvätunnelmainen. Johtuukohan siitä, että katsomo suorastaan roikkuu kaukalon päällä? Sen pohjalle on hyvä rakentaa.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä, moni ulkopaikkakuntalainen tuttuni on kehunut Rinkelinmäkeä juurikin siksi, että kaukalossa ollaan kiinni katsomossa kuin katsomossa.

Ketjun aihetta sivuten, hallilla oli eilen oikein mukavaa.
Mitä helvettiä?! Eikö mihinkään brändiin voi luottaa? Kaikkihan on p***** paitsi k***!
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Mitä helvettiä?! Eikö mihinkään brändiin voi luottaa? Kaikkihan on p***** paitsi k***!

Aivan umpisurkea jengi Kerho on tällä kaudella ja luottamus parempaan ensi kauteen on minimaalista, mutta eilen oli ihan viihdyttävä ottelu. Hyvää räpiköintiä, mutta eihän se silti playoffeja tarkoita.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
En kyllä tälle organisaatiolle anna enää euroakaan niin kauan kuin Louhi on missään tekemisissä seuran kanssa ja Maso-Virta-kaksikko valmentamassa, enkä jaksa heikentää elämänlaatuani yhtään enempää näiden touhuiluja seuraamalla.

Menköön vaikka nurin koko puulaaki. Ehkä joskus perustetaan koko oy uudelleen järkevältä, pitkäjänteiseltä, kilpaurheilullisesti uskottavalta ja terveesti johdetulta pohjalta.

Tää oli nyt tässä, morjes!
 
Liitteet

  • 561360B8-9487-4E4A-9044-E892A45E2AB0.jpeg
    561360B8-9487-4E4A-9044-E892A45E2AB0.jpeg
    366,3 KB · kertaa luettu: 118
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Eiköhän tää ollut ihan jo teksti-tv-skouttauksella tässä. Ei enää penniäkään tähän sirkukseen nurmoolaasen ja muiden tittelijohtajien aikakaudella, "Anton" Bengtsson ykkösenana. Voi *****, mikä puulaaki.

Kiitos ja tervemenoa Mestikseen, katellaan taas joskus uudestaan.
 
Vtuttaa, surettaa ja hävettää tämän seuran tilanne; viidessä vuodessa Suomen mestaruudesta Liiga-karsintoihin, ja syynä ovat erityisesti epäonnistuneet rekrytoinnit ja henkilövalinnat: hallituksen puheenjohtajasta kabinetin kautta päävalmentajiin (Tiilikainen, Lehtonen) ja tolkuttomaan määrään hasseja kallispalkkaisissa pelaajahankinnoissa. Lisäksi myynti ja markkinointi vaikuttavat olevan edelleenkin ry-tyylisellä puuhastelupohjalla, vaikka operoidaan isossa kansallisessa viihdebisneksessä ja kilpaillaan ihmisten vapaa-ajasta ja niukkenevista rahoista. Toiminnan ja tuotteen pitäisi olla sen mukaisia, tai edes lähellä.

Nyt tämä on yksi loputtomien epäonnistumisten, isojen KTM-jargonpuheiden ja katteettomien lupausten kasa koko osakeyhtiö. Ja tulos jäällä vähintään yhtä paskaa.

Enkä jaksa enää edes kuvitella, että tämä tästä muuksi muuttuisi muuten kuin räjäyttämällä koko selänpesuosaston niin kuin Ilveksessä reilut viisi vuotta sitten, tai vaihtoehtoisesti samalla tavalla kuin Kiekko-Espoolla, eli lakkaamalla olemasta ja aloittamalla sitten uudestaan "puhtaalta pöydältä".

Niin tai näin, aivan täysi farssihan se on, että Kerho näyttäytyy johtamisen, valmennuksen ja pelaajamateriaalinsa osalta siinä alennustilassa kuin missä se nyt 95-vuotisjuhlakautenaan on.

Satavuotiasta HPK:ta juhlitaan toivottavasti niin, ettei nykyporukasta ole Nikkilää lukuun ottamatta mukana ketään.

Ja toivottavasti ylipäätään juhlitaan, jollain aikuisten sarjatasolla.
 
Viimeksi muokattu:

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Ilmeisesti seurajohto on päättänyt mennä Masolla karsintojen kautta konkurssiin. On aika aloittaa jälleen henkilökohtainen boikotti, niin kauan kun Matias "Maso" Lehtonen työelämään tutustuu HPK:n penkin takana. Sääli, sillä olosuhteet ja oheispalvelut pelien katsomiseen olisivat Rinkelinmäellä olleet todella hyvässä kunnossa.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa

Hyvää boikottia, se on aina paras ratkaisu.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Välillä Suomeen jääkiekkoon toivoisi samanlaista katsomokulttuuria kuin mitä jalkapallon puolella harrastetaan Euroopan sarjoissa.

Otteluita tai seuraa ei erikseen boikotoida ja ottelutapahtumaan tullaan kyllä kannattamaan omiaan. Sen sijaan ottelutapahtumaa ennen, pelin alussa sekä lopussa ja kaikilla mahdollisilla katkoilla isosti huudetaan seurajohtoa tai valmentajaa vaihtoon.

Olin meinaan hetki sitten juuri tuollaista seuraamassa ja oli aivan uskomattoman upeaa seurattavaa. Toki julkinen potkujen huutaminen on aina ikävää ja kuvastaa lähinnä seuran sekavaa tilannetta, mutta se tapa millä se tehtiin oli kyllä varsin tyylikäs. Ei boikotteja vaan aitoa huolta seuran nykytilasta.

Toki tämä tällainen yleinen huomio. Kaikki saavat tehdä luonnollisesti niin kuin parhaaksi näkee.
 
Viimeksi muokattu:

laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Välillä Suomeen jääkiekkoon toivoisi samanlaista katsomokulttuuria kuin mitä jalkapallon puolella harrastetaan Euroopan sarjoissa.

Otteluita tai seuraa ei erikseen boikotoida ja ottelutapahtumaan tullaan kyllä kannattamaan omiaan. Sen sijaan kaikilla ottelutapahtumaa ennen, pelin alussa sekä lopussa ja kaikilla mahdollisilla katkoilla isosti huudetaan seurajohtoa tai valmentajaa vaihtoon.

Olin meinaan hetki sitten juuri tuollaista seuraamassa ja oli aivan uskomattoman upeaa seurattavaa. Toki julkinen potkujen huutaminen on aina ikävää ja kuvastaa lähinnä seuran sekavaa tilannetta, mutta se tapa millä se tehtiin oli kyllä varsin tyylikäs. Ei boikotteja vaan aitoa huolta seuran nykytilasta.

Toki tämä tällainen yleinen huomio. Kaikki saavat tehdä luonnollisesti niin kuinka parhaaksi näkee.
Tämä olisi toki paras vaihtoehto. Sen verran hiljaista hallissa toki muutenkin että, että.

Vähän erikoinen fiilis. On kausikortit ja ostetaan muodon vuoksi aina jtn pientä hallilta, mutta muuta ei voi tehdä. Jos peli ja johtaminen on tota tasoa niin parempi vaan kääntää asenneruuvia eri suuntaan.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Välillä Suomeen jääkiekkoon toivoisi samanlaista katsomokulttuuria kuin mitä jalkapallon puolella harrastetaan Euroopan sarjoissa.

No joo, löytyy euroopan futiksesta myös paljon suurseuroja mitkä on mennyt konkurssiin, ei euroopankaan futisseuroissa katsomot täyty jos tuote on jatkuvasti rikki.

Viimeisimpänä Ranskasta Bordeaux joka meni juuri konkurssiin, pelasi vielä parivuotta sitten Ligue1. Fiorentina kaatui myös aikanaan, Skotlantilaisjätti Rangers meni konkurssiin 2012, Chievo 2021 jne jne.

Ja onhan se tavallaan järjenvastaista odottaa katsomoiden olevan jatkuvasti täynnä vaikka seura kyntäisi vuodesta toiseen.

Nyt alkaisi olla todella hyvä hetki tehdä peliliike Kerhon uskottavuuden (ja sitäkautta yleisö takaisin halliin) palautukselle ja vapauttaa valmennus tehtävistään. Katsellaanko ja seuraillaanko vai tehdäänkö jotain? Mikäli Lehtosta ja Seliniä ei korvata niin tähän se uuden hallituksen toiminta kulminoituu.
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Välillä Suomeen jääkiekkoon toivoisi samanlaista katsomokulttuuria kuin mitä jalkapallon puolella harrastetaan Euroopan sarjoissa.

Otteluita tai seuraa ei erikseen boikotoida ja ottelutapahtumaan tullaan kyllä kannattamaan omiaan. Sen sijaan ottelutapahtumaa ennen, pelin alussa sekä lopussa ja kaikilla mahdollisilla katkoilla isosti huudetaan seurajohtoa tai valmentajaa vaihtoon.

Olin meinaan hetki sitten juuri tuollaista seuraamassa ja oli aivan uskomattoman upeaa seurattavaa. Toki julkinen potkujen huutaminen on aina ikävää ja kuvastaa lähinnä seuran sekavaa tilannetta, mutta se tapa millä se tehtiin oli kyllä varsin tyylikäs. Ei boikotteja vaan aitoa huolta seuran nykytilasta.

Toki tämä tällainen yleinen huomio. Kaikki saavat tehdä luonnollisesti niin kuin parhaaksi näkee.
Niinpä, voihan sen kannanoton tehdä monella tavalla, esim. Kun ollaan kolme maalia häviöllä, niin kaikki lähtee katsomopaikoiltaan oheispalvelujen pariin loppueräksi.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Jos Kerho menisi konkurssiin, mitä ei liigaosakkeen vuoksi onneksi helpolla tapahdu vaikka Mestikseen pudottaisiin, niin miten vaikeata sen uuden nousun ja uusien rahoittajien (mukaan lukien omistajien) löytäminen olisikaan, kun rahaan ei meinaa nytkään löytyä riittävästi. Miettikääpä sitä.
 
Selostaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No joo, löytyy euroopan futiksesta myös paljon suurseuroja mitkä on mennyt konkurssiin, ei euroopankaan futisseuroissa katsomot täyty jos tuote on jatkuvasti rikki.

Viimeisimpänä Ranskasta Bordeaux joka meni juuri konkurssiin, pelasi vielä parivuotta sitten Ligue1. Fiorentina kaatui myös aikanaan, Skotlantilaisjätti Rangers meni konkurssiin 2012, Chievo 2021 jne jne.

Ja onhan se tavallaan järjenvastaista odottaa katsomoiden olevan jatkuvasti täynnä vaikka seura kyntäisi vuodesta toiseen.

Nyt alkaisi olla todella hyvä hetki tehdä peliliike Kerhon uskottavuuden (ja sitäkautta yleisö takaisin halliin) palautukselle ja vapauttaa valmennus tehtävistään. Katsellaanko ja seuraillaanko vai tehdäänkö jotain? Mikäli Lehtosta ja Seliniä ei korvata niin tähän se uuden hallituksen toiminta kulminoituu.
Miksi käytät noita esimerkkeinä, oliko yksikään konkurssi kiinni katsomotuloista? Vai oliko enemmänkin kyse heikosta taloudenhoidosta. Bordeaux'n kohdallahan harrastettiin juuri tuota erilaista fanikulttuuria, protestoitiin näkyvästi omistajaa vastaan.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Miksi käytät noita esimerkkeinä, oliko yksikään konkurssi kiinni katsomotuloista? Vai oliko enemmänkin kyse heikosta taloudenhoidosta. Bordeaux'n kohdallahan harrastettiin juuri tuota erilaista fanikulttuuria, protestoitiin näkyvästi omistajaa vastaan.

No esimerkiksi Fiorentinan. Holtiton rahankäyttö ja huono taloudenhallinta ja yhdistettynä paskaan menestykseen kentällä romahdutti myös maksavien katsojien määrän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös